Blogit - journalismin etiikka

Vaalit ja ehdokkaiden julkisuus

Riitta Pihlajamäki — Mon, 08 Dec 2014 06:35:56 +0000

Riitta Pihlajamäki on journalististen standardien ja etiikan päällikkö.

Suomessa, Ruotsissa ja Englannissa järjestetään parlamenttivaalit ensi keväänä.

Medialle vaaleja edeltävä vaihe on poliittisen ajankierron kiinnostavinta ja kiihdyttävintä aikaa. Ylen ohella yleisradioyhtiöt SVT ja BBC ovat tarkan luupin alla, kun halutaan varmistua erilaisten poliittisten näkemysten ja ehdokkaiden monipuolisesta ja tasa-arvoisesta käsittelystä.

BBC:n vaaleja koskeva sisäinen ohjeistus on 14 sivun mittainen. SVT ja Yle selviävät vähän vähemmällä sivumäärällä. Kaikilla kolmella on kuitenkin sama, keskeinen ajatus: ohjelmiston on rohkaistava vilkkaaseen ja moniarvoiseen debattiin eikä mikään puolue tai kukaan ehdokas saa saada erityistä etua muihin nähden. Tämä tarkoittaa sitä, että puolueita ja ehdokkaita on kohdeltava tasapuolisesti.

Julkisuudessa puhutaan usein vaalikaranteenista. Sellaista ei Ylessä ole. Ehdokkaana olevia henkilöitä voidaan haastatella journalistisin perustein. Ministeriä, asiantuntijaa tai vastuullista päätöksentekijää ei jätetä kuulematta jos käsiteltävä asia niin vaatii. Ratkaisun pitää perustua vankkaan journalistiseen harkintaan.

Ehdokkaana olevat Ylen omat työntekijät tai vakituiset avustajat otetaan pois näkyvistä tehtävistä ehdokkuuden tultua tietoon.

Tieto ehdokkuudesta ratkaisee

Entä miten toimitaan niissä tilanteissa jolloin erityistä journalistista perustetta ehdokkaan esiintymiselle ei ole? Uutis- ja ajankohtaisohjelmien rinnalla Ylellä on verkossa, radiossa ja televisiossa valtava määrä sisältöä suomeksi, ruotsiksi ja saameksi. Tilanteita, joissa joudumme punnitsemaan ehdokkaan esiintymistä, tulee vastaan usein. Usein syntyy myös mielipahaa, väärinymmärrystä ja ristiriitaisia tulkintoja.

Henkilö on ehdokas siitä hetkestä lähtien kun ehdokkuus on tiedossa. Tuon hetken jälkeen hänen esiintymistään Ylen sisällöissä on arvioitava erityisen tarkkaan. Syntyy tilanteita, joissa esimerkiksi aiemmin sovittu esiintyminen tai ohjelmanteko joudutaan perumaan. Näin tehdään jotta tasapuolinen kohtelu toteutuu.

Vaaliehdokkuuden julkistamisen panttaaminen ei ole tae sille, että ehdokas pääsisi julkisuuteen. Kikkailemalla aikataulujen kanssa kenenkään ei pidä saada etulyöntiasemaa.

Ehdokkaana olevien Ylen vakituisten työntekijöiden siirto näkyvistä tehtävistä taustalle kampanjan ajaksi on helppo perustella. Sen sijaan freelance ohjelmantekijöiden kohdalla syntyy helposti keskustelu, jossa vaaditaan toisenlaista kohtelua. Vaatimus on yhden yksittäisten henkilön osalta inhimillisesti ymmärrettävä, mutta ehdokkaiden samanarvoisen kohtelun näkökulmasta kestämätön.

Vilkas, erilaisia näkemyksiä esiin nostava ja korkealla ammattitaidolla toteutettu vaaliseuranta on iso haaste. Demokraattisen yhteiskunnan vaihtoehtojen läpivalaisu on Ylelle ja koko suomalaiselle medialle kunnia-asia.

Siksi on tärkeää, että pelisäännöt ovat kaikkien tiedossa, hyvissä ajoin.

Lainaus

Ismo Silvo: Kenen asialla on eettisesti hyvä Ylen ohjelmatyö?

Ismo Silvo — Mon, 08 Oct 2012 09:12:33 +0000

Ismo Silvo on Ylen julkaisujohtaja.

Aika ajoin journalistiikassa pohditaan toimittajan roolia ja ammatillista minäkuvaa. Onko hyvä toimittaja totuuden sankari, vääryyttä vastaan taisteleva asianajaja, heikkojen puolestapuhuja ja totuutta etsivä tutkija? Vaikuttava viestijä tietää roolinsa.

Roolia on syytä etsiä ja pohtia myös tuoreiden Ylen ohjelmatoiminnan eettisten ohjeiden pohjalta. Millaisen roolin Ylen ohjelmatoiminnan ytimeen luomme, mikä on perimmäinen ammatillinen minäkuvamme? Se on kirjattu OTSiin.

Yle tähtää korkeisiin arvoihin: luotettavuuteen ja ihmisen arvostamiseen. Riippumattomuus on tärkein välinearvo näitä tavoiteltaessa. Oikeastaan koko OTS on näiden arvojen aukikirjoittamista ja niiden työarkeen asetettua keskinäistä punnintaa.

Ylen johdon seminaarissa Vierumäellä alkukesällä kysyttiin, mikä arvo korostuu lähitulevaisuudessa Ylen tavoitteiden toteuttamisen kannalta. Aika selväksi ykköseksi nousi riippumattomuus. Ymmärsin viestin silloin niin, että nyt korostuvat Ylen omat valinnat, Ylen omille tavoitteille uskollinen journalismi ja sisällöntuotanto. Nyt jos koskaan on sen kuulun oman pelin paikka ja aika. Ylen on ennen kaikkea katsottava itseensä.

Riippumattomuus on, OTSin sanoin, kykyä tehdä omia tarkkoja havaintoja, uskallusta kysyä ja kyseenalaistaa. Vapaana painostuksesta ja ilman oman edun tavoittelua. Tämä kohta jos mikä kiinnittää eettiset ohjeet kaikkeen sisältöömme, taiteelliseen ja elämykselliseen yhtä lailla kuin tietopohjaiseen journalismiin. Riippumattomuus ei ole irrallisuutta ja erillisyyttä. Jo ihan ensimmäisessä paragrafissa OTS kirjaa, että toteutamme arvojamme vuorovaikutuksessa kansalaisten kanssa. Monet muutkin julistukset näinä verkkoviestinnän aikoina vaativat avoimuutta, käyttäjien mukaan ottamista, osallistamista.

Kun otamme muut mukaan, kenen asiaa silloin ajetaan? Milloin osallistaminen johtaa osapuolisuuteen? Lyökö avoimuus riippumattomuutta korville? Perustammeko tekemisemme omiin vai muiden havaintoihin?

Kenen asialla siis? Kysyttäessä vastaan itse useimmiten yksioikoisesti, että Ylen ohjelmatoiminta ei ole kenenkään asialla. Emme ole osapuoli. Se on helppo tapa kuitata riippumattomuus. Vastaus lienee kuitenkin väärä. Luulen, että verorahoituksen aikakausi alkaa vaatia yhä useammin Yleltä osapuolisuutta: pelastakaa suomalaista kulttuuria, tuokaa meille takaisin historiamme, antakaa vähemmistöille heidän äänensä!

Kaikissa tarinoissa on aina joku sankari. Sankari pelastaa, hankkii ja tuo meille jotain arvokasta. Niin uutisjutussa, ohjelmassa kuin OTS-ohjeissakin. Muuten juttu tai teos ei aukene eikä johda ymmärrykseen.

Riippumattomassa ohjelmatyössä mielestäni tämä pelastustehtävä pohditaan joka kerta läpi. Mitä arvoa tuotamme juuri tällä jutulla tai ohjelmalla ja kenelle? Otamme aina jonkin roolin, sitä ei voi paeta irrallaan olevaan olemiseen, kuuntelemattomuuteen tai vaikuttumattomuuteen. Riippumaton luomis- ja ohjelmatyö pohtii ja arvioi itse motiivinsa, tulee niistä tietoiseksi ja keskustelee niistä sekä kollegojen että yleisöjensä kanssa.

Kenen asialla siis on eettisesti hyvä Ylen ohjelmatyö? Pohtikaamme se joka kerta läpi.

Lainaus

Laitanko vai enkö laita?

Seppo Heikkinen — Thu, 26 May 2011 09:55:45 +0000

Historiaohjelmien toimittaja joutuu pohtimaan monenlaisia kysymyksiä ohjelmaa tehdessään. Tässä pieni esimerkki.

Joku aika sitten käydessäni läpi Ylen arkistomateriaaleja jatkosodan ajalta törmäsin haastatteluun, joka oli tehty heinäkuussa 1941 suomalaisten hyökkäysvaiheen aikana. Siinä haastateltiin kaukopartiomiestä, joka ryhmänsä kanssa linjojen takana liikkuessaan, oli päättänyt ottaa venäläisiltä auton liikkumista helpottaakseen.

Aikansa autoa odoteltuaan he huomasivatkin sopivan auton tulevan ja pysäyttivät sen ja kysyivät venäläisiltä kuljettajilta papereita. Pian venäläiset huomasivat, että kyseessä olivat suomalaiset ja pyysyvät ettei heille tehtäisi mitään ja yrittivät paeta. Suomalaiset ampuivat heidät saman tien.

Seuraavaksi haastattelu jatkuu naureskelevaan sävyyn, jossa kaukopartiomies kertoo ettei auto kuitenkaan heille sitten käynytkään, koska se oli puukaasutinauto eivätkä he osanneet ajaa sellaista.

Ensimmäinen ajatukseni oli, että voiko tällaista tarinaa laittaa ulos radiosta? Tarinahan on hyvin raaka ja osoittaa kuinka halpa ihmishenki sodan aikana oli. Ja haluanko antaa tuollaista kuvaa suomalaisista sotilaista?

Loogiset vastakysymykset tulivat hyvin pian. Miksi en laittaisi? Sotahan on raakaa ja edellä mainittu tarina kertoo hyvin sodan mielettömyydestä. Ja ei kai ole jälkipolvien tehtävä silotella kuvaa sotilaista, jotka 70 vuotta aikaisemmin kertoivat tarinan radiolle hieman rehvastelevaan sävyyn.

Pian kuitenkin tuli mieleeni seuraavat jatkokysymykset. Kannattaako sitä pätkää kuitenkaan laittaa ohjelmaan, koska se raakuudellaan ja mielettömyydellään pomppaisi muusta ohjelmasta ja veisi huomion koko loppuohjelmalta? Olisi ihan sama mitä loppuohjelmassa sanottaisiin; kuulija jäisi pohtimaan vain tätä pientä pätkää ohjelman keskellä.

Lopputuloksena oli, että käytin tässä ohjelmassa jonkun verran miedompaa tarinaa tuon kaukopartion seikkailuista. Mutta ehdottomasti - kun konteksti on oikea - niin tämäntapainen tarina pitää ajaa radiosta ulos. Asian selvennykseksi tulkoon se julkaistuksi ainakin tässä blogin yhteydessä.

Lataa mp3: Kaukopartiomiesten kertomaa heinäkuulta 1941

Mitä mieltä olette ratkaisustani tai pohdinnoistani? Ottakaa kantaa!

Ohjelma mihin sitä alun perin ajattelin (ja johon lopulta valitsin toisen pätkän) on kuultavissa Yle Areenasta osoitteessa:

http://areena.yle.fi/audio/1305101613740

Lainaus