Blogit - Rengasrikkoja Saharassa

Polkupyörällä Islannissa: Tuulen tiellä laavakenttien poikki

Matti Rämö — Thu, 20 Sep 2012 22:10:43 +0000

Paluu Suomeen kesän 2012 matkalta Andalusian ja Marokon lämmöstä oli keskimääräistä vaikeampi. Tiedostin aivan liian hyvin, että optimi-ilmasto keholleni ja mielelleni on jossain kohtuullisen kaukana Pasilasta. Mutta sopeuduin takaisin pohjoisen leveyspiireille fyysisesti reilussa viikossa ja kolmessa henkisesti. Paluun teki vaikeammaksi parhaan ystävän huonot uutiset. Niidenkin kanssa täytyy vain tulla toimeen. Polkeminen edestakaisin Helsingin Keskuspuistossa on auttanut.

Seuraava ponnistus oli palata Islannin kesään 2011. Viidennen matkakirjan työstäminen oli jäänyt keväällä aivan lähtökuoppiin, sillä kahden ensimmäisen kirjan lukeminen äänikirjaksi vei suurimman osan maalis-toukokuun luovista energioista. Äänikirjan lukeminen on mielenkiintoista ja antoisaa, mutta aikaa se vie. Yhden 10 minuutin jaksoon vierähti 1-2 tuntia keskittynyttä työtä. Rengasrikkoja Saharasta tuli kesällä Yle Puheen taajuuksilla, nyt sen voi ladata Yle Areenasta 21:ssä puolen tunnin osassa osoitteesta areena.yle.fi/radio/1535473. Polkupyörällä Intiassa on myös valmiina äänikirjana, mutta sen julkaisuajankohta Yle Areenassa ja mahdollisesti radiokanavilla on vielä avoin.

Mutta siis paluu Islantiin. Suomen elokuun alun kelit olivat vielä vähän liian lämpimiä Islantiin samaistumiseen, mutta se, että olin juuri ollut tien päällä, auttoi pääsemään takaisin matkan tekemisen tunnelmiin. Ja elokuun lopussa sääkin alkoi muistuttaa Islannin kesää, ja syys-lokakuussa ollaan jo oikeissa lämpötiloissa. Tai no, tuuli on puuttuva rengas, sillä edes 10 m/s ei vielä oikein riitä autenttisen Islanti-kokemuksen simulointiin.

Uskottavan kuvauksen laatiminen vaatii onnistunutta tunnetilan palauttamista, se voi onnistua ilman yli 15 metriä sekunnissa puhaltavaa arkista puhuriakin. Sopiva musiikillinen psyykkaminen auttaa kummasti. Kun olen onnistunut pääsemään mielessä Islannin tunnetilojen taajuuksille tietyn musiikin avulla, sitten jo pelkkä saman musiikin kuuntelu sinkauttaa mielen oikeaan suuntaan. Jokaisella kirjallani on ollut oma tietty kirjoitusmusiikkinsa tökkimässä hereille Pavlovin koiraa. Tällä kertaa kuuntelen saksalaista elektronisen musiikin pioneeria Klaus Schulzea, ja nimenomaan reilun tunnin sävellystä The Theme: The Rhodes elegy.

Ja reilut 200 kilometriä viikossa satulassa pitävät lihaksistossa yllä matkantekemisen tunnetta. Jokainen syy ja tekosyykin on hyvä, jotta nousen polkimille tahkoamaan extrakilometrejä. Muun muassa Helsigin kriittiset pyöräretket tasaveroisemmman liikennesuunnittelun puolesta: kuvan Hakamäentieltä näppäsi pyöräseura Käpylän Dynamon aktiivi Tommi Ekstrand.

Oikean tunnetilan löytämisen alkuhankaluuden lisäksi Islanti-kirjan kirjoittamista on hidastanut saaren omaperäinen ja vahva luonto, joka vaatii tekstiltä tarkkuutta. Vaikka maantieteen opintoihini yliopistossa kuului tuhti pakollinen paketti fyysistä maantiedettä ja vaikka olen asunut vulkaanisesti aktiivisten seutujen läheisyydessä Sisiliassa ja Napolissa, niin silti Islannin tuliperäisten ilmiöiden kuvaaminen tiiviisti, selkokielellä ja vielä elävästikin on kohtuullisen vaikea rasti, joka vie aikaa. Lisäksi bonustehtävänä on ilmiöiden mittasuhteiden sisäistäminen. Kuinka paljon onkaan kuutiokilometrillinen pyroklastista maa-ainesta, tuhkaa ja taivaalta satanutta pikkukiveä ja vähän isompaakin? Myönnän, että kesken ankarien faktasurffailujen olen kokenut ahaa-elämyksen, miksi esimerkiksi tulivuori Heklan kutsumanimi oli keskiajalla Helvetinportti.

Mutta Islanti-kirjaprojekti etenee, vähän hitaasti kuin vastatuuleen puskien, mutta etenee. Kirjan on tarkoitus ilmestyä jälleen maaliskuun Fillarimessuille. Tämä tarkoittaa sitä, että tekstin ja karttojen ja kuvaliitteen ja piirrosten pitää olla valmiina painoon helmikuun alussa, mikä taas tarkoittaa, että tekstin pitäisi olla kustannustoimittajan pöydällä tammikuun alussa. Aikaa on, mutta leipätyön ohessa kirjoittaminen on sitä vastatuuleen puskemista. Syys-lokakuun vaihteessa pitää saada kirjan kansi valmiiksi ja myös teoksen nimen pitää olla hinkattu lopulliseen muotoon. Kannen piirroskuvasta on jo hahmotelma, ja kirjan nimi on lähellä lopullista muotoaan: Polkupyörällä Islannissa: Tuulen tiellä laavakenttien poikki.

Lainaus

Äänikirjan luenta ryytyy Intian pölyyn

Matti Rämö — Sat, 19 May 2012 19:49:34 +0000

Linnut mekastelevat puistikoissa ja metsiköissä, ja koivu tuoksuu kevätsateen jäljiltä. Lumesta ja sepelistä puhdistuneita väyliä on mukava polkea ihan vaan kiertelemisen ilosta, uuden vuodenajan innostamana. Entäs jos kääntyisinkin tuonne tai tuonne. Jo vuosia sitten kadotin sen rationaalisen ajatusmaailman, jonka mukaan paras reitti on lyhyin reitti, mutta kesän kynnyksellä tämä korostuu, ja reitti-improvisointi puhkeaa kukoistukseen.

Alla on uuteen retkikauteen kunnostettu vanha uskollinen, jonka kanssa olen kolunnut kaikki pitkät matkani Intian-reissua lukuun ottamatta. Peruskunnon kohotusjakso on meneillään. Vaikka talvella kilometrejä kertyy säännöllisesti koko ajan, niin huhti-toukokuun vaihteessa alkaa uusi vaihe, ja satulassa vietetty aika lisääntyy kuin luonnostaan.

Matkakirjasesonkini on edennyt siihen vaiheeseenan, että nyt pitäisi vihdoin päästä myös Polkupyörällä Islannissa -eepoksen tekemiseen kiinni. Kevät on nimittäin vierähtänyt äänikirjojen kanssa. Äänikirjan lukeminen on mukaansa tempaavaa ja tunteisiin vetoavaa puuhaa mutta hidasta ja tarkkuutta vaativaa, sillä lopputuloksesta pitää siivota pois iso määrä puhinaa ja huokailua, maiskutuksia ja tietokoneen näppäinten naksahduksia ja muuta äänen epäpuhtautta. Ruokailu ja juominenkin pitää ajoittaa oikein, että ääni kulkee sujuvasti. Ja kerronnan kokonaisuuksien vuoksi myös luennan rytmiin joutuu puuttumaan jälkikäteen, kun teksti pitää sovittaa kymmenminuuttisiksi. Yhdestä jaksosta voi leikata hämmästyttävän runsaasti 0,1 – 0,3 sekunnin pätkiä pois ilman että luenta kärsii. Ja jos oikein tiukkaa tekee, niin joskus pitää poistaa kokonaisia ”turhia” sanoja, jotta saa tiivistämisen kohdalleen. Kaiken kaikkiaan yhden kymmenminuuttisen lukemiseen, leikkaamiseen, epäselvästi lausuttujen sanojen jälkipaikkaamiseen ja muuhun säätämiseen menee noin tunti, silloin kun vire on hyvä ja tekstin pituus osuu kohdalleen. Mutta jos joutuu ensimmäisen leikkauskierroksen jälkeen ihmettelemään, että mistä ne loput ylimääräiset 10 sekuntia oikein saadaan pois, operaatioon voi vierähtää toinenkin tunti.

Rengasrikkoja Saharassa -äänikirjan julkaisu on Yle Areenan teknisten alkuvaikeuksien jälkeen edennyt mukavasti kohti loppusuoraa. Kymmenminuuttisia on kaikkiaan 63, ja ne on niputettu kolmen osan jaksoiksi. Ne voi myös ladata (ja jos haluaa, niin voi käydä SOS-lapsikylän linkin kautta vaikka jonkun roposen jättämään heidän toimintansa tueksi). Yle Puheessa Rengasrikkoja alkaa 4.6. Radiossa luenta kuullaan kymmenen minuutin peruspituudessa. Kesäkuusta elokuulle kirja etenee uusin osin maanantaista perjantaihin Puheen Aamussa klo 7.20, uusinta on Puheen Päivässä klo 12.05.

Äänikirjaprojektin vuoksi olen viettänyt vapaa-aikaani Ylen Elävän arkiston piskuisessa ja vähän improvisoidussa studiokopissa. Laatumikrofoni saatiin hieman epäortodoksisesti viritettyä paikoilleen Ylen historiikkipinon tukeman varren päähän. Myös luenta-asennon ja muiden asetusten hienosäätö oli sen verran tarkkaa puuhaa, että päätin sitten jatkaa ensimmäisen kirjan jälkeen saman tien myös Polkupyörällä Intiassa -kirjan luennalla, kun lukupaikka oli kerran saatu kuntoon.

Innostus olikin korkealla ensimmäisen reissun lukemisen jälkeen. Mutta kahden peräkkäisen ja intensiivisen äänikirjan teko osoittautui hieman isommaksi haasteeksi, kuin oletin. Eikä mentaalienergian ylläpitoa auttaneet huonot uutiset jalkapallorintamalta, eivätkä hieman yllättäen alkaneet yt-neuvottelutkaan. Jonnekin sinne pölyisille ja pimeille Intian keskusylängön maanteille voimat alkoivat ehtyä ennen aikojaan. Näin kävi oikeassakin elämässä vuoden 2008 Intian-matkalla: omien voimien yliarviointi urakkaan nähden teki loppumatkasta ärräpäistä puskemista polkaisu kerrallaan. Studiossa pystyin samaistumaan aivan liian hyvin tekstin tunnelmiin. Univelka ja psykofyysinen väsymys raastavat tekemisen iloa, ja vastaantulevat ajavat surutta pitkät valot päällä. Hiekkapöly narskuu hampaissa ja lehmänlanta tuoksuu. Jostain lehahtaa yliajetun koiranraadon löyhkä. Onhan Hanuman-apinajumala tukenani, onhan? Onneksi äänikirjan ihan viimeiset kymmenminuuttiset kulkevat sitten taas helpommin. Eepos julkaistaneen kuitenkin vasta ensi vuonna uuden, todennäköisen Intia-projektin yhteydessä. Kaikessa hämmentävyydessään Intia jaksaa nimittäin kiehtoa, vaikka vuosituhannen vaihteessa ehdinkin päätyä ajatukseen, että niemimaalla on varmaankin tullut reissattua jo yhden elämän kiintiöt täyteen. Katse suuntautuu ainakin vielä kerran Intian horisonttiin.

--------------------------

Helsingissä vietetään monikulttuurisuuden rikkautta 26.-27.5. Maailma kylässä –festivaalilla. Asetun lähes koko viikonlopuksi Rautatientorin kirjallisuusteltassa Minervan tiskille sekä myös puhujalavalle sunnuntaina klo 17.20. Haastattelun aiheena on Polkupyörällä Jäämerelle -kirja.

Ps. Kävin Tampereella ja Pirkkalassa puhumassa pyöräilijöille ja kirjastoihmisille, ja kiitettävä innostus ryyditti matkaa ja antoi lisävoimia kirjoittamisen ylämäkiosuuksille. 18.5. Aamulehdessä oli lisäksi Simopekka Virkkulan hieno haastattelujuttu vierailusta.

Lainaus

Poljinrikko Helsingissä, Rengasrikkoja Saharassa

Matti Rämö — Sat, 21 Apr 2012 06:29:36 +0000

Vanhoilta latupohjilta löytyy vielä lunta Kehä kolmosen eteläpuolella, niiden koluaminen kuuluu kevätrutiineihini. Lumessa polkeminen on erityisen nautinnollista silloin, kun sitä saa tehdä vapaaehtoisesti, ihan vaan kevätrituaalina. Puolikovassa, ohuessa lumimassassa möyryäminen on myös mukavaa pikkuharjoittelua poikkeavia ja tarkkuutta vaativia olosuhteita varten. Muut arjen huolet kyllä kaikkoavat siinä puuhassa. Ei ole aikaa ajatella työviikon stressaavia kummallisuuksia.

Tämän kevään viimeisten lumien sesonki tosin keskeytyi hieman ikävästi, kun ykköspyörä piti kuljettaa ennenaikaiseen perusremonttiin, ja vähän nolosta syystä. Poljinasiat ovat yhä riesanani, kun hieman poikkeava polvien asento ja runnova ajotyylini kuormittavat pedaaleja. Päätin vaihtaa jo ennakkoon ajoittain äänekkäästi oireilleen polkimen, jonka olin asentanut tihkusateessa joulukuisena yönä Keskuspuistossa. Tuolloin repussa olivat olleet mukana tavalliset peruspolkimet, ei laadukkaampia maastopyöräpolkimia, sekä polkimen ulosvedin (sain juuri kuulla luottomekaanikoltani, että termi ulosvedin, jota käytän myös Jäämeri-kirjan varusteluettelossa, ei varsinaisesti lisää rispektiä alan ammattilaisten parissa. Kävi myös ilmi, että olen oppinut tämän hienon käännöskukkasen muutaman vuoden takaisesta Bilteman katalogista. Globalisaatiota!). Mutta siis joulukuisena yönä Helsingin Keskuspuiston poluilla ei mukana ollut vaseliinia. Ja lopputulos oli se, että kolmen kuukauden viiveellä polkimen teräskierteet olivat hapettuneet alumiinikampeen niin rajusti, etten saanut poljinta irti polkimen ulosvetimellä, mutterin nurkat tosin pyöristyivät. (Poljinavainta ei mukana ollut).

Manailin ja aloitin seuraavana päivänä parin liikkeen kierroksen Käpylän pyöräpajoissa. Mutta kummassakaan ei ollut sellaista työkalua, että polkimen olisi saanut pois odottaessa ja ilman porausoperaatiota. Seuraavaa siirtoa miettiessäni lähdin vuoden ensimmäiseen Kriittisen pyöräilyn mielenosoitukseen Helsingin keskustaa kiertämään. Kilometri ennen paluuta Kamppiin oireillut poljin rusahti poikki, ja tällä kertaa niin, ettei jäljelle jäänyt edes kunnon tappia, vain kahden ja puolen sentin tynkä. Tunnin kitkuttamisella sinnittelin 12 kilometrin matkan kotiin Kehä ykkösen pohjoispuolelle. En edes kaatunut, vaikka polkaisin tyngällä tyhjää kymmenkunta kertaa. Luottomekaanikko sai muuten mutterinkulmista pyöristyneen polkimen irti Metrinch-työkalulla.

No, kakkospyöräkin kulkee suhteellisen hyvin, vaikken sillä uskallakaan lähteä yli sadan kilometrin reissulle. Ohuita kesärenkaita en enää ryhtynyt vaihtamaan nastallisiin.

Tästä huolimatta yhtenä yönä piti käydä latupohjalla kokeilemassa onnea, kun päivän stressiannos oli ollut poikkeuksellisen kova. Pyöräilyterapia tekee ihmeitä, sysisynkät ajatukset väistyivät kolmen tunnin rehkimisen jälkeen (tunti lumella).

Ajankohtainen projekti on ollut Rengasrikkoja Saharassa -eepoksen lukeminen äänikirjaksi Yle Areenaan. Olen päässyt studiokopissa eläytymään vuoden 2007 reissuun, ja monenlaiset tunteet ovat nousseet pintaan. Teksti toimii edelleen, vaikka huomaan, että olen pari askelta ottanut eteenpäin kirjoittamisen prosessissa. Asiaan vaikuttaa toki sekin, että ensimmäisessä kirjassani on yksien kansien väliin sullottu neljän kuukauden matka. Rengasrikkoja-tekstin rytmi itse asiassa soveltuu äänikirjaksi oikein hyvin, ehkä jopa paremmin kuin myöhempien kirjojen, joiden lähestymistarkkuus taas pääsee oikeuksiinsa luettuna. Yle Areenassa Rengasrikkoja Saharassa alkoi ilmestyä 25. huhtikuuta, ja kesäkuun alkupäivinä sitten myös Yle Puheen taajuuksilla. Kymmenminuuttisia jaksoja on kaikkiaan 63, jotka julkaistaan Areenassa kolmen jakson kokonaisuuksina, eli Areenaan äänikirja tulee 21 osassa. Osat julkaistaan peräkkäisinä päivinä, ne voi myös ladata mp3-tiedostoina. Huom. Yle Areenassa on ollut teknisiä ongelmia uuden version kanssa, ja latausmahdollisuus on työn alla, myös jatko-osien julkaisu viivästyy, mutta matkan alku on jo kuunneltavissa. Yle Puheen julkaisun tarkemmat yksityiskohdat eivät vielä ole tiedossani.

Ps. Helsingissä kevään merkkinä on myös yritteliäs Rengasmies, joka lupaa rientää rengasrikkoisen turvaksi Kehä ykkösen sisäpuolella. Jounin palvelupuhelin on 040 966 8065. Lisää osoitteesta: rengasmies.com.

Lainaus

Kohti Jäämerta, lähtö lähellä

Matti Rämö — Fri, 16 Jul 2010 00:07:40 +0000

Yksi työpäivä ja yksi pakkauspäivä enää, ja sitten menoksi! Arkeologiset kotikaappien kaivaukset ovat vielä pahasti vaiheessa, mutta lähdön tekemisen stressi ei roiku painostavana ukkospilvenä horisontissa. Olo on innostunut mutta levollinen.

Mansikat ovat jo pakkasessa, viisumi noudettu, kartat hankittu ja melkein kaikki tarpeellinen säläkin. Yritin investoida vielä erityisen hyvin rannetta tukeviin voimailuhanskoihin ja pääsin jopa perille merkkiliikkeeseen Lauttasaareen saakka, mutta kun ne onnettomat eivät osanneet infota nettisivullaan, että puodin aukioloaikaa on lyhennetty tunnilla heinäkuussa. Olin aikatauluttanut ostosreissua pari viikkoa työvuoroihin sopivaksi, mutta myöhästyin vartilla. Täytyy tyytyä melkein yhtä hyviin hanskoihin. Merinovillaisia lyhyitä alushousuja ei kannata muuten yrittää hankkia kesä-heinäkuussa, tämänkin opin kantapään kautta.

Pyörän sisäänajo on edennyt ilman suurempaa säätelyä. Paitsi että vierailu Kehä kolmosen halpatavaratalossa aiheutti säädäntäketjun. Nippusiteiden, heijastintarrojen, ketjuöljyn, paristojen ja juomapullojen lisäksi mukaan tarttuivat uudet sivulaukut. Olin ajatellut selvitä pienemmillä halpislaukuillani, jotka olivat kestäneet niin Intiassa kuin Vietnamissakin, mutta asian vatkaaminen Pyörätohtorin kanssa laukaisi prosessin, joka huipentui heräteostokseen. Pulmana on laukkujen sitominen alhaalta kiinni niin, etteivät ne pompi kuopissa ja kynnyksissä yhtään ja siten lopulta murra muovisia kiinnityskoukkuja. Ratkaisun pitää olla niin yksinkertainen, että laukun saa päivän päätteeksi hämärässäkin puolikuolleena helposti irti. Lähes oikean mittaiset, pienet lukittavat kuormansidontaremmit pitäisi löytyä keittiökaappini kaaoksesta. Ne lyhyemmät olen jo löytänyt. Laukkujen tukirakenteiden ruuvit olivat muuten ostohetkellä pahasti löysällä, ja molemmat laukut ovat muotoiltu vasemmalle puolelle tavaratelinettä, mutta tämänkin kanssa voi kyllä elää.

Reitin yksityiskohdat alkavat tarkentua alkumatkan osalta. Pyöräilyn GT-kartat antavat oivia vinkkejä pikkuteillä pysyttelyyn. Parempi virsta väärää kuin vaaksa rekkarallia, ainakin matkanteko on huomattavasti miellyttävämpää. Vaikka Suomen teillä rekkarallit eivät olekaan raastavan pahoja, verrattuna vaikkapa Puolan pääteihin. Bongasin kartalta muun muassa vihjeen vaihtoehtoisesta reitistä Saimaan poikki Taipalsaaresta, mikä tosin edellyttää venekuljetuksen tilaamista. Taisin tehdä ennakkotilauksen liian aikaiseksi, aikatauluoptimismi kuuluu perisynteihini, ja joutunen tekemään parin ensimmäisen päivän ajan aavistuksen aiottua pidempiä päiviä satulassa. Onneksi helteiden jatkuminen mahdollistaa mukavan lämpimän yöajelun. Suomen kesäyöt ovat pyöräilyn laatuaikaa!

Lähtövalmistelu on käynnissä myös henkisellä tasolla. Pitkä matka johdattaa mietiskelemään oman elämänkaaren käänteitä, niin menneitä kuin mahdollisia tuleviakin. Ja viime päivinä olen ajautunut suunnittelemattomilla harjoituslenkeillä kuin huomaamatta eri elämänvaiheiden tärkeisiin maisemiin. Olen päätynyt ihmettelemään ympäristön ja itseni muuttumista lapsuuden kaduille Rööperiin; nuoruuden angstien mietiskelypaikalle Paloheinänmäen päälle; aikuisuuden murrosmetsään Etelä-Leppävaaraan, tosin metsää ei ole enää olemassa ja silloisen yhteisömme pienen perunamaan paikalla on nykyään viisikerroksisen kerrostalon pyöräkellari. Onneksi pääsen tien päälle, matka ajassa ja paikassa jatkuu!
---

Matkan etenemistä voi seurata YLE Teksti-TV:n kuntoliikuntasivuilta, joiden hakemisto on sivulla 830. Sivuille 837-838 alkaa kertyä tekstiviestejä tien päältä 1-3 kertaa viikossa 19.7. alkaen. Todennäköisimmät viestityspäivät ovat maanantai, keskiviikko ja perjantai. Tätä blogia pyrin päivittämään tien päältä 1-2 kertaa viikossa. Lisäinfoa on myös polkaisusivustolla osoitteessa www.yle.fi/tekstitv/jaameri.

Lainaus

Kohti Jäämerta, kaksi viikkoa lähtöön

Matti Rämö — Sat, 03 Jul 2010 22:37:50 +0000

Vain kaksi viikkoa enää ja lähdön tekeminen on vielä aivan levällään. Kuin Mooseksen kivitauluihin hakattuna joka ainut lähtö on tässä suhteessa samanlainen. Täysin perusteettoman aikatauluoptimismin harhassa toistan itselleni päivästä toiseen stressinpoiston mantraa: ”Tässä on vielä hyvin aikaa”.

Viime syksyisen reissun jäljiltä valmistautumista ei tarvitse aloittaa ihan nollapisteestä, mutta näiden jo olemassa olevien tarvikkeiden löytäminen yksiöni pinnan alla muhivasta kaaoksesta vaatii kärsivällisyyttä ja pieniä luovia, loogisia päättelyketjuja. Lisäksi pitää haalia kaikenlaista pikkusälää, jota on hankala löytää tien päältä, kuten nailonpaikkoja teltan ja ajoasun paikkaamiseen, varakuminauhaa ajohousujen lahkeiden kiristämiseen kenkien alle, uudelleenavattavia nippusiteitä, pari askillista lisää paikkausvälineitä, vara-akku antiikkiseen kännykkään, vitamiineja, kuituvalmisteita, Bepanten-salvaa hiertymiin, antihistamiinia jne. Goretex-päällysvaatteet ja nopeasti kuivuvat alusvaatteet sekä ajohanskat on sentään jo hankittu. Mutta pitäisikö investoida myös pään suojaavaan hyttysverkkoon?

Matkapyöräkin on vielä mekaanikolla. Ryhdyin huollatuttamaan ajokkiani Kaakkois-Aasian ja talven rasitusten jäljiltä vähän viime tingassa, varsinkin kun siihen piti tilata vielä uusi etuhaarukkakin Hangosta. Mutta en ole huolissani pyörästä, se päätyi Pyörätohtorin perusteelliseen ja räätälöityyn käsittelyyn Espooseen, ja se ehtii kyllä ajoissa lähtöviivalle.

Karttoja ja reitin hienosäätämistä olen pähkäillyt. Tien päällä pitäydyn vahvasti paperikartoissa, niistä ei lopu akku eikä käyttöliittymän kanssa ole isompia latautumisongelmia. Kaapissani on jo hyvä yleiskartta, josta saa nopeasti kokonaiskuvan. Sen mittakaava on1:800 000, mutta tämä tarkkuus ei kata Oulun pohjoispuolta eikä se yllä kunnolla Norjaan. Pyöräilyn GT-karttojen tarkkuus on Lapin osalta 1:400 000 ja muun Suomen kohdalla 1:200 000, näitten avulla löytää varmasti mielenkiintoisempia reittejä. Ja tällä kertaa pyrin välttämään isompia teitä määrätietoisemmin kuin aiemmin, ainakin Suomessa. Pitää siis käydä karttakaupassakin vielä.

Kotipihalta satulaan nousun lohduttava etu on kuitenkin se, että voin myös lykätä lähtöä päivällä tai kahdella, jossen esimerkiksi ehdi saada talviaamujen mansikoita pakastimeen ajoissa. Mansikat ovat ehdottomasti tarkkaa lähtöhetkeä tärkeämpiä. Ja tässähän on vielä hyvin aikaa.

Lainaus