Blogit - digitaalinen kulttuuri

Trollaus on parasta

Aleksis Salusjärvi — Fri, 18 Oct 2013 12:40:30 +0000

Riidankylväjistä on tullut nettikeskustelujen etujoukkoa. Nettitrollit ja provokaattorit ovat 2010-luvun avainhahmoja.

Sananvapaus tarvitsee edelläkävijöitä, ja digitaalisesta maailmasta on tullut sen suurin näyttämö. Netissä näkyvintä sananvapautta edustaa riidan haastaminen. Nettitrolli on henkilö, jonka ensisijainen tarkoitus on ärsyttää ihmisiä (ks. myös peelo ja flame).

Trollit opettavat meille, että mitään asiaa ei kannata ottaa liian vakavasti – ja samalla he opettavat meidät ohittamaan avoimen provokaation. Emme enää tulistu niin helposti kuin ennen ja osaamme kyseenalaistaa eri lähteiden uskottavuuden.

Maailman kuuluisin trolli on NSA:n vakoiluskandaalin paljastanut Edward Snowden. Takavuosina hänet tunnettiin chattipalstojen riidanhaastajana. NSA:n toimintatapojen paljastaminen onkin monessa mielessä täydellinen trollaus, se tulee jäämään historiankirjoihin.

Avoimista provokaattoreista on lyhyt matka politiikkaan. Julkinen keskustelu elää nykyään provokaatioista. Jussi Halla-aho on osuvilla kommenteillaan saanut faneiltaan lisänimen Mestari. Samassa puolueessa avointa trollaamista harrasti James Hirvisaari aina erottamiseensa saakka. Hänen tukijoistaan löytyvä Seppo Lehto istui pari vuotta linnassa lain rajat ylittäneen pitkäkestoisen trollaamisen takia. (Korjaus 21.10. Lehto ei kuulu Hirvisaaren taustajoukkoon, kuten aiemmin kirjoitin.)

Moni provokaatio päättyykin kunnianloukkaussyytteisiin. Ne työllistävät poliisia jatkuvasti enemmän, ja nettipoliiseina työskenteleekin tällä hetkellä noin 30 henkilöä. Suomen ensimmäinen nettipoliisi Marko ”Fobba” Forss aloitti työnsä syksyllä 2008. Hän näkee provokaation ja kunnianloukkauksen rajan selvänä:

"Voit argumentoida ja provosoida asiakysymyksen suhteen niin paljon kuin haluat, mutta silloin kun mennään henkilöön, lähestytään helposti kunnianloukkausta."

Trollaaminen on kuitenkin ennen kaikkea karnevalismia. Se lisää kriittistä medialukutaitoa ja tekee meistä netinkäyttäjinä lähdekriittisiä. Trollaaminen myös osoittaa, että koko digitaalinen kulttuuri on kuin massiivinen metafiktio. Keksityt todellisuudet sekoittuvat siellä yhteen, ja valuvat toisiinsa.

Sosiaalisen median rakenteet ovat mahdollistaneet niin lukuisia erilaisia retorisia keinoja argumentoida, että koko keskustelukulttuuri on muuttunut. Karnevalistisin ja kuuluisin sosiaalisen median rooli on kuitenkin itseoikeutetusti trolleilla. Vanhoilla kunnon riidankylväjillä.

Suomi on netissä kokoaan isompi, sillä digikulttuuri on läpäissyt kaikki yhteiskuntamme rakenteet. Seuraava iso muutos tulee olemaan sosiaalisen median keskustelutapojen laajeneminen ja arkipäiväistyminen.

Tässä maassa on totuttu vähäpuheisuuteen ja siihen, että sanotaan vain mitä tarkoitetaan (paitsi Savossa). Trollit muuttavat yksinkertaisen keskustelukulttuurimme monisyisemmäksi. Tulevaisuudessa ymmärrämme ehkä myös kielen nyansseja.

Kulttuuriosasto kysyy: Mikä trollaamisessa on niin ihanaa? Oletko ruokkinut trollia? Milloin viimeksi suutuit netissä?

Suora lähetys tiistaina 22.10. kello 19.06–20.00.

Asiantuntijavieraana mediatutkija Sam Inkinen.

Lainaus

Unohtakaa Bieber, tulevaisuuden pop-tähdet luodaan virtuaalisesti!

Taneli Vatanen — Mon, 29 Apr 2013 08:15:34 +0000

Niin tieteiskirjallisuus, televisio kuin Hollywood ovat käsitelleet aiheena virtuaalisia tähtiä - täysin digitaalisia luomuksia, usein aidon tekoälyn saattelemana. Jälkimmäinen todennäköisesti pysyy tulevaisuuden visiona vielä pitkään, mutta keinotekoisia tähtiä löytyy jo nykypäivästä.

Varhaisimpia esimerkkejä on vuosituhannen vaihteessa perustettu Gorillaz - bändi, jonka nimelliset jäsenet ovat kaikki animaatiohahmoja - myös bändin live-keikoilla:

Gorillazin taustapiruina hääräilee kuitenkin aitoja muusikoita, joten itse musiikin puolesta bändi ei poikkea mitenkään normaalista. Jo hieman toista maata on viime vuonna Coachella-musiikkifestivaalilla "haudan takaa" esiintynyt virtuaalinen Tupac Shakur. 3D-mallinnuksella toteutettu Digi-Tupac myös räppäsi ainakin osittain digitaalisesti luodulla äänellä. Virheellisesti monet ajattelevat, että lavalla nähty Tupac olisi hologrammi, mutta todellisuudessa tekniikka perustui vanhaan optiseen illuusioon - siitäkin huolimatta lopputulos on sangen vaikuttava:

Virtuaali-Tupac perustui kuitenkin todelliseen henkilöön. Vielä astetta pidemmälle menee vuonna 2007 'syntynyt' Hatsune Miku, täysin digitaalinen luomus niin ulkonäön kuin äänenkin perusteella. Japanilaisen Yamahan kehittämään Vocaloid-teknologiaan perustuva Miku syntyi Crypton Future Median neronleimauksesta - mitä jos digitaaliselle äänisyntetisaattorille annettaisiin kasvot? Kansa ihastui Mikuun, ja pian YouTube ja Nico Nico Douga (Japanin suurin videosivusto) alkoi täyttyä käyttäjien tekemistä Miku-sävellyksistä.

Mikun valtava suosio perustuukin pitkälti yhteisöllisyyteen. Crypton Future Media ei tarkoituksellisesti kehittänyt Mikulle persoonaa, jolloin se jäi fanien ja käyttäjien vastuulle. Mikun persoona ja musiikki ei siis ole minkään yksittäisen tuotantoyhtiön sanelema, vaan Miku on käytännössä yhteisönsä muovaama. Tässä mielessä Mikua voi siis pitää jopa aidompana pop-tähtenä kuin monia verta ja lihaa olevia, joiden imago ja musiikki on tarkasti mietitty suljettujen ovien takana tapahtuvissa tuottajakokouksissa!

Hauskana yksityiskohtana Mikun menestyksen takana on myös pieni yhteys Suomeen. Miku-tulkinta suomalaisen Loituman kappaleesta Ievan Polkka keräsi huikeat määrät katsojia. Mikun luonut Crypton sanoikin, että video on erinomainen esimerkki Mikun monipuolisesta potentiaalista. Videolla nähdystä purjosta (joka on perua Loituma Girl -meemistä) onkin tullut yksi Mikun 'tavaramerkeistä', jota nähdään niin fanien luomissa teoksissa kuin valotikkuina Mikun live-keikoilla.

Miku on siis kiistatta ison nimen tähti. Loppuunmyytyjä live-konsertteja, tuhansia ja taas tuhansia sävellyksiä, esiintymisiä TV-mainoksissa sellaisten pikkutekijöiden kuin Justin Bieberin ja Lady Gagan ohella... ei hassummin virtuaaliselta luomukselta! Hyvät naiset ja herrat, tulevaisuus on täällä jo tänään.

Lainaus

Yle v20.2.0. - Kohti digitaalista kulttuuria

Arttu Silvast — Fri, 17 Dec 2010 13:56:07 +0000

”Kataisen toisen hallituksen päätöksellä Yleisradio ulkoisti oman toimintansa. Ulkoistamiskilpailutuksen kriteereinä olivat laatu, luotettavuus, innovatiivisuus sekä hinta, hinta ja hinta.

Isosta Pajasta tehtiin kanala ja Yleisradion koko toiminta muutti Hämeenlinnalaisen rivitalon varastoon. Täysin automatisoidun YLE v20.2.0 suosion murtamat Sanoma Oy ja MTV3 ovat valittaneet Yleisradion uudistuksen vääristävän kilpailua.”

Tämä lyhyt tarina taustoittaa Joulukuun alussa avattua Yle v20.2.0 -verkkopalvelua. Näin heti alkuun on myönnettävä, että useammalle suomalaiselle konsepti avautuu varmasti aika huonosti. Alkuperäiseltä nimeltään Bad News -niminen mediataideteos pitää kuitenkin sisällään paljon enemmän kuin antaa ymmärtää.

Teos on peräisin vuoden 2009 Alternative Partyilta, jossa Yle järjesti digitaalisen taiteen tekijöille kilpailun tuottaa jotain uutta ja kiinnostavaa Ylen tarjoamista ja ilmaiseksi saatavilla olevista sisällöistä. Jani Lainesalon alias Virneen voittoteos Bad News yhdisti Yle Uutisten RSS-syötteen sekä kaksi uutisartikkeleita puhegeneraattorin kautta lukevaa robottia toisiinsa. Uutisten yhteyteen oli tuotu myös robottien omat kommentit.

Alternative Partyjen jälkeen Bad Newsiä lähdettiin kehittämään ja pikkuhiljaa siitä muodostui Yle v20.2.0. Samalla myös oma käsitykseni teoksesta hieman muuttui. Pidin Bad Newsiä alun perin media- ja etenkin Yle-kriittisenä teoksena. Yle v20.2.0.:sta muodostui kuitenkin jotain muuta, se ottaa kantaa mediatoiminnan tehostamiseen, yhteiskunnan teknologisoitumiseen ja tulevaisuuden klassiseen ”koneet voittavat lopulta ihmiset” -dystopiaan.

Lainesalon taiteilijaystävän Kalle Määtän kirjoittamassa taustatarinassa tämä dystopia on tuotu hyvin paikalliselle ja toisaalta myös ajankohtaiselle tasolle. Jos jollain jää sellainen tunne, että ei ihan täysin ymmärrä Yle V20.2.0.-teoksen hyötyjä tai ideaa, voin kertoa, että sen tarkoituksena on enemmänkin herättää kysymyksiä ja keskustelua kuin antaa valmiita vastauksia.

Toimintaa osana digitaalista alakulttuuria

Yle v20.2.0:an keskiössä on koko ajan ollut demoscene-alakulttuuri ja sen viitekehyksessä syntyvä sisältö ja materiaali. Myös Alternative Party -tapahtuma nivoutuu juuri demoscenen ympärille. Jos siis haluaa ymmärtää Yle v20.2.0:aa kunnolla, on ymmärrettävä jotain demoscenestä.

Yle v20.2.0. ei ole animaatio tai video, se on suoritettava tietokoneohjelma. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että nähtävissä oleva sisältö ei ole valmiiksi tallennettu video tai laskettu animaatio, vaan reaaliaikaisesti suoritettava ohjelma, joka lähetetään Ylen palveluun tunnin välein. Fyysisesti teosta suorittava laitteisto sijaitsee Hämeenlinnassa, Jani Lainesalon varastossa.

Yle v20.2.0.:n arvo onkin juuri siinä miten se on toteutettu ja minkälaisella laitteistolla. Myös demotaiteessa on usein kysymys juuri tästä.

Yle v20.2.0. on osoitus siitä, että Yle voi myös ottaa osaa aktiivisena toimijana erilaiseen toimintaan yhteiskunnassa. Sen sijaan, että kerrottaisiin ja raportoitaisiin ”kansalle”, mikä on totuus, voimme myös itse tuottaa sisältöä erilaisten kulttuurien viitekehyksessä. Yle v20.2.0.:n tapauksessa tilasimme Jani Lainesalolta ja hänen taiteilijakollektiiviltaan demotaideteoksen, jota näytämme omalla alustallamme. Tällä tavoin halusimme luoda lisäarvoa demoscene-alakulttuuria seuraaville ihmisille, mutta tehdä myös itse alakulttuuria tunnetuksi suomalaisessa yhteiskunnassa.

Mainittakoon, että demoscene-yhteistyön piirissä syntyi tänä vuonna myös kyseistä alakulttuuria käsittelevä dokumenttisarja, jonka sisällöstä ja lopullisesta käsikirjoituksesta vastasi Pelaaja-lehden päätoimittaja Thomas Puha, niin ikään vanha demoscene-harrastaja. Myös dokumentissa haluttiin mennä mahdollisimman lähelle itse aihettaan. Sisältöä työstettiin koko prosessin ajan hyvin tiiviissä yhteistyössä demoscene-aktiivien kanssa, verkossa ja lihamaailmassa.

Mikrotason yhteistyöstä kohti kokonaista kansakuntaa

Lunastaakseen asemansa ja ollakseen uskottava ja luotettava toimija, johon syntyy pitkäaikainen side, Ylen on tehtävä asioita avoimemmin ja lähempänä suomalaisia ihmisiä, suomalaisten ehdoilla.

Jos Ylen toimintaperiaate nähdään usein sitä kautta, että kaiken sisällön tulisi näkökulmaltaan tai toteutukseltaan palvella koko kansaa, demoscene-yhteistyö ja Yle v20.2.0.:n taustalla on ajatus siitä, että tiettyjä ryhmiä voidaan palvella myös todella yksityiskohtaisella tasolla.

Tällaisen toiminnan kautta päästään lopulta huomattavasti lähemmäksi asioiden todellista luonnetta, jonka puitteissa syntyy huomattava määrä uusia ideoita ja ajatuksia, etenkin siitä, minkälainen toimija Yle voisi olla tulevaisuudessa. Nämä ovat sellaisia asioita, joista Pasilan betonisessa interiöörissä järjestettävissä työryhmissä voidaan ainoastaan uneksia.

Siksi toivoisinkin, että tänä vuonna toteutetut, vielä suhteellisen pienimuotoiset, demoscenen ja digitaalisen kulttuurin yhteistyöprojektit saisivat Ylessä jatkoa ja mitä monipuolisimpia ja kiinnostavampia muotoja.

Arttu Silvast, Kehitystuottaja, yle.fi

Lainaus