Blogit - työ

Vuokratöiden tekeminen kuorrutetaan ajatuksella vapaudesta

Emmi Karhiaho — Fri, 19 Dec 2014 13:01:55 +0000

Kokosin Elävään arkistoon vuokratyötä käsitteleviä ohjelmia. Juttua tehdessäni huomasin, että oman vuokratyötaustani takia sympatisoin keikkatyöläisten kokemuksia uhkuvalla närkästyneisyydellä. Paraikaa myös siskoni keikkailee vuokrafirman kautta ravintola-alalla hoitaen näin joulun alla esimerkiksi buffetpöytiä firmojen pikkujouluissa. Kiehahti, kun kuulin, ettei muutosta ollut tullut sitten omien vuokratyöaikojeni.

Olin vuoden 2009 syksystä vuoden 2010 kevääseen sahannut ympäri pääkaupunkiseutua piippailemassa viivakoodeja ja purkamassa kuormia. Työskentelin koulun ohella ruokakaupoissa ja vaateliikkeissä.

Vuokratyöläisen lempisesonkeja ovat kauppojen asiakkaita vilisevät alennusmyynnit, ruuhkahuiput kuten joulualet sekä nuhakuukaudet. Ajat, jolloin tuurausjoukkoja kaivataan ja töitä riittää.

Kevään saapuessa oma työputkeni alkoi tyrehtyä uhkaavasti, kun vuoroja tipahteli enää yhä harvemmin. Kun opiskelijalle taloudellisesti hankalin vuodenaika eli kesä koitti, työt loppuivat tyystin. Edessä häämötti seuraavan kuun maksamaton vuokra ja toteaminen, että kesätyöhaut taisivat mennä jo.

Ekstratyöntekijän nollasopimukseen ei ole kirjattu minimituntimäärää, eli koskaan ei voi olla varma, onko huomenna tiedossa työpäivä vai ei.

Työnantaja edellyttää vuokratyöntekijältä joustavuutta, mikä taas tarkoittaa työntekijälle usein turvattomuutta. Uusille työntekijöille mainostetaan vapautta, mutta todellisuudessa tarjottuihin vuoroihin on tartuttava lähes poikkeuksetta. Vuoroista kieltäytyvä on hankala, joten jatkossa puhelu lähtee toiselle vuokratyöntekijälle. Koska sopimuksessa ei ole irtisanomisaikaa, työntekijästä pääsee helposti eroon, ja työntekijät ovat aina korvattavissa uudella tulokkaalla.

”Sain loppuviikoksi töitä. Pakko mennä, vaikka oon kipeänä, kun ei ne muuten tarjoa ensi viikolla vuoroja”, pohti siskoni.

Riistoajattelusta liu’uttiin hyväksyntään

Vuonna 2012 aihetta myllytettiin, kun vuokratyöstä julkaistiin useampia tutkimuksia.

Muun muassa Liisa Lähteenmäki halusi tutkia työmarkkinoiden muutosta, jonka myötä vuokratyöstä on tullut osa suomalaista työelämää. Lähteenmäki sanoo väitöstutkimuksessaan, että 2010-luvulle tultaessa vuokratyö on jo muovautunut julkisuudessa hyväksytyksi työllistämistavaksi.

Alun perin media parjasi vuokratyöfirmoja riistäjiksi. 2010-luvulla siirryttiin kuitenkin uutisoimaan niiden ikiaikaisesta huonosta leimasta, ei ongelmakohdista. Esimerkiksi uutisoitiin mieluummin ulkomaalaisten tekemästä harmaasta työstä.

Vielä 1980-luvulla vuokratyöllä oli ollut työsuhdekeinottelun maine. Tuolloin vuokratyötä haluttiin säädellä, jotta palkkataso pysyisi ennustettavana. Vuokratyö tuli pysyvästi suomalaiseen työelämään lama-aikaan 1990-luvulla, kun sen sääntelyt poistettiin. Surkeaa työllisyystilannetta taltutettaessa itse työntekijän asema vain jäi jalkoihin. Ajateltiin, että mikä tahansa työ on työttömyyttä parempi.

Kun 90-luvun puolivälissä alettiin nähdä ongelmat, jotka vuokratyö toi mukanaan, ei eduskunnassa silti haluttu parantaa vuokratyöntekijöiden työehtoja. Eduskunnan asiakirjoissa vuokratyö esitetään työntekijän valinnanmahdollisuuksien lisäämisenä. 2000-luvulla työnantajajärjestöt alkoivat määritellä vuokratyön sääntelyn laittomana kilpailun rajoittamisena.

Huono-osaiset työntekijät

”Näyttäisi olevan jonkinlainen maan tapa, että vuokratyöntekijä on aina heikommassa asemassa kuin muut työntekijät”, sanoo SAK:n lakimies Anu-Tuija Lehto Ylen uutisessa.

Jos kassasta puuttui päivän päätteessä rahaa, napsahti heitto kassankäyttäjän niskaan. Karhukirjeellä muistutettiin huolimattomuudesta, jolloin inhimilliset näppäily- tai laskuvirheet piti kuitata omasta pussista. Kerran sitten saattoi vuoroni aikana lipsahtaa lippaasta ylimääräisiä ropoja asiakkaalle. Olin aiemmin työskennellyt s-ryhmällä itsellään, joten tiesin, että ketjun omat työntekijät pääsevät pälkähästä puumerkkinsä kuittaamalla.

Ravintola-ala taas on toki muutoinkin tunnettu leväperäisestä tauotuspolitiikastaan, mutta pöyristyin kuullessani siskoni nykyisen työnantajan käytännöistä. Jos haluaa pitää päivän aikana ruokatauon, pulittaa se viisi euroa pois hänen palkastaan.

Vaikka vuokrausfirma maksaa työehtosopimuksen mukaisen palkan lakisääteisine eläke- ja sotumaksuineen, vuokratyöntekijä jää silti vaille monia etuja kuten työsuhdeturvaa, kattavaa työterveyshuoltoa, tulospalkkioita, lomia, pysyvää työyhteisöä – ja ennen kaikkea arvostusta.

Ei työkavereita

Seuraavan allekirjoitan: ”Monet kuvasivat, että heitä kohdellaan ulkopuolisina. Moni myös kertoi tuntevansa itsensä toisen luokan työntekijäksi, b-luokan työntekijäksi tai toisen luokan kansalaiseksi”, kirjoitetaan Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksessä 2013.

Itse vietin useamman kahdeksantuntisen kuormanpurkuvuoron erään-kröhömm-suurehkon-vaateketjun kellarissa muiden jurottavien extralaisten seurassa.

Ekstraajat hälyttivät ja henkaroivat toisessa pöydässä ja vakkarit omassaan. Pikku sattuman kautta päädyin kerran varastosta sovituskopille numerolappuja jakamaan. Vahtasin ostopäätöstään vielä pohtivien jonoa kopeille, jaoin lappuja ja viikkailin samalla. Tein töitä siinä missä muutkin ja mietin, että jassoo ei hassumpaa. Pian eräs työntekijöistä kummasteli, miten minut oli liikkeen puolelle päästetty, kun en tiedä mitään käytäntöjä.

Päinvastoin taas siskoni kertoi: ”Eräässä ravintolassa sanoin, ettei mulla ole kokemusta ala carte -puolen tarjoilusta, ja etten ole tehnyt sitä aiemmin. Laittoivat kuitenkin tarjoilemaan eli tehtävään, johon ei ole minkään sortin koulutusta. Sitten kirjaimellisesti huudettiin, kun en osannut. Prismoissa taas kukaan ei ikinä neuvonut tilitystä, joka tehdään joka paikassa eri tavalla. Oletetaan vain, että osataan. Olisi mukavaa, jos vuoron alussa perehdytettäisiin, mutta niillä on aina niin kiire.”

Ensiksi, vuokratyöntekijä ei tosiaankaan tiedä liikkeen rutiineja. Alepa-vuoron aikana minulle oli tuhahdettu, kun en löytänyt valonkatkaisijaa. Tilanteesta jossain määrin pöllämystyneenä sopersin ekaa kertaa kyseisessä myymälässä hyöriväni. Kiireen keskellä vakituinen henkilökunta ärsyyntyy, kun uusi tyyppi nykii hihasta. Tuuraaja taas tuntee itsensä vähintäänkin turhaksi tai tyhmäksi.

Toiseksi, kukaan ei näe vaivan väärtiä tutustua toisiinsa, kun työporukka vaihtuu päivästä toiseen. Sama pätee niin ekstratyövoimaan itseensä kuin vakituisiin työntekijöihinkin. Talon omalle henkilökunnalle vaihtuva vuokratyöläinen jää lähes anonyymiksi.

Onkohan ihan hölmöä kitistä, ettei ole työkavereita. Ainakin on töitä… välillä.

Parempi kuin täysi työttömyys

”Tekisin mieluummin vakkarina, koska se on varmempaa. Kuin kolme neljän tunnin vuoroa viikossa, jolloin pitää elää pelossa, onko varaa maksaa vuokra”, tokaisi siskoni.

2012 Uutisissa kerrottiin henkilöstöpalveluyritysten liiton selvittäneen 6000 työntekijän näkemyksiä. Puolet vastaajista haluaisi mieluummin vakituisen työn. Kuitenkin TEM:n seurannassa todistetaan, että vain 5-7 prosenttia vakinaistuu vuokratyösuhteen jälkeen.

Selvityksen mukaan keskeisin syy vuokratyön tekemiseen onkin, ettei vakituista työtä ole tarjolla. Lisäksi työntekijöiden mielestä vuokratyötä on helpompi saada kuin muuta työtä.

Vakituisia töitä etsivä siskonikin sanoi: ” En ymmärrä, miksi palkkaavat koko ajan lisää ihmisiä, vaikka töitä ei riitä edellisillekään. Tyhmää antaa ihmisille toivoa, jos töitä ei edes ole. Oon katsonut, että Staffpointin sivuilla haetaan koko ajan lisää vuokratyöntekijöitä. En tajua. Eroaako sieltä niin moni?”

Lainaus

Ylen siisti kesäduuni 2013

Sari Veikkolainen — Fri, 12 Apr 2013 14:58:34 +0000

Ylen siistiin kesäduuniin valitaan tänäkin vuonna 30 nuorta, joilla on kesäkuun ajan mahdollisuus työnteon lisäksi tutustua Ylen eri yksiköihin.

Kesäduunia haki yhteensä 2801 nuorta. Lopulliset valinnat tehdään 20.-21.4., jolloin haastatellaan 70 kesäduunarikokelasta. Heistä valitaan 30, jotka sijoitetaan pareittan kuukaudeksi työskentelemään eri puolille Yleä. Kesäduunariprojektia vetävä Ulla Ervo kertoo valintaprosessista:

Kesäduunarikampanjaa varten teimme esittelyvideoita, joissa kerrotaan millaisia kesäduunipaikkoja on tarjolla ja millaisia avuja valitulta kesäduunarilta toivotaan.

Yle Puheeseen valitut kesäduunarit pääsevät ihan oikeasti tekemään radio-ohjelmaa:

Yle Tuotannossa Rekvisiitan kesäduunarit pääsevät avustamaan tuotannoissa ja myös tekemään esittelyvideota yksiköstä. Videolla Satu-Marja Nygren kertoo työstä ja jännittävästä työympäristöstä tarkemmin:

Hanne Kautto kertoo kesäduunista YleX:ssä:

Kaj Kunnas kertoo, että Yle Urheilun kesäduunareiden ei tarvitse ainakaan töissä tehdä kotihommia:

Paavo Rytsä kertoo työstä Yle Areenassa. Täällä kesäduunari pääsee mukaan kokouksiin:

Yle X3M odottaa kovasti kahta innokasta kesäduunaria:

Yle HR:ssä kesäduunari pääsee mukaan järjestämään koulutuksia ja tutustumaan moderneihin toimistotyövälineisiin:

Edellisten vuosien kesäduunarien kokemuksia Ylestä löytyy Ylen SIISTI kesäduuni -blogista.

Lainaus

Miten työympäristö tukee työntekoa - ihmiskoe

Tuija Aalto — Thu, 13 Sep 2012 11:02:49 +0000

Aloitin syksyn uudessa työyhteisössä ja uudessa tehtävässä. Tehtäviini strategiaosastolla kuuluu toimintaympäristön seuraamisen kehittäminen yhtiössä.

Toimitilastrategiansa mukaisesti Yle aikoo tiivistää toimintaansa Pasilassa. Tiimikaverini ovat suunnittelemassa Ylen tulevaisuuden työympäristöä. Tiimi päätti olla tulevaisuuden mahdollisuuksien koelaboratorio ja käynnisti tiimihuonekokeilun, jossa kuusi asiantuntijaa jakaa työhuoneen, jossa on neljä työpistettä. Ne eivät ole omia vaan vaihtuvia. Henkilökohtaiset käsikirjastot ovat läheisessä varastohuoneessa ja päivittäin tarvittavat tavarat omissa lokeroissa.

Lisäksi tiimiläisten käytössä on muita yhteisiä tiloja ja yksi hiljainen huone keskittyneeseen työskentelyyn. Tiimiläisillä on tyypillisesti yksi etäpäivä viikossa, jolloin he työskentelevät kotoa. Lisäksi osa tekee viikon aikana työpäiviä myös muualla Pasilassa ja Tampereella. Siksi 4+1 työpistettä kuudelle on tuntunut riittävän varsin hyvin. Ensimmäisen kuukauden aikana kävi pari kertaa niin, että kollega olisi ollut tulossa tiimihuoneeseen mutta joutui läppäreineen sohvalle.

Kokeilu on väliaikainen. Ainakin juuri nyt oma kokemukseni on, että maisemakonttorityyppinen tiimihuone on hyvä juttu, mutta työpöytien päivittäisestä vaihtamisesta ei ole tässä mittakaavassa vastaavaa hyötyä. Tulevaisuudessa voisin mielelläni tehdä töitä siten, että työpisteen porukka vaihtuu työn alla olevan projektin mukaan - kenties maisemakonttoreissa voisi olla erilaisia työpisteryhmiä vaihtuvien tiimien käyttöön otettaviksi tarpeen mukaan.

Työssä, jossa selkeät prosessit, roolikohtaiset deskit, joissa kierretään tehtävien mukaan, ovat asia erikseen.

On muutettava tapaansa muistaa ja ajatella

Oma merkittävin havaintoni kokeilusta on, että liikkuva työ vaatii uudenlaisen ajattelutavan opettelemista ja huomion kiinnittämistä informaatioergonomiaan.

Kun joutuu joka päivä keräämään ympärilleen levittämänsä muistilaput ja muistiinpanot, kirjat ja lehtiartikkelit, katoaa tuttu tekeillä olevien työtehtävien visuaalis-spatiaalinen konstruktio. Työmuistia kuormittaa kysymys: mitäs minun pitikään tehdä. Sähköiset työvälineet eivät vielä aivan samalla tavalla ambientisti tue muistamista. Tämä on varmasti oppimiskysymys. Olisihan ihanteellista, että digitaalisessa muodossa olevat dokumentit olisivat yhtä havainnollisesti esillä ja saavutettavissa virtuaalisessa työtilassa kuin paperipinot fyysisellä pöydällä. Pilvessä dokumentit ovat muidenkin nähtävillä ja muokattavissa.

Liikkuvan työn tärkein edellytys on siis toimiva langaton infrastruktuuri ja kevyet kannettavat työvälineet, joilla pääsee mutkattomasti käsiksi yhteisiin työtiloihin verkossa. Paperittoman työn edellytys lienee fiksu sähköinen työpöytä. Levänneistä, virkeistä aivoista ei ole haittaa.

Maisemakonttori edistää kohtaamisia

Hiljainen huone on jäänyt vähälle käytölle. Tiimiläiset ovat mielellään hakeutuneet yhteiseen tilaan. Parasta tiimihuoneessa on ollut sujuva asioiden hoitaminen työkavereiden kanssa. Asioita on nopea kysyä, tarkistaa ja sopia, ja pikainen aivoriihikin käydään kuin ohimennen. Palavereiden buukkaamisen tarve vähenee dramaattisesti kun asiat vain hoituvat yhdessä tehden.

Laatimissamme tiimihuoneen pelisäännöissä mainitaan mm. että jos työkaverilla on kuulokkeet päässä, se on otettava merkkinä siitä että häntä ei pidä juuri silloin häiritä. Olemme huomanneet että toisten jutustelu ympärillä ei nimittäin haittaa juurikaan - se haittaa, jos toiset yrittävät kiinnittää huomioni ja saada minulta kommenttia johonkin silloin, kun haluan keskittyä. Kun olen syvällä ajatuksissani, "häiritsenkö jos äkkiä kysyn" - kysymykseen ei ole kuin yksi vastaus: häiritsit jo.

Tämän keskittymistarpeen viestimisessä on vielä haasteita. Kun en itse tykkää käyttää kuulokkeita, pitäisi olla joku muu merkki pöydällä. HUB Helsingissä tällainen signaali on keltainen kumiankka pöydällä.

Miten pitkälle liikkuvaa työtä voidaan viedä?

Kirjoitan tätä Helsingin keskustassa sijaitsevan digimedia-alan yrityksen maisemakonttorissa Janne Saarikon, toimistonomadi -käsitteen lanseeranneen verkostoituneen työn visionäärin työpisteellä. Janne itse on muissa tehtävissä tänään ja luovutti ystävällisesti tuolinsa päiväksi.

Haluan tällä kokeilulla tutkia työn tekemisen liikkuvuuden mahdollisuuksia - mitä tarvitsen mukanani voidakseni tehdä täysipainoisen työpäivän? Puhelimen, kannettavan tietokoneen, verkkoyhteyden ja VPN-yhteyden. Sekä tietenkin verkostoja - niitä, joiden kanssa sopia omaperäisestä istumajärjestelyistä.

Yksi tiimimme tavoitteista tälle vuodelle on verkostoituminen. Uskon, että työpisteen vaihtaminen silloin tällöin oman firman seinien sisältä jonnekin ihan muualle edistää uusien ihmisten kohtaamista. Seuraava toimistonomadiretkeni suuntautuukin ensi kuussa Liikenneviraston verkkoviestintätiimin luo.

Mikä tässä on oikeastaan tavoitteena?

Työn kehittämisen tavoitteena täytyy olla parantaa työn laatua. Ylen toimitilastrategian tavoitteena on lisäksi vähentää neliöitä 40 prosentilla vuoteen 2016 mennessä ja muuttaa niitä innovatiivista työympäristöä tukeviksi.

Työn pitää olla haastavaa ja hauskaa ja se pitää voida kokea merkitykselliseksi. Miten työ muuttuu? Lisääntyykö etätyö merkittävästi? Mitä tarkoittaa läsnätyö? Päästäänkö työväen teatterista kovaan tuloksentekoon vähemmällä ajankäytöllä? Millaisia tuloksia saadaan, kun työtä oikein muotoillaan?

Vastaukset riippuvat kyvystä kehittää infrastruktuuria, prosesseja ja työkulttuuria. Miltä omalla alallasi kehitys näyttää?

Lainaus

Kadonnut sukupolvi

Eve Mantu - hämmentynyt tuleva mentori — Fri, 21 Oct 2011 11:54:00 +0000

Olen lupautunut nuorelle mentoriksi. Amigo-hankkeen mentorisuhde kestää vuoden ja se on vastuullista ja ohjattua vapaaehtoistoimintaa.

Mietin lakkaamatta mitä ihmettä minulla muka on annettavana. Olen itse kaikin tavoin keskeneräinen ja ihmettelevä. Aikaakaan ei töiden lisäksi tunnu olevan mihinkään.

"Se, että me seuraamme uutisia syrjäytymisestä ja muista ongelmista luo harhan, että me olemme valveutuneita. Emme kuitenkaan ole mukana kantamassa vastuuta ratkaisuista. Me seuraamme ja keskustelemme ja filosofoimme ja analysoimme, mutta ehkä se seuraava askel olisi itse osallistua ja vaikuttaa, elää ja kokea se todellisuus, mistä uutiset kertovat", sanoo Liisa Björklund Helsingin Diakonissalaitokselta.

"Olemme saavuttaneet lakipisteen hoivan, tuen ja avun ulkoistamisessa. Julkisen palvelujärjestelmän rahkeet eivät riitä siihen mitä ihmiset toisiltaan tarvitsisivat. Lähimmäisyyttä. Voiko olla kanavia kenen tahansa tavallisen ihmisen osallistua lähimmäisyyden tuottamiseen muillekin kuin sille omalle lähipiirilleen?"

Lainaus

Työkulttuuri muuttuu muuttamalla omaa toimintaa

Tuija Aalto — Mon, 05 Sep 2011 08:14:15 +0000

Olin mukana tekemässä Ylen työkulttuurin muutosta ja kommunikoimassa muutosprosessissa luotuja työkulttuurin kulmakiviä 2006-2008.

Minusta tässä on edelleen kaikki ainekset, joista työn mielekkyys organisaatiossa ponnistaa: Henkilöstökertomus 2006 (PDF): Työkulttuurin kulmakivet ovat: Asiakas / Päämäärä / Vastuu / Kunnioitus / Riski / Oppi / Ilo.

Johtavana ajatuksena taustalla oli, että on muutettava toimintatapoja, koska hierarkkinen johtaminen ei toim. Ylin johto uskoi, että ihmiset johtavat itse itseään kunhan päätehtävä ja pelisäännöt ovat kaikille selvillä.

Kuvion seitsemän pääkohtaa ovat (myötäpäivään) Asiakas, Päämäärä, Vastuu, Kunnioitus, Riski, Oppi ja Ilo.

ENTÄ MUUTA? (Asiakas)

Keskustele ja ymmärrä
Kunnioita asiakasta yksilönä
Yllätä

MIKÄ ON MUN DUUNI? (Päämäärä)

Panosta paukut päätehtävääsi
Tee se, mitä päätetään
Porukalla paremmin

HOIDETAAN HOMMAT (Vastuu)

Toimi johdonmukaisesti
Keskity asioihin, joihin voit vaikuttaa
Ota vastuu - älä syytä muita
Nosta kissa pöydälle

REILU MEININKI (Kunnioitus)

Ole oikeudenmukainen
Pidä muut ajantasalla – myös ikävistä asioista
Kuuntele
Kannusta ja kiitä

SAA MOKATA (Riski)

Uskalla
Ilman tietoisia riskejä ei ole voittoja
Epäonnistumisesta oppii

AINA NÄLKÄ (Oppi)

Anna tilaa oppimiselle
Hakeudu oudoille alueille
Yhdessä oppii enemmän
Viljele oppimaasi

TOSISSAAN, EI VAKAVISSAAN (Ilo)

Ilo tarttuu
Anna aikaa
Raada rennosti
YLEstä, perkele !

Työkulttuurin muutosta voidaan mitata henkilöstökyselyin, ja Ylehän kertoo näitä asioita uloskin vuosittain henkilöstökertomuksen muodossa.

Uskon, että tärkein työkulttuurin mittari on kuitenkin viime kädessä jokaisen oma kokemus; miltä minusta tuntuu tänään. Onko kiva tulla töihin? Ellei, jos joku mättää, mitä minä itse voin tehdä asialle, mitä itse voin tehdä toisin?

Lainaus

Sosiaalinen media siirtyy organisaatioiden strategiakeskusteluun

Tuija Aalto — Mon, 02 May 2011 09:23:05 +0000

Tähän asti isoissakin organisaatioissa sosiaalisen median onnistumiset ovat olleet yksittäisen ihmisen aktiivisuuden ansiota, havaitsivat Antti Isokangas ja Petteri Kankkunen EVAn tilaamaa Suora yhteys -raporttia varten tekemissään haastatteluissa.

Heidän mukaansa sosiaalinen media on hyvää vauhtia siirtymässä organisaatioiden strategiakeskusteluun.

Tekijät taustoittavat raporttia Mediaattori -podcastin jaksossa 2.5.

Henkilöstö kirjoittamiskursseille?

Työntekijöiden huono kirjoitustaito haittaa organisaatioiden luontevaa verkkoläsnäoloa. Ilmeisesti monissa työpaikoissa ei voida mennä nettiin siksi, ettei firmasta löydy nopeasti ja sujuvasti itseään kirjallisesti ilmaisevia asiantuntijoita, Isokangas ja Kankkunen ällistelevät.

Kirjoittaminen vaatii kykyä ilmaista ajatuksiaan selkeästi. Luulisi, että tänä sähköpostin ja muistioiden aikana työpaikoilla huolehdittaisi kirjallisen viestinnän osaamisesta - ainakin sosiaalisen median tulo osaksi normaalia työntekemistä lisää paineita.

Kokeile ja päätä

Suora yhteys-raportin tekijöiden videohaastattelussa Mikko Hyppönen F-Securesta kertoo, kuinka hänen yrityksensä päätti kokeilla kuuden kuukauden ajan, saadaanko Twitteristä näkyvyyttä kansainvälisessä lehdistössä. Kokeilun tulos: saatiin, ja käyttö vakiintui.

Isokankaan ja Kankkusen raportti julkistetaan torstaina 5.5. ja on silloin ladattavissa EVAn sivuilla PDF-muodossa.

Lainaus

Ylen some-ohjeiden perusajatus: kannattaa miettiä, ennen kuin tekee

Mika Rahkonen — Mon, 20 Dec 2010 14:26:36 +0000

Saako Facebookissa olla työaikana? Onko sosiaaliseen mediaan pakko mennä, jos ei halua? Tällaiset kysymykset olivat päällimmäisinä, kun tieto Yleen valmistuneista sosiaalisen median ohjeista levisi. Ja sitten vielä kysytään, miksi ohjeet piti laatia.

Ohjeita alettiin miettiä uutisten vastaavan päätoimittajan Atte Jääskeläisen pyynnöstä keskellä syksyä.

Kasasin poikkitieteellisen työryhmän, johon kuuluivat itseni lisäksi yle.fi:n kehityspäällikkö Tuija Aalto, YLEX:n suunnittelupäällikkö Jonna Ferm, Svenska Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen toimituspäällikkö Jonas Jungar, YLE Populaarimusiikin tuottaja Airi Saastamoinen ja ajankohtaisohjelmien vastaava tuottaja Matti Virtanen.

Ryhmä tutustui hyvään pinoon ulkomaisten mediatalojen sosiaalisen median ohjeistuksia, tapasi neljä kertaa, keskusteli vilkkaasti periaatteista, käsitteistä ja pilkkujen paikoista ja päätyi hyvään yhteisymmärrykseen ohjeista.

Tuija Aalto keksi ensimmäisessä tapaamisessa iskeä ohjeet jo ensimmäisessä luonnosvaiheessa Yle-wikiin kaikkien yleläisten muokattavaksi. Ohjeista avattiin myös keskustelu intraan. Tästä ei paljon avoimemmaksi pääse.

Ohjeista tuli viralliset viime perjantaina.

Niiden väsäämisessä oli kolme keskeistä tavoitetta: sosiaalisen median käyttöön pitää rohkaista, absoluuttisia kieltoja pitää välttää ja ohjeiden pitää olla lyhyet.

Kun lukee ohjeet - jotka sivumennen sanoen mahtuvat hienosti yhdelle A4:lle, jos joku nyt vielä sellaisen mittaluokkakäsitteen sattuu muistamaan - kaikkien kolmen tavoitteen syy käy selväksi.

Kansainvälisiin esimerkkeihin verrattuna ote on hyvin salliva. Perusajatus on, että kannattaa miettiä, ennen kuin tekee. Ei ole kauhean paljon pyydetty.

Minusta ohjeiden ydin on tämä: "Voit tykätä, klikata, seurata, liittyä, jakaa tai muuten osallistua sosiaalisen median ilmiöihin. Tämä on olennainen osa verkkoläsnäoloa. Harkitse kuitenkin, miten toimintasi vaikuttaa uskottavuuteesi työroolissasi ja mielikuvaan kyvystäsi hoitaa tehtäväsi tasapuolisesti."

Palaute on ollut suorastaan yllättävän myönteistä.

Toki olen sellaistakin huomannut, että tällainen ohjeistaminen on monille niin vieras ja vastenmielinen ajatus, että pelkkä harkintaan kehottaminen tuntuu herättävän ärtymystä.

Ohjeet on tarkoitettu kaikille yleläisille. Siksi niiden ote on aika yleisluontoinen. Tarkempi syynäys olisi tuottanut vaaksan paksuisen yksityiskohtaisen tiiliskiven, jossa erikseen muistutetaan eri ammattiryhmien työn erityispiirteistä ja niiden vaikutuksista sosiaalisessa mediassa toimimiseen - ja olisi kestänyt luultavasti kuukausikaupalla valmistua.

Nyt ohjeisiin voivat vedota alaiset ja esimiehet. Kukin soveltakoon niitä omien tarpeidensa mukaan. Ohjeista ei saa kaikkia vastauksia, ei voi eikä kuulukaan saada. Eihän sitä tiedä, miten maailma muuttuu, joten ohjeita luultavasti päivitetään ajan mittaan.

Mika Rahkonen
Toimituspäällikkö
YLE Uutiset

Lainaus

Aarne Kauranen antoi äänensä Radio Hämeelle

Tuija Aalto — Sun, 19 Sep 2010 17:45:25 +0000

Radio Hämeen pitkäaikainen toimittajalegenda Aarne Kauranen on lähtenyt eläkkeelle. Kynä ja lehtiö mukanaan ja Nagra olallaan nuori toimittaja Kauranen ajeli juttukeikoille maakunnassa 70-luvulla. 1990-luvulla vietiin läpi radion tuotannon digitalisoitumisen. Kysymykseen "miten sitä oikein pärjättiin ennen internetiä" on tietenkin yhtä vaikea vastata kuin miten me pärjäämme nyt - ennen - niin, mitä?

Lainaus

Avoin yhteistoiminta ei ole helppoa perinteisille organisaatioille

Juhana Kokkonen — Sun, 16 May 2010 11:25:58 +0000

Vuoden 2007 aikana suomalainen Jaiku-yhteisö oli voimissaan ja osallistuin itsekin aktiivisesti sen toimintaan. Tuon vuoden aikana Jaikuun syntyi muun muassa aktiivinen liverapo-kulttuuri ja innostuneet ihmiset osallistuivat mitä ihmeellisimpiin toimintakokeiluihin. Tästä kaikesta intoutuneena vuoden 2008 alussa aloitin oman ponnisteluni saada työpaikkani Metropolia Ammattikorkeakoulu käyttämään sosiaalista mediaa. Halusin kokea omassa työympäristössäni saman kostailemattomuuden ja positiivisen kehittelyhalun kuin Jaikussa.

Suhteellisen nopeasti kävi selväksi, ettei näin tulisi tapahtumaan ainakaan nopeasti. Ihmiset, joille kauppasin sosiaalista mediaa, jakautuivat positiivisesti suhtautuviin ja vastarannan kiiskeihin. Erilaisia syitä vastustukseen tuntui löytyvän jo ennen yhtäkään käytännön kokeilua. Ensinnäkin epäilyksiin liittyi oletuksa ihmisten organisoitumisesta, kommunikaatiosta ja yhteistyöhöstä. Koska sosiaalisen median palvelut eivät olleet työnantajan virallisesti käyttämiä tai hankkimia palveluita, niitä ei voitu käyttää työssä. Suunnitteluprosessien näyttäminen niihin kuulumattomille oli kategorisesti väärin, koska esimerkiksi opiskelijat eivät ymmärtäisi suunnitteilla olevan asian ja virallisesti päätetyn asian eroa ja tämä johtaisi loputtomaan huhumyllyyn. Sosiaalinen media aiheuttaisi myös yleistä kaaosta ja yksilöiden anarkistista puuhastelua, koska kaikki saisivat tehdä mitä haluavat.

Toiseksi sosiaalinen media tuntui aiheuttavan harmia vastustaville yksilöille henkilökohtaisella tasolla. Omien ideoiden näkyminen kaikille ja se, että kaikki oli periaatteessa googlattavissa jälkikäteen, tuntui epämiellyttävältä. Työnantaja voisi käyttää sosiaalista mediaa pahimillaan jonkinlaisena monitorointivälineenä. Oman työn ja siihen väistämättä kuuluvan virheiden kautta oppimisen näyttäminen muille ei tuntunut hyvältä. Saattoihan olla, että siinä sivussa muille paljastuisi oma ammattitaito tai sen puute. Omista totutuista tavoista oli vaikea päästää irti. Sähköposti ja Word olivat oikeita työvälineitä – wikit, facebookit ja jaikut joko nörttimäisiä tai lapsellisia leluja. Asioiden selvittelyyn ja käytön opetteluun ei ollut mahdollisuuksia, koska "oikeat" työt veivät kaiken ajan.

Ero nettiyhteisön ja organisaation välillä

Jaikun yhteisö koostui ihmisistä, jotka suhtautuivat avoimeen toimintaan positiivisesti. Osa Jaiku-ihmisistä varmaankin pakeni sinne omaa byrokraattista työarkeaan. Jaiku oli myös syntynyt tyhjästä ilman minkäänlaista historiallista painolastia, kaikki saivat aloittaa puhtaalta pöydältä ja tehdä sitä mikä kiinnosti.

Metropolia on taas erilaisten yksilöiden muodostama hierarkkinen organisaatio, jonka toimintamallien kirjo ja byrokratia on juurtunut sen yksilöihin. Osalle yksilöistä muutos avoimuuteen ja sosiaalisen median käyttöön on liian suuri tehtäväksi kertaloikalla. Sosiaalisen median käytön kannalta ongelmallista on se, että pienessä työyhteisössä vastustavat yksilöt voivat suhteellisen helposti torpedoida myös positiivisesti suhtautuvien kokeilut vain olemalla passiivisia. Tämä passiivisuus johtaa toteamukseen, että koska kaikki eivät ole olleet mukana, täytyy asiat tehdä myös perinteisellä tavalla (esim. kokouksilla, komiteoilla, sähköposteilla, liitetiedostoilla). Positiivisesti suhtautuville tämä tarkoittaa käytännössä kaksinkertaista työtä, joten omatkin kokeiluhalut voivat hiipua.

Ratkaisuna parvien katalysointi

Itse päädyin tekemään sosiaalisen median käyttöä tunnetuksi sellaisen yhteistyön kautta, jossa kehitellään täysin uusia toiminnan kohteita ammattikorkakouluun. Käytännössä tämä tarkoitti uusien "toimijaparvien" synnyttämistä, joihin kaikki olivat tervetulleita sopivaksi katsomallaan panoksella. Oli sitten kyseessä oppiminen scifi-fantasioinnin avulla tai työmatkapyöräilyn edistäminen, keskeistä on ollut se, että itse aihe kiinnostaa yhteiskehittelyyn osallistuvia. Koska prosessit ovat pitkiä, eivätkä kaikki ehdi kaikkiin fyysisiin tapaamisiin, on jo prosessin etenemisen kannalta ollut perustelua käyttää avointa sosiaalista mediaa. Ehkä juuri kehittelyprosessien avoimuus keskeneräisyyden merkityksessä (engl. open-endedness) onkin avain sosiaalisen median ja avoimien toimintamallien tuomiseksi perinteiseen, hierarkkiseen organisaatioon.

Olen kutsunut tällaisten parvien synnyttäjää ja mahdolistajaa parvikatalyytiksi. Parvikatalyytti toimii perinteisessä organisaatiossa suhteellisen autonomisesti. Hän voi itse valita, mitä avoimia prosesseja hän fasilitoi. Parvikatalyytin tehtävänä on johtaa yhteiskehittelyä ja varmistaa, että kaikki prosessiin liittyvä tieto kaikkien saatavissa. Parvikatalyytti toimii myös neuvottelijana parven ja organisaation välillä. Usein erilaiset resurssitarpeet ja poikkeukselliset toimintatavat tarvitsevat muutoksia tai poikkeuspäätöksiä hallinnossa, joten tämä työ on äärimmäisen tärkeä osa parvikatalyytin työtä. Parvikatalyytti on siis linkki vapaiden ja avointen kehittelyparvien ja perinteisen organisaation välillä.

Kirjoittaja on Metropolia-ammattikorkeakoulun lehtori ja tutkija.

Lue lisää: juhana.org

Lainaus

Kysy Niilolta

Emilia Kemppi — Fri, 29 Jan 2010 11:55:03 +0000

Elävä arkisto matkaa ensi viikolla Niilo Ihamäen pakeille. Mitä aktiiviselta senioritoimittajalta ja kansankulttuurin asiantuntijalta kannattaisi kysyä? Kirjoita kysymysideasi blogikommentteihin niin otamme ne matkalle mukaan.

Keskustelu työssä jaksamisesta ja eläkeiän nostosta käy parhaillaan kuumana. YLE Uutiset kertoi, että eläkkeelle jääneitä opettajia kysellään jo nyt tekemään lyhytaikaisia sijaisuuksia. Yhä useampi eläkeläinen palanneekin lähivuosina vanhalle työpaikalleen työvoimapulan vuoksi.

Vuonna 1920 syntynyt Niilo Ihamäki on ohittanut reilusti kaavaillun 65-vuoden eläkeiän mutta ei ole jäänyt lepäämään laakereillaan. Ihamäki on lehtimies, radiotoimittaja, radioääni, kansankulttuurin harrastaja ja eläkeläinen.

Ihamäki ja mummot iltapuhteella

Toimittajalegenda Ihamäki on radiotyössään keskittynyt erityisesti ikäihmisten haastatteluihin. Niilon nauhoille on tallentunut lukuisia tuokiokuvia menneen ajan elämästä. Perinteet, tarinat ja uskomukset on kerrottu toimittajalle avoimessa ja humoristisessa hengessä. Ihamäelle on varmasti vuosien kuluessa muodostunut vankka näkemys perinnekulttuurista ja samalla suomalaisuuden syvimmästä luonteesta. Kannattaa siis vaihteeksi kysyä jotain Niilolta.

Niilo Ihamäki työntouhussa vuonna 1958.

Lainaus