Blogit - vuoristopyöräily

Videopäiväkirja Polkupyörällä Istanbuliin: osa 8/10, Turkin vuoristoinen sisämaa

Matti Rämö — Sat, 05 Oct 2013 20:46:55 +0000

Yle Areenassa 50-osainen klippisarja Polkupyörällä Istanbuliin on jo kokonaisuudessaan osoitteessa http://areena.yle.fi/tv/istanbuliin, ja sen kruunaa 8-minuuttinen yhteenveto. Tässä blogipäivityksessä ovat jaksot 38-42.

Vuoristokiipeilyä ja laskettelua. Reitti kääntyy Mustanmeren rannikolta sisämaahan. Merituulen vilvoittava vaikutus katoaa, samalla kun edessä on raskaita ja pitkiä nousuja. Ensimmäinen sisämaapäivä on ennakkoon se haastavin, ja ensimmäinen nousu rankin. 25 kilometriä ankarassa helteessä sujuu hitaasti mutta sujuu. Korkein nousu vie illansuussa 900 metriin. Kiipeilyjen välissä on pitkiä, hulppeita laskuja. Tie on hyvä, ja helteen kaikottua taivalta voi jatkaa pimeään saakka.

Nousuja, laskuja, tasankoa ja jokilaaksoja. Sisämaassa vuoristo ja ylänkö vuorottelevat. Tunneleiden takaa avautuu uusi maisema, ja tasangolta lasku vie jokilaakson kautta kapeaan rotkoon ja taas tasangolle. Kuumuus on niin rankkaa, etten pysy pitkään hitaan traktorin perässä.

Maastoyön jälkeen selvitän kameralle reissutunnelmia. Viime päivien vähän lyhyiksi jääneet unet näkyvät silmien alla. Istanbuliin on enää neljä ajopäivää, alle 500 kilometriä.

Jylhästä rinnemetsästä rekkaralliin. Vuoristopäivät vierähtävät monenlaisissa maisemissa. Hiekkatie metsäleiristä jatkuu maantielasketteluna hienoissa maisemissa. Iltapäivällä matalapaine vyöryy esiin, ja joudun yli vuorokaudeksi kurjan syysilman armoille. Tuulessa ja sateessa taapertaminen on sen verran työlästä, että energiaa ei riitä kameran kanssa touhuamiseen. Videoklipin käsikirjoitus oikaisee seuraavaan iltapäivään, jossa yhä syyskelissä lähestyn Bolun kaupunkia. Kapea tietyömaapätkä altistaa monelle tiukalle rekkaohitukselle.

20 kilometriä Bolun kaupungin jälkeen avautuu 12 kilometrin syöksy Boludagin solasta lähes 800 metriä alemmas Kaynaslin kylään. Samalla tapahtuu ilmastoloikkaus takaisin kesään, sillä alhaalla on yli kymmenen astetta lämpimämpää ja aurinko kurkistaa varovasti esiin parin syksyisen päivän jälkeen. Ylärinteessä asfaltti on yhä märkää, mutta sade on onneksi tauonnut, ja laskettelun hurmasta voi nauttia ilman liikaa huolta.

Lainaus

Polkupyörällä Andalusiassa: matkakuvia osa 1/3

Matti Rämö — Fri, 27 Jul 2012 18:23:25 +0000

Reissu alkaa samantien reippaalla nousulla Malagasta kohti Puerto de Leonin solaa yli 900 metriin. 18 kilometrin matkaan menee viisi tuntia. Parin tunnin jälkeen Malaga pilkahtaa serpentiinimutkasta jälleen esiin.

Ensimmäinen leiri on ison oliviipuun alla rinteessä. Aamutoimet keskeytyvät, kun vastakkaisen rinteen verkkainen kellojen kilkatus alkaa kiihtyä ja pölypilvi nousta oliivien ylle. Muutama sata vuohea lähtee liikkelle kohti päivälaitumia.

Reitti kumpuilee sisämaassa vahvasti. Lasku keskipäivällä 200 metrin korkeuteen on kuin saunaan ajoa. 36-asteinen kostea ilmamassa tainnuttaa menemishalut, varsinkin kun edessä on 15 kilometrin nousu takaisin 900 metriin. Urakka etenee puoli kilometriä kerrallaan, puolen tunnin tauoilla kerään voimia. Vasta iltaseitsemän jälkeen helle alkaa helpottaa ja varjo laskeutua tielle. Kuvassa on solaan matkaa kiemurtelevaa serpentiinitietä vielä viitisen kilometriä. Solan takana on heti pieni taajamaketju ja viljava maatataloustasanko, jonne leiriydyn kylvöä odottavan vihannespellon reunaan.

Reitillä on kauniita valkoisia pikkukaupunkeja ja kyliä 30-40 kilometrin välein. Tässä ison kaupungin Granadan vanhaakaupunkia Alhambra-linnakkeen tornista.

Granadan liepeiltä (700 m) alkaa aamulla 40 kilometrin nousu Sierra Nevadan toiseksi korkeimmalle huipulle Pico Veletalle 3400 metriin. Matkaan menee kaksi kokonaista polkaisupäivää, päiväsaldoina on 25 km ja 15 km. Reilussa kuudessa tunnissa nousu etenee 1600 metriin. On yhä kuuma, 30-33 astetta.

Leiri paljaalla kummulla 2400 metrissä, illallakin lämpötila on vielä 23-25 asteen tienoilla.

2800 metrissä kasvillisuus alkaa niukentua. Yhdentoista aikoihin lämpötila on mukavasti 26-27 astetta, mutta kesäkuun lopun helleaalto vaikuttaa, normaalisti pitäisi tähän aikaan vuodesta olla viisi-kuusi astetta viileämpää. Näin kertoo muonakojun mies. 2600 metrissä on reitin viimeinen "tankkauspaikka". Siellä on myös puomi, joka estää moottoriliikenteen ylemmäksi. Muonapaikalla tapasin noin seitsemän vantaalaista motoristia, jotka olivat matkalla Malagasta kohti Korsoa. Leiripaikkani 2400 metrissä näkyy etäällä tietä seuraavana matalana kumpuna.

Tienpinta alkaa kurjistua vasta 2900 metrissä.

Viimeinen osuus 3200 metristä ylös on vaikea. Armoton vastatuuli ilmaantuu esiin ja tie on jo hankalan heikko ja serpentiinien jyrkkyys lisääntyy. Takki pitää laittaa päälle vasta 3200 metrissä. Lunta on kovin vähän jäljellä pikkulaikkuina siellä täällä. Lämpötila on vielä 20 asteen tienoilla.

Huipulla 3396 metrissä! Nelisen kilometriä lännempänä näkyy Sierra Nevadan korkein huippu Mulhacen, 3478 metriä. Ohut viiva Mulhacenin kyljessä on seuraavan päivän reittini pois Pico Veletalta. Yllättäen aivan huipulla tuuli onkin kovin lempeää.

Yöksi laskeudun 3300 metriin, koska ylempänä ei rakkakivikkoon saa telttaa. Huipulla on joskus ollut pikku kahvilatasanne, mutten arvaa jäädä sinne leiriytymään. Kapea tasanne on pystysuoran jyrkänteen reunalla ja tuulien voimakkuuksien ja suuntien arvionti on hankalaa. Lisäksi en halua jäädä ihan huipulle ihmeteltäväksi, vaikka aamulla tuskin kukaan sinne ehtisikään kesken aamutoimieni. Siispä valitsen leiripaikaksi sorapolun serpentiinimutkan sisäkaarteen painauman. Kivivalikoima telttakiilojen painoksi on runsas. Yölämpötila pysyttelee 10 asteen tuntumassa. Ainoa haitta on voimakas tuuli, jota sata metriä ylempänä ei ollut. Mutta luotan telttaani, joka on kestänyt Islannin puhurit. Lopulta tuuli rauhoittuu niin, ettei korvatulppiakaan tarvita yöksi pehmentämmän teltanreunan lepattelun ääntä. Mutta uni on vähän levotonta, se on yksi merkki lievistä vuoristotaudin oireista. Aamuyöllä kylkeä kääntäessä rekisteröin myös kevyen päänsäryn. Happea on tarpeeksi, vaikka telttaa pystyttäessä huomasinkin hengästyväni tavallista helpommin. Koko matkan tärkein tavoite oli päästä yöpymään korkealle, jotta saisin ensimakua siitä, kuinka hyvin selviän korkealla.

Lasku Pico Veletalta Sierra Nevadan etelärinteille lähtee solasta vähän yli 3200 metristä suhteellisen leveää polkua pitkin. Välillä pitää vähän nousta ja sitten voi taas jarrutellen hissutella alaspäin, pitkät pätkät on melko tasaista. Reitti lienee joskus ollut tarpeeksi leveä maastoautollekin, mutta rinteestä on vuosien varrella tullut runsaasti kiveä alas ja kulkukelpoinen polku puikkelehtii lohkareiden ja kivien seassa.

Lunta on vain nimeksi ja vain aivan ylhäällä. Mutta välillä kivikossa pitää taluttaa.

Reitti on karun kaunis. Se vaatii keskittymistä, mutta innostaa. Hetkessä eläminen on poikkeuksellisen helppoa, ajatus ei lähde harhailemaan menneeseen tai tulevaan. Muutama kauriskin pujahtaa lähistöltä ohi. Kaiken lisäksi 3200 metrissä on läämmin t-paitakelikin. Näille korkeuksille matkani ajoitus osuus nappiin.

Kolmen tunnin jälkeen polku kasvaa tieksi, joka alkaa hiekkaisena pujotella alas pinjametsikössä ensin hillitysti, sitten reippaammin. 33 asteen helle huokuu päälle jo 2000 metrissä.

Seuraavat kolme päivää kiipeilen ja laskettelen tainnuttavassa kuumuudessa alle 1500 metrissä ajautuen vähitellen alemmaksi. Useat iltapäiväromahtamiset vaativat keräilemään voimia oliivi- ja mantelipuiden alla. Yölämpötilat ovat onneksi mukavasti 20-25 asteen tienoilla. Yksi leiripaikka on vuohien aamureitillä.

Keli on niin rankka, että jätän väliin ylimääräiset vuoristokiipeilyt takaisin 2000 metriin ja luovun spaghettiwesternien kuvausmaisemien vierailusta ja suuntaan Sierra Nevadalta rannikolle Almerian satamakaupunkiin. Almeria on miellyttävän oloinen ja leppoisa paikka, jonka kauniilla kujilla voisi vaeltaa pidempäänkin. Otan kantosiipialuksen Melillaan, joka on espanjalainen siirtomaajäänne Afrikassa.

Polkupyörällä Andalusiassa: matkakuvia osa 2/3 Marokko

Polkupyörällä Andalusiassa: matkakuvia osa 3/3 Gibraltar, Andalusia

Matkan yhteenveto Teksti-TV:n nettiarkistossa

Kirja-arvio: Polkupyörällä Jäämerelle - Tupasvillaa, poroja ja tuntemattomia sotilaita

Lainaus

Polkupyörällä Andalusiassa: Ronda, 1495 km

Matti Rämö — Sun, 15 Jul 2012 21:38:52 +0000

Kolmen paivan vaellus Cadizista Rondaan on ollut jalleen erilaisissa ilmasto-oloissa kulkemista. Atlantin rannikon suhteellisen vilvoittavien tuulien ja siedattavien lampotilojen, vain noin 30 astetta, jalkeen sisamaassa kuumuus kavi taas asteittain paalle, kunnes sunnuntai-illan laskeutuminen vuoristosta laaksoon, joka ympyroi vuorten saartamaan Rondan kukkulaa, tunnelma muistutti pyoralla saunaan ajoa, vaikka ilta oli jo alkamassa klo 18.

Neljan kilometrin nousu laaksosta Rondan kukkulalle sujui viela suhteellisen hyvin, mutta kaupungin ohitustiella meinasi noutaja tulla ihan yllattaen, ja vain vaivaiset kaksi kilometria ennen Rondaa. En tiennyt olevani niin lahella, ehka psyyke olisi auttanut perille saakka, jos olisin tiennyt, mutta nyt uuvahdin aivan olemattomaan nousuun. Mika tuntui lievasti sanoen ironiselta, kun ottaa huomioon, etta olin aamulla raatanut karavaanini 350 metrista yli 1100 metrin solaan neljassa tunnissa. Oman kehon kuuntelu on taitolaji, eika ihan aina arvionti mene nappiin, kun aarirajoilla mennaan. Mutta magnesium-kalium-porejauholla akuutti tilanne helpotti, ja 22 euron hotellihuoneen loytamisen jalkeen surffailin jo Rondan keskustaa ristiin rastiin keveysti ilman kuormaa. Ja Ronda on kaunis kaupunki ja kaiken lisaksi viela erikoisen kalliotorman reunalla. Vapaata pystysuoraa pudotusta on kaupungin nakoalapuistosta noin parisataa metria laaksoon.

Mutta takaisin Cadiziin, jossa sattui erikoinen episodi, kun yritin suunnistaa ulos kaupungista. Seurasin Puerto Realin kyltteja ja ilman ennakkovaroitusta paadyin kieltotaulujen eteen, pyorat ja muut marginaaliset valineet pois, mutta minne. Siispa jakoin matkaa, silla Cadiz siis on parin penkereen mantereeseen yhdistava saarelma, eika Cadizista noin vain voi valita vaihtoehtoisia reitteja poistumiseen. Vain kaksi minuuttia myohemmin satunnainen poliisiauto liimautuu karavaanini kylkee pillit ulvoen. "Ei taalla saa ajaa, tai seon 200 euroa" "Mutta miten paasen Puerto Realiin?" "San Ferdinardon kautta." Siis samaareittia, jota tulin Cadiziin, mika tietaa kiertotieta lahden ympari ja 20 kilometrin bonusta paivan saldoon. Mutta poliisi valvoi poistumiseni seuraavasta liittymasta. Ja kaiken lisaksi San Fernardon tie on aivan yhta liikennoity ja yhta monta kaistaa, 2 + 2, ja piennar ihan yhta hyva. Myonnan, etten ymmartanyt teiden luokituseroa.

Episodin vuoksi muutin reittisuunnitelmia, enka kulkenut Puerto Realin kautta. Oikeastaan onni onnettomuudessa, silla koko suunnitelmani kohti Rondaa muuttui aika perusteellisesti ja luultavasti pari piirua helpompaan suuntaan, silla Rondaan ei ole helppoja reitteja pyoralla. Lyhyen tasankovaiheen jalkeen alkoi kukkulavaihe, joka tarkoitti ensin lievaa ylos-alas-ajoa. Tosin sahlasin Sidonia Medinan kukkulakaupungin lahestymisvaiheen perusteellisesti. Paremmalla kartan luvulla olisi pitanyt selvita, etta kuuden kilometrin kiertotiella olisin valttanyt raastavan jyrkan kolmen kilometrin "turhan nousun" ja sita seuranneen sinansa vapauttavan laskun. Nousuun meni reilusti yli tunti, kun pari kertaa vedin henkea pientareella. Mutta jalkikateen: olihan se ihan opettavainen ja avartava kokemus, ja se oikeastaan valmisti tulevaa, eli kylla tallakin "turhalla" kiipeilylla oli tarkea funktio kokonaisuuden kannalta kuitenkin.

Kukkuloiden rytmi tiivistyi ja kiipeily jatkui mutta sopivimmissa erissa. Sitten paasin 20 kilometrin patkalle suhteellisen tasaiselle ylangolle. Yoksi hakeuduin autiotalon taaksa aestetyn pellon reunaan sadan kilometrin paahan tiesta. Horisontissa kymmenet tuulivoimalat vilkuttelivat valkoisia huomiovalojaan, ja kaskaat konsertoivat ja klan koirat haukkuivat etaalla. Yo oli jalleen lampiman pehmea.

Seuraava paiva meni tiiviimmassa kukkularallissa ja lisaantyvassa kuumuudessa. Usko omiin voimiin oli koetuksella useamman kerran, mutta selviydyin illan suussa tavoitteeseeni 55 kilometrin paahan El Bosquen pikkukaupunkiin vuoriston juurelle. Ostin Dia%-halpismyymalasta 6 litraa juomaa, ja jurnuttelin heti alkanutta jyrkkaa nousua kolmen kilometrin paahan pinjaikon piikkiseen pusikkoon odottelemaan varsinaista kiipeilypaivaa. Telta pystyttaminen hyvaan kohtaa rinnemaastossa on haastavaa, ja varsinkin kun ohdakkeita ja takisiasia ja neulanteravia pensaspiikistoja on siella taalla. Jo kulahtaneet goretex-ajohousuni saivat piikistossa sellaisen kasittelyn, etta Suomen syksyiset sateet taitavat tulla pinnoista lapi heittamalla (uudet housut otettava kayttoon Suomessa, nyt ne ovat "edustusvarahousuina" kaupunkiolosuhteisiin). Paivan vaarallisin episodi oli pimeassa kapuaminen 30 metrin paahan ennalta katsastettuun kyykkimispaikkaan. Sisasandaalit eivat sovellu enaa niin jyrkille rinteille. Mutta ilta oli hieno. Kaskaan konsertoivat rajusti, joku sihisikin ihan lahella telttaa, tahdit tuikkivat, harat mylvivat levottomina alempana rinteessa, ja yksinainen lepakko teki ainakin pari kierrosta telttani paalla. Korvatulpilla suojauduin sihinoita ja mylvintaa vastaan, ja uni maistui.

Itse kiipeaminen solaan sujui hyvin, vaikka paasin satulaan ihan liian myohaan. Jyrkka rinne ja piikisto hidastivat aamutoimia aika pahasti. Klo 10.20 on myohaan, kun kuumuus alkaa hiipia paalla todella jo klo 11, klo 12 on jo aika paha keli ja klo 14 tosi paha. Onni onnettomuudessa oli se, etta vilvoittava tuuli ja metsaiset pitkat varjojaksot auttoivat matkantekoa, ja paasin solaan klo 14.20. 12 kilometrin nousuun kului juomaa 3,5 litraa neljalla tauolla. Kaiken kaikkiaan oikein onnistunut kiipeaminnen kauniissa maisemassa. Luulin, etta solan jalkeen olisin saanut lasketella ensin aikani ja sitten kiiepeilla hillitysti ja lasketella. Mutta valiin mahtui yksi kohtuullisen paha ja kuuma, tosin vain parin kilometrin nousu, ennen sitten Rondaan tuloa.

Nyt on matkaa jaljella noin 120-150 kilometria, vahan riippuu reitista ja mahdollisen "turhan" ilta-ajelun maarasta. Aikaa on kolme paivaa. Torstai pitaa pyhittaa kokonaan pyoran pakkaamiselle. Eli melkein kalkkiviivoilla mennaan, mutta mutta Rondasta ei ole helppoa reittia rannikolle, eli vahintaan pari solaan nousua on viela tiedossa, ja toivoa sopii, etta tuulet suojaavat iltapaivan kuumalta raadannalta. Tiedossa on siis viela yrittamisen reimua ja tuskaa :)

Lainaus