Blogit - Cadiz

Polkupyörällä Andalusiassa: matkakuvia osa 3/3

Matti Rämö — Mon, 30 Jul 2012 15:39:35 +0000

Gibraltarin kapeaa niemeä hallitsee jyrkkä kalkkikivikallio, joka nousee yli 400 metriin. Kuva otettu Espanjasta.

Gibraltar erottuu yksityiskohdissaan ällistyttävän selvästi seudun muista taajamista. Se on hyvin selkeästi brittiläinen kaupunki, jota tosin määrittelee rakennuskelpoisen maan niukkuus. Mereen työntyy myös lentokentän kiitorata, jonka poikki kulkee pääkatu tullista keskustaan. Lentokoneiden saapuminen ja lähtö tietävät liikenneruuhkia, kun sekä autot, kaksipyöräiset että jalankulkijat odottavat liikennevaloissa lupaa kiitoradan ylittäämiseen. Taajama kiitoradan toisella puolelle on jo Espanjaa.

Gibraltarin Upper Rockin luonnonpuistossa majailee Euroopan ainoa villi makakiyhteisö. Afrikka häämöttää horisontissa.

Liikennettä Gibraltarinsalmessa.

Paluu Espanjaan. Mukana on hyvä kartta, joka ohjaa myös rauhallisemmille reiteille

Tuulivoimaa hyödynnetään Andalusiassa.

Piikkilanka-aidat vaikeuttavat leireilyä, mutta lukottomista porteista voi tarvittaessa päästä lehmihakaankin telttailemaan.

Kaksi monta kilometriä pitkää kapeaa pengertä yhdistää Cadizin mantereeseen, ja kaupunkiin on vaikea päästä pyörällä muutoin kuin moottoritienkaltaista pääväylää pitkin. Osan matkaa voi kuitenkin vältellä vilkasta liikennettä. Tässä reissun erikoisimpia pyörätieosuuksia, tosin tien päässä on pyöräilyn ja kävelyn kieltävä merkki.

Leiritunnelmaa ylängöltä pellonsängen reunasta.

Leireilyä piikkipensaikon ja ohdakkeiden höystämässä rinteessä ennen kiipeilypäivää. Jyrkästä maastosta löytyy vähemmän kalteva sopukan kaistale.

Matkalla Rondaan punnerrus 1100 metrin korkeuteen. Kevyt tuuli onneksi vilvoittaa helteistä kolmen ja puolen tunnin nousua.

Rondan kaunis kaupunki sijaitsee hulppealla kalkkikivitörmällä.

Pojilla on tyttöjä kovempi kiire kouluun. Vai koulusta pois?

Viimeinen leiripaikka kuivassa rinteessä vuohien polkujen kupeessa 30 kilometriä Malagasta.

Eihän valot vaan unohtuneet päälle?

Vapaapäivän ratoksi polkaisen vielä 85 kilometrin lenkin ilman kuormaa Malagan seudulla. Kaupungista pääsee näppärästi vuoristotunnelmiin.

Matkalla lentokentällä. Kuormaan on viimeiselle kymmenelle kilometrille tullut mukaan pyörän tulevan kuljetuslaatikon pahvit.

Kuljetuslaatikko alkaa muotoutua.

Lähes neljän tunnin askartelun jälkeen paketti on kasassa. 12 pahvilaatikkoa, 500 metriä teippiä ja 30 metriä köyttä. Pakkaus tuoksahtaa vielä viikkoa myöhemminkin pesuaineen kemikaaleille.

Polkupyörällä Andalusiassa: matkakuvia osa 1/3 Sierra Nevada

Polkupyörällä Andalusiassa: matkakuvia osa 2/3 Marokko

Matkan yhteenveto Teksti-TV:n nettiarkistossa

Kirja-arvio: Polkupyörällä Jäämerelle - Tupasvillaa, poroja ja tuntemattomia sotilaita

Lainaus

Polkupyörällä Andalusiassa: Ronda, 1495 km

Matti Rämö — Sun, 15 Jul 2012 21:38:52 +0000

Kolmen paivan vaellus Cadizista Rondaan on ollut jalleen erilaisissa ilmasto-oloissa kulkemista. Atlantin rannikon suhteellisen vilvoittavien tuulien ja siedattavien lampotilojen, vain noin 30 astetta, jalkeen sisamaassa kuumuus kavi taas asteittain paalle, kunnes sunnuntai-illan laskeutuminen vuoristosta laaksoon, joka ympyroi vuorten saartamaan Rondan kukkulaa, tunnelma muistutti pyoralla saunaan ajoa, vaikka ilta oli jo alkamassa klo 18.

Neljan kilometrin nousu laaksosta Rondan kukkulalle sujui viela suhteellisen hyvin, mutta kaupungin ohitustiella meinasi noutaja tulla ihan yllattaen, ja vain vaivaiset kaksi kilometria ennen Rondaa. En tiennyt olevani niin lahella, ehka psyyke olisi auttanut perille saakka, jos olisin tiennyt, mutta nyt uuvahdin aivan olemattomaan nousuun. Mika tuntui lievasti sanoen ironiselta, kun ottaa huomioon, etta olin aamulla raatanut karavaanini 350 metrista yli 1100 metrin solaan neljassa tunnissa. Oman kehon kuuntelu on taitolaji, eika ihan aina arvionti mene nappiin, kun aarirajoilla mennaan. Mutta magnesium-kalium-porejauholla akuutti tilanne helpotti, ja 22 euron hotellihuoneen loytamisen jalkeen surffailin jo Rondan keskustaa ristiin rastiin keveysti ilman kuormaa. Ja Ronda on kaunis kaupunki ja kaiken lisaksi viela erikoisen kalliotorman reunalla. Vapaata pystysuoraa pudotusta on kaupungin nakoalapuistosta noin parisataa metria laaksoon.

Mutta takaisin Cadiziin, jossa sattui erikoinen episodi, kun yritin suunnistaa ulos kaupungista. Seurasin Puerto Realin kyltteja ja ilman ennakkovaroitusta paadyin kieltotaulujen eteen, pyorat ja muut marginaaliset valineet pois, mutta minne. Siispa jakoin matkaa, silla Cadiz siis on parin penkereen mantereeseen yhdistava saarelma, eika Cadizista noin vain voi valita vaihtoehtoisia reitteja poistumiseen. Vain kaksi minuuttia myohemmin satunnainen poliisiauto liimautuu karavaanini kylkee pillit ulvoen. "Ei taalla saa ajaa, tai seon 200 euroa" "Mutta miten paasen Puerto Realiin?" "San Ferdinardon kautta." Siis samaareittia, jota tulin Cadiziin, mika tietaa kiertotieta lahden ympari ja 20 kilometrin bonusta paivan saldoon. Mutta poliisi valvoi poistumiseni seuraavasta liittymasta. Ja kaiken lisaksi San Fernardon tie on aivan yhta liikennoity ja yhta monta kaistaa, 2 + 2, ja piennar ihan yhta hyva. Myonnan, etten ymmartanyt teiden luokituseroa.

Episodin vuoksi muutin reittisuunnitelmia, enka kulkenut Puerto Realin kautta. Oikeastaan onni onnettomuudessa, silla koko suunnitelmani kohti Rondaa muuttui aika perusteellisesti ja luultavasti pari piirua helpompaan suuntaan, silla Rondaan ei ole helppoja reitteja pyoralla. Lyhyen tasankovaiheen jalkeen alkoi kukkulavaihe, joka tarkoitti ensin lievaa ylos-alas-ajoa. Tosin sahlasin Sidonia Medinan kukkulakaupungin lahestymisvaiheen perusteellisesti. Paremmalla kartan luvulla olisi pitanyt selvita, etta kuuden kilometrin kiertotiella olisin valttanyt raastavan jyrkan kolmen kilometrin "turhan nousun" ja sita seuranneen sinansa vapauttavan laskun. Nousuun meni reilusti yli tunti, kun pari kertaa vedin henkea pientareella. Mutta jalkikateen: olihan se ihan opettavainen ja avartava kokemus, ja se oikeastaan valmisti tulevaa, eli kylla tallakin "turhalla" kiipeilylla oli tarkea funktio kokonaisuuden kannalta kuitenkin.

Kukkuloiden rytmi tiivistyi ja kiipeily jatkui mutta sopivimmissa erissa. Sitten paasin 20 kilometrin patkalle suhteellisen tasaiselle ylangolle. Yoksi hakeuduin autiotalon taaksa aestetyn pellon reunaan sadan kilometrin paahan tiesta. Horisontissa kymmenet tuulivoimalat vilkuttelivat valkoisia huomiovalojaan, ja kaskaat konsertoivat ja klan koirat haukkuivat etaalla. Yo oli jalleen lampiman pehmea.

Seuraava paiva meni tiiviimmassa kukkularallissa ja lisaantyvassa kuumuudessa. Usko omiin voimiin oli koetuksella useamman kerran, mutta selviydyin illan suussa tavoitteeseeni 55 kilometrin paahan El Bosquen pikkukaupunkiin vuoriston juurelle. Ostin Dia%-halpismyymalasta 6 litraa juomaa, ja jurnuttelin heti alkanutta jyrkkaa nousua kolmen kilometrin paahan pinjaikon piikkiseen pusikkoon odottelemaan varsinaista kiipeilypaivaa. Telta pystyttaminen hyvaan kohtaa rinnemaastossa on haastavaa, ja varsinkin kun ohdakkeita ja takisiasia ja neulanteravia pensaspiikistoja on siella taalla. Jo kulahtaneet goretex-ajohousuni saivat piikistossa sellaisen kasittelyn, etta Suomen syksyiset sateet taitavat tulla pinnoista lapi heittamalla (uudet housut otettava kayttoon Suomessa, nyt ne ovat "edustusvarahousuina" kaupunkiolosuhteisiin). Paivan vaarallisin episodi oli pimeassa kapuaminen 30 metrin paahan ennalta katsastettuun kyykkimispaikkaan. Sisasandaalit eivat sovellu enaa niin jyrkille rinteille. Mutta ilta oli hieno. Kaskaan konsertoivat rajusti, joku sihisikin ihan lahella telttaa, tahdit tuikkivat, harat mylvivat levottomina alempana rinteessa, ja yksinainen lepakko teki ainakin pari kierrosta telttani paalla. Korvatulpilla suojauduin sihinoita ja mylvintaa vastaan, ja uni maistui.

Itse kiipeaminen solaan sujui hyvin, vaikka paasin satulaan ihan liian myohaan. Jyrkka rinne ja piikisto hidastivat aamutoimia aika pahasti. Klo 10.20 on myohaan, kun kuumuus alkaa hiipia paalla todella jo klo 11, klo 12 on jo aika paha keli ja klo 14 tosi paha. Onni onnettomuudessa oli se, etta vilvoittava tuuli ja metsaiset pitkat varjojaksot auttoivat matkantekoa, ja paasin solaan klo 14.20. 12 kilometrin nousuun kului juomaa 3,5 litraa neljalla tauolla. Kaiken kaikkiaan oikein onnistunut kiipeaminnen kauniissa maisemassa. Luulin, etta solan jalkeen olisin saanut lasketella ensin aikani ja sitten kiiepeilla hillitysti ja lasketella. Mutta valiin mahtui yksi kohtuullisen paha ja kuuma, tosin vain parin kilometrin nousu, ennen sitten Rondaan tuloa.

Nyt on matkaa jaljella noin 120-150 kilometria, vahan riippuu reitista ja mahdollisen "turhan" ilta-ajelun maarasta. Aikaa on kolme paivaa. Torstai pitaa pyhittaa kokonaan pyoran pakkaamiselle. Eli melkein kalkkiviivoilla mennaan, mutta mutta Rondasta ei ole helppoa reittia rannikolle, eli vahintaan pari solaan nousua on viela tiedossa, ja toivoa sopii, etta tuulet suojaavat iltapaivan kuumalta raadannalta. Tiedossa on siis viela yrittamisen reimua ja tuskaa :)

Lainaus

Polkupyörällä Andalusiassa: Cadiz, Espanja,1320 km

Matti Rämö — Fri, 13 Jul 2012 11:04:50 +0000

Viimeiset paivat Marokossa sujuivat leppoisasti ilman suurta kiipeilyraadantaa, vaikka 2-5 kilometrin nousuja riitti helpollekin reitille joka paivaksi. Yhden yon majailin metsassa, muutoin kuuntelin halisjotellejen ja pensionaattien ikkunoista erilaisia urbaaneja aanimaailmoja. Larachessa laulettiin yokahteen saakka aukiolla Koraanin suuroja. Se oli kovin kaunista ja koskettavaa. Tangerissa majapaikkani oli ns. basso (napolilainen ilmaisu), eli huoneen ikkuna tuli vain vaivoin katutason ylapuoilelle, ja sain kulostella kujan ihmisten elemaa lahietaisyydelta. Onneksi kujalla ei ollut lapiajoliikennetta.

Atlantin rannikolla ilme viileni yllattavan paljon, ja iltalampotila putosi 23 asteen tienoilla, eli aika lahelle takinkayttokelia, rajuun kuumuuten kun ehdin jo tottua jotenkuten. Tangerin vanhakaupunki oli odotetun kaunis ja vaikuttava, yllattavan mukavasti siella pystyi liikkumaan myos pyoralla, vaikka medina on siella kohtuullisen jyrkalla rinteella. Jain Tangeriin lepailemaan viela kokonaiseksi paivaksi eli toiseksikin yoksi ja illallata tormasin Dadoon, bosnialaiseen nuoreen matkafillaristiin, jolla oli couchsurfing-yopaikka tiedossa lentokentan lahella. Saatoin Dadon perille ja paaduin kertomaan ranskalaisjapanilaisen pariskunnan hammennykseksi juttuja Brianin elama -elokuvasta.

Lauttamatka Tangerista sisalsi kafkamaisia farssiaineksia. Ensinnakin Gibraltarin-lautta lahtisikin 4o kilometrin paasta samoin Algeciraksen paatti, siispa tyydyin Tarifan-lauttaan. Se vie nelisenkymmenta kilometria Gibraltarin lansipuolelle.Matkatoimistovirkailija tutki katalogiaan jat toesi, etta pyora on ilmainen. Toiomiston johtaja tiesi kertoa, etta pyora on matkatavara, joka pitaa purkaa, eli pyorat vois vahan niin kuin venalaisessa junassa pyoraa kuskatessa, liikennevaline ikaan kuin naamioidaan matkatavaraksi. Hammentyneen kieltaydyin uskomasta moista typeryytta. Mutta stressi tasta keskustelusta jai kytemaan. Seuraavana paivana satamassa sitten kaikki meni hyvin poliisin ja tullin kanssa. Tullimiesten kanssa keskustelin uskonnosta. Heidan mielestaan en voi loppupelissa olla kristittyhindumuslimi vaan minun pitaa valita, ja islam on se viimeinen ilmoitus. Mutta viimeisimman ilmoituksen lauttamatkan suhteen halusi kertoa laiturivirkailija, jonka mielesta minulla pitaa olla lippu ajoneuvolle muuten en voi saada sita vihreaa lipuketta, joka paastaa minut pyorineni lauttaan. Han ei suostunut kuuntelemaan tilitystani. Lippu pitaa olla. Onneksi toinen yhtiion mies oli paikalla, ja han soitti minullle lipun sataman konttorista kuljetettavaksi laiturille. Itse matka kesti reilut puoli tuntia, kun kantosiipi porhalsi Eurooppaan.

Andalusiassa huomasin olevai erilaisessa maailmassa mutta Valiumereln maisemissa kuitenkin ,illalla olin jossain muualla, kun polkaisin brittein maalla Gibraltariin. Mieleekiintoinen paikka ilman muuta mm. tilan kayton suhteen. Katu kulkee esim. lentokentan kiitoradan yli, ja lentoliikenne aihauttaa paitsi hirmuista melusaastetta myos ruuhkia Gibraltarin kaduille. Yopaikan etsinta oli vahan vaivalloista, mutta Emily hostellista loytyi huone. Lokit mesosivat pitkin yota, onneksi korvatulpat ovat mukana, ne ovat muutenkin osoittautuneet aiempia matkoja tarpeellisimmiksi. Koysiradalla nousin Gibraltarin Upper Rock -luonnonpuistoon ihmettelemman Euroopan ainoaa villia makaki-apinoiden laumaa, joka on kovin sosiaalinen yhteiso ja ilmeisin sopeutunut rooliinsa turistinahtavyytena. Alas vaelsin ykin jyrkkia portaita kuumalla kalkkikivikalliorinteella puiston itarinnetta. Kokemus sekin. Pelkka 1,5 kilometrin alastulo oli jo tyolas ja vaativa iltapaivasuoritus.

Paluu Espanjaan tuntui kovin virkistavalta ja mukavalta kuitenkin. Jotenkin brittilainen ilmapiiri tuntui vahan liian jaykalta Valimeren olosuhteisiin sitten kuitenkin, vaikka ihmiset olivat kohteliaita ja mukavan tuntuisia, eivat edes humalaiset australialaiset vaikuttaneet mitenkaan erityisen rasittavilta. Nyt suuntana Cadiz, mutta reittisuunnistus tuotti yllatyksen, kun paaduin 15 kilometrin kovin rosoiselle hiekkatietaipaleelle Ojenin laaksoon. Eika lapipaasysta ollut edes varmuutta, ja hamara lahestyi. Mutta reittivalinta oli sittenkin onnistunut ,kun viimein sain varmistuksen, etten joudu palaamaan samaa yksinaista ja polyistra reittia talaisin. Tuulivoimalapuistojen lomasta pujahdin kohti lantta ja sita oikeaa Cadizin-tieta. Kolmisen kilometria ennen risteysta viimeisten valonrippeiden turvin leiriydyin pensaikkoiseen rinnelehmihakaan.

Aamulla viitisenkymmenta nautaa vaelsi teltan lahettyvilta ylemmaksi rinteeseen paimenen huutaessa alempana. Muutama lahma pysahtyi tuijottelemaan olemustani. Paluu Atlatin rannikolle oli mukavan vilpoinen, tama tarkoitti sita, etta lahes koko iltapaivan pysty polkemaan. Tosin otin puolen tunnin nokoset pinjaikon varjossa. Illalla suunnistu kohti Cadizia oli matkan vaikein urbaani suunnistus. Cadiz on parin penkereen mantereeseen yhdistava saari, jota reunustavat meri, soinen hetteikko ja iso lahti, eika kaupunkiin oikein ole muuta kuin moottoriliikennetieyhteys. Erinaisten harhailujen jalkeen poljin suosiolla valtavaylan pientareella viimeiset kahdeksankilometria, en lahtynyt enaa etsimaan kinttupolkuja soisen maaston mattailta. Pimealla menetin Cadizin isossa vanhassakaupungissa taysin suuntatajuni ja harhailin hienoilla kujilla.

Nyt on edessa viimeinen kuuden paivan vaellus Malagaan. En halua palata helpompaa reittia rannikkoja pitkin vaan suuntaan vuoristoon Rondaan ja sielta ehka ihan loppupatka rannikkoa. Tiedossa on luultavimmin raatamista, epatoivoa ja hienoja hetkia. Mutta aikaa pitaisi olla riittavasti, eli kiire ei varsinaisesti aiheuttane stressia.

Lainaus