Blogit - Ruisrock

Äly tekee hitaasti tuloaan festareille

Panu Vatanen — Mon, 23 Jul 2012 12:35:40 +0000

Tuttu tilanne suomalaisilla rockfestivaaleilla: odotettu keikka on lähestymässä hyvää vauhtia, mutta kaverit ovat omilla teillään. Täytyy siis tarttua puhelimeen. Valitettavasti myös muulla festarikansalla on elintärkeää asiaa kavereilleen. Puhelinverkko huutaa hoosiannaa. Yhteyttä ei saa edes 15 soittoyrityksen jälkeen, eivätkä tekstiviestitkään tahdo mennä läpi. Onneksi festarikeikoilla ei koskaan tarvitse olla yksin, vaikka kavereita ei saisikaan kiinni.

Tämä ei poista sitä faktaa, että festivaalit ovat olleet surkeita mobiiliympäristöjä niin kauan kuin kännykät ovat olleet yleisessä käytössä. Vuonna 2012 tilanne on vähintään yhtä huono kuin 10 vuotta sitten. Älypuhelimet ja teknologian kehitys eivät tässä asiassa ole parantaneet tilannetta.

- Puhelinyhteyksien luominen 30 000 ihmiselle pienellä alueella on aina todella haasteellista. Operaattorit rakensivat tänäkin vuonna alueellemme ylimääräisiä tukiasemia, mutta yhteydet ruuhkautuivat silti, huokaa Ilosaarirockin tiedottaja Petri Varis.

Eikä Ilosaarirock ole ainoa festivaali, joka kärsii kännykkäverkon kuormittumisesta. Samat ongelmat koskettavat kaikkia suomalaisia kansanjuhlia, joissa kävijämäärät nousevat kymmeniintuhansiin. Puhelinyhteyden saaminen ei itselläni onnistunut kaksisesti myöskään Turun Ruisrockissa.

Vielä puhelintakin pahemmin takkuili internet. 3G-yhteyttä ei yleensä saanut lainkaan muodostettua ja jos sai, niin se toimi tuskastuttavan hitaasti. Hassujen festaripäivitysten tai -kuvien jakaminen sosiaalisessa mediassa jäi siis haaveeksi.

Kunnollisen internet-yhteyden tarjoaminen on onneksi suomalaisten festareiden tehtävälistan kärkisijoilla. Petri Variksen mukaan Ilosaarirockissa testattiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa festivaalialueella toimivaa ilmasta langatonta verkkoa, joka tosin oli toiminut varsin tahmeasti.

- En ole päässyt puhelimellani koko festareiden aikana millekään nettisivuille tai Facebookia päivittämään. Sama tilanne on ollut myös kavereilla kännykkämallista riippumatta, kertoi diplomi-insinööri ja kokenut Ilosaarirockin kävijä Teemu Tarkkonen hymähdellen.

Rockfestareiden nettipaitsiota Tarkkonen ei koe kuitenkaan kovin vakavana asiana. Pääasia on luonnollisesti musiikki, esiintyjät ja tunnelma. Yhdysvalloissa suurtapahtumien nettiyhteyksiin suhtaudutaan vakavammin. Teksasissa järjestetyillä viihde- ja elektroniikkamessuilla kodittomat valjastettiin pientä korvausta vastaan käveleviksi tukiasemiksi, jotta älypuhelimilla pääsisi vaivattomammin verkkoon.

Näin kyseenalaisille linjoille ei kotimaisilla festareilla ole lähdetty. Älypuhelinfestaroijia on sen sijaan muistettu käytännöllisillä sovelluksilla, jotka eivät verkkoyhteyttä kaipaa. Ilosaarirockin oma mobiilisovellus on ollut ladattavissa ilmaiseksi jo kolme vuotta peräkkäin. Myös Ruisrockilla, Flow’lla ja Provinssirockilla on ollut vastaavanlaisia virityksiä.

- Meille on ollut tärkeää, että Ilosaarirockin mobiilisovellus ei saa vaatia nettiyhteyttä. Sen toiminta perustuukin pitkälti käyttäjän puhelimen omaan kelloon. Applikaatio tarkastaa festariaikataulut ja laskee sen mukaan, mitä bändejä milloinkin eri lavoilla esiintyy, Varis valaisee.

Yksinkertaisuus on siis valttia. Ilosaarirockin pelkistetty festarisovellus toimiikin erinomaisesti. Ruisrockilla on myös oma vastaavansa. Kummankin festivaalin sovelluksessa käyttäjä pystyy tekemään puhelimeensa omien mieltymysten mukaisesti räätälöidyn bändiaikataulun, joka muistuttaa suosikeista hälytysten avulla.

Petri Variksen mukaan festarisovelluksille on ollut kysyntää. Viime vuonna Ilosaaren mobiiliopas löysi tiensä yli 5000 käyttäjän puhelimeen. Suosio tulee todennäköisesti tulevina vuosina vain kasvamaan, sillä sovelluksiin kehitetään uusia ominaisuuksia kaiken aikaa. Ulkomailla festareiden mobiilisovellukset ovatkin jo hieman Suomea pidemmällä, mikä käy hyvin ilmi tästä Glastonburyn festareiden kännykkäpalvelun esittelyvideosta.

Petri Variksen mukaan Suomessa sovellusten kehittämistä rajoittavat vielä puutteelliset verkkoyhteydet. Kun ne ovat hoidettu kuntoon, niin käytännössä vain mielikuvitus on ohjelmistokehittäjien rajana.

- On mahdollista, että festareilla samankaltaisen musiikkimaun omaavat kävijät voisivat merkitä itsensä ohjelmaan ja sen avulla löytää muita samanhenkisiä festareilta. Sosiaalisen median hyödyntäminen tuleekin olemaan iso osa tulevaisuutta, Varis maalailee.

Mikäli sosiaalisen median päivittäminen festareilla tuntuu vieraalta, on luvassa konkereettisempiakin kohennuksia. Varis nimittäin lupailee, että piakkoin festarilipun voi ostaa suoraan omaan luuriin – kuulostaa kätevältä.

Lainaus

U2-keikka-arvio – 28 vuotta myöhässä

Jorma Kivistö — Fri, 20 Aug 2010 12:18:28 +0000

U2:n 360° -kiertueen Suomen keikkaa edeltävänä aamuna herättyäni muistin, että minulla taitaa olla valokuvia yhtyeen keikalta Ruisrockista 1982. Vastaan tuli myös muistiinpanoja ja kasetti, johon olin äänittänyt Rockradiosta yhtyeen haastattelun keikan yhteydestä. Nämä pitää saada myös Elävään arkistoon! Aloin myös muistella yhtä parasta keikkaa elämäni aikana.

”This festival begins now… this is Gloria”. Näillä sanoilla Bono avasi pääesiintyjänä U2:n Ruisrock-keikkansa vuonna 1982, 28 vuotta sitten. Festivaali oli tosin jo alkanut puolilta päivin, päälavalla esiintyivät ennen U2:ta Paul Oxley's Unit, Au Pairs ja Steve Gibbon’s Band. Itsevarmuutta ei nuorelta 22-vuotiaalta solistilta siis puuttunut.

Näin jälkeenpäin mietittynä on häkellyttävää, kuinka valmis yhtye oli jo parikymppisinä. Bändillä oli jo ensimmäisillä levyllä oma kypsä soundinsa erityisesti kitaran osalta. Oli yllätys, että monet studioefekteiksi luulemani äänet kuulostivat samalta myös livenä. U2:n kitarasoundia alettiinkin kopioida ahkerasti bändin noustua maailmanmaineeseen. Joskus bändi totesi uransa alkuajoista ja kitaristi The Edgen omintakeisesta kitaransoittotavasta, että heidän piti alkaa tehdä omia kappaleitaan, sillä niin kamalilta The Edgen soittamat muiden kappaleet kuulostivat.

Oma Ruisrock-matkani oli uhattuna viimeiseen päiviin asti, sillä olin armeijan harmaissa ja lomaviikonloppu uhkasi peruuntua jonkin leirin takia. Pääsin kuitenkin matkaan ja suunnistamaan hyvissä ajoin kohti Ruissaloa. Sää suosi ja päivä oli aurinkoinen. Väkeä oli melko vähän, 8000 henkeä. Esiintyjälista ei sisältänyt suuria nimiä ja U2 taisi olla useimmalle festivaalikävijälle tuntematon suuruus. Ehkä yhtye oli Rockradiossa soinut muutaman kerran.

Yhtye aloitti keikkansa energisesti ja yleisö reagoi positiivisesti alkupäivän jollain tavalla rutiininomaisten esiintyjien jälkeen. Bono huuteli kappaleiden välillä innostuneena meressä uiville, että uikaa vaan kun teillä on lomaa, mutta kuunnelkaa silti meitäkin kun soitamme. Aurinkoinen sää ja vähäpukeiset uimarit saivat Bonon myös vertaamaan Ruisrock-festivaalia Woodstockiin. Siellä Bonokin olisi halunnut olla, jos siellä oli samanlaista.

Bono heilui ja hyppi lavalla ja otti fyysistäkin kontaktia yleisöön. Electric Co. -kappaleen aikana mies nousi vähän nykyistä pienempien ja huterien lavarakennelmien päälle ja lauloi 50-luvun klassikkoa "Let’s Twist Again". Kappaleen jälkeen Bono kertoi, että lapsena häntä pelotti korkeat paikat, ja pelot voittaakseen hän pakotti itsensä kiipeilemään rautateiden yli menevillä silloilla. Tarina toimi hyvänä aasinsiltana kappaleeseen "I Fall Down". Kiipeily on näköjään jatkunut näihin päiviin, sillä mies loukkasi selkänsä nykyisen kiertueen aikana.

U2 taputettiin setin jälkeen vielä lavalle ja vielä kuultiin kolme kappaletta. Se ei vielä yleisölle riittänyt. Ilmeisesti biisivalikoima alkoi olla vähissä, sillä nyt kuultiin "I Will Follow" toisen kerran. Sen jälkeen kuultiin yhtyeen amerikantuliainen, Neil Youngin "Southern Man", jonka kuulemma jotkut vanhemmat yleisöstä ehkä muistavat… kuten myös yhtyeen vanhemmat roudarit, Bono vitsaili lavan sivulle. Kappaleen aikana Bono ei muistanut paljoakaan alkuperäisiä sanoja ja antoikin mennä improvisoiden. Bono kyseli myös apua laulamiseen yleisöltä. Viimein joku suomalainen tarttui siihen, mutta tämä lauloikin Lou Reedin "Waiting For The Man:ia"

Yhtyeen ohjelmisto koostui kahden ensimmäisen levyn kappaleista ja parista sinkkupiisistä. Setti oli seuraavanlainen:
- Gloria, I Threw A Brick Through A Window, A Day Without Me, An Cat Dubh, Into The Heart, Rejoice, Cry/Electric Co., I Fall Down, I Will Follow, Twilight, Out Of Control
- encore: A Celebration, 11 O’Clock Tick Tock, The Ocean
- 2. encore: I Will Follow, Southern Man

Kun U2:n soitto oli ohi, oli sekä yhtyeen että yleisön takit aika tyhjät. Ile Kallio & Diesel nousi vielä lavalle ja teki mitä pystyi. Yllättäen osa U2-yhtyeen jäsenistä liikkui itsekin festivaalialueella ja jutteli ihmisten kanssa. Bonolta ja basisti Adam Claytonilta sain nimmarit pääsylipun taakse.

Melkein kolme vuosikymmentä on kulunut. Yhtye ja maailma on kokenut tuona aikana melkoisia muutoksia. Vaikuttavan Ruisrock-keikan jälkeen moni arveli, että maailmanmaineeseen nousevaa bändiä ei enää nähdä ikinä Suomessa – siihen ei olisi kellään keikanjärjestäjällä ikipäivänä tarpeeksi rahaa. En käynyt yhtyeen edellisellä vierailulla stadionilla vuonna 1997. En aikonut nytkään, mutta kenties tämän blogin kirjoittamisen innoittamana tänä aamuna tsekkasin lippupalvelun ja löysin itselleni 30 euron lipun. Enkä usko, että tulen pettymään. Vaikka nimmareita en saisikaan. Ja ehkä kirjoitan tämän päivän keikasta keikka-arvion vuonna 2038.

U2 Ruisrockissa 1982 – Rockradion haastattelu (Elävä arkisto)

Ruisrock oli Suomen Woodstock (Elävä arkisto)

Tunnelmia eri vuosien Ruisrock-festivaaleilta (Elävä arkisto)

Lainaus