Blogit - rasismi

Toimittaja on rasisti

Juhana Säilynoja — Mon, 10 Nov 2014 08:18:29 +0000

Olen toimittaja. Työssäni lokeroin ihmisiä ja annan heille erilaisia ominaisuuksia. Luon heistä tahtomattani kuvaa oman maailmankatsomukseni kautta, mutta millä oikeudella? Kenenkään toisen suulla ei saisi puhua, ei antaa hänelle ominaisuuksia eikä väkisin määritellä toisen ihmisen minuutta, ei edes eikä varsinkaan toimittaja, sillä silloin unohtaa ihmisen.

Elävän arkiston toimittajana törmään lähes päivittäin vanhaan materiaaliin, joka nykypäivänä näyttäytyy rasistisena, sovinistisena, homofobisena, ihmistä lokeroivana ja vähättelevänä. On helppo piiloutua “aika oli eri” -argumentin taakse. Se suojaa paitsi tekijöitä, myös kaikkia muita sinä aikana eläneitä. Se antaa tilaa paremmalle, mutta myös legitimoi tämän päivän tietämättömyyttä ja toiseuttamisen rakenteellisuutta.

Hyvän esimerkin tästä antaa Jani Toivola. Hänen pointtinsa on, että alistavat sanat ovat eriyttäviä eikä niiden epäsopivuutta tai sopivuutta pitäisi päättää yhdessä yhteiskuntana vaan sanan kohteen pitäisi saada se itse määritellä. Esimerkkinä hän käyttää neekeri-sanaa, jonka käyttöä on puolusteltu sillä, että täytyy olla vapaus saada käyttää sanaa, jonka on oppinut koulussa ilman negatiivista latausta.

“Taistellaan siitä, että heidän pitäisi saada käyttää sitä sanaa. Tää on niin turha taistelu. Miksei me voida mennä sen kohteen mukaan? Jos mä sanon, että se ei tunnu hyvältä, niin voidaanko me päästää siitä sanasta irti ja mennä seuraavaan?” Toivola pohtii. Tällaisissa tapauksissa saattaa alkaa turha väittely siitä, mitä sana merkitsee, jolloin unohtuu kokemuksen subjektiivisuus.

Myös sanavalinnoilla on valtaa ja niitä joutuukin jatkuvasti pohtimaan, käymään itsensä kanssa kauppaa ja perustelemaan sanojen tarve. Mielikuvat luovat stereotypioita. Minkälaisia mielikuvia saattaa liittyä vaikka sanaan maahanmuuttaja? Entä sanaan siirtolainen? Sanavalinnoilla voi myös tehdä turhia korostuksia. Minkälainen korostus on sanassa homoseksuaali ja miten se eroaa homosta?

Elävästä arkistosta löytyy todella vanhojakin ohjelmia ja vaikka luulisi kaikista vanhimpien näyttäytyvän rasistisimpana, ei näin välttämättä ole. Lohduttavaa siis on, että ajastaan huolimatta järkevät tekijät erottuvat.

Usein ajankohtaisohjelmien epäkorrektius on yleistämisessä ja stereotypioiden ylläpitämisessä.

“Afrikkalaiset ovat iloisia”. “Romanit ovat hyviä laulajia”. “Suomalaiset ovat hiljaisia jurottajia”. “Homomiehet pukeutuvat hyvin”. “Naiset taitavat kotityöt”.

Nämä voisivat olla sitaatteja mistä vain ohjelmasta miltä vuosikymmeneltä tahansa. Nämä kuvitteelliset lauseet toimivat esimerkkeinä lauseista, joilla luodaan valheellisia stereotypioita. Joilla käytetään valtaa.

Ne tunnistaa valheeksi miettimällä, ovatko nämä annetut ominaisuudet universaaleja. “Ihmiset ovat iloisia”. “Ihmiset ovat hyviä laulajia”. “Ihmiset pukeutuvat hyvin”. Eikö kuulostakin tyhmältä ja epätodelta? Ihan yhtä hölmöä ja valheellista on antaa ihmiselle jokin ominaisuus stereotypian pohjalta. Se on yhtä hölmöä kuin työntää hänet johonkin lokeroon. Se on ihmisyyden pienentämistä. Se on väkivaltaa.

Rasismia kitketään usein eri tavoin. Yksi on Ei rasismille -hanke.

Lue lisää blogauksia aiheesta:

Seija Aunila: Juutalaiskysymys ja pumpuliplantaasin pojat

Ida Fellman: “Vi måste acceptera dem, för de kan ju inte rå för hur de ser ut” – om barnrpogram och tolerans

Tätä kirjoitusta saa mielellään kommentoida ja antaa siitä palautetta. Helpoiten se onnistuu tuossa alla tai Twitterissä @Sailynoja.

Lainaus

Suvakki ja mokuttaja kurkistavat suomalaisen rasismin historiaan

Seija Aunila — Thu, 02 May 2013 08:25:02 +0000

Tiedän, että tämän kirjoituksen otsikko on harvinaisen ärsyttävä ja epäkorrekti.

Kyllähän te tunnette nämä kukkahattutädit, jotka täysin kritiikittömästi hyysäävät maahanmuuttajia, mokuttajat eli mokkakikkelin perässä juoksevat monikulttuurisuusideasta humaltuneet naiset sekä suvakit eli suvaitsevaiset vajakit. Nämä nimikkeet minä Seija Aunila ja toimittaja Eve Mantu saimme, kun aloimme käsitellä ohjelmissamme suomalaista rasismia ja ennakkoluuloja.

Meitä yleläisiä toimittajia haukutaan siitä, että me tarjoamme mokutusta verorahoilla ja vouhkaamme rasismista. He ovat oikeassa. Laki Yleisradio OY:stä määrää, että julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta. (3. luku, 7§). Tämä taas tukee Suomen perustuslakia ihmisten yhdenvertaisuudesta.

Miksi me ennakkoluuloja ja rasismia käsittelevien ohjelmien takia emme olekaan enää toimittajia, vaan kritiikittömiä hyysääjiä? Muita aihepiirejä me voimme käsitellä varsin vapaasti ilman, että toimittajuuttamme kyseenalaistetaan. Ihmiset voivat toki olla eri mieltä kanssamme, mutta säilymme heidän silmissään toimittajina.

Oman alan asiantuntijuuden katoaminen rasismia käsittelevässä keskustelussa ei koske yksinomaan meitä toimittajia, vaan myös tutkijoita. Rasismintutkija Vesa Puuronen on keskustelupalstoilla ennemminkin punikki tai stallari kuin tutkija. Vasemmistolaisuuden lisäksi yhtä kyseenlaista on tulla leimatuksi vihreäksi tai yhdistelmätermillä punavihermädättäjäksi. Jostain syystä rasismista ohjelmia tekevät toimittajat ja sitä tutkivat tutkijat leimautuvat poliittiselta kannaltaan punaisiksi tai vihreiksi naisiksi (kukkahattutädille ja mokuttajalle ei ole miespuoleista vastinetta). Eivät siis arvovapaiksi, oikeistolaisiksi tosi-miehiksi.

Miksi maahanmuuttokriittiset kokevat rasismin tutkimisen ja käsittelyn mediassa niin arveluttavaksi, että he käyttävät palstametrejä näiden mokuttajien solvaamiseen ja uhkailuun?

Tutkijoilla oma lehmä ojassa

Keskusteluketju Reijo Paunosen blogissa Uusi Suomi Puheenvuoro –palstalla antaa tähän arveluttavuuteen yhden vastauksen: rasismintutkija syyllistää kantaväestöä ja rasismintutkijalla on oma lehmä ojassa jollain tapaa. Uhkaavaa tilanteessa on se, että päättäjät haluavat tukea tätä mokutuspolitiikkaa. Kansanedustaja ja tohtori Jussi Halla-Aho on esittänyt blogissaan, että:

"Suvaitsevaisessa" diskurssissa vallitsee tietynlainen kaksoisajattelu "yleistä mielipidettä" koskien. Koska suvaitsevaisto on syvästi elitistinen ja saa käyttövoimansa kansallisesta itseinhosta, se helposti esittää jyrkästi yleistäviä ja leimaavia lausuntoja, jotka antavat ymmärtää, että "suvaitsevaiset" ovat ylhäinen vähemmistö ja "rasistit" alhainen enemmistö.

Suurin osa maahanmuuttokriittisten palstojen keskustelijoista on miehiä. Sukupuolentutkija Tuija Saresma valmistelee tällä hetkellä tieteellistä artikkelia niin sanotuista maskulinistisista blogeista. Hän tarkastelee erityisesti Uuden Suomen Puheenvuoroissa julkaistuja maskulinistisia blogeja. Siinä Suomi näyttäytyy dystopiana (synkkä tulevaisuus), jossa feministit yrittävät tieteen nimissä pistää miehet matalaksi. Saresma näkee tiiviin yhteyden näillä maskulinistisilla blogeilla ja maahanmuuttokriittisellä keskustelulla. Molemmissa keskustelijoiden yksi johtoajatus on traditionalismi. Oswald Spengleriin viitaten traditionalistit ennustavat, että perinteensä ja hierarkiansa kadottava sivilisaatio on tuomittu tuhoutumaan ennemmin tai myöhemmin. Traditionalistit ovat huolissaan perinteisen sukupuolijärjestelmän murenemisesta. Näin traditionalismi voidaan nähdä taantumuksellisena äärikonservatismina.

Olisiko maahanmuuttokriittisten ajatusten taustalla siis pelko oman maskuliinisuuden katoamisesta? Suomeksi sanottuna, eikö suomalainen mies olekaan enää monikulttuuristuvassa Suomessa mies?

Tarkastele suomalaista rasismia aikajanalla >>

Lainaus

Juutalaiskysymys ja pumpuliplantaasin pojat

Seija Aunila — Tue, 05 Feb 2013 11:04:31 +0000

”Hyvää päivää, hyvät kuulijat. Tänään Kuusikulmaisen pöydän ympärillä keskustellaan juutalaiskysymyksestä. Asiantuntijat pohtivat, voiko aiheesta keskustella radiossa ja mitä Raamattu sanoikaan juutalaisten kohtalosta.”

Näin kuulutettiin 1930-luvulla radiossa, tai olisi kuulutettu, jos kyseinen jakso sarjasta ”Keskusteluja kuusikulmaisen pöydän äärellä” olisi lähetetty radiosta. Se oli kuitenkin aiheensa takia aivan liian hankala. Yleisradio vältti vielä 1950-luvullakin turhan keskustelun synnyttämistä, ja 1930-luvulla juutalaiskysymys olisi herättänyt keskustelua, varsinkin, jos ohjelma olisi esittänyt arvostelua Saksaa kohtaan.

Kuuntele Elävästä arkistosta: Keskustelu siitä, voidaanko juutalaiskysymyksestä keskustella radiossa (1939)

Tämä arkistoon jäänyt nauhoitus juutalaiskysymyksestä kertoo Yleisradion tavasta sekä myötäillä yleistä rasismin ilmapiiriä että toisaalta yrityksestä suhtautua siihen jotenkin fiksusti. Yleisesti ottaen rasistiset piirteet Yleisradion ohjelmissa ovat kuulostaneet jälkikäteen kuunneltuna naiivin syyntakeettomilta. Niistä kun paistaa läpi suomalaisen rodun vähempiarvoisuus muihin länsimaihin verrattuna.

”Koita nyt Sirkka-parka heikoilla voimillasi mutta pestyllä naamalla näyttää suurmaailman yleisölle, ettemme me suomalaiset sentään kaikkein vinosilmäisimpiä mongoleja ole.” Näin ohjeisti Sirkka Salosen isä tytärtään Miss Eurooppa -kisoihin vuonna 1938. Sirkka-parka voitti Euroopan kauneimman naisen tittelin.

Kuuntele Elävästä arkistosta: Sirkka Salonen palaa Suomeen (1938)

Oikeastaan vasta musta mies tarjosi suomalaisille ”hieman alkeellisemman” vertailukohdan. Pastori Tuure Vapaavuori tutustutti 1950-luvulla suomalaislapset tähän Afrikan villiin ja lapselliseen mieheen, likaiseen pakanaan, jonka ympärillä häärii monta vaimoa. Afrikka nähtiin yhtenä suurena maana, jossa puhuttiin ”afrikan kieltä”, samaan tapaan kuin Euroopassa puhuttaisiin "euroopan kieltä".

Kuuntele Elävästä arkistosta: Lähetyssaarnaaja vierailee mustan pakanan majassa (1957)

Ominaista mustille miehille oli myös se, että heistä harvemmin puhuttiin nimellä. Urheiluselostuksissa juoksi ”pumpuliplantaasin poikia” ja yksinkertaisesti neekereitä. Neekeri-sana oli hyväksytty vielä 1960-luvulla. Urheiluselostuksissa nämä pumpuliplantaasin pojat olivatkin ylivertaisen voimakkaita, karuissa oloissa varttuneita nuorukaisia.

Kuuntele Elävästä arkistosta: "Amerikan neekerit" 400 metrin finaalissa Rooman olympialaisissa (1960)

Kuuntele Elävästä arkistosta: Pumpuliplantaasien geeniperintöä miesten 100 metrillä yleisurheilun MM-kisoissa (1991)

Juutalaiskysymyksen jälkeen Suomessa pinnalle nousikin neekerikysymys. Mustalla miehellä ei esimerkiksi ollut asiaa suomalaiseen ravintolaan 1960-luvulla. Toisaalta tuohon aikaan ravintolaan ei ollut asiaa monella suomalaisellakaan, ei ainakaan romaneilla, yksin liikkuvilla naisilla ja pitkätukkaisilla miehillä.

Kuuntele Elävästä arkistosta: Afrikkalaiselta turistilta evätty pääsy ravintolaan (1964)

Suomalaiset ovat varsin taitavasti pitäneet maan rajat suljettuina toisen maailmansodan jälkeen 1990-luvulle asti. 90-luvun alussa jostain käsittämättömästä (suomalaisille käsittämättömästä) syystä Venäjän puolelta Suomeen saapui vähän päälle sata romanialaista ja 43 somalia. Kyllä, 43 somalia!

Toimittaja Terttu Lensu suuntasi mikrofonin kanssa rajan tuntumaan Rauhan entiseen sairaalaan, jonne oli perustettu pakolaisten vastaanottokeskus. Lensu totesi kuin pastori Vapaavuorta mukaillen, että näistä maahanmuuttajista liikkuu villejä huhuja, he kantavat tikareita mukanaan ja turmelevat nuorison moraalin. Paikalliset asukkaat ehdottivatkin, että nämä uudisasukkaat pitäisi aidata.

Kuuntele Elävästä arkistosta: Ensimmäisiä Somalian ja Romanian pakolaisia vaadittiin jopa aidattaviksi (1990)

Aitaaminen ei täysin onnistunut, ja nämä eksoottiset uudisasukkaat pääsivät liikkumaan mm. paikallisiin ruokakauppoihin. Kun viranomaiset eivät olleet riittävän tarmokkaita, niin Suomen tervehenkinen ja moraalisesti turmeltumaton nuoriso otti ohjat omiin käsiinsä useilla paikkakunnilla, joissa oli pakolaisten vastaanottokeskuksia.

Kuuntele Areenasta Seija Aunilan ohjelma Kurkistuksia suomalaiseen rasismiin 2/3: Rasismi Ylen ohjelmissa

Lainaus

Sinä olet Suomi

Eve Mantu - huolestunut kansalainen — Fri, 03 Jun 2011 07:40:57 +0000

Nuori mies luki kirjaa puistossa. Vieras mies tarttui häntä nilkoista ja alkoi vetää kohti vettä. "Eläin pitää viedä takaisin luontoon." Mitä sinä olisit tehnyt, jos olisit nähnyt tapauksen? Tarinan eläin on Chike Ohanwe. Hänen tarinansa leviää kulovalkean tavoin esimerkkinä törkeän rasistisesta loukkauksesta. Minä olen Suomi ja sinä olet Suomi. Mitäs nyt tehdään?

Järjestän tiistaina klo 12.15-13.00 suoran "kyläkokouksen" radiossa. Nyt mietitään rakennuspalikoita. Mitä minun ja sinun on hyvä tehdä ja sanoa, kun joudumme todistajiksi ikävään tilanteeseen. Kun bussissa joku huutelee rasistisia kommentteja, kun jotakuta kohdellaan kuin halpaa makkaraa hänen ihonvärinsä takia.

Kyläkokoukseen voi osallistua puhelimitse. Otan myös kiitollisena vastaan sähköpostitse lähetettyjä rakennuspalikoita.

Chike Ohanwe haastaa meidät: Rakas Suomi. Älä vaivu sosiaaliseen lamaan. Loukkaavan käytöksen laittaminen kulttuurin piikkiin on tekosyy olla ottamatta itsestään vastuuta. Yksilö tekee kulttuurin. Sinä olet se miltä Suomi näyttää.

Lainaus

Kerjäläisten valtakunta

Jukka Lindfors — Tue, 26 Oct 2010 11:09:12 +0000

Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen mukaan kerjääminen pitäisi kieltää, koska se ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin ja hyvinvointimalliin. Tällä perusteella voitaisiin kieltää myös smalltalk, Miljonääriäidit ja abiristeilyt.

Todellisuudessa kerjäämisellä on ollut suomalaisessa kulttuurissa vankka asema ja pitkät perinteet. Itse asiassa kaikki meistä eivät pystyisi juomaan jokapäiväistä latteaan ilman sitä: vielä osalle isovanhemmistamme kerjääminen oli nimittäin ainut tapa säilyä elossa.

Kuuntele: Suomalaiset kerjuulla (1965).

Kerjääminen oli 1900-luvun alkupuolella osalle suomalaisista

ainoa toimeentulon muoto. Suomi koki joukkomittaista kerjäläisyyttä

etenkin 1800-luvun katovuosina. Ilmiö toistui sisällissodan jälkeen

ja 1930-luvun talouspulan aikana.

Kerjuuta on eri aikoina yritetty estää laeilla ja asetuksilla. Konstit ovat olleet monet: 1600-1700-luvuilla kerjäläisiä palautettiin kotikuntiinsa, karkotettiin maasta, piestiin raipoin tai vitsoin, tuomittiin vankeuteen tai pakkotyöhön tai suljettiin työ- ja kehruuhuoneisiin muiden rikollisten, prostituoitujen ja mielisairaiden sekaan. Työlaitokset ja pakkotyö säilyivät suomalaisen sosiaalityön järeämpien aseiden valikoimassa vielä 1900-luvullakin.

Uhkailut ja rangaistukset eivät kuitenkaan kerjäläisyyttä lopettaneet. Kun nälkävuosina tai pula-aikana tuhannet häiritsivät yleistä viihtyvyyttä kerjuukuppeineen ja -pusseineen, ei maassa olisi riittänyt poliiseja – saati puistoisäntiä ja kunnallisia katuvalvojia – poistamaan heitä maisemista. Hätä ei lue lakia, ei etenkään nälänhätä.

Katso: Huoltopoliisi tarkkaili kansaa (1971).

Huoltopoliisi - irtolaisten Stasi? Poliisi piti tarkkailukortistoa

maankulkijoista, asunnottomista, työnvieroksujista, prostituoiduista,

alkoholisteista ja perhepinnareista.

Katso: Ilotytöt määrättiin työlaitokseen (1968).

Ammattimaiset haureuden harjoittajat määrättiin vuosina

1937–1972 Ilmajoen työlaitokseen opettelemaan maataloustöitä.

Laitosta kutsuttiin myös naisvankilaksi.

Katso: Nälkäiset kärrättiin pois pitäjästä (2008).

Muualta tulleet kerjäläiset on kautta aikojen pyritty lakaisemaan

takaisin rajojen taakse, olipa raja kunnallinen tai valtakunnallinen.

Kaiho Niemisen romaani ”Pakolaisten kuski” kertoo nälkävuodesta

1868. Rikas isäntä komentaa nuoren miehen kuskaamaan vieraan

kunnan kerjäläiset pois silmistä.

Kun mustalaisen sai hirttää

Romanit eli ”mustalaiset ja tattarit” ovat olleet keskeisesti irtolais- ja kerjäläislakien laatijoiden mielessä. Aika ajoin annettiin nimenomaan heitä koskevia asetuksia ja lakeja.

Tutkija Panu Pulman mielestä myös Helsingin sodanjälkeiset järjestyssäännöt, joilla kiellettiin kaikki kerjuuseen vivahtavakin toiminta veitsenteroituksesta pihasoittoon, oli kohdistettu juuri ahtaaseen asemaan ajettuihin romaneihin.

Ruotsi-Suomen vuoden 1741 irtolaislaki oli tähdätty ”kaikenlaisia ulkomailta tulleita hyödyttömiä ryhmiä kohtaan”. Romanit mainittiin siinä samassa nipussa nuorallatanssijoiden, silmänkääntäjien, komeljanttarien, juutalaisten ja ”savoijilaisten” – mitä he lienevätkin – kanssa. Vuonna 1748 annetun asetuksen mukaan ulkomaalaiset mustalaiset oli karkotettava lähtömaahansa raipparangaistuksen uhalla. Sama toimenpide uhkasi talosta taloon kierteleviä ja kulkukauppaa harjoittavia kotimaisia romaneja.

Nollatoleranssi jatkui autonomian kaudella. Vuoden 1852 asetuksen mukaan romaneja tuli kohdella irtolaisina. Mutta toisin kuin muut irtolaiset, heidät tuli ottaa välittömästi kiinni ja toimittaa kuvernöörin eteen. Miehiä saattoi odottaa jopa elinkautinen pakkotyö ilman oikeuden päätöstä. Kehruuhuoneisiin määrättyjen äitien lapsia vietiin Venäjälle kasvatettavaksi armeijan rulliin. Talonpoikaissääty pahoitteli, ettei mustalaisen pidätystä määritelty jokamiehen oikeudeksi myös vuonna 1863 säädetyssä irtolaislaissa.

Kun valtion komitea vuonna 1900 kokosi ideoita ”mustalaiskysymyksen” ratkaisemiseksi, se sai tukun entistä reippaampia toimenpide-ehdotuksia. Niissä toivottiin mm. että kaikki mustalaiset ”olisivat lailla kiellettävät liikkumasta kotipitäjänsä ulkopuolella”, ”olisivat pantavat yleiseen työhön jossakin kruunun laitoksessa” (vain ilmiantajan lausunnon perusteella), ”vietäisiin johonkin meren saareen, erilleen muiden ihmisten seurasta” tai ”tuomittaisiin maanpakoon maasta kuten juutalaiset” ja että myös niitä, jotka heille almuja antavat tai pitävät heitä luonaan, olisi rangaistava. Lopullista ratkaisua haettiin ehdotuksella, jonka mukaan romanit ”olisivat kuohittavat, jonka kautta heidän sukunsa tulisi kokonaan loppumaan”.

Tähän mennessä radikaaleimman vaihtoehdon tarjosi vuonna 1637 säädetty laki, jonka mukaan mustalaismiehen sai tavatessa ottaa kiinni ja hirttää ilman oikeudenkäyntiä. Lakia ei kylläkään koskaan pantu toimeen, mutta se kumottiin vasta vuonna 1748.

Kaikkein uusimman kerjäämiskiellon puoltajat ovat kiistäneet, että asiaa koskeva lakiehdotus olisi suunnattu vain yhtä etnistä ryhmää vastaan. Menneinä vuosisatoina – ennen kuin käsitteet ”rasismi” ja ”rotusyrjintä” tulivat yleiseen käyttöön – tässä suhteessa ei kursailtu.

Kuuntele: Ulkopuolella yhteiskunnan (1965).

Romanit ovat juutalaisten lailla olleet vainojen kohteena.

Natsien keskitysleireillä surmattiin satojatuhansia romaneja.

Katso: Romanikerjäläiset Rajasaaressa (2008).

Miten pitäisi suhtautua, kun tutun sillan alle leiriytyy ryhmä

katumuusikoita tai kerjäläisiä? Ajankohtainen kakkonen

selvitti asiaa kesällä 2008.

Kirjallisuutta
- Panu Pulma: Kerjäläisyys, irtolaisuus, ”mustalaisuus”. Historiallisia yhteyksiä.
- Heikki Pihlajamäki: Kerjuu kontrollin kohteena. Ruotsalais-suomalaisen kerjuulainsäädännön historiaa.
(Molemmat em. artikkelit kirjassa Kerjääminen eilen ja tänään, toim. Virpi Mäkinen & Anne Birgitta Pessi, Vastapaino 2009.)
- Panu Pulma: Suljetut ovet. Pohjoismaiden romanipolitiikka 1500-luvulta EU-aikaan. SKS 2006.
- Raino Vehmas: Suomen romaaniväestön ryhmäluonne ja akkulturoituminen. Turun yliopiston julkaisuja, sarja B:81, 1961.

Onko tämä kerjuuta?

Katso: Kauko Juhantalo valtakunnanoikeuteen (1992).

Kauppa- ja teollisuusministeri Kauko Juhantalo tuomittiin

vuonna 1993 vuoden ehdolliseen vankeuteen lahjusten vaatimisesta.

Katso: Marja Tiuran Nova-seikkailut (2009).

Syyskesällä 2009 paljastui, että Nova Group oli maksanut

Tiuran lentolipun Thaimaasta vuonna 2008. Tiura kiisti

tapahtuneen ensin, mutta selitti myöhemmin saaneensa

rahan lainaksi.

Katso: Pankkituki – Suomen suurin tulonsiirto (1996).

Pankkikriisin voittajia olivat 80-luvun nousukauden

onnistuneet sijoittajat, rahamarkkinasijoittajat ja omaisuuden

uusjaosta hyötyjät. Häviäjiä olivat veronmaksajat.

Lainaus