Blogit - rauha

Kuusi ajatusta yhtenäisestä Euroopasta

Juhana Säilynoja — Mon, 03 Mar 2014 12:02:58 +0000

Viime päivinä ja viikkoina on uutisista voinut lukea, kuulla ja nähdä surullisia uutisia. Uutisia, jotka ovat jollain tapaa hyvin tuttuja. Ne vievät ajatukset 1990-luvun sotivalle ja sortuvalle Euroopan mantereelle.

Ukrainan tilanne nostaa esiin kysymyksen: onko Euroopan unioni epäonnistunut tärkeimmässä tehtävässään? Uskon, että tuollaisen kysymyksen esittäisi Erkki Toivanen, mikäli hän olisi vielä keskuudessamme.

Vuonna 1994, Suomen Euroopan unioniin astumisen kynnyksellä, Toivanen teki ohjelmasarjan nimeltä Minun Eurooppani, jossa hän kysyi kuudelta eurooppalaiselta ajattelijalta eurooppalaisesta identiteetistä ja yhdentymisen syistä.

Jokaisella heistä oli omat ajatuksensa Euroopan unionin kehityksestä ja tärkeydestä.

Yhteinen ja yhtenäinen: ranskalaisen Jacques Attalin mielestä yhdentyminen lähti väärästä asiasta. Talous kun ei muutenkaan tunne rajoja ja talousnäkökulman vuoksi koko kylmän sodan ajan itse asiassa ajettiinkin puolikasta Eurooppaa.
Muurien murtuminen loi todellisen mahdollisuuden yhtenäiselle Euroopalle: puolalainen Adam Michnik näki 1990-luvulla Euroopan todella yhdistyneen jälleen ja ”uudet” maat idässä toivat toivottua dynaamisuutta junnaavalle mantereelle.
Suurten ja pienten välinen kuilu pienenee: Irlannin presidentti Mary Robinsonin mielestä yhteinen jäsenyys unionissa pienensi Irlannin pikkuveli-asetelmaa suuren naapurinsa Iso-Britannian kanssa. He istuivat samassa pöydässä, jossa molemmat olivat yhtä tärkeitä äänenkäyttäjiä.
Yleinen demokratiakäsite: brittiläinen Edward Heath vei maansa Euroopan unioniin eikä käsittänyt pelkoja päätösvallan karkaamisesta kauas kansasta. "Parlamentin suvereniteetti on olemassa kansan hyväksi. Se ei ole kuin aarre, jota ihaillaan. Jos siitä on siis hyötyä, sitä on käytettävä. Mikäli siitä ei ole hyötyä, ei maan kannata liittyä. Ihmiset, jotka näin sanovat näyttävät olevansa itsekkäitä ja he haluavat vain elää eristyksissä. Tämä ei modernissa maailmassa kuitenkaan ole mahdollista."
Yhteinen kulttuuriperintö ja eurooppalaiset arvot: ranskalainen Helene Carrere D’Encausse tunsi aina syvää alakuloa, kun kylmän sodan aikaan Euroopan ulkopuolelle suljettiin suuri osa valtioita. 1990-luku toi mukanaan mahdollisuuden muokata kulttuurinen ja poliittinen Eurooppa maantieteelliseksi.
Ja se tärkein eli rauha. Siitä puhuvat kaikki Toivasen haastateltavat ja siitähän EU:ssa on pohjimmiltaan kyse. Arkkiherttua Otto von Habsburgin suku hallitsi suurta osaa Eurooppaa vuosisatoja. Hänelle Eurooppa ja sen unioni ovat ennen kaikkea rauhaa, jonka säilyttäminen oli niin monta kertaa laiminlyöty.

Ovatko nämä ajatukset ja aatteet enää voimassaolevia? Onko rauhanaatteen ohi ajanut yhdeltä puolelta talouskilpailu ja toiselta puolelta nationalismi? Tai ovatko nämä ajatukset todella koskaan edes olleet Euroopan integraation perustana? Näitä kysymyksiä on pohdittava jälleen kuohuvalla mantereellamme.

Näitä kysymyksiä meidän on kysyttävä myös eurovaaliehdokkailtamme

Lainaus

Balkanilla diktaattorin pyhätöstä voi tulla pyllymäki

Juhana Säilynoja — Fri, 10 May 2013 08:22:56 +0000

Tapasin Saïdin liikennevaloissa. Olin toista päivää Pristinassa ja varmaan näytin olevani ihan hukassa. Hän neuvoi minulle ja ystävilleni reitin mukavaan ravintolaan ja lähti itse mukaan. Saïd oli kuvataiteilija. Kosovon sodan aikana hän oli asunut Saksassa ja puhui täydellistä englantia. Sydämellinen ja avoin taiteilija kertoi kokemuksistaan ja ajatuksistaan kotimaastaan. Hän mietti, selviääkö Kosovo koskaan yksin ilman kansainvälisen yhteisön huomattavaa apua. Tuolloin Kosovoa pyörittivät Etyj, EU ja YK.

Kosovoa pyöritetään kansainvälisen yhteisön avustuksella. Katso reportaasi suomalaisten poliisien työstä Kosovossa.

Kosovon itsenäisyyteen johtanut sota oli vuosisatojen konfliktien kärjistymä. (Kuva: Juhana Säilynoja)

Seuraavana päivänä menimme hänen ystävänsä bändin keikalle. Baari oli täynnä nuoria ihmisiä. Kaikki olivat avoimia ja hymyileviä. Näille nuorille maailma on avoin, mutta onko maailma avoin ottamaan heidät vastaan? Kosovo on Euroopan nuorin valtio ja edelleen toiseksi suurinta kaupunkia Mitrovicaa halkovan joen kohdalta kahtia jaettu. Etelärannalla puhutaan albaniaa, maksetaan euroilla ja kirjoitetaan latinalaisilla kirjaimilla. Pohjoispuolella puhutaan serbiaa, maksetaan dinaareilla ja kirjoitetaan kyrillisillä kirjaimilla. Vaikka sota päättyi, kriisi jäi.

Kosovon hiekkapölyisten teiden jäädessä taakseni jatkoin matkaani Albaniaan. Mystinen ja salaperäinen valtio Adrianmeren rannalla oli pitkään eristyksissä muusta maailmasta. Eristyneisyyden historia tuli vastaan heti rajan ylitettyäni. Sadattuhannet bunkkerit pitkin maaseutua muistuttavat entisen diktaattorin Enver Hoxhan vainoharhaisuudesta. Hän oli tiukka stalinisti ja johti maataan oppi-isänsä keinoin. Valta keskittyi hänen perheelleen ja vastustajat teloitettiin, joskus jopa parlamentin istunnossa. Nyt tätä monumenttia Hoxhan kaudelle on alettu ottaa uusiin käyttötarkoituksiin. Suurimmista bunkkereista voi löytää vaikka kivan kahvilan.

Toimittaja Irma Swahn pääsi haastattelemaan diktaattorin leskeä Nexhmije Hoxhaa vuonna 1997

Albania on jännittävä paikka. Se on paikka, jonka pääkaupungista Tiranasta voi löytää Stalinin patsaan ja jossa voi laskea pyllymäkeä diktaattorin itselleen pyhätöksi rakentaman pyramidin marmoriseinää pitkin. Se on maa, joka on jatkuvasti matkalla jonnekin niin kovaa vauhtia, että menneisyyden suhde nykyisyyteen on läsnä vinolla tavalla ja historialle nauretaan, vaikkei sitä tiedostettaisikaan. Se on maa, jonka keskuspuisto on nimeltään Taiwan kiitokseksi Kiinan kansantasavallalle ja jossa nuoret miettivät mihin maahan sitä muuttaisi.

Albaniassa menneisyydellä on jännitteinen suhde nykyisyyteen. Diktaattoorin itselleen monumentiksi rakentama pyramidi on hyvä pyllymäki! (Kuva: Juhana Säilynoja)

Balkanin sydän on Bosnia ja Hertsegovina. Ihan kirjaimellisestikin, valtion rajat kun piirtävät sydämen Balkanin niemimaan länsiosaan. Myös kulttuurisesti Bosnia-Hertsegovina kuvastaa Balkanin erityislaatuisuutta. Bosniassa kohtaavat slaavilainen, turkkilainen ja länsieurooppalainen kulttuuri. Se on jaettu bosnialaisten ja kroaattien federaatioon sekä serbitasavalta Republika Srpskaan.

Bosnia jaettiin väkivaltaisesti sodassa. Republika Srpskan serbipuolueen johtaja saapui haastatteluun vuonna 1992 mukanaan konepistooli.

Matkatessani Republika Srpskan pääkaupunkiin Banja Lukaan minua jännitti. Olin kuullut kaupungista kaikenlaista, kuten että se olisi pahuuden keskittymä. Perillä minua odottikin ihan tavallinen, joskin ehkä hieman murjotun näköinen kaupunki. Tosin kaupungissa ennen Bosnian sotaa olleet minareetit olivat kadonneet kaupunkikuvasta. Ajattelin, että noh, paikka on kiva, mutta kai niiden ihmisten on oltava pahoja. Petyin vähän, kun tutustuin muutamaan banjalukalaiseen ja huomasin, että mukavia ja analyyttisiä ihmisiä ne olivat. Nämä nuoret vieläpä työskentelivät saadakseen kroaatit, serbit ja bosnialaiset toimimaan yhdessä.

Bosnian sodan hirveydet tapahtuivat kansainvälisen yhteisön katsoessa päältä. Katso Elävässä arkistossa: Kansa, jonka maailma petti.

Bosnian sota oli karmein Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen. Kaikkia joukkohautoja ja keskitysleirien kauheuksia ei ole vieläkään paljastettu. Kymmenisen vuotta aiemmin Marja-Liisa Hämäläisen kunnian hetkiä todistanut Sarajevo oli kestänyt piiritystä ja tarkka-ampujien tulta kuusi vuotta.

Jugoslavian hajoaminen toi Eurooppaan paitsi uusia itsenäisiä valtioita, myös uusia kansallisia käsitteitä. Suomessakin puhuttiin aikoinaan virheellisesti jugoslaaveista kansana, vaikka valtioliiton kansalaiset edustivat useita eri kansallisuuksia. Useat niistä ovat saaneet omat kansallisvaltionsa sotien seurauksina. Jugoslavian hajoaminen aiheutti etnisyyden perusteella tehdyn railon, jota nyt uusi sukupolvi yrittää paikata. Tämä näkyy niin kosovolaisessa albaanitaiteilijassa kuin banjalukalaisissa nuorissa. Näkyy se myös Euroviisujen pistetaulukossa, jossa ennen niin sotaisat naapurit nyt kilvan äänestävät toisiaan menestykseen.

Lainaus

“Rakastin heitä aivan valtavasti”

Antti Leino — Fri, 07 May 2010 09:58:24 +0000

Sanoa rakastavansa toista ihmistä on paljon sanottu. Se tarkoittaa vahvinta mahdollista tunnesidettä kahden ihmisen välillä.

Sanontaa on usein viljelty ajattelemattomasti, huolimattomana heittona ilman oikeaa merkitystä. Sitä on kulutettu niin paljon myös elokuvissa ja televisiossa, että sen teho ei usein ole toivotun kaltainen.

Mutta kun sen kuulee hämärässä studiossa keskellä haastattelukuvausta Wigwamin legendaarisen urkuri,laulaja,säveltäjä, sanoittaja Jukka Gustavsonin suusta hänen puhuessaan neljänkymmenen vuoden takaisista yhtyetovereistaan sen teho on äärimmäisen voimakas ja pysäyttävä.

Kuinka usein joku sanoo rakastavansa bänditovereitaan ja sanoo sen vielä niin, ettei kuulija epäile hetkeäkään, etteikö asia olisi juuri näin.

Tämä pieni hetki pimeän studion uumenissa kertoo vielä paljon enemmän. Se kätkee sisälleen kokonaisen tarinan ystävyydestä ja kunnianhimoisesta yrityksestä tehdä uutta,omaehtoista ja merkittävää musiikkia aikana, jolloin Suomi oli vielä erittäin sulkeutunut maa kaukana pohjoisessa.

Tsekkaa:

Wigwam: Colossus

Lainaus