Blogit - lähikuva

(Elo)kuvallisuudestako

mottosa — Mon, 26 Mar 2012 10:38:54 +0000

Olen käytännön osaaja, en teoreetikko. Joten kun huomaan painottavani pajoissa kuvaamista tallentamisen sijaan, mietin samalla, puhunko nyt ihan puuta heinää.

Eli siis,

yksi pääajatuksemme Mediabussi-työpajoissa on opettaa osallistujat kuvaamaan asioita sen sijaan että he vain tallentaisivat niitä.

Tallentaminen on mielestäni sitä, että kamera käännetään kohden jotain esimerkiksi tapahtumaa ja sitten painetaan nauhoitusnappia. Ja kas, tapahtuma tai tilanne tms. on tallennettu.

Mutta kuvaaminen on mielestäni jotain ihan muuta. Se on näkemistä ja katsomista ja ajattelua. Todellisuuden hahmottamista kuviksi eli otoksiksi ja sitten niiden tallentamista. Taitoa ja kykyä nähdä todellisuus jollain – mahdollisesti omalla – tavalla.

Tätä todellisuuden hahmottamista kuvina harjoittelemme pajoissa pienen kohtausharjoituksen avulla. Nuorten tulee kuvata joku yksinkertainen tavallinen tapahtuma siten, että se ikään kuin hajotetaan yksittäisiksi (mielellään lähi-) kuviksi.

Mielenkiintoista on, että toiset ikään kuin hoksaavat heti, mistä on kyse. Toiset taas eivät. Ja kun hoksaa jotain, niin sitten todellakin hoksaa jotain. Kuten hoksasivat nämä vauhdikkaan mopoilutarinan tehneet pojat.

Katsokaa ja ihailkaa tätä noin neljän tunnin työpajassa Kuuhankaveden koululla, Hankasalmella, syntynyttä tuotosta. Itse olen erityisen tykästynyt alun kävelykuviin, mopojen käynnistyskuvaan, kolmeen mopojen "lähetyskuvaan" sekä tietty hienoihin ohituskuviin. On ollut näkyjä, ja sitten niistä on tehty kuvia.

Niin siitä puusta ja heinästä vielä…

Teoreettisen tietämykseni ohuuden riivaamana kerrassaan googletin sanan ”elokuvallisuus”. Ja en nyt viiden sekunnin tutkimustyön jälkeen ehkä ihan sylttytehtaalle asti päässyt, mutta teoreetikkoon kuitenkin.

Hanna Eskosen pro gradu –tutkielmasta ”Todellista elokuvaa” opin, että elokuvallinen tyyli (cinematic style) syntyy sillä hetkellä, kun elokuvakamera sai funktion luovan ilmaisun välineenä pelkän tallennusapparaattitehtävänsä rinnalla (ja Hanna Eskonen tämän oppi siis David Bordwellilta).

Eli bussi on – jollei oikealla – niin ainakin jollain tiellä:)

Lainaus

Alku aina hankalaa...

mottosa — Tue, 06 Mar 2012 10:26:23 +0000

Ensimmäistä työpajaamme on takana reilut kolme tuntia, kun tajuan, että nyt on menty metsään ja pahasti.

Tilanteen pitäisi olla se, että pienryhmä nro 3 (neljä noin 10-vuotiasta poikaa) on kuvaamassa elokuvaansa pullan ahmimisen vaaroista kuvakäsikirjoituksen mukaisesti. Sen sijaan pojat yrittävät epätoivoisesti saada koko elokuvaa tallentumaan yhdellä otoksella. Ja eihän se onnistu.

Eli jaahas, ja pistetäänpä poikki, kuulen itseni sanovan. Haemme kuvakäsikirjoituksen ja teemme yhdessä sen kaksi ensimmäistä kuvaa. ”Ahaa, ei että sen voi laittaa välillä poikkikin!”, on kuvaaja suureksi huojennuksekseen vihdoin oppinut, ja äänimieskin näyttää jo rauhallisemmalta.

Jätän pojat hommiin, ja hommiin ryhdyn itsekin. Eli voin vain todeta, että jakamamme ns. ”oppi” on lentänyt jostain ehkä avaruuden korkeudelta nuorten poikien pään yli. Eli homma pitää miettiä uusiksi.

Joten seuraavana aamuna, elämämme toisessa työpajassa Kasavuoren koululla Kauniaisissa, päätämme edetä vain ja ainoastaan varmoin ja selkein askelin. Ja hah, onnistumme!

Aloitamme tällä kertaa siitä, mistä alkaa tietenkin pitää, eli alusta. Eli kuvasta.

Käymme läpi asioita kuten, mikä on kuva? Miten videokuva alkaa ja loppuu? Miten kuva kannattaa käytännössä kuvata?

Pohdimme, mitä kaikkea kannattaa ajatella ennen kuin painaa rec-nappia? Miten kuva kertoo?

Tutkimme, miten tärkeitä ovat lähikuvat. Ja milloin taas tarvitaan muita kuvia. Painotamme, että on tärkeää tietää, mitä haluaa näyttää, jotta voi sen kuvata. Kuvaaminen on eri asia kuin tallentaminen – kuvaaminen ei ole sitä että kääntää kameran tapahtumaan päin ja antaa palaa.

Ja tätä harjoittelemme. Kuvaamme ja katsomme. Ja ilokseni myös näemme! Välillä niitä asioita, joita kuvaaja oli halunnutkin näyttää, ja välillä jotain ihan muuta – miten opettavaista. (Olisin halunnut lisätä tähän muutaman näytteen harjoittelun tuloksista. Mutta taas aloittelijan moka, kameroiden muistikortit on jo tyhjennetty! Ensi kerralla, ensi kerralla...)

Mutta näistä kuvista – vaikkakaan ehkä teknisesti ei vielä täydellisistä – oli hyvä jatkaa matkaa eteenpäin, pohtimaan kohtausta ja sen rakentumista. Ja siitä kohden omaa pientä elokuvaa. Olimme selvästi oikeilla jäljillä!

Katso, esimerkiksi tätä. Lähikuvat aikalailla paikoillaan, vai mitä? Herkullista…

Ja täältä näet, miten sille ahneelle pullan syöjälle lopulta kävi….Valmiiksi tuli siis:)

Katso loputkin mm. Kasavuoren koulun työpajan nuorten tekemät hienot elokuvat Yle Areenasta.

Lainaus

Viikko 44 | Kuopio & Mikkeli

Maikki Kantola — Sun, 14 Nov 2010 19:06:02 +0000

Maanantai. Herätys klo 6:00. Lento Joensuuhun ja siitä ajo Kuopioon, jotta kerkeäisi vielä illaksi töihin kuopiolaiseen Petosen lähiöön. Lentoyhtiö onnistui hukkaamaan Tiinan matkalaukun. Siinä me odotimme vastaanottoaulassa, mutta kassi ei tipahtanut linjalle. Mihin lie matkustanut. Lohdutukseksi Tiina sai pussukan, mistä löytyi jos jonkinmoista kosmetiikkaa ja XL paituli.

Joensuu – elokuvakaupunki
Joensuussa, palauttaessani hollantilaisen elokuvaohjaajan ”Prisoners of the ground” -elokuvaa (jossa olen ollut mukana etsimässä ohjaajalle henkilöitä) paikalliselle elokuvayhdistykselle, pääsimme tutustumaan Tiedepuistoon ja paikallisen ammattikorkeakoulun mediapuolen studioon ja 3D tuotantoon. Paikallinen innostus oli kova ja tunnelma oli positiivinen suhteessa suomalaisen elokuvan kuvaamiseen Joensuun ympäristössä. Osaamista, assistentteja, avustajia, studioita ja tahtoa löytyy. Työtä on tehty jo yli 20 vuotta.

Parkkipaikkojen kehto
Ovatko itäsuomalaiset saaneet jonkin autoilijamyönteisen EU-rahan vai mikä on pistänyt kaupungit samanaikaisesti repimään kaupunkiensa keskukset, torit, auki suurille montuille, jotta jonain päivänä autot saisivat päristellä ytimeen ja kuskit voisivat parkkeerata koslansa torin alla olevaan parkkihalliin. Niin tai näin, itäsuomalaisen lupsakkuuden kehdot näyttivät nyt ankean puolensa. Onneksi Kuopion kauppahalli sentään oli auki myyden käsin poimutettuja karjalanpiirakoita ja muhkeita kalakukkoja. Ulkoa löytyi rasvantuoksuinen koju atomeineen, vetyineen ja lörtsyineen. Muikku kääntyi tirisevässä rasvassa aasialaista syntyperää olevan torikauppiaan voimin.

Kuopio ja Puijon maisemat
Itä-Suomen kaupungeista tällä kertaa eniten sykähdytti Kuopio. Tähän saattaa tietenkin hieman vaikuttaa se, että työvuorona oli ilta, mikä antoi enemmän aikaa löntystellä kaupungin kaduilla. Ehkäpä myös sääpoliittisella seikalla oli jokin merkitys. Viikon ainut aurinkopäivä osui nimittäin Kuopioon. Automme kurvasi ylös Puijon rinnettä, ja hissi vei meidät ylös Puijon torniin. Sieltä sai 360-asteisesti katsella sisämaasaaristoa ja kuusipuuta. Silmien panorointi loppuu hyppytorneihin. Yhä edelleen tuumin mäkihyppääjän tarvitsevan erilaiset hullungeenit kuin omani, sillä sitä porkkanaa ei ole, että hyppäisin sukset jalassa (tai ilman) moisesta tornista. Laskeudumme tornista rauhallisin mielin hissillä.

Stereotyyppistä, lupsakkaa savolaista emme löytäneet. Päinvastoin, kolmessa vierailukohteessamme oli kenties jähmeämpää menoa kuin muualla. Ehkäpä on aika ravistella stereotypioitaan.

Suvaitsevaisuutta vai ei
Aasiatyttö myy lörtsyä ja kiinapoika riisiannoksiaan. Kansainvälisen kaupan opiskelu oli pojalla muuttunut ruoka-annosten myymiseen. Venäjä ja muut kielet kaikuvat kaduilla. Muutamalta ihmiseltä kyselemme Joensuun pahan maineen paikkansapitävyyttä. Tilanne on kuulemma parempaan päin. Ikävä kyllä pari päivää näiden kommenttien jälkeen lehdessä on iso artikkeli pilottitakkisten klanipäiden ilmestymisestä takaisin Joensuun kaduille. Varsinaisesti rasismista tässä muodossa ei kierroksellamme ole syntynyt yhtään elokuvaa. Kiusaaminen kylläkin on ollut yksi suosituimmista aiheista.

Nuorisovaltuusto NUVA
Ennen kierrostamme olemme hätyytelleet eri paikkakuntien nuorisovaltuustoja kertoen mahdollisuudesta saada äänensä kuuluviin Mediabussin kurvatessa heidän kaupunkiinsa. Tähän asti kuitenkaan nuvalaisia ei ole tarvinnut hätyytellä liiallisesta osallistumisesta. Siispä Kuopiossa oli hienoa, että neljän aktiivisen nuvalaisen joukko saapui paikalle. Saimme aluksi suuren tietoannoksen nuorisovaltuustoista yleensä sekä Kuopion toiminnasta. Kuopion kaupunki sai nuorilta kiitosta rahoituksen osalta, joskin paljon oli asioita, joihin nuorilla oli sananen sanottavana. Valitettavasti aikaa oli vähän, sillä kuunnellessamme näiden nuorten puheita, olisi juttuja saanut mm. itse NUVA:sta, kirkollisvaaleista, äänestämisen ikärajoista, lakipykälästä 8 ja linja-autolippujen kalleudesta. Näissä nuorissa oli tulevaisuuden politiikkojen ja lakimiesten ääni.

”Ei tässä viitti alkaa prassailemaan”
Ensimmäistä kertaa nuorten kohdalla toimintaan kieltäytymisen syyksi paljastui pelko prassailusta. Joitain olisi ehkä vähän kutkuttanut tulla mukaan, mutta kun yksi ei jaksanut ja toista ei huvittanut ja kolmas ei halunnut alkaa prassailla, niin pian yleisilmapiiri muuttui prassailun vastaiseksi. Yritä siinä sitten kertoa, että oman äänen kuuluviin tuomisella ei ole mitään tekemistä elvistelyn, prassailun, vosottamisen, leuhottamisen tai snobbailun kanssa.

Nuorisotalojen työntekijät käyttivät hyödykseen lahjontaa. Niinpä lopulta pari elokuvaa syntyi kahvin voimalla. ”Jos osallistut ja menet tekemään yletätien kanssa jutun, saat kahvikupin.” Toimiihan se noinkin. Unohtivat hoitaa tätä samaa voitelua yletäteihin päin. Tädit jäivät ilman tätä piristävää mustaa kuraa. ”Lahjonta” kilvoitti kuitenkin myös aiheen valintaan. Syntyi lyhytelokuva: ”Hienon hieno viiva lahjomisen, pakottamisen ja perseelle potkimisen erosta.”

YLE karamellit ovat loppuneet. Meillä olisi pitänyt olla karkkia kasoittain enemmän ja pullakahveeta. Tällöin lahjonnan, kiristämisen ja pakottamisen pedagogiikkaa olisi voinut levitellä laajemminkin.

Halu kuunteluun
Karamellien ja kaffeen lisäksi meillä olisi ehdottomasti pitänyt olla mukana avoin kirja, johon ihmiset saisivat kirjoittaa mielipiteitään YLE:stä. Sen verran paljon on aihe kirvoittanut osallistujien kielenkantoja. Ihmiset ovat toivoneet eri ohjelmia ja sarjoja uudelleen esitettäviksi. Mutta tätäkin enemmän on esitetty huolta paikallistoimitusten säilymisestä ja kritiikkiä näiden toimitusten paikallisuudesta.

Tämän lisäksi ihmisillä on paljon sydämellään ja halu päästä purkamaan huoliaan. Oman paikkakunnan päätöksistä löytyi monia hampaankoloon jääneitä asioita. Eri asia on sitten se, haluavatko nämä ihmiset kertoa näitä kameralle ja mikrofonille tai tehdä itse aiheestaan elokuvan.

Kuvituskuva – tuo ongelmallinen käsite
Teemme videota, joka perustuu eri ihmisiltä koottuihin mielipiteisiin. Mielipiteen kukin kertoo omilla kasvoillaan ja äänellään. Kun mielipiteet ovat koossa ja aihe läjässä, on meillä periaatteessa noin 4 – 6 naamaa peräkkäin oleva elokuva. Kuunnelmana tämä olisi ihan jees. Nuorten naamoissa ei ole mitään vikaa – nättejä kasvoja, mutta tokihan elokuva muuttuu mielenkiintoisemmaksi, kun asiaa esitellään muutenkin kuin puhuvien päiden kautta. Tässä kohtaa alkaa kuvituskuva-termin opastus. Miten siis esitellä aihe erilaisin kuvin, jotta kuvat itse kertoisivat saman asian tai jopa toisivat aivan vallan uusia näkökulmia suhteessa puheeseen.

Teemme listaa kuvituskuvista – rasti ruutuun laatikkoon, kun viereen kirjoitettu kuvituskuva on kuvattu. Taululle on piirtynyt kuva editointiohjelman aikajanasta. Siinä on ensimmäiselle raidalle piirrettynä alkutekstit ja peräjälkeen puheeseen perustuvat kuvat kasvoineen. Toiselle raidalle on piirretty esimerkkejä kuvituskuvista, joilla voi korvata puhuvia päitä ja tuoda lisäinformaatiota ja mielenkiintoa valmistuvaan juttuun. Esimerkiksi nuoret kertovat mopoilusta, mopokortin kallistumisesta ja lakimuutoksesta ajokoulun suhteen. Kuvituskuva on esimerkiksi videokuvaa mopokortista, kuvia autokoulun (mopokoulun) oppikirjan sivulta ja liikennemerkeistä, mopoilija laittamassa kypärää päähänsä, mopoilija käynnistämässä mopoa, mopoilija ajelemassa mopolla , joista myös lähikuvia – yksityiskohtia moposta (käsi kaasuttaa, jalka polkee käynnistyspoljinta, mopon peilin kautta kuvaa mopoilijan kasvosta....)

Jostain syystä tämän hahmottaminen on äärimmäisen vaikeaa. Pahimmillaan nuoret tulevat takaisin kuvausmatkaltaan ja videokamerasta löytyy videona jokaisen mielipidekommentit ja pari still-kuvaa, jotka ovat nuorison mielestä kuvituskuvia, kun niitä kuvia kerta piti ottaa. Olemme esitelleet kameraa ja tarvittavia nappeja ja kytkimiä. Katselu- ja still-kuva-asetukset olemme jättäneet tarkoituksella opetuksemme ulkopuolelle. Mutta vaikka joukko ei olisi koskaan aiemmin käsitellyt videokameraa, nämä toiminnot on jossain mutkassa oma-aloitteisesti löydetty. Eläköön oma-aloitteisuudelle, mutta tässä kohden pieleen menee, että pätkähtää. Ei sillä, etteikö still-kuvilla voisi kuvittaa elokuvaa – voi toki, mutta kuvituskuvalla EI tarkoiteta still-kuvaa.

Lähikuva – tuo hankala kuvakoko
”Kuvatkaa lähikuvia, yksityiskohtia ja vielä lisää lähikuvia”. Tämän lauseen kuulee kerran jos toisenkin kerran omasta ja kollegansa suusta jokaisessa kohteessa. Parhaimmillaan tätä ideaa tuodaan esiin taululle piirretyin kuvin, demonstraatioin ja puhe-esimerkein. Kamera ei pure, sen voi viedä lähelle kohdetta. Parempi mennä lähelle kohdetta kuin yrittää zoomata kaukaa lähelle.
Useimmista maanitteluista huolimatta aivan liian usein nuorten kuvaukset ovat täynnä yleiskuvaa ja kokokuvaa varsinkin siinä vaikeassa kuvituskuvan maastossa.

Lainaus