Blogit - sosiaalinen media

Sosiaalisen median syötteiden varassa mediakäyttäjä on uudella tavalla passiivinen vastaanottaja - miten varmistaa moninaisuus?

Tuija Aalto ja Viola Strandberg — Fri, 14 Aug 2015 10:22:21 +0000

Etnografinen tutkimustoimisto Kenno paneutui keväällä 2015 neljän eri ikäisen eri puolilla Suomea asuvan henkilön media-arkeen selvittääkseen, mitä tavalliset suomalaiset ajattelevat moninaisuudesta mediassa. Julkisen palvelun mediayhtiönä Yle pohtii, miten se voisi varmistaa moninaisten mediasisältöjen tarjonnan mediakäytöltään hyvin erilaisille yleisöille.

Kenen äänellä mediassa puhutaan?

Kennon tekemisessä haastatteluissa toistui huoli siitä, kenen äänellä mediassa puhutaan. Moninaisuus tuntuu monelle välittyvän esimerkiksi niin, että valtaväestön edustajat puhuvat vähemmistöryhmien puolesta.

Moninaisuuden lisäämiseksi mediassa olisi kaiketi syytä lisätä kaikenlaisten, eri taustaisten, eri tavalla ajattelevien ja erilaisia elämänpolkuja valinneiden ihmisten aktiivista osallisuutta mediasisältöjen tuottamisessa.

Sisällön tasapuolisuutta ja teemojen moninaisuutta ei kuitenkaan enää voi taata pelkästään tarjontaa monipuolistamalla, koska eri ikäiset käyttävät mediaa niin eri tavoin. Esimerkiksi vanhemmalle mediakäyttäjälle kännykkä ei ole merkittävä mediankäytön laite, mutta nuorelle ehkä ainoa.

Lukiolainen ei löydä tavallisten ihmisten selviytymistarinoita

Kennon haastattelema lukiolainen tunnisti oman mediakuplansa, mutta ei osannut sanoa, miten päästä käsiksi sisältöihin sen ulkopuolella. Hän toivoi, että mediassa kirjoitettaisiin esimerkiksi tavallisten ihmisten selviytymistarinoita, koska ei ole koskaan sellaisia saanut lukea. Varttunut mediakäyttäjä osaisi hakea sellaista sisältöä naistenlehdistä, mutta kyseisen lukiolaisen vastaanottama sosiaalisen median sisältö oli lähinnä ulkonäköön painottuvaa kuvallista oman elämän raportointia. Tällaisia blogisisältöjä leimaava täydellisyyden tavoittelu aiheutti nuorelle naiselle ahdistusta ja riittämättömyyden tunnetta liittyen ulkonäköön ja arjen hallintaan.

On yksi asia luoda moninainen sisältöntuotanto ja toinen asia saada ihmiset huomaamaan saati kiinnostumaan.

Nuoria kiinnostava sisältö on yhä voimakkaammin visuaalista ja sosiaalista. Sisällöt Instagramissa, blogeissa ja Facebookissa ovat kuvapainoitteisia, ja vähemmän visuaalinen sisältö, esimerkiksi perinteinen uutisointi, jää huomiotta.

Median murrosta on leimannut mediankäyttäjän muutos passiivisesta aktiiviseksi: passiivinen mediasisällön vastaanottaminen on vaihtunut aktiiviseksi sisällön valikoimiseksi ja jopa itse tuottamiseksi. Valikointi saattaakin johtaa uudenlaiseen passiivisuuteen vastaanotossa, jos uutta seurattavaa ei aktiivisesti etsitä oman “sosiaalisen kuplan” ulkopuolelta. Julkisen palvelun median on löydettävä uusia keinoja tehdä sisällöt niin kiinnostaviksi, että erilaiset yleisöt tulevat löytäneeksi ne kuplista huolimatta - tai ehkä niiden avulla?

Selvitys jätti paljon pohdittavaa

Miten tarjota moninaisuuden kokemus nuorelle, jolla on älypyhelimessaan sosiaalisen median avulla rakennettu “automaattinen sisällöntuotantokoneisto” eikä tämän oman kuplan ulkopuolelle tule mentyä oma-aloitteisesti. Miten sitä voisi helpottaa?
Miten me – ne vastakkainasettelua mediassa ja ihmisten mielissä voisi purkaa
Miten media voisi osaltaan silloittaa ihmisten välistä kuilua niin, ettei moninaisuus mediassa näyttäytyisi negatiivisena tai järjestettynä asiana vaan luontevana osana yhteiskuntaa?
Miten tavallinen arki voitaisiin tuoda paremmin näkyviin? Arjen moninaisuuden puute mediassa aiheuttaa riittämättömyyden tunnetta.

Ks. myös: Suomalaisten kiinnostus vuorovaikutukseen ja osallistumiseen on kasvussa

Tuija Aalto on strategiapäällikkö Ylen strategiaosastolla ja Viola Strandberg on Kennon tutkimusjohtaja.

Lainaus

Some-osaamisen kurssi on nousussa

Marit af Björkesten — Tue, 19 May 2015 07:47:23 +0000

Marit af Björkesten on Svenska Ylen johtaja ja yksi Ylen vastaavista toimittajista.

Satuin hiljattain samaan pöytään muutaman eduskunnasta pudonneen kansanedustajan kanssa. Pettymyksen sijaan he yrittivät löytää elämänmuutoksesta hyviä puolia. Esimerkiksi: miten paljon helpompaa somen käyttö on, kun ei tarvitse punnita jokaista sanaa ehdokkuuden tai puolueen näkökulmasta. Tai että suvun kesämökille kerääntyneet tyhjät pullotkin voisi ehkä palauttaa pukeutumatta isolieriseen hattuun ja tummiin aurinkolaseihin.

Näiden poliitikkojen kohdalla tuskin oli kyse siitä, että yksityiselämän teot eivät kestäneet päivänvaloa. Silti he kokivat yksityisyyden ja julkisuuden välisen rajanvedon vaikeaksi, etenkin sosiaalisessa mediassa. Haastavana he näkivät myös sen, että tekojen oikeutus määritellään sen mukaan, miltä teot näyttävät, ei sen mukaan mitä ne oikeasti ovat.

Uskottavuus tarkkailussa

Vaikka yleläisillä on aivan toisenlainen rooli ja tehtävä, keskustelu kuulosti tutulta.

Ylen toimittajat tuskin naamioituvat pullonpalautusautomaatilla, mutta myös Ylen uskottavuutta tarkkaillaan ja mitataan jatkuvasti. Ja yleläinenkään ei pysty päättämään, milloin hänet nähdään yhtiön työntekijänä, milloin yksityishenkilönä. Mitä monipuolisin ja laadukkain journalistinen sisältö voidaan tuomita värittyneeksi, jos toimittaja taustansa, yksityisen toimintansa tai aiempien mielipiteitensä takia koetaan puolueelliseksi.

Sosiaalisen median räjähdysmäisen kasvun myötä nämä kysymykset nousevat esiin yhä useammin.

Meidän kannaltamme on elintärkeää, että keskustelua Ylen roolista ja riippumattomuuden ehdoista käydään. Mitä yleläinen saa sanoa ja tehdä, jotta journalismin luotettavuus ei vaarantuisi? Entä milloin ja missä asioissa yleläisen ilmaisema ajatus on ongelmaton?

Harkiten ja rohkeasti

Aivan kuten useimmissa journalistisissa ja eettisissä kysymyksissä, tässäkään ei selkeitä mustavalkoisia vastauksia ole. Hyvä journalistinen tapamme perustuu arvoihimme ja eettisiin ohjeisiimme, mutta hioutuu päivittäisissä keskusteluissamme ja päätöksissämme.

Siksi Ylen uusista some-ohjeista ei löydy tarkkaa säännöstöä, vaan kehotus miettiä ja punnita toimintaamme sosiaalisessa mediassa ja rooliamme myös muiden silmin. Muilta osin somea koskevat samat lait, arvot ja eettiset ohjeistukset kuin muutakin julkaisutoimintaamme.

Some-ohjeistuksen tärkein viesti ei kuitenkaan ole korostaa varovaisuuden merkitystä, lähinnä päinvastoin: Ylen on oltava rohkea ja osattava kohdata yleisönsä siellä missä se on. Meidän on kuunneltava katselijoidemme ja kuuntelijoidemme mielipiteitä ja oltava valmis muutokseen.

Sisältömme tuottaa arvoa vasta, kun se kohtaa yleisönsä. Tästä yleisöstä yhä useampi - ja nuorista melkein kaikki - odottaa saavansa sisällöt somen kautta. Radion, television ja verkkopalvelujemme ohella tarvitsemme siis hyviä somesisältöjä, osaavia somekäyttäjiä ja tavoitteellista some-toimintaa, jotta pystyisimme tätäkin kautta vahvistamaan demokratiaa ja kulttuuria yhdessä suomalaisten kanssa.

Lue myös:

Lainaus

Katsokaa mun jääkaappiin! Periscooppaajat ovat ihan oma lajinsa

Tuija Aalto — Tue, 07 Apr 2015 17:01:44 +0000

Television tulevaisuus - raportissa (pdf) kaupallisen television pahimpana tulevaisuuden uhkana nähdään uudet alalle tulijat. Uhkaajan roolissa on nähty niin Netflixin, HBO Nordicin ja Viaplayn kaltaiset tv-kanavista riippumattomat videokirjastot kuin kaiken kansan luovuuden runsauden sarvi YouTube.

Nyt on taas tilaa uudenlaisen luovuuden kukkia, kun sosiaalisen median palvelu Twitter osti suorat ad hoc -kännykkävideolähetykset mahdollistavan Periscope - palvelun. Reilussa viikossa Periscope -käyttäjät ovat jo ehtineet muodostaa omaa alakulttuuriaan: kiinnostaisiko vaikkapa jääkaappien vilauttelu?

Näin Periscope toimii

Periscopen idea on kokemuksen jakaminen - sovelluksen avulla on mahdollista näyttää, mitä itse näkee.

Sovelluksen saa tällä hetkellä Applen laitteisiin ja Android -versio on tiettävästi tulossa. Sovellukseen kirjaudutaan Twitter-käyttäjätunnuksilla, ja lähetyksen alkaessa sovellus julkaisee käyttäjän niin halutessa Twittwerin aikajanalla tiedon kaikille henkilön seuraajille. Lisäksi sovellus julkaisee halutessa sijaintitiedon.

Periscopessa on ideana seurata itseä kiinnostajia käyttäjiä, ja tulla itse seuratuksi. Arvostusta sisällölle osoitetaan koskettamalla ruutua, mikä nostattaa sydämen kuvia jotka nousevat rykelminä kuvan päällä alhaalta ylös.

Jos sovellukselle on antanut ilmoitusasetuksissa luvan, se kurnahtaa omintakeisella äänellään aina kun joku omista seurattavista käynnistää lähetyksen.

Guardian-lehti on listannut 10 "scouppaaja"-tyyppiä toimittajista pervoihin. Journalistisesta näkökulmasta hyödyllisimmillään palvelu on äkkiä leimahtavissa uutistilanteissa. Periscope-käyttäjät saattavat siis olla kiinnostavia ensimmäisiä kuvan lähteitä sieltä, missä jotain uutisarvoista tapahtuu. Jos teet ammatiksesi markkinointia tai viestintää tai työhösi muuten kuuluu pysyä ajan tasalla sosiaalisen median uusista muodoista, kannattaa palveluun jossain vaiheessa hiukan tutustua.

Ajanvietteeksi Periscopen käyttö saattaa myös sopia - mikäpä mainiompi tapa nojatuolimatkustella kuin kurkistella ihmisten arkeen intiimisti kännykän kautta. Nyt kun palvelu on uusi, käynnissä olevien lähetysten lista täyttyy kummallisista kokeiluista, mutta ajan mittaan voi odottaa helmien nousevan pintaan. Periscopen tekijät olivat ensimmäisen viikon jälkeen iloisia mm. palvelussa tarjotusta mahdollisuudesta piipahtaa Pariisin Oopperan Baletin tanssitunnilla.

Tavoitteena on - ei vähempää - kuin teleporttaamista muistuttava kokemus.

Tekijänoikeudet

Periscopen käyttöehdoissa sanotaan, että tekijänoikeus sisältöön säilyy sisällön tuottajalla, jonka kuitenkin on annettava Twitterille lupa jakaa sitä parhaaksi katsomallaan tavalla kolmansien osapuolien kanssa (Periscope TOS, 5, Your Rights).

Palvelussa on jo ehditty nähdä tekijänoikeuksien loukkauksia, koska joidenkin mielestä on hyvä idea jakaa suosikkiartistin keikka kavereillekin. Twitter pidättää oikeuden - mutta ei sitoudu omasta aloitteestaan - poistamaan tekijänoikeuksia mahdollisesti loukkaavaa sisältöä.

Katso myös: Journalismin uudet muodot: Yllin kyllin videota

Lainaus

Poliitikko, käytätkö Instagramia?

Tuija Aalto — Tue, 03 Mar 2015 12:27:27 +0000

"Poliitikkojen ja toimittajien välinen tiivis kommunikointi Twitterissä näyttää rakentavan -- läheisyyden ja läsnäolon lumoa luovaa tunnepolitiikkaa", ilmeni Tampereen yliopistossa tehdyssä Twiittien politiikaa - Demokratia, edustus ja tasa-arvo politiikan uusissa verkkojulkisuuksissa -tutkimuksessa.

Poliittisen viestinnän sisäpiirit Twitterissä from Jukka Huhtamäki

Poliitikkojen ja politiikan toimittajien suhteita käsittelevän verkostoanalyysin mukaan valmiit ja vakiintunet kommunikaatiosuhteet ovat vallalla Twitterissäkin. Arkihavainnot toki tukevat tätä tutkimuslöydöstä - kyllähän sitä nyt tuttua kaveria Twitterissäkin pitää seurata. Moni on sen lisäksi valmis vannomaan, että Twitterissä syntyy myös uudenlaisia verkostoja ja suhteita sellaisten ihmisten välille, jotka eivät muissa ympyröissä olisi kohdanneet. Twiittaamalla tutustuu uusiin hyviin tyyppeihin.

Suurten tietomassojen analyysi tekee tuloaan yhteiskunnalliseen tutkimukseen, kirjoittaa tutkija Petro Poutanen. Kova data on aina paikallaan, ja siitä tehtävä asiantunteva analyysi on tarpeen muuttuvan viestinnän maiseman ymmärtämisessä. Osuvat tulkinnat lisäävät ymmärrystä. Mutta väheksyä ei pidä viestijöiden omia motiivejakaan. Siksi kyselenkin nyt, josko poliitikot instaavat nykyään, ja miksi.

Digivaalit 2015 -tutkimusprojekti on osana tiedonkeruuta raapinut kansanedustaja-ehdokkaiden instagram-tilejä listaksi. (Silmämääräisesti arvioiden Instan käyttöön ottaneet ehdokkaat olisivat nuorempaa polvea kuin keskivertoehdokkaat, mutta korostan että tämä on täysin ensivaikutelmaa.)

Onko Instagram monikanavaisen viestintästrategian kuumin uusin kanava ja keino kosiskella nuoria äänestäjiä - vai puhdasta fiilistelyä? Instaava poliitikko, millainen rooli Instagramilla on viestintärutiineissasi?

Lainaus

Mitä sinä teet verkossa A2-illan aikana?

Terhi Upola — Tue, 04 Nov 2014 06:54:01 +0000

Terhi Upola on Ylen Uutis- ja ajankohtaistoiminnan vuorovaikutusdeskin vt. tuottaja
terhi.upola@yle.fi

Minulla on positiivinen ongelma: #a2ilta on todella suosittu aihetunniste eli hashtag Twitterissä. Itse en ainakaan kunnolla pysty seuraamaan keskustelua. Twiittejä tulee illassa tuhansia, joista suuri osa on nopeita, tunteellisia reaktioita. Varsinaista vuorovaikutusta on vähän.

Aktiivisia twiittaajia on tähän mennessä ollut illan aikana enimmillään joitakin tuhansia – määrä tuskin on laskussa. #a2ilta-twiittejä on julkaistu enimmillään noin 10 000 päivässä.

Mitä jos twiittejä olisi useita kymmeniä tuhansia? Näin voi ihan hyvin olla jonain päivänä.

Ratkaisuna valikointi

Uskon, että ratkaisu piilee kuratoinnissa eli sisällön valikoimisessa ja järjestämisessä uudella tavalla. Käytännön vaihtoehtoja on monia. Hyvät käytännöt selviävät kokeilemalla.

Voimme toki odottaa, että Twitter alkaa itse voimakkaasti valikoida näyttämäänsä sisältöä, kuten Facebook tekee (sivuhuomautuksena: onko se Facobookin valikointi niin hirveää, kuten moni valittaa?).

Parempi on kuitenkin ryhtyä kuratoimaan sisältöä itse.

Minä ainakin lukisin mielelläni vaikka viikkoakin myöhemmin huolellisesti valikoidun twiittikoosteen, jos saisin siitä uusia näkökulmia ja ajattelemisen aihetta. Voisin jatkaa keskustelua Twitterissä, kun voisi ensin vähän funtsia ja muodostaa ajatuksia.

Mutta entä itse teemaillan aikana?

Toki twiittejä nostetaan tv-ruutuun, mutta niiden seuraaminen ei ole vuorovaikutteista, kuten keskustelu Twitterissä.

Pitäisikö ihmiset aktivoida pohtimaan tiettyjä kysymyksiä Twitterissä? Tai kannustaa heitä käyttämään lisäaihetunnisteita (#) jo käytetyn #a2ilta-tunnisteen lisäksi? Ja pitäisikö nämä kysymykset tai lisätunnisteet olla näkyvissä myös tv-ruudussa?

A2 Koulukiusaamis-illassa toimme #a2ilta-tunnisteen rinnalle #anteeksi-tunnisteen, jota käyttämällä pyysimme välittämään anteeksipyyntöjä kiusatuille. Kokeilu oli mielestäni onnistunut. Tunnistetta käytettiin yli tuhat kertaa.

Käytännön tuotekehityslaboratorio

A2-illan aikana on reilun vuoden järjestetty myös reaaliaikainen keskustelu, livechat, Ylen verkkosivuilla. Keskustelu on välillä ollut hyvinkin korkeatasoista, mutta ei juurikaan integroitua tv-keskusteluun.

Ehkä myös livechat pitäisi siirtää Twitteriin: pyytää vaikka kymmentä tai kahtakymmentä alan asiantuntijaa muodostamaan ”varjoraati” tai muuten vaan keskustelemaan teemoitetusti aiheesta illan aikana Twitterissä.

Myös ohjelman avoin toimituskokous järjestetään livekeskusteluna verkossa noin kuukausi etukäteen, ja tänä syksynä aloitimme käsikirjoituksen joukkoistamisen – mikä käytännössä tarkoittaa ihmisten omien ratkaisujen esilletuomista käsillä olevaan ongelmaan.

Mitäpä jos avointa toimituskokousta ja käsikirjoitus- ja ongelmanratkaisujoukkoistusta seuraava livechat järjestettäisiinkin vasta teemaillan jälkeen, esimerkiksi seuraavana päivänä? Vasta, kun illan aikana heitellyistä kommenteista alkaa poikia uusia, harkittuja ajatuksia?

A2-illasta on muodostunut jonkinlainen oheisruudun tuotekehityslaboratorio, jossa on mahdollista kokeilla joka kerta jotain uutta. Erilaisten livechattien ja käsikirjoitusjoukkoistuksen lisäksi olemme kokeilleet esimerkiksi testejä, some-sisällön kuratointia Ylen verkkosivuille sekä pienimuotoisia äänestyksiä.

Mitä sinä haluaisit tehdä verkossa A2-illan aikana? Twiittaa ideasi kahdella tunnisteella, #a2ilta ja #idea. Tai kirjoita perinteiseen malliin kommenttisi alle tai sähköpostia tekijöille.

terhi.upola@yle.fi

Lainaus

Kiinassa kasvaa omanlainen sosiaalinen media

Olli Sulopuisto — Tue, 12 Feb 2013 06:39:31 +0000

Kaltaiseni länsimainen möllykkä saattaa välillä kuvitella, että internet on kaikille samanlainen. Sähköposti on sähköpostia Suomessa ja Sudanissa, Google on Google kotona ja Kalingradissa ja Facebook funkkaa samalla tavalla Kouvolassa ja Kiinassa.

Paitsi että ei, koska Facebook – ja Twitter, YouTube, Blogger ja moni muu – ovat Kiinassa kiellettyjen sivustojen listalla, joten niiden käyttäminen on melkoisen hankalaa, etenkin nyt kun VPN-yhteyksiä on alettu jahdata. Onneksi ihminen on luova eliö, joka keksii monenlaisia kiertopolkuja tarvittaessa.

Kiinassa on kuitenkin 1,4 miljardia asukasta, joista jopa miljardin arvellaan hengailevan sosiaalisessa mediassa ja vielä yleensä kännyköillä. Niistä tunnetuimpia ovat Twitteriä muistuttava Sina Weibo, Qzone/QQ ja Renren, jotka mainitaan melkein jokaisessa aihetta käsittelevässä artikkelissa.

Vaan millaiselta kiinalainen sossumedia näyttää käyttäjän silmin? Otin yhteyttä yliopistoaikaiseen tuttuuni. Huang Weiguo eli suomalaisittain Veikko opiskeli Jyväskylän Yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksella 2000-luvun vaihteessa ja palasi takaisin Kiinaan työn perässä.

– Itse käytän Weiboa ja LinkedIniä. Weiboa käytän erilaisten näkemysten saamiseen erilaisilta ihmisiltä, lähinnä politiikasta, yhteiskunnasta ja viihteestä, hän kertoi.

LinkedIn on kenties Kiinassa parhaiten pärjännyt länsimainen verkostoitumispalvelu. Kilpailijoitakin on, mutta ne eivät ole onnistuneet keräämään yhtä paljon käyttäjiä kuin LinkedIn.

En osaa sanoa, miten lähellä keskivertoa keski-ikäistä kiinalaista netinkäyttäjää Veikko on, mutta ainakin hänen käyttötottumuksistaan näkyy työn tärkeys. Facebook ja Renren ovat jääneet hyvin vähälle käytölle, kun työmatkoihinkin menee 1,5 tuntia päivässä.

– Rekisteröidyin joskus ja nykyään käyn saitilla ehkä kerran vuodessa. Etsin sieltä vanhoja kavereita. Töissä on niin kiire, ettei minulla jää aikaa itselleni, hän kertoi.

Oman arvionsa mukaan hän kuitenkin ikäisiään aktiivisempi netinkäyttäjä jo siksikin, että hän puhuu englantia. Kielitaito tai siis sen puute on Veikon mukaan myös (osa)syynä sille, miksi kiinalaiset palvelut pärjäävät Kiinassa länsimaisia paremmin. Hän uskoo, että vaikka englanninkielisiä palveluita ei olisi blokattu, ne saattaisivat jäädä suosiossa kiinalaisten vastineiden jalkoihin.

– Moni [kiinalainen] saitti toimii samalla tavalla, ominaisuudet on kopioitu suoraan amerikkalaisilta. Ulkoasu saattaa olla erilainen ja ehkä muutama uusi ominaisuus, hän kertoi.

Sitten Huangille tulikin taas kiire töiden takia. Kiitin keskustelusta ja sovimme juttelevamme myöhemmin lisää – ehkä kasvokkain, kun vihdoin pääsisin Kiinaan, jonne hän on minut monesti kohteliaasti kutsunut.

Lainaus

Spämmääjästä palvelijaksi - 5 parasta Facebook-vinkkiä ikinä!

Antti Hirvonen — Wed, 07 Mar 2012 08:58:46 +0000

Tiedättekö, miksi en jaksa lukea sanomalehtien, televisiokanavien tai radiokanavien Facebook-sivujen statuspäivityksiä, vaikka olen ne omaan virtaani tilannutkin? Siksi, koska kaikki tuuttaavat niissä omia ylivertaisia nettijuttujaan.

Medioiden pitäisi minusta ajatella Facebook-läsnäoloa toiselta kantilta. Tässä viisi Facebook-vinkkiä toimittajille - ja miksei muillekin - oman tekemisen jalostamiseksi.

1. Avoin haastattelu tai toimitettu keskustelu

Sen sijaan, että Facebook-seinä mielletään julkaisukanavaksi, sen voisi ajatella olevan paikka, jossa toimittajat tekevät työtään. Kun perinteisesti toimittajat haastattelevat asiantuntijansa yleisöltä visusti piilossa joko naamatusten, puhelimitse tai joku jopa sähköpostitse, haastattelun voisi tehdä avoimesti joko omalla tai edustamansa median Facebook-seinällä niin, että myös yleisö voi siihen osallistua.

Parhaimmassa tapauksessa haastattelu muuttuu keskusteluksi, joka alkaa elää omaa elämäänsä. Tästä sisällöstä toimittaja voi halutessaan työstää juttuja ainakin nettiin ja printtilehteen sekä käyttää vähintäänkin pohjamateriaalina tv- ja radiojutun työstämisessä.

Netissä mikään ei toimi ilman lupausta ja sen pitämistä. Jotta avoin haastattelu toimii, se pitää tarjoilla yleisölle oikein ja oikeaan aikaan.

a) Sovi haastateltavan kanssa jo etukäteen, milloin hänen odotetaan olevan Facebook-seinällä läsnä. Vieras voi olla mukana keskustelussa kotoaan tai työpaikaltaan eli häntä ei tarvitse kutsua toimitukseen.

b) Kerro sivusi seuraajille jo hyvissä ajoin, että olette tekemässä sivuillanne avoimen haastattelun. Kerro statuspäivityksessä...
- Kuka asiantuntija on
- Mistä aiheesta häntä haastatellaan/hänen kanssaan keskustellaan
- Mihin aikaan haastattelu tapahtuu (aamut ja myöhäiset illat ovat hyviä)

c) Kun H-hetki koittaa, tee statuspäivitys, jossa aloitat keskustelun

d) Vieras vastaa päivityksen kommenttikentässä

e) Kysy uusi kysymys kommenttikentässä. Voit myös kannustaa yleisöä mukaan keskusteluun.

f) jne.

2. Breaking news –tyyppinen päivitys

Ihmiset, varsinkaan nuoret ihmiset, eivät vietä aikaansa mediatalojen nettisivuilla. He viettävät aikaansa Facebookissa, Habbo Hotellissa, IRC-Galleriassa, Suomi24:ssa, Twitterissä, Google+ssa jne. Jos media haluaa palvella ihmisiä oikein, sen täytyisi mennä sinne missä ihmiset jo ovat. Sinne on vietävä myös uutiset.

Tämä korostuu etenkin isojen uutistapahtumien (isot onnettomuudet/katastrofit) tai muiden merkittävien seurantauutisten (tärkeä tiedotustilaisuus, oikeusistunto) aikana.

Voit toimia esimerkiksi näin:

a) Kun saat tiedon uutisesta, kirjoita ensiksi Facebook-seinällesi lyhyt, muutaman rivin pituinen statuspäivitys, jossa kerrot, mitä on tapahtunut. Samalla annat lupauksen siitä, että olette noteeranneet asian ja seuraatte sitä.

b) Aihetta on hyvä seurata vähintäänkin niin pitkälle, että siitä on oma nettijuttu, jonka linkin voi jakaa ja jossa tilanne summataan - etenkin, jos se on vakiintunut.

c) FB-sivun päivitysvirtaa ei Breaking news –tyyppisen uutisoinnin alkuvaiheessa ole syytä sotkea muilla, aiheeseen kuulumattomilla päivityksillä.

d) Virtaan voi syöttää myös muiden toimijoiden aiheeseen liittyviä hyviä nettisisältöjä.

3. Liveraportointia juttukeikalta - parasta toimittaa kännykällä

Moni toimittaja on silminä ja korvina sellaisissa paikoissa, joihin ei tavallinen ihminen pääse. Miksei siis tarjota tämä kokemus muillekin.

Sen sijaan, että toimittaja valmistelee juttuaan piilossa, juttukeikka ja koko jutunvalmistusprosessi voisi olla avoin - tarina, joka etenee siihen pisteeseen, kun juttu on lehdessä tai tv-juttu ajettu ulos lähetyksessä.

Avoin prosessi ei vain tuo lisäarvoa yleisölle vaan nostaa myös tulevan lehti- tai tv-jutun odotusarvoa.

Tekemistä voi avata esimerkiksi kertomalla...

1. Missä olen?

2. Minne menen?

3. Tältä täällä näyttää (kuvallinen päivitys)

4. Mitä alan tehdä? Onko toiveita?

5. Näin haastateltava hetki sitten sanoi, kun häntä haastattelin

6. Ja lopulta: Tällainen siitä sitten syntyi – valmis juttu jaetaan ja siitä keskustellaan.

4. Toisen mediatalon tai bloggaajan sisällön jakaminen (kuratointi)

Kokeile, miltä tuntuu jakaa kilpailijan uutinen silloin, kun se sen ansaitsee. Voin kertoa, että se tuntuu ihan hyvältä. Toistaiseksi olen kokeillut ainakin Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien, Uuden Suomen ja Karjalaisen jakamista.

Virrassa voi jakaa myös esimerkiksi poliisin, kunnan tai jonkin muun juuri sinun kohdeyleisöä kiinnostavan nettisisällön – sikäli mikäli olet miettinyt, ketä Facebook-läsnäolollasi olit ajatellut palvella.

Olen sivunnut aihelmaa aiemmissa postauksissani ”Toimittaja, unohda juttukeikat – nyt kuratoidaan!” sekä ”Kumpi on kiinnostavampi – toimittaja vai mediatalo?”

5. Oman nettijutun jakaminen

Toki Facebookiin kannattaa edelleen työntää omiakin juttuja. Jos ja kun haluat yleisön reagoivan päivityksiisi, kirjoita päivitykseen kysymys tai väite. Ihmiset tykkäävät myös kivoista kuvista.

Kun yleisö reagoi päivityksiisi, myös toimituksen on reagoitava osallistumalla itse keskusteluun. Tästä keskustelusta voidaan ammentaa uusia juttuprosesseja.

Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksella on verkossa useita Facebook-sivuja. Alla niistä muutamia.

Yle Uutiset Suora linja
A-studio: Stream
Yle Uutiset
Yle Urheilu
Yle Ulkomaat
Yle Politiikka
A-studio
Pressiklubi
Yle Aamu-tv
Yle Sää

+ tukku alueellisia sivuja...

Yle Etelä-Karjala
Yle Etelä-Savo
Yle Helsinki
Yle Häme
Yle Kainuu
Yle Keski-Pohjanmaa
Yle Keski-Suomi
Yle Kymenlaakso
Yle Lahti
Yle Lappi
Yle Oulu
Yle Perämeri
Yle Pohjanmaa
Yle Pohjois-Karjala
Yle Satakunta
Yle Savo
Yle Tampere
Yle Turku
Yle Saame

Antti Hirvonen
Sosiaalisen median tuottaja
Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminta
Twitter: @anttihirvonen
Facebook: facebook.com/anttihirvonenYLE

Lainaus

Pinterest jyrää Facebookin!

Vesa Metsätähti — Sat, 18 Feb 2012 19:12:43 +0000

Miksi Pinterestiin näyttää liittyvän läjäpäin tuttuja joiden ei olisi uskonut innostuvan kuvien kokoamisesta ja kokoelmien seuraamisesta?

Ehkä parempi kysymys olisi: miksi juuri Pinterest näyttää saaneen nostetta, eikä mikään niistä muista, lähes samanlaisista palveluista? Tai mikään niistä palveluista joilla voisi tehdä ihan samaa: jakaa verkosta löytyviä kuvia ja seurata sitä mitä muut jakavat.

Pinterest, Zootool, ffffound, dribbble, vi.sualize.us ja muut kuvien kirjanmerkitsemispalvelut ovat ominaisuuksiltaan lähes samanlaisia.

Tumblrilla harrastetaan paljon samaa toimintaa ja flickrin ominaisuuksilla ja rakenteilla voisi toteuttaa Pinterestin. Seteillä voisi rakentaa pinboardeja ja kontakteista voisi tehdä pinboardin seurattavia.

Onko Pinterestin nousukiito pelkkää sattumaa, oikeaa ajoitusta vai liittyykö siihen suunntteluvalintoja? Ja miksi vaikkapa Google+:n kohutaan flopanneen jos samaan aikaan sosiaalisen toiminnan kentällä on tilaa Pinterestin kaltaisen palvelun leviämiselle? Kaikki yllämainitut palvelut ovat samalla tavalla sosiaalisia, joten se ei ainakaan toimi tässä tapauksessa moottorina.

Jokainen menestyvä mutkikas palvelu on ollut aikoinaan yksinkertainen toimiva palvelu. Ja hyvin menestyvä tarkkaan fokusoitu palvelu voi kasvaa kattavaksi ja menestyväksi. Siksi vääjäämätön Facebookin syrjäyttäjä saattaisi nousta esimerkiksi Pintereststä.

Mutta miksi siis Pinterest? Tässä muutama arvaus.

Pinterestin käyttöliittymä on parempi

Ominaisuudet palveluissa ovat jokseenkin samat. Pinterest ei missään nimessä ole monipuolisin noista palveluista. Ominaisuuksien rajaamisen lisäksi se korostaa rohkeasti tärkeimpiä ominaisuuksia joka käänteessä. Palvelun toiminnot ja näiden esillepano kertoo johdonmukaista tarinaa kuvien kokoamisesta nastalla esille kiinnittäen tarinaa, joka on käyttäjälle helposti ymmärrettävä.

Pinterest on onnistunut sopivien kärkikäyttäjien löytämisessä

Merkittävää näissä eri palveluissa ovat erot niissä jaettavien kuvien sisällössä. Käyntikortteja, julistetaidetta, fantasiakuvitusta, vintagepornoa, ruutukaappauksia peleistä… Pinterestissä oli (ainakin vielä joku kuukausi takaperin) merkittävän paljon käsitöitä. Itse tehtyjä ja internetissä nähtyjä.

Kärkikäyttäjät—porukka, joka pitää saada ensiksi liikkeelle, jotta palvelulla olisi kasvumahdollisuuksia—määrittävät jakamallaan materiaalilla paljon sitä, minkälaiseksi mielikuva palvelusta modostuu. Toisenlaisella pesämunalla tulos olisi saattanut olla toinen.

Pinterestillä on selvä fokus, se painottaa sopivaa asiaa

Sosiaalinen kuvanjakopalvelu ei ole kaiketi vielä tarpeeksi tarkka rajaus, koska kaikki siihen määritelmään tungettavissa olevat palvelut eivät kasva samaa vauhtia. Suunnittelutyöllä Pinterest ei voi vaikuttaa siihen, mihin sitä käytetään. Rajaamalla toimintojaan ja tuomalla kuvataulut keskeiseksi tavaksi jäsentää materiaalia, palvelu on helppo ymmärtää. Lisäksi fokus sattuu sopimaan käyttäjille.

Esimerkiksi Tumblrissa voisi tehdä kuvakokoelmia asiasanojen avulla. Sen voisi myös esittää melkoisen samalla tavalla, niin kuin vaikka ummhellon käyttämä teema tekee. Pinterestiä tehtäessä tuo on kuitenkin päätetty keskeiseksi tavaksi toimia.

Samalla Pinterest on rajannut (ainakin näin aluksi) jaettavan median tiukasti kuviin. Esimerkiksi Zootoolissa taas saa jakaa kuvien lisäksi osoiteita, saitteja, tekstejä, videoita… Olisi helppoa ajatella, että monipuolinen on parempi, mutta se pitää harvoin paikkaansa. Ainakaan aluksi.

Pinterest etenee sopivalla vauhdilla

Sopiva vauhti tarkoittaa sitä, että palvelu malttaa lähteä liikkeelle niillä ominaisuuksilla jotka ovat ehdottoman välttämättömiä. Ja palvelu osaa olla ahnehtimatta itselleen osa-alueita, ominaisuuksia, toimintoja tai käyttäjiä jota se ei hallitse.

Ffffound on julkaistu muutamia vuosia ennen kuin Pinterestiä alettiin rakentaa. Ffffoundiin ei voi nykyisin rekisteröityä, vaan sinne kutusutaan. Ehkä kysyntä kasvoi nopeammin kuin teknologia antoi myöten? Tai kenties ffffound olisi kärsinyt inflaatiota jos sinne olisi suuret ihmismassat olisivat jakaneet siellä “vääränlaisia” kuvia. (Ja voihan olla että rajattu käyttäjämassa sopii ffffoundin strategiaan paremmin kuin agressiivinen kasvu).

Pienen kohun säestämänä liikkeelle lähtenyt Google+ oli julkaisun yhteydessä paljon Pinterestiä monipuolisempi palvelu (ja kyllä, tehtykin ihan toiseen tarkoitukseen). Se imi käyttäjiä kuin sieni, vaikka palveluun pääsy oli aluksi melko hankalaa. Käyttäjämäärä räjähti kun Google+ päätyi avoimeen betaan. Nyt sitä solvataan iltapäivälehtien artikkeleissa aavekaupungiksi. Kärkikäyttäjille Google+ sopi hyvin, alun hiomattomuus oli näille ennemmin etu kuin haitta. Isoille massoille homma ei kuitenkaan auennut (ja Facebook vastasi samaan aikaan voimakkaalla uudelleensuunnittelulla). Tuliko Google+ avoimeen betaan liian nopeasti? Kärkikäyttäjien innostuksesta ei onnistuttu kuitenkaan tekemään käännöstä massojen mielyttämiseen.

Pinterestillä on vain tuuria

Ehkä juuri tänä jouluna oli mahdollista saavuttaa kriittinen käyttäjämassa, jotta palvelun leviäminen saatiin liikkeelle? Sopva taho on sattunut kirjoittamaan palvelusta mukavaan sävyyn? Voi olla että kyse ei ole mistään mitä tiimi on tehnyt.

Nähtäväksi kuitenkin jää miten palvelu reagoi käyttäjämäärien kasvuun, jääkö se pinnalle ja mihin sen kehitys lopulta vie.

Jatkoja

Pinterestin käyttö ja käyttötavat ovat lisääntyneet blogauksen jälkeen. Muun muassa yrityskäyttö on lisääntynyt myytävien asuntojen kuvien jne. ilmaantuessa myös Pinterestiin.

Lue Jenni Siikanivan juttu Pinterstistä ja sen yrityskäytöstä.

Lainaus

Pystyykö kansanedustajien Twitter-yhteyksistä päättelemään jotain?

Tapio Kantele — Tue, 08 Nov 2011 13:37:21 +0000

Visualisoin kansanedustajien keskinäiset yhteydet Twitterissä. Kuvasta näkyy havainnollisesti miten kansanedustajat toisiaan Twitterissä seuraavat.

Värit eivät edusta puolueita, vaan algoritmin löytämiä luokkia. Väri tosin näyttää kertovan suhteellisen tarkasti mitä puoluetta tai ideologiaa kukin kansanedustaja edustaa. Kokoomuslaiset seuraavat toisiaan, mutta ei paljon muita.

Demarit ja osa Vasemmistoliittolaisia ovat Twitterkimpassa, kun taas Vihreillä ja uuden sukupolven Vassareilla on oma piirinsä. RKP hakee turvaa Keskustalta, joka näyttää olevan keskeisestä sijainnistaan huolimatta kapealla kärjellä mikroblogipalvelussa. Perussuomalaiset ovat jättäytyneet kansanedustajajoukon reunoille tarkkailuasemiin.

Mitä isompi pallukka edustajalla on, sitä enemmän hän seuraa muita ja on seurattavana. Nuolenkärki kertoo kumpaa seurataan. Kansanedustajien keskeiset twitteristit ovat pitkään vaikuttaneita suurten puolueiden keskeisiä toimijoita.

Yritä saada kuvasta tolkkua, miltä näyttää?

Kansanedustajat Twitterissä - avaa isompi kuva selainikkunaan

Lainaus

Mikä Ylessä kiinnostaa?

Anna-Leena Lappalainen — Mon, 31 Oct 2011 07:19:52 +0000

Kirjoittaja on tuottaja Yle.fi:stä.

Miten karvaläjästä rakennetaan viikset? Kuinka ihoon saa taiottua aidolta näyttävän ruhjeen? Mitä tarvitaan, että studio muuttuu avaruusmaisemaksi? Muun muassa näihin kysymyksiin sain vastauksen tutustuessani Yle Tuotannon toimintaan.

Tuo tutustumiskäynti kirkasti minulle sen, miten moninaista osaamista tarvitaan, kun tehdään kiinnostavia ja monipuolisia tv-ohjelmia. Ajatellaanpa vaikka värimäärittelijää. Mitä hän tekee? Työtään esitellyt värimäärittelijä näytti meille, miten tavallisessa valaistuksessa kuvatusta otoksesta saa värejä säätämällä aivan erilaisen – vaikkapa synkeän pelottavan tai värikkään psykedeelisen. Olin vaikuttunut. Olisin toivonut, että kaikki saisivat jakaa elämyksen kanssani.

Kun minulle kuluneen kesän korvilla tarjottiin mahdollisuutta lähteä selvittämään, miten Ylen yhtiönä tulisi näkyä verkossa, en epäröinyt hetkeäkään. Yle on niin kiehtova talo, että sen toiminnasta riittäisi loputtomasti kerrottavaa. Parasta kaikessa on se, että verkko mahdollistaa vastavuoroisuuden: pystymme paitsi kertomaan toiminnastamme, myös kuuntelemaan ihmisten toiveita, etsimään ideoita ja vastaamaan kysymyksiin.

Yle on iso talo, ja on ymmärrettävää, että toiminnan laajuus ja periaatteet eivät ole kaikille selvillä. Yle on kuitenkin suomalaisten omistama yhtiö, joten kansalaisilla on oikeus tietää, mihin heidän tv-maksurahojaan käytetään.

Ylessä tehdään paljon töitä sen eteen, että ymmärtäisimme suomalaisia ja heidän tarpeitaan nykyistäkin paremmin. Tämä verkkonäkymiseen liittyvä hanke on yksi osa tuosta kaikesta.

Aloitin selvitystyöni jututtamalla Ylen johtajistoa. Kävi ilmi, että Ylellä on paljonkin halua olla avoin ja vuorovaikutteinen yhtiö. Avoimuuttamme rajoittavat enemmän käytäntöjen puute ja aikapula kuin haluttomuus. Avautuminen voi myös olla monelle vaikeaa: ei tiedetä, onko omasta työstä kertominen suotavaa, ja viestintätaidotkin saattavat arveluttaa.

Elokuussa käynnistyneeseen hankkeeseen kuuluu mm. seuraavia osa-alueita:
- yhtiösivun uusiminen. Jatkossa Ylen eri toiminnoilla on mahdollisuus tuottaa omaa sisältöä sivuille.
- Avoin Yle -blogin aktivoiminen. Blogin tarkoitus on valottaa yhtiön toimintaa monista eri vinkkeleistä.Kuka tahansa voi ehdottaa siihen aihetta, ja kirjoittajana voi olla kuka tahansa yleläinen
- Facebook-näkyvyyden puntaroiminen: kuka, missä, milloin ja miten?
- verkkoelämästä innostuneiden yleläisten löytäminen ja sparraaminen
- kiinnostavien aiheiden kartoittaminen
- tarvittavan koulutuksen järjestäminen
- eri some-kanavien merkityksen määritteleminen
- yhtiöstä kertovien sisältöjen löydettävyyden parantaminen.

Olet tervetullut osallistumaan tähän ideointiin. Mikä Ylessä on kiinnostavaa? Millä tavoin ja millä kanavilla sinä haluaisit keskustella Yleen liittyvistä asioista. Miten ja minkälaista tietoa kaipaat Ylestä?

Lainaus