http://blogit.yle.fi/asiasana/markus-leikola fi http://blogit.yle.fi/runoraati/tartu-hetkeen-soita-radio-suomen-runoraatiin <div class="field field-name-body field-type-text-with-summary field-label-hidden"><div class="field-items"><div class="field-item even" property="content:encoded"><p>Tiistaina 19.6. Runoraadin juontaja on taas hyvä olla.  </p><p>Studiossa<strong> </strong>lauluihinsa väkevät lyriikat kirjoittava<strong> Anna Eriksson</strong>, Nenäpäivästä Finlandian saanut  <strong>Mikko Rimminen</strong> ja maestro <strong>Jukka Virtanen</strong> eläytyvät kanssani runoihin, jotka käsittelevät hetkeen tarttumista, carpe diemiä, päivä kerrallaan elämistä. Mitä se on ja kuinka se tehdään? </p><p>Neljännen mielipiteen runosta ja teemasta kertoo kuulija. Oletko se sinä?</p><p>Radio Suomen aikaisemmissa raadeissa kuulijat ovat olleet kiinnostavasti omaa mieltään, tuoneet runotulkintaan jonkin yllättävän, herkullisen kierteen. Radion suora kontakti kuulijoihin on ohjelmantekijänä luksusta, tv-ruutua on hankalampi koputella.   <br /><br />Carpe diem! Tartu tilaisuuteen ja osallistu! Suora lähetys<strong> ti 19.6. klo 18.06- 20.00</strong>. Välissä aina yhtä runollinen merisää. </p><p>Ilmoittaudu etukäteen soittajaksi <strong><a href="mailto:radio.suomi@yle.fi">radio.suomi@yle.fi</a></strong> tai soita numeroon<strong> 0203-17600</strong>. LInjat avataan tunti ennen lähetystä. </p><p>Kerro meille  spontaaneja kommentteja runon herättämistä ajatuksista, tunteista ja muistoista. </p><p>Tarttumisen helpottamiseksi runot löytyvät tästä.  </p><p>Runonsa ohjelmassa esittävät  <strong>Hannu Mäkelä, Markus Leikola, Anna-Liisa Alanko, duo Miia Toivio ja Marko Niemi, Markku Into, Mikko Myllylahti ja Kristiina Wallin.</strong> Kuka on kirjoittanut minkäkin runon ja miksi, se selviää kahden tunnin suorassa lähetyksessä. Paljastan myös  kuka heistä on rocklegendan äiti ja kenet olet nähnyt presidenttiä tentaamassa? </p><p><strong>Tässä runot ohjelmassa esitettävässä järjestyksessä. Nautintoa ja kiitos runoilijoille. Päivitän heidän runokirjojensa tiedot lähetyksen jälkeen.</strong></p><p><strong>RUNO 1</strong></p><p>Metsän varjokohtaan kasvaa metsä, olet unohtanut itsesi sinne. Istut kynnyksellä kahden metsän rajalla ja odotat. Sinun ruumiissasi kiertää sirpaleiden lakkaamaton välke. Sillä tavalla tulet vanhaksi, vajoat kuusiin, vihreään veteen. Hitaasti sinun ympärillesi kasvaa huone: lakanoiden viileys, kehyksiin pujotetut kuvat, esineiden armoton muisti, niiden armoton hellyys. Istut sängynlaidalla, hartioiden kumara. Katon läpi sataa kiirehtimätön, kirkas.</p><p>J ä l k i k i r j o i t u s</p><p>Ensin istutetaan kuusentaimia, tuhansia vaaleanvihreitä ja vielä pehmeitä. Sitten odotetaan ja ollaan kärsivällisiä, se on vaikeinta: pitää odottaa oman olemassaolonsa yli ja luopua näkemisestä. Pitää löytää kivi, jonka päällä voi istua. Pitää houkutella odottaminen ruumiiseen, olla jäkäläruumis, puolukkaruumis. Viimein taimet hipovat tuulta, syntyy yö kuusikossa, kuusituuli, raskas humina.</p><p><strong><br /></strong></p><p><strong>RUNO 2</strong></p><p>jos tähän ryhmään liittyy 10 000 ihmistä</p><p>niin minä palaan takaisin kotiin<br /> lopetan tämän päämäärättömän kuljeskelun<br /> ja kaljan litkimisen<br /><br /> maksan elatusavut<br /> ajan parran, vaihdan kalsarit<br /> en aja enää pummilla ratikassa<br /> ja kuljen joka päivä puhtaissa sukissa<br /><br /> menen töihin<br /> osallistun taloyhtiön haravatalkoisiin<br /> ostan vuorollani kahvipaketin työpaikan taukohuoneeseen<br /> ja haen äitienpäivänä lasten kanssa valkovuokkoja<br /><br /> mutta ei teitä<br /> voi millään olla niin monta<br /> että siinä mielessä voin luvata ihan rauhassa<br /> itse asiassa yksikin riittäisi<br /> ja sillä on kyllä minun kännykkänumeroni</p><p> </p><p><strong>RUNO 3</strong></p><p> </p><p>Hiljaisuudessakin riittää elämää,</p><p>tiaisten parvia ruokimme talvisin,</p><p>harakat ajamme pois, joskus jopa tikan,</p><p>mutta orava, vaikka peto, saa armon,</p><p>koska haluaisit helliä sitä niin,</p><p>tuntea sen kylmän kuonon kosteuden.</p><p>Hirvelle ja kauriille nostamme oikein kättä,</p><p>ilveksiä pelkäämme vähän, kun taas supi,</p><p>tuo onneton yökoira kuljeksii yksin,</p><p>piilee pensaikossa kuin hylätty turkislakki.</p><p>Kettu puolestaan näyttää sadun sankarilta</p><p>kurkkiessaan meitä katajien takaa</p><p>ja myös säikky jänis saa meidät</p><p>usein huudahtamaan ilosta.</p><p>Onko onni jotain näin selkeää ja yksinkertaista,</p><p>että juuri siksi on tehtävä ankarasti työtä,</p><p>koettava hahmottaa sen olemus</p><p>jokaisella muulla tavalla kuin tällä,</p><p>mikä eteemme muitta mutkitta vain tupsahtaa.</p><p> </p><p>Lähetyksen toinen tunti: </p><p> </p><p><strong>RUNO 4</strong></p><p> </p><p>Summa (for strings)</p><p> </p><p>Ikkunalasiin heijastuu lintu joka lentää syöksyen kumpareisen sisäpihan yli ja uppoaa talon seinään auenneeseen kylmään vettä pulputtavaan lähteeseen. Yhtäkkiä meri tuoksuu: raskaan lumen vuoraamat aallot, taivaalla kelluvat laivat, jäävedessä leijailevat hyönteiset, nuoskaan hautautuneet satamat.</p><p> </p><p>Lastenvaunut höyryävät pakkasessa. Kontrasti ei voisi olla suurempi: sinun lämmin hengityksesi, tammikuun kylmyys. Olen kulkenut työpöydälläni pitkän matkan tänään. Sillä välin sinä olet nukkunut ikkunani alla, niellyt unista, pakkasenhiomaa ilmaa, leijunut äärettömyydessäsi; sisälläsi alati laajeneva kaikkeus, väylä joka läpäisee pimeän.</p><p> </p><p>Minulle sanottiin että aikamme on lopussa. Runoilijat eivät puhu enää jumalille kuin yksinäinen yksinäiselle. Olen kuullut lapsista jotka asuvat suurissa läpinäkyvissä linnoissa, heistä jotka nukkuvat päivät. Olen kuullut että he elävät unessa ja uni on meitä todempaa. Olen ajatellut tätä jo pitkään, eikä se lähde minusta pois, ei jätä rauhaan.</p><p> </p><p><strong>RUNO 5</strong></p><p> </p><p>Kuumuuttaan värisevät lepät</p><p>keltaisen rypsipellon luona</p><p>vastaniitetyt tuoksuvat apilat </p><p>rakoileva savi askelten alla </p><p>helma viistää kaarelle</p><p>uppiniskaista saraheinää.</p><p> </p><p>Maisema kantaa kohtaloaan</p><p>hymyilee ladon harmaa nurkka</p><p>punainen mökki vilkuttaa silmää</p><p>polku ei kulkijoistaan kerro.</p><p> </p><p>Ja äkkiä pysähtyy aika</p><p>keskellä hellettä</p><p>keskellä Hämettä.</p><p>Rypsipelto. Lepikko.</p><p>Saraheinä. Savikko.</p><p>Keskikesä. Puolipäivä.</p><p>Lakipiste. Täyttymys.</p><p> </p><p> </p><p><strong>RUNO 6</strong></p><p> </p><p> </p><p>Tällä nopeudella elämän</p><p>hitaus ei käy todella ilmi</p><p> </p><p>Mitään taloa ei ole enää</p><p>ei haravaa ajatusten hallavaa</p><p> </p><p>Vain selittämätön järkytys</p><p>esineet nielevät silmät</p><p> </p><p>Synnyttäisivät vadelmaisen rinteen</p><p>lämpimän tuulen suhinan</p><p> </p><p>Hitaasti kivuliaasti</p><p>hän tajuaa ikiaikaisen masennuksen</p><p> </p><p>Muistojen hetkellinen leimu</p><p>illan satimessa</p><p> </p><p>Näkevätkö kädet Kristuksen</p><p>tyhjän paperin kuristuksen</p><p> </p><p>Et saa niitä enää kokoon</p><p>runojesi lehdet survotut</p><p> </p><p>Sydämesi eteisvärinät</p><p>pyyhkiytyneet värien varjot</p><p> </p><p>Sian paskaa</p><p>on paha lapioida</p><p> </p><p>Tuli lehdet vesi tuuli: miksi?</p><p>Lauhuus loiske höyhen: miksi?</p><p> </p><p>Ymmärrän väliajan tarpeellisuuden</p><p>me väsymme kerran lopullisesti</p><p> </p><p>Lopullinen väliaika on elämäntaparikos</p><p>kuinka paljon siitä saa jos mitään</p><p> </p><p>Lehti savuaa sika tonkii mutaa</p><p>muisto kohisee silmä näkee lunta</p><p> </p><p>Voisimme jatkaa loputtomiin kielen survontaa</p><p>mutta diplomaattileike on loppu ja me kuolemme nauruun</p><p> </p><p>Mikä on laskettu aika?</p><p>Miksi korva kutittaa aivoja?</p><p> </p><p>Minkä ahdinpaineen ahdinko tarvitsee</p><p>nostaakseen kaverin kanveesilta urhokkaaseen tappioon?</p><p> </p><p>Kuka kertoisi minulle</p><p>miksi polvilumpioni kukkii öisin?</p><p> </p><p>Lammen tummaa samettia</p><p>lumpeet avokämmenläimäysten varjot</p><p> </p><p>Kädet vievät sinut yön pehmeiden junien kolkkeeseen</p><p>kädet huitovat sairaat linnut silmistäsi kaukaisuuteen</p><p> </p><p>Kädet kirjoittavat murheesi</p><p>kädet näkevät sisimpääsi</p><p> </p><p><strong>RUNO 7</strong></p><p>Pidä minusta kiinni edes pikkiriikkisen </p><p>Kun aallot murtuu meihin ja meidät murentaa. <br /> Sinun kätesi kitkee surun pitkämielisen <br /> Ja piirtää taivaalle pilven, joka meitä muistuttaa. <br /><br /> Ota minusta kiinni niin kuin tähden sakarasta <br /> Kun taivas osiin puretaan ja romutetaan. <br /> Ja me maataan aivan hiljaa luumupuiden alla <br /> Mykkä ruoho meille kertoo salaisuuksiaan. <br /><br /> Paina kätesi otsalleni multaan mustimpaan <br /> Taita heilimöivä heinä, joka silmissäni kasvaa. <br /> Sanat suloiset huulilleni pisaroivat taas <br /> Salaisuuden saat kuulla sinä ainoastaan. <br /><br /> Taivas rosoinen on, linnut uupuneina meissä <br /> Värjyy yön hellä kämmen, siihen kääriydymme.</p><p><strong><br /></strong></p></div></div></div><ul class="links inline"><li class="quote first last"><a href="/comment/reply/4380?quote=1#comment-form" title="Quote this post in your reply.">Lainaus</a></li></ul> Tue, 12 Jun 2012 14:39:02 +0000 Minna Joenniemi 4380 at http://blogit.yle.fi http://blogit.yle.fi/runoraati/tartu-hetkeen-soita-radio-suomen-runoraatiin#comments