Blogit - nuoriso

Miten palvella uutta sukupolvea?

Samu Reijonen — Mon, 02 Apr 2012 08:54:29 +0000

Samu Reijonen on Uuden päivän tuottaja.

Uuden päivän toinen kausi lähenee tv:ssä loppuaan. Sarja jää kesäksi tauolle 3.5. jälkeen.

Viime viikolla saimme tietää, että sarja jatkuu vielä ainakin kaksi täyttä kautta. Sarjan jatkoon vaikutti suuresti yleisötutkimus, joka tehtiin ennen joulua. Tutkimuksessa oli mukana kolme ryhmää: 20–35-vuotiaiden miesten ja naisten ryhmät sekä 13–17-vuotiaiden tyttöjen ryhmä. Erityisen kiinnostavaa meille tekijöille oli saada tietoa 13–17-vuotiaista tytöistä. Tämä ryhmä oli vielä rekrytty sarjan Facebook-sivun kautta, joten tutkittavana olivat sarjan intohimoisimmat fanit.

Uuden päivän fanitytöt olivat hyvin samankaltaisia: yhteistä heille oli perinteiden kunnioitus ja kunnollisuus. Monet asuivat kaupungissa ja haaveilivat muutosta maalle. Myös luovuus korostui tyttöporukassa vaihdellen kirjan kirjoittamisesta soittoharrastukseen. Myös sosiaalisen mediaa ja internetin käyttö oli heille luontevaa.

Nämä tytöt tuntevat huonosti Ylen tarjonnan. Oikein positiivisena he kokivat sen, että kerrankin Yle on tehnyt jotain juuri heille. Ei lapsille tai aikuisille, vaan juuri heille. Tärkeä osa tätä kokemusta on Uuden päivän vahva nettiläsnäolo. Näille faneille sarja ei tule vain kolmena päivänä tv:stä, vaan Uusi päivä on läsnä joka päivä verkossa jaksojen lisäksi muulla sisällöllään. Faneja palvellaan UP-tarinoilla, UP+:lla, kilpailuilla, läsnäololla, musiikkivideoilla, livekeikoilla sekä muilla vaihtuvilla tavoilla. Faneille tämä kaikki on itsestään selvää palvelua ja siis hyvin keskeinen osa sarjaa.

Uudella päivällä Yle on tavoittanut joukon nuoria, joita ei muuten tavoitettaisi. Miten saisimme heidät pysymään Ylen kanavilla jatkossakin? Uusi päivä on kovalla työllä ja läsnäolollaan netissä voittanut heidät puolelleen, mutta miten heidät saataisiin löytämään myös muut ohjelmat?

Uudelle sukupolvelle koko maailman tv-ohjelmat ovat tarjolla muutamalla klikkauksella. He ovat kuitenkin myös porukka, joka arvostaa kotimaisuutta ja sitä, että heitä palvellaan. Uusi päivä on nostanut heidän odotuksensa korkealle palvelun suhteen. Jatkossa tämä täytyy ottaa huomioon, kun sisältöjä näille katsojille suunnitellaan.

Läsnäolo verkossa on palvelu, jota tämä sukupolvi tulee odottamaan. Jos ohjelmasta ei puhuta verkossa mitään tai se ei näy aktiivisesti sosiaalisessa mediassa, tälle ikäryhmälle sitä ei ole olemassa. Hyvällä verkkopalvelulla voimme taas päästä hyvin pitkälle. Verkkoon on siis pakko panostaa, kun haluamme ymmärtää uutta sukupolvea tv:n katsojina – olipa sitten kyse draamasta tai muista genreistä.

Meillä UP:ssa on nettiläsnäolosta nyt muutaman vuoden kokemus, jossa on paljon myös kantapään kautta opittua. Kerromme näistä kokemuksista mielellämme lisää. Tervetuloa sparraamaan kanssamme siitä, miten tehdään draamaa tulevaisuuden yleisölle!

Lainaus

Kadonnut sukupolvi

Eve Mantu - hämmentynyt tuleva mentori — Fri, 21 Oct 2011 11:54:00 +0000

Olen lupautunut nuorelle mentoriksi. Amigo-hankkeen mentorisuhde kestää vuoden ja se on vastuullista ja ohjattua vapaaehtoistoimintaa.

Mietin lakkaamatta mitä ihmettä minulla muka on annettavana. Olen itse kaikin tavoin keskeneräinen ja ihmettelevä. Aikaakaan ei töiden lisäksi tunnu olevan mihinkään.

"Se, että me seuraamme uutisia syrjäytymisestä ja muista ongelmista luo harhan, että me olemme valveutuneita. Emme kuitenkaan ole mukana kantamassa vastuuta ratkaisuista. Me seuraamme ja keskustelemme ja filosofoimme ja analysoimme, mutta ehkä se seuraava askel olisi itse osallistua ja vaikuttaa, elää ja kokea se todellisuus, mistä uutiset kertovat", sanoo Liisa Björklund Helsingin Diakonissalaitokselta.

"Olemme saavuttaneet lakipisteen hoivan, tuen ja avun ulkoistamisessa. Julkisen palvelujärjestelmän rahkeet eivät riitä siihen mitä ihmiset toisiltaan tarvitsisivat. Lähimmäisyyttä. Voiko olla kanavia kenen tahansa tavallisen ihmisen osallistua lähimmäisyyden tuottamiseen muillekin kuin sille omalle lähipiirilleen?"

Lainaus

Keskitymme epäoleelliseen

Matti Tyynysniemi, toimittaja, A-talk — Thu, 14 Oct 2010 12:39:03 +0000

Yritin selvittää lehtiarkistosta, mitä poliitikot lupasivat tehdä lasten ja nuorten mielenterveyspalveluille kouluampumisten jälkeen.

Oikeastaan mitään ei löytynyt. Lehtien sivut olivat täynnä internetin vaaroja, Friedrich Nietzscheä ja ennen kaikkea aseita, aseita ja aseita. Varsinkin Matti Saaren aseenkantoluvasta päättäneen komisarion tekemisiä ja tekemättä jättämisiä ruodittiin intensiteetillä, joka varsinkin näin jälkeenpäin tuntuu täysin ylimitoitetulta.

Ehkä meillä on tällaisia tapahtumia kohdatessamme tarve kiinnittää huomiomme helppoihin, konkreettisiin asioihin. Miksi joku ei tehnyt jotain tiettyä asiaa? Miksi yhteiskunta ei estänyt sitä ja tätä? Missä olivat viranomaiset? Pitää säätää laki. Pitää asettaa joku syytteeseen.

Sellon ampumisten jälkeisessä tiedotustilaisuudessa toimittaja kysyi poliisilta, voiko kuka tahansa kävellä Suomessa aseistautuneena kauppakeskukseen. Voi, vastasi poliisi.

Seuranneina päivinä erään sanomalehden pääkirjoitustoimittaja taas ihmetteli, miksi kukaan ei kiinnitä huomiota ihmiseen, joka on pukeutunut "huomiotaherättävästi mustiin". Mihin Suomen talvessa sitten normaalisti pukeudutaan, keltaiseenko?

Tarkoitukseni ei ole olla näsäviisas, vaan osoittaa, että jostain syystä tällaisia asioita on paljon helpompi miettiä kuin sitä, miksi ihmiset voivat pahoin. Ehkä siksi en löytänyt niitä poliitikkojen lupauksiakaan. Jokelaan ja Kauhajoelle kyllä luvattiin kriisiapua, mutta muuten oli hiljaista.

Ei toki ole aukottoman selvää, että kouluampumiset estetään paremmalla mielenterveyshoidolla. Esimerkiksi Jussi Särkelä väittää pamfletissaan Koulumurhat, että näillä asioilla ei olisi tekemistä keskenään.

Mutta ei sillä ole väliä. Ei apua tarvitsevien nuorten tai muidenkaan ihmisten auttaminen voi riippua siitä, pelkäämmekö heidän tarttuvan aseeseen vai emme.

Lainaus