Blogit - mun uutiset

Viikko 45 | Jyväskylän ympäristö

Maikki Kantola — Mon, 22 Nov 2010 21:31:46 +0000

Käymme matkaan näin riemumielin. Jälleen uusi viikko edessä uusin kujein ja ympäristöin. Tilapäiskodin pesukone on rikki – jo useatta viikkoa, joten peruspakkauksen lisäksi matkalle pääsee järeä likavaatepussi. Ruletti vain pyörimään, jännityksellä odotamme, kuka kavereista saa voittonaan ensi viikonlopuksi kylään sekä mahtavan Maikin, että muhkean likasäkin.

Jää on muodostunut ajotielle. Penkat valkoisena. Talvi tekee tuloaan. Ohitamme lumisen Tampereen päätyen Jyväskylään. Tiina hihkuu tuttuja paikkoja.

Aloitus on hieman apea. Kirjastosta ei löytynyt yhden yhtä mainosjulistetta. Eivät olleet kuulemma saaneet meidän julistepohjia. Ne olivat meidän päädystä kyllä lähteneet, joskin jo syyskuun alussa, mutta kirjastotalo on iso, ja postikin voi hukkua. Kulttuuriluotsi koordinaattori Hanne Laitinen piipahti kyläilemässä ja kertoi lähettäneensä yli 500 viestiä ympäriinsä. Kiitos hänelle. Minä olen lähestynyt lehdistöä ja jos jonkinmoisia sidosryhmiä puffikirjeillämme. Jokin meni kuitenkin pieneen, sillä paikan osallistujamäärä on kovin pieni. Paikallinen läänintaiteilija käy tervehtimässä – tuttu, samoin muutama muu ihminen, mutta videontekijöiksi heistä ei tänä iltana ole. Metkalaiset pelaavat yläkerrassa. Samaan aikaan talossa näyttää olevan tämän mediakasvatusannin lisäksi jos jonkinmoista ohjelmaa. Iso joukko ihmisiä taputtaa käsiään aulassa.

Sisäilmaongelmat
”Miltä tämä olo täällä meillä on tuntunut? - Särkeekö silmiä?”
Viikko toisensa jälkeen nenän limakalvot kuivuvat kuivumistaan. Kurkku rykii rykimistään. Flunssaa ei kuitenkaan ole. Asiaa on ihmetelty, kunnes kellot alkavat soida.

”Kutinaa silmissä, verestävää limaa nenässä, väsymys, päänsärky...”

Jo alkukierroksesta lähtien olemme kuulleet kertomuksen toisensa perään koulujen sisäilmaongelmista. Pohjoinen, itä, etelä, länsi, samat ongelmat. Kuulostaa siltä, ettei ole väliä, milloin koulut on rakennettu, homeet ja muut myrkyt jylläävät hengitysilmassa. Osa luokkahuoneista on käyttökiellossa, osa kouluista remontissa. Osa oppilaista istuu kylmissä parakeissa opiskelemassa ja odottaa uudisrakennusten nousemista – joissa toivottavasti ongelmat olisivat poistuneet. Osa oppilaista matkustaa useita kymmeniä kilometrejä ympäri kaupunkia päivän aikana oppiakseen liikuntaa, kuvaamataitoa tai kotitaloutta, sillä remontin ajaksi ei ole osoittaa yksiä yhtenäisiä tiloja opiskelulle. Eräs koulu on viimeisen neljän vuoden aikana muuttanut viisi kertaa. Oppilaat sairastelevat, opettajat sairastelevat – päättäjät pyörittelevät päitään.

Tällä menolla meillä on pian astmaatikkojen sukupolvi ja hengityselinsairauksista kärsivä keski-ikäisten eläkeläisten joukko. Apua, kuinka pian/lyhyellä ajalla ihminen voi altistua kaikkeen tähän?

Valmiita videoita
Luonetjärven oppilaat olivat harjoitelleet videoiden tekemistä etukäteen. Aloitimme päivämme katsomalla lasten edellisenä päivänä kuvaamat videot. Mahtavaa. Itse asiassa tässä on ymmärretty koko idea. Koulu ei tarvitse YLE:n Mediabussia vierailemaan tehdäkseen lyhyitä elokuvia tai Mun uutisia. Jokainen opettaja voi aktivoida ryhmänsä tekemään lyhyitä, minuutin mittaisia tarinoita nuorten omasta elämästä ja lähettää ne sitten YLE:lle Internetin kautta Mun uutiset -sivustolle. Ohjeet voi katsoa tarkemmin Mun uutisten sivuilta.

Oppilaiden vai opettajien ideoita
Periaatteessa koulussa elokuvan tekeminen voi lähteä liikkeelle joko omasta ideasta tai tehtäväannosta. Tämän kierroksen kohdalla olemme halunneet kuitenkin päästää nuorten oman äänen kuuluviin. Jostain tietystä aiheesta olevan esitelmän sijasta olemme toivoneet kuulevamme nuorten kokemuksia ja mielipiteitä. Tämä vaatii silloin aiheen valinnassa jonkinmoista henkilökohtaisuutta. Kovin monesti olemme törmänneet aiheisiin, joiden edessä nuoret ovat täysin tyhjiä. Hetken jututettuamme ryhmää, olemme kuulleet opettajan antaneen aiheen heille.

Teemapäivä alakoulussa
Tahtimme on ollut hurja; yksi koulu/päivä. Silloin tällöin olemme onnistuneet saamaan leffat valmiiksi ennen koulupäivän päättymistä. Tällä viikolla kohteenamme oli muutama alakoulu ja lopputuloksena kasoittain iltatöitä. Tätä ei voi yleistää, mutta on todettava, että klo 8:00 – 15:00 päivä on hektisellä työtahdilla rankka sekä oppilaalle että ohjaajalle. Tämä on tuplasti selkeämmin huomattavissa alakoululaisten kohdalla. Iltapäivään siirtyessämme osa oppilaista on nuokahtanut, osalla vauhti olisi siirtymässä ylinopeudeksi – ellei itse ymmärtäisi muuttua liikennepoliisiksi. Muutamiin mimmeihin on iskenyt hepuli ja kyyneleet valuvat naurusta hytkyvästä kehosta. Kaiken kaikkiaan volyymitaso ylittää desipelirajoitukset.

Turhautumisen ABC
Edelliset asiat yhdistettynä kaikenmoisiin vastoinkäymisiin laitteiden kanssa tai törmäyksiin opetuksen ymmärtämyksen kanssa aiheuttavat turhautumista…
- Kun ulkopuolisesta mikrofonista huolimatta kuvatusta materiaalista
   ei kuulu ääntä.
- Kun koneet kaatuvat mennen tullen.
- Kun koneen kaaduttua huomaa kaiken työn kadonneen,
   vaikka on luokan edessä julistanut kädet heiluen ja taululle kirjoittaen
   tallentamisen tärkeyttä = cmd (hannuvaakuna) + S
- Kun on alussa esimerkein naurattanut oppilaita ”Karhukopla kuvauksesta”
   eli pidätysmielikuvasta ihmisen seistessä tiiliseinää vasten ja kehottanut
   etsimään mielenkiintoisia ja esteettisiä miljöitä haastatteluille ja valitsemaan
   mukavia, rentoja asentoja puhujalle – kun sitten oppilaat palaavat ja
   kaikki elokuvan sankareiden puheet on kuvattu seisten tiiliseinää vasten...
- Kun olemme tehneet listan, millaisia kuvia pitäisi ottaa haastattelujen lisäksi,
   jotta jutusta saisi mielenkiintoisen
   – ja jengi palaa takaisin kuvattuaan vain puhuvia päitä
- Kun keskustelujen aikana oppilaat ovat kertoneet mielenkiintoisia juttuja,
   anekdootteja ja muisteluita aiheesta ja on innoissaan kannustanut heitä
   kuvaamaan nämä stoorit, ja kameralta löytyy lopulta vain kuivat faktat asiasta.
- Kun olet ollut kuvauspaikalla oppilaiden kanssa ja käynyt läpi vielä koko
   ryhmän kanssa kuvattavat asiat ja kohteet – ja sitten jengi palaa takaisin
   niin, ettei mitään niistä ole kuvattu
- Kun ryhmä tulee takaisin kuvauksista ja kysyy heilutellen käsikirjoitusta:
   ”Pitikö nää paperissa olleet asiat kuvat?”
   Häh, MITÄ TE OLETTE KUVANNEET, JOS ETTE NIITÄ?
- Kun ryhmän jäsenet ovat kaksi tuntia kirjoittaneet käsikirjoitusta ja pohtineet
   kukin, mitä sanovat aiheesta – kuvauspaikalle mennessäsi osa ryhmän
   jäsenistä on kadonnut ja kuvaukset ovat olleet pysähdyksissä jo tovin.
   Käy ilmi, ettei kamera ole tallentanut vielä mitään ryhmän mielipiteistä,
   mutta osa jengistä on lähtenyt etsimään muista luokista oppilaita,
   joita haastatella.
- Kun valmiita kuvauksia katsellessa huomaa nuorten lukeneen asiat
   suoraan paperista…silmät liikkuvat vasemmalta oikealle, ja mikä pahinta,
   puhe takkuilee lukihärön iskiessä.

…hetkittäin, siis onneksi vain hetkittäin, joku sisälläni voisi huutaa AAAAAAAAARGGGGGGGGGG!!!

Aika urakka
Väitän, että meidän yhden koulupäivämme työpanos ilman mitään aamu- tai iltapäiväsiirtymisiä hotellin ja kohteen välillä vastaa jo tuplasti mennen tullen normityöpäivän saavutuksia. Siinä, kun Tiku ja Taku polkaisevat koneen aamusta käyntiin, tappava tahti jatkuu kiihtyvänä koko päivän, kunnes kaikkensa antaneena käärii piuhoja kasaan kello 15:30. Päivä on yleensä edennyt yhdellä pikku breikillä, missä on kauhonut ruokaa suuhunsa. Kahvitauko on luksusta. Joskus virran nykiessä käy hakemassa opettajahuoneesta kahvikupin mukaansa luokkaan. Päivän päätteeksi yleensä kupla tuntuu jo päässä huomatessaan, ettei ole käynyt koko päivänä vessassa. Toisinaan on iltaisin hyvillään, jos ei tarvitse puhua. Päivän aikana on tarvinnut käyttää ääntään koko pallean voimalla niin, ettei illalla suusta meinaa tulla enää pihinääkään. Me emme voi sanoa oppilaille: ”Ottakaa esiin kirja ja tehkää hiljaa ja itsenäisesti tehtäviä.” tai ”Tänään meillä on ainekirjoitusta/ koe”. Vaikka päivämme toki ovat vaihtelevia, meillä on sama hektisyys päivästä toiseen.

”Me mentäs kysymään” – rakkaat toimittajan kysymykset
Lähes jokaisella nuorella on ajatus toimittajasta kulkemassa mikrofonin kanssa kertoen samalla tunnelmia kohti kohdetta, jolta sitten kysytään kysymyksiä.
Ajatus valmiista jutusta pelkillä vastauksilla tuntuu lähes utopialta.

Yritämme rautakangin vääntää pois mielikuvaa kysymysten läsnäolosta ja saada elokuvista soljuvasti eteneviä tarinoita. Toki aihetta pohtiessa kysymykset ovat poikaa – mitä, missä ja varsinkin MIKSI. Mutta jo ihan aikapoliittisesti ajateltuna, minuuttiin mahtuu enemmän asiaa, jos kysymys ei kuulu – on väin kokonaisin lausein kerrottuja vastauksia eli faktaa ja tarinaa aiheesta.

Lainaus

VIIKKO 43 | Lappeenranta, Tohmajärvi, Joensuu

Maikki Kantola — Thu, 04 Nov 2010 09:10:16 +0000

Päivä on selvästi lyhentynyt – molemmista päistä. Koivu on ravisuttanut lehtensä, jäljellä vain valkomustat varret, jotka maastoutuvat hyvin roudan puremaan peltoon. Aamut ovat mustia. Silmä haluaa pysyä kiinni herätyskellon soidessa. Voimme yhtyä nuorison elokuvaotsikointiin: ”Aina vaan väsyttää.”

Olemme Tiinan kanssa liikkeellä junalla. Päivä on tiistai ja suuntana Tohmajärvi. Maanantai on mennyt rästiin jääneiden leffojen editoinnissa. Paljon saatiin kumpikin suunnillamme aikaan. Leffat on konvertoitu HDV-materiaalista SD-muotoon ja lähetetty ihmeellisen Internetin ja Cyperduckin välityksellä Mun Uutisten nettilootaan odottamaan seuraavaa työvaihetta. Pian ne löytyvät Mun uutisten Internetsivuilta.

Kiteen asemalla ei odota taksia. Itse asiassa se ei ole asema, vaan seisake. Onneksi Pentti the kuski lupaa suihkauttaa paikalle ensitilassa. Menemme Tiinan kanssa odottelemaan häntä lähellä olevalle huoltoasemalle. Linja-autoa Tohmajärvelle saisi odotella heti pitempään. Päädymme Jouhkolan Hovin hotelliin, 6 km Tohmajärveltä metsään. Harmi, että on pimeää. Harmi, että aamulla on pimeää lähtiessämme. Hotelli on nimittäin upea kartano järven rannalla. Pieni aatelinen nostaa päätään. Kuinka mukavaa olisi käyskennellä tiluksilla kesäleningissä kauniina suvipäivänä.

Tohmajärven ainoa ravintola saa kiitosta suurista annoksistaan. Kyllä siinä sai mahansa täyteen ja varsin edullisesti.

Tietäväisen koulun opettaja kiitteli meitä etukäteistehtävistä. Parhaillaan myös toinen luokka työsti ilmaisutaidon tunnilla elokuvia meidän tehtävien ja ohjeiden mukaan. Me taas iloitsimme siitä, että materiaali oli kelvannut ja jatkoi elämäänsä meidän lähdettyä.

Raikas, leveä karjalan murre kaikui korvissamme sekä käytävillä että elokuvissa.

Mahtavaa, Utralaiset olivat katsoneet etukäteen netistä jo aiemmin tehtyjä elokuvia. He olivat myös nauhoittaneet viimeksi TV:sta tulleen Mun uutis -lähetyksen. Hyvä, hyvä. Saman kiitoksen saa Noljakan koulu. Oppilaat olivat katsoneet netistä elokuvia – myös niiden kestoja. Siinä saikin tiukasti perustella minuutin kestoa, kun tarkkaavaiset silmät olivat bonganneet pidempiä elokuvia! Ennakkotehtäviin oli valmistauduttu huolella, ja suuresta luokkakoosta huolimatta kaikki neljä elokuvaa valmistuivat ennätysajassa katsottaviksi.

Joensuussa oli myös iltatilaisuus kirjastossa samaan aikaan Mediametkan kanssa – joskin eri huoneissa. Mediabussi teki edelleen Mun uutisia ja videoita A-tuubiin. Mediametkalla aiheena oli ”koko perhe pelittää”. Mediabussi taisi tehdä ennätyksen ikäjakauman suhteen, sillä kävijöitä oli 6-vuotiaasta yli 8-kymppiseen. Syntyi myös ensimmäinen elokuva kolmessa polvessa!

Lainaus

Viikko 41 - Summa summarum

Maikki — Wed, 03 Nov 2010 21:33:46 +0000

- 7. syksyn matkaviikko
- 3 paikkakuntaa, 8 kohdetta,
  joista 4 koulua, 2 kirjastoa, 1 nuorisotila ja 1 toimintakeskus.
- Valmistuneet elokuvat: 22 Mun uutista, 3 A-tuubi videota
- Hyödyllinen kokemus on ajatella mediaa viestintävälineenä
  silloin kun ääni jää kokonaan pois.
  Kirjastossa osallistujina oli kuuroja.
- Toimintakeskus Vuoltsulla osanottajat olivat kaikki
  hakeutuneet kulttuuripajakoulutukseen.
  Nuoret aikuiset olivat siis media-alalle suuntautuneita ja
  erittäin motivoituneita.
- Laitteet alkavat prakata. Jos joku on joskus mennyt sanomaan,
  että mac on varma eikä kaadu,
  HAH.
Tervetuloa tiimiimme todistamaan toista.
  Jokainen kuudesta läppäristä kaatuu ainakin kerran päivässä,
  osa jopa useammin. Pienten kameroiden mikkiliittimet ovat
  löystyneet. Kuulokkeet eivät vallan toimi kameroissa.
  Ääni pätkii ja häviää. Osan kuulokkeiden miniblugit
  ovat liian isot kameran vastaavaan reikään.
  Hei, montako erikokoista pientä reikää ja blugia voi
  olla toimittamassa samaa asiaa?
- Autoruljanssi.
  Talvirenkaiden vaihdon selvittämiseen meni enemmän
  kuin päivä. Hommat eivät siis mennet niin kuin oli sovittu
  tai suunniteltu. Renkaat eivät löytyneet sieltä, mistä piti.
  Agentti Lappalainen ratkoi kadonneiden renkaiden arvoitusta
  ja sopi talvirenkaiden vaihdon perjantaille.

Lainaus

Maanantai 7.6.2010

Maikki — Tue, 22 Jun 2010 11:36:14 +0000

Pienen levähdystauon jälkeen auton nokka oli kohti kaakkoa: Oulu, Muhos, Utajärvi, Vaala ja lopulta Paltamo. Elvi, Mikko ja Tiina saapuivat Helsingistä myöhästelevän VR:n matkassa kello 19.00.

Paltamon viestintäleirillä oli jo täysi tohina päällä meidän saapuessamme Kainuun opistolle. Nuorilla on mahdollisuus tehdä elokuvia, radiota ja lehteä, ja tietenkin seuraavien kahden päivän ajan meidän kanssamme uutisia. Ensi töiksemme tutustuimme leirin paikkoihin. Radiostudion seinällä luki ”muista mainita Radio Elvi noin 20 minuutin välein”. Elvi oli luonnollisesti innoissaan radiokanavan nimestä. Itseäni jäi kutkuttamaan pelikonsoliin yhdistetty tanssimatto – taidanpa hiipiä paikalle illalla harjoittamaan tsat tsat saan askelia. Huhut kertoivat, että leirin yöelämä on vilkasta.

Ilta jatkuikin pitkään - mutta laitteita säätäen ja akkuja ladaten. Omat akut latautuivat saunan lämmössä.

Lainaus

Sunnuntai 6.6.2010

Maikki — Tue, 22 Jun 2010 11:33:03 +0000

Vauhdikas viikko päättyy laitteiden testaamiseen. Voisi todeta, että onpas jäänyt viime tinkaan. Näin on, mutta kaikkien vaiheiden jälkeen laitekantamme muuttui vielä keskiviikkona, kun kauhuksemme totesimme, että kannettavat pc:mme ja Adobe Elements -ohjelmamme eivät pelitä Panasonicin HDC-TM300-videokameroiden kanssa. Niinpä vauhdissa vaihdoimme pc:t mäkkeihin. Nyt Mac Book Pro on varustettuna Final Cut Express -ohjelmalla. Näillä siis jatkamme.

Otin ensikosketuksen mediabussiin eli Volkswagen Transporteriin ajamalla sen junan autovaunuun. Vähän kiihdytystä ylämäkeen ja komiasti auto kohosi vaunun katolle. Itse hyppäsin samaan junaan oman lippuni ja auton kahden lipun kanssa. Makuupaikka Helsingistä Ouluun ei taannut unta. VR:n ratakiskot ovat niin huonossa hapessa, että matkan aikana tuntui kuin rytmiorkesteri olisi hakannut lautasia korvan vieressä.

Lainaus