Blogit - mediakasvatus

Osallistava mediakasvatus puree nuoriin

Kirsi Brück & Hanna Visala — Tue, 21 Oct 2014 09:42:08 +0000

Hanna Visala on Yle Uutisluokan tuottaja ja vastaa Yle Uutisluokan sisällöstä, kehittämisestä ja kouluyhteistyöstä. Twitter: @hannavisala

Kirsi Brück on kehityspäällikkö Ylen strategiaosastolla. Hän vastaa Ylen yhteiskuntavastuun koordinoinnista ja on ollut käynnistämässä Uutisluokka-hanketta.
Twitter: @kirsibruck

“Uutisia katsoo nyt ihan eri tavalla”
“Oppilaiden omatoimisuus ja nopea oppiminen hämmästytti myös meidät opettajat”
”Nuorten ilo ja energia on tarttunut, ja yhteinen innostus on ollut valtavaa”.
”Paras palkinto on, kun nuoren silmissä syttyy se sama palo, kuin itsellä nuorena toimittajana, kun sai ensimmäisen juttunsa valmiiksi".

Mediakasvatushanke Yle Uutisluokka aloitti toisen lukuvuotensa tänä syksynä. Lyhyessä ajassa uusi toimintamalli on ylittänyt odotukset ja läpäissyt vaativan testin – nuoret koululaiset ja heidän opettajansa ovat ottaneet sen innolla vastaan.

Ylen uutiskummien ja nuorten kanssakäymisestä on syntynyt uusia ideoita, raikkaita näkökulmia ja onnistumisen kokemuksia puolin ja toisin. Uutisaiheita haravoineet nuoret ovat löytäneet niitä lähiympäristöstään ja omasta elinpiiristään, mutta yhtä lailla meitä kaikkia puhuttavista yhteiskunnallisista ja kansainvälisistä tapahtumista, nuorten näkökulmasta. Omaan kouluyhteisöön vaikuttaminen tuntuu kiinnostavan monia uutisluokkalaisia.

Nuorten ääni kuuluviin

Uutisluokan toimintaa on kehitetty yhdessä koulujen kanssa alusta lähtien. Ensin pilottikokeiluna seitsemän yläkoulun kanssa syksyllä 2013 ja sen jälkeen valtakunnallisesti. Arvokasta palautetta on tullut niin opettajilta kuin koululaisilta itseltäänkin. Itse asiassa Uutisluokan nimikin syntyi oppilaiden äänestyksen tuloksena.

Nuorten mahdollisuus osallistua on Uutisluokan kantava ajatus.

Mediataidot ovat yhteiskunnan ymmärtämisen, osallistumisen ja itsensä ilmaisemisen kannalta uusi tärkeä kansalaistaito, jota tarvitsevat niin diginatiivit kuin vanhemmatkin. Oman lisänsä siihen tuovat some ja kaikkien ulottuville tulleet lähes rajattomat verkkosisällöt.

Onko nuorilla aiheellinen tunne siitä, etteivät heitä kiinnostavat aiheet ja näkökulmat pääse riittävästi esille uutisoinnissa tai ettei heitä kuulla tarpeeksi? Miten heidän osallisuuttaan voisi tukea? Onhan myös Ylen tehtävä edistää oppimista ja sivistystä, kansalaisten tasavertaisuutta ja mahdollisuuksia osallistua julkiseen keskusteluun.

Hyviä kokemuksia on kantautunut brittikollegoilta BBC:n suositusta School Report -hankkeesta, joka on Uutisluokankin esikuvana. Ulkopuolisen arvioinnin mukaan osallistavalla uutistyöllä on ollut monia myönteisiä vaikutuksia nuorten mediataitoihin, oppimiseen ja kouluyhteisöön. Se on edistänyt kriittistä medialukutaitoa, ryhmätyöskentelytaitoja, nuorten itseluottamusta, kiinnostusta uusiin aihealueisiin, ilmaisutaitoja ja teknistä osaamista. Opettajat kokevat saaneensa uusia työkaluja mediakasvatukseen.

Yle Uutisluokan osallistujilta – opettajilta ja 6. –9-luokkalaisilta – tulleen palautteen perusteella myönteisiä kokemuksia jaetaan myös suomalaiskouluissa.

Monilukutaitoa ja vuorovaikutusta

Uudessa opetussuunnitelmassa korostetaan näiden samojen taitojen ja vahvuuksien oppimista koulutyössä. Puhutaan monilukutaidosta, joka ulottuu läpi eri oppiaineiden. Opetussuunnitelma painottaa oppilaiden aiempaa aktiivisempaa roolia, osallistumista ja vastuuta sekä vuorovaikutusta lähiympäristön ja muun yhteiskunnan kanssa.

Tähän Uutisluokkakin haluaa vastata. Miten Yle voi tukea koulujen mediakasvatustyötä ja koululaisten mediataitoja tavalla, joka houkuttelee osallistumaan, kokeilemaan ja oivaltamaan? Mikä avaa uusia näkökulmia ja ruokkii nuorten kiinnostusta yhteiskuntaa kohtaan? Mihin suuntaan Uutisluokkaa voisi vielä kehittää? Näkemyksenne ovat tervetulleita kommenttina tähän blogiin.

Jatkamme keskustelua opetusalan ammattilaisten, mediakasvattajien sekä muiden aiheesta kiinnostuneiden kanssa Twitterissä tiistaina 28.10. klo 14-16 tunnisteella #yleuutisluokka

Lue lisää Yle Uutisluokasta

Yle Uutisluokka

Yle Uutisluokka on 6.–9. -luokkalaisille suunnattu mediakasvatushanke, jonka tavoitteena on edistää nuorten medialukutaitoa ja lisätä kiinnostusta ajankohtaisiin asioihin ja yhteiskuntaan. Ruotsinkielisille lukiolaisille toimii vastaavasti Yle Nyhetsskolan.
Uutisluokassa nuoret tekevät uutisia itseään kiinnostavista aiheista. Ylen journalistit toimivat koulujen uutiskummeina ja auttavat oppilaita toimitustyössä. Lisäksi kouluilla kiertää Ylen Mediabussi.
Yle Uutisluokan huipennus on huhtikuussa järjestettävä valtakunnallinen uutispäivä, jolloin nuorten tekemät uutiset näkyvät Ylen verkkosivuilla, televisiossa ja radiossa. Ensimmäistä uutisluokkapäivää vietettiin 29.4.2014.
Viime vuonna mukana oli lähes 1400 oppilasta 60 koulusta. Tänä vuonna oppilaita on jo yli 3000 yli 100 koulusta.

Lainaus

Alku aina hankalaa...

mottosa — Tue, 06 Mar 2012 10:26:23 +0000

Ensimmäistä työpajaamme on takana reilut kolme tuntia, kun tajuan, että nyt on menty metsään ja pahasti.

Tilanteen pitäisi olla se, että pienryhmä nro 3 (neljä noin 10-vuotiasta poikaa) on kuvaamassa elokuvaansa pullan ahmimisen vaaroista kuvakäsikirjoituksen mukaisesti. Sen sijaan pojat yrittävät epätoivoisesti saada koko elokuvaa tallentumaan yhdellä otoksella. Ja eihän se onnistu.

Eli jaahas, ja pistetäänpä poikki, kuulen itseni sanovan. Haemme kuvakäsikirjoituksen ja teemme yhdessä sen kaksi ensimmäistä kuvaa. ”Ahaa, ei että sen voi laittaa välillä poikkikin!”, on kuvaaja suureksi huojennuksekseen vihdoin oppinut, ja äänimieskin näyttää jo rauhallisemmalta.

Jätän pojat hommiin, ja hommiin ryhdyn itsekin. Eli voin vain todeta, että jakamamme ns. ”oppi” on lentänyt jostain ehkä avaruuden korkeudelta nuorten poikien pään yli. Eli homma pitää miettiä uusiksi.

Joten seuraavana aamuna, elämämme toisessa työpajassa Kasavuoren koululla Kauniaisissa, päätämme edetä vain ja ainoastaan varmoin ja selkein askelin. Ja hah, onnistumme!

Aloitamme tällä kertaa siitä, mistä alkaa tietenkin pitää, eli alusta. Eli kuvasta.

Käymme läpi asioita kuten, mikä on kuva? Miten videokuva alkaa ja loppuu? Miten kuva kannattaa käytännössä kuvata?

Pohdimme, mitä kaikkea kannattaa ajatella ennen kuin painaa rec-nappia? Miten kuva kertoo?

Tutkimme, miten tärkeitä ovat lähikuvat. Ja milloin taas tarvitaan muita kuvia. Painotamme, että on tärkeää tietää, mitä haluaa näyttää, jotta voi sen kuvata. Kuvaaminen on eri asia kuin tallentaminen – kuvaaminen ei ole sitä että kääntää kameran tapahtumaan päin ja antaa palaa.

Ja tätä harjoittelemme. Kuvaamme ja katsomme. Ja ilokseni myös näemme! Välillä niitä asioita, joita kuvaaja oli halunnutkin näyttää, ja välillä jotain ihan muuta – miten opettavaista. (Olisin halunnut lisätä tähän muutaman näytteen harjoittelun tuloksista. Mutta taas aloittelijan moka, kameroiden muistikortit on jo tyhjennetty! Ensi kerralla, ensi kerralla...)

Mutta näistä kuvista – vaikkakaan ehkä teknisesti ei vielä täydellisistä – oli hyvä jatkaa matkaa eteenpäin, pohtimaan kohtausta ja sen rakentumista. Ja siitä kohden omaa pientä elokuvaa. Olimme selvästi oikeilla jäljillä!

Katso, esimerkiksi tätä. Lähikuvat aikalailla paikoillaan, vai mitä? Herkullista…

Ja täältä näet, miten sille ahneelle pullan syöjälle lopulta kävi….Valmiiksi tuli siis:)

Katso loputkin mm. Kasavuoren koulun työpajan nuorten tekemät hienot elokuvat Yle Areenasta.

Lainaus

Viikko 45 - Summa summarum - Jyläskylän seuduilla

Maikki & Elvi & Tiina — Mon, 22 Nov 2010 22:17:25 +0000

- 10. syksyn matkaviikko
- 8 kohdetta, joista 4 koulua, 2 kirjastoa ja 2 nuorisotilaa
- Yhteensä valmistui 28 Mun uutista.
- Kotikonttori maanantaina Mikolla Sörnäisissä.
   Teeveetehdas Hakala-Toiviainen editoi valmiiksi keskeneräisiä videoita.
- Maikki & Tiina autoillen Jyväskylään. Toinen kaksikko junalla perässä.
- Saija Nironen teki juttua Radio Keski-Suomeen.
- Keskisuomalaisessa lähes joka päivä menopalstalla
   maininta Mediabussin liikkeistä
- Puistokoulun kaksi nuorta miestä tekivät suururakan tehden koko
   jengille musaa. Puoli päivää musaluokassa rumpuja, bassoa ja kitaraa
   hakattuaan pojat palasivat takaisin todeten:
   ”Me tehtiin kuus biisiä. Sormista lähtee kohta nahka.”
- Maikki sai takaraivonsa mukaan täistä kertovaan elokuvaan
   – yksinkertaisia trikkejä tukanleikkauksesta ja on onnellinen,
   ettei moinen vipeltäjä oikeasti juokse pitkin kallokäytäviä.
- Ennätysmäärä valmistuneita elokuvia Luonetjärven koululla.
   Oppilaat olivat kuvanneet 4 etukäteen ja päivän aikana syntyi 5
   eli saldoksi tuli koko potin editoimisen jälkeen 9 elokuvaa.
- Opettajankoulutuslaitos Jyväskylässä tekee opettajille vaikeaksi
   saada töitä ympäristöstä.
- Sisäilmaongelmat kouluissa
- Pasilan kollegat bongasivat Elvin Stradan katugallupiin
   (ei päässyt kuitenkaan lähetykseen asti)
- Osalla talvishoppailua Jyväskylän keskustassa
- Jyväskylä on ensimmäinen kohde, jossa kaikilla mebulaisilla on joko
   ystäviä tai sukulaisia eli henkilökohtaista elämää töiden lomassa:
   Elvin vanhempien lapsuudenmaisemissa Keski-Suomessa: sukulointia.
   Tiina vanhassa opiskelukaupungissaan.
   Maikilla ja Mikolla ystäviä näillä kujilla.
- Pienimmät hotellihuoneet. Vessaan sai liki peruuttaa.

Lainaus

Viikko 45 | Jyväskylän ympäristö

Maikki Kantola — Mon, 22 Nov 2010 21:31:46 +0000

Käymme matkaan näin riemumielin. Jälleen uusi viikko edessä uusin kujein ja ympäristöin. Tilapäiskodin pesukone on rikki – jo useatta viikkoa, joten peruspakkauksen lisäksi matkalle pääsee järeä likavaatepussi. Ruletti vain pyörimään, jännityksellä odotamme, kuka kavereista saa voittonaan ensi viikonlopuksi kylään sekä mahtavan Maikin, että muhkean likasäkin.

Jää on muodostunut ajotielle. Penkat valkoisena. Talvi tekee tuloaan. Ohitamme lumisen Tampereen päätyen Jyväskylään. Tiina hihkuu tuttuja paikkoja.

Aloitus on hieman apea. Kirjastosta ei löytynyt yhden yhtä mainosjulistetta. Eivät olleet kuulemma saaneet meidän julistepohjia. Ne olivat meidän päädystä kyllä lähteneet, joskin jo syyskuun alussa, mutta kirjastotalo on iso, ja postikin voi hukkua. Kulttuuriluotsi koordinaattori Hanne Laitinen piipahti kyläilemässä ja kertoi lähettäneensä yli 500 viestiä ympäriinsä. Kiitos hänelle. Minä olen lähestynyt lehdistöä ja jos jonkinmoisia sidosryhmiä puffikirjeillämme. Jokin meni kuitenkin pieneen, sillä paikan osallistujamäärä on kovin pieni. Paikallinen läänintaiteilija käy tervehtimässä – tuttu, samoin muutama muu ihminen, mutta videontekijöiksi heistä ei tänä iltana ole. Metkalaiset pelaavat yläkerrassa. Samaan aikaan talossa näyttää olevan tämän mediakasvatusannin lisäksi jos jonkinmoista ohjelmaa. Iso joukko ihmisiä taputtaa käsiään aulassa.

Sisäilmaongelmat
”Miltä tämä olo täällä meillä on tuntunut? - Särkeekö silmiä?”
Viikko toisensa jälkeen nenän limakalvot kuivuvat kuivumistaan. Kurkku rykii rykimistään. Flunssaa ei kuitenkaan ole. Asiaa on ihmetelty, kunnes kellot alkavat soida.

”Kutinaa silmissä, verestävää limaa nenässä, väsymys, päänsärky...”

Jo alkukierroksesta lähtien olemme kuulleet kertomuksen toisensa perään koulujen sisäilmaongelmista. Pohjoinen, itä, etelä, länsi, samat ongelmat. Kuulostaa siltä, ettei ole väliä, milloin koulut on rakennettu, homeet ja muut myrkyt jylläävät hengitysilmassa. Osa luokkahuoneista on käyttökiellossa, osa kouluista remontissa. Osa oppilaista istuu kylmissä parakeissa opiskelemassa ja odottaa uudisrakennusten nousemista – joissa toivottavasti ongelmat olisivat poistuneet. Osa oppilaista matkustaa useita kymmeniä kilometrejä ympäri kaupunkia päivän aikana oppiakseen liikuntaa, kuvaamataitoa tai kotitaloutta, sillä remontin ajaksi ei ole osoittaa yksiä yhtenäisiä tiloja opiskelulle. Eräs koulu on viimeisen neljän vuoden aikana muuttanut viisi kertaa. Oppilaat sairastelevat, opettajat sairastelevat – päättäjät pyörittelevät päitään.

Tällä menolla meillä on pian astmaatikkojen sukupolvi ja hengityselinsairauksista kärsivä keski-ikäisten eläkeläisten joukko. Apua, kuinka pian/lyhyellä ajalla ihminen voi altistua kaikkeen tähän?

Valmiita videoita
Luonetjärven oppilaat olivat harjoitelleet videoiden tekemistä etukäteen. Aloitimme päivämme katsomalla lasten edellisenä päivänä kuvaamat videot. Mahtavaa. Itse asiassa tässä on ymmärretty koko idea. Koulu ei tarvitse YLE:n Mediabussia vierailemaan tehdäkseen lyhyitä elokuvia tai Mun uutisia. Jokainen opettaja voi aktivoida ryhmänsä tekemään lyhyitä, minuutin mittaisia tarinoita nuorten omasta elämästä ja lähettää ne sitten YLE:lle Internetin kautta Mun uutiset -sivustolle. Ohjeet voi katsoa tarkemmin Mun uutisten sivuilta.

Oppilaiden vai opettajien ideoita
Periaatteessa koulussa elokuvan tekeminen voi lähteä liikkeelle joko omasta ideasta tai tehtäväannosta. Tämän kierroksen kohdalla olemme halunneet kuitenkin päästää nuorten oman äänen kuuluviin. Jostain tietystä aiheesta olevan esitelmän sijasta olemme toivoneet kuulevamme nuorten kokemuksia ja mielipiteitä. Tämä vaatii silloin aiheen valinnassa jonkinmoista henkilökohtaisuutta. Kovin monesti olemme törmänneet aiheisiin, joiden edessä nuoret ovat täysin tyhjiä. Hetken jututettuamme ryhmää, olemme kuulleet opettajan antaneen aiheen heille.

Teemapäivä alakoulussa
Tahtimme on ollut hurja; yksi koulu/päivä. Silloin tällöin olemme onnistuneet saamaan leffat valmiiksi ennen koulupäivän päättymistä. Tällä viikolla kohteenamme oli muutama alakoulu ja lopputuloksena kasoittain iltatöitä. Tätä ei voi yleistää, mutta on todettava, että klo 8:00 – 15:00 päivä on hektisellä työtahdilla rankka sekä oppilaalle että ohjaajalle. Tämä on tuplasti selkeämmin huomattavissa alakoululaisten kohdalla. Iltapäivään siirtyessämme osa oppilaista on nuokahtanut, osalla vauhti olisi siirtymässä ylinopeudeksi – ellei itse ymmärtäisi muuttua liikennepoliisiksi. Muutamiin mimmeihin on iskenyt hepuli ja kyyneleet valuvat naurusta hytkyvästä kehosta. Kaiken kaikkiaan volyymitaso ylittää desipelirajoitukset.

Turhautumisen ABC
Edelliset asiat yhdistettynä kaikenmoisiin vastoinkäymisiin laitteiden kanssa tai törmäyksiin opetuksen ymmärtämyksen kanssa aiheuttavat turhautumista…
- Kun ulkopuolisesta mikrofonista huolimatta kuvatusta materiaalista
   ei kuulu ääntä.
- Kun koneet kaatuvat mennen tullen.
- Kun koneen kaaduttua huomaa kaiken työn kadonneen,
   vaikka on luokan edessä julistanut kädet heiluen ja taululle kirjoittaen
   tallentamisen tärkeyttä = cmd (hannuvaakuna) + S
- Kun on alussa esimerkein naurattanut oppilaita ”Karhukopla kuvauksesta”
   eli pidätysmielikuvasta ihmisen seistessä tiiliseinää vasten ja kehottanut
   etsimään mielenkiintoisia ja esteettisiä miljöitä haastatteluille ja valitsemaan
   mukavia, rentoja asentoja puhujalle – kun sitten oppilaat palaavat ja
   kaikki elokuvan sankareiden puheet on kuvattu seisten tiiliseinää vasten...
- Kun olemme tehneet listan, millaisia kuvia pitäisi ottaa haastattelujen lisäksi,
   jotta jutusta saisi mielenkiintoisen
   – ja jengi palaa takaisin kuvattuaan vain puhuvia päitä
- Kun keskustelujen aikana oppilaat ovat kertoneet mielenkiintoisia juttuja,
   anekdootteja ja muisteluita aiheesta ja on innoissaan kannustanut heitä
   kuvaamaan nämä stoorit, ja kameralta löytyy lopulta vain kuivat faktat asiasta.
- Kun olet ollut kuvauspaikalla oppilaiden kanssa ja käynyt läpi vielä koko
   ryhmän kanssa kuvattavat asiat ja kohteet – ja sitten jengi palaa takaisin
   niin, ettei mitään niistä ole kuvattu
- Kun ryhmä tulee takaisin kuvauksista ja kysyy heilutellen käsikirjoitusta:
   ”Pitikö nää paperissa olleet asiat kuvat?”
   Häh, MITÄ TE OLETTE KUVANNEET, JOS ETTE NIITÄ?
- Kun ryhmän jäsenet ovat kaksi tuntia kirjoittaneet käsikirjoitusta ja pohtineet
   kukin, mitä sanovat aiheesta – kuvauspaikalle mennessäsi osa ryhmän
   jäsenistä on kadonnut ja kuvaukset ovat olleet pysähdyksissä jo tovin.
   Käy ilmi, ettei kamera ole tallentanut vielä mitään ryhmän mielipiteistä,
   mutta osa jengistä on lähtenyt etsimään muista luokista oppilaita,
   joita haastatella.
- Kun valmiita kuvauksia katsellessa huomaa nuorten lukeneen asiat
   suoraan paperista…silmät liikkuvat vasemmalta oikealle, ja mikä pahinta,
   puhe takkuilee lukihärön iskiessä.

…hetkittäin, siis onneksi vain hetkittäin, joku sisälläni voisi huutaa AAAAAAAAARGGGGGGGGGG!!!

Aika urakka
Väitän, että meidän yhden koulupäivämme työpanos ilman mitään aamu- tai iltapäiväsiirtymisiä hotellin ja kohteen välillä vastaa jo tuplasti mennen tullen normityöpäivän saavutuksia. Siinä, kun Tiku ja Taku polkaisevat koneen aamusta käyntiin, tappava tahti jatkuu kiihtyvänä koko päivän, kunnes kaikkensa antaneena käärii piuhoja kasaan kello 15:30. Päivä on yleensä edennyt yhdellä pikku breikillä, missä on kauhonut ruokaa suuhunsa. Kahvitauko on luksusta. Joskus virran nykiessä käy hakemassa opettajahuoneesta kahvikupin mukaansa luokkaan. Päivän päätteeksi yleensä kupla tuntuu jo päässä huomatessaan, ettei ole käynyt koko päivänä vessassa. Toisinaan on iltaisin hyvillään, jos ei tarvitse puhua. Päivän aikana on tarvinnut käyttää ääntään koko pallean voimalla niin, ettei illalla suusta meinaa tulla enää pihinääkään. Me emme voi sanoa oppilaille: ”Ottakaa esiin kirja ja tehkää hiljaa ja itsenäisesti tehtäviä.” tai ”Tänään meillä on ainekirjoitusta/ koe”. Vaikka päivämme toki ovat vaihtelevia, meillä on sama hektisyys päivästä toiseen.

”Me mentäs kysymään” – rakkaat toimittajan kysymykset
Lähes jokaisella nuorella on ajatus toimittajasta kulkemassa mikrofonin kanssa kertoen samalla tunnelmia kohti kohdetta, jolta sitten kysytään kysymyksiä.
Ajatus valmiista jutusta pelkillä vastauksilla tuntuu lähes utopialta.

Yritämme rautakangin vääntää pois mielikuvaa kysymysten läsnäolosta ja saada elokuvista soljuvasti eteneviä tarinoita. Toki aihetta pohtiessa kysymykset ovat poikaa – mitä, missä ja varsinkin MIKSI. Mutta jo ihan aikapoliittisesti ajateltuna, minuuttiin mahtuu enemmän asiaa, jos kysymys ei kuulu – on väin kokonaisin lausein kerrottuja vastauksia eli faktaa ja tarinaa aiheesta.

Lainaus

Viikko 44 | Kuopio & Mikkeli

Maikki Kantola — Sun, 14 Nov 2010 19:06:02 +0000

Maanantai. Herätys klo 6:00. Lento Joensuuhun ja siitä ajo Kuopioon, jotta kerkeäisi vielä illaksi töihin kuopiolaiseen Petosen lähiöön. Lentoyhtiö onnistui hukkaamaan Tiinan matkalaukun. Siinä me odotimme vastaanottoaulassa, mutta kassi ei tipahtanut linjalle. Mihin lie matkustanut. Lohdutukseksi Tiina sai pussukan, mistä löytyi jos jonkinmoista kosmetiikkaa ja XL paituli.

Joensuu – elokuvakaupunki
Joensuussa, palauttaessani hollantilaisen elokuvaohjaajan ”Prisoners of the ground” -elokuvaa (jossa olen ollut mukana etsimässä ohjaajalle henkilöitä) paikalliselle elokuvayhdistykselle, pääsimme tutustumaan Tiedepuistoon ja paikallisen ammattikorkeakoulun mediapuolen studioon ja 3D tuotantoon. Paikallinen innostus oli kova ja tunnelma oli positiivinen suhteessa suomalaisen elokuvan kuvaamiseen Joensuun ympäristössä. Osaamista, assistentteja, avustajia, studioita ja tahtoa löytyy. Työtä on tehty jo yli 20 vuotta.

Parkkipaikkojen kehto
Ovatko itäsuomalaiset saaneet jonkin autoilijamyönteisen EU-rahan vai mikä on pistänyt kaupungit samanaikaisesti repimään kaupunkiensa keskukset, torit, auki suurille montuille, jotta jonain päivänä autot saisivat päristellä ytimeen ja kuskit voisivat parkkeerata koslansa torin alla olevaan parkkihalliin. Niin tai näin, itäsuomalaisen lupsakkuuden kehdot näyttivät nyt ankean puolensa. Onneksi Kuopion kauppahalli sentään oli auki myyden käsin poimutettuja karjalanpiirakoita ja muhkeita kalakukkoja. Ulkoa löytyi rasvantuoksuinen koju atomeineen, vetyineen ja lörtsyineen. Muikku kääntyi tirisevässä rasvassa aasialaista syntyperää olevan torikauppiaan voimin.

Kuopio ja Puijon maisemat
Itä-Suomen kaupungeista tällä kertaa eniten sykähdytti Kuopio. Tähän saattaa tietenkin hieman vaikuttaa se, että työvuorona oli ilta, mikä antoi enemmän aikaa löntystellä kaupungin kaduilla. Ehkäpä myös sääpoliittisella seikalla oli jokin merkitys. Viikon ainut aurinkopäivä osui nimittäin Kuopioon. Automme kurvasi ylös Puijon rinnettä, ja hissi vei meidät ylös Puijon torniin. Sieltä sai 360-asteisesti katsella sisämaasaaristoa ja kuusipuuta. Silmien panorointi loppuu hyppytorneihin. Yhä edelleen tuumin mäkihyppääjän tarvitsevan erilaiset hullungeenit kuin omani, sillä sitä porkkanaa ei ole, että hyppäisin sukset jalassa (tai ilman) moisesta tornista. Laskeudumme tornista rauhallisin mielin hissillä.

Stereotyyppistä, lupsakkaa savolaista emme löytäneet. Päinvastoin, kolmessa vierailukohteessamme oli kenties jähmeämpää menoa kuin muualla. Ehkäpä on aika ravistella stereotypioitaan.

Suvaitsevaisuutta vai ei
Aasiatyttö myy lörtsyä ja kiinapoika riisiannoksiaan. Kansainvälisen kaupan opiskelu oli pojalla muuttunut ruoka-annosten myymiseen. Venäjä ja muut kielet kaikuvat kaduilla. Muutamalta ihmiseltä kyselemme Joensuun pahan maineen paikkansapitävyyttä. Tilanne on kuulemma parempaan päin. Ikävä kyllä pari päivää näiden kommenttien jälkeen lehdessä on iso artikkeli pilottitakkisten klanipäiden ilmestymisestä takaisin Joensuun kaduille. Varsinaisesti rasismista tässä muodossa ei kierroksellamme ole syntynyt yhtään elokuvaa. Kiusaaminen kylläkin on ollut yksi suosituimmista aiheista.

Nuorisovaltuusto NUVA
Ennen kierrostamme olemme hätyytelleet eri paikkakuntien nuorisovaltuustoja kertoen mahdollisuudesta saada äänensä kuuluviin Mediabussin kurvatessa heidän kaupunkiinsa. Tähän asti kuitenkaan nuvalaisia ei ole tarvinnut hätyytellä liiallisesta osallistumisesta. Siispä Kuopiossa oli hienoa, että neljän aktiivisen nuvalaisen joukko saapui paikalle. Saimme aluksi suuren tietoannoksen nuorisovaltuustoista yleensä sekä Kuopion toiminnasta. Kuopion kaupunki sai nuorilta kiitosta rahoituksen osalta, joskin paljon oli asioita, joihin nuorilla oli sananen sanottavana. Valitettavasti aikaa oli vähän, sillä kuunnellessamme näiden nuorten puheita, olisi juttuja saanut mm. itse NUVA:sta, kirkollisvaaleista, äänestämisen ikärajoista, lakipykälästä 8 ja linja-autolippujen kalleudesta. Näissä nuorissa oli tulevaisuuden politiikkojen ja lakimiesten ääni.

”Ei tässä viitti alkaa prassailemaan”
Ensimmäistä kertaa nuorten kohdalla toimintaan kieltäytymisen syyksi paljastui pelko prassailusta. Joitain olisi ehkä vähän kutkuttanut tulla mukaan, mutta kun yksi ei jaksanut ja toista ei huvittanut ja kolmas ei halunnut alkaa prassailla, niin pian yleisilmapiiri muuttui prassailun vastaiseksi. Yritä siinä sitten kertoa, että oman äänen kuuluviin tuomisella ei ole mitään tekemistä elvistelyn, prassailun, vosottamisen, leuhottamisen tai snobbailun kanssa.

Nuorisotalojen työntekijät käyttivät hyödykseen lahjontaa. Niinpä lopulta pari elokuvaa syntyi kahvin voimalla. ”Jos osallistut ja menet tekemään yletätien kanssa jutun, saat kahvikupin.” Toimiihan se noinkin. Unohtivat hoitaa tätä samaa voitelua yletäteihin päin. Tädit jäivät ilman tätä piristävää mustaa kuraa. ”Lahjonta” kilvoitti kuitenkin myös aiheen valintaan. Syntyi lyhytelokuva: ”Hienon hieno viiva lahjomisen, pakottamisen ja perseelle potkimisen erosta.”

YLE karamellit ovat loppuneet. Meillä olisi pitänyt olla karkkia kasoittain enemmän ja pullakahveeta. Tällöin lahjonnan, kiristämisen ja pakottamisen pedagogiikkaa olisi voinut levitellä laajemminkin.

Halu kuunteluun
Karamellien ja kaffeen lisäksi meillä olisi ehdottomasti pitänyt olla mukana avoin kirja, johon ihmiset saisivat kirjoittaa mielipiteitään YLE:stä. Sen verran paljon on aihe kirvoittanut osallistujien kielenkantoja. Ihmiset ovat toivoneet eri ohjelmia ja sarjoja uudelleen esitettäviksi. Mutta tätäkin enemmän on esitetty huolta paikallistoimitusten säilymisestä ja kritiikkiä näiden toimitusten paikallisuudesta.

Tämän lisäksi ihmisillä on paljon sydämellään ja halu päästä purkamaan huoliaan. Oman paikkakunnan päätöksistä löytyi monia hampaankoloon jääneitä asioita. Eri asia on sitten se, haluavatko nämä ihmiset kertoa näitä kameralle ja mikrofonille tai tehdä itse aiheestaan elokuvan.

Kuvituskuva – tuo ongelmallinen käsite
Teemme videota, joka perustuu eri ihmisiltä koottuihin mielipiteisiin. Mielipiteen kukin kertoo omilla kasvoillaan ja äänellään. Kun mielipiteet ovat koossa ja aihe läjässä, on meillä periaatteessa noin 4 – 6 naamaa peräkkäin oleva elokuva. Kuunnelmana tämä olisi ihan jees. Nuorten naamoissa ei ole mitään vikaa – nättejä kasvoja, mutta tokihan elokuva muuttuu mielenkiintoisemmaksi, kun asiaa esitellään muutenkin kuin puhuvien päiden kautta. Tässä kohtaa alkaa kuvituskuva-termin opastus. Miten siis esitellä aihe erilaisin kuvin, jotta kuvat itse kertoisivat saman asian tai jopa toisivat aivan vallan uusia näkökulmia suhteessa puheeseen.

Teemme listaa kuvituskuvista – rasti ruutuun laatikkoon, kun viereen kirjoitettu kuvituskuva on kuvattu. Taululle on piirtynyt kuva editointiohjelman aikajanasta. Siinä on ensimmäiselle raidalle piirrettynä alkutekstit ja peräjälkeen puheeseen perustuvat kuvat kasvoineen. Toiselle raidalle on piirretty esimerkkejä kuvituskuvista, joilla voi korvata puhuvia päitä ja tuoda lisäinformaatiota ja mielenkiintoa valmistuvaan juttuun. Esimerkiksi nuoret kertovat mopoilusta, mopokortin kallistumisesta ja lakimuutoksesta ajokoulun suhteen. Kuvituskuva on esimerkiksi videokuvaa mopokortista, kuvia autokoulun (mopokoulun) oppikirjan sivulta ja liikennemerkeistä, mopoilija laittamassa kypärää päähänsä, mopoilija käynnistämässä mopoa, mopoilija ajelemassa mopolla , joista myös lähikuvia – yksityiskohtia moposta (käsi kaasuttaa, jalka polkee käynnistyspoljinta, mopon peilin kautta kuvaa mopoilijan kasvosta....)

Jostain syystä tämän hahmottaminen on äärimmäisen vaikeaa. Pahimmillaan nuoret tulevat takaisin kuvausmatkaltaan ja videokamerasta löytyy videona jokaisen mielipidekommentit ja pari still-kuvaa, jotka ovat nuorison mielestä kuvituskuvia, kun niitä kuvia kerta piti ottaa. Olemme esitelleet kameraa ja tarvittavia nappeja ja kytkimiä. Katselu- ja still-kuva-asetukset olemme jättäneet tarkoituksella opetuksemme ulkopuolelle. Mutta vaikka joukko ei olisi koskaan aiemmin käsitellyt videokameraa, nämä toiminnot on jossain mutkassa oma-aloitteisesti löydetty. Eläköön oma-aloitteisuudelle, mutta tässä kohden pieleen menee, että pätkähtää. Ei sillä, etteikö still-kuvilla voisi kuvittaa elokuvaa – voi toki, mutta kuvituskuvalla EI tarkoiteta still-kuvaa.

Lähikuva – tuo hankala kuvakoko
”Kuvatkaa lähikuvia, yksityiskohtia ja vielä lisää lähikuvia”. Tämän lauseen kuulee kerran jos toisenkin kerran omasta ja kollegansa suusta jokaisessa kohteessa. Parhaimmillaan tätä ideaa tuodaan esiin taululle piirretyin kuvin, demonstraatioin ja puhe-esimerkein. Kamera ei pure, sen voi viedä lähelle kohdetta. Parempi mennä lähelle kohdetta kuin yrittää zoomata kaukaa lähelle.
Useimmista maanitteluista huolimatta aivan liian usein nuorten kuvaukset ovat täynnä yleiskuvaa ja kokokuvaa varsinkin siinä vaikeassa kuvituskuvan maastossa.

Lainaus

VIIKKO 43 | Lappeenranta, Tohmajärvi, Joensuu

Maikki Kantola — Thu, 04 Nov 2010 09:10:16 +0000

Päivä on selvästi lyhentynyt – molemmista päistä. Koivu on ravisuttanut lehtensä, jäljellä vain valkomustat varret, jotka maastoutuvat hyvin roudan puremaan peltoon. Aamut ovat mustia. Silmä haluaa pysyä kiinni herätyskellon soidessa. Voimme yhtyä nuorison elokuvaotsikointiin: ”Aina vaan väsyttää.”

Olemme Tiinan kanssa liikkeellä junalla. Päivä on tiistai ja suuntana Tohmajärvi. Maanantai on mennyt rästiin jääneiden leffojen editoinnissa. Paljon saatiin kumpikin suunnillamme aikaan. Leffat on konvertoitu HDV-materiaalista SD-muotoon ja lähetetty ihmeellisen Internetin ja Cyperduckin välityksellä Mun Uutisten nettilootaan odottamaan seuraavaa työvaihetta. Pian ne löytyvät Mun uutisten Internetsivuilta.

Kiteen asemalla ei odota taksia. Itse asiassa se ei ole asema, vaan seisake. Onneksi Pentti the kuski lupaa suihkauttaa paikalle ensitilassa. Menemme Tiinan kanssa odottelemaan häntä lähellä olevalle huoltoasemalle. Linja-autoa Tohmajärvelle saisi odotella heti pitempään. Päädymme Jouhkolan Hovin hotelliin, 6 km Tohmajärveltä metsään. Harmi, että on pimeää. Harmi, että aamulla on pimeää lähtiessämme. Hotelli on nimittäin upea kartano järven rannalla. Pieni aatelinen nostaa päätään. Kuinka mukavaa olisi käyskennellä tiluksilla kesäleningissä kauniina suvipäivänä.

Tohmajärven ainoa ravintola saa kiitosta suurista annoksistaan. Kyllä siinä sai mahansa täyteen ja varsin edullisesti.

Tietäväisen koulun opettaja kiitteli meitä etukäteistehtävistä. Parhaillaan myös toinen luokka työsti ilmaisutaidon tunnilla elokuvia meidän tehtävien ja ohjeiden mukaan. Me taas iloitsimme siitä, että materiaali oli kelvannut ja jatkoi elämäänsä meidän lähdettyä.

Raikas, leveä karjalan murre kaikui korvissamme sekä käytävillä että elokuvissa.

Mahtavaa, Utralaiset olivat katsoneet etukäteen netistä jo aiemmin tehtyjä elokuvia. He olivat myös nauhoittaneet viimeksi TV:sta tulleen Mun uutis -lähetyksen. Hyvä, hyvä. Saman kiitoksen saa Noljakan koulu. Oppilaat olivat katsoneet netistä elokuvia – myös niiden kestoja. Siinä saikin tiukasti perustella minuutin kestoa, kun tarkkaavaiset silmät olivat bonganneet pidempiä elokuvia! Ennakkotehtäviin oli valmistauduttu huolella, ja suuresta luokkakoosta huolimatta kaikki neljä elokuvaa valmistuivat ennätysajassa katsottaviksi.

Joensuussa oli myös iltatilaisuus kirjastossa samaan aikaan Mediametkan kanssa – joskin eri huoneissa. Mediabussi teki edelleen Mun uutisia ja videoita A-tuubiin. Mediametkalla aiheena oli ”koko perhe pelittää”. Mediabussi taisi tehdä ennätyksen ikäjakauman suhteen, sillä kävijöitä oli 6-vuotiaasta yli 8-kymppiseen. Syntyi myös ensimmäinen elokuva kolmessa polvessa!

Lainaus

VIIKKO 41 Tampere, Nokia, Kangasala

Maikki — Wed, 03 Nov 2010 21:26:06 +0000

Sydän sykähtää onnesta ja kovinkin sanavalmiin naisen suu jähmettyy hymyyn opettajien ojentaessa kaksikko Elville ja Maikille MAHTAVAT MUKIT. Kiitos Liisanpuisto. Nyt ei tarvitse arkailla opettajienhuoneessa ja arvailla, minkä kahvikupin tohtisi ottaa. Tarjous uudelleen visiitistä jää kutkuttamaan mieltä. Silloin tarjolla olisi omat penkit, joihin voisi laskea oman nimikko takalistonsa. Varokaa vaan, ehkä alatte jo veistontunnilla moisia sorvaamaan.

Talvi pukkaa nurkan takaa. Yleisesti ihmisten huulilla oli arvioita siitä, koska lumisade alkaa. Oppilaat jo maanantaina arvioivat sen alkavan samana päivänä klo 13:00. Kunnon pyry, maa kokonaan valkoisena, lävähti tuulilasiimme vasta torstai-iltana meidän luistellessa kesärenkain takaisin Helsinkiin. Parhaimmillaan madeltiin jonossa noin 60 km tuntivauhtia.

Olemme noin puolessa välissä kierrostamme. Päivät ovat venyneet pitkiksi, työtunteja on kertynyt joukolle enemmän kuin pitäisi. Liian useasti kohteestamme lähtiessä elokuvat ovat jääneet editoimatta. Jengillä on plakkarissaan yhteensä lähes 50 keskeneräistä juttua. Anteeksi kaikki kohteet, ne eivät välttämättä mene nettiin ihan kahdessa viikossa. Teemme kuitenkin parhaamme. Käymme käsiksi juttuihin vanhimmasta päästä, jotta odotusaika ei olisi täysin mahdoton.

Viikko päätyy hitusen apeisiin tunnelmiin. Silmien paikalle on muodostunut mustat aukot. Vielä hetki ja pupilit ovat imeytyneet aivomassankaikkeuteen. Ei taida tässä enää photoshopin healing brush auttaa. Onneksi kaikilla on viikko vapaata kerätä voimia ja ratkaista elämänsä pähkinät.

Lainaus

VIIKKO 40 | PORI, ULVILA, HARJAVALTA - Mediamenestystä Satakunnassa & aiheiden kirjo

Maikki — Tue, 02 Nov 2010 18:01:34 +0000

Mediamenestystä Satakunnassa
SydänSatakunta lehdestä 9-luokkalainen TET-harjoittelija Miia Leppänen tuli toimittajakollegan kanssa tekemään juttua Mediabussin vierailusta Harjavallan kirjastossa. Paikalla oli 22 saman ikäistä nuorta tekemässä neljää eri juttua Mun Uutisiin. Aiemmin lehdistö oli puhuttanut ohjaajia ja nuorisoa Porissa, missä Satakunnan Kansan toimittaja, kuvaaja sekä nuori kuvaajaharjoittelija vierailivat Satakunnan Elävän Kuvan keskuksessa ja Anniksella seuraten nuorten kuvaamista. Seuraavana päivänä lehdessä oli raflaava otsikko: ”Poliiseilla ja opettajilla ei mitään asiaa nuorten omiin tv-uutisiin.” Tämä kaikki Maikin suulla, vaikka Tiina olikin kertonut toimittajalle meidän kannustavan nuoria uskomaan itseensä ja mielipiteisiinsä, jotta kommenteissa ei tarvittaisi auktoriteetteja, kun asiantuntijat asioissa ovat nuoret itse. Ulvilan seudun toimittaja seurasi Harjunpään koululla nuorten toimintaa. Tämän lehden artikkeli kantautuu käsiimme vasta myöhemmin.

Aiheiden kirjo
Tähän asti kenties erikoisimpana hypähti eteemme elokuva-aihe: Kazakstan - miten Borat-elokuva vaikutti kazakstanilaisiin, brändinä yms. Täytynee sanoa, että aiheen lähestyminen vaati työpajaohjaajilta hitusen enemmän pään raapimista, sillä valitettavasti emme päässeet päivän matkalle Kazakstaniin tekemään katugallupia ja kyselemään, mitä paikalliset leffasta ajatteli. Myöhemmin kirjastossa eteeni osui kyseinen elokuva. Aivan vallan nuorten aihevalinta kirvoitti mielenkiintoni ja minäkin vihdoin liityin Borat elokuvan katsojiin. Taustoihin katsomatta nuoret kuin nuoret saavat videoiden avulla ilmaistua itseään. Itse asiassa rankemman taustan omaavat nuoret uskaltavat antaa palan itsestään aidommin. Onnistumisen tunne on palkitseva sekä nuorille että ohjaajille.

Lainaus

Viikko 39 | PÖYTYÄ, YLÄNE, RAUMA, KODISJOKI, TURKU - Summa summarum

MeBu — Tue, 02 Nov 2010 16:28:15 +0000

5. syksyn matkaviikko
- Neljä koulua, kaksi kirjastoa ja yksi nuorisotalo
- 23 x Mun uutiset -elokuvaa - Pohjois-Suomi takana
  – nyt kiikarissa länsi - itse asiassa Varsinais-Suomi tai Satakunta
- Kesäkiertueen jälkeen ensimmäinen viikko,
   joka ei alkanut taksimatkalla lentokentälle
- Suloinen Yläne
- Kaunis Rauman kaupunki
   – KIITOS niille sitkeille naisille, jotka ovat aikoinaan pitäneet pintansa
   ja pelastaneet uppiniskaisuudellaan vanhan Rauman.
- Elisenvaaran koulussa oppilas- ja leffaennätys:
   36 oppilasta ja 7 keskeneräistä elokuvaa. Vipinää riitti, mutta meininki oli hyvä.
- Pisin välimatka hotellin ja koulun välillä. 129 km.
- Syvärauman koulu majesteettisella paikalla merenrannassa
- Uotilan nuorisotalo hienossa vanhassa puutalossa
- Suomen kivoin vaatekauppa Raumalla
- Upea syyssää ja hyvä fiilis
- Yksi mummo autettu ambulanssiin (kaikki hyvin!)
- Talon kokoinen vuokrapaku lainassa toisella tiimillä
- Turun tiede- ja kirjamessut viikonlopulla:
   Prisma Studioon kysymyksiä roppakaupalla.
   ”Pitääkö spektriin heijastuvan valon olla valkoinen
   saadakseen aikaan sateenkaaren värit, vai käykö jokin muu väri?”
- Pitkä työviikko! Mennään siis kaksi viikkoa putkeen.

Lainaus

Viikko 38 - Herra Tom Tomin kepponen

Maikki — Tue, 02 Nov 2010 14:56:19 +0000

Aamulla osoitetta ladatessa gps paikannin kertoi kohteen olevan 69 kilometrin päässä. Hätäännyshän siinä meinasi tulla, kun oli mielikuvissaan siirtynyt noin 10 minuutissa joen toiselle puolelle. Mutta nokka kohti Kuusamontietä, kuten herraääni apparaatissa neuvoi. Noin 10 kilometrin päässä ohje kehotti kääntymään oikealle. Valitettavasti ajoimme suoraa tietä, missä käännöksiä ei ollut oikealle tahi vasemmalle. Ensimmäisestä mutkasta siis oikealle, kunnes ohje kehotti tekemään U -käännöksen. Hetken kääntyiltyämme totesimme toki pian saavuttavamme matkamittariimme 69 kilometriä, mutta kohde olisi kyllä vielä löytämättä. Terva-Toppilan koulu oli kuin olikin noin 10 minuutin matkan päässä keskustasta joen yli ja vasempaan eikä suinkaan kohti Kuusamoa. Hyvä Tom Tom.

Lainaus