Blogit - matkustaminen

Maailmanlaajuinen Roller Derby - yhtä isoa perhettä!

Tigre Force — Mon, 18 Mar 2013 14:34:23 +0000

Olipa kerran Amerikan Yhdysvallat ja toisen vuosituhannen alkumetrit. Austinissa, Texasissa iso joukko nuoria aikuisia naisia päätti herättää vanhan lajin henkiin ja keksiä itselleen muutakin tekemistä kuin baarissa notkumista. Näin roller derbyn nykymuoto sai kutakuinkin alkunsa. Samaan aikaan muuallakin maassa (mm. Seattle) perustettiin derbyseuroja ja pikkuhiljaa laji alkoi levitä ympäri maata, kunnes miltei räjähti käsiin.

Nyt, vuonna 2013, kun roller derby on kuulunut myös suomalaisten sanavarastoon jo huikeat neljä vuotta, derbyseuroja on maailmassa 2 000 tienoilla, joista meillä täällä suomessa on 16 seuraa. Päääosa näistä on naisten joukkueita, mutta myös miesten derby ja junioriderby on kasvamassa. Eksoottisimmat derbyseurat löytyvät Egyptistä (CaiRollers), Israelista (Tel Aviv Derby Girls) ja Etelä-Afrikasta (Jozi Firebirds). Etelä-Amerikka pursuaa jo rullaluistelevia daameja, Eurooppa on pian uusi Amerikka (toivoa saa!), unohtamatta Australiaa ja Kanadaa.

Roller Derbyn jokaisessa lehtijutussa ja näissä blogimerkinnöissäkin mainittu DIY ei ole vitsi. Siihen ajatukseen mahtuu monta positiivista puolta. Itse tekemisen ja kotikutoisuuden tuoman rentouden lisäksi se tarkoittaa, että olemme avoimia maailmanmatkaajia urheilun nimissä. Jokainen meistä harrastaa sohvasurffausta tietämättään, että se on trendi. Jos mielin matkustaa vaikka Japaniin, voin suvereenisti ottaa yhteyttä paikalliseen seuraan ja pyytää yöpaikkaa (ja tietenkin treeniaikataulut). Vieraiden derbyseurojen treenit ovat useimmiten avoimia, eli matkalaiset ovat aina tervetulleita, ellei ajankohta ole harvinaisen huono esimerkiksi tulevan ison turnauksen takia.

Niin myös minä, pieni suomenkansalainen, maailmalla tuntematon derbynimi ja vasta alkanut urheilija, lähdin matkustamaan roller derbyn nimissä. Otin matkakohteekseni Pohjois-Amerikan, löytääkseni roller derbyn syntysijoilta lisää puhtia omaan tekemiseen. Kolmen vuoden aikana Amerikassa vietetyt 5,5kk ovat vieneet minut jo 17 osavaltioon harrastamaan roller derbyä. Näistä osavaltioista Kalifornia ja Washington ovat toistaiseksi olleet ne isoimmat derbyosavaltiot, joissa olen käynyt. Olen nähnyt 5-10 luistelijan vasta-alkajaseurat ja WFTDA (Women's Flat Track Derby Association) -turnauksen mestariseurat (derbypiireissä nämä mestarit luetaan maailman parhaiksi). Meillä Euroopassa on tiivis tunnelma, yhteistyötä on paljon ja tietoa jaetaan hyvin. Ero Eurooppalaisten jengien kesken on varmasti pienempi kuin mitä Amerikassa.

Pelimatkat rahoitetaan derbyssä itse, omasta rahapussista. Tästä syystä majoitus pyritään usein järjestämään paikallisen seuran sohvilla ja lattioilla. Itse olen antanut kämppäni vieraileville luistelijoille niin monta kertaa, että naapurit varmaan jo ihmettelevät, millaista kauppaa kämppäni kanssa oikein käyn.

Näistä tutkimusmatkoista on ollut erinomaisen paljon hyötyä oman derbyseuran kehittämiseen ja lajin kattavampaan oppimiseen. On jännä nähdä, kuinka derbyseurat ovat samanlaisia missä maailmankolkassa tahansa. Samat lainalaisuudet pätevät tässä aikuisten ihmisten harrastuskerhossa, joka on monelle kuin toinen ammatti, josta tosin ei saa palkkaa.

Pikku hiljaa nämä retket myös tuottavat tulosta: nimeni tunnetaan jo monessa eri kaupungissa ja olen saanut kutsuja käydä valmentamassa pienempiä derbyseuroja. On ollut huvittavaa todeta olevansa Eurooppalainen, Amerikkalaisen lajin oppinut, joka tuo lajin takaisin Amerikkaan. Omalla tavallani. Kulttuurieroja on toki jonkin verran, mutta niihin on helppo adaptoitua, kun lajikieli on sama ja ihmistyypit, jotka hakeutuvat lajin pariin, on ennestään tuttuja. Aikamoiseksi sosiaalisen tekemisen ja kanssakäymisen ammattilaiseksi tässä kyllä välillä tuntee itsensä!

Tykkään siitä ajatuksesta, että roller derbyssä ei ole salaisuuksia. Vierailevia valmentajia käy suomessa koko ajan, ihan Amerikasta asti. Mottona taitaa olla että se mitä opin itse, olen heti valmis opettamaan muille. Se on yksi syy, miksi haluan harrastaa tätä lajia. Kaikki ovat avoimia toisilleen maanosasta ja kulttuurista riippumatta. Kaikki roller derbyn pelaajat ovat enemmän tai vähemmän siskojani, joille voin noin vain ilmoittaa tulevani majailemaan pariksi päiväksi, kun itselleni parhaiten sopii - asuivatpa he sitten missä tahansa.

Lisää matkakokemuksiani voi lukea omassa blogissani Traveling in The Name of Roller Derby.

Lainaus

Kuukausilipun hinnalla terapiaan

Heidi Tetri — Fri, 08 Apr 2011 06:38:24 +0000

Tuntuu hieman hassulta, kuinka paljon tiedän junatuttuni elämästä tietämättä edes hänen nimeään. Tai ehkä juuri se anonyymiys on tässä tapauksessa antanut suojan avautumiselle. Yksi päivä mietin, että mistä tuttavuutemme oikein alkoi?

KATSO: Ansa ja Oiva psykiatrin vastaanotolla

Noin kuukausi sitten ollessani taas junamatkalla Pasilaan, joku oli jäänyt junan alle. Jouduimme odottamaan muutaman kilometrin päässä seisovassa junassa ja olimme jo nousseet odottamaan oven eteen. Tätä odottelua jatkui puolisen tuntia ja sinä aikana aivan vahingossa aloimme puhua ääneen. Epäsuomalaiseen tapaan emme puhuneet säästä, vaan siitä kuinka röyhkeästi ihmiset lähtivät hakemaan korvausanomuksia konduktööriltä vaikka kyse ei ollut VR:n myöhästymisestä vaan toisen ihmisen hengestä.

KATSO: Anna-Leena Härkönen - sisaren itsemurha

Tästä lähtien olemme vaihtaneet aamuisin (sinä minuutin aikana, jonka käytävällä odotamme) kuulumiset, säätiedot ja toivottaneet hyvät työpäivät. Ennen tätä viikkoa siis tiesin hänestä ainoastaan työpaikan ja asuinpaikan. Mutta maanantaina olimme molemmat lähdössä samaan aikaan paluumatkalle ja jo laiturilla small talkimme aikana minulle selvisi paljon hänen elämäntilanteestaan. Avioero, erikoinen ruokavalio ja univaikeudet, kyllä siinä puhetta riitti reilun tunnin matkalle.

KATSO: Hermanni ei saa unta

Seuraavana päivänä hän oli taas tullut asemalle samaan aikaan ja huikkasi: - Oli niin halpa terapiakäynti, että oli pakko tulla uudestaankin. Oikeasti hänellä oli kyllä muitakin syitä tulla aikaisemmin, mutta totta toinen puoli. Matkat menevät rattoisasti jutellessa maailman menosta ja kyllä se kummasti omaakin päivää piristää kun saa lähes ventovieraalle murheensa selittää. Ja koska välillämme ei ole virallista hoitosuhdetta tai edes sukulaisuutta, murheet voi mukavasti jättää junan sisälle eikä niitä tarvitse kotona miettiä. Suosittelen lämpimästi!

KATSO: NLP-terapia

Lainaus

Jos Suomi olisi kuin Peru...

laitinen_yle — Sun, 21 Nov 2010 18:07:45 +0000

Lima, Peru
Jos helsinkilaisen kerrostalomme avara tontti olisi Perun paakaupungissa Limassa, niin tonttia kiertaisi korkea tiilimuuri, jonka paalla olisi teravia lasinpalasia ja niiden paalla sahkoaita. Raskaan rautaportin kautta paasisi pihamaalle. Sisaankaynnisssa paivystaisi 'talonmies' 24 tuntia aseen kanssa tai ilman.

Limalainen pelkaisi taloamme. Ei aitoja, ei mitaan, ja silti suomalaiset tuntevat olonsa hyvin turvalliseksi. Ovatkohan he ihan oikeasti yhta sinisilmaisia kuin silmansa? Kummallista tama suomalaisten elama.

Perun presidentti Alan Garcia esitti vetoomuksen Machu Picchun aarteiden palauttamisesta pääkaupunki Limassa, mielenosoitusmarssin yhteydessä, 5. marraskuuta 2010.

Kuva: EPA / Paolo Aguilar

------------------------------------------------------------------------------------------------

Jos olisin alkanut pelata kaikkia ulkoministerion Perun matkustustiedotteen vaaroja, niin koko Perun matka olisi jaanyt tekematta. Se olisi ollut todella vaihinko ja Machu Picchukin nakematta.

Ulkoministerion matkustustiedotte:
http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=66386&nodeid=1573...

Ensimmainen lause on:
“Peru on melko turvallinen matkailumaa. Valta mielenosoituksia seka matkustamista Huancavelican, Ayacuchon ja Juamin maakuntiin.”
(Tarkennus: miksi menna alueille, jossa huumesotaa kaydaan)

Varsinaisen tiedoteosan ensimmainen lause kuitenkin on:
“Perussa ovat viime aikoina lisaantyneet matkailijoihin kohdistuneet aseelliset ryostot.”

Mita siis uskoa?

Tallaisten matkustustiedotteiden hyva puoli on, etta ulkoministerio on puhdistanut niista kaunistelevan, dipolomaattisen kielensa. Matkailijan ei kannata kuitenkaan kuvitella, etta vaara vaanii jokaisen nurkan takana. Oma terve jarki ja normaali varovaisuus on aina paikallaan maassa kuin maassa.

Kuka kaskee esimerkiksi Helsingissa menemaan lauantai-iltana tuiterissa rautatieaseman nurkille hortoilemaan. Oma syynsa, jos tulee hakatuksi tai ryostetyksi.

Siis oma syyko? Ei kait, yhteiskunnanhan pitaisi olla sellainen, etta ketaan ei ryosteta, raiskata, mukiloida, huiputeta ….... niin pitaisi, mutta kun maailma ei ole viela valmis. Ei Suomessakaan.

Lima oli kuulemma parisenkymmenta vuotta sitten varsin turvaton kaupunki. Sen jalkeen turvallisuuteen on kiinnitetty paljon huomiota. Yksinkertaisesti poliiseja ja aseistettuja turvamiehia on lisattu joka puolelle. Kauheaako? Eiko valistuksella ole saatu mitaan aikaan? En tieda.

Joka tapauksessa poliisien ja monien turvamiesten oikealla lonkalla roikkuu nakyvasti jarea revolveri. Kotelon paalla on valmiina kuusi isoa patruuna, jos lisaa tulivoimaa tarvitaan nopeasti.

Tuollainen varmasti alkaa pelottaa jo roistojakin. Mina kuitenkin tunsin oloni varsin turvalliseksi, vaimoni tosin minua vahemman. Asuimme Mirafloresin alueella, joka kuuluu Liman parhaimpiin, keskustassa on rauhattomampaa.

Suomessakin oli aikanaan passipoliiseja kaduilla, mutta eipa enaa. Ajelevat enaa vain autoillaan edestakaisin. Kylla kaipaisin niita konstaapeli Reinikaisia takaisin, mutta ei kuulemma ole rahaa.

Perulaiset niin Cuzcossa kuin Limassakin olivat harvinaisen ystavallisia ja auttavaisia, vaikka espanjankielesta oli muistissa vain muutamia sanoja.

Yhtaan ei pelottanut ajella maaseutubusseilla paikasta toiseen. Eika ollut kallista: kahden tunnin matka 3 – 5 solia ( noin 1 -1,5 euroa). No, eivathan yleiset bussit suomalaisten veroisia olleet, mutta matka niillakin taittui.

Onko Peru sitten jotenkin erityisen turvaton ja rikollinen maa? Eipa oikeastaan. Afrikassa, Dar es Saalamissa, oli pahempaa. Ei Venajallakaan Suomeen verrattuna turvallista ole. Turisteja huitajaan kuten melkein missa tahansa maailamssa ja tavaroita varastellaan.

Minkahan takia monet suomalaiset turistit kuvittelevat, etta suurimmassa osassa maailmaa asiat olisivat yhta jarjestyneita ja turvallisia kuin Skandinavian maissa....Saksasta nyt puhumattakaan.

Me olemme poikkeus maapallolla. Kylla varmaan perulaista ihmetyttaisi tulla Suomeen, kuin lintukotoon.

Toista se on Perussa ja nyt lainaan ulkoministeron matkustustiedotetta:

“Suositussa matkailukaupungissa Arequipassa, mutta muuallakin Perussa on viime aikoina ollut joitakin ulkomaalaisiin turisteihin kohdistuneita taksiryostoja, joissa autoon on hetken matkustamisen jalkeen noussut pari, kolme ulkopuolista. He ovat kidnapanneet turistit useaksi tunniksi, vineet nailta arotavarat ja vaatineet pankkikortin tunnuksia, minka jalkeen on kayty tyhjentamassa pankkitili.”

Tallaistakin sattuu, mutta ei se maan tapa ole. Kannattaa noita takseja kuitenkin vahan vilkaista ennen kuin sisaan astuu. Taitaa olla suurin osa enemman tai vahemman laittomia. Kysy ensin hintaa, pane ovet ja ikkunat lukkoon alaka ota matkalta muita kyytiin.

Vaihtorahatkin kannattaa tarkistella, silla vaaraa rahaa on paljon liikkeella. Kokemusta on, pari kertaa tuli vaara 5:n solin kolikko ja kerran 50:n ( noin 15 €)

Niin viela yksi juttu: ala kuvittele, etta jalankulkijoilla olisi Perussa joitakin oikeuksia edes suojateilla. Autoilijoilla sen sijaan on. Perussa Suomen Autoliitto taputtaisi kasiaan.... vai taputtaisiko?

Lainaus