Blogit - polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin

Polkupyörällä Vietnamista Jäämerelle: tien päällä joka ainut päivä

Matti Rämö — Fri, 21 Oct 2011 16:17:16 +0000

Olen tien päällä joka päivä. Työmatkat ovat terapiamatkoja, jotka purkavat kertyvää arjen kuonaa. Nämä ovat ne kaikkein tärkeimmät matkat. Niiden aikana työstän työ- ja ihmissuhdeasioiden lisäksi myös retkikirjaprojekteja. Polkaisut lomittuvat toisiinsa jatkumoksi, kartaksi, jonka mukaan suunnistan karavaaniani päivästä toiseen.

Viidestä pitkästä retkestäni kaikki ovat jollain tavalla ajankohtaisia juuri nyt. Päällimmäisenä on kesän 2010 reissu Murmanskin kautta Jäämerelle Norjaan, se ilmestyy kirjana maaliskuussa, Polkupyörällä Jäämerelle: Tupasvillaa, poroja ja tuntemattomia sotilaita. Keväällä alkaneen kirjoittamisen keskeytti kesän Islannin-reissu, mutta nyt pusken Jäämeren kääntöpisteestä kohti etelää Tenojoen laaksossa. Kirjoittaminen on niin vahvaa eläytymistä, että esimerkiksi Murmanskin ja Finnmarkin Vardøn maisemat ovat tulleet uniin. Islannin-polkaisu tukee eläytymistä Pohjois-Norjan subarktisiin oloihin, antaa sille perspektiiviä ja nostaa esiin yksityiskohtia tien päältä. Kirjoittamalla voi tehdä matkat moneen kertaan uudestaan.

Jäämeri-kirjan kansi on jo valmis sekä esittelyteksti kustantajan kevään julkaisuluetteloon. Reissutekstiä on kaksisataa sivua, puoliväli on ohitettu. Työstän yhtä aikaa versioita yksi ja kaksi, eli aloitan istunnot käymällä läpi edellisen kerran tekstin. Kolmas versio on yleensä pääpiirteissään jo aika lähellä lopullista muotoa, viimeiset kolme–neljä versiota ovat sitä viimeistelyä, joka hioo tekstistä sujuvampaa. Lopullista paikkaansa etsivät tekstielementit loksahtavat paikoilleen; sanojen toistoa karsiutuu pois; vaikeat ja varsinkin vierasperäiset sanat ja paikannimet saavat lopullisen muotonsa. Ja viimeisetkin epävarmat taustatiedot tulevat joko tarkistettua tai karsittua pois, jos en tunne saavani varmuutta lähteen luotettavuudesta tai tiedon suuruusluokasta. Koko kirjoittamisprosessista kuluu suuri ajallinen siivu, vähintään kolmasosa, ilmiöiden ja asioiden taustatietojen etsimiseen, hahmottamiseen, työstämiseen ja tarkistamiseen. Vaikka kirjani eivät kestä tieteellisen opinnäytteen tiukkoja kriteereitä, niin kyllä ne kriittisen journalismin kriteerit täyttävät: suhtaudun vakavasti jokaiseen lukuun ja väittämään, jotka tuon esiin.

Kaakkois-Aasian matka on myös arjessani vahvasti läsnä. Käyn lukemassa Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin: Hymyn voimaa ja sodan jäänteitä -kirjaa näkövammaisten kirjaston studiossa äänikirjaksi. Kahden tunnin luentaistunto sinkauttaa minut vahvasti lämpimään ja tien päälle. Latauksen voimin olen jatkanut jo monena maanantaina Helsingin Itäkeskuksesta yli 60 kilometrin paluulenkille kotiin Sipoon Nikkilän kautta, ihan säästä riippumatta.

Vietnam-matka konkretisoituu myös Helsingin kirjamessuilla, kun selvittelen matkakirjaa ensin perjantaina tunnin verran 28.10. klo 14 Ylen lavalla Radio Suomen Markus Turusen haastateltavana ja sitten lauantaina 29.10. klo 15.30 Kirjakahvilan nojatuolissa puoli tuntia kustannustoimittaja Pekka Saaraisen jututettavana sekä heti tämän jälkeen on vielä Rosebudin osastolla klo 16 puolen tunnin haastattelu.

Mutta myös kaksi ensimmäistä pitkää matkaa ovat ajankohtaisia. Marras-joulukuussa alan työstää ensin Sahara- ja sitten Intia-kirjaa luentapätkiksi Yle Areenaan ja Elävään arkistoon. Olen monella matkalla joka päivä.

------------------------------

< Kesän Islannin-polkaisun kuvasato neljän minuutin videona (sävellys ja toteutus: Taivi Toikka)

< Edellinen blogipäivitys: Lukas polki ympäri maailmaa

Lainaus

Polkupyörällä Islannissa: neljä viikkoa lähtöön

Matti Rämö — Thu, 09 Jun 2011 21:13:18 +0000

Neljä viikkoa lähtöön. Islannin-tutkailu on edennyt kirjastosta lainatun opaskirjan avulla. Olen saanut selville että menninkäisillä ja muilla näkymättömillä hahmoilla on tärkeä rooli kansallisen psyykkeen kokonaiskuvassa. Samoin valaanpyyntikeskustelun tunteenomaisella järjettömyydellä (valasbongarit tuovat maahan moninkertaisen määrän tuloja verrattuna muutaman valaan mukatieteelliseen pyyntiin). Eräs tuttuni vertasi islantilaisia Pohjolan napolilaisiksi, mikä on erinomaisen arvokas suositus, eli ristiriitaisista todellisuuden tulkinnoista muotoutuu lämmin ja ihmisennäköinen kokonaisuus. Tämä siis toisen ja kolmannen käden sirpaletietojen perusteella muodostettu musta tuntuu -arvio.

Tietoni Islannin oloista on karttunut myös Teksti-TV-toimituksessa vierailleen tiimiin ansiosta. Porvoolaisen sarjakuvapiirtäjä-pyöräilijäpariskunnan ensi kesän matkaryhmästä kolme viidesosaa piipahti vaihtamassa ajatuksia, tietoja ja tuntemuksia. Christoffer ja Kaisa Leka selvisivät viime kesän Islannin-pyörämatkastaan mukavasti, eikä lähes jokapäiväinen sade tai kohtuullisen matalassa solassa puhaltanut kolmen celsius-asteen viimakaan himmentäneet heidän myönteistä vaikutelmaansa. Saari on ihmeellinen kokemus kiehtovissa maisemissa. Eikä hirmuista vastatuulta kannata pelätä, kyllä se jossain kohtaa kääntyy myötätuuleksi. Ja lämmitellä voi aina kuumissa lähteissä, joita on kylässä kuin kylässä.

Lekan pariskunnan tiimi lähtee heinäkuun lopulla Vienan Karjalaan ja Murmanskiin viiden hengen voimin, ja heidän reissuvalmistelujaan ja itse matkaa voi seurata Polku laulujen maahan -blogista. Teksti-TV-vierailun ideana oli myös se, että selvittelin omia kokemuksiani viime kesän Venäjän reissulta. Istunnon annin Kaisa kiteyttää loistavasti sarjakuvaluonnoksessaan. Viime kesän Jäämeren-matka on muutenkin kulkenut mukana henkisessä valmentautumisessa uuteen koitokseeni, sillä kaiken touhuamisen ohessa yritän lykkiä proosaa eteenpäin uudeksi kirjaksi. Kirjallinen reissu on edennyt hieman hitaasti, ja olen vasta Kuusamossa ihmettelemässä porojen kahden kaistan ryhmittymisstrategiaa vilkkaan maantieliikenteen seassa. Luultavasti Kaisa Lekan tiimi ehtii Murmanskiin ennen kuin itse pääsen palaamaan sinne mentaalimatkallani.

Islantiin valmistautumiseen on kuulunut perehtyminen myös toisenlaiseen matkakirjallisuuteen aiemmin keväällä. Toukokuussa vuonna 1994 Pekka Piri ja Matti Pulli lähtivät seitsenmetrisellä avoveneellä Helsingin Kauppatorilta Itämeren ja Pohjanmeren poikki Atlantin aalloille Islannin Höfniin saakka. Pirin mainio ja moniulotteinen merieepos Saagojen kutsu – Avoveneellä Islantiin on kuultavissa YLE Areenassa merimiehen itse lukemana (kertomus täydentyy rytmillä jakso/päivä, ja kuunteluaikaa on vuosi). Itse tein teoksesta kirja-arvion. Aikomukseni on vierailla Reykjavikin merimuseossa, jossa on juuri avattu Saagojen kutsu -näyttely. Islantilaiset osaavat yhä arvostaa Pirin ja Pullin häkellyttävää matkaa meren syleilyssä.

Kaikki nämä elementit menninkäisineen kaikkineen ovat alkaneet hiippailla unissani. Viime yönä yritin tehdä suuren otoksen gallup-kyselyä islantilaisille, mitä mieltä he ovat itse elämästään tuliperäisellä saarella hyisen meren keskellä.

< edellinen blogipäivitys

Lainaus

Pyörällä metsään: satakielet lurittavat!

Matti Rämö — Thu, 26 May 2011 20:57:04 +0000

Nyt on paras aika vuodesta suunnata pyörällä metsäteille. Aamunkoiton punerrusta säestää melkoinen joukko kevään airuita. Lepikoissa ja pusikoissa sirkutetaan ja pulistaan.

Ja kun mustarastaiden taidokkaiden säkeiden seasta alkavat solista esiin myös satakielien luritukset, niin taideterapian parhaat vaikutukset alkavat virrata esiin. Työ- ja ihmissuhdemurheet ja muut arkiset stressikitkat asettuvat oikeampiin ulottuvuuksiin, kun altistaa itsensä tervehdyttäville soinnuille.

Helsingissä tällainen terapeuttinen metsäparatiisi löytyy aivan keskustan liepeiltä. Monta kilometriä pitkän Keskuspuiston vaikutusta kaupunkilaisten terveyteen ei voi mitata rahassa.

Toukokuun loppu ja kesäkuun alku on myös oiva aikaa suunnata pyöräretkelle esimerkiksi Baltian pikkuteille. Lintujen mekastus on paikoin aivan tolkutonta ihan tavallisten pienten maanteiden varressa. Myös pesäpuuhissa hääräilevien kattohaikaroiden valtava määrä yllättää.

Auringonnousun aikaan metsään!

Lainaus

Pyörämatka keventää kirjoittamisen raskasta prosessia

Matti Rämö — Sat, 26 Mar 2011 11:52:48 +0000

Kirjankirjoituksen raskas prosessi on ohi. Viimeiset mäet ja hellepäivät Kaakkois-Aasian-kirjan vääntämisessä menivät niin pahasti maitohapoille univelan vuoksi, että reilu vuorokausi vihoviimeisen oikoluvun jälkeen väitin lapsilleni, että olen vihdoin saanut gradun valmiiksi. Parin minuutin viiveellä havahduin itse ihmettelemään väittämääni. Yliopistolopputyön valmistumisesta on kaiken kaikkiaan 16 vuotta, mutta yhä ylipitkäksi venyneen projektin haamu kuikuilee jostain esiin.

Ensimmäiset viikonloput tekstien, kuvien ja karttojen kustantajalle luovuttamisen jälkeen menivät puoliusvassa fillarimessujen esityksiä valmistellen. Stressitaso pysyi sopivan vaativana. Vasta messujen jälkeisenä viikonloppuna havahduin siihen, ettei ohjelmassa olekaan mitään pakollista pitkään lykättyjen arkisten peruspuuhien lisäksi. Jämähdin tv:n eteen katsomaan italiaksi dubattuja keskinkertaisia poliisisarjoja ja elokuvia. Irtioton typerryttämänä poljin töihin jäätyneiden sohjourien naristessa renkaiden alla. Ritisevän innostava ääni onnistui nostattamaan vahvan kaipuun: matkalle pitää päästä fyysisesti, mutta myös psyykkisesti.

Toki jokainen työmatka on jo matkalla oloa, reilussa puolessa tunnissa ehtii kokea kaikenlaista. Korvien välisten elämysten lisäksi työmatkoillakin sattuu monenlaisia tilanteita. Viimeksi hajosi yllättäen teräksinen vasemman polkimen kampi, sen jonka piti olla lähes ikuinen korvaaja syksyllä hajonneelle alumiinikammelle. Teräskampi ei kuitenkaan napsahtanut poikki niin kuin alumiininen, vaan se aloitti lievän, epäkeskisen oireilunsa ajoissa, ja pääsin Pasilan pyörähuoltoon saakka.

Mutta siis vakaumus isommalle matkalle paluun tärkeydestä. Ostin melko lyhyen mietinnän päätteeksi lentolipun kesäksi Reykjavikiin ja ryhdyin vääntämään kustannustoimittajan kanssa ideaa seuraavasta kirjallisesta projektista. Ajatukseni on työstää eepos arktisesta ulottuvuudesta. Samojen kansien väliin voisi ujuttaa tilityksen viime kesän Jäämeri-matkasta ja tulevasta Islannin-ympäriajosta. Tämä kyhäelmä ehti muhia aihiona jo ennen messujakin mutta turruttavan tv-viikonlopun jälkeen huomasin konkreettisesti, että kaipaan myös kirjoittamista. Se on vahva tapa elää matkat ja niiden monet prosessit uudelleen. Muistiinpanojen, kuvien ja ajatusta kantavan taustamusiikin siivittämänä palaudun tien päälle, ja sopivan irtonaisessa tilassa onnistun hetkittäin jopa löytämään muistinsopukoista asioita, jotka ovat jääneet kirjaamatta matkapäivän väsymyksessä. Myös arkisten työmatkavääntöjen aikana voi ponnahtaa esiin vahvoja takaumia jo poljetuilta etapeilta.

Olen useammalla polkupyörämatkalla joka päivä, ja se pitää mielen virkeänä. Se auttaa kestämään kirjankirjoittamisen raskaan prosessin.

-------------------------

Ps. Teksti-TV:n sivuilla on ilmestynyt arvio tuoreesta kirjastani Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin: Hymyn voimaa ja sodan jälkiä. Katsauksen on laatinut Pariisissa asuva free lance -toimittaja Antti Parkkinen, jonka erikoisosaamista on shakkikirjojen ja -turnauksien arviointi.

Lainaus

Talvipyöräily: maaliskuussa tarvitsee vielä nastoja

Matti Rämö — Fri, 18 Mar 2011 14:40:56 +0000

Kun lämpötila sahaa päivin öin nollan kummallakin puolella, on varhain aamulla ja myöhään illalla jäätä asfaltilla. Tämän sai tuntea tuttu, kokenut polkija, joka ilmestyi fillarimessulauantaina naapuritiskille käsi paketissa jatkamaan messu-urakkaa. Jaksamista Jarille!

Maaliskuu on vielä selkeästi nastarenkaiden aikaa. Parhaiten sen aistii vähän suojaisilla rinteillä, joiden lumikuormaa lämpö ja aurinko pääsevät nakertamaan vain pikkuannoksina. Päivällä sulanut lumi jäätyy muhkuraiseksi peitoksi, jota saa lasketella kovin varovasti alas. Tasamaalla nastoilla voi huristella sitten jo vapautuneen riemukkaasti lentokeliolosuhteissa.

Alkukevään rituaaleihini kuuluu myös viimeisten lumi- ja jääpintojen haeskelu. Silloin kun talven peitteet ovat jo muualta kadonneet, voi niitä haeskella ulkoilureittien latupohjilta, joiden tamppautunut lumi pysyy pitkään jäisenä sohjona. Yleensä luovunkin nastarenkaista vasta huhtikuun puolenvälin tienoilla. Siinä vaiheessa ei enää tule työmatkoilla vastaan muita paljaalla asfaltilla nastojen hurinaa kuuntelevia talvipyöräilijöitä.

Mutta fillarimessujen aikaan ei nastoista vielä siis kannata luopua, eikä kevätsesonkia kannata aloittaa, jos ei ole talvella polkenut. Itse asiassa viime vuonnakin messuilla oli naapuritiskillä polkija käsi paketissa. Näistä tapauksista säikähtäneenä olen muistanut varoitella lähtökuopissa odottavia pyöräilijöitä aiheesta: kevättä ei kannata tärvellä turhalla kiirehtimisellä.

Muutoin messut hurahtivat mukavan kiireisesti. Selviydyin 300 minuutin esitysurakastani kohtuullisen hyvin. Luentosalissa oli pieniä teknisiä ongelmia kuvakavalkadin aloittamisessa, ja sunnuntai-iltapäivän viimeisestä esityksestä myöhästyin muutaman minuutin, kun jäin ständillä suustani kiinni. Mutta juttu luisti Kaakkois-Aasiasta ja Jäämereltä ja kaukofillaroinnista. Väliaikoinakin tarinaa ja uteluja riitti kiitettävästi. Sain myös hyviä neuvoja tulevia vuoristoetappeja varten. Kiitos kaikille kannustavasta palautteesta, ja etenkin niille, jotka kauempaakin ilmaantuivat paikalle kuuntelemaan ja kommentoimaan, Lappeenrannasta, Lahdesta, Turusta jne. Into on tarttuvaa, ja se lisää omaakin energiaa. Nautitaan pyöräilyn terapeuttisesta hurmoksesta :)

Lainaus

Talvipyöräily: siirtymäriittejä merenjäällä ja messuilla

Matti Rämö — Sat, 05 Mar 2011 08:41:07 +0000

Talvipyöräilysesongin lopussa on kaksi erityistä kohokohtaa, jotka valmistavat henkisesti kevään siirtymään. Helmikuun puolessavälissä pääsee polkemaan merenjäälle ja maaliskuussa ovat fillarimessut.

Merenjäällä pyöräily kuuluu kevättalven perinteisiin siirtymäriitteihini. Jäällä pitää edes pistäytyä, jos ei muuta ehdi. Pyöräily kovalla, tilapäisellä alustalla aukean jääkentän keskellä symboloi sopeutumista elämän jatkuvaan muutokseen. Tänään kiidän reitillä, jota ei huomenna enää ole. Mutta muutoksen vuosittainen syklisyys on se, joka luo jatkuvuuden turvallisuuden tunteen. Talvesta toiseen jaksan mielessäni kiittää Helsingin kaupungin liikuntavirastoa, joka auraa merenlahdelle muutaman kilometrin matkaluisteluradan helpottamaan kevätriittien suorittamista.

Kun Italian-vierailuillani yritän selventää tutuille ja tuntemattomille, kuinka meren jäällä polkeminen nostattaa herkkiä ja innostavia tuntemuksia luonnon loputtoman kiertokulun rytmistä ja siitä jatkuvuudesta, joka ylittää ihmisiän ja kulkeutuu hamaan ikuisuuteen, saan yleensä vähän oudoksuvia katseita. Tietysti jo sinänsä aikaperspektiivin asettaminen kauas Berlusconin kauden tuolle puolen on ihmeellistä, mutta vieläkin oudompaa on italialaisesta näkökulmasta ajatella, että meri jäätyy ja että sen päällä voisi vielä ajaakin. Keskivertokuulija kuittaa tarinoinnin pahasti liioittelevaksi faktan ja fiktion sekoitukseksi.

Toinen lähestyvän kevään varma merkki ovat fillarimessut Pasilassa. Messujen tärkein anti eivät ole uudet mallit ja laitteet ja välineet vaan ihmiset. Alan harrastajien kokoontuminen luo sitä yhteisöllisyyden tunnetta, jota yksin tien päällä puurtava polkija saa Suomessa harvemmin tuntea. Ja ilmassa on vahva uuden sesongin odotus. Melko pian pääsee satulaan pari kolme kiloa keveämmin vaattein.

Viime vuosina fillarimessut ovat itselleni merkinneet myös retkipyöräilyprojektieni esittelyä sekä uuden matkakirjan markkinoinnin alkua. Tänä vuonna urakkaa riittää 300 minuutin esitelmöinnin verran, ja siihen päälle tulee satakunta yksityistä, lyhyttä ja pidempää keskustelua retkipyöräilystä. Toivottavasti ääni kestää. Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin: Hymyn voimaa ja sodan jälkiä on jo saapunut kirjapainosta :))

-----
Fillarimessuesiintymiseni Helsingissä 11.-13.3.2011

pe 11.3. klo 13 Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin, Matkailulava
pe 11.3. klo 14 Polkupyörällä kaukomaille, Luentosali Ballroom 2
pe 11.3. klo 16 Polkupyörällä Jäämerelle, Matkailulava

la 12.3. klo 12 Polkupyörällä kaukomaille, Luentosali Ballroom 2
la 12.3. klo 13.30 Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin, Matkailulava
la 12.3. klo 16.30 Polkupyörällä Jäämerelle, Matkailulava

su 13.3. klo 11.30 Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin, Matkailulava
su 13.3. klo 14 Polkupyörällä kaukomaille, Luentosali Ballroom 2
su 13.3. klo 15.30 Polkupyörällä Jäämerelle, Matkailulava

Muut ajat notkun Pyöräilykuntien verkoston/HePon/HSL:n osastolla 6 m 70.

Lainaus

Talvipyöräilyn riemua: viisi kiloa vaatekuorrutusta

Matti Rämö — Sat, 19 Feb 2011 19:41:10 +0000

Reipas pakkassää on kovettanut pyöräilyväylät ”hankikantoon”. Kovalla pinnalla pääsee mukavasti eteenpäin. Paikoin tosin päällyste on ehtinyt tallautua muhkuraiseksi tärinämatoksi juuri ennen arktisen viiman aikaa. Ajoradalla on puolestaan jäiseksi hioutuneita polanneharjanteita, auraussaumoja ja kuopanreunoja, mutta kun niiden päällä ei ole irtolunta, niiden kanssa tulee toimeen. Epätasaisuudet muistuttavat erehdyttävästi kesäisiä asfalttiteitä Venäjän Lapissa.

Pakkasjakson suurin haitta on suojautuminen kylmältä. Se tarkoittaa yhtä ylimääräistä vaatekerrosta, joka pitäisi tunkea kuorivaatteiden alle. Kenkien päälle kannattaa laittaa vuorattu monosuoja. Itse en ole vielä kokeillut kemiallisia varpaiden lämmitinpussukoita, mutta työmaan pukukopissa ovat muut talviliikkujat niitä kehuneet äärioloihin. Mutta arkikäyttöön pitäisi löytää kestävämpiä ratkaisuja. Vietnamissa teettämäni ohuet silkkisukat ovat olleet käytössä jo kohta kolme kuukautta.

Kylmiä päiviä varten on hyvä olla tavallista lämpimämmät ajohanskat tai ihan ohuen sormikkaat, jotka saa hanskojen alle. Lämpimämmät korvasuojatkin ovat tarpeellista ylellisyyttä, tai sitten täytyy tunkea esim. ohuita saunapefletin palasia tai vaikkapa talouspaperia korvallisten alle. Paperihan on erinomainen hätäeriste moneen eri paikkaan, ja kevyesti hionnutta käyttöpaperia voi myös kuivata, paperi ei sinänsä tarkoita kertakäyttökulttuurin laajentamista. Itse käytän rutattua paperia myös kypärän rakojen tukkimiseen. Pieniaukkoinen kypäräni on se sama, jolla hikoilen tropiikin helteessä, mutta minimaalisella paperivuorauksella siitä tulee talvikelpoinen, ja selviän hyvin ilman pipoakin.

Tänä talvena en ole käyttänyt edes ohutta silkkipipoa, jonka olen yleensä kaivanut esiin kasvojen suojaksi, kun lämpötila putoaa -10 asteen alle. Osittain tämä karaistuminen selittyy alkusyksyn Lapin reissulla. Parin viimeisen alkutalven ilmastosiirtymät tropiikista Suomen talveen ovat olleet melko rajuja, ja ne ovat oikeastaan vaikuttaneet pitkin talvea. Mutta viime vuoden loppukesän ja alkusyksyn vilpokurssittautuminen Jäämeren viimoissa on valmistellut kestämään paremmin talveakin. Osittain kasvojen kylmänkesto liittyy ylenmääräisen saippuan ja pesunesteiden käytön välttämiseen. Kyllä ihon kemiallisella käsittelylläkin on raja-arvonsa. (Ja kainaloihinkin kannattaa levittää vuorisuolakiteitä kemiallisten aineiden sijasta).

Pakkaskelien pyöräily on itse asiassa aika mukavaa puuhaa, kun vaan selviytyy pukeutumisrumbasta. Yritin laskeskella pyöräilypukeutumiseen ja -riisuutumiseen kuluvaa aikaa. Vuosittain vaatekuorrutuksen rakentamiseen ja purkamiseen vierähtää nettoaikaa noin pari viikkoa. Ja tässä vaiheessa talvea alkaa hiipiä jo pieni kisaväsymys viiden kilon päivittäiseen pukemiseen. Mutta onneksi talviaurinko kuiskuttelee jo etäisiä kevään huokauksia.

------------------------------------------

Toimittaja Jouni Viitala kävi jututtamassa talvipyöräilystä Kirkko ja kaupunki -lehteä varten. Jouni on koonnut artikkelin loppuun muutamia vinkkejä aiheesta. Kommentti sormien arkuudesta on toimittajan, itselläni kylmettyvät muut paikat aiemmin.

Lainaus

Talvipyöräilyä: perille pääsemisen ihme

Matti Rämö — Sat, 12 Feb 2011 12:51:14 +0000

Aamuyöstä alkanut pyry ehtii kerätä sakeutta varhaisina tunteina ja työmatkan alkaessa kosteaa lunta tupruttaa tiheänä parvena. Linssit lievästi huurteessa pusken ryöppyävään vastatuuleen. Ensimmäiset kaksi kilometriä pääsen melko tuoreesti auratulla pyörätiellä, mutta viimeiset kuusi on pakko ajaa ajoradalla, sillä tiiviin lumen kinoksentynkä on jo liian korkea pyörätiellä.

Välillä seisahdun syrjään päästämään taakseni jämähtäneen auton ohi, sillä kaikilla pätkillä ei ohittaminen muutoin oikein onnistu. Tie vaikeutuu, koska paikoin on tuoreen lumipinnan alla kova ja muhkurainen vanhempi aurauspinta, joka on saanut uutta muotoa nollakelin vaihteluista. Tällaisina aamuina on perinteisesti joku bussipysäkillä odottaja aina kuittaillut Käpylässä, ettei ajoradalla saa ajaa. Mutta keli on nyt liian huono kuittaajillekin.

Jumitun pakokaasuiseen jonoon lähellä Mäkelänkadun risteystä. Hakamäentien leveällä väylällä pääsee taas sujuvasti eteenpäin ja vilkkuva takavaloni riittää viestimään ajoissa olemassaoloani takaa kiihdyttäville autoille. Kolmen vartin vaellus päättyy pysäköintikatokseen Pasilassa. Hymyilen perille pääsyn onnesta, kun alan kuulla suhinaa. Takarengas tyhjenee vauhdilla. Sisärenkaan venttiilinvarsi on murtunut. Mutta miten se pysyi kasassa perille saakka?

Vain kolme tuntia myöhemmin saan viestin Singaporesta, tulevan matkakirjani keskeinen henkilö on päättänyt taistelunsa sairauden kanssa. Ehdin aivan viimeisellä hetkellä saada mukaan hänen kuvansa lähes valmiin kirjan kuvaliitteeseen. Perille pääseminen nostaa tunteet pintaan.

Lainaus

Talvipyöräilyn riemua: raskasta pöperöä

Matti Rämö — Tue, 25 Jan 2011 14:08:51 +0000

Lämpötila on sahannut nollan kummallakin puolen jo useamman viikon. Ja olosuhteet ovat pyöräilyreitillä käyneet rankemmiksi koko ajan. Lunta on tullut kerroksittain lisää, ja välillä on liian suuri aurauskone käynyt silpaisemassa suurimmat pois ja jättänyt parin kolmen sentin niljakkaan kerroksen, josta ei saa pitoa ja johon uppoaa. Ja uusi irtokerros sataa päälle ja toinen ja kolmas.

Reitilläni on pahin paikka ollut Oulunkylän aseman alikulkukäytävän ramppi, joka on perinteisesti hoidettu heikosti jo useamman talven ajan. Paksusta puurosta ei selviä taluttamatta.

Maanantaiaamuna kun viretila ei ole paras mahdollinen, on matkanteko vähän raskasta. Ja kun univelkaa kertyy, niin myös tiistaiaamu tuntuu raskaalta ja keskiviikkoaamu… On pakko myöntää, että juuri nyt alkaa pieni kisaväsymys painaa pöperöisillä alustoilla. Tosin varhain laulavat tiaiset visertävät jo ennakkolupausta helpompien kelien paluusta.

Ps. omaan viretilaani on vaikuttanut Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin: Hymyn voimaa ja sodan jälkiä -kirjaprojektin loppurutistus, joka on kovin maitohappoisessa vaiheessa ajankäytön suhteen. Oikoluku häämöttää jo, mutta tekstimassan nelosversiossa pitää vielä hinkata pari pitkää nousua ylös Laosin vuoristossa ja sitten kestää tasangon raju helle Thaimaassa ja repiä Bangkokin betoniviidakossa loppusuora. Ja kartatkin ovat vielä piirtämättä.

Lainaus

Talvipyöräilyn riemua: nollakelin taikaa

Matti Rämö — Tue, 11 Jan 2011 17:35:12 +0000

Ensireaktioni säiden lämpenemiseen on iso harmitus. Etelärannikon loistavien valkoisten kinosten aika on ohi, kun ruskea rapa lentää ja suolainen loska lätisee. Tiedossa on kyntämistä.

Ja ensimmäinen kosketus suojasäähän alleviivaa näitä huolia. Takapyörän upotessa kymmensenttiseen harmaaseen massaan ainoa pelastus on kevein vuoristovaihde, eikä sekään riitä läheskään joka tilanteeseen. Reipas etelätuuli puhaltaa bonuksena vastaan. Aamun rehkiminen lähtee pahasti maitohappoisena liikkeelle.

Mutta mutta, jossain kolmennen ja neljännen kilometrin tienoilla havahdun siihen, etten enää tuhlaa aikaani ja energiaani harmitteluun. Kaikki voimavarat keskittyvät eteenpäin pääsemiseen. Ajolinjaa pitää hakemalla hakea, mutta kun löytyy vähänkin kovempaa alustaa ja nopeus kiihtyy kävelyvauhdista, niin onnistumisen pienet ilot alkavat rönsyillä esiin. Harvakseltaan mutta kuitenkin. Ja perillä on hymy herkässä vaikka uuvuttaakin kahdeksan kilometrin väännön jälkeen.

Ja yöllä konkretisoittu nollakelin siunaus. Kevyt pakastaminen on jäätänyt alustaa kovemmaksi, ja aurakin on käväissyt aamun pahimmilla pätkillä. Eteenpäin pääsee helposti. Toki jäiset polanteet ja urat tekeveät kelistä vaikean ja vieläkin enemmän tarkkuutta vaativan. Ja muhkuraiseksi jäätynyttä mäkeä pitää lasketella alas jarrut pohjasssa. Onneksi alla ovat 240 + 240 nastaa. Mutta yksitoikkoiseksi ei voi taivalta syyttää. Tilanteet muuttuvat koko ajan, ja metri kerrallaan pitää tienpintaa katsastaa.

Perillä hymyilyttää. Nollakelikin soveltuu oikeastaan yllättävän hyvin pyöräilyyn. Mutta kun nousen satulasta ja otan ensimmäiset askeleet, olen kaatua liukkaalla alustalla samantien. Näillä keleillä käveleminen on todella extremeä puuhaa.

ps. muistakaa varoa jään päälle satanutta lunta.

Lainaus