Blogit - polkupyörällä Jäämerelle

Polkupyörällä Islannissa: Energiaryöpsähdyksiä kirjamessuilla

Matti Rämö — Thu, 25 Oct 2012 06:43:23 +0000

Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna olivat Turun kirjamessut. Tarkoituksena oli promota maaliskuussa ilmestynyttä Polkupyörällä Jäämerelle -kirjaa. Kaupallisesti vierailu oli paha floppi. Kustantajan pääyhteistyökumppanilla ei ollut tiskeillään ensimmäistäkään kappaletta uusinta matkakirjaani, edellistä oli kyllä. Tiedonkululle on usein luonteenomaista mutkainen ja kuoppainen taival, tämän toki tiesin, ja tällä kertaa se tarkoitti sitä, ettei Jäämeri-eeposta ollut tarjolla.

Seuraava yllätys oli esiintymislava. Olin huomannut edellisvuonna, että messuhallissa on matala ja hassu jurttateltta. Tietenkin esiintymispaikan nimi Jurttalava olisi pitänyt olla sataprosenttinen vihje tulevasta, mutta sana lava jätti toivon, ettei esiintymiseni tarkoittaisi ahdasta tilaa, johon kukaan ei varmastikaan astu vahingossa sisään. Mieli tarttuu helposti heikkoihinkin oljenkorsiin.

Selvittyäni ensipessimismistä alkoi nauru kummuta sisältäni. Tämä on tällainen keikka, vastatuulta ja sadetta, mutta ainakin Islannissa sää vaihteli kiitettävästi, myös myönteiseen suuntaan. Lisäpotkua antoi haastattelijan tapaaminen ennen telttaan menoa. Vihreän ex-kansanedustajan Janina Anderssonin kanssa juttu lähti sujuvasti liikkeelle jo jurtan ulkopuolella, ja tuuli kääntyi selkeästi sivumyötäiseksi.

Mutta hieno yllätys odotti sisällä. Jurtta oli tilavampi kuin miltä se näytti ja kaikki kolmisenkymmentä kuulijaa olivat todellakin tulleet tarkoituksella sisään. Sujuvasti eteenpäin poimuillut jutustelu lähti heti leppoisille urille, ja maassa istuen kontakti yleisöön oli välitön. Reippaan myötätuulen tunne oli vahva. Ja kun valitin ääneen, ettei työn ohessa kirjoittaminen ole järkevää ajankäyttöä, ei ainakaan kirja per vuosi -tahdilla, sain kuulijoilta todellista hehkutusta kirjoistani sekä ylitsevuotavaa kannustusta jatkaa eteenpäin. Mitä enempää olisin voinut toivoa messumatkalta?

Jurtan tunnelman tallensi kuvaksi Harri A. Sundell.

Niin no toki, kirjanmyynti on tärkeää kustantajalle ja siksi myös kirjailijalle, että saa mahdollisuuden jatkaa kirjoittamista. Suomi on pieni kielialue, ja kirjan minimimyynti pitäisi saada tehtyä, muuten kirjoja ei kannata julkaista. En tiedä edistikö Turun tapaaminen tätä tavoitetta merkittävästi, mutta mukavan myötätuulen sain Islanti-kirjan kirjoittamiselle. Ja vierailu syvensi kaiken kaikkiaan henkisen riippuvuussuhteen vahvistumista kirjamessujen tunnelmaan. Reissun kaupallista floppia puolestaan syvensi se, että "sorruin" itse ostamaan kirjoja, sillä messuilla jämähtää helposti harhailemaan kaikenlaisille sanojen sivupoluille :)

-----

Helsingin kirjamessuilla olen äänessä Ylen lavalla lauantaina 27.10. klo 16 (osasto 6a99). Radio Suomen toimittaja Markus Turunen haastattelee. Esiintymistä voi seurata myös Yle Areenasta suorana streamina osoitteesta http://areena.yle.fi/tv/suora.

-----

Ps. Tyttäreni on alkanut ylläpitää facebook-sivua, jonne tulee pyöräilyprojektien ajankohtaista infoa. Sivun osoite on http://www.facebook.com/polkupyorailyMattiRamo

Ps2. Tulevan Islanti-kirjan kansi on valmis.

Lainaus

Jäämeri-kirja: painotuoretta tuntemusten vuoristorataa

Matti Rämö — Wed, 29 Feb 2012 18:02:59 +0000

Kirjan tuleminen painosta on juhlava hetki. Kuukausien vääntö konkretisoituu käsin kosketeltavaksi. Ensitunne on ihastus ja ihmetys, unenomainen usva, jossa voi vaeltaa stressittömänä ihmetellen. Kuin rakastuneen kevyt ja kirkas olo. Sitten iskee hetken epäluulo siitä, että onhan kuvat ja kartat kunnossa. Onko luova ja nopeakäänteinen taittaja ehtinyt viime metreillä tehdä oikoluvun jälkeenkin omia tulkintojaan tekstistä. Pikaisen ja rauhoittavan tarkistelun jälkeen on mukava jämähtää lukemaan satunnaisesti valittua pätkää.

Alkuhurmoksen jälkeen alkaa tunteiden todellinen vuoristorata. Kirjahan on aivan loistava, ja seuraavana päivänä epäilys valtaa taas mielen: äh, onneton tekelehän se vain on. Ja seuraavana päivänä eepos kohoaa jälleen merkkiteosten joukkoon. Tällä kertaa epästabiilisuutta on lisännyt työstressi, joka on pulpahtanut korvaamaan kirjan oikoluku-unet. Viime viikkoina olen unissani oikolukenut teksti-tv-tiedotteita ja nettisivupäivityksiä. Onneksi tämäkin oikoluku alkaa rauhoittua, sillä ehdin jälleen pyöräillä enemmän ja purkaa valveilla päivän kertynyttä kuonaa. Keskuspuiston metsiköissä stressiviitta kevenee.

Ja tiedossa ovat Fillarimessut, jotka tasoittavat tunteiden möyryämistä. Saan koko viikonlopun meuhata kirjasta ja viime kesän Islannin-matkasta. Energialataus tiivistyy kolmeen päivään, ja sen jälkeen kirjaankin voi sitten jo suhtautua jotenkin normaalimmin. Näin tämä kaava on aiempina vuosina edennyt. Ja toivottavasti nytkin messuesitelmät ja pyöräilijöiden kollektiivinen yhteys tasoittavat talvisten polkujen kuoppaisuutta.

Go expo -fillarimessuilla Helsingin Pasilassa 2.-4.3.2012

Tietotorilla 25 minuutin diaesitykset päivittäin ensin Jäämeri-kirjasta ja myöhemmin Islannin-matkasta: perjantaina klo 13.30 ja 17.30; lauantaina ja sunnuntaina klo 11.30 ja 15. Muina aikoina päivystän Pyöräilykuntien verkoston/HePon ständillä 7 g 51.

Lainaus

Jäämeri-kirja: oikoluvun jälkeinen sietämätön keveys

Matti Rämö — Thu, 09 Feb 2012 19:26:41 +0000

Olo on melko epätodellinen. Tiedossa on ensimmäinen vapaa viikonloppu lokakuun jälkeen, sillä helmi-maaliskuun vaihteessa ilmestyvä Jäämeri-kirja on vihdoin valmis painoon.

Oikoluku päättyi vaaliviikonlopun jälkeiseen ylipitkään rutistukseen. Luin iltapäivästä aamuun kirjan viimeistä sataa sivua ääneen. Vihoviimeisen 15 tunnin istunnon päätteeksi olin niin väsynyt, että kun ulkona pyörätelinettä lähestyessäni yritin tiirata, onko pyörän päälle satanut lunta, katsastin vielä 5 metrin päästä jonkun toisen pyörää. En heti tuntenut omaa ajopeliäni, sitä, jonka kanssa olen reissannut maailmalla noin 30 000 kilometriä! Selviydyin kuitenkin kotiin 8 kilometrin päähän ilman välikohtauksia.

Pari oikoluvun jälkeistä vuorokautta ehtivät mennä väsyneessä koomassa, kun muut rästiin jääneet työt estivät kunnon levon. Vaeltelin zombina Ylen käytävillä, hetkittäin turtaa ravistelivat pakolliset työstressit. Mutta ensimmäisen nukutun yön jälkeen olo on kyllä hieman outo. Vähän liian kevyt, vaikka keho ja mieli yhä irvistelevät maitohappoisina. Kirjan kirjoittaminen ei ole terveellistä puuhaa, eikä varsinkaan kirjan kirjoittaminen kerran vuodessa useamman kerran peräkkäin. Ainakaan itse en ole vielä oppinut optimoimaan aikataulutusta niin, että projekti onnistuisi ilman järkyttävää yli kuukauden loppuvetoa, jonka aikana normaalit rytmit menevät aivan sekaisin. Ehkä sitten ensi vuonna?

Kirjoittaessa oppii. Itsestään ja asioista sekä kirjoittamisesta. Kustannustoimittajani mielestä tämä neljäs matkakirja on toistaiseksi paras, ja olen itse samaa mieltä. Vaikka alun perin epäilin hieman koko projektia, sillä jokaisen edellisen kirjan jälkeen on ollut takki tyhjänä jonkun aikaa, ja nyt oli tiedossa matka, johon ei ennakkoon liittynyt odotusta ihmisten tapaamisesta pitkillä erämaataipaleilla (ne ovat ne ihmiskohtaamiset, jotka ovat kertomusten suola). Mutta lukijoilta saamani runsas palaute auttoi pääsemään yli turhasta epäröinnistä. Useampikin sellainen lukija, jota en tuntenut entuudestaan, ei epäillyt ollenkaan vaan kannusti kirjoittamaan. Ja lopulta en sitten epäillyt enää itsekään. Ehkä kysymys on myös riippuvuussuhteesta kirjoittamiseen, siihen, että voi elää uudestaan ja uudestaan saman matkan. Ja teen sen vahvalla tunteella. Vielä kirjan oikolukuvaiheessa tietyt kohdat nostattivat tunnekuohuja, jotka kouraisivat syvältä.

Polkupyörällä Jäämerelle: Tupasvillaa, poroja ja tuntemattomia sotilaita on eepoksen nimi, ja se kertoo vuoden 2010 matkasta Helsingistä Murmanskiin ja Jäämerelle Norjaan ja Ruotsin Lapin kautta takaisin. Työlääksi kirjoittamisen teki taustafaktojen etsimisen loputon suo, sillä prosessin edetessä yhä vain enemmän tuli vastaan kaikkea mielenkiintoista pikku sälää, josta lopulta vain murto-osa jalostui kirjaan saakka. Kirjan teemoista saa käsityksen sisällysluettelosta:

1. Hiidenkirnuilta Saimaan suveen
2. Leppävirran hippileirillä rummut kumisevat aamuun
3. Kolilta Raatteentielle
4. Tupasvillaa porojen mailla
5. Murmansk, arktisen erämaan luvattu kaupunki
6. Petsamon nikkelin kirous
7. Vardø, Jäämeren helmi
8. Tenojoella porojen polulla
9. Pakkasyön haamuja Saamenmaalla
10. Lars Levin tietä Jällivaaran kuilulle
11. Napapiirin yli Uumajan satamaan
12. Länsirannikkoa Hämeen Härkätielle
Liite: Jäämeri-matkan varusteet

< Elävä arkisto: Kai Ristola haastattelee matkakirjan kirjoittamisesta Radio 1:n Kultakuumeessa 19.1.2012

< Edellinen blogipäivitys: Tappajasepelin paluu ja muita kulttuuriuutisia

Lainaus

Tappajasepelin paluu ja muita kulttuuriuutisia

Matti Rämö — Thu, 29 Dec 2011 17:30:22 +0000

Pyöräilijän vuodenajoista on etelärannikolla menossa ”alkutalvi nastoilla asfaltilla”. Vuodenajan voisi nimetä, ainakin Helsingissä, myös ”tappajasepelin paluuksi”, kun mustan asfaltin päällä makaa epämääräinen kerros teräväreunaista sepeliä. Omat ja tuttujen kokemukset ovat jo pelkältä joulukuulta olleet kohtuullisen synkkää havainnoitavaa. Terävät sepelin liuskeet voivat puhkaista kuvioidun nastarenkaan myös sen paksuimmasta kohdasta. Itse olen jo vaihtanut kaksi sepelin puhkomaa kumia ( + kaksi sen vuoksi, etten pimeässä ja tuulessa ja sateessa löytänyt ensin puhkeaman aiheuttajaa renkaasta, mutta nämä kaksi jälkimmäistä menevät oman toiminnan piikkiin).

Helsingin kaupungin rakennusviraston toimistopäällikkö toteaa Vartti-lehden haastattelussa melko kyynisesti, että käytössä oleva sepelityyppi on paras vaihtoehto liukkauden torjunnassa. Eikä kaupungilla ole aikomusta luopua siitä, vaikka ongelmat ovat tiedossa. Kyseessä lienee ensisijaisesti kustannuskysymys, tosin toimistopäällikkö ei asiaa näin ilmaise. Nähtäväksi jää, rohkeneeko kukaan uhrata aikaansa, energiaansa ja rahaansakin kaupungin haastamiseen oikeuteen tietoisesta vahingon aiheuttamisesta tienkäyttäjille. Se olisi kulttuuriteko.

---------------------------

Joulukuussa aloitti toimintansa kulttuuriuutisiin erikoistunut sivusto cult24.fi, jonka puuhamies on toimittaja Pauli Jokinen. Sivustolla on monipuolinen katsaus kulttuurin uutismaailmaan ja mukana on myös matkailuosio, josta löytyy muun muassa haastattelu matkapyöräilykirjallisuuden tiimoilta: Matti Rämö on pyöräillyt noin 30 maassa – retkistä on syntynyt jo 4 kirjaa. Oman näkemykseni mukaan Jokinen on onnistunut asettelemaan kysymyksensä niin, että mielenkiintoisia asioita ponnahtaa esiin. (Tosin Jäämeri-kirja ilmestyy vasta maaliskuussa).

----------------------------

Kesäkuisesta Taivi Toikan terapiapyöräilystä Riihimäeltä Juukaan on ilmestynyt 40 minuutin dokumenttielokuva 482,1 – Rikotun lapsen jäljillä. Taivi on työstänyt matkan filminpätkistä sekä studio-otoksista rajun ja hienon elokuvan. Se on kertomus hänen selviytymistaistelustaan lapsuuden ja nuoruuden traumojen ristiaallokossa. Myös pyöräilyn terapeuttinen voima käy ilmi vaikeiden aiheiden käsittelyssä. Elokuva on kokonaisuudessaan Taivin tuottama musiikkia myöden. Se löytyy Youtubesta versiona, joka on tekniseltä kuvanlaadultaan hieman alkuperäistä keveämpi.

----------------------------

< Edellinen blogipäivitys: Pyöräilijän seitsemän vuodenaikaa.

Lainaus

Pyöräilijän seitsemän vuodenaikaa

Matti Rämö — Fri, 09 Dec 2011 18:23:45 +0000

Islannin kesä sitten päättyi, kun itsenäisyyspäivän lumisateet ulottuivat vihdoin etelärannikolla saakka. Olin liikenteessä vielä kesärenkailla, mutta selvisin 30 kilometrin kevyestä hazardiajelusta kaatumatta. Parin tunnin varovainen polkeminen oli kuitenkin sen verran stressaavaa, että annoin periksi rengasurakalle. Ja nyt alla rohisevat nastarenkaat.

Ensimmäiset sohjopuskemisetkin ovat jo takana. Myönnän, että olin jo unohtanut, millaista se on, kun pyörä uppoaa neli-viisisenttisen sohjoon, josta ei saa kunnon pitoa. Polkemiseen tarvitaan sitä samaa asennetta kuin vietnamilaisella savitiellä vuoristossa tai pehmeällä uralla tuhkakentän poikki Islannissa.

Aikaisempien vuosien havaintojeni mukaan 240 nastaa edessä ja 240 nastaa takana antavat rauhallisen mielen lähes kelissä kuin kelissä, paitsi paljaalla asfaltilla, jonka päällä on kerros hiekoitushiekkaa. Silloin rahina on liian konkreettinen muistutus turhauttavasta jarruttelusta, kun talvikeli ei olekaan talvikeliä. Nastat raskauttavat asfaltilla menoa noin 15 %. Toki se on pieni hinta siitä, ettei tarvitse olla liikaa huolissaan yllättävistä jääpinnoista.

Toivoa sopii, että kelit pysyisivät edes vähän talvisina, ettei paljaalla asfaltilla tarvitse ajella montaa sataa kilometriä nastojen kanssa. Pyöräilijän näkökulmasta vuodenaikoja on ainakin seitsemän: talvitalvi, lopputalvi nastoilla asfaltilla, tiepölykausi, kevätkesä, kesäkesä, islantilainen kesä, alkutalvi nastoilla asfaltilla. Etelä-Suomessa pisin vuodenaika on islantilainen kesä. Nastajaksot asfaltilla ja pölykausi ovat onneksi suhteellisen lyhyitä, niilläkin on tärkeä funktio mielen valmistamisessa muutokseen ja niiden jälkeen pakkaset ja lumi ja sateet ja tuulet eivät tunnu ollenkaan niin ikäviltä.

Nyt talvitalven pikainen saapuminen olisi suotavaa, sillä valkoinen maasto lisäisi valoisuutta sekä valoitta ja ilman heijastinta liikkuvien näkyvyyttä. Vaikka ainakin Helsingissä on selvästi havaittavissa, että pimeänä pimeässä polkevien määrä on laskenut, niin silti valotonta väkeä riittää. Monelle tuottaa vaikeuksia ymmärtää, kuinka vaikeaa on havaita muita puolivalaistussa ympäristössä, jossa itse näkee kohtuullisen hyvin. Kun ympäristön hajavalo tai vastaantulevat autot häikäisevät, niin liikkuja hukkuu aivan liian helposti valon ja hämärän mosaiikkiin. Varsinkin kun polkija joutuu ponnistelemaan jo oman reittinsä hahmottamisessa ja kun pitää varoa keveyen liikenteen väylien kuoppia ja törkeän korkeita katukivetysten kynnyksiä.

----------

Äänikirja Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin on valmis sokeiden kirjastoa varten. Yli kymmenen tunnin eepoksen valmistuminen tuntui siltä kuin olisi päässyt perille, sen verran hyvin matkantekoon eläydyin.

Maaliskuussa ilmestyvän Polkupyörällä Jäämerelle -kirjan raakaversio on nyt valmis. Viimeistelyvaihe etenee eri rytmillä kuin pitkä raakaproosan kirjoittaminen, joka on hidasta ja jossa aikaa kuluu taustatietojen penkomiseen ja tarkistamiseen. Hiontaan on reilu kuukausi, se ei ole paljoa, kun leipätyön päälle pitää löytyä aikaa. Tekstimassan viimeistelyn jälkeen on vuorossa vielä hektinen oikoluku sekä kuvaliitteen ja karttojen värkkääminen. Luultavasti kiireetöntä luppoaikaa on tiedossa seuraavan kerran joskus helmikuussa. Mutta viikoittaisesta 200 kilometrin polkemisesta en silti tingi.

< Edellinen blogipäivitys: Islantilainen pyöräilykesä päättyy, ehkä

Lainaus

Polkupyörällä Vietnamista Jäämerelle: tien päällä joka ainut päivä

Matti Rämö — Fri, 21 Oct 2011 16:17:16 +0000

Olen tien päällä joka päivä. Työmatkat ovat terapiamatkoja, jotka purkavat kertyvää arjen kuonaa. Nämä ovat ne kaikkein tärkeimmät matkat. Niiden aikana työstän työ- ja ihmissuhdeasioiden lisäksi myös retkikirjaprojekteja. Polkaisut lomittuvat toisiinsa jatkumoksi, kartaksi, jonka mukaan suunnistan karavaaniani päivästä toiseen.

Viidestä pitkästä retkestäni kaikki ovat jollain tavalla ajankohtaisia juuri nyt. Päällimmäisenä on kesän 2010 reissu Murmanskin kautta Jäämerelle Norjaan, se ilmestyy kirjana maaliskuussa, Polkupyörällä Jäämerelle: Tupasvillaa, poroja ja tuntemattomia sotilaita. Keväällä alkaneen kirjoittamisen keskeytti kesän Islannin-reissu, mutta nyt pusken Jäämeren kääntöpisteestä kohti etelää Tenojoen laaksossa. Kirjoittaminen on niin vahvaa eläytymistä, että esimerkiksi Murmanskin ja Finnmarkin Vardøn maisemat ovat tulleet uniin. Islannin-polkaisu tukee eläytymistä Pohjois-Norjan subarktisiin oloihin, antaa sille perspektiiviä ja nostaa esiin yksityiskohtia tien päältä. Kirjoittamalla voi tehdä matkat moneen kertaan uudestaan.

Jäämeri-kirjan kansi on jo valmis sekä esittelyteksti kustantajan kevään julkaisuluetteloon. Reissutekstiä on kaksisataa sivua, puoliväli on ohitettu. Työstän yhtä aikaa versioita yksi ja kaksi, eli aloitan istunnot käymällä läpi edellisen kerran tekstin. Kolmas versio on yleensä pääpiirteissään jo aika lähellä lopullista muotoa, viimeiset kolme–neljä versiota ovat sitä viimeistelyä, joka hioo tekstistä sujuvampaa. Lopullista paikkaansa etsivät tekstielementit loksahtavat paikoilleen; sanojen toistoa karsiutuu pois; vaikeat ja varsinkin vierasperäiset sanat ja paikannimet saavat lopullisen muotonsa. Ja viimeisetkin epävarmat taustatiedot tulevat joko tarkistettua tai karsittua pois, jos en tunne saavani varmuutta lähteen luotettavuudesta tai tiedon suuruusluokasta. Koko kirjoittamisprosessista kuluu suuri ajallinen siivu, vähintään kolmasosa, ilmiöiden ja asioiden taustatietojen etsimiseen, hahmottamiseen, työstämiseen ja tarkistamiseen. Vaikka kirjani eivät kestä tieteellisen opinnäytteen tiukkoja kriteereitä, niin kyllä ne kriittisen journalismin kriteerit täyttävät: suhtaudun vakavasti jokaiseen lukuun ja väittämään, jotka tuon esiin.

Kaakkois-Aasian matka on myös arjessani vahvasti läsnä. Käyn lukemassa Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin: Hymyn voimaa ja sodan jäänteitä -kirjaa näkövammaisten kirjaston studiossa äänikirjaksi. Kahden tunnin luentaistunto sinkauttaa minut vahvasti lämpimään ja tien päälle. Latauksen voimin olen jatkanut jo monena maanantaina Helsingin Itäkeskuksesta yli 60 kilometrin paluulenkille kotiin Sipoon Nikkilän kautta, ihan säästä riippumatta.

Vietnam-matka konkretisoituu myös Helsingin kirjamessuilla, kun selvittelen matkakirjaa ensin perjantaina tunnin verran 28.10. klo 14 Ylen lavalla Radio Suomen Markus Turusen haastateltavana ja sitten lauantaina 29.10. klo 15.30 Kirjakahvilan nojatuolissa puoli tuntia kustannustoimittaja Pekka Saaraisen jututettavana sekä heti tämän jälkeen on vielä Rosebudin osastolla klo 16 puolen tunnin haastattelu.

Mutta myös kaksi ensimmäistä pitkää matkaa ovat ajankohtaisia. Marras-joulukuussa alan työstää ensin Sahara- ja sitten Intia-kirjaa luentapätkiksi Yle Areenaan ja Elävään arkistoon. Olen monella matkalla joka päivä.

------------------------------

< Kesän Islannin-polkaisun kuvasato neljän minuutin videona (sävellys ja toteutus: Taivi Toikka)

< Edellinen blogipäivitys: Lukas polki ympäri maailmaa

Lainaus

Polkupyörällä Islannissa: viikko lähtöön

Matti Rämö — Fri, 01 Jul 2011 20:37:33 +0000

Lähtöhetki lähestyy paljon nopeammin kuin lähdön valmistelun viimeistelyt etenevät. Rationaalisen logiikan mukaan stressikäyrän pitäisi olla koholla ajan kulun ymmärtämisen ja siihen reagoimisen epäsuhdan vuoksi. Mutta mutta valun ajan virrassa pienin elein ja luotan siihen, että pakkaamiseen varatut ensimmäiset lomapäivät riittävät, koska ennakkovalmistelut ovat edenneet jo useamman viikon pienimuotoisesti. Kuulun siihen ihmisjoukkoon, jota voisi määritellä aikaoptimistiseksi, eli ajan kulun realistisessa hahmottamisessa on sellaista peruskitkaa, että aliarvioin tehtäviin kuluvaa aikaa järjestelmällisesti. Lopputulema on kiire ja stressi ja usein myös lievähkö tai lievää vakavampi myöhästyminen.Tämän vuoksi lähden matkoilleni aina univelkaisena.

Mutta tällä kertaa stressitaso on aivan liian alhainen, ikään kuin en olisi tarpeeksi motivoitunut jättämään mukavan leppoisia hellepäiviä ja loikkaamaan syksyn viileyteen. Ystäväni Ilmatieteen laitokselta lähetti lähipäivien ennustekäppyröitä Reykjavikin säästä, ja ainoa hyvä uutinen on se, ettei sateen todennäköisyys ole vielä heti reissun ensipäiville kovin suuri. Kun maksimilämpötilat jäävät alle 15 asteen, niin onkin toivottavaa, ettei tuuli vihmo Atlantin kosteutta liian suurin annoksin.

Toki tiedän jo ennakkoon, että kun pääsen laavakenttien lumoihin, niin sen jälkeen maantieteilijä-minäni kohottaa ihastuneena ääntään ja ryhtyy taivastelemaan olemassaolon ihmeellisyyttä ja kauneutta, ja onnen tunteen väristykset kulkevat kehon läpi viestien siitä, että tässä ollaan nyt perimmäisten kysymysten äärellä. Mannerlaattojen saumakohtaan ei voi suhtautua välinpitämättömästi, ei voi. Atlantin keskiselänne, jossa Euraasian ja Pohjois-Amerikan laatat loittonevat toisistaan, kulkee Islannin poikki.

Mutta lähdön teko. Pakkaaminen ei ole alkanut olleenkaan. Perushankinnoista puuttuu ainakin pumppu, sillä luotettava reissukaverini alkaa olla jo vähän niillä raukoilla rajoille, että jos rengashommat karkaavat käsistä, niin voi tulla noutaja. Ainakin yleishyödyllisiä nailonpaikkoja ja reiällistä kuminauhaa housujen kiristämiseen ajokengän alle pitää hankkia. Ihan uutena lähtöongelmana on se, onko iso, kevyt kassini tarpeeksi suuri, että sinne todella mahtuu koko kuorma, sillä lentoyhtiöt ovat siirtyneet matkatavararajoituksissaan siihen, että enää ilmaiseksi saa ruumaan vain yhden kassin. Tämä on pyöräilijän näkökulmasta pahaa kyykytystä, kun sivulaukkuja voi olla mukana neljäkin, ja siihen vielä kassi tai kaksi päälle. Pyöräpakkauksestahan pitää tietysti maksaa, Icelandair ottaa 40 euroa suuntaansa, se on kohtuuhinta. Islannin kruunujakaan en ole vielä hankkinut, matkakirjallisuudessa tosin väitetään, että snagarihankinnatkin sujuvat luottokortilla. Tosin korttini matala luottoraja ei ehkä yllä kuukauden kulunkeihin.

Pyörän testiajotkin ovat vielä kesken. Kakkospyörällä kuskailin 17 kilon kuormaa eteläisessä Hämeessä, mutta reissupyörän päällä on kulkenut vain 7–8 kilon normikuorma työpaikalle (eväät, työkalut ja perusvaraosat ovat aina mukana, samalla kuormamäärällähän Osmo Soininvaara polkaisi neljä vuotta sitten Nizzaan saakka). Enkä ole vielä kokeillut etulaukkujakaan, sitä kuinka ne vaikuttavat kiipeilyyn. Pyörän pakkauslaatikoksi olen saamassa luottomekaanikolta niin suuren pahviboksin, että se itse asiassa ylittää Icelandairin maksimirajat, sen korkeudesta pitää muutama sentti silpaista pois pahvia taittamalla.

Sitten on tietysti vielä kotirintaman pakollista pikkusälää, mm. talven mansikoiden pakastaminen aavistuksen liian aikaisin. Lisäksi kotirauhaani on tulossa rikkomaan Radio Suomen toimittaja, joka yrittää selvitä pakkauskaaoksen seasta kumpuavasta pölypilvestä ilman vakavampia seuraamuksia hengitystiehyille. Tästä episodista kertoo Radio Suomen Suomen radio -ohjelman torstaikatsaus. Matkaraportit tulevat matkan aikanakin pääsääntöisesti torstaisin noin klo 13.15 (huom. muuttunut aika), mutta lähetysajankohta voi vähän elää, se selviää tarkemin ohjelman sivuilta. Haastattelut päätyvät myös Yle Areenaan, josta ne löytyvät nimellä hakien. Teksti-TV:n seurantasivut ovat valmiit, ne löytävät sivuilta 835-837, ja sitten myöhemmin tekstiviestiraportit levittäytyvät myös sivulle 838. Blogin matkaseuranta onnistuu toivon mukaan aiempaa paremmin, olen päätynyt sitten kuitenkin miniläppärin mukana rahtaamiseen, vaikka riskinä onkin se, että arjesta irrottava pelkistetty matkatodellisuus sumenee tietoteknisten ongelmien kanssa vääntämiseen. Ragnarökin maailmanlopun taistelussa kamppailevat jumalat minua siitä varjelkoon.

< edellinen blogipäivitys

Lainaus

Polkupyörällä Islannissa: kaksi viikkoa lähtöön

Matti Rämö — Sat, 25 Jun 2011 00:28:54 +0000

Juuri juhannuksen alla matkapyöräni kotiutui luottomekaanikon pajalta, ja ensimmäiset testikilometrit ovat takana. Uutta ovat etusivulaukut, joiden vaikutusta ajettavuuteen on tarkoitus kokeilla. Mutta vertailun luotettavuuden vuoksi on ensin totuttauduttava ajokin vaihdokseen, sillä pyörät ovat yksilöitä.

Kakkospyörällä olen hakenut tuntumaa kestävyyteen ja uusiin kenkiin ja kenkäsadesuojien lämpöominaisuuksiin. Kengissä päädyin sitten kuitenkin yhtä numeroa suurempaan aiempaan malliin, vaikka sainkin blogin lukijoilta mielenkiintoisia ehdotuksia.

Tärkein testiajo on liittynyt Taivi Toikan Riihimäki–Juuka-pyöräterapiaprojektiin. Polkaisin aamuyöllä Helsingistä reitin alkuun Riihimäelle. Islanti-sopeutumisen tunnelmaa paransi koko nelituntisen menomatkan jatkunut sade. Riihimäeltä Lahteen oli välillä poutaistakin. Mutta paluu Lahdesta yksin oli se varsinainen kestävyystesti, kun kilometrimäärä nousi 24 tunnin ajossa yli 230:n. Väsymystä voimisti univelka, tankoonkin voi nukahtaa. Alkuillasta päädyin Orimattilassa levittämään makuualustan linja-autopysäkille pysäköidyn rekan peräkärryn alle. Lepohetken päätteeksi ohi sauvoi rinkka selässä nuori nainen, joka päätyi peräkärryn alle sadesuojaan aterioimaan. Säde oli matkalla kävellen Keravalta Keuruulle helluntailaisten kesätapaamiseen. Tunnelma oli kovin intialainen, siellä on maantiellä melko tavallinen näky, että kuljettaja ja miehistö aterioivat alustaltaan korkeiden kuorma-autojen alla suojassa päivän paahteelta.

Oma urakkani on kuitenkin kovin kevyttä kauraa verrattuna Riihimäki–Juuka-projektin sankarin saavutukseen (matkan taustat edellisessä blogipäivityksessä). Olen saanut lähietäisyydeltä oppitunnin rajusta pyöräterapiasta. En ole ollenkaan varma, että olisin itse henkisesti valmis lähtemään tien päälle vilkkaaseen liikenteeseen tietoisena, kuinka toinen jalka voi pettää polkiessa alta monta kertaa päivässä ja kuinka pysähtyessä voisin kaatua melkein milloin vain, kun puutuneesta jalasta on lähtenyt tunto. Bonuksena kivut ja säryt ja ennen kaikkea menneisyyden raskas taakka, jota Taivi haluaa matkallaan purkaa.

Taivi on päässyt perille Juukaan. Vaikka hän on kaatunut viikon reissun aikana lähes kaksikymmentä kertaa, on Taivi muutama tunti perille pääsyn jälkeen sitä mieltä, että nyt pitäisi päästä takaisin satulaan. Jotta voisi selkeämmin käsitellä matkan koko merkitystä, sillä työstettävää reissusta riittää pitkäksi ajaksi. Mutta totta vieköön Taivi on näyttänyt, kuinka ihmeitä voi saada aikaan. Hänen viestinsä on se, ettei pidä antaa periksi.

Kaiken muun lisäksi Taivi antaa oppitunnin myös siitä, kuinka pyöräretkestä voi kertoa videolla. Hän on käyttänyt päivittäin tunteja matkan kuvaamiseen ja materiaaliin nopeaan työstämiseen huoltoasemilla. Taivin päivittäisvideot löytyvät hänen matkablogistaan (Pyöräilykampanja Part 2–8). Niistä saa hyvän aavistuksen siitä tunteiden vuoristoradasta, joka on maustanut matkan kulkua. Videoiden käsikirjoitus, kuvakulmat, taustamusiikki ja koko kerronta toimivat hyvin, vaikka ne ovat viimeistelty kenttäolosuhteissa. Mukanaan Taivilla on ollut kaksi telinettä kameralle, toinen tangossa, toinen takana korkeammalla. Sää ei suosinut kuvaamista, ja korkeaa tarakan kuvaustelinettä Taivi on käyttänyt säästellen, mutta esimerkiksi osassa 8 se pääsee oikeuksiinsa, kun Taivi saapuu Juukaan. Tekstimuotoiset matkaraportit löytyvät Teksti-TV:n sivuilta 836–838. Ja kolmannen päivän Suomen radion haastattelu nousi julkaisupäivänään Yle Areenan kuunnelluimmaksi audiotaltioinniksi. Suomen radio kyseli 27.6. vielä Taivin kotiinpaluun tunnelmia, tämäkin haastattelu löytyy Yle Areenasta, kuten myös Pohjois-Karjalan radion kuudennen ajopäivän haastaattelu Joensuusta.

< edellinen blogipäivitys

Lainaus

Polkupyörällä Islannissa: kolme viikkoa lähtöön

Matti Rämö — Thu, 16 Jun 2011 18:36:10 +0000

Viime päivät ovat vierähtäneet kuntopohjan leventämisessä. Upeat kelit sattuivat mukavaan saumaan, ja ne houkuttelivat tien päälle ihan huomaamatta. Helteisen viikonlopun saldoksi tuli 300 kilometriä. Suunniteltua oli vain Ylen pyöräkerhon retki Porvooseen, kaikki muu tapahtui sään innoittamana improvisaationa. Porvoon-päivän 28-30 astetta lämmittivät trooppisen pehmeästi rauhallista menoa (sillä kerhon enemmistö spurttasi etujoukoksi horisontin taakse). Pyöräily on parhaimmillaan T-paita-kelillä.

Kilometrien karttuessa tasaisesti viikon aikana havahdun jossain kohtaa siihen, kuinka hymyily ja nauru alkavat kummuta yhä helpommin esiin: pyöräilyterapian liikuttavat voimat tuuppivat tunne-elämää myönteisemmille raiteille. Vaikka olen koko talven pysynyt liikkeessä, niin kyllä olo kevenee kummasti, kun viikoittainen pyöräilyaika lähtee kipuamaan yli kymmenen tunnin.

Pyöräilyn terapeuttisesti voimasta osui muutama päivä sitten silmiini häkellyttävä esimerkki Helsingin polkupyöräilijöiden tiedotteesta: 23-vuotias kotiäiti, Taivi Toikka, joka on lapsuudessaan ja nuoruudessaan tarponut useampia sysisynkkiä korpitaipaleita, on lähdössä 18.6. viikon reissulle Riihimäeltä Juukaan. Matkaa on 500 kilometriä, ja erikoiseksi projektin tekee mm. se, että lääkäri diagnosoi Taivin vasemman jalan kävelykelvottomaksi viitisen vuotta sitten. 17-vuotias Taivi oli palelluttanut jalkansa yksinäisenä pakkasyönä metsän kätköissä.

Mutta Taivi kuntoutti jalkansa, ja muutama kuukausi sitten hän kaivoi pyörän esiin ja kehitti tekniikan, jossa vasen jalka kulkee mukana polkiessa. Käytännössä hän tekee matkansa lapsuuden maisemiin yhden jalan voimin. Jo se, että Taivi uskaltautuu ylipäänsä lähtemään matkaan, on vahva kertomus selviytymisestä. Hän haluaa näyttää, ettei koskaan kannata luovuttaa, olivatpa diagnoosit ja ennakkoarviot mitä tahansa ja riippumatta siitä onko vaiva fyysinen tai psyykkinen. Ja Taivi kutsuu mukaan reissulleen saattamaan vaikka vaan pienen pätkän ajaksi. Reitti Riihimäki–Lahti–Mikkeli–Varkaus–Joensuu–Juuka löytyy tarkemmin hänen matkablogistaan, ja Taiviin saa yhteyden tien päälle numeroon 044 911 9757.

Lueskelin Taivin rankempaa blogia pari tuntia ja kuuntelin Youtubesta hänen tekemää musiikkiaan, ja ennen kuin itse tietoisesti huomasinkaan, olin jo vakuuttunut siitä, että lähden mukaan ensimmäisen matkapäivän saattojoukkoon. Lähtö oli Riihimäeltä lauantaiaamuna klo 5. Polkaisua voi seurata Taivin matkablogista, jossa on hienoja muutaman minuutin videopätkiä, mm. toisen päivän yhteenveto, mutta myös Teksti-TV:n sivuilta 837-838, jonne kertyy raportteja matkalta. Sivulla 836 on selvitys matkan taustoista. Radio Suomen ohjelma Suomen Radio soitti Taiville tien päälle maanantaina 20.6., haastattelu löytyy Yle Areenasta.

< edellinen blogipäivitys

Lainaus

Pyörällä Islannissa: kuukausi lähtöön

Matti Rämö — Fri, 03 Jun 2011 22:26:16 +0000

Kuukausi aikaa lähtöön. Matkan stressaavin vaihe on nyt edessä, kun lentopäivämäärä Reykjavikiin, 7. heinäkuuta, alkaa lähestyä, ja lähdön tekeminen on pahasti levällään. Enkä ole ehtinyt virittää peruskuntoakaan kovin kummoiselle tasolle.

Pyörä on lähes atomeina luottomekaanikon pajassa. Talven suola teki pahaa jälkeä liikkuville osille. Pyörän kuljetuspahvilaatikko lentoa varten on myös hankkimatta. Suurin osa varusteista odottaa vain pakkaamista viime kesän Jäämeren reissun jäljiltä, mutta ne pitäisi ensin paikallistaa hallitusta kaaoksesta, ja säädettävääkin riittää. Harkitsevan vakavasti vihdoinkin myös etusivulaukkujen hankkimista. Keli tulee olemaan vaativa, ja ehkä uudet goretex-housutkin olisivat tarpeen.

Yllättäen myös ajokengät tuottavat huolta. Minulla ei ole lukkopolkimia vieläkään, enkä niitä heikkojen polvien takia tule hankkimaankaan (polveni eivät kestä pienintäkään ylimääräistä, äkkinäistä sivuttaisliikettä, jota nopea irtautuminen lukkopolkimista jossain vaiheessa kuitenkin vaatisi), eli poljen tavallisilla kengillä. Saharan- ja Intian-reissut tein drymax-päällysteisillä kengillä, jotka kestivät kulutusta kuusi vuotta kesät talvet. Samoilla jalkineilla poljin Suomen paukkupakkasissakin. Aivan loistavat kengät, jotka löysin 35 eurolla. Mutta kun niiden pohja kulahti paperinohueksi, piti hankkia uudet, eikä tätä mainiota mallia leveällä lestillä enää ollut olemassa. Kolmen vuoden etsimisen jälkeen en ole vieläkään löytänyt goretex-kenkiä, joihin olisin täysin tyytyväinen. Islannissa voi olla todella kylmä, ja villasukan pitää mahtua, mutta lämpötila voi myös olla 25 astettakin. Miksi leveälestisiä kenkiä, joissa on nilkkaa tukeva varsi ja jotka hylkivät kosteutta ja jotka eivät hiosta pahasti, on niin vaikea löytää?

Pähkäilen tänäkin vuonna taas miniläppärin hankkimista. Olisiko jo aika tehdä hyppäys paperivihko-kynämuistiinpanovälineistä seuraavan vaiheeseen? Ei välttämättä, mutta läppärillä ja islantilaisella mokkulalla voisi päivittää blogia vapaammalla aikataululla. Jäämeren-reissulla nettipisteiden löytäminen osoittautui hankalaksi ja ajoaikaa tuhrautui kohtuuton määrä sisällä istuskeluun keskellä päivää. Mutta alle kilon painoista läppäriä, jonka akku kestää tosi pitkään ja joka ei kustanna kohtuuttomasti, voi olla vaikea löytää. Eikä pikkunäppäimisen puhelimen kanssa nyhrääminen tunnu houkuttelevalta ratkaisulta sekään. Saatan hyvinkin päätyä vielä paperivihkoon.

Reissun hahmottaminenkin on vielä vaiheessa. Runkoreitti Islannin ympäri vastapäivään on sentään jo muotoutunut, mutta yksityiskohdat ovat auki. Ja päälle voi tulla vielä yllättävien luonnonmullistusten pikantti mauste. Improvisaatiota, sitä tarvitaan loppuun saakka.

Reissun nettisivun ensimmäinen versio on sentään olemassa, mutta teksti-tv-sivut ovat vasta ajatuksena. Radio Suomen kanssa on sovittu torstairaporteista noin klo 13.15 (aika voi elää jonkin verran). Ensimmäinen raportti on 7.7. Matkakuume alkaa pikkuhiljaa kohota.

< edellinen blogipäivitys

Lainaus