Suomirockin sensuroimaton historia — arkistot aukeavat

Axa Sorjanen — Mon, 03 Feb 2014 10:32:45 +0000

Tulevan kevään aikana Ylen Elävä arkisto julkaisee kymmeniä haastatteluja suomirockin historian keskeisimmiltä tekijöiltä Rock-Jerrystä Ville Valoon, Kirkasta Juicen kautta Maija Vilkkumaahan. Mukana on myös taustavaikuttajia Otto Donnerista Epe Heleniukseen ja kulttuuripersoonia Mauri Kunnaksesta Arto Melleriin. Luvassa on pitkiä haastatteluja, joista vain pieniä osia on aikaisemmin nähty julkisuudessa. Nyt ne näytetään mitään poistamatta, kaikkine kommelluksineen alkaen siitä kuinka Angela McCoy stailaa Andya haastattelukuntoon tammikuussa 1995.

Ohjasin 1990-luvulla neljä suomirockin historiaa 1950-luvulta vuoteen 2000 käsitellyttä dokumenttisarjaa. Yhteensä tunnin mittaisia osia sarjoissa oli 14. Lisäksi ohjasin samoihin aikoihin muusikoiden vaimoista kertoneen pikkudokumentin sekä täysmittaisen dokumentin Helsingin Elmun Lepakon rakennuksen historiasta.
Näiden päälle tein vielä pari kesäsarjaa erilaisista harrastajataiteilijoista ja kotimaisen iskelmämusiikin kummajaisista.
Pääsosin studiossa kuvattuja haastatteluja kertyi pitkälle yli 150, yhteiskestoltaan yli 200 tuntia.
Paria poikeusta lukuunottamatta kaikki tässä mainitut ohjelmat ja nyt julkaistavat nauhat kuvasi 1990-luvun luottokuvaajani Raino Kuisma. Äänipuomin päässä heilui yleensä joko Mikko Makkonen tai Tuomas Palola, Lepakko-dokkarissa Tuomas Järnefelt.

Nämä kaikki tein Ylen TV1-kanavalle itsenäisen TopEye -yhtiön kautta. Muutama vuosi sitten TopEyen toiminnan loppuessa ostin yhdessä kaikki mainitut työt tuottaneen luottopakkini Lasse Wikmanin kanssa sarjojen materiaaliarkiston. Ajatuksena oli pelastaa poikkeuksellinen ja kulttuurihistoriallisesti arvokas aineisto tuhoutumasta.
Jonkun vuoden istuimme lähes 400 nauhan arkistomme päällä ja ihmettelimme mitä sille pitäisi tehdä.
Hitaasti kypsyi ajatus, että koko materiaali sellaisenaan tulisi saattaa ihmisten katsottavaksi.

Lopulta viime vuoden lopulla tarjosimme puoli pakettiautoa täyttävää nauhaläjäämme Ylen Elävälle arkistolle ja TV-arkistolle. Sopimus syntyi nopeasti, samoin yhteisymmärrys siitä, että koko materiaali on saatettava kaikkien katsottavaksi sellaisenaan, leikkaamattomana, sensuroimattomana ja siistimättömänä. Sen historiallinen merkitys ja todistusvoima on putsaamattomana suurimmillaan.

Ensimmäiset kuusi haastattelua julkaistaan Elävässä arkistossa torstaina 6.2.2014. Silloin katseltavaksi tarjotaan edesmenneiden Kirkan ja Juice Leskisen haastattelut. Lisäksi ensimmäisessä erässä julkaistaan Remun ja Ville Valon haastattelut, sekä veljesten Pantse ja Martti Syrjä erilliset haastattelut, joissa he pohtivat Eppu Normaalin ensimmäistä 15 vuotta omista näkökulmistaan.

Torstain julkaisujen yhteydessä paljastetaan myös lista kaikista haastatteluista ja avataan samalla äänestys. Elävän arkiston katsojat voivat äänestää joka viikko kolme haluamaansa haastattelua, jotka julkaistaan. Sen lisäksi toimitus valitsee kaksi muuta haastateltavaa.

Tässä kuitenkin jo esimakuna yksi pala historiaa:
Nokian toimitusjohtaja Jorma Ollila vieraili Helsingin Elävän musiikin yhdistyksen Elmun Lepakossa 20.10.1999, vain muutamaa viikkoa ennen kuin Lepakko purettiin. Helsingin kaupunki oli myynyt Lepakon tontin Nokialle, jonka piti rakentaa paikalle uusi toimitalo.
Lepakko purettiin, mutta Nokia ei koskaan muuttanut taloon, vaan se myi tontin Ilmariselle.

Lainaus

Remu gave me an interview

Pekka Laine — Tue, 01 Jun 2010 17:56:09 +0000

Kun Remu istuu vastapäätä ja selittää millaiset partaveitsellä piirretyt viikset ja karsea hiuspöheikkö Little Richardilla oli vanhan levyn kannessa, tulee hetkiseksi tunne, että on rock’n’rollin ytimessä.

Kun päällikkö karjaisee vielä kuuluvan ”whoooooooooo”-huudon markkeeraamaan Pikku-Rikun laulutyyliä, tunne voimistuu. Kuulin kerran kuinka joku lohkaisi baarissa osuvasti ”Elvistä ei turhaan kutsuta Elvikseksi”. Remusta voi sanoa saman. Remu ei ole enää pelkkä nimi. Remu on enemmän kuin Henry Aaltosen lempinimi. Remu kuuluu sarjaan caesar, paavi, don ja khan.

Mustissa aurinkolaseissa ja uskomattoman hyvin istuvassa sinisessä puvussa hyvän tuulisena tarinaansa vyöryttävä mies on omituinen yhdistelmä katupoikaa ja kuninkaallista. V-sanaa puskee suusta sellaista vauhtia, että pahasuisinkin nykyteini jäisi pölypilveen yskimään. Välillä läppä on todella raakaa ja jotkut kohdalle osuvat hahmot pannaan nippuun verbaalisesti aika tylysti.

Kaiken aikaa ilmassa on kuitenkin käsin kosketeltavaa lämpöä.

Kun Remun käteen lyödään vanha valokuva, jossa nuori Kirka poseeraa mikki kädessä vuonna 1966, kummisedän kasvoille leviää uskomaton hymy. ”Kirill Barushki!”-huudahdus on poikamainen ja spontaani. Muistikuvat vanhasta Creatures-kaverista koskettavat selvästi miestä. Katupojasta kuoriutuu esiin lempeä kuningas.

Lainaus

Blogit - kirka

Suomirockin sensuroimaton historia — arkistot aukeavat

Remu gave me an interview