Blogit - EU

Kuusi ajatusta yhtenäisestä Euroopasta

Juhana Säilynoja — Mon, 03 Mar 2014 12:02:58 +0000

Viime päivinä ja viikkoina on uutisista voinut lukea, kuulla ja nähdä surullisia uutisia. Uutisia, jotka ovat jollain tapaa hyvin tuttuja. Ne vievät ajatukset 1990-luvun sotivalle ja sortuvalle Euroopan mantereelle.

Ukrainan tilanne nostaa esiin kysymyksen: onko Euroopan unioni epäonnistunut tärkeimmässä tehtävässään? Uskon, että tuollaisen kysymyksen esittäisi Erkki Toivanen, mikäli hän olisi vielä keskuudessamme.

Vuonna 1994, Suomen Euroopan unioniin astumisen kynnyksellä, Toivanen teki ohjelmasarjan nimeltä Minun Eurooppani, jossa hän kysyi kuudelta eurooppalaiselta ajattelijalta eurooppalaisesta identiteetistä ja yhdentymisen syistä.

Jokaisella heistä oli omat ajatuksensa Euroopan unionin kehityksestä ja tärkeydestä.

Yhteinen ja yhtenäinen: ranskalaisen Jacques Attalin mielestä yhdentyminen lähti väärästä asiasta. Talous kun ei muutenkaan tunne rajoja ja talousnäkökulman vuoksi koko kylmän sodan ajan itse asiassa ajettiinkin puolikasta Eurooppaa.
Muurien murtuminen loi todellisen mahdollisuuden yhtenäiselle Euroopalle: puolalainen Adam Michnik näki 1990-luvulla Euroopan todella yhdistyneen jälleen ja ”uudet” maat idässä toivat toivottua dynaamisuutta junnaavalle mantereelle.
Suurten ja pienten välinen kuilu pienenee: Irlannin presidentti Mary Robinsonin mielestä yhteinen jäsenyys unionissa pienensi Irlannin pikkuveli-asetelmaa suuren naapurinsa Iso-Britannian kanssa. He istuivat samassa pöydässä, jossa molemmat olivat yhtä tärkeitä äänenkäyttäjiä.
Yleinen demokratiakäsite: brittiläinen Edward Heath vei maansa Euroopan unioniin eikä käsittänyt pelkoja päätösvallan karkaamisesta kauas kansasta. "Parlamentin suvereniteetti on olemassa kansan hyväksi. Se ei ole kuin aarre, jota ihaillaan. Jos siitä on siis hyötyä, sitä on käytettävä. Mikäli siitä ei ole hyötyä, ei maan kannata liittyä. Ihmiset, jotka näin sanovat näyttävät olevansa itsekkäitä ja he haluavat vain elää eristyksissä. Tämä ei modernissa maailmassa kuitenkaan ole mahdollista."
Yhteinen kulttuuriperintö ja eurooppalaiset arvot: ranskalainen Helene Carrere D’Encausse tunsi aina syvää alakuloa, kun kylmän sodan aikaan Euroopan ulkopuolelle suljettiin suuri osa valtioita. 1990-luku toi mukanaan mahdollisuuden muokata kulttuurinen ja poliittinen Eurooppa maantieteelliseksi.
Ja se tärkein eli rauha. Siitä puhuvat kaikki Toivasen haastateltavat ja siitähän EU:ssa on pohjimmiltaan kyse. Arkkiherttua Otto von Habsburgin suku hallitsi suurta osaa Eurooppaa vuosisatoja. Hänelle Eurooppa ja sen unioni ovat ennen kaikkea rauhaa, jonka säilyttäminen oli niin monta kertaa laiminlyöty.

Ovatko nämä ajatukset ja aatteet enää voimassaolevia? Onko rauhanaatteen ohi ajanut yhdeltä puolelta talouskilpailu ja toiselta puolelta nationalismi? Tai ovatko nämä ajatukset todella koskaan edes olleet Euroopan integraation perustana? Näitä kysymyksiä on pohdittava jälleen kuohuvalla mantereellamme.

Näitä kysymyksiä meidän on kysyttävä myös eurovaaliehdokkailtamme

Lainaus

Varaplaneettaa ei ole

Satu Hassi, EU-parlamentaarikko — Sun, 07 Apr 2013 16:55:17 +0000

Asioissa, joiden mittasuhteet on helppo hahmottaa, emme yleensä hyväksy kovin suuria riskejä, eikä isojen riskien ottamista pidetä järkevänä.

Tuskin astuisimme lentokoneeseen, jos sen putoamistodennäköisyys olisi yli 50%, tuskin vaikka se olisi 0,1%. Sellainen kone tuskin saisi edes lentolupaa, ainakaan EU-maissa. Vuonna 2011 Suomen maanteillä ajettiin 54 460 miljoonaa autokilometriä ja ihmisiä kuoli 292, siis yksi noin 187 miljoonaa ajokilometriä kohden. Jos keskimääräinen automatka oli 5 ja 10 kilometrin väliltä, todennäköisyys kuolla ajomatkalla oli vähemmän kuin prosentin kymmenestuhannesosa.

Pidämme myös täysjärkisenä ottaa palovakuutuksia, vaikka tulipalon todennäköisyys on pieni, ja vaikka tiedämme, että vakuutusyhtiö kerää vakuutusmaksuilla enemmän rahaa kuin maksaa vahingoista korvauksia.

Yli 90%:n todennäköisyys ei näytä riittävän

Suhtautumisemme ilmastonmuutokseen on toisenlainen. Se, että tutkijat sanovat ihmisen toiminnan muuttavan yli 90 %:n todennäköisyydellä maapallon ilmastoa, ei ole tähän mennessä riittänyt perusteeksi ryhtyä rivakoihin ilmastotoimiin.

Puheissa suurin osa maailman hallituksista ottaa ilmastonmuutoksen vakavasti, mutta käytännön tekojen tasolla tilanne on toinen. Sopimusta, joka rajoittaisi maailman kaikkien maiden päästöjä, ei ole, vaikka YK:n jäsenmaiden nimeämistä tutkijoista koostuva asiantuntijapaneeli IPCC on jo noin 20 vuoden ajan varoittanut ilmastonmuutoksesta.

Joulukuussa 2011 tehtiin kyllä periaatepäätös siitä, että vuoteen 2015 mennessä neuvotellaan seuraava kansainvälinen ilmastosopimus, johon tulee päästörajat kaikille maille. Mutta näiden päästörajojen on määrä astua voimaan vasta vuonna 2020, vaikka IPCC sanoo vuonna 2007 julkaistussa raportissaan, että globaalit päästöt pitäisi pystyä kääntämään laskuun suunnilleen vuoteen 2015 mennessä, jos haluamme rajoittaa ilmastonmuutoksen alle kahden asteen.

Teoillaan hallitukset eivät siis osoita pitävänsä ilmastonmuutosta vakavana uhkana, joka vaatisi ripeitä toimia.

Koska itse puhun paljon siitä, että ilmastotoimia tulisi kiirehtiä, kohtaan erittäin usein ajattelua, joka pitää ilmastonsuojelua perusteltuna vain jos ilmastonmuutoksesta on sataprosenttisen varma tieto. Mieluiten vielä pitäisi osata ennustaa täsmällisen tarkasti, paljonko missäkin lämpenee minäkin vuonna, ja millaiset missäkin ovat muut seuraukset, kuten merenpinnan nousu, helleaallot, tulvat, katovuodet, malarian leviäminen ynnä muut.

Palovakuutukseen sovellettuna vastaava asenne tarkoittaisi, että vakuutus olisi järkevää ottaa vain jos tietää etukäteen varmasti, että tulipalo syttyy, mieluiten vielä missä kohtaa taloa ja milloin.

Näpelöimme maapallon termostaattia tietämättä mitä siitä seuraa

Ihmiskunta on jo muuttanut planeettamme ilmakehän koostumusta melko dramaattisesti. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousi viime vuonna yli 390 ppm:n (parts per million, miljoonasosa).

Ainakin viime 450 000 vuoden aikana normaali jääkausien välisten interglasiaalien taso on ollut noin 280 ppm, joka pitoisuus oli myös ennen teollistumisen alkua.

Eräs tapaamani tutkija kuvasi tilannetta siten, että näpelöimme maapallon termostaattia tietämättä kunnolla mitä siitä seuraa. On nimittäin tiedetty jo yli 1800-luvun lopulta, että hiilidioksidi on kasvihuonekaasu, eli se pidättelee lämpöä maapallolla. Tiedämme myös, että viimeisten vuosikymmenien aikana planeetta on lämmennyt rivakasti. The Guardianin animaatio kuvaa ilmaston lämpenemistä 1880-luvulta vuoteen 2012.

Tiedämme maapallon geologisesta historiasta, että kasvihuonekaasujen, kuten hiilidioksidin ja metaanin pitoisuus ilmakehässä on korreloinut planeetan lämpötilojen kanssa. Jos toimisimme järkiperäisesti, jo tämä tieto yhdistettynä tietoon, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousee, riittäisi perustelemaan rivakat ilmastotoimet.

Muutaman asteen muutos planeetan keskilämpötilassa tarkoittaa isoja asioita. Jos menemme aikaan, jolloin maapallo oli 4-5 astetta kylmempi, olemme jääkaudessa, jolloin nykyisen Suomen yllä oli noin kahden kilometrin paksuinen jää. Vastaavasti, jos planeetta lämpenee 4-5 astetta, se on kovin erilainen kuin nykyisin tuntemamme maapallo, ja erilainen kuin se planeetta, jolla ovat kehittyneet maanviljelys, kaupungit ja teolliset yhteiskunnat.

Myös Maailmanpankki ja Kansainvälinen energiajärjestö ovat huolestuneita

Ilmastonmuutoksesta eivät enää varoita vain tutkijat ja ympäristönsuojelijat, "gang of usual suspects". Mukaan on tullut muun muassa Maailmanpankki, joka varoittaa että tällä menolla maapallo voi lämmetä jo tällä vuosisadalla neljä astetta, Kansainvälinen energiajärjestö IEA, joka toissa vuonna varoitti, että nykymenolla ihmiskunta on vuoteen 2017 mennessä lukinnut itsensä päästötulevaisuuteen, joka johtaa yli kahden asteen lämpenemiseen. Viime syksynä IEA sanoi, että kaksi kolmasosaa tunnetuista fossiilivaroista pitäisi jättää maahan.

YK:n ympäristöjärjestö UNEP on sanonut saman vähän toisin sanoin. Jotta lämpeneminen pysyisi alle kahdessa asteessa, globaalit päästöt vuonna 2020 saisivat olla korkeintaan 44 gigatonnia hiilidipoksidiekvivalenttia. Nykymenolla olemme menossa 58 gigatonniin. Vaikka maailman maat toteuttaisivat vuonna 2009 Kööpenhaminan ilmastokokouksessa antamansa lupaukset, päästöt vuonna 2020 olisivat 49 ja 57 gigatonnin väliltä.

Poliittiseen päätöksentekoon vaikuttavat paitsi päättäjien omat näkemykset, myös lobbaus. Sellaisia tahoja, jotka lobbaisivat kunnianhimoisemman ilmastonsuojelun puolesta, ei ole paljon. Sen sijaan riittää niitä, joiden mielestä ilmastonsuojelu on liian kallista, liian varhaista tai muusta syystä perusteetonta.

Nicholas Stern, Maailmanpankin entinen pääekonomisti, on yksi niistä harvoista taloustieteilijöistä, jotka muistuttavat siitä, että ilmastonsuojelu tulee paljon halvemmaksi kuin ilmastonmuutoksen seuraukset.

Varaplaneettaa ei ole

Aina silloin tällöin kohtaa myös ajattelua, jonka mukaan planeetta Maa on jo mennyttä kalua, pitäisi ruveta valmistelemaan muuttoa muualle. Tällaisia on jutellut muun muassa Stephen Hawkin. Varaplaneettaa vain ei ole niin helppo löytää.

Tämän vuoden maaliskuussa löytyi planeetta, joka mahdollisesti voisi olla elinkelpoinen ja joka on "vain" seitsemän valovuoden päässä Maasta.

Raketti, joka ammutaan ulos Maan painovoimakentästä, pitää saada kiihtymään 11 km/s nopeuteen. Tuolla nopeudella seitsemän valovuoden matkaan kuluisi noin 190 000 vuotta, suunnilleen sama aika, jonka Homo Sapiens-laji on ollut olemassa.

USA:n avaruussukkulaohjelman sukkuloiden hinta on NASAn mukaan noin 1,7 miljardia dollaria ja yhden laukaisun hinta reilut 400 miljoonaa, yhteensä reilu 2 miljardia. Jos yhteen rakettiin mahtuu kymmenkunta ihmistä, koko ihmiskunnan lähettämiseen avaruusmatkalle tarvittaisiin runsaat 700 miljoonaa rakettia, ja se maksaisi reilut 1400 miljoonaa miljardia dollaria. Vuonna 2011 koko maailman bruttokansantuote oli noin 80 000 miljardia dollaria, eli rakettien hinnan kokoamiseen tarvittaisiin koko maailman kansantuote noin 17 500 vuodelta, melkein kaksi kertaa niin pitkältä ajalta kuin maanviljelystä on ollut olemassa.

Tässä laskelmassa ei ole huomioitu sitä, että tähänastisilla avaruuslennoilla matkustajien ruokaa, vettä ja happea on varattu korkeintaan muutamiksi kuukausiksi, ei suinkaan tuhansiksi vuosiksi, ei myöskään energian tarvetta avaruusmatkan aikana.

Monet tahot ovat laskeneet paljonko maksaisi, jos EU tai koko ihmiskunta siirtyisivät kokonaan uusiutuvaan energiaan vuoteen 2050 mennessä. Näiden laskelmien mukaan hinta olisi joitakin BKT-prosentteja vuosikymmentä kohti.

Vaikka planeetta Maan pitäminen ihmisyhteiskunnille elinkelpoisena maksaakin, hinta on kuitenkin sangen kohtuullinen verrattuna siihen, mitä maksaisi ilmastonmuutoksen päästäminen ryöstäytymään, tai muutto toiselle taivaankappaleelle.

Lainaus

Kiina on harppomassa ohi - myös ympäristö- ja ilmastopolitiikassa

Jussi Nykänen, Toimitusjohtaja, GreenStream Network — Tue, 02 Apr 2013 11:25:37 +0000

Kiinan viranomaiset ovat heränneet huomaamaan ihmisten elintason nousun ja halvan tuotannon aiheuttamat ympäristöongelmat. Puhdas teknologia, energiatehokkuus ja päästöjen vähentäminen ovat keskeisessä osassa Kiinan 5-vuotissuunnitelmaa vuosille 2011-2015. Se asettaa haastavat tavoitteet mm. kasvihuonekaasupäästöjen ja energian kulutuksen vähentämiselle bruttokansantuotteeseen suhteutettuna: edellistä on vähennettävä 17%, jälkimmäistä 16%.

Viranomaisten tekemät päätökset ovat jo nyt vaikuttaneet toimintaan, Kiina esimerkiksi sijoittaa uusiutuvaan energiaan enemmän kuin yksikään muu maa maailmassa. Vaikka matka tulee olemaan pitkä, on hienoa huomata, että Kiina on oikealla polulla.

Tavoitteiden saavuttamiseksi Kiina on rakentamassa seitsemää velvoitepohjaista päästökauppajärjestelmää, joiden on määrä aloittaa toimintansa tänä vuonna. Tulevat yrityskohtaiset velvoitteet yhdistettynä poliittiseen tahtotilaan ja provinssikohtaisiin rahallisiin kannustimiin päästöjen vähentämiseksi ja energiatehokkuuden parantamiseksi ovat saaneet kiinalaiset yritykset etsimään mahdollisia toimenpiteitä tosissaan. Tämä luo valtavia mahdollisuuksia esimerkiksi suomalaisten yritysten energiatehokkuusosaamiselle – ja huolen EU:n teknologisesta kilpailukyvystä keskipitkällä aikavälillä.

Kiinan määrätietoinen eteneminen on mielenkiintoisessa ristiriidassa kansainvälisen ja EU:n ilmastopolitiikkojen kanssa. YK:n johdolla etenevissä kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa ei ole kyetty sopimaan uskottavista velvoitteista kaudelle 2013-2020. Tämä on johtanut esimerkiksi Puhtaan Kehityksen Mekanismin (Clean Development Mechanism, CDM) markkinoiden romahtamiseen.

Päästövähenemien hinta putosi tasolta 10 euroa per tonni hiilidioksidia tasolle 0.3 euroa/tCO2. Alhaisen hinnan takia CDM, joka on tähän mennessä auttanut kanavoimaan yli 200 miljardia dollaria yksityistä rahaa kehitysmaiden päästövähennyshankkeille ja on mahdollistanut hankkeet, jotka vähentävät päästöjä yli 6 miljardia tonnia vuoteen 2020 mennessä, ei enää houkuttele ketään päästöjen vähentämiseen. Hyvä työkalu ei päästövähennystavoitteiden puuttuessa toimi.

Myös EU:n päästökaupan kyky kannustaa yrityksiä päästöjen vähentämiseen on kyseenalainen. EU:n talousvaikeuksien takia päästövähennystavoitteemme vuodelle 2020 on jo lähes saavutettu, mistä johtuen päästökauppayksiköiden hinta on tipahtanut alle 5 euron. Tämän takia esimerkiksi kivihiili on Saksassa energian tuotannossa kannattavampi polttoaine kuin vähäpäästöisempi maakaasu. Päästöoikeuksien hintaa voi verrata arvioihin, joiden mukaan lämpötilan nousun rajoittaminen 2 asteeseen (= kansainvälisesti sovittu ilmastotavoite) vaatimat investoinnit maksavat 25-50 euroa per tonni hiilidioksidia.

EU:n päästökaupan hinta ei siis heijastele tätä tasoa vaan EU:n ilmastopolitiikan uskottavuutta päästöjen vähentämiseen kannustamisessa. Huolestuttavaa on myös se, ettei nykyinen ilmastopolitiikka ole linjassa taloudellisesti rationaalisen toiminnan kanssa: kansainvälisen energiajärjestön IEA:n arvion mukaan jokainen euro, jota ei investoida puhtaaseen teknologiaan ennen vuotta 2020, vaatii 4.3 euron investoinnin vuoden 2020 jälkeen. Eikö meitä kiinnosta?

On mielenkiintoista nähdä, miten maailman valmistuksen moottori Kiina on siirtymässä konepellin alta ajajan paikalle. Teknologian kehityksessä Kiinan tavoite siirtyä halpojen tuotteiden ja ratkaisujen toteuttajasta osaamisen kehittäjäksi ja teknologiajohtajaksi on ollut kaikkien tiedossa jo vuosia mutta uudempi asia on, että maa haluaa tehdä saman loikan myös ympäristöpolitiikan puolella.

EU joutuu tosissaan taistelemaan esimerkiksi ilmastopolitiikan johtopaikasta, mikä saanee joskus vuoden 2015 jälkeen aikaan suuren muutoksen: Ilmastopolitiikasta voi tulla taas mielenkiintoista. Tätä odotellessa ympäristösektorin toimijat keskittävät huomionsa Kiinaan.

Lainaus

Päästöhuutokaupasta varoja kehitysmaiden ilmastotoimiin – ei niin yksinkertaista

Niklas Kaskeala, Kehityspoliittinen asiantuntija, Kepa — Fri, 15 Mar 2013 06:53:50 +0000

Olen ilokseni huomannut, että vuodenvaihteessa alkanut EU:n päästöoikeuksien huutokauppa on saanut kiitettävästi huomiota Suomessa. Vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt se, mihin Suomi aikoo käyttää huutokaupasta saatavia tuloja.

Päästökauppajärjestelmän tavoitteena on EU:n kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen mahdollisimman kustannustehokkaasti. Vuoden alussa alkoi järjestelmän kolmas vaihe. Kahden ensimmäisen vaiheen aikana päästöoikeudet jaettiin energiatuotanto- ja teollisuuslaitoksille pääosin ilmaiseksi, mutta nyt kolmannen päästökauppakauden eli vuosien 2013-2020 aikana yli puolet jaettavista päästöoikeuksista myydään huutokaupalla.

Päästöhuutokaupasta on siis odotettavissa tuloja, mutta kuinka paljon? Varovaisten arvioiden mukaan valtion kassaan olisi kilahtamassa tänä vuonna noin 75 miljoonaa euroa.

Mihin tämä noin 75 miljoonaa euroa tulisi sitten käyttää? Suurin syy ilmastonmuutokseen ovat rikkaiden teollisuusmaiden kasvihuonepäästöt. Ilmastonmuutoksen seurauksista kärsivät kuitenkin eniten kehitysmaiden köyhät. Suomi onkin muiden rikkaiden maiden tapaan sitoutunut YK:n ilmastosopimuksissa tukemaan kehitysmaiden ilmastotoimia.

Kataisen hallituksen hallitusohjelmassa sitoudutaan ohjaamaan päästöoikeuksien huutokauppatuloja kehitysyhteistyöhön ja ilmastotoimiin hallituskauden puolivälistä lähtien.

Tämähän kuulostaa hyvältä. Päästöjen vähentämiseksi luodusta mekanismista saatavia tuloja käytetään kehitysmaiden ilmastotoimien tukemiseen. Mikä sen parempaa? Samalla kun päästöt vähenevät Euroopassa, voidaan huutokaupasta saatuja tuloja käyttää tukemaan niitä maita, jotka kärsivät kaikkein eniten ilmastonmuutoksesta.

Ratkaisu ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen tai ongelmaton.

Ensinnäkin EU:n päästöoikeuksien huutokauppa on nykyisellään hyvin epävarma tulonlähde, sillä se on riippuvainen päästöoikeuksien ailahtelevasta markkinahinnasta. Liiallinen turvautuminen päästökauppatuloihin heikentäisi Suomen ilmastotuen ennakoitavuutta ja pitkäjänteisyyttä.

Toinen ongelma on päästöhuutokauppatulojen riittämättömyys. Suomen ilmastorahoitusvelvoitteiden kasvaessa on selvää, etteivät pelkät päästöhuutokauppatulot riitä kovin pitkälle. Varsinkin kun samasta potista on tarkoitus paikata myös Suomen kehitysyhteistyörahoituksen vajetta. Pienestä potista ei yksinään riitä kahden valtavan haasteen, ilmastonmuutoksen ja globaalin köyhyyden, hillitsemiseen.

Kolmas epävarmuustekijä on luonteeltaan poliittinen. Hallitusohjelman sitoumus tulojen ohjaamisesta kehitysyhteistyöhön ja ilmastotoimiin on loppujen lopuksi vain poliittinen lupaus. Maaliskuun 21. päivänä käytävissä hallituksen kehysriihineuvotteluissa on vaarana, että hallitusohjelman kirjaus revitään auki. Tiukassa taloustilanteessa rahoille riittää varmasti ottajia. Suomessa on pitkät perinteet leikata maailman köyhiltä silloin kun oma talous köhii.

Päästöhuutokauppatulot eivät ole siis mikään patenttiratkaisu ilmastorahoitukseen. Lyhyellä tähtäimellä pitää toki varmistaa, että hallitus ohjaa päästöoikeuksien huutokaupasta saadut tulot ilmastorahoitukseen ja kehitysyhteistyöhön.

Samalla pitää kuitenkin tunnustaa, että EU:n päästöoikeuksien huutokauppa on nykyisellään hyvin epävarma tulonlähde, eikä siten yksinään riittävä tai luotettava rahoituslähde Suomen kehitysrahoitusvajeen ja kasvavien ilmastositoumusten rahoittamiseksi.

Rahoitussitoumusten kattamiseksi onkin edistettävä muiden rahoitusmekanismien ripeää käyttöönottoa. Hyviä keinoja olisivat esimerkiksi maailmanlaajuinen hiilidioksidivero, fossiilisten polttoaineiden tukien poistaminen sekä lentoliikenteen ja merenkulun polttoainemaksut.

Lainaus

Kärpäsenä Europarlamentin käytävillä

Liisa Vihmanen — Sat, 25 Aug 2012 06:39:28 +0000

Päätin tehdä historiasarjan aiheesta, joka on ehkä historiansa suurimman muutoksen edessä. Tai sitten mikään ei muutu. Sehän tässä jännittävää onkin.

Journalismi on joskus riskibisnestä. Kuka hullu ryhtyy tekemään Euroopan yhdentymisestä radio-ohjelmasarjaa, kun koko EU saattaa hajota taivaan tuuliin ennen kuin ohjelma saa lähetysajan. Vähän sama kuin Anthony Beevor kirjoittaisi Toisen Maailmansodan historian ennen kuin tiedettäisiin, kuka voittaa sodan. En tietenkään ole Anthony Beevor eikä Euroalueen kriisissä ole sentään kyse maailmansodasta. Siitä huolimatta on myönnettävä, että puntti tutisi kun tein haastatteluja.

Kukaan haastateltavistani ei ihmetellyt puuhiani. Jututin historioitsijoita, yhteiskuntatieteilijöitä, poliitikkoja, EU-virkamiehiä jne. Vakuutin itselleni, että koska olen tietoinen mahdollisista mullistuksista, voin tehdä ohjelmaa rauhallisin mielin. Tilanne oli kuitenkin toinen, kuin ennen Berliinin muurin murtumista. Silloin kukaan ei arvannut mitä tapahtuu. Nämä olivat karut reunaehdot Yksi ja monta Eurooppaa -sarjan tekoprosessille.

En lähtenyt tekemään kronologista sarjaa Euroopan Unionin historiasta tai edes sen synnystä. Minua kiinnosti eurooppalaisuus. Se, mitä ihmisten mielissä liikkuu kun he puhuvat Euroopasta ja eurooppalaisuudesta. Aiheen tarkastelupiste Suomi on väistämättä syrjässä Euroopan ytimestä, eikä sitä poliitikkojen puheet muuksi muuta. Me olemme vähäväkinen kansa ja idempänä kuin uskomme. Kuitenkin me haluamme olla eurooppalaisia ja sitten toisaalta … emme halua. Silti kukaan haastateltavistani ei kokenut suomalaisuutta ja eurooppalaisuutta toisiaan poissulkeviksi identiteeteiksi. Identiteetit täydentävät toisiaan ja niitä voi olla monta päällekkäin, kuin sipulissa. Toisaalta halusin tuoda esiin, ettei yksikään kulttuuri tai identiteetti synny tyhjästä. Me olemme kaikki sekarotuisia kulkukoiria, kuten kolmannen osan otsikko kertoo. Olemme vaeltaneet nykyisille asuinsijoillemme kuka mistäkin, eikä meistä kukaan ole syntynyt kiven kolosta suomalaisena tai minkään muunkaan kansallisvaltion kansalaisena.

Pääsin ohjelmanteossa käymään Euroopan Unionin ytimissä, Brysselissä ja Strasbourgissa. Suomen EU-tiedotus järjestää toimittajille työmatkoja Strasbourgin täysintoihin. Neljä päivää parlamentissa oli huikean mielenkiintoinen ja hyödyllinen kokemus. En ole koskaan ollut EU entusiasti puolesta enkä vastaan. Mutta jos on pakko valita, niin olen puolesta. Meppien työstä parlamentissa en ole tiennyt tuon taivaallista. Että mitä se on, edustaa Suomea parlamentissa, jonka pitäisi olla ylikansallinen? Seurattuani istuntoja ja tavattuani melkein kaikki Suomen mepit, täytyy nostaa hattua työlle, jota he siellä tekevät. Vaikka tulokset saattavat tuntua heikoilta ja kaikki Suomessa käyty julkinen keskustelu kohdistuu talouskysymyksiin, parlamentissa käsitellään asioita kaikilta elämän alueilta. Mepin työtä ei voi tehdä ärsyyntymättä aina välillä, totesi Sirpa Pietikäinen. Ärsyyntyminen on merkki demokratiasta, hän jatkoi, ja vertasi Europarlamenttia Serranon perheeseen. Siinä kaikki huutavat välillä yhtä aikaa, mutta lopulta kuitenkin löytyy yhteisymmärrys ja taas mennään eteenpäin, koska kaikki pyrkivät kohti yhteistä hyvää.

Brysselissä kuljin vapaana tutkijana toimivan, kaupungissa jo pitkään asuneen Riitta Oittisen seurassa. Oittinen on erityisen kiinnostunut ilmiöiden visuaalisesta puolesta. Hänellä on mm. erityinen eurokylttien spottaus projekti. Siinä hän kerää vapaaehtoisilta ympäri maailmaa valokuvia erilaisista kylteistä, joihin liittyy sana Euro. Useimmiten Euro-etuliite liittyy Kebab ravintoloihin, mutta sitä on käytetty myös pesulan ja jopa solariumin yhteydessä, kertoo Oittinen. Eurokylttejä käyttävät paljon juuri maahanmuuttajat pienten yritystensä nimissä. On mielenkiintoista pohtia, mitä he sillä tavoittelevat, toteaa Oittinen. Riitta Oittisen matkassa kuljimme paitsi virallisissa EU –kortteleissa myös Brysselin maahanmuuttajien asuttamilla alueilla.

Jos Euroopan Unionin toiminta oli minulle hieman hämärä kokonaisuus ennen työhön ryhtymistä, on se sitä edelleen. EU ei ole yksinkertainen juttu. Mutta mielenkiintoinen se on. Ja paljon arkipäiväisempi, kuin TV-uutisia katsellessa uskoisi.

Radion historiasarja Yksi ja monta Eurooppaa maanantaisin, alkaen 27.8. klo 12.15 - 13.00 YLE Radio 1. Osa 1/6: Mistä on pienet eurooppalaiset tehty? Jaksot tulevat kuunneltaviksi myös Areenaan.

Lainaus

Mielihyväshopparit Asterixin kylässä

Timo Harakka — Wed, 27 Jun 2012 19:40:44 +0000

Mantereen äärimmäisellä reunalla sijaitsee pieni idyllinen kylä, jossa asuu ehkä vähän sivistymätön, mutta rehellinen ja yhteenhitsautunut kansa. Se puolustaa omaa kulttuuriaan taistelemalla rohkeasti suurta imperiumia vastaan.

Ei ihme, että Asterix puhuttelee suomalaisia. Onhan pieni kansamme sinnitellyt vuosisatoja suurvaltojen puristuksissa.

Mutta ei tässä ole mitään suomalaista, kaikki kansat kokevat niin. Ateenan kaduilla osoitetaan mieltä Euroopan unionia vastaan. Melkein jokainen britti vastustaa Brysseliä. Ja Asterix peilaa ranskalaisten samanlaisia pelkoja, tilattiinhan se tilattiin aikanaan René Goscinnyltä ja Albert Uderzolta nimenomaan vastavedoksi amerikkalaiselle ylivallalle.

Euroopan unionin tarkoitus oli hälventää kansallistuntoa, mutta kävikin päinvastoin. Vasta, kun vastassa on kasvoton ja pelottava imperiumi, tuo paikallinen identiteetti, joka vielä äsken tuntui vanhanaikaiselta, nouseekin tärkeäksi ja välttämättömäksi.

Monimutkaiset globaalit ongelmat aiheuttavat kansalaiselle päänsärkyä. Mutta helposti määriteltävä yhteinen vihollinen antaa elämälle tarkoituksen. Ulkopuolinen uhka torjutaan taikajuomalla – tämäkin on suomalaisittain tuttu ratkaisu.

Mutta mitä kansalainen voi muutakaan tehdä? Hänen ainoa aseensa on lyijykynän pätkä, joka annetaan joka neljäs vuosi kansakoulun jumppasalissa. Vain tyhmä kuvittelee voivansa oikeasti vaikuttaa monikansalliseen hallintoon ja talouteen. Kansalaisen valta on kaventunut symboliseksi, joten hän äänestääkin symbolisesti: muutosta vastaan, maailmaa vastaan, valtaa vastaan.

Ensi viikolla puhumme Raimo Sailaksen kanssa Tuntemattomasta sotilaasta ja suomalaisten ikuisesta kaipuusta talvisodan henkeen, jolloin ei tarvitse kysellä, vaan totellaan. Mutta jo tällä viikolla 10 kirjaa vallasta –ohjelman sarjakuvateos antaa politiikasta surkuhupaisan kuvan. Asterixin viesti on selvä: demokratia on turhaa, poliitikot lupaavat yhtä ja tekevät toista, kansanedustajat ovat turhaa väkeä.

Tämä surettaa ohjelman vierasta, Suomen Elokuvasäätiön toimitusjohtajaa Irina Krohnia, joka vietti yksitoista vuotta eduskunnassa vihreiden edustajana. Hänen mielestään poliitikot ovat kauttaaltaan fiksuja ja jopa mukavia ihmisiä, mutta he joutuvat vastaamaan vastuuttomien kansalaisten mahdottomiin vaatimuksiin.

”Edustuksellinen demokratia on mennyt sellaiseksi, että kansalaiset täydellisen vastuuttomasti ovat tällaisia mielihyväshoppareita, tulevat samaan aikaan sanomaan, että verot vaan alas ja lisää palveluita.”

Asterix ja Caesarin lahja on ainoa albumi, jossa gallialaiskylä käy vaaleja, koska päällikkö Aladobix saa haastajan. Mutta kesken suuren vaalikeskustelun roomalaiset hyökkäävät ja koko kylä joutuu puolustautumaan. Enää ei tarvitse vaivata päätään millään demokratialla, toteaa ohjelman vakiovieras Anna Kortelainen:

”Siitä tuli tällainen kekkoslainen konsensus, päästiin suomalaista tyydyttävään ratkaisuun: ei tullutkaan mitään konfliktia. Kansa ei repeydy kahtia, mikä on pahinta, mitä meille voi tapahtua.”

Mutta mikä on vaihtoehto demokratialle, mikä voisi korvata nuo parjatut poliitikot? Suomessakin vallitsee puolivirallinen varjovalta, jota käyttävät etujärjestöt, niin sanotut asiantuntijat, virkaeliitti ja talouden takapirut, joita ei valita vaaleilla. Päinvastoin, vaalit eivät vaikuta varsinaiseen valtaan – sen on Irina Krohn itse kokenut Säätytalon käytävillä:

”Muistan, kun olin ensimmäisissä hallitusneuvotteluissa, ja ainoissa kyllä myös, sinne lappaa Johannes Koromaa... ajattelin, että herran jumala, tässä on juuri saatu hirveästi ääniä ja ollaan kansan valitsemia, ja tulee kauhean näköistä jengiä kalvojen kanssa kertomaan ne faktat, jotka on sen neuvottelun reunaehdot.”

Asiassa on se iso paradoksi, että juuri Irina Krohn on vain pahentanut poliitikkojen halveksuntaa, toki tarkoittamattaan. Hänen suurin saavutuksensa eduskunnassa oli laki vaalirahoituksen julkisuudesta. Se johti lopulta valtavaan vaalirahaskandaaliin, joka ryvetti kymmeniä poliitikkoja.

Torstai-illan 10 kirjaa vallasta –ohjelmassa vihreiden entinen kansanedustaja kertoo, miksi perussuomalaisia kohdeltiin tässä yhteydessä täysin epäoikeudenmukaisesti.

Kuuntele radiokolumni Yle Radio 1:n Kultakuumeesta!

10 kirjaa vallasta: Asterix ja Caesarin lahja, vieraana Irina Krohn. TV1 torstaina 28.6. klo 21:05.

Lainaus

Joustava Sisiliako Timo Soinin paras EU -alue?

laitinen_yle — Sat, 23 Apr 2011 16:37:05 +0000

Taalla Palermossa, Sisilian suurimmassa kaupungissa, kavellessa tuli mieleen, etta taallahan asioita hoidetaan pitkalti niin kuin Timo Soini haluaisi EU:n toimivan. Missa EU – siella ongelmako? Vaarin, vaarin. Missa Sisilia, siella EU:n ongelmat kierretaan.

On tama Sisilia vahvaa katolista aluettakin, jossa Soini katolisena olisi enemmistossa toisin kuin Suomessa. Nain paasiaisen aikaan Palermon hienoissa kirkoissa on messuja jatkuvasti. Iltaisin pitkin katuja liikkuu myos uskonnollisia kulkueita, processione. Osallistuinpa niihin itsekin, vaikka en olekaan katolinen. Tuli aivan harras tunnelma.

Tästä kuuluu Palermon entisen, mafianvastaisen pormestarin haastattelu. Nykyisin Leoluca Orlando on Italian parlamentin alahuoneen jäseen ja pääministeri Berlusconin kova arvostelija

http://areena.yle.fi/ohjelma/176066

Haastattelun koko käännösteksti on täällä

http://yle.fi/radio1/asia/puheenvuoroja/sisilia_ja_eu_30262.html

Pitkaperjantai-iltana poikkesin Palermon sivukadulle, jolla oleva aukio oli taynna ihmisia..... ja savua. Aukiolle oli pystytetty savuavia grilleja, joissa valmistettiin herkullisia liha- ja kalaruokia. Tunnelma oli oikein rento ja mukava.

Suomessa tallainen ei olisi tullut kuuloonkaan tiukkojen viranomaismaaraysten takia. Yrittivathan Helsingin terveysviranomaiset kieltaa perinteisen munkkien paistonkin Maunulan ulkolumajalla ylitiukkoihin maarayksiin vedoten. Onneksi jarki voitti.

- Olisiko tallainen yksityisyritteliaisyys mahdollista Pohjois-Italiassa, Torinossa, josta tulet, kysaisin paytaan sattuneelta nuorelta naiselta, joka puhui yllattaen hyvaa englantia. Sisilialaiset eivat juuri muuta osaa kuin iltaliaa.

- Ei meilla Torinossa tallainen grillailu olisi mahdollista. Meilla noudatetaan maarayksia. Tamahan on mita ilmeisimmin harmaata talouttakin, josta ei veroja makseta.

Pohjoinen ja etelainen Italia ovat yha kovin erilaisia, ovat aina olleet. Samaa EU:ta silti molemmat.

Mitahan Timo Soini olisi sanonut jos olisi sattunut iltamessusta tullessan samaan poytaan kanssamme? Missa menevat EU-maaraysten jarkevan noudattamisen rajat? Minka verran harmaata taloutta on kohtuullista sallia, jotta ihmisilla olisi edes jotakin tekemista.

Sisiliassa kaikki nayttaa olevan suhteellista. Kalaa myydaan toreilla ja kaduilla sellaisissa olosuhteissa, joita Suomen terveysviranomaset kauhistelisivat. Paikalliset eivat kauhistele ja ostavat kalaa sielta missa sita on tarjolla.

Tuli mieleen, etta Helsingin kauppatorilta kalakauppiaat katoavat kun terveysmaarayksia aina vain kiristetaan. Kahvilan perustaminenkin on monen mutkan takana.

Harmi kun EU-kriittinen Timo Soini ei ollut Palermossa juttukaverina. Jatkoin siis juttua nuorten kanssa.

Jos Sisiliassa oltaisiin lukemattomien EU – maaraysten noudattamisen kanssa tarkempia, niin mita tapahtuisi? Luvattomien pienten grillipaikkojen pitajilla ei olisi toita. Ei myoskaan keskustan kaduille levittaytyvilla rihkaman kauppiailla.

Tuskinpa sillakaan vohvelin kauppiaalla mitaan lupaa oli, jolta ostin yomyohalla herkullisen vohvelin.

Etteiko han maksa veroja? Mista mina tiedan, mutta enemman harmaata kuin valkeaa hanenkin bisneksensa varmaankin on.

Mutta maksaahan han kuitenkin arvonlisaveron ehka harmaasti hankkimallaan tulolla ostamistaan tavaroista. Ainakin bensiinissa veroa on yhta huimasti kuin Suomnessa.
Suomalaisesta ja torinolaisesta kulttuurista loytyi lopulta aika paljon yhteista. Tyota tehdaan tasmallisesti ja maarayksia noudatetaan. Kielitaitokin on varsin hyva.

Sisilialaisesta perati suurpiirteisesta normien noudattamisesta jai mieltani vaivaamaan perusongelma hyvinvointivaltion ja vahemman hyvinvoivan yhteiskunnan, kuten Sislian, valilla. Onko parempi, etta ihmisilla on edes jotakin tekemista kuin etta ei ole, ja ne joilla toita on, maksavat niille, joille ei toita syysta tai toisesta jarjesty?

Meniko tama jo harmaan talouden puolustamiseksi? Niin, asiat eivat ole mustia eivatka valkeita vaan usein jotakin silta valilta.

Lainaus

Pessimistit hakusessa

Heikki Ali-Hokka, A-plus — Wed, 24 Nov 2010 12:22:42 +0000

"Etsi ohjelmaan ekonomisti, joka uskoo euron kaatumiseen."

Esimiehen kehotus osoittautui hankalaksi. Talouden ammattilaisilla on vakaa usko siihen, että euro kestää tämän myrskyn vaikka natiseekin. Puhelinkierroksen jälkeen ainoa epäileväinen ääni löytyi Tukholmasta: Konjunkturinstitutetin tutkimusjohtaja Juhana Vartiainen piti euron kaatumista mahdollisena joskaan ei todennäköisenä.

Poliitikkojen optimismille on selvä syynsä. Pahanilmanlinnuille ei tässä tilanteessa ole kysyntää, sillä kriisillä ja synkillä puheilla voisi olla itseään ruokkiva vaikutus. Talousasiantuntijoiden asenteeseen on paljon raadollisempi selitys: euron kaatuminen tulisi liian kalliiksi. Yhden tai kahden mustan lampaan irrottautuminen rahaliitosta olisi sekin hankalaa. Mihin valuuttaan tehdyt sopimukset esimerkiksi sidottaisiin, kun käytössä olisivatkin drakmat, punnat ja kukaties escudotkin. Rahaliitto on järkiavioliitto, josta ei kannata erota.

Poliitikkojenkin julkisivu alkaa horjua. Valtiovarainministeri Jyrki Kataisen puheet harmaantuvat päivä päivältä. Ehkä Katainen alkaa hiljalleen valmistella kansaa uusiin koviin aikoihin ja ottaa itselleen Iiro Viinasen roolia.

A-plus: Voiko rahaliitto hajota?

A-plussan vieraana olivat pääekonomistit Reijo Heiskanen ja Timo Tyrväinen.

Lainaus

Ainoa vaihtoehto

Janne Ikonen, A-talk — Thu, 18 Nov 2010 11:08:47 +0000

Sekä Kreikan että nyttemmin Irlannin mahdollisia tukitoimia pohdittaessa esiin on noussut toisinaan ajatus ainoasta vaihtoehdosta. Kreikan tukeminen oli ainoa mahdollinen vaihtoehto, jolla katastrofi voitiin estää. Irlannin tapauksessa ainoa vaihtoehto ei ole vielä täysin selkiytynyt, mutta varmasti sitä etsitään parhaillaan. Muutoinkin on muodikasta esitellä tehdyt päätökset ainoina mahdollisina.

Koko ajatuksessa on kuitenkin jotain outoa. Esitetään kokeeksi kysymys: mihin edes tarvitaan päättäjiä, loputtomia keskusteluja ja toistuvia kriisikokouksia, jos vaihtoehto on ainoa mahdollinen? Vastaus on ilmeinen: ainoan mahdollisen vaihtoehdon tunnistamiseen.

Miksi sitten juuri tämä vaihtoehto? Koska se on ainoa mahdollinen. Ja niin edelleen.
Tätä tietenkin kutsutaan kehäpäätelmäksi. Ongelma syntyy siitä, että ainoa vaihtoehto ei ole vaihtoehto lainkaan. Sanapari on oksymoroni, siis sellainen kielellinen kokonaisuus, jonka osat sulkevat toisensa pois. Vähän niin kuin äärikeskusta tai käytännön metafysiikka.

Mikään päätöstä edellyttävä ei voi olla ainoa vaihtoehto muutoin kuin puheissa. Jos jokin on ainoa vaihtoehto, se toteutuu riippumatta ihmisten tekemistä päätöksistä. Jokin voi olla todennäköisimmin toimiva tai parhaiten perusteltu vaihtoehto tietyn tavoitteen saavuttamiseksi. Näin muotoiltuna tehdyt päätökset eivät kuitenkaan vaikuttaisi yhtä vastaansanomattomilta. Muotoilusta puuttuu se kohtalonomaisuus, lopullisuus, joka ainoalla vaihtoehdolla on. Niille, jotka eivät halua liikaa keskustelua tehdyistä päätöksistä termin käyttäminen onkin - rumpujen pärinää tulossa olevan nokkeluuden merkiksi - ainoa vaihtoehto.

A-talk: Suomi ratkoo eurokriisiä
To 18.11. klo 21.05 TV1

Lainaus

Vaaliase oppositiolle

Heikki Ali-Hokka, A-plus — Wed, 17 Nov 2010 13:29:34 +0000

Suomen hallituksen kannalta Irlannin kriisi ei olisi voinut tulla tukalampaan aikaan. Oppositio - demarit kärjessä - meuhkasi jo keväällä Kreikan tukemisesta ja sai yllättävää tukea eduskunnan puhemieheltä Sauli Niinistöltä, jonka mukaan mitään yhteisvastuun velvoitetta euromaiden kesken ei olisi pitänyt olla. Nyt Irlannin sotku kaatui syliin - puoli vuotta ennen eduskuntavaaleja.

Viime päivien lopputulema oli hallituksen kannalta kuitenkin tyydyttävä. Irlanti torjui vielä rahoitusavun ja vihreällä saarella mietitään nyt kuumeisesti ulospääsyjä kriisistä. Vaikeata, se on. Irlannin valtio on syytänyt pankeilleen jo 30 miljardia euroa ja summa voi vielä kasvaa, Euroopan keskuspankin rahkeet ja halu irlantilaispankkien tukemisen suhteen alkaa loppua. Katseet kääntyvät kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n suuntaan.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen puski ajatusta vakuuksien saamisesta, jos Irlantia ryhdytään tukemaan. Alkuun kovinkaan moni ei painanut tykkää-nappia, mutta lopulta Katainen sai kohtalaisesti julkisuutta ja sen verran taustatukea, että saattoi hehkuttaa tyytyväisyyttään. Mitähän muuten vakuuksien mahdollisuuksien selvittäminen oikeastaan tarkoittaa?

Mutta veikkaus tuskin menee pahasti metsään, jos sanoo Irlannin kriisin olevan vasta alussa. Jos tulipalo lähtee kunnon roihuun, se ei voi olla näkymättä kotimaan politiikassa. Silloin niin kokoomus kuin keskustakin ovat kovilla. Kuka tietää vaikka perussuomalaiset vielä rynnisivät keskustan rinnalle ja ohi.

A-plus: Pelastakaa Irlanti
Ke 17.11. klo 21.40 TV1
A-plussan vieraana pääministeri Mari Kiviniemi, Kesk.

Lainaus