Blogit - muistot

Vlogi: Minun ratsastushistoriani

Ronja — Wed, 01 Oct 2014 13:49:06 +0000

Instagramissa on kyselty mun ratsastuksen alkuvuosista. Videossa mun alkuvuodet lyhykäisyydessään! Ja Miran epätoivoiset keinot saada multa huomiota...

Lainaus

Ceausescut ja minä – muokkaavatko uutismuistomme meitä?

Juhana Säilynoja — Thu, 09 Jan 2014 13:44:44 +0000

Mitä muistan vielä vuosienkin päästä? Mitkä uutiset jäävät mieleeni ja miksi?

Näitä aloin miettiä selaillessani Elävän arkiston sisältöä. Törmäsin aina välillä todella vanhoihinkin tuttuihin sisältöihin, mutta huomasin vain tietäväni ne. Muistin todella harvojen tapahtumat.

Ensimmäinen asia, jonka voin todella sanoa muistavani tapahtuneen yllätti minut. Se yllätti, koska tajusin olleeni hyvin nuori kun se tapahtui. Olin myös ajatellut, että muistaisin jotain ihanaa ja hauskaa.

Varhaisin uutismuistoni on Romanian diktaattorin Nicolae Ceausescun ja hänen vaimonsa Elenan teloitus.

Siitä mieleeni jäi vain tv-kuvassa maassa maanneet entiset maanjohtajat ja vanhempieni reaktiot. Miksi jonkun kuolema ei ole surullista, muistan miettineeni.

Vastaukseksi sain kuulla Ceausescujen teoista ja kansakunnan psyykestä. Tarpeesta aloittaa alusta ja saada kauhea aikakausi päätökseen.

En kyllä ymmärtänyt mitään.

Mutta tajusin, että tuo ensimmäinen muistoni uutisesta on varmasti muokannut ajattelumaailmaani ja ennen kaikkea kiinnostukseni kohteita. Nytkin huomaan jatkuvasti ajautuvani tekemään juttuja vallankumouksista, sodista ja murroksessa olevista yhteisöistä.

En tiedä koinko tuolloin välttämättä mitään heräämistä tai muuta, mutta oli mielenkiintoista muistella itseäni peilaten maailman tapahtumiin.

Mitä sinä muistat? Mikä on ensimmäinen uutistapahtuma, jonka muistat. Entä koetko sen jääneen elämään kiinnostuksissasi? Muistinvirkistykseksi voit selata Elävää arkistoa vuosittain ja tapahtumittain.

Lainaus

Satuponi

Ronja — Thu, 11 Jul 2013 16:00:50 +0000

Kuten jo eilen mainitsinkin, ponivuosieni aikaan kilpailin Miran lisäksi Milla-nimisellä ponilla.

Milla asui Miran kanssa samalla tallilla, ja oli kaiken kokenut kilpaponi. Ei ollut temppua, mitä se ei olisi osannut. Milla oli kilpaillut kentässä hevosten helppoa, hypännyt 110cm ratoja ja mennyt kansallista koulua. Vitivalkoinen satuponi oli täydellinen opetusmestari, joka opetti minutkin ratsastamaan.

Arabin ja welshin risteytyksenä Milla oli sekä kuuma, että itsepäinen. Käsiteltäessä se saattoi tehdä "Millat", mikä tarkoitti vuoroin karkaamista, pystyyn hyppimistä tai muuta pelleilyä. Jos sitä taluttaessa vastasi puhelimeen, se kiskaisi itsensä vapaaksi ja laukkasi itsekseen tallille. Vanhempana rouvana se tunsi arvonsa, ja sanoimmekin sitä leikillämme Lady Camillaksi. Harjatessa se osoitti paikat joista rapsuttaa ja välistä sitä ei saanut koskea yhtään mistään.

Ne jotka selvisivät Millan rakkauden koetteluista, saivat kuninkaallisen kohtelun. Talliin tultaessa Milla hirnui ja hörisi, laitumelta se saattoi laukata vastaan. Jos sitä rapsutti hellästi otsatukan alta, painoi se päänsä syliin ja huokaisi. Ollessani surullinen Milla painoi päänsä kylkeeni kiinni, ja hengitti rauhallisesti: ei hätää, minä olen sinua varten.

Milla oli elävä satuponi, jolla ratsastaminen oli taivaallista. Se oli herkkä, kuuma ja osaava. Millan satulassa tunsin ensi kertaa, mitä lisätty ravi oikeasti on, ja miltä tuntuu kun hevonen todella osaa laukanvaihdot. Millaa oli niin helppo koota, että eräällä koulutunnilla harjoittelimme sen kanssa laukkapiruetteja.

Vitivalkoinen, näyttävästi liikkuva diiva keräsi kisoissa katseita. Tuomarit kehuivat Millaa valtoimenaan, jos sillä oli hyvä päivä. Joskus arabiveri kuitenkin kiehahti yli, ja mitään ei ollut tehtävissä. Oli ratoja, joissa Milla ei mennyt yhteenkään kulmaan, tai hyppi pystyyn jo alkutervehdyksessä. Huonoistakin kisareissuista minä kuitenkin opin: kärsivällisyyttä ja armollisuutta itseäni ja ponia kohtaan. Mutta kun kansallisella kouluradalla sitten pääsimme väläyttämään bravuurimme, lennokkaan keskiravin, riemun tunne räjähteli kypärän alla.

Kun ponivuoteni loppuivat, oli eron aika. Millalla oli vielä jäljellä vuosia, joina opettaa joku ratsastamaan. Ja niin Milla nousi kuljetuskoppiin kotitallilla, enkä nähnyt sitä sittemmin.

Milla matkasi Kuopioon, jossa sitä odotti yhden tytön sijaan kaksi: Maiju ja Ella Juntunen. Siskokset kilpailivat ja opettelivat Millalla muutaman vuoden, kunnes ikä alkoi näkymään ikinuoren jaloissa. Milla matkasi edelleen Savonlinnaan, viettämään ansaittuja eläkepäiviä uudess kodissa.

Ajaessamme Kuopiosta kotiin, en voinut vastustaa kiusausta tehdä lenkkiä Savonlinnan kautta. Jo autossa kurkkuani kuristi ikävä. Mielessäni kaihersi myös pelko, muistaako poni minua enää?

Satuponi seisoi tarhassa, hohtaen valkoista auringossa. Kimossa kaunottaressa tiivistyi minulle niin monta unelmaa ja muistoa, että en voinut pidätellä itkua. Rapsutin Millaa otsatukan alta, ja se painoi päänsä syliini. Poni huokaisi ja puhalsi lämmintä ilmaa sieraimistaan, aivan kuten ennen vanhaan.

Liu'utin sormiani läpi sen harjaa ja ihmettelin, miten hevosesta voi muistaa tuoksun ja selän tunnun. Ja miten hevonen voi muistaa minut?

Kotimatkalla itkin uudestaan. Tällä kertaa sydäntäni ei riipaissut ikävä, vaan ilo siitä, että Millalla on ansaitsemansa koti ihanien ihmisten luona. Millaa hoitava Siiri kertoi, että se hörisee hänelle tallissa, ja painaa päänsä syliin harjatessa.

Ja kun Millasta joskus aika jättää, ei Siirikään pysty unohtamaan ihmeellistä satuponia.

Lainaus

Niksulan TV:stä Katti Matikaiseen – lastenohjelmien vuosikymmenet

Amanda Stavén — Thu, 30 May 2013 12:26:45 +0000

Ensimmäinen televisiolähetys nähtiin Suomessa vuonna 1957 ja jo tuolloin ohjelmistossa huomioitiin myös lapset. Vuosien ja vuosikymmenten saatossa Kylli-täti, Kössi Kenguru, Pelle Hermanni, Rölli, Karvakuonot ja monet muut rakkaat hahmot tulivat lapsikatsojille tutuiksi.

Nyt voit tarkastella aikajanan avulla millaisia lastenohjelmia eri vuosikymmenet ovat tarjonneet. Löydätkö joukosta oman suosikkisi?

Pääset tarkastelemaan aikajanaa isommassa koossa avaamalla sen uuteen selainikkunaan tästä linkistä

Löydät lisää lastenohjelmia Elävästä arkistosta esimerkiksi näiden linkkien takaa:

Lastenohjelmien tädit ja sedät

Sarjoja, näytelmiä ja animaatioita lapsille

Valistavat ja opettavat lastenohjelmat

Joulukalenterit

Lainaus

Brežnevin hautajaisissa meidän ope itki

Elina Yli-Ojanperä — Fri, 11 Nov 2011 13:26:32 +0000

Muistatko ajan, kun tuolit kannettiin jumppasaliin ja koko koulu katsoi hiihtokisoja rullakossa olevasta tv:stä? Entä muistatko, kun tuo tv-rullakko raahattiin omaan luokkaan ja katsottiin Koulu-tv:tä? Jos olit tokalla minun luokallani, saatat muistaa, kun luokassa sammutettiin valot ja hiljennyttiin katsomaan Brežnevin hautajaisia. Ja ope itki.

Ala-asteen ensimmäinen opettajani oli topakka ja joidenkin mielestä jopa hieman pelottava. Samainen täti oli aikoinaan näpäyttänyt jo isääni karttakepillä sormille.

Luokan edessä loisteputkien valossa opettaja oli kuitenkin erilainen kuin hämärässä luokan perällä. Minä tiesin sen, koska pitkänä tyttönä istuin ajan tavan mukaan tietenkin takarivissä. Luokan lyhyimmät saivat varoa näppejään. Silloin kun ihana televisio tuotiin elävöittämään oppitunteja, siirtyi opettaja aina istumaan luokan takaseinää reunustavan matalan kaappirivistön päälle. Minä seurasin salaa opettajan ilmeitä ja yritin nauraa samoissa kohdissa open kanssa, jos aihetta nauruun siis oli.

Mutta kaksi kertaa opettaja itki ja sillä ensimmäisellä minäkin. Tuolloin katsoimme Pieni tulitikkutyttö -animaation. Kun tulitikkutytön viimeinen tulitikku ja liekin tuoma viimeinen loistelias näkymä hiipuivat, oli paatuneimmankin ekaluokkalaisen vaikea pidätellä kyyneleitään. Tulitikkutyttö jäi paleltumaan pakkaseen hymy huulillaan. Ajatus kuolemasta kuristi kurkkua, vaikka siitä ei puhuttu. Valot syttyivät ja lähdettiin ulos hyppimään twistiä ja leikkimään rosvoa ja poliisia.

Kun Neuvostoliiton johtaja Leonid Brežnev kuoli, ei siitä tiedetty koulussa mitään, mutta eipä tiedetty itänaapurissakaan. Tieto suuren johtajan kuolemasta kerrottiin neuvostoliittolaisille vasta seuraavana päivänä 11. marraskuuta 1982.

Katso Elävässä arkistossa: Brežnevin kuolemasta kerrottiin TV-uutisissa vasta kuoleman jälkeisenä päivänä

Muhkeilla kulmakarvoilla varustettu hahmo oli ala-astelaisellekin pilakuvista tuttu, mutta kuolinuutinen ei ole piirtänyt muistiin mitään jälkeä, eikä tieto hätkähdyttänyt kuten Suomen tasavallan kekkosen kuolema muutama vuosi myöhemmin.

Hämmästys olikin suuri, kun 15. marraskuuta luokkaan rahdattiin jälleen ihana tv rullakossaan ja valot sammutettiin. Mutta nyt ei katsottu Koulu-tv:tä, luontodokumentteja tai koskettavaa animaatiota. Olikin aika hiljentyä katsomaan neuvostojohtajan hautajaisia. Opettaja istui jälleen tutulle tv-katsomispaikalleen kelta-vihreiden kaapistojen päälle luokan taakse. Vääntelehdin tuolilla. Vierasta kieltä, mahtipontista musiikkia, silloin tällöin suomenkielistä selostusta. Mitähän nyt tapahtuu? Koulupäivä loppuu kohta, saako luokasta poistua? Syrjäsilmällä vilkaisin opettajaa ja hain mallia, miten tähän ohjelmaan pitäisi reagoida. Vahva johtajamme itki tuntemattoman ohjelman edessä. Olin neuvoton ja surullinen opettajan puolesta.

Hautajaislähetyksestä ei koulussa jälkeenpäin puhuttu, eivätkä Brežnevin hautajaiset siirtyneet välituntileikkeihin. Satujen prinsessa Diana oli astellut alttarille pari kesää aiemmin ja Dajanaksi-nimettyjen barbien häät jatkuivat vielä vuosia.

Katso Elävässä arkistossa: Erkki Toivonen raportoi Dianan ja Charlesin häiden valmisteluista Lontoossa

Muisto Brežnevin hautajaisista on kuitenkin säilynyt häähumua vahvempana. Muhkeilla kulmakarvoilla varustetun miehen nimi ei kuitenkaan ollut tokaluokkalaisena ihan hallussa ja Seura-lehdessä piirroshahmon yhteydessä oli aina teksti Titu. Niinpä pitkään luulinkin nähneeni koulussa Jugoslavian partisaanijohtajan Titon hautajaiset. Titon ulkonäöstä kun ei ollut hajuakaan. Muisto on kuitenkin kirkas ja vasta myöhemmin faktoilla pilattu.

Lainaus

Aikamatkalla papan nuoruuteen

Heidi Tetri — Tue, 21 Jun 2011 10:22:45 +0000

Kauniina kesäiltana ajelin yksin mökiltä kotiinpäin radiota kuunnellen. Vanhojen koivujen kaartuessa auton ylle ja soratien kolistessa alla, radiosta alkoi soida kuin tilauksesta Arttu Wiskarin Mökkitie. ” Ukki kertoi jatkosodasta, siitä alikersantti Rokasta. Emmä tuolloin mistään tajunnut, nautin vain lomasta”.

Kuinka sitä lapsena ei osannut arvostaa sitä tietoa ja niitä kokemuksia, joita isovanhemmilta olisi voinut saada? Silloin sitä halusi suunnata elämässään vain eteenpäin ja ymmärtää tulevaa. Nyt kahdenkymmenen vuoden päästä, kun tiedonsaanti ei enää ole mahdollista, janoan sitä enemmän kuin koskaan aiemmin.

KATSO: Saman katon alla

Olen saanut infoähkyn nykytiedosta, sodista,ilmastonmuutoksesta, terrorismista, päihteistä, rasismista, valtataisteluista, ekologisuudesta, epäreilusta markkinataloudesta japoliittisesta epävakaudesta, haluan epätoivoisesti tavoittaa edes pienen palan mennyttä, jotta ymmärtäisin tätä hetkeä paremmin.

En kaipaa muutosta entiseen, vaan olen ennemminkin kiinnostunut siitä millaista oli isovanhempieni elämä nuorena? Miten he saivat ensimmäisen työpaikkansa? Ketkä lähtivät siirtolaisiksi? Millaista koulunkäynti oli? Miten kuolemaan suhtauduttiin? Seurusteltiinko salaa? Vaikuttivatko globaalit ilmiöt yhtä suuresti Suomeen niin kuin nykyään?

25. kesäkuuta tulee jatkosodan alkamisesta kuluneeksi 70 vuotta. Osa jäi tarinoineen sille tielle, osa palasi kertomaan niitä nuoremmille polville ja osa odottaa taistelun päättymistä yhä, niin kuin Arttu Wiskari toisessa hienossa kappaleessaan Tuntematon potilas hyvin kuvaa.

Onneksi on olemassa Elävän arkiston kaltainen palvelu meille, jotka ovat myöhäisheränneet historian suhteen. Kuulin sotatarinoita koko ikäni, mutta kiinnostus kaikkosi kai siinä vaiheessa kun kokonaisuutta oli liian raskas hahmottaa. Tai viimeistään historiantunnilla, kun vuosiluvut olivat tärkeämpiä kuin tapahtumat. Ehkä Ylen vanhojen filmien kautta saan edes jonkinlaisen käsityksen ajasta ennen minua.

KATSO: Jatkosodan alkuvaihe 1941-1942

KATSO: Jatkosodan loppuvaihe 1943-1944

KATSO: Suomi sodassa kautta historian

Lainaus