Blogit - norja

Syyllistysdekkarin synty

Timo Harakka — Fri, 12 Jul 2013 11:00:56 +0000

KIRJAILIJAPARI Maj Sjöwall ja Per Wahlöö raivasi tietä yhteiskunnalliselle pohjoismaiselle dekkarille jo 60-luvulla, joten 10 kirjaa rikoksesta –sarjassa tulee vuoroon heidän teoksensa

Bussimurha (1968/1974).

Viime vuosina ruotsalaiset ja norjalaiset dekkarit ovat nousseet maailman myyntilistojen kärkeen. Miksi? Perustuuko skandinaavien menestys Elm Street –ilmiöön?

Kauhuelokuvien kliseisin tapahtumapaikka on hyvinvoiva, vehreä omakotialue, jossa riittävästi proteiinia syöneet kuvankauniit teinit kasvavat ottamaan oman siivunsa Amerikkalaisesta Unelmasta.

Osaamme odottaa, että kulman takaa ilmestyy kammottava, verenhimoinen kostaja, Freddy Krueger…

Skandinavian maat ovat vauraita, idyllisiä ja tasa-arvoisia ihanneyhteiskuntia. Niinpä Elm Street –säännön mukaisesti pinnan alta löytyy naisvihaa ja natsismia (Stieg Larsson), rasismia ja riistoa (Henning Mankell), hyvinvointivaltion rapautumista (Leif GW Persson), pohjoisten metsien vaiettuja salaisuuksia (Åsa Larsson), Tukholman etnistä sotaa (Jens Lapidus), eliittiväen raakuutta (Anne Holt), heikompien hyväksikäyttöä (Karin Fossum) ja kansainvälisen tason päihdeongelmia (Jo Nesbö).

”Ruotsalaisen hyvinvointivaltio tunnettiin jo 60-luvulla", selvittää vakiovieraani Anna Kortelainen. "Muualla on ostettu tämä brändi, että se on suunnilleen maanpäällinen paratiisi. Ja se [kiehtoo], että paratiisissa on käärme, että sielläkin tapahtuu tällaisia. Ne eivät välttämättä ole mitään rituaalimurhia, siinä on arkisuus, mutta myös sopivasti eksotiikkaa. Samaan tapaan kuin Helsingissä ennen vanhaan kuvattiin elokuvia, jotka esittivät Leningradia tai Pietaria, sopivasti eksotiikkaa – vähän lunta ja revontulen illuusiota.”

Ovatko skandinaaviset dekkarit Amerikassa ja Britanniassa suosittuja juuri siksi, että avoin kateus muuttuu taantumukselliseksi vahingoniloksi? On turha tavoitella hyvää yhteiskuntaa, koska ihminen on syntinen ja mätä. Sosialidemokratia on siis valhetta.

Päinvastaisesta kulmasta Maj Sjöwall ja Per Wahlöö väittivät ihan samaa. Hyvinvointivaltio on silmänlumetta, Olof Palme on petturi ja rikollisuus on oire kapitalistisesta riistosta. Viime kädessä syyllinen rikoksiin on yhteiskuntajärjestelmä.

ÄÄRIVASEMMISTOLAINEN kirjailijapari epäonnistui vallankumouksen lietsonnassa. Kun heidän suurtyönsä, Martin Beck –kirjasarjan kymmenes ja viimeinen osa ilmestyi 1975, Per Wahlöö oli kuollut ja vasemmistoradikalismi samoin. Mutta huonon omatunnon perinnön he onnistuivat jättämään, hankkimaan sillä hyvät tulot ja auttamaan seuraajatkin miljoonatileihin.

Sjöwallin ja Wahlöön kirjasarja onkin kansankodin itseruoskintaa. Hyvinvoinnin hinta on ainainen huolestuneisuus.

Protestanttisessa nollasummapelissä elämästä ei saa nauttia ilman syyllisyyttä. Oma hyvä on aina ansaittu toisen kustannuksella, joten juuri menestys todistaa varmuudella, että asiat menevät samaan aikaan pahasti vikaan. Huonoina aikoina säälitään köyhiä ja työttömiä. Hyvinä aikoina huolestutaan tuloerojen kasvusta.

Tätä menestyksestä masentuvaa mielentilaa puhuttelee Nordic Noir, skandinaavinen syyllistysdekkari. Niiden ystävä on myös ohjaaja-näyttelijä Leea Klemola, joka on sunnuntainen vieraamme.

"Rikolliset ovat inhimillisiä, rikokset ovat ihmisen kokoisia. Silloinhan menee aina päin helevettiä kun ruvetaan [kirjoittamaan] ihmistä isommista rikoksista. Kun tulee se 'huumebisnes'... Mä en usko, että huumeita on oikeesti olemassa. Suomessahan ei voi olla dekkaria, jossa on huumebisnestä, se on ihan naurumyrskyä. Jotkuthan yrittää kansainvälistä rikollisuutta, sehän on naurettavaa. Silloin on ihan, että 'Voi ressukka, tuo ihminen yrittää päästä kansainvälisille markkinoille': että nyt on täällä tämmöistä maailman laatuluokan rikollisuutta.”

BUSSIMURHAA – joka ilmestyi 1968 ja käännettiin 1974 – lienee luettu täällä Suomessa ihmetellen. Ruotsissa oli vaikea nähdä suuria epäkohtia, kun samaan aikaan sadat tuhannet suomalaiset lähtivät hakemaan parempaa elämään juuri länsinaapurista.

Suomalainen hyvinvointivaltio oli vasta syntymässä silloin, kun ruotsalaiset jo surivat sen haurastumista ja häviötä.

Tämä yli 20 vuoden viive ehkä selittää, miksi Suomen rikoskirjailijat eivät ole päässeet osallisiksi Ruotsin ja Norjan kollegoiden maailmanmaineesta. Syyllistysdekkarilta puuttuu perinne, jonka pitkä hyvinvointihistoria tuo.

Leea Klemolan mielestä loistava suomalainen poikkeus oli Matti Yrjänä Joensuu, jota hän pitää paljon parempana kuin Sjöwallia ja Wahlöötä. Klemolalla onkin ohjelmassa kitkeriä terveisiä arkkipiispa Kari Mäkiselle, joka puhui koskettavasti Harjunpäästä ja rakkauden nälästä kolme viikkoa aiemmin.

Kannattaa siis katsoa 10 kirjaa rikoksesta TV1:ssä sunnuntaina kello 20. Luvassa kupliva keskustelu, jossa Leea Klemola kertoo myös, miksi hän rakastaa, siis rakastaa poliiseja.

Kuuntele tämä kolumni audiona Kultakuume-ohjelmassa.

Lainaus

Kulttuurin pääkaupunki – ja lasten

Ari Welling — Sun, 29 Aug 2010 07:07:01 +0000

Lomailimme Oslossa. Kaupungista kertovassa kirjassa Oslo väittää olevansa ”kenties maailman lapsiystävällisin pääkaupunki”. Väitettä perustellaan sillä, että Oslossa luonto on lähellä. Toisena perusteena on se, että tekemistä lapsille kaupungissa riittää.

Oli hyvä, että saimme käsiimme tämän kirjan. Muuten emme nimittäin olisi arvanneet alkuunkaan kaupungin olevan lapsiystävällinen. Kummastelimme neljän päivän ajan sitä eikö kaupunkia siivota ollenkaan. Kadut olivat roskaisia päivästä toiseen. Kyllä Turkukin on törkyinen sunnuntaiaamuisin, mutta illalla on taas jo siistiä.

Pahinta oli kuitenkin huumeidenkäyttäjien suuri määrä. Todisteen tästä saattoi löytää miltä tahansa metroasemalta tai pikkukujalta. Liikuimme kaupungissa neljän päivän ajan julkisilla kulkuvälineillä ja jokaisella metroasemalle piti nelivuotiaallemme tolkuttaa: älä koske MIHINKÄÄN. Huumeruiskuja lojui lähes jokaisella asemalla ihan näkösällä. Asemilla haisi kusi, varsinkin hisseissä, joita me lastenvaunulliset käytimme jatkuvasti.

”Oslo is perhaps the greatest children’s city compared with other capitals.” Kaikkea sitä kirjan sivuille painetaankin.

Paluumatkalla laivan leikkihuoneessa oli pitkästyneille vanhemmille tarjolla luettavaa. Tallink Silja oli päättänyt, että vanhempien sopi valita viihdykkeensä seuraavista aviiseista: Cosmopolitan, Kodin Kuvalehti, Hot and Now (häh?), Me Naiset, Anna, Lemmikki, Metsästys ja Kalastus, Pellervo (!) ja Merimies. Ankaran pohdinnan päätteeksi päädyin viimeiseen.

Suomen Merimiesunionin ay-lehteä en olekaan ennen lukenut. Tosin en ole Hot and Now –nimistä julkaisuakaan, mutta vältin kiusauksen.

Merimies-lehti kertoi minulle, että Kuljetustyöläisten kansainvälinen liitto ITF on hiljattain käsitellyt Norjaan liittyvää ongelmaa. Norjanmerellä sijaitsee useita öljy- ja kaasukenttiä, joista saavat leipänsä monet norjalaiset merimiehet. Merimiesten palkat ovat kuitenkin jääneet jälkeen. ITF:n Norrie McVicar totesi lehdessä: ”Tuntuu uskomattomalta, että Norja sallii toisen luokan työehtoja, palkkoja ja työsuhdeturvaa kansallisesti elintärkeällä alalla.”

Norja on ilmiselvästi varakas maa. Se, että hyvin menee, näkyy norjalaisista - vaikka he eivät pröystäilekään rahoillaan tai vaikkapa autoillaan. Norjalaiset ovat vaatimattomia.

Pääkaupunki ei silti vaivaudu siivoamaan katujaan tai viitsi puuttua huumeongelmaansa. Bensa on kalliimpaa kuin Ruotsissa, vaikka öljyä on omasta takaa. Öljy-yhtiöt eivät maksa merimiehille kunnon palkkoja.

Bensa lienee kovasti verotettua, verorahoilla saisikin monenlaista kivaa.

Lainaus

Norja digitalisoi teatterinsa

Iikka Vehkalathi/Tue Steen Müller — Tue, 01 Jun 2010 10:00:00 +0000

Filmkommentaren.dk has recently written about the digital plans for documentaries in Lithuania and Denmark. Now a piece of text taken from the newsletter of Filmkontakt (see above) demonstrates that some countries also have throughts for the screening of films, at least Norway does:

In just one year, all cinemas in Norway will be ready for digital screenings and equipped with 2K or 4K projectors. As one of few countries in the world, Norway has closed deals with six major Hollywood studios for digital screenings. According to the industry organisation for Norwegian cinemas, Film & Kino, the conversion of all of Norway’s cinemas to digital will be the world’s first national non-commercial digital cinema rollout.

Since 2006, Film & Kino has supported two digital pilot projects concerning 33 cinemas all over Norway. Som cinemas and institutions have made individual investments in digital equipment, and the experience from the pilot projects has been decisive for the successful digital rollout. 30 cinemas will have a 4K Sony projector, which is the standard required by the big Hollywood studios to show their films digitally. The digitisation process will begin this June in 37 theatres in Oslo, Bergen and Trondheim and will run until April next year.

For more information, see Film & Kino's website.

http://fknsite.adnuvo.com/fkn-140/#c7

Lainaus