Blogit - polkupyörällä Islannissa

Kevättalven sohjo innostaa reuhtomaan

Matti Rämö — Sun, 31 Mar 2013 01:02:40 +0000

Vuoden haastavin pyöräilyjakso pitää mielen virkeänä. Jäiset lentokelit ja viimeiset sohjomassat ovat nyt jo mukavan innostavia talven jäänteitä, kun tietää, että hyytävä kausi lähenee loppuaan. Ja pyöräteillä saa todellakin olla tarkkana, kun ei voi tietää, mitä edessä on. Tämä on juuri sitä parasta harjoittelujaksoa, joka valmistaa kohtaamaan muuttuvia ja yllättäviä tilanteita.

Siispä olen kiitollinen kaikista niistä huonosti ja puutteellisesti auratuista pyöräteistä, jotka nyt vielä vähän aikaa muuttavat muotoaan päivän ja yön lämpötilojen rytmissä. Kohta pitää lähteä etsimään ulkoilureiteiltä vanhoja latupohjia, joissa lumi pysyttelee pisimpään. Nämä viimeisten lumien haeskelut kuuluvat kevätriitteihini. Aurinko paistaa ja vapautuva kostea maa huokuu elämän hajujen kirjoa. Ja Vantaanjokea reunustavilla ulkoiluteillä voi vielä puskea sohjossa, jota höystävät mahdollisesti kevyet kevättulvatkin. Sohjossa reuhtominen on mukavaa, silloin kun se on vapaan valinnan tulos.

Ja kyllä sohjopolkeminen aina katupölyssä pyöräilyn voittaa. Toki katupölykin harjoituttaa kohtaamaan vaikkapa Intian kaupunkiliikenteen arkea tai monsuunikauden loppuvaiheen pölyisiä maanteitä tai vaikkapa sorateiden kohtaamistilanteita Suomessa, sillä aika huonosti kotimaan hiekkateillä autoilijat ottavat muut tienkäyttäjät huomioon tässä suhteessa. Mutta tätä harjoitusmahdollisuutta en oikeastaan kaipaa. Onneksi enimmät hiekoitushiekat on viime vuosina siivottu aika nopeasti ainakin pääkaupunkiseudulla. Ja myönnän toki, että kaikesta sohjopolkemisen hehkuttelusta huolimatta odotan sitä, kun alle saa kesärenkaat. Ja se hetki lähenee :)

Myös muut kevättalven siirtymäriitit ovat sujuneet innostavissa merkeissä. Fillarimessuilla puhuin kolme päivää lähes tauotta joko esiintymislavalla tai ständillä. Ja innostunut palaute onnistui jälleen kerran vakuuttamaan, että ehkä sen viimekesäisenkin fillarireissun eteläiseen Espanjaan ja Marokkoon voisi saattaa kirjaksi saakka. Kuukauden matka oli ihan tarpeeksi vaiherikas eepoksen ainekseksi.

Välillä ehdin messuilla kuunnellakin. Pyöräily yhdistää, sillä se tarjoaa eri muodoissaan hienon tavan kokea ympäröivää todellisuutta. Kuvassa on Antti, hän aikoo polkea keväällä Roomasta Hämeenlinnaan. Fillarantin matkavalmisteluja ja matkaa voi seurata blogista, jossa on mm. kymmenen gramman tarkkuudella listattu matkavarustusta.

Tärkeintä on pysyä liikkeessä, oli matka sitten minkä mittainen hyvänsä. Arkikilometrit ovat ne tärkeimmät, taittoi ne sitten kaksi- tai kolmipyöräisellä, nojapyörällä tai postin kuormapyörällä. Etenkin talvikuukausina jaksan ihastella postipolkijoita, jotka joutuvat koko ajan pysähtelemään ja lähtemään uudestaan liikkeelle. Hikisenä polkimille nousu kylmää viimaa vasten yhä uudestaan vaatii asennetta. Itse en malttaisi pysähtyä edes liikennevaloihin, vaan jatkuva liike on se tärkeä asia. Suunnittelen reittini mieluummin pari kilometriä pidemmäksi, jos tiedän välttäväni pysähtymistä vaativia liikennevaloja.

Fillarimessujen jälkeen käväisin Kangasalan kirjaston kahvilassa messuamassa pyöräilyterapiasta ja Islannin ihmeistä. Sydän-Hämeen Lehden toimittajan näkemyksen tilaisuudesta voi lukea osoitteesta http://shl.fi/2013/03/23/reissut-ovat-pidennettyja-terapiasessioita/

Seuraava esiintyminen on Forssan kirjastossa 9.4. klo 18. Kirjaston pyöräilyaiheinen ilta alkaa jo klo 17, ja ohjelmassa on myös pyörän kunnostusniksejä.

Pyöräilykuntien verkoston Poljin-lehdessä 2/2013 on artikkelini Islannin-reissusta. Lehden pdf-versio löytyy osoitteesta http://www.poljin.fi/Poljin_2_2013%20kevyt.pdf

Toimittaja Raili Tuikan arvio Polkupyörällä Islannissa -kirjasta Teksti-TV:n nettiarkistossa

Kevätkelejä kaikille!

Lainaus

Polkupyörällä Islannissa: tuoreen kirjan riemua

Matti Rämö — Thu, 28 Feb 2013 20:48:27 +0000

Uuden kirjan kaivaminen esiin kirjapainon pahvilaatikosta on sykähdyttävä hetki. 7-8 kuukauden kirjoitusurakka konkretisoituu puolen kilon teksti- ja paperimassaksi. Kirjan saapumisen euforia myös katkaisee kirjoitustyön jälkeisen kohtuuttoman tunnetilojen vuoristoradan.

Tällä kertaa kirjan kansien värimaailma on vihertävä, ja jään ihastuneena tutkailemaan kansikuvan ja -piirroksen sulautumista Islannin sammaleen vihreään, jota takakansi säestää hienosti. Lopputulos näyttää paljon paremmalta kuin oletin, sillä jossain vaiheessa kannentekoprosessia harmittelin sitä, miksi tulinkaan antaneeksi kahdeksan taustakuvan valintamahdollisuuden kustantajan raadille. Sillä mielestäni valituksi tuli noin seitsemänneksi paras kandidaatti, enkä sitten enää jaksanut ruveta taistelemaan vastaan. Olihan kuva yksi itse tarjoamistani vaihtoehdoista, ja narina olisi ollut melko älytöntä protestointia.

Myös kuvaliite on onnistunut hillityissä mutta vivahteikkaissa sävyissä. Ja piirrokset ovat oikeilla kohdillaan. Teos näyttää hyvältä. Se myös kuulostaa hyvältä, sillä luen kirjan reilussa viikossa ääneen puhelimessa ystävälleni, joka ei enää itse jaksa lukea eikä pitää kirjaa käsissään. Hän usutti minut lähtemään nimenomaan Islantiin, ja siitä olen hänelle kovin kiitollinen. Teemme matkan yhdessä äänen voimalla.

Kirjaprosessin seuraava vaihe on valmistautua kuvaesityksen kanssa Go Expon fillarimessuille, jotka ovat vuoden tärkein tilaisuus esitellä uutta kirjaa ja tavata lukijoita, näin siitä huolimatta, että lukijakunnastani vain murto-osa harrastaa retkipyöräilyä. Tämä arvio perustuu valistuneeseen mutu-arvaukseen lukijapalautteesta, jota saan sekä kasvotusten että sähköpostitse. Mutta ei pyöräilyn itseisarvo olekaan se matkan määrä. Ja se että niin moni lähtee kanssani mukaan matkalle, vaikka ei polje itse ollenkaan, on sitä hienoa palautetta, joka pitää näppäimistön liikkeessä. Kiitos kaikille, jotka olette kannustaneet eteenpäin kirjoitustaipaleilla!

Helsingin Go Expossa päivystän Fillarilavan nurkalla Pyöräilykuntien verkoston ständillä 6h71 lähes koko messujen ajan sekä nousen esiintymislavalle:

8.-10.3. klo 13 aiheena Islanti-kirja sekä

8.-9.3. (pe-la) klo 17 aiheena kesän 2012 helleretki Andalusiassa ja Marokossa.

----------------------------------------------

Islanti-matkakuvia, osa 1/3: Jäätä ja vettä

Islanti-matkakuvia, osa 2/3: Laavaa, valaita ja mielenrauhaa

Islanti-matkakuvia, osa 3/3: Vastatuulessa kiipeilyä kohti Reykjavikia

(Linkit vievät blogipäivityksiin, jotka on tehty Ylen vanhalle blogialustalle. Kuva-asettelun määritykset olivat hieman erilaiset kuin nykyisellä blogialustalla, minkä vuoksi joidenkin kuvien koko ja pikselitarkkuus eivät ole ihan kohdallaan).

--------------------------------------------

Tyttäreni ylläpitää facebook-sivua, jossa on ajankohtaista kirja- ja pyöräilyprojekteistani.

Lainaus

Polkupyörällä Islannissa: kirja lähtee painoon

Matti Rämö — Thu, 31 Jan 2013 20:43:34 +0000

On taas se aika vuodesta, kun olo on melko epätodellinen. Tiedossa on ensimmäinen vapaa viikonloppu lokakuun jälkeen, sillä helmi-maaliskuun vaihteessa ilmestyvä Islanti-kirja on valmis lähtemään painoon.

Oikolukuvaiheen päättyminen vie yleensä väsyneen kooman ja euforian vuoristoradalle, jota kestää muutaman päivän. Tunne- ja virkeystila heittelehtivät rajusti. Kuukausien aikaansaannos näyttäytyy vuoroin upeana eepoksena vuoroin keskinkertaisen onnettomana räpellyksenä. Tämänkertaista loppuvaihetta maustoi oikoluvun jälkeinen oikoluvun oikoluku, kun takakannen tekstiin oli jostain (muualta) livahtanut vielä ylimääräinen possessiivisuffiksi. Omistusliitteen bongaaminen laukaisi aivan suhteettoman vartin tunnereaktion, jonka aikana olin varma, etten enää koskaan kirjoita yhtään kirjaa.

Kirjan kirjoittaminen ei ole terveellistä puuhaa, ei fyysisesti eikä henkisesti, eikä varsinkaan kirjan kirjoittaminen kerran vuodessa useamman kerran peräkkäin. Ainakaan itse en ole vielä oppinut optimoimaan aikataulutusta niin, että projekti onnistuisi ilman järkyttävää yli kuukauden loppuvetoa, jonka aikana normaalit rytmit menevät aivan sekaisin. Jos käyttäytyisin rationaalisesti, niin nyt olisi hyvä hetki pitää pitkä pitkä tauko kirjaprojekteissa. Ehkä sitten vuoden päästä?

Viides matkakirjani on Polkupyörällä Islannissa: Tuulen tiellä laavakenttien poikki. Kuukauden ja 2500 kilometrin hyinen kesävaellus kulkee hämmentävän ihmeellisissä maisemissa. Kirjan sisällysluettelo näyttää tällaiselta:

1. Laavakenttien rosoinen lumo
2. Shakkimestarin haudalta Geysirille
3. Eräreitille tuhkatasankojen poikki
4. Jäätikön arktinen henkäys
5. Avoveneellä Helsingistä Islantiin
6. Itäisiltä vuonoilta aavalle ylängölle
7. Myvatn, maantieteilijän vulkaaninen puuhamaa
8. Husavik: valaita ja falloksia
9. Soveltuuko polkupyörä Islannin tutkimiseen?
10. Rauhan kohinaa Länsivuonoilla
11. Isafjördur: vastatuulta ja muinaisuskoa
12. Veden kaunis pauhu
13. Tuulen tien kirous
14. Reykjavik on toista maata

----------------

PS. Kirja on paras toistaiseksi :)

Lainaus

Talvipyöräilyn iloja: eksoottisia laatukäytäviä

Matti Rämö — Mon, 31 Dec 2012 15:22:15 +0000

Joulukuu on perinteisesti monipuolinen talvipyöräilyn näkökulmasta. Koskaan ei voi olla varma, millaista keliä on tiedossa parin päivän päästä. Se pitää mielen valppaana, ja säätiedot ovat ahkerassa käytössä. Myös aurausluokitusten täsmätiedoista olisi hyötyä reitin suunnittelussa. Samoin aurausyritysten kalusto- ja työvuorolistoista.

Vuodenvaihteen lämpöaalto on kruunannut joulukuun kelien huikean vaihteluvälin, näin ainakin etelärannikolla. Kun ensin ehti jo hieman tuskastua jatkuvaan uuteen lumeen puskemiseen ja kun sitten ehti nautiskella pari päivää huikean jäisistä lentokeleistä, niin vuoden viimeisen työmatkan repertuaari oli sitten vaihtelevan kelin hieno huipennus.

Oma kahdeksan kilometrin pätkäni sisälsi mm. kevyttä, tavallista sekä raskasta sohjopuskemista; jäistä nopeaa kiihdyttelyä; monen sentin upottavaa pehmeää massaa; lammikoita; hiekotettua asfalttia, jäätä ja sohjoa; puhdasta asfalttia; ja tietysti eri kokoisia aurausvalleja. Mielenkiinto pysyi kiitettävästi yllä, ja sinänsä matka oli innostava, vaikka reittivalinta ei mennytkään ihan nappiin, sillä upottavan lumimassan osuus oli liian suuri.

Jossain kohtaa taivalta mieleeni nousi syvältä muistin sopukoista uudissana laatukäytävä. Se on sanana yllättävänkin hieno, vaikka vaatii vähän makustelua ja totuttelua, se kun lienee hieman erikoinen laina jostain anglosaksisesta kielestä. Muistan kuinka ensikuulemalta torjuin sen pahana byrokraattisena slangina, mutta mitä enemmän sanaan perehtyy, sitä moni-ilmeisempänä ja elävämpänä se näyttäytyy. Laatukäytävälle voi antaa hyvinkin erilaisia merkityksiä. Olen oikeasti alkanut pitää laatukäytävä-sanasta.

Uudenvuodenaattona laatukäytävä merkitsi minulle upeaa tilaisuutta harjoitella selviytymistä vaativissa oloissa. Sain valmiuksia polkea vaikkapa pehmeällä tuhkatasangolla Islannissa, savisella maanvyörymätiellä Vietnamin vuoristossa tai tulvivalla riisitasankotiellä Kambodzassa. Tosin en usko, että nämä ovat niitä asioita, joita laatukäytävällä varsinaisesti haetaan, sillä pyöräilyn talvinen kulkutapaosuus ei nouse, ellei laatu tarkoita hyvin ja säännöllisesti aurattuja reittejä. (Tämä kulkutapaosuus on toinen mielenkiintoinen ja perehtymisen arvoinen sana, tosin se ei ole läheskään niin ilmava ja omaan määrittelyyn ja arviointiin kannustava kuin laatukäytävä).

Mutta ymmärtääkseni se Helsingin varsinainen laatukäytävä-hanke onkin vasta tulossa. Toivottavasti siihen otetaan mukaan radanvarsien pyöräteitäkin. On nimittäin hieman hämmentävää, että esimerkiksi kaupungissa liikkumisen kannalta niinkin keskeinen väli kuin Pasila-Rautatientori on hoitoluokitukseltaan suunniteltu vain extreme-polkijoiden käyttöön. Toinen tällainen radanvarsipätkä on esimerkiksi Oulunkylä-Käpylä. Kaupunkikuvan kannalta taas on hieman outoa, että Töölönlahden länsirannan reitti vaatii myös kovin usein maastopyöräilyn mielentilaa. Kuriositeettina mainittakoon, että myös Baanan auraus vaatisi vähän hienosäätöä. Nimittäin reittilaskuri, joka yltää ilmeisesti vain pyörätien leveydelle ei reagoi, kun väistää laskurin kohdalle jätettyä sohjoisempaa kohtaa.

Mutta hyvää uutta vuotta ja hyviä laatukäytävähetkiä :)

Lainaus

Polkupyörällä Islannissa: Tuulen tiellä laavakenttien poikki

Matti Rämö — Thu, 20 Sep 2012 22:10:43 +0000

Paluu Suomeen kesän 2012 matkalta Andalusian ja Marokon lämmöstä oli keskimääräistä vaikeampi. Tiedostin aivan liian hyvin, että optimi-ilmasto keholleni ja mielelleni on jossain kohtuullisen kaukana Pasilasta. Mutta sopeuduin takaisin pohjoisen leveyspiireille fyysisesti reilussa viikossa ja kolmessa henkisesti. Paluun teki vaikeammaksi parhaan ystävän huonot uutiset. Niidenkin kanssa täytyy vain tulla toimeen. Polkeminen edestakaisin Helsingin Keskuspuistossa on auttanut.

Seuraava ponnistus oli palata Islannin kesään 2011. Viidennen matkakirjan työstäminen oli jäänyt keväällä aivan lähtökuoppiin, sillä kahden ensimmäisen kirjan lukeminen äänikirjaksi vei suurimman osan maalis-toukokuun luovista energioista. Äänikirjan lukeminen on mielenkiintoista ja antoisaa, mutta aikaa se vie. Yhden 10 minuutin jaksoon vierähti 1-2 tuntia keskittynyttä työtä. Rengasrikkoja Saharasta tuli kesällä Yle Puheen taajuuksilla, nyt sen voi ladata Yle Areenasta 21:ssä puolen tunnin osassa osoitteesta areena.yle.fi/radio/1535473. Polkupyörällä Intiassa on myös valmiina äänikirjana, mutta sen julkaisuajankohta Yle Areenassa ja mahdollisesti radiokanavilla on vielä avoin.

Mutta siis paluu Islantiin. Suomen elokuun alun kelit olivat vielä vähän liian lämpimiä Islantiin samaistumiseen, mutta se, että olin juuri ollut tien päällä, auttoi pääsemään takaisin matkan tekemisen tunnelmiin. Ja elokuun lopussa sääkin alkoi muistuttaa Islannin kesää, ja syys-lokakuussa ollaan jo oikeissa lämpötiloissa. Tai no, tuuli on puuttuva rengas, sillä edes 10 m/s ei vielä oikein riitä autenttisen Islanti-kokemuksen simulointiin.

Uskottavan kuvauksen laatiminen vaatii onnistunutta tunnetilan palauttamista, se voi onnistua ilman yli 15 metriä sekunnissa puhaltavaa arkista puhuriakin. Sopiva musiikillinen psyykkaminen auttaa kummasti. Kun olen onnistunut pääsemään mielessä Islannin tunnetilojen taajuuksille tietyn musiikin avulla, sitten jo pelkkä saman musiikin kuuntelu sinkauttaa mielen oikeaan suuntaan. Jokaisella kirjallani on ollut oma tietty kirjoitusmusiikkinsa tökkimässä hereille Pavlovin koiraa. Tällä kertaa kuuntelen saksalaista elektronisen musiikin pioneeria Klaus Schulzea, ja nimenomaan reilun tunnin sävellystä The Theme: The Rhodes elegy.

Ja reilut 200 kilometriä viikossa satulassa pitävät lihaksistossa yllä matkantekemisen tunnetta. Jokainen syy ja tekosyykin on hyvä, jotta nousen polkimille tahkoamaan extrakilometrejä. Muun muassa Helsigin kriittiset pyöräretket tasaveroisemmman liikennesuunnittelun puolesta: kuvan Hakamäentieltä näppäsi pyöräseura Käpylän Dynamon aktiivi Tommi Ekstrand.

Oikean tunnetilan löytämisen alkuhankaluuden lisäksi Islanti-kirjan kirjoittamista on hidastanut saaren omaperäinen ja vahva luonto, joka vaatii tekstiltä tarkkuutta. Vaikka maantieteen opintoihini yliopistossa kuului tuhti pakollinen paketti fyysistä maantiedettä ja vaikka olen asunut vulkaanisesti aktiivisten seutujen läheisyydessä Sisiliassa ja Napolissa, niin silti Islannin tuliperäisten ilmiöiden kuvaaminen tiiviisti, selkokielellä ja vielä elävästikin on kohtuullisen vaikea rasti, joka vie aikaa. Lisäksi bonustehtävänä on ilmiöiden mittasuhteiden sisäistäminen. Kuinka paljon onkaan kuutiokilometrillinen pyroklastista maa-ainesta, tuhkaa ja taivaalta satanutta pikkukiveä ja vähän isompaakin? Myönnän, että kesken ankarien faktasurffailujen olen kokenut ahaa-elämyksen, miksi esimerkiksi tulivuori Heklan kutsumanimi oli keskiajalla Helvetinportti.

Mutta Islanti-kirjaprojekti etenee, vähän hitaasti kuin vastatuuleen puskien, mutta etenee. Kirjan on tarkoitus ilmestyä jälleen maaliskuun Fillarimessuille. Tämä tarkoittaa sitä, että tekstin ja karttojen ja kuvaliitteen ja piirrosten pitää olla valmiina painoon helmikuun alussa, mikä taas tarkoittaa, että tekstin pitäisi olla kustannustoimittajan pöydällä tammikuun alussa. Aikaa on, mutta leipätyön ohessa kirjoittaminen on sitä vastatuuleen puskemista. Syys-lokakuun vaihteessa pitää saada kirjan kansi valmiiksi ja myös teoksen nimen pitää olla hinkattu lopulliseen muotoon. Kannen piirroskuvasta on jo hahmotelma, ja kirjan nimi on lähellä lopullista muotoaan: Polkupyörällä Islannissa: Tuulen tiellä laavakenttien poikki.

Lainaus

Pyöräilijän seitsemän vuodenaikaa

Matti Rämö — Fri, 09 Dec 2011 18:23:45 +0000

Islannin kesä sitten päättyi, kun itsenäisyyspäivän lumisateet ulottuivat vihdoin etelärannikolla saakka. Olin liikenteessä vielä kesärenkailla, mutta selvisin 30 kilometrin kevyestä hazardiajelusta kaatumatta. Parin tunnin varovainen polkeminen oli kuitenkin sen verran stressaavaa, että annoin periksi rengasurakalle. Ja nyt alla rohisevat nastarenkaat.

Ensimmäiset sohjopuskemisetkin ovat jo takana. Myönnän, että olin jo unohtanut, millaista se on, kun pyörä uppoaa neli-viisisenttisen sohjoon, josta ei saa kunnon pitoa. Polkemiseen tarvitaan sitä samaa asennetta kuin vietnamilaisella savitiellä vuoristossa tai pehmeällä uralla tuhkakentän poikki Islannissa.

Aikaisempien vuosien havaintojeni mukaan 240 nastaa edessä ja 240 nastaa takana antavat rauhallisen mielen lähes kelissä kuin kelissä, paitsi paljaalla asfaltilla, jonka päällä on kerros hiekoitushiekkaa. Silloin rahina on liian konkreettinen muistutus turhauttavasta jarruttelusta, kun talvikeli ei olekaan talvikeliä. Nastat raskauttavat asfaltilla menoa noin 15 %. Toki se on pieni hinta siitä, ettei tarvitse olla liikaa huolissaan yllättävistä jääpinnoista.

Toivoa sopii, että kelit pysyisivät edes vähän talvisina, ettei paljaalla asfaltilla tarvitse ajella montaa sataa kilometriä nastojen kanssa. Pyöräilijän näkökulmasta vuodenaikoja on ainakin seitsemän: talvitalvi, lopputalvi nastoilla asfaltilla, tiepölykausi, kevätkesä, kesäkesä, islantilainen kesä, alkutalvi nastoilla asfaltilla. Etelä-Suomessa pisin vuodenaika on islantilainen kesä. Nastajaksot asfaltilla ja pölykausi ovat onneksi suhteellisen lyhyitä, niilläkin on tärkeä funktio mielen valmistamisessa muutokseen ja niiden jälkeen pakkaset ja lumi ja sateet ja tuulet eivät tunnu ollenkaan niin ikäviltä.

Nyt talvitalven pikainen saapuminen olisi suotavaa, sillä valkoinen maasto lisäisi valoisuutta sekä valoitta ja ilman heijastinta liikkuvien näkyvyyttä. Vaikka ainakin Helsingissä on selvästi havaittavissa, että pimeänä pimeässä polkevien määrä on laskenut, niin silti valotonta väkeä riittää. Monelle tuottaa vaikeuksia ymmärtää, kuinka vaikeaa on havaita muita puolivalaistussa ympäristössä, jossa itse näkee kohtuullisen hyvin. Kun ympäristön hajavalo tai vastaantulevat autot häikäisevät, niin liikkuja hukkuu aivan liian helposti valon ja hämärän mosaiikkiin. Varsinkin kun polkija joutuu ponnistelemaan jo oman reittinsä hahmottamisessa ja kun pitää varoa keveyen liikenteen väylien kuoppia ja törkeän korkeita katukivetysten kynnyksiä.

----------

Äänikirja Polkupyörällä Thaimaasta Vietnamiin on valmis sokeiden kirjastoa varten. Yli kymmenen tunnin eepoksen valmistuminen tuntui siltä kuin olisi päässyt perille, sen verran hyvin matkantekoon eläydyin.

Maaliskuussa ilmestyvän Polkupyörällä Jäämerelle -kirjan raakaversio on nyt valmis. Viimeistelyvaihe etenee eri rytmillä kuin pitkä raakaproosan kirjoittaminen, joka on hidasta ja jossa aikaa kuluu taustatietojen penkomiseen ja tarkistamiseen. Hiontaan on reilu kuukausi, se ei ole paljoa, kun leipätyön päälle pitää löytyä aikaa. Tekstimassan viimeistelyn jälkeen on vuorossa vielä hektinen oikoluku sekä kuvaliitteen ja karttojen värkkääminen. Luultavasti kiireetöntä luppoaikaa on tiedossa seuraavan kerran joskus helmikuussa. Mutta viikoittaisesta 200 kilometrin polkemisesta en silti tingi.

< Edellinen blogipäivitys: Islantilainen pyöräilykesä päättyy, ehkä

Lainaus

Islantilainen pyöräilykesä päättyy, ehkä

Matti Rämö — Fri, 11 Nov 2011 17:27:59 +0000

Ensimmäinen kunnon pakkasyö satulassa ja parin tunnin polkemisen jälkeen parta on tukevasti jäässä. Sisällä irrottelen pieniä, sulavia jääklimppejä lavuaariin. Kesä, siis islantilainen kesä on vihdoinkin päättymässä. Pahus.

Harva kesäreissu on valmentanut niin hyvin Suomen syksyyn kuin heinä-elokuinen matka Islannissa. Ei ole tullut keleistä pahemmin rutistua. Subjektiivisen tuntemukseni mukaan elokuun alun jälkeen ei ole tuullut juuri ollenkaan, eikä ole satanut liian usein eikä ole ollut kylmäkään. Kesäkelejähän nämä vielä -ajatus on ponnahtanut heti vaimentamaan päätään nostaneet narina-aihiot.

Ja kesäkeleihin kuuluvat avonaiset ajohanskat. Normisyksynä olen luopunut avohanskoista viimeistään +5 asteessa, mutta nyt olen onnistunut parina pikkupakkasaamunakin polkemaan puolen tunnin työmatkan ilman suurempaa haittaa. Mutta ranteiden suojaamisessa täytyy olla tarkkana, ne eivät kylmää siedä. Kuka tietää vaikka vielä joulukuussa selviäsi avohanskoilla, ainakin sen puolituntisen.

Seuraava iso syksyinen merkkipaalu on talvirenkaiden vaihto. Paikallisia säätiedotuksia tulee seurattua moneen kertaan päivän mittaan. Pitäisikö palata Keskuspuiston kautta vai ei? Siellä pääsisi hiekalla suurimman osan matkasta. Tämä on se aika vuodesta, kun siunailen Ilmatieteen laitoksen nettisivujen hienoa Testbed-projektia, joka kertoo poikkeuksellisen tarkasti mm. lämpötiloista ja sadealueiden liikkeistä Hanko–Hämeenlinna–Lahti–Loviisa-linjan eteläpuolella.

Viime vuonna sinnittelin renkaidenvaihdossa ensimmäiseen kaatumiseen saakka: hyvin pienialainen sadekuuro pyyhkäisi Pasilasta Käpylän yli koilliseen ja hiipui jo ennen Oulunkylää, sitten tuli kylmää pakkasilmaa päälle ja tie oli katettu mustalla jäällä parin kilometrin matkalta. Enkä onneton osannut illan valaistussa pimeydessä lukea merkkejä ajoissa, en edes sitä että vastaan saapui pyöräänsä taluttava mies. Kiihdytin ylämäkeen seisaaltaan ja keinuva liike peilikirkkaalla alustalla hupsautti nurin muutaman metrin nousun jälkeen. Tuntia myöhemmin vaihdoin kotona nastat alle. Osaisinko tänä vuonna ajoittaa talvirenkaiden vaihdon paremmin?

Ps. Kirjamessuilla sain jälleen innostavaa palautetta, sellaista, jonka avulla jaksaa puskea eteenpäin uutta kirjaa. Kolmen istunnon sauhuamiset olivat kaikki erilaisia, rönsyileviä vaelluksia ajassa ja tilanteesta toiseen. Vaativin oli viimeinen, jossa päädyin katutaiteilijan rooliin Rosebud-osaston nurkalle. Metrin korkean korokkeen ympärillä ei ollut edes tuoleja, eli piti laittaa kaikki peliin potentiaalisten kuulijoiden pysäyttämiseksi. Innostuin meuhkaamaan pienen apinan myönteisellä raivolla ja tunnustin mm. olevani koukussa kirjoittamiseen :)

--------------------------

< Edellinen blogipäivitys: Polkupyörällä Vietnamista Jäämerelle: tien päällä joka ainut päivä

< Kesän Islannin-polkaisun kuvasato neljän minuutin videona (sävellys ja toteutus: Taivi Toikka)

Lainaus

Lukas polki ympäri maailmaa

Matti Rämö — Sat, 08 Oct 2011 02:39:07 +0000

Turkulainen kasvatustieteiden opiskelija Lukas Priklopil polki reilun vuoden ympäri maailmaa. 29-vuotias Lukas hurahti pyöräilyyn matkakävelyn kautta. Parin pitkän Pohjois-Euroopan polkaisun jälkeen alkoi haave isommasta reissusta kasvaa.

Heinäkuussa 2010 Lukas osti uuden pyörän Saksasta ja polki Ukrainaan, josta hän otti lautan Mustanmeren poikki Georgiaan. Georgiasta Lukas polki Iranin läpi Persianlahdelle. Sitten lautalla Arabiemiraatteihin ja Omanista lentäen Intiaan, josta edelleen Nepalin Katmanduun. Viisumien ja viileyden takia reissu jatkui autolla Tiibetin poikki.

Kiinan Yunnanista Lukas polki Laosin ja Thaimaan kautta Malesiaan, josta hän lensi tammikuun lopussa Argentiinan Buenos Airesiin. Polkien matka taittui Peruun. Sitten Lukas lensi Montrealiin, josta polkien New Yorkiin. Lukasin maailmanympärimatka on yhdistelmä erilaisia etappeja, ja Amerikan poikki San Diegoon hän ajoi ystävien kanssa autolla. Kaliforniassa hän polki vielä pätkän, ennen kuin lensi elokuussa Eurooppaan. Viimeiset puolitoista tuhatta kilometriä Lukas polki Frankfurtista Tanskan kautta Göteborgiin ja edelleen Tukholmaan. Turkuun lautta saapui elokuun viimeisenä päivänä.

Kaiken kaikkiaan Lukas polki 33 maassa 21 500 km. Urakkaan vierähti lähes 14 kuukautta. Yllättäen alkuperäiset renkaat kestivät koko matkan. Sisäkumeja piti paikata keskimäärin kahdesti kuukaudessa. Jarrupaloja kului kahdet parit. Terveyssaldo oli olosuhteisiin nähden erinomainen. Listaan kertyi vain kaksi flunssaa, yksi ruokamyrkytys, vuoristotauti ja koiran purema.

Matkabudjetti kesti, sillä ajopäivien menot olivat 10,40 euroa/päivä. Reissun seikkaperäinen selitys löytyy osoitteesta safebiking.wordpress.com. Tässä muutamia Lukaksen havaintoja maailman turuilta.

- Kunnioita ylämäkiä ja ole varovainen alamäissä. (Armenia)

-"Where are you from"-uteluihin kannattaa vastailla, he eivät lähde ennen kuin ovat saaneet vastauksen. (Iran)

- Älä tunge jakoavaimia, pihtejä tai ketjuja lennon käsimatkatavaroihin,
ne eivät läpäise tarkastusta. (Oman )

- Ihan sama poljetko hiljaa tai nopeasti aina joku polkee perässäsi. (Intia )

- Tööttäysmelodia voi kestää puoli minuuttia vielä senkin jälkeen kun auto on jo ajanut ohitsesi. (Intia)

- Yritä laskea montako matkustajaa mahtuu kolmipyoräisen kyytiin. (Intia)

- Koiria on syytä varoa, kiviä on hyvä pitää taskuissa tai tankolaukun päällä. (Romania, Tiibet, Etelä-Amerikka)

- Älä polje väärään suuntaan polkupyöräkaistalla, muuten tulee sakko. (Kiina)

- Kanna aina ylimääräistä ruokaa ja vettä mukanasi. (Laos)

- Jos kymmeneltä paikalliselta kysyy ajo-ohjeita,saa kymmenen eri vastausta. (Argentiina)

- Satoja kilometrejä vastatuuleen polkeminen vaatii pitkää pinnaa. (Argentiina, Brasilia)

- Kun neljän kilometrin korkeudella yrittää pelata jalkapalloa, hengästyy maalivahtinakin. (Bolivia)

- Nukkumapaikka löytyy aina, luota siihen. (Paraguay)

- Rengasrikko iskee juuri silloin kuin sen ei pitäisi, varaudu siihen. (Chile)

- Ole ystävällinen paikallisille, niin hekin ovat ystävällisiä sinulle. (Peru)

- Muista jättää tippiä. (USA)

- Kerrankin kun päättää nostaa katsetta tieltä ja ihailla maisemia, ajaa kuoppaan tai töyssyyn. (USA)

- Muista viettää vapaapäivä!

- Taustapeili on yksi parhaista lisävarusteista ikinä.

- Sadetta ei pääse karkuun. (Pohjois-Eurooppa)

- Lehmäaitauksen sisäpuolella ei ole viisasta telttailla, lehmät ovat hyvin uteliaita olentoja. (Ruotsi)

-------------------------------------------------------------

Taivi Toikka on kuvittanut sävellyksensä Islannin maisemilla:

kesän Islannin-polkaisun kuvasato on tiivistynyt neljän minuutin videoksi.

-------------------------------------------------------------

Ps. YLE Teksti-TV täytti 30 vuotta 7.10. Juhlasivusto löytyy Ttv-sivulta 870.Elävän arkiston blogissa on Teksti-TV pelastaa maailman -selvitykseni Teksti-TV:n menneestä ja nykyhetkestä.

------------------------------------------------------------

< Edellinen blogipäivitys: Pyöräilevä kaupunki on onnellisempi

< Islanti-matkakuvia, osa 3/3: Vastatuulessa kiipeilyä kohti Reykjavikia

< Islanti-matkakuvia, osa 2/3: Laavaa, valaita ja mielenrauhaa

< Islanti-matkakuvia, osa 1/3: Jäätä ja vettä

<< Kesän 2010 Jäämeri-matka

Lainaus

Polkupyörällä Islannissa: arkeen paluun vaikeus

Matti Rämö — Wed, 31 Aug 2011 22:08:19 +0000

Paluu yhtään pidemmältä reissulta on pääsääntöisesti koko matkan vaikein etappi. Niin nytkin mutta tällä kertaa kitkan voimakkuus on ylittänyt kaikki odotukset. Vasta kolmen viikon viiveellä arki alkaa asettua uomiinsa.

1. päivä: Jo matkalla lentokentältä päälle hyökkää ihmetys siitä, kuinka paljon puita onkaan kaikkialla. Kehä kolmosen ja Tuusulantien liittymän joutomaatilkulla on enemmän puita kuin normaalissa islantilaisessa metsässä, ja koivut ovat yli kaksimetrisiä! Kaupassa nauraa hekotan avoimesti kassajonossa: minua katsotaan paheksuvasti.

2. päivä: Työmatkalla kuvittelen ajavani aarnialueen halki Käpylässä junaradan varressa, puita on niin paljon, ja osa on jätetty lahoamaan omia aikojaan. Töissä olen tukevasti kuutamolla ymmärtämättä arkisista asioista kovinkaan paljoa.

4. päivä: Kuvittelen päässeeni työasioissa jo sisään käytännön mekanismeihin, illemmalla oivallan, etten oikeastaan ollut vieläkään saapunut paikalle henkisesti vaikka kehoni vaelteleekin jo sujuvasti pitkin tuttuja käytäviä.

5. päivä: Matkan säännöllinen vuorokausirytmi on murentunut täysin, enkä osaa nukkua neljää tuntia pidempiä jaksoja, ja nekin ajoittuvat outoihin ajankohtiin. Ihmettelen yhä, miksi suomalaisissa tv-uutisissa kerrotaan asioista omituisen putkinäköisesti. Lyhyen tunnustelevan koeajan jälkeen luovun kotimaisista kanavista kokonaan ja palaan normaalin uutislähteeni vakioasiakkaaksi: italialainen Rainews kertoo maailman ilmiöistä huomattavasti monipuolisemmin kuin kotimaiset kanavat.

10. päivä: Työasiat alkavat olla jo hanskassa, vuorokausirytmi ei. Pyöräteiden älyttömät kynnykset ja vaaralliset risteysjärjestelyt rassaavat työmatkalla. Lähes puolet matkasta rehkin pyörätien vieressä ajoradalla. Öisin poljen yhä hurjissa maisemissa. Unet lohduttavat, kun tunne-elämä ravaa järjetöntä vuoristorataa päivästä toiseen.

12. päivä: Sää on kesäisen lämmin ja mukava, islantilaisesta näkökulmasta ainakin. 17 astetta ja T-paita päällä ajaminen ovat suoranaista luksusta, Islannissa ajoin 5 kilometriä ilman takkia. Eikä tuuli rassaa täällä, 8 m/s -vastatuulikin tuntuu kohtuullisen leppoisalta.

13. päivä: Intoudun polkaisemaan yli 80 kilometrin rykäyksen ihan muuten vaan, ja tunnen kuinka onnen virta syöksähtää lävitseni. Miksi odotin pari viikkoa paluun jälkeen, ennen kuin ymmärsin terapoida itseäni kunnon polkaisulla.

16. päivä: Frankfurtin kirjamessuja varten on kustantajani käännättänyt kaikkiaan noin tusinasta teoksesta 20 sivun englanninkielisen näytteen. Vietnam-polkaisukirjani kuuluu tähän joukkoon. Kääntäjän kanssa hiomme vielä pari yksityiskohtaa.

17. päivä: Syvennyn jälleen viime kesän Jäämeren-matkaan. Saan varmistuksen, että Jäämeri-kirja julkaistaan keväällä. Ennen Islantia olin päässyt kirjoittamisessa Kuusamoon saakka, nyt matka jatkuu Lapissa. Saksalaiset polttavat Lappia, ja mieleni herkistyy. Henkisesti siirryn nyt Islannista Lappiin. Jokaöinen polkeminen tuulisten vuonojen hienoissa maisemissa taukoaa vihdoin, se jatkuu enää satunnaisotoksina.

21. päivä: Aloitan Vietnam-kirjan lukemisen äänikirjaksi sokeain kirjastossa Celiassa. Innostun ensimmäisestä lukusessiosta (niitä tullee noin kymmenkunta) niin paljon, että polkaisen illalla sateesta huolimatta Sipoon Nikkilään saakka ilman sen kummempaa syytä. Arkitodellisuuteni kietoutuu jälleen useamman yhtäaikaisen polkemisprosessin ympärille. Paluun akuutti vaihe on ohi.

< Islanti-matkakuvia, osa 3/3: Vastatuulessa kiipeilyä kohti Reykjavikia

< Islanti-matkakuvia, osa 2/3: Laavaa, valaita ja mielenrauhaa

< Islanti-matkakuvia, osa 1/3: Jäätä ja vettä

< Matkuvat neljän minuutin sävellettynä videona (Taivi Toikka)

< viimeinen blogipäivitys matkalta

< Radio Suomen paluuhaastattelu Yle Areenassa

< Yhteenveto matkan nettisivulla

<< Kesän 2010 Jäämeri-matka

Ps. Lekan pariskunnan tiimi selviytyi matkallaan hienosti Murmanskiin saakka :)

Ps2: Lukas on palannut maailmanympärimatkaltaan Turkuun :)

Lainaus

Islanti-matkakuvia, osa 3/3: Vastatuulessa kiipeilyä kohti Reykjavikia

Matti Rämö — Fri, 19 Aug 2011 20:06:24 +0000

Viimeisen viikon hallitseva elementti on raju ja puuskainen vastatuuli, eikä aikataulun kireys salli lepopäivien pitämistä paluumatkalla lounaiselta vuonorannikolta. Raatamiseni palkitaan Reykjavikissa, jossa saan viettää aurinkoisen päivän kaunista kaupunkia ihaillen.

Lounaisen vuonoretken kääntöpiste on Isafjördurin pikkukaupunki, jossa kiertelen illalla keskustan kortteleissa. Omakotitalon pihamaalta osuu silmiini matkan ainoa suora viittaus islantilaiseen aasainuskoon, joka periytyy nykypäiviin viikinkiajan maailmankuvasta.

Ensimmäinen paluumatkapäivä Isafjördurista kohti Reykjavikia on vivahteikas ja rankka. Vuonosta toiseen eteneminen vaati vuononrantojen seurailun lisäksi kiipeilyä solien kautta harjanteiden yli. Onneksi päivä pysyy pääosin poutaisena, mutta puuskittainen, navakka vastatuuli puikahtaa esiin vähän väliä. Ajallisesti pari myötätuuliosuutta ovat vain pieni murto-osa päivän tuuliannoksesta.

Iltapäivällä alkaa päivän kolmas pitkä nousu, joka on samalla koko matkan rajuin. Reilun viiden kilometrin kapuamiseen vierähtää tunti ja kolme varttia. Maisema muistuttaa mielikuvaani Intian Himalajan alarinteiden laaksoista. Lähes jokaisesta vastaantulevasta autosta nousee peukalo pystyyn kannustukseksi. Alan oivaltaa, että nousu ei ehkä päätykään silmieni eteen avautuvaan näkymään vaan jatkuu vielä muutaman serpentiinimutkan etäämmälle.

Eikä tie nouse solaan siitä kohtaa jyrkkää laaksomaisemaa kuin oletan, vaan soraväylä kapuaa yhä vain korkeammalle suoraan sisälle pilviharsoon. Ilmamassa viilenee koko ajan mutta onneksi laaksonpohjukkaan osuva tuuli ei ole erityisen kova eikä se tule suoraan päin kuin hetkittäin. Ylhäällä 540 metrin korkeudessa on runsaasti lumijäämiä ja ilman raikkaus käy päälle. Solassa on maja turvapaikaksi hätään joutuneille, käytän sitä tuulensuojana vaatetuksen lisäämiseen viileää muutaman kilometrin laskua varten. Laskettelua varten kuormani päällä kulkee helposti saatavilla kakkostakki ja kaulahuivi.

Alhaalla rannalla odottaa parinkymmenen kilometrin ja kolmen tunnin vääntö kohti leiripaikkaa vuonon pohjukassa. Saavun puoliltaöin Danyandifossin vesiputouksen juurelle, jossa on pieni aukea yöpyjille, mutta päätän vetäytyä aivan kohisevan veden äärelle putouksen alimman portaan juurelle joenpenkan pikkusopukkaan. Moniportaisen Danyandifossin koko pudotus on noin 140 metriä, pauhu on vielä alimman pikkuportaan alajuoksullakin niin kova, että omien ajatusten kuuleminen tuottaa lievää sopeutumiskitkaa.

Ankara kapuaminen jatkuu seuraavana päivänä heti, sillä tie nousee ensin vesiputouksen taakse vuorille ja jatkaa sitten kiemurteluaan lumijäämien mosaiikkiin pilvien alimpien kerrosten utuun. Raju puuskainen tuuli tulee enemmikseen sivusta, ja joudun tekemään töitä myös sivusuunnassa pysyäkseni ylipäänsä tiellä. Muutaman kerran joudun pysähtymään, kun puhuri painaa ylöspäin matelevaa karavaaniani väkisin pois väylältä. Suurimman osan noususta tienpenkan suora välitön pudotus ympäröivään maastoon on alle kaksi metriä, mutta siinäkin riittää pelotetta ihan tarpeeksi. 30 kilometrin ja vajaan viiden tunnin vuoristo-osuus päättyy hurjaan seitsemän kilometrin lasketteluun soratiellä. Kakkostakista huolimatta saavun vuononrannalle viluisena ja väsyneenä.

Vuonoajelu jatkuu koko loppuillan ja seuraavan päivänkin vuoroin vastatuuleen vuoroin myötätuuleen. Vaikka myötäisen ja vastaisen kilometrimäärä olisikin lähes samaa suuruusluokkaa, niin ajallisesti päivät painottuvat vastatuuleen puskemiseen. Juhlavien maisemien lumo alkaa sumentua ankaran vääntämisen uuvuttamana. Menemisen ilo kaikkoaa vastatuulen jatkuviin rajuihin ja viileisiin puuskiin.

Viidentenä paluupäivänä Isafjördurista kapuan kymmenennen kerran pitkän nousun solaan. Tupasvillan lämpöisen valkea hehku on balsamia väsyneelle mielelleni. Paluun rankin vaihe on takana. Laskettelun jälkeen alkaa hillitön lento myötätuulessa kohti etelää.

Liito Ykköstielle vie jälleen vaihteeksi peruslaavamaisemiin. Möykkyisiä kivikumpuja koristaa vihreänharmaa sammal. Ainoana riesana on nyt Ykköstien vilkas liikenne ja kapea piennar, mikä tarkoittaa paria ilkeää rekkaohitusta. Mutta sää pysyy lähes poutaisena.

Borgarnesin golfkerhon kulttuuripläjäys on niin vahva, että keskeytän myötuulessa liihottelun ja vapaaehtoisesti pusken sata metriä takaisin vastatuulen puhurissa saadakseni kuvattua surrealistisen maiseman, joka kertoo omaa kieltään Islannin jo päättyneen taloushuuman hekumasta.

Viimeiseksi yöksi ennen Reykjavikia leiriydyn aivan tavalliseen islantilaiseen istutusmetsikköön.

Lyhyt ja ytimekäs viestintä on taitolaji.

Tästä liikennesuunnittelun luomuksesta antaisin täydet pisteet taiteellisen ilmaisun vapaudesta. Käyttömotiivipohjainen asiakassegmentti saa itse arpoa parhaaksi näkemänsä mittayksikön. Kuoppia tiessä en tosin huomannut.

Hanhien ja sorsien perheonnen turvaaminen on tärkeä asia.

Reykjavik on iso pikkukaupunki, jossa eri aikakausien ideaalit kohtaavat iloisen harmonisesti. Aurinkoinen ja poikkeuksellisen lämmin sää (18 astetta) ilmaantuvat sopivasti hehkuttamaan kaupungin kauneutta.

Mäen päältä kohti taivaita kohoava 74-metrinen Hallgrimskirkja näkyy kymmenien kilometrien päähän Reykjavikista.

Hallgrimskirkjan tornista saa hyvän yleiskäsityksen kaupungin monista kasvoista.

Vanhan sataman merimuseossa on pääaulan seinällä kunniataulu Pekka Pirin ja Matti Pullin hurjan avovenematkan vaiheista Helsingistä Höfniin. Oikean alareunan kuvassa miehet ovat silloisen presidentin Vigdis Finnbogadottirin vastaanotolla.

Reykjavikin sympaattisuutta alleviivaa monipuolinen ympäristötaide, joka rönsyilee myös virallisten rajojen yli rikastuttamaan maisemaa.

Ympäristötaiteen läsnäolo tulee vastaan vahvana eri puolilla Islantia, ei vain isoimmissa kaupungeissa. Tässä päiväkotilasten luomus Keflavikin liepeillä. Tuuliolosuhteiden vuoksi kiviin liimattujen saappaiden sisällä on painona kivenmurikat.

Kolme kilometriä Keflavikin lentokentältä on Alexin camping. Siellä on iso halli, johon pyöräilijät voivat jättää pyörälaatikkonsa odottamaan paluulennolle valmistautumista. 24 peräkkäisen maastoyön jälkeen pikkumökki tuntuu aivan ihmeelliseltä ylellisyydeltä. Saan liottaa matkan pölyjä lämpimässä suihkussa lämpimissä sisätiloissa. Eikä vessakäynnillä tarvitse etsiä tuulensuojaa!

Paluulennolla onni on myötä. Pääsen ikkunapaikalta ihastelemaan Vatnajökullin jäätikköä.

Grimsvötntulivuoren toukokuisen purkauksen jäljiltä jäätikön pinnassa on runsaasti mustanharmaata ornamenttia.

Valtava Vatnajökull työntää uloimpia kielekkeitään aivan rannikon tuntumaan.

< Islanti-matkakuvia, osa 1/3: Jäätä ja vettä.

< Islanti-matkakuvia, osa 2/3: Laavaa, valaita ja mielenrauhaa

< viimeinen blogipäivitys matkalta

< Radio Suomen paluuhaastattelu Yle Areenassa

< Matkuvat neljän minuutin sävellettynä videona (Taivi Toikka)

< Yhteenveto matkan nettisivulla

<< Kesän 2010 Jäämeri-matka

Lainaus