Blogit - kirjan kirjoittaminen

Jäämeri-kirja: oikoluvun jälkeinen sietämätön keveys

Matti Rämö — Thu, 09 Feb 2012 19:26:41 +0000

Olo on melko epätodellinen. Tiedossa on ensimmäinen vapaa viikonloppu lokakuun jälkeen, sillä helmi-maaliskuun vaihteessa ilmestyvä Jäämeri-kirja on vihdoin valmis painoon.

Oikoluku päättyi vaaliviikonlopun jälkeiseen ylipitkään rutistukseen. Luin iltapäivästä aamuun kirjan viimeistä sataa sivua ääneen. Vihoviimeisen 15 tunnin istunnon päätteeksi olin niin väsynyt, että kun ulkona pyörätelinettä lähestyessäni yritin tiirata, onko pyörän päälle satanut lunta, katsastin vielä 5 metrin päästä jonkun toisen pyörää. En heti tuntenut omaa ajopeliäni, sitä, jonka kanssa olen reissannut maailmalla noin 30 000 kilometriä! Selviydyin kuitenkin kotiin 8 kilometrin päähän ilman välikohtauksia.

Pari oikoluvun jälkeistä vuorokautta ehtivät mennä väsyneessä koomassa, kun muut rästiin jääneet työt estivät kunnon levon. Vaeltelin zombina Ylen käytävillä, hetkittäin turtaa ravistelivat pakolliset työstressit. Mutta ensimmäisen nukutun yön jälkeen olo on kyllä hieman outo. Vähän liian kevyt, vaikka keho ja mieli yhä irvistelevät maitohappoisina. Kirjan kirjoittaminen ei ole terveellistä puuhaa, eikä varsinkaan kirjan kirjoittaminen kerran vuodessa useamman kerran peräkkäin. Ainakaan itse en ole vielä oppinut optimoimaan aikataulutusta niin, että projekti onnistuisi ilman järkyttävää yli kuukauden loppuvetoa, jonka aikana normaalit rytmit menevät aivan sekaisin. Ehkä sitten ensi vuonna?

Kirjoittaessa oppii. Itsestään ja asioista sekä kirjoittamisesta. Kustannustoimittajani mielestä tämä neljäs matkakirja on toistaiseksi paras, ja olen itse samaa mieltä. Vaikka alun perin epäilin hieman koko projektia, sillä jokaisen edellisen kirjan jälkeen on ollut takki tyhjänä jonkun aikaa, ja nyt oli tiedossa matka, johon ei ennakkoon liittynyt odotusta ihmisten tapaamisesta pitkillä erämaataipaleilla (ne ovat ne ihmiskohtaamiset, jotka ovat kertomusten suola). Mutta lukijoilta saamani runsas palaute auttoi pääsemään yli turhasta epäröinnistä. Useampikin sellainen lukija, jota en tuntenut entuudestaan, ei epäillyt ollenkaan vaan kannusti kirjoittamaan. Ja lopulta en sitten epäillyt enää itsekään. Ehkä kysymys on myös riippuvuussuhteesta kirjoittamiseen, siihen, että voi elää uudestaan ja uudestaan saman matkan. Ja teen sen vahvalla tunteella. Vielä kirjan oikolukuvaiheessa tietyt kohdat nostattivat tunnekuohuja, jotka kouraisivat syvältä.

Polkupyörällä Jäämerelle: Tupasvillaa, poroja ja tuntemattomia sotilaita on eepoksen nimi, ja se kertoo vuoden 2010 matkasta Helsingistä Murmanskiin ja Jäämerelle Norjaan ja Ruotsin Lapin kautta takaisin. Työlääksi kirjoittamisen teki taustafaktojen etsimisen loputon suo, sillä prosessin edetessä yhä vain enemmän tuli vastaan kaikkea mielenkiintoista pikku sälää, josta lopulta vain murto-osa jalostui kirjaan saakka. Kirjan teemoista saa käsityksen sisällysluettelosta:

1. Hiidenkirnuilta Saimaan suveen
2. Leppävirran hippileirillä rummut kumisevat aamuun
3. Kolilta Raatteentielle
4. Tupasvillaa porojen mailla
5. Murmansk, arktisen erämaan luvattu kaupunki
6. Petsamon nikkelin kirous
7. Vardø, Jäämeren helmi
8. Tenojoella porojen polulla
9. Pakkasyön haamuja Saamenmaalla
10. Lars Levin tietä Jällivaaran kuilulle
11. Napapiirin yli Uumajan satamaan
12. Länsirannikkoa Hämeen Härkätielle
Liite: Jäämeri-matkan varusteet

< Elävä arkisto: Kai Ristola haastattelee matkakirjan kirjoittamisesta Radio 1:n Kultakuumeessa 19.1.2012

< Edellinen blogipäivitys: Tappajasepelin paluu ja muita kulttuuriuutisia

Lainaus

Valkovuokkoiseen metsään vai Mekongin suistoon

Matti Rämö — Fri, 21 May 2010 21:31:41 +0000

Kesäkelien yllättävä ilmaantuminen laittoi matkakirjan kirjoittamisen työmoraalin kovalle koetukselle. Hikoilenko mieluummin lämpimän pehmeässä ulkoilmassa kuin kirjoittajankammion trooppisessa paahteessa Mekongin suistoalueella?

Ensimmäiset pari päivää sinnittelin tekstin kanssa suiston kosteissa riisipeltomaisemissa tutkijan ja graduntekijän ankaran työmoraalin pakottamana. Sillä hommahan ei edisty, ellei sulje muuta maailmaa oven ulkopuolelle tuntikausiksi kerrallaan. Tyydyin aamuisiin ja yöllisiin pikavisiitteihin suven sylissä.

Mutta vastarintani murtui kolmantena päivänä, kun ihana kesäinen lämpö pääsi kuiskuttelemaan liian pitkän aikaa korvaani lempeän suloisia sanoja. Tuomien huumaava tuoksu ja metsän valkoinen vuokkomatto ja pihkainen parfyymi. Muistoni lapsuuden kesien onnesta nousivat fyysiseksi kokemukseksi. Viiden tunnin polkemisen jälkeen tunsin oloni stressittömäksi, aikataulujen näennäinen kireys haihtui oudoksi harhaksi.

Seuraavan päivän viisituntinen satulassa vain vakuutti valinnan oikeudesta. Kyllä todellinen elämä virtuaalitodellisuuden voittaa mennen tullen. Jopa piipahdus Kehä kolmosen varren tympeään maisemaan näyttäytyi auringonlaskun valossa ihmeelliseltä ja tarunhohtoiselta.

Lainaus

Polkupyöräterapiaa joka päivä

Matti Rämö — Fri, 09 Apr 2010 12:01:06 +0000

Maallinen vaellus on jatkuvaa matkantekoa, koko ajan, joka ikinen päivä. Paikasta ja hetkestä toiseen. Pyörän satulassa tämä jatkuva vaeltaminen, loputon liike, konkretisoituu rautalankamalliksi, helpommin miellettäväksi terapeuttiseksi kokemukseksi itsensä ymmärtämisen hankalassa ja usein turhauttavassakin prosessissa.

Fillariterapiasta pääsee nauttimaan jo lyhyilläkin polkaisuilla, jo muutaman kilometrin työmatkapyöräily tai kauppareissut voivat olla helpottavia, rauhoittavia ja valaisevia kokemuksia, arjen itsehoitoa parhaimmillaan.

Pidemmillä polkaisureissuilla päivien tai viikkojen terapiayliannokset ovat avartavia kokemuksia. Vahva, jatkuva ympäristön kokemisen virta vie mennessään ja auttaa löytymään uusia näkökulmia olemassaolon monenkirjavaan ilmiasuun. Maailma saattaa näyttäytyä jopa harmoniselta kaikessa kaaoksessaan.

Kirjoitan kirjaa syystalven 2009 fillarireissusta Kaakkois-Aasiassa. Kahden kuukauden polkaisu etenee kuin hidastuksien kooste. Kirjoituspöydän ääressä olen matkalla joka päivä.

Lainaus