Blogit - lapsuus

Muumit johtivat minua harhaan

Hannele Yli-Viitala — Mon, 07 Apr 2014 11:51:10 +0000

Tove Janssonin Muumit houkuttelevat turisteja ympäri maailman Suomeen. Samalla ne johtavat harhaan miljoonia lapsia ympäri maailman. Nyt on jonkun jo aika tehdä jotakin tälle suurelle vääryydelle.

Minulle erityisesti muumeista tehdyt animaatiot toistuvat kitkeränä muistona. 1990-luvun lapsena olen kelannut erityisesti japanilais-suomalaisia animaatioita kasettinauhurilla ympäri moneen kertaan ja maailmankuvani on virheellisesti koottu noiden valkoisten pötkylöiden kokemuksien varaan.

Animaatioiden suurin vääryys on harha siitä, että jättikurpitsa olisi maailman parasta ruokaa ja herkullisinta ikinä. Kun sain kurpitsaa ensimmäistä eteeni, olin innoissani! Nyt saan sitä makoisaa herkkua, josta olen jo kauan haaveillut. Etikassa marinoidut kurpitsakuutiot olivat kuitenkin aivan toista, mitä muumit antoivat olettaa. En pidä vieläkään kurpitsasta, ihan periaatteen vuoksi.

Eteläpohjalaisena lapsena juhannuskokko hämmensi minua suuresti. Elävän arkiston Vaarallinen juhannus -jakso selventää mysteeriä tradition takana.

Toinen suuri kurpitsahuijaus on se, että kurpitsan voisi kovertaa sisältä ontoksi, jotta sinne voisi rakentaa leikkimökin. Ainakin Pikku Myy mahtuu kurpitsaan leikkimään. Mutta mistäs löydät niin suuren kurpitsan, että ekaluokkalainen sinne mahtuu? Ei sellaista ole olemassakaan! Tove Jansson kertoo, että muumit ovat kyljelleen nostetun puhelinluettelon kokoisia. Ruotsinkielisessä Arkivetissa Jansson kertoo Tuulikki Pietilän kanssa lisää muumihahmoista.

Entäs sitten Muumipeikon urotyö, kun hän sukelsi veden valtaamaan Muumitaloon? Hän pelastaa perheen aamiaisen ja sukeltaa keittiöstä elintärkeitä asioita, kuten hilloja. Kuinka hauskaa olisikaan pystyä sukeltamaan yhtä kauan kuin Muumipeikko! Tärkeiden asioiden, kuten hillojen, takia kannattaa aina uhrautua. Mutta eihän ihmisolento voi niin pitkään sukeltaa kuin Muumipeikko. Eikä äiti antaisi siihen lupaa.

Katso Elävästä arkistosta, miksi Muumimamma lohduttaa vaatekasaa.

Jaksossa Primadonna (Yle Areena) Muumipeikko yrittää tehdä vaikutuksen sirkuksen kaunottareen, jonka tulva huuhtoi pois sirkuksesta. Muumipeikko pääsee tuolloinkin sukeltamaan. Mihin nuorukainen ei uhrautuisi tehdäkseen vaikutuksen ihastukseensa! Kauneimmat ja vaikutusvaltaisimmat sankarittaret saavat nuorukaiset unohtamaan oikean rakkauden, ainakin toviksi. Kuten Muumipeikko primadonnien luonnetta kuvailee: ”Miten joku voi olla niin kaunis olematta mukava?”

Nuuskamuikkunen on se tosielämän ystävä, joka aina aika ajoin lähtee pois. Nämä ystävät lähtevät reppureissaamaan Australiaan tai suunnittelevat vähintään Tukholman matkaa säännöllisesti. Tällaiset levottomat sielut ovat ulospäin äärimmäisen tyyniä, mutta mitä tapahtuisi, jos Nuuskamuikkunen ei lähtisikään?

Katso Elävässä arkistossa, kuinka Nuuskamuikkunen lähtee jälleen kerran kohti etelää.

Ovat muumit opettaneet minulle jotain todella tärkeääkin. Asia, jonka kanssa olen joutunut painimaan jo 11-vuotiaasta asti. Uskon monen jakavan ahdistuksen siitä, että en koskaan löydä sitä täydellistä käsilaukkua. Mihinkään ei mahdu niin paljon tavaraa kuin Muumimamman käsilaukkuun. Sieltä löytyy myös toinen tärkeä oppi: ”Lääke ei auta, jollei se maistu pahalle”.

Kirjoittaja on Elävässä arkistossa työharjoittelussa oleva medianomiopiskelija.

Lainaus

Päiväkoti ei saa olla pelkkä säiliö!

Eve Mantu, kokouksen puheenjohtaja ja nuija — Tue, 21 Feb 2012 08:17:08 +0000

Jokaisen, jolla on päiväkoti-ikäisiä lapsia, pitäisi esittää itselleen kolme kysymystä.

Tiedänkö minä millaista päiväkodissa on?

Tiedänkö minä millaista päiväkodissa voi parhaimmillaan olla?

Tiedänkö minä mitä voin lapselleni kohtuudella vaatia?

Meillä on sellainen perustavanlaatuinen ongelma, että meillä on vähän liikaa luottamusta ja epämääräistä tyytyväisyyttä päivähoitojärjestelmään. Tämä on ymmärrettävää. Vanhemmat tarvitsevat kipeästi hoitopaikan, siis säilön, johon voi rauhallisin mielin jättää lapsen työpäivän ajaksi. On otettava mitä saa, sillä etenkin suurissa kaupungeissa on pulaa hoitopaikoista.

Me lillumme yhteisessä mielikuvassa erinomaisesta suomalaisesta päivähoitojärjestelmästä. Me käymme kiltisti varhaiskasvatussuunnitelmakeskusteluja (huah) ja asiakastyytyväisyyskyselyjä. Meillä ei kuitenkaan ole mitään käsitystä siitä miten siellä syödään, millaista on käydä päiväkodissa potalla, millaisia sylejä on tarjolla ja millaiseen hätään, miten ristiriitoja ratkotaan, miten monta lapiota ulkovarastosta löytyy, miten usein maalataan ja askarrellaan, mitä kaikkea saa kokeilla, millaisessa huoneessa nukutaan ja niin edelleen.

Yliopistonlehtori Marjatta Kalliala Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitokselta kirjoittaa tuoreen kirjansa esipuheessa: "Minulle on tärkeää, että voin katsoa suomalaisia lapsia silmiin ja sanoa: yritin. Yritin vaikuttaa siihen, että päiväkotilapsuudesta tulisi yhä vahvemmin osa lapsen arvoista lapsuutta." Marjatta Kalliala istui kirjaansa varten 69 päivää hiekkalaatikon laidalla ja päiväkodin lattialla katsomassa mitä tapahtuu. "On paljon paikkoja, missä toimitaan ihailtavasti, mutta aivan liikaa päiväkoteja, joissa elämä on aneemista ja näivettynyttä."

Lainaus

Juhannusmuistoja

Sanna-Katja Pohjalahti — Wed, 22 Jun 2011 10:01:59 +0000

Tänä vuonna en tätä kirjoittaessanikaan vielä tiedä, mitä juhannuksena tekisin. Haaveilen idyllisestä maalaisjuhannuksesta seppeleineen, kukkamekkoineen ja lavatansseineen, sillä se on se oikea ja kantasuomalainen tapa viettää juhannusta.

Katso: Suomi juhlii - juhannus

Mökkijuhannuksesta onkin aikaa. Kaksi vuotta sitten heiluin Etelä-Euroopassa elektronisen musiikin festivaaleilla. Juhannuspäivän iltana karkeloinnin lomassa yhtäkkiä huomattiin, että ”juhannushan on tänään!” Pimeä tuli nopeammin kuin Suomessa, mutta strobovalot piirsivät linjaa taivaalle aikaiseen aamuun saakka.

Vuosi sitten istuimme autossa keskellä Viron maaseutua, matkaseuralaiseni ja minä. Oli kesänvalkoinen keskiyö. Auto oli pysäköity Randiväljan aution kirkon pihaan, koska tuijotimme keskittyneinä ja kainalot hikisinä kirkon umpeen naulattuja ikkunaluukkuja.

Matkaseuralaiseni valokuvasi kirkkoa, mutta minä istuin etupenkillä lukkojen takana kädet puuskassa. En siksi että olisin ollut tylsistynyt, vaan siksi, etteivät kauhunväreet meinanneet hellittää ollenkaan. Tarinan mukaan kirkossa kummittelee, ja ovelle koputtava kuulee sisältä aivan selviä askeleita.

Katso: Rajatieto

Lapsena juhannussuunnitelmat olivat yksinkertaisia, sillä meillä oli mökki. Järvellä opin kävelemään ja muutamaa vuotta myöhemmin myös uimaan. Isoveli kannatteli mahan alta kun pulikoimme lämpimässä rantavedessä. Juuri siinä päädyssä rantaa, jonka aurinko ensimmäiseksi pimensi, ja jonne kalanpoikaset tulivat aina iltaisin kerjäämään pullanmurusia.

Katso: Aikuisten uimakoulu

Kaivossa asui sammakko, mutta vesi maistui silti tai juuri siksi maailman parhaimmalle. Punaisissa emalikattiloissa keittyivät uudet perunat ja kuorelliset nakit. Mökki oli punamullanvärinen paritalo, jonka papat olivat rakentaneet yhteistuumin. Serkut asuivat seinän takana, ja juhannus toisensa perään vietettiin laiturilla lekotellen ja saunoen. Mummo ja sen sisko istuivat kuistin rappusilla papiljotit päässä, posket punottaen saunan jäljiltä ja kuuntelivat haaveksien vastarannalta kiirivää hanuristin soitantaa.

Katso: Suomalainen onnela

Sammaleenvihreään, harjakattoiseen puuceehen johti luonnonkivipolku, jota pitkin pelotti kulkea yöttömästäkin yöstä huolimatta. Siskonpeti tehtiin yläkertaan parvelle. Äiti halusi aina sulkea kattoluukun, ettei unissa kävelevälle veljelleni kävisi huonosti. Koirien ilolla ei ollut aamulla rajaa kun kapusimme alakertaan kahvinkeittoon ja aamu-uinnille.

Vanhempana järvellä käytiin vieläkin, mutta nyt kaveriporukalla ja ilman vanhempia. Silloinen poikaystäväni soitteli kitaraa ja istuimme koko porukka rannassa paistamassa makkaraa. Kunnan rannassa paloi kokko, joka näkyi melkein meille asti.

Rantakivillä istuksiessamme kerroin parhaalle ystävälleni hänen olleensa koko ajan oikeassa ja ettei silloinen poikaystävä ollut sittenkään se oikea. Järvellä lipui soutuvene, vastarannalla näkyi naapurikylän kirkon kapea torni. Isä ja veli olivat kerran kauan sitten sinne soutaneet, mutta kavunneet kiireen vilkkaa takaisin veneeseen. Rannalla oli ollut käärme.

Sitten mökki kaivoineen, sammakkoineen ja rantasaunoineen myytiin. Kukkakimppu tyynyn alla litistyi ja pahensi allergiaa, joten sekin piti heittää pois.

Katso: Juhannustaikoja

Tänä vuonna en tätä kirjoittaessanikaan vielä tiedä, mitä juhannuksena tekisin. Saatan jopa jäädä kotiin kaupunkiin, kääriytyä vilttiin kissan kaveriksi ja maleksia illemmalla pitkin sataman rantaa. Tyhjän kaupungin keskusta on kuulemma kaunis.

Lainaus

Lapsuus on liian arvokasta aikaa jätettäväksi lasten käsiin

Eve Mantu, kokouksen puheenjohtaja ja nuija — Fri, 19 Mar 2010 10:40:43 +0000

Otsikon poimin Carl Honorén pian ilmestyvästä kirjasta Perhe paineessa?

Kirjassa Honoré kannustaa - ei vaan VAATII meitä vanhempia jättämään lapset rauhaan.

"Kun aikuiset ryöstävät lapsuuden, lapset jäävät paitsi niitä asioita, jotka antavat ihmiselämälle sen rakenteen ja merkityksen: pieniä seikkailuja, salaisia retkiä, vastoinkäymisiä ja kommelluksia, mahtavaa anarkiaa, yksinäisyyden hetkiä, jopa kyllästymistä."

Nykylapsuus on hailakkaa. Siitä puuttuu vapaus olla oma itsensä.

Tapaan Carl Honorén maanantaina. Haastattelen häntä ensi torstain ohjelmaani Yle radio 1:een. Tuskin maltan odottaa!

Lainaus