Blogit - talvipyöräily

Talven pyöräilykelit: hyvä Himalaja-simulaattori

Matti Rämö — Wed, 17 Feb 2016 17:57:57 +0000

Talven vaihteleva kelikirjo luo mainion testiympäristön vaativalle pyöräreissulle. Lämpötilan parinkymmenen asteen hypähtelyt, tuuliset pakkaspäivät ja alustan kunnon nopeat vaihtelut ovat erinomaista harjoittelua rujoa vuoristopyöräilyä varten. Päivittäiset arvaamattomat olosuhteet valmentavat kohtaamaan yllättäviä tilanteita. Lisäksi yli 20 asteen pakkaset vaikeuttavat hengitystä vähän samaan tapaan kuin korkealla ohuessa hapessa. Talvella olosuhteet pakottavat kokemaan nyt-hetken kovin konkreettisesti.

Talven tulo viivästyi, mutta ehdin silti sopivasti simuloimaan Himalaja-polkemisen tuntoja satulassa, kun Polkupyörällä Himalajalle -kirjan kirjoittaminen kääntyi kohti viimeistä etappia. Tammikuun äkillisessä kylmenemisessä oli jotain samaa kuin kiipeämisessä kuuman kostealta monsuunitasangolta kohti Himalajan poimuja. Kun 26 asteen pakkanen vaikeutti hengitystä ja meno tuntui kankealta ja jäykältä, mielessäni poljin hengästyneenä karulla maantiellä yli 5000 metrissä. Elokuussa Himalajalla satoi räntää korkeissa solissa, ja viileä lasku pimeässä 5300 metristä yöksi alas tasangolle 4700 metriin oli turruttavan kylmä kuin tammikuinen pakkasyö Helsingin Keskuspuistossa. Vaatetta tosin oli hieman eri määrä.

Kesän 2014 Himalajan-matka oli monen vuoden suunnittelun huipentuma, ja se on jättänyt vahvan kestolatauksen myöhemmille etapeille. Eikä viime kesän pyöräretkitauko tunnu erityisen isolta puutteelta. Tulevasta kesästä en vielä tiedä, mutta luultavasti päädyn jonkinlaiseen pikkukierrokseen lähimaisemissa, mikä tarkoittaa sitä, että pyöräretkikirjoittamiseen on joka tapauksessa tulossa tauko. Polkupyörällä Himalajalle on kahdeksas kirja kahdeksassa vuodessa, ja on jo aika pitää taukoa ja vetää henkeä. Himalaja-eepos on hyvä maamerkki tauolle.

Maaliskuun alussa ilmestyvän Polkupyörällä Himalajalle -kirjan kappaleet kuvaavat matkan etenemistä tasangolta yhä ylemmäs vuoristoon:

1. Delhin ajaton kaaos; 2. Miljoonan hindun pyhiinvaellus; 3. Gangesilta kukkuloille; 4. Chandigarh, funktionalismin helmi; 5. Tasangon tainnuttava kuumuus Punjabissa;

6. Jammusta Himalajan poimuihin; 7. Kashmir, maanpäällinen paratiisi?; 8. Nousu Ladakhiin; 9. Indusjoen latvoilla Pikku-Tiibetissä; 10. Leh, Ladakhin pieni pääkaupunki; 11. Maantie maailman katolla; 12. Ilmastoloikka takaisin Delhiin

Himalaja-matkan tunnelmia Helsingin Messukeskuksessa Go Expon Fillarilavalla pe 4.3. klo 13.30 & 16.30, la 5.3. klo 13.30 & 16.30 sekä su 6.3. klo 11 & 13. Jututtamaan voi tulla Pyöräilykuntien verkoston/SPR:n osastolle.

ET-lehden helmikuinen haastattelu perehtyy myös retkipyöräilyinnostukseni taustoihin.

Lainaus

Syksyn raikkautta satulassa

Matti Rämö — Thu, 15 Oct 2015 14:14:23 +0000

Myönnän, että ensimmäiset syyspakkaset pääsivät yllättämään jälleen kerran. Lämpötila valahti +14:stä kertaheitolla aamun huuruiseen -3:een. Olin lupautunut lomaviikolla tulemaan taustahahmoksi Aamu-tv:n talvipyöräilyjuttuun, ja kieltämättä tunnelma oli vähän liiankin autenttinen Pasilan pimeällä pihamaalla.

Kuuden minuutin talvipyöräilyjuttu Aamu-tv:ssä:http://yle.fi/uutiset/pakkasta_pukkaa__opi_perusasiat_talvipyorailysta/8357235

Myöhemmin löysin uutisvirrasta jutun, jossa lääkäri totesi olevan normaalia, että keho on pari viikkoa ymmällään säiden viilenemisestä. Tämä lohdutti kohmeista olemustani. Totuttelu on yhä kesken. Sinnittelen avohanskoin, se onnistunee -3 asteeseen saakka, kunhan ranteet ovat hyvin suojassa.

Näkökulmaa säähän löytyy myös Fillarantin pyöräilyblogista. Antti kamppailee kuumuudessa Marokossa: https://fillarantti4.wordpress.com/

Syksyn pulma on nastarenkaiden asennusajankohta. Viime syksyinä olen sinnitellyt siihen saakka, kunnes kuura heittää ensimmäisen kerran kaarteessa nurin. Tavoitteena on oppia vaihtamaan renkaat vähän aikaisemmin. Ehkä jo tänä syksynä? Suositten 240 nastan renkaita, niillä voi polkea peilikirkkaalla jäällä paljon kävelemistä turvallisemmin.

Kylmä alkushokin jälkeen on kuitenkin taas pakko todeta: pyöräily on aivan mahtavaa myös talven kynnyksellä!

-------------------------------------------------------

Ps: Helsingissä Maunulan kirjastossa on lokakuussa HePon matkapyöräiltojen sarja torstaisin, ja allekirjoittanut selventää kesän 2014 Himalajan-matkaa 29.10. klo 18. Ilta alkaa klo 17.30.

https://www.hepo.fi/2015/09/13/matkapyorailyillat-kaikki-mita-olet-halunnut-tietaa-matkapyorailysta/

Lainaus

Kevättalven sohjo innostaa reuhtomaan

Matti Rämö — Sun, 31 Mar 2013 01:02:40 +0000

Vuoden haastavin pyöräilyjakso pitää mielen virkeänä. Jäiset lentokelit ja viimeiset sohjomassat ovat nyt jo mukavan innostavia talven jäänteitä, kun tietää, että hyytävä kausi lähenee loppuaan. Ja pyöräteillä saa todellakin olla tarkkana, kun ei voi tietää, mitä edessä on. Tämä on juuri sitä parasta harjoittelujaksoa, joka valmistaa kohtaamaan muuttuvia ja yllättäviä tilanteita.

Siispä olen kiitollinen kaikista niistä huonosti ja puutteellisesti auratuista pyöräteistä, jotka nyt vielä vähän aikaa muuttavat muotoaan päivän ja yön lämpötilojen rytmissä. Kohta pitää lähteä etsimään ulkoilureiteiltä vanhoja latupohjia, joissa lumi pysyttelee pisimpään. Nämä viimeisten lumien haeskelut kuuluvat kevätriitteihini. Aurinko paistaa ja vapautuva kostea maa huokuu elämän hajujen kirjoa. Ja Vantaanjokea reunustavilla ulkoiluteillä voi vielä puskea sohjossa, jota höystävät mahdollisesti kevyet kevättulvatkin. Sohjossa reuhtominen on mukavaa, silloin kun se on vapaan valinnan tulos.

Ja kyllä sohjopolkeminen aina katupölyssä pyöräilyn voittaa. Toki katupölykin harjoituttaa kohtaamaan vaikkapa Intian kaupunkiliikenteen arkea tai monsuunikauden loppuvaiheen pölyisiä maanteitä tai vaikkapa sorateiden kohtaamistilanteita Suomessa, sillä aika huonosti kotimaan hiekkateillä autoilijat ottavat muut tienkäyttäjät huomioon tässä suhteessa. Mutta tätä harjoitusmahdollisuutta en oikeastaan kaipaa. Onneksi enimmät hiekoitushiekat on viime vuosina siivottu aika nopeasti ainakin pääkaupunkiseudulla. Ja myönnän toki, että kaikesta sohjopolkemisen hehkuttelusta huolimatta odotan sitä, kun alle saa kesärenkaat. Ja se hetki lähenee :)

Myös muut kevättalven siirtymäriitit ovat sujuneet innostavissa merkeissä. Fillarimessuilla puhuin kolme päivää lähes tauotta joko esiintymislavalla tai ständillä. Ja innostunut palaute onnistui jälleen kerran vakuuttamaan, että ehkä sen viimekesäisenkin fillarireissun eteläiseen Espanjaan ja Marokkoon voisi saattaa kirjaksi saakka. Kuukauden matka oli ihan tarpeeksi vaiherikas eepoksen ainekseksi.

Välillä ehdin messuilla kuunnellakin. Pyöräily yhdistää, sillä se tarjoaa eri muodoissaan hienon tavan kokea ympäröivää todellisuutta. Kuvassa on Antti, hän aikoo polkea keväällä Roomasta Hämeenlinnaan. Fillarantin matkavalmisteluja ja matkaa voi seurata blogista, jossa on mm. kymmenen gramman tarkkuudella listattu matkavarustusta.

Tärkeintä on pysyä liikkeessä, oli matka sitten minkä mittainen hyvänsä. Arkikilometrit ovat ne tärkeimmät, taittoi ne sitten kaksi- tai kolmipyöräisellä, nojapyörällä tai postin kuormapyörällä. Etenkin talvikuukausina jaksan ihastella postipolkijoita, jotka joutuvat koko ajan pysähtelemään ja lähtemään uudestaan liikkeelle. Hikisenä polkimille nousu kylmää viimaa vasten yhä uudestaan vaatii asennetta. Itse en malttaisi pysähtyä edes liikennevaloihin, vaan jatkuva liike on se tärkeä asia. Suunnittelen reittini mieluummin pari kilometriä pidemmäksi, jos tiedän välttäväni pysähtymistä vaativia liikennevaloja.

Fillarimessujen jälkeen käväisin Kangasalan kirjaston kahvilassa messuamassa pyöräilyterapiasta ja Islannin ihmeistä. Sydän-Hämeen Lehden toimittajan näkemyksen tilaisuudesta voi lukea osoitteesta http://shl.fi/2013/03/23/reissut-ovat-pidennettyja-terapiasessioita/

Seuraava esiintyminen on Forssan kirjastossa 9.4. klo 18. Kirjaston pyöräilyaiheinen ilta alkaa jo klo 17, ja ohjelmassa on myös pyörän kunnostusniksejä.

Pyöräilykuntien verkoston Poljin-lehdessä 2/2013 on artikkelini Islannin-reissusta. Lehden pdf-versio löytyy osoitteesta http://www.poljin.fi/Poljin_2_2013%20kevyt.pdf

Toimittaja Raili Tuikan arvio Polkupyörällä Islannissa -kirjasta Teksti-TV:n nettiarkistossa

Kevätkelejä kaikille!

Lainaus

Talvipyöräilyn iloja: eksoottisia laatukäytäviä

Matti Rämö — Mon, 31 Dec 2012 15:22:15 +0000

Joulukuu on perinteisesti monipuolinen talvipyöräilyn näkökulmasta. Koskaan ei voi olla varma, millaista keliä on tiedossa parin päivän päästä. Se pitää mielen valppaana, ja säätiedot ovat ahkerassa käytössä. Myös aurausluokitusten täsmätiedoista olisi hyötyä reitin suunnittelussa. Samoin aurausyritysten kalusto- ja työvuorolistoista.

Vuodenvaihteen lämpöaalto on kruunannut joulukuun kelien huikean vaihteluvälin, näin ainakin etelärannikolla. Kun ensin ehti jo hieman tuskastua jatkuvaan uuteen lumeen puskemiseen ja kun sitten ehti nautiskella pari päivää huikean jäisistä lentokeleistä, niin vuoden viimeisen työmatkan repertuaari oli sitten vaihtelevan kelin hieno huipennus.

Oma kahdeksan kilometrin pätkäni sisälsi mm. kevyttä, tavallista sekä raskasta sohjopuskemista; jäistä nopeaa kiihdyttelyä; monen sentin upottavaa pehmeää massaa; lammikoita; hiekotettua asfalttia, jäätä ja sohjoa; puhdasta asfalttia; ja tietysti eri kokoisia aurausvalleja. Mielenkiinto pysyi kiitettävästi yllä, ja sinänsä matka oli innostava, vaikka reittivalinta ei mennytkään ihan nappiin, sillä upottavan lumimassan osuus oli liian suuri.

Jossain kohtaa taivalta mieleeni nousi syvältä muistin sopukoista uudissana laatukäytävä. Se on sanana yllättävänkin hieno, vaikka vaatii vähän makustelua ja totuttelua, se kun lienee hieman erikoinen laina jostain anglosaksisesta kielestä. Muistan kuinka ensikuulemalta torjuin sen pahana byrokraattisena slangina, mutta mitä enemmän sanaan perehtyy, sitä moni-ilmeisempänä ja elävämpänä se näyttäytyy. Laatukäytävälle voi antaa hyvinkin erilaisia merkityksiä. Olen oikeasti alkanut pitää laatukäytävä-sanasta.

Uudenvuodenaattona laatukäytävä merkitsi minulle upeaa tilaisuutta harjoitella selviytymistä vaativissa oloissa. Sain valmiuksia polkea vaikkapa pehmeällä tuhkatasangolla Islannissa, savisella maanvyörymätiellä Vietnamin vuoristossa tai tulvivalla riisitasankotiellä Kambodzassa. Tosin en usko, että nämä ovat niitä asioita, joita laatukäytävällä varsinaisesti haetaan, sillä pyöräilyn talvinen kulkutapaosuus ei nouse, ellei laatu tarkoita hyvin ja säännöllisesti aurattuja reittejä. (Tämä kulkutapaosuus on toinen mielenkiintoinen ja perehtymisen arvoinen sana, tosin se ei ole läheskään niin ilmava ja omaan määrittelyyn ja arviointiin kannustava kuin laatukäytävä).

Mutta ymmärtääkseni se Helsingin varsinainen laatukäytävä-hanke onkin vasta tulossa. Toivottavasti siihen otetaan mukaan radanvarsien pyöräteitäkin. On nimittäin hieman hämmentävää, että esimerkiksi kaupungissa liikkumisen kannalta niinkin keskeinen väli kuin Pasila-Rautatientori on hoitoluokitukseltaan suunniteltu vain extreme-polkijoiden käyttöön. Toinen tällainen radanvarsipätkä on esimerkiksi Oulunkylä-Käpylä. Kaupunkikuvan kannalta taas on hieman outoa, että Töölönlahden länsirannan reitti vaatii myös kovin usein maastopyöräilyn mielentilaa. Kuriositeettina mainittakoon, että myös Baanan auraus vaatisi vähän hienosäätöä. Nimittäin reittilaskuri, joka yltää ilmeisesti vain pyörätien leveydelle ei reagoi, kun väistää laskurin kohdalle jätettyä sohjoisempaa kohtaa.

Mutta hyvää uutta vuotta ja hyviä laatukäytävähetkiä :)

Lainaus

Talvipyöräilyn riemua!

Matti Rämö — Fri, 30 Nov 2012 18:52:37 +0000

Jippii! Vihdoinkin lunta myös etelärannikolla. Enää ei tarvitse rahisuttaa nastoja hiekoitetulla asfaltilla. Ensireaktioni valkoisen talven tulosta nosti mieleen muistikuvia vuodelta 1969. Jumppatunti oli juuri päättynyt, kun me Snellmanin kansakoulun ekaluokkalaiset tulimme salista pihalle. Ja maa oli muuttunut valkoiseksi tunnin aikana. Yhteinen riemu talven tulosta oli spontaani juhla, kun pääsimme kaapimaan maasta lunta talven ensimmäisiin lumipalloihin.

Ensilumen ilo ei tänä vuonna päässyt kuitenkaan yllättämään niin kuin lapsena. Talvipyöräilijän paras ystävä, meteorologi, nimittäin ehti vihjata asiasta. Tosin yllätyksen tarjosi pieni viive lumen tulossa. Ja ensimmäisenä talviaamuna pääsin vielä todistamaan etelärannikon ilmastovyöhykkeiden eroja. Pääkaupunkiseudulla on yllättävän selkeä ilmastoraja Kehä Ykkösen ja Kolmosen välissä. Kotoa lähdin talvikelissä mutta Pasilassa olikin syksy, ja taas hiekka rahisi pyörätien asfaltilla. Palatessa pääsin seurailemaan rusakon tuoreita jälkiä Keskuspuistossa ja sitten vielä jääpinnalle testaamaan 240 + 240 nastan pitoa peltoaukealla reippaassa itätuulessa. Talven riemuja parhaimmillaan!

Seuraava lumiaamu saikin sitten jo kaipaamaan talvipyöräilijän toiseksi parasta ystävää, eli aura-auton/traktorin kuljettajaa. Ystävällä oli tosin ollut muita kiireitä, ja tämä suhde ei ihan toiminut näin aluksi. Tai oli hän ehtinyt käydä reitillä mutta se oli ollut parikymmentä senttiä aiemmin. Kaikkien näiden talvipyöräilyvuosieni aikana en muista, että milloinkaan olisin joutunut taluttamaan yhtä pitkiä pätkiä matkalla töihin, sillä aina on ollut edes ajorata ajokunnossa myös pyöräilijän näkökulmasta.

Mutta tästäkin huolimatta. Lumi parantaa kaamoksen harmautta. Aivan upeaa, että talvi on tullut eteläänkin. Ainakin käymään.

-------------------------

Ps. Talven ensimmäisen rengasrikon ehti aiheuttaa vanhan talvirenkaan nastankanta, joka nirhasi sisäpuolelta sisäkumiin reiän. Asfaltilla ajo teettää tällaista. Olisi pitänyt ehtiä hankkia pistosuojanauhaa ennen renkaiden vaihtoa, pahus.

Ps2. Olen 15.12. klo 11-19 ja 16.12. klo 12-18 Helsingin Postitalolla HePon (Helsingin polkupyörälijät) tiskillä Eettisten joulumarkkinoiden viikonloppuna. Saa tulla jututtamaan, ja kirjojakin on tyrkyllä.

Ps3. Jos kaamoksen pimeys käy ylitsevuotoavaksi, ensiapua tarjoavat Teksti-TV:n joulukalenteri, jonka aihe on maantieteellinen, sekä Teksti-TV:n kaamossivu 579 :) Kaamossivu toimii tosin huomattavasti paremmin tv:n kautta kuin nettiversiona.

Lainaus

Pyöräilijän seitsemän vuodenaikaa

Matti Rämö — Fri, 09 Dec 2011 18:23:45 +0000

Islannin kesä sitten päättyi, kun itsenäisyyspäivän lumisateet ulottuivat vihdoin etelärannikolla saakka. Olin liikenteessä vielä kesärenkailla, mutta selvisin 30 kilometrin kevyestä hazardiajelusta kaatumatta. Parin tunnin varovainen polkeminen oli kuitenkin sen verran stressaavaa, että annoin periksi rengasurakalle. Ja nyt alla rohisevat nastarenkaat.

Ensimmäiset sohjopuskemisetkin ovat jo takana. Myönnän, että olin jo unohtanut, millaista se on, kun pyörä uppoaa neli-viisisenttisen sohjoon, josta ei saa kunnon pitoa. Polkemiseen tarvitaan sitä samaa asennetta kuin vietnamilaisella savitiellä vuoristossa tai pehmeällä uralla tuhkakentän poikki Islannissa.

Aikaisempien vuosien havaintojeni mukaan 240 nastaa edessä ja 240 nastaa takana antavat rauhallisen mielen lähes kelissä kuin kelissä, paitsi paljaalla asfaltilla, jonka päällä on kerros hiekoitushiekkaa. Silloin rahina on liian konkreettinen muistutus turhauttavasta jarruttelusta, kun talvikeli ei olekaan talvikeliä. Nastat raskauttavat asfaltilla menoa noin 15 %. Toki se on pieni hinta siitä, ettei tarvitse olla liikaa huolissaan yllättävistä jääpinnoista.

Toivoa sopii, että kelit pysyisivät edes vähän talvisina, ettei paljaalla asfaltilla tarvitse ajella montaa sataa kilometriä nastojen kanssa. Pyöräilijän näkökulmasta vuodenaikoja on ainakin seitsemän: talvitalvi, lopputalvi nastoilla asfaltilla, tiepölykausi, kevätkesä, kesäkesä, islantilainen kesä, alkutalvi nastoilla asfaltilla. Etelä-Suomessa pisin vuodenaika on islantilainen kesä. Nastajaksot asfaltilla ja pölykausi ovat onneksi suhteellisen lyhyitä, niilläkin on tärkeä funktio mielen valmistamisessa muutokseen ja niiden jälkeen pakkaset ja lumi ja sateet ja tuulet eivät tunnu ollenkaan niin ikäviltä.

Nyt talvitalven pikainen saapuminen olisi suotavaa, sillä valkoinen maasto lisäisi valoisuutta sekä valoitta ja ilman heijastinta liikkuvien näkyvyyttä. Vaikka ainakin Helsingissä on selvästi havaittavissa, että pimeänä pimeässä polkevien määrä on laskenut, niin silti valotonta väkeä riittää. Monelle tuottaa vaikeuksia ymmärtää, kuinka vaikeaa on havaita muita puolivalaistussa ympäristössä, jossa itse näkee kohtuullisen hyvin. Kun ympäristön hajavalo tai vastaantulevat autot häikäisevät, niin liikkuja hukkuu aivan liian helposti valon ja hämärän mosaiikkiin. Varsinkin kun polkija joutuu ponnistelemaan jo oman reittinsä hahmottamisessa ja kun pitää varoa keveyen liikenteen väylien kuoppia ja törkeän korkeita katukivetysten kynnyksiä.

----------

Äänikirja Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin on valmis sokeiden kirjastoa varten. Yli kymmenen tunnin eepoksen valmistuminen tuntui siltä kuin olisi päässyt perille, sen verran hyvin matkantekoon eläydyin.

Maaliskuussa ilmestyvän Polkupyörällä Jäämerelle -kirjan raakaversio on nyt valmis. Viimeistelyvaihe etenee eri rytmillä kuin pitkä raakaproosan kirjoittaminen, joka on hidasta ja jossa aikaa kuluu taustatietojen penkomiseen ja tarkistamiseen. Hiontaan on reilu kuukausi, se ei ole paljoa, kun leipätyön päälle pitää löytyä aikaa. Tekstimassan viimeistelyn jälkeen on vuorossa vielä hektinen oikoluku sekä kuvaliitteen ja karttojen värkkääminen. Luultavasti kiireetöntä luppoaikaa on tiedossa seuraavan kerran joskus helmikuussa. Mutta viikoittaisesta 200 kilometrin polkemisesta en silti tingi.

< Edellinen blogipäivitys: Islantilainen pyöräilykesä päättyy, ehkä

Lainaus

Jalkapallohuumaa Napolissa

Matti Rämö — Wed, 13 Apr 2011 22:12:39 +0000

Uuden kirjaprojektin aloittaminen on vielä lykkääntynyt. Aikaa kuluu yhä tv:n turruttamana: Rai-kanavat lähettävät Italiasta öisin koukuttavia 70- ja 80-lukujen spagettiwesternejä ja italopuskafarsseja. Ja yksi pitkä viikonloppu hurahti kevätretkeen lasteni kanssa Napoliin juhlistamaan ylioppilaskirjoitusten päättymistä. Ajatuksena on esitellä aikuisille lapsilleni ristiriitaista ja häkellyttävää kaupunkia, jossa asustelin kaksikymppisenä pari kuukautta. Ja ohjelmaan kuuluu Serie A -jalkapallo-ottelu, sillä Napoli taistelee ensimmäisen kerran 20 vuoteen Italian mestaruudesta. Maradonan pyhien vuosien jälkeen joukkue on taapertanut vuosikausia Serie B:ssä ja Serie C1:ssä. Odotus on kasvanut vuosi vuodelta, jo Serie B:ssä Napolin kotiottelujen katsojakeskiarvot ylittivät 30 000 ihmistä. Ja nyt Napoli on yllättäen kivunnut sarjassa toiseksi kolmen pisteen päähän Berlusconin Milanista.

Perjantaina Italiassa lakkoillaan, isojen kaupunkien bussit ja metrot ja raitiovaunut pysyvät varikoillaan iltayhdeksään saakka eivätkä kaikki kaukojunat kulje. Jonotamme junalippuja Roomassa reilun tunnin. Sama aika kuluu superpikajunassa Napoliin, yli 200 kilometrin matka taittuu hujauksessa.

Ennen hotellin etsintää hakeudumme veikkauspisteeseen: kaikki sunnuntain ottelun liput ovat menneet, siis kaikki, jo tiistaina. Italiassa jalkapallohuliganismin torjumisen vuoksi otteluiden liput ovat henkilökohtaisia. Niiden ostamiseen tarvitaan henkilöllisyystodistus, ja stadionilla pitää sitten uudestaan todistaa, että lipuissa oleva nimi todellakin kuuluu lipun käyttäjälle. Tämä tekee trokattujen lippujen ostamisesta riskipuuhaa. Voi olla, ettei stadionilla henkilöllisyyttä tarkisteta, voi olla että tarkistetaan. Valistuneen arvauksen mukaan esimerkiksi Milanossa ja Roomassa henkilöllisyys tarkastetaan 95 %:n todennäköisyydellä, Napolissa todennäköisyys pudonnee jonnekin 50 %:n tuntumaan.

Veikkauspisteen vieressä myydään Napolin joukkueen taivaansinistä rihkamaa, poikkean utelemaan heidän arviotaan lipun saannista. Avuliaan kauppiaan ystävä on töissä stadionilla, ja hän ehkä voisi ujuttaa meidät noin 30 euron korvausta vastaan sisään. Mutta ystävä poikennee puotiin vasta huomenna: saan puhelinnumeron, johon soittaa kymmenen maissa. Kauppias alleviivaa, ettei lopputuloksesta ole takuuta, mutta hän vähintäänkin luo mukavan illuusion siitä, että meillä on toivoa.

Bongaan tutun, vähän rähjäisen hissittömän viisikerroksisen hotellin Piazza Garibaldin takaa aivan aseman läheltä. 65 eurolla kolme ihmistä majoittuu kahteen huoneeseen, joiden paksut seinät huokuvat vielä talven kylmyyttä, vaikka päivisin ulkolämpötila ylittää 20 astetta. Yli kuusikymppinen majatalon omistaja arvelee, että lauantaina hän saattaisi paikallistaa trokarin. Mutta kiihko on kova ja päätämme vielä perjantaina hurauttaa taksilla Vomeron harjanteen toiselle puolelle muutaman kilometrin päähän Fuorigrottan kaupunginosaan kuikuilemaan trokareita stadionin läheltä. Taksikuski osallistuu aktiivisesti illuusion luomiseen: kyllä ne liput löytyvät. Käväisemme ensin neljässä veikkauspisteessä, mutta tiskin altakaan ei paljastu lippuja. Eikä kuski onnistu löytämään otollisilta kulmilta trokareita perjantai-iltana. Mutta saan hänenkin puhelinnumeronsa, jos vaikka kuski onnistuisi myöhemmin löytämään myyjän. Mutta perjantain saldoksi jää vain kaksi puhelinnumeroa ja hotellinomistajan optimismi.

Lauantai: Soitan rihkamamyyjälle, mutta tuttua stadionin työläistä ei ole näkynyt. Soitan taksikuskille. Ei, ei ole uutisia. Mutta alhaalla aulassa hotellin omistaja kertoo löytäneensä trokarin. Hän lupaa ostaa liput eikä kaipaa käsirahaa. Saisimme 15 euron liput 45 eurolla. Napolissa pitää kuitenkin suhtautua lähes kaikkeen informaatioon vähintään tietyllä minimiskeptisyydellä. Kaikki on mahdollista, sekin että lippukauppa jää vielä toteutumatta. Kokonaan väärennettyjen lippujen mahdollisuuteen en kuitenkaan usko, sillä hotellimiehen arvovalta on pelissä. Hän tuskin antaa jymäyttää itseään. Voimme lähteä kohtuullisen rauhallisin mielin kapuamaan Vesuviukselle sekä ihmettelemään Pompeijin rauniokaupunkia. Illalla käsissämme ovat liput, joissa on oikeat hologrammit. Lipuista löytyvät nimet Italo Reia, Ugo Reia ja Luigi Reia. Roomalaisen vastustajajoukkueen Lazion peräsimessä on Napolin monivuotinen ja kunnioitettu valmentaja Edy Reja, joka nosti Napolin Serie C1:stä takaisin pääsarjaan saakka. Tyttäreni nimeksi valikoituu Luigi.

Sunnuntai: Ottelu alkaa klo 12.30. Aloitamme vaelluksen San Paolon stadionille klo 10.15. Pikaisen kahvin jälkeen jumitumme metroaseman käytävään, jossa tusinan verran poliiseja on sulkenut laiturille laskeutuvat portaat. Poliisirintaman edessä pullistelee kolmisensataa fania odottamassa, ja lisää tunkee koko ajan paikalle. Olemme vellovan ihmismassan keskellä jo paljon ennen stadionia. Pääsemme laiturille vasta vähän ennen junan tuloa. Vaunu on täynnä, mutta henkilökohtainen reviiri ei kuitenkaan pääty aivan omalle iholle.

Klo 10.50 olemme stadionin portilla. Jonossa ihmiset pitävät käsissään lippujen lisäksi henkilötodistuksia. Huolestun. Vaihdamme jonoa, mutta fakta ei muutu. Edessämme jonottava mies kehottaa kaivamaan kuitenkin passit esiin hyvän tahdon eleenä. On vuoromme. Näytän lippua, jonka haltija on Italo Reia, ja tarjoan passiani. Ryhdyn samalla selittämään kertomusta suomalaisesta fanista, joka on seurannut joukkueen kärsimyksiä Serie C1:ssäkin. Olemme tehneet pitkän matkan. Lipuntarkastaja närkästyy ja alkaa kovaan ääneen selittää, kuinka tällainen on mahdollista vain Napolissa. Italo Reia! Mutta tämä on rikos, ymmärrättekö! Trokareilta lipun ostaminen on rikos. Mies jatkaa sättimistä ja työntää meitä eteenpäin kohti jyhkeää pyöröoviporttia, jonka kupeessa on lipunlukija. Puolikiihtyneenä hän selittää tapaustamme järjestystä valvovalle poliisille. Äh, tuleekohan tästä sakotkin vielä päälle, ja peli jää näkemättä. Synkkyys tulvahtaa hätäiseen mieleeni.

Mies työntää lippuani lukijaan, joka tunnistaa lipun viivakoodin. Lippu ei ole nimeä lukuun ottamatta väärennetty. Luiskahdan portin toiselle puolelle. Lapseni seuraavat perässä. Typertyneenä katsomme ympärillemme. Olemme oikealla puolella aitaa ja porttia. Kaupungin suojelupyhimyksen San Gennaron ihme saattelee meidät sittenkin katsomoon. Se, että paikkojamme ei tarkkaan ottaen ole olemassakaan ei hälvennä riemua. Maantason ”kellarikatsomossa” kukaan ei tule kyselemään oman täsmällisen paikkansa perään. Ehkä ei tulisi ylempänäkään, mutta jäämme huojentuneena alas istumaan varjoon viileähköön tuuleen ihmettelemään kuinka puolet stadionin väestä kylpee auringossa. Ja paikalla on puolitoista tuntia ennen ottelun alkua jo yli 40 000 ihmistä. Kaikkiaan lehtereille mahtuu 60 000 katsojaa.

Odotusaika sujuu yllättävän nopeasti. Kolme varttia ennen peliä kentälle ensimmäisenä kävelevät pallopojatkin saavat räväkät kannustusaplodit. Aika rientää katsomon koreografioita ja lämmitteleviä pelaajia ihmetellen. Ennen alkuvihellystä pelaajat kokoontuvat rinkiin: hiljaisella hetkellä muistetaan keskiviikkona menehtynyttä Lazion 50-luvun suuruutta. Roberto Lovati oli aikoinaan maajoukkueenkin maalivahti. Katsomo on hiljaa vain reilut kymmenkunta sekuntia ja loppuajan minuutin hiljaisuudesta se taputtaa Lovatin muistolle.

Peli alkaa. Yleisö elää jokaisen tilanteen mukana kohisevana, huutavana, taputtavana ja viheltävänä massana, kuin valtava orgaaninen olio, jonka solut luovuttavat energiaa eetteriin ja saavat sitä takaisin ympärillä vellovista värähtelyjen aalloista. 29. minuutilla näemme aitiopaikalta juoksuradan takaa, kuinka pallo painuu Napolin verkkoon. Yleisö hiljenee vain hetkeksi, sitten kannustus jatkuu yhtä kiivaana kuin ennen maaliakin. Tauolle mennään tappiotilanteessa. Jaloittelua ja eväiden syöntiä. 57. minuutti ja kaukana toisessa päässä pallo sujahtaa uudestaan Napolin maaliin. Nyt hiljaisuus kestää aavistuksen pidempään kuin ensimmäisen maalin jälkeen, mutta kannustus jatkuu heti, kun kotijoukkue jatkaa pelin hallintaa. Lehtereillä harmitellaan ääneen, mutta synkkää epätoivoa ei ole havaittavissa, ei ainakaan vielä.

Kolme minuuttia myöhemmin Napoli saa vapaapotkun. Ryhmän argentiinalainen taituri Ezequiel Lavezzi lähettää pallon matkaan. Lazion hyökkääjän päästä pallo ponnahtaa takanurkalle, jossa on Napolin mies. Katsomo räjähtää huutoon. Vain kaksi minuuttia myöhemmin uusi vapaapotku. Nyt jälkitilanteessa pallon pukkaa päätyrajan tuntumasta maalin eteen Napolin laitahyökkääjä, ja uruguaylainen tähti Edinson Cavani puskee 2-2-tasoituksen. Meteli on hirmuinen. Kukaan ei pysy paikallaan. Ja draaman kaari hypähtää jälleen, kun ensin Lazio saa pallon yläriman kautta luultavasti maaliin saakka, mutta linjamies ei sitä näe, ja heti Lazion seuraavasta hyökkäyksestä Napolin puolustaja laittaa pallon omaan maaliin. Varttia myöhemmin 82. minuutilla Cavani kaatuu maalin edessä: rangaistuspotku. Katsomo velloo riemuissaan jo ennen pilkun suorittamista ja nousee rivi kerrallaan seisomaan penkeille. Ja taas me kaikki hypimme ja huudamme hurmoksen terapeuttista energiaa. Ihme, ettei kukaan penkeillä hyppijä putoa holtittomasti. Akuutin euforian jälkeen yleisön syke tasaantuu sen verran, että se laskeutuu penkeiltä seisomaan penkkien eteen. 88. minuutilla Napoli lähtee harppuunahyökkäykseen, jonka päätteeksi Cavani luikahtaa nokitusten maalivahdin kanssa. Hän nostaa pallon roikuksi, se osuu maalivahdin käteen, mutta ponnahtaa silti hitaasti maalilinjan yli. Gogogoolllllllllllllll! 4-3!!!! Raivoisan hyppelyn jälkeen tärisen liikutuksesta. Enkä ole ainoa.

Kestohymy jämähtää tuntikausiksi kasvoilleni. Se kestää metrovaunun täpötäyden saunankostean kuumuuden ja pikapaluun Roomaan pääkaupungin toisen joukkueen Roman iltapeliä katsomaan. Euforinen onnentunne kantaa kevyesti tiistain työhön paluuseen saakka. Vasta keskiviikkona alkaa arki irvistää. Mutta seuraavan sunnuntain odotus tuo toivoa, sarjaa on jäljellä vielä seitsemän kierrosta. Ja mahdollisia suruja ja tuskia voi sitten työstää pyörän satulassa. Kun hiekka narisee asfaltilla nastarenkaiden alla ja rastaat mekastavat pusikoissa. Kevät on raastavan hienoa aikaa!

Lainaus

Talvipyöräily: maaliskuussa tarvitsee vielä nastoja

Matti Rämö — Fri, 18 Mar 2011 14:40:56 +0000

Kun lämpötila sahaa päivin öin nollan kummallakin puolella, on varhain aamulla ja myöhään illalla jäätä asfaltilla. Tämän sai tuntea tuttu, kokenut polkija, joka ilmestyi fillarimessulauantaina naapuritiskille käsi paketissa jatkamaan messu-urakkaa. Jaksamista Jarille!

Maaliskuu on vielä selkeästi nastarenkaiden aikaa. Parhaiten sen aistii vähän suojaisilla rinteillä, joiden lumikuormaa lämpö ja aurinko pääsevät nakertamaan vain pikkuannoksina. Päivällä sulanut lumi jäätyy muhkuraiseksi peitoksi, jota saa lasketella kovin varovasti alas. Tasamaalla nastoilla voi huristella sitten jo vapautuneen riemukkaasti lentokeliolosuhteissa.

Alkukevään rituaaleihini kuuluu myös viimeisten lumi- ja jääpintojen haeskelu. Silloin kun talven peitteet ovat jo muualta kadonneet, voi niitä haeskella ulkoilureittien latupohjilta, joiden tamppautunut lumi pysyy pitkään jäisenä sohjona. Yleensä luovunkin nastarenkaista vasta huhtikuun puolenvälin tienoilla. Siinä vaiheessa ei enää tule työmatkoilla vastaan muita paljaalla asfaltilla nastojen hurinaa kuuntelevia talvipyöräilijöitä.

Mutta fillarimessujen aikaan ei nastoista vielä siis kannata luopua, eikä kevätsesonkia kannata aloittaa, jos ei ole talvella polkenut. Itse asiassa viime vuonnakin messuilla oli naapuritiskillä polkija käsi paketissa. Näistä tapauksista säikähtäneenä olen muistanut varoitella lähtökuopissa odottavia pyöräilijöitä aiheesta: kevättä ei kannata tärvellä turhalla kiirehtimisellä.

Muutoin messut hurahtivat mukavan kiireisesti. Selviydyin 300 minuutin esitysurakastani kohtuullisen hyvin. Luentosalissa oli pieniä teknisiä ongelmia kuvakavalkadin aloittamisessa, ja sunnuntai-iltapäivän viimeisestä esityksestä myöhästyin muutaman minuutin, kun jäin ständillä suustani kiinni. Mutta juttu luisti Kaakkois-Aasiasta ja Jäämereltä ja kaukofillaroinnista. Väliaikoinakin tarinaa ja uteluja riitti kiitettävästi. Sain myös hyviä neuvoja tulevia vuoristoetappeja varten. Kiitos kaikille kannustavasta palautteesta, ja etenkin niille, jotka kauempaakin ilmaantuivat paikalle kuuntelemaan ja kommentoimaan, Lappeenrannasta, Lahdesta, Turusta jne. Into on tarttuvaa, ja se lisää omaakin energiaa. Nautitaan pyöräilyn terapeuttisesta hurmoksesta :)

Lainaus

Talvipyöräily: siirtymäriittejä merenjäällä ja messuilla

Matti Rämö — Sat, 05 Mar 2011 08:41:07 +0000

Talvipyöräilysesongin lopussa on kaksi erityistä kohokohtaa, jotka valmistavat henkisesti kevään siirtymään. Helmikuun puolessavälissä pääsee polkemaan merenjäälle ja maaliskuussa ovat fillarimessut.

Merenjäällä pyöräily kuuluu kevättalven perinteisiin siirtymäriitteihini. Jäällä pitää edes pistäytyä, jos ei muuta ehdi. Pyöräily kovalla, tilapäisellä alustalla aukean jääkentän keskellä symboloi sopeutumista elämän jatkuvaan muutokseen. Tänään kiidän reitillä, jota ei huomenna enää ole. Mutta muutoksen vuosittainen syklisyys on se, joka luo jatkuvuuden turvallisuuden tunteen. Talvesta toiseen jaksan mielessäni kiittää Helsingin kaupungin liikuntavirastoa, joka auraa merenlahdelle muutaman kilometrin matkaluisteluradan helpottamaan kevätriittien suorittamista.

Kun Italian-vierailuillani yritän selventää tutuille ja tuntemattomille, kuinka meren jäällä polkeminen nostattaa herkkiä ja innostavia tuntemuksia luonnon loputtoman kiertokulun rytmistä ja siitä jatkuvuudesta, joka ylittää ihmisiän ja kulkeutuu hamaan ikuisuuteen, saan yleensä vähän oudoksuvia katseita. Tietysti jo sinänsä aikaperspektiivin asettaminen kauas Berlusconin kauden tuolle puolen on ihmeellistä, mutta vieläkin oudompaa on italialaisesta näkökulmasta ajatella, että meri jäätyy ja että sen päällä voisi vielä ajaakin. Keskivertokuulija kuittaa tarinoinnin pahasti liioittelevaksi faktan ja fiktion sekoitukseksi.

Toinen lähestyvän kevään varma merkki ovat fillarimessut Pasilassa. Messujen tärkein anti eivät ole uudet mallit ja laitteet ja välineet vaan ihmiset. Alan harrastajien kokoontuminen luo sitä yhteisöllisyyden tunnetta, jota yksin tien päällä puurtava polkija saa Suomessa harvemmin tuntea. Ja ilmassa on vahva uuden sesongin odotus. Melko pian pääsee satulaan pari kolme kiloa keveämmin vaattein.

Viime vuosina fillarimessut ovat itselleni merkinneet myös retkipyöräilyprojektieni esittelyä sekä uuden matkakirjan markkinoinnin alkua. Tänä vuonna urakkaa riittää 300 minuutin esitelmöinnin verran, ja siihen päälle tulee satakunta yksityistä, lyhyttä ja pidempää keskustelua retkipyöräilystä. Toivottavasti ääni kestää. Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin: Hymyn voimaa ja sodan jälkiä on jo saapunut kirjapainosta :))

-----
Fillarimessuesiintymiseni Helsingissä 11.-13.3.2011

pe 11.3. klo 13 Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin, Matkailulava
pe 11.3. klo 14 Polkupyörällä kaukomaille, Luentosali Ballroom 2
pe 11.3. klo 16 Polkupyörällä Jäämerelle, Matkailulava

la 12.3. klo 12 Polkupyörällä kaukomaille, Luentosali Ballroom 2
la 12.3. klo 13.30 Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin, Matkailulava
la 12.3. klo 16.30 Polkupyörällä Jäämerelle, Matkailulava

su 13.3. klo 11.30 Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin, Matkailulava
su 13.3. klo 14 Polkupyörällä kaukomaille, Luentosali Ballroom 2
su 13.3. klo 15.30 Polkupyörällä Jäämerelle, Matkailulava

Muut ajat notkun Pyöräilykuntien verkoston/HePon/HSL:n osastolla 6 m 70.

Lainaus

Talvipyöräilyn riemua: viisi kiloa vaatekuorrutusta

Matti Rämö — Sat, 19 Feb 2011 19:41:10 +0000

Reipas pakkassää on kovettanut pyöräilyväylät ”hankikantoon”. Kovalla pinnalla pääsee mukavasti eteenpäin. Paikoin tosin päällyste on ehtinyt tallautua muhkuraiseksi tärinämatoksi juuri ennen arktisen viiman aikaa. Ajoradalla on puolestaan jäiseksi hioutuneita polanneharjanteita, auraussaumoja ja kuopanreunoja, mutta kun niiden päällä ei ole irtolunta, niiden kanssa tulee toimeen. Epätasaisuudet muistuttavat erehdyttävästi kesäisiä asfalttiteitä Venäjän Lapissa.

Pakkasjakson suurin haitta on suojautuminen kylmältä. Se tarkoittaa yhtä ylimääräistä vaatekerrosta, joka pitäisi tunkea kuorivaatteiden alle. Kenkien päälle kannattaa laittaa vuorattu monosuoja. Itse en ole vielä kokeillut kemiallisia varpaiden lämmitinpussukoita, mutta työmaan pukukopissa ovat muut talviliikkujat niitä kehuneet äärioloihin. Mutta arkikäyttöön pitäisi löytää kestävämpiä ratkaisuja. Vietnamissa teettämäni ohuet silkkisukat ovat olleet käytössä jo kohta kolme kuukautta.

Kylmiä päiviä varten on hyvä olla tavallista lämpimämmät ajohanskat tai ihan ohuen sormikkaat, jotka saa hanskojen alle. Lämpimämmät korvasuojatkin ovat tarpeellista ylellisyyttä, tai sitten täytyy tunkea esim. ohuita saunapefletin palasia tai vaikkapa talouspaperia korvallisten alle. Paperihan on erinomainen hätäeriste moneen eri paikkaan, ja kevyesti hionnutta käyttöpaperia voi myös kuivata, paperi ei sinänsä tarkoita kertakäyttökulttuurin laajentamista. Itse käytän rutattua paperia myös kypärän rakojen tukkimiseen. Pieniaukkoinen kypäräni on se sama, jolla hikoilen tropiikin helteessä, mutta minimaalisella paperivuorauksella siitä tulee talvikelpoinen, ja selviän hyvin ilman pipoakin.

Tänä talvena en ole käyttänyt edes ohutta silkkipipoa, jonka olen yleensä kaivanut esiin kasvojen suojaksi, kun lämpötila putoaa -10 asteen alle. Osittain tämä karaistuminen selittyy alkusyksyn Lapin reissulla. Parin viimeisen alkutalven ilmastosiirtymät tropiikista Suomen talveen ovat olleet melko rajuja, ja ne ovat oikeastaan vaikuttaneet pitkin talvea. Mutta viime vuoden loppukesän ja alkusyksyn vilpokurssittautuminen Jäämeren viimoissa on valmistellut kestämään paremmin talveakin. Osittain kasvojen kylmänkesto liittyy ylenmääräisen saippuan ja pesunesteiden käytön välttämiseen. Kyllä ihon kemiallisella käsittelylläkin on raja-arvonsa. (Ja kainaloihinkin kannattaa levittää vuorisuolakiteitä kemiallisten aineiden sijasta).

Pakkaskelien pyöräily on itse asiassa aika mukavaa puuhaa, kun vaan selviytyy pukeutumisrumbasta. Yritin laskeskella pyöräilypukeutumiseen ja -riisuutumiseen kuluvaa aikaa. Vuosittain vaatekuorrutuksen rakentamiseen ja purkamiseen vierähtää nettoaikaa noin pari viikkoa. Ja tässä vaiheessa talvea alkaa hiipiä jo pieni kisaväsymys viiden kilon päivittäiseen pukemiseen. Mutta onneksi talviaurinko kuiskuttelee jo etäisiä kevään huokauksia.

------------------------------------------

Toimittaja Jouni Viitala kävi jututtamassa talvipyöräilystä Kirkko ja kaupunki -lehteä varten. Jouni on koonnut artikkelin loppuun muutamia vinkkejä aiheesta. Kommentti sormien arkuudesta on toimittajan, itselläni kylmettyvät muut paikat aiemmin.

Lainaus