Blogit - laki

Netinkäyttäjän perusoikeuksia pohditaan Helsingissä, Brysselissä ja Washingtonissa

Janne Holopainen — Wed, 05 Feb 2014 09:10:31 +0000

Janne Holopainen on mediasääntelyn päällikkö Ylen lakiosastolla.

Suomen hallitus antoi 30.1.2014 eduskunnan käsiteltäväksi lakiesityksen uudeksi tietoyhteiskuntakaareksi.

Lakiin ehdotetaan ensimmäistä kertaa nimenomaista pykälää verkkoneutraliteetista. (110 § ”Verkon neutraliteetti” ks. tämän kirjoituksen lopussa sekä edellisestä linkistä ehdotuksen sivulla 305, perustelut s. 154-157). Sääntelytavaksi on valittu keskeisten periaatteiden linjaaminen melko väljästi lakitekstissä (1. ja 2. momentit) sekä tarkan sääntelytoimivallan antaminen Viestintävirastolle (momentit 3-5).

Jokaisen netinkäyttäjän oikeuksia määrittelevä pykälä on kirjoitettu monimutkaisesti. Useiden pykäläviittausten takia tavallisen netinkäyttäjän on vaikea ymmärtää, mitä oikeuksia laki hänelle suo. Netinkäyttäjän aseman tarkka määrittely ja siitä tiedottaminen jää käytännössä Viestintäviraston tehtäväksi, eikä Viestintäviraston ohjeistus tule olemaan ihan lyhykäinen. Vaikeaa kirjoitustapaa harmitellessani joudun kuitenkin myöntämään, etten osaa tehdä ehdotusta selkeämmäksi kirjoitustavaksi.

Kokonaisuutena arvioiden ehdotettu pykälä on kompromissi teleoperaattoreiden käytännöllis-teknisten tarpeiden sekä ansainmahdollisuuksien ja toisaalta netinkäyttäjien sekä nettipalveluiden toimintavapauden välillä.

Tarkastelunäkökulmasta riippuen kompromissia voi pitää enemmän tai vähemmän tasapainoisena. Tv-yhtiöiden ja muiden sisältöpalveluita tarjoavien kannalta myönteistä ovat säännöksen 2. momentin syrjimättömyys-vaatimus sekä perustelujen täsmälliset kirjaukset kilpailuneutraliteetista ja hintadiskriminoinnin kiellosta (s. 156 vasen palsta). Jyrkimpiä nettineutraliteetin kannattajia pykälä tuskin täysin tyydyttää. Todennäköisintä on, että eduskunta hyväksyy ehdotetun 110 §:n sellaisenaan tai vähäisin tarkennuksin.

Samaan aikaan toisaalla

Suomalaisen netinkäyttäjän perusoikeudet ovat lainvalmistelun kohteena myös Brysselissä. EU-komissio teki syyskuussa 2013 ehdotuksen eurooppalaista telesisämarkkinaa koskevaksi EU-asetukseksi. Jos asetus tulee aikanaan voimaan, niin se on automaattisesti sellaisenaan sovellettavaa pakottava lainsäädäntöä kaikissa EU-jäsenmaissa. Eduskunta ei Suomessakaan enää säädä erikseen EU-asetuksen voimaantulosta.

Asetusluonnoksen artiklat 23-26 (s. 53-58, perustelut kohta 45-57 s. 26-28) koskevat netinkäyttäjän oikeuksia, mm. verkkoneutraliteettia. Jos ehdotetut artiklat tulisivat voimaan EU-asetuksena sen jälkeen, kun eduskunta on hyväksynyt tietoyhteiskuntakaaren 110 §:n, suomalainen pykälä menettäisi merkityksensä. Tämän jälkeen Suomen hallitus todennäköisesti ehdottaisi eduskunnalle kotimaisen pykälän kumoamista.

EU-asetuksen ehdotetut artiklat ovat suomalaisen vastineensa tapaan myös kompromissi eri etutahojen toiveiden välillä. EU-asetuksen luonnosta voi kenties pitää netinkäyttäjän kannalta hiukan edullisempana kuin suomalaista ehdotusta. Suomalaisen pykälän ja EU-asetuksen pykälän vertailu vaatisi kuitenkin niiden sisällön perusteellista arviointia erilaisissa soveltamistilanteissa. Kun säännösehdotukset on kirjoitettu täysin erilaisen lainsäädäntötavan mukaisesti, niiden sanamuotojen vertailusta ei voi tehdä johtopäätöksiä.

Komission asetusehdotus ei kuitenkaan tule sellaisenaan voimaan. EU-parlamentin valiokuntien käsittelyn perusteella näyttää todennäköiseltä, että parlamentti pyrkii vahvistamaan netinkäyttäjän oikeuksia alkuperäiseen ehdotukseen verrattuna. Rinnakkain EU-parlamentin käsittelyn kanssa myös jäsenvaltioiden hallitusten välinen EU-ministerineuvosto käsittelee samaa ehdotusta. Kun molemmat EU-toimielimet ovat saaneet asetusehdotuksesta omat kantansa muodostettua, niiden välillä etsitään kompromissi, josta syntyy lopullinen asetus. Siten EU-asetuksen verkkoneutraliteettisäännösten lopullista sisältöä on tässä vaiheessa vaikea ennustaa.

EU-asetuksen tarkan sisällön ja voimaantulon arviointia vaikeuttavat myös ensi toukokuun EU-parlamenttivaalit, sillä asetusehdotusta ei ehditä käsitellä loppuun asti nykyisen parlamentin toimikaudella. Joka tapauksessa Brysselissä on tekeillä suomalaiseen lakiehdotukseen nähden vaihtoehtoinen netinkäyttäjän oikeuksien määrittely, joka hyvinkin saattaa muutaman vuoden päästä olla Viestintäviraston sovellettavana, Suomen eduskunnan säätämän lain sijasta.

Verkkoneutraliteetti puhuttaa myös USAssa

Verkkoneutraliteetti nousi amerikkalaisten viestintämarkkinauutisten kärkiaiheeksi, kun yhdysvaltalainen valitustuomioistuin 14.1.2014 antamallaan päätöksellä kumosi osittain USAn liittovaltion viestintäregulaattorin FCC:n vuonna 2010 tekemän verkkoneutraliteettipäätöksen ”Open Internet Order”.

US-oikeusjärjestelmää tarkemmin tuntematta tuomioistuimen osittainen kumoamispäätös näyttää perustuneen FCC:n käyttämään toimivaltansa muodollisjuridiseen perustelutapaan. Asiasisällöllisesti tuomioistuin totesi FCC:llä olevan toimivaltaa verkkoneutraliteetin sääntelyssä. Lisäksi tuomioistuin hyväksyi verkkoneutraliteetin sääntelyn viestintäpoliittiset lähtökohdat. FCC voi joko valittaa päätöksestä ylempään tuomioistuimeen tai muokata antamiaan verkkoneutraliteettisääntöjä nyt saadun tuomioistuinpäätöksen mukaiseksi.

Tuomioistuinpäätös innoitti monet eturyhmät näkyviin kannanottoihin. Mm. laajakaistaoperaattorit kiirehtivät vakuuttamaan että oikeudellisista päätöksistä riippumatta ne eivät rajoita asiakkaittensa vapautta käyttää kaikkia laillisia nettipalveluja.

Verkkoneutraliteetin talousvaikutukset piilossa

Yhdysvaltalaisen media- ja blogikeskustelun arviot ovat hyödyllisiä verkkoneutraliteetin liiketoimintavaikutusten pohtimisen kannalta myös Euroopassa:

Kiinteiden ja langattomien laajakaistaverkkojen operaattorit pyrkivät laajentamaan tulopohjaansa liittymäasiakkailta perittävien maksujen lisäksi sisällön julkaisujoilta perittäviin maksuihin, esimerkiksi hinnoittelemalla jakelukapasiteettia sen laadun eli liikenteen priorisoinnin perusteella. Siten palveluntarjoaja voi ostaa palvelulleen lisämaksusta muun liikenteen ohittavan prioriteetin, jonka seurauksena käyttäjä saa juuri tämän palvelun teknisesti parempilaatuisena (katkoitta, viiveettä).
Laajakaistaoperaattori voi myös periä maksun sisältöjen laajakaistajakelusta vain palveluntarjoajalta, jolloin käyttäjä saa sisällön täysin maksutta tai ilman rajoitetun datakiintiönsä kuluttamista. USAssa on sekä kiinteissä että langattomissa laajakaistaliittymissä yleistä, että kuukauden dataliikenteelle on asetettu enimmäismäärä, jonka ylittämisestä operaattori perii lisämaksun. Suomessa tätä esiintyy nykyään vain mobiililaajakaistaliittymissä. USAn suurin teleoperaattori AT&T julkisti tammikuun 2014 alussa Sponsored Data -hinnoittelun, jossa sisällön tarjoaja maksaa sisällön välittämisen langattomassa laajakaistaverkossa, eikä liittymäasiakkaan datapakettia käytetä.
Suurilla ja vakiintuneilla sisältöpalveluntarjoajilla on neuvotteluvoimaa, joiden pohjalta ne kykenevät sopimaan laajakaistaoperaattorien kanssa palveluliiketoimintansa kannalta kohtuullisesta kustannustasosta. Suurilla palvelutarjoajilla on myös teknis-taloudelliset resurssit vähentää laajakaistaoperaattorien verkkojen kuormitusta siten, että laajakaistaoperaattorilla on vähemmän perusteluja lisämaksujen perimiselle. (esim. Netflixin Open Connect )
Uusilla toimintaansa aloittavilla palveluntarjoajilla ei ole neuvotteluvoimaa tinkimiseen eivätkä ne välttämättä kykene maksamaan laajakaistaoperaattorin pyytämiä maksuja.
Kuvatut hinnoittelu- ja neuvottelumekanismit vahvistavat internetissä jo lähtökohtaisesti vahvana vallitsevaa suuruuden ekonomiaa. Uuden liiketoiminnan aloittamisen esteiden lisääntyminen on omiaan ehkäisemään innovaatioita ja pitkällä tähtäimellä vähentämään palvelutarjonnan kilpailullisuutta. Yksittäisen käyttäjän kannalta tämä tarkoittaa vähemmän uusia nokkelia palveluratkaisuja.
Laajakaistaliittymien tarjonnassa kuluttajille esiintyy kilpailua vaihtelevasti. Langattomien laajakaistaliittymien markkina on yleensä kilpailtu, ja monin paikoin ankaran kilpailun piirissä. Kiinteiden liittymien tarjonnassa kilpailun määrä vaihtelee suuresti. Suomen lisäksi monissa muissakin maissa ml. USAssa on maantieteellisiä alueita, joissa kiinteä laajakaistaliittymä on saatavissa vain yhdeltä operaattorilta. Näissä tilanteissa operaattori on myös todellisuudessa aidon portinvartijan asemassa, kun operaattorin hinnoitteluun tai palveluehtoihin tyytymätön asiakas ei voi vaihtaa laajakaistaoperaattoria.

Netinkäyttäjän oikeudet vai liiketoiminnan kustannukset

Suomalaisen ja EU-lakiehdotuksen verkkoneutraliteettiluonnokset on kirjoitettu netinkäyttäjän oikeuksien määrittelyn muotoon. Käyttäjän oikeuksien peilikuva on laajakaistaoperaattorin toimintavapaus ja sen rajoitukset. Käytännön esimerkkitapauksissa on ollut kyse mm. laajakaistaoperaattorin tarkoituksellista toimista laillisen vertaisverkko eli torrent-jakelun rajoittamiseksi. Ruotsissa Telia suunnitteli vuonna 2012 lisämaksun käyttöottoa mobiiililaajakaistaliittymistä soitettaville Skype-puheluille.

Verkkoneutraliteetin noustua viime vuosina julkiseen tietoisuuteen ja lainsäätäjien työn kohteeksi verkon vapauden ”perustyyppiset” rajoitukset tuskien enää muodostuvat erimielisyyden aiheiksi. Laajakaistaoperaattorit ovat maailmanlaajuisesti tunnistaneet rajoitustoimiensa herkkyyden ja osannevat välttää itselleen haitallisten konfliktien aiheuttamista.

Verkkoneutraliteettisääntöjä koskeva edunvalvonta on merkittävältä osalta muuttunut kysymykseksi nettivideojakelukapasiteetin hinnoittelusta ja maksajasta. Ylivoimainen valtaosa nettiliikenteestä on videokuvaa, joten videoliikenteen kasvu määrittää laajakaistaoperaattorien investointikustannukset. Nettivideoiden lisääntyvä katselu lisää asiakkaiden halukkuutta maksaa operaattoreille nopeammista nettiliittymistä korkeampia hintoja. Videopalvelut (YouTube, Netflix, maksu-tv jne) luovat merkittäviä mainostulo- ja tilausmaksutuloja videojulkaisijoille. Laajakaistaoperaattorit pyrkivät laajentamaan ansaintaansa liittymäasiakkaiden lisäksi myös julkaisijoiden maksettavaksi.

Jokainen nettivideoliiketoiminnassa mukana oleva pyrkii muokkaamaan verkkoneutraliteettisääntöjä oman taloudellisen etunsa mukaisiksi, vaikka edunvalvonta muodollisesti koskeekin netinkäyttäjien oikeuksien määrittelyä. Näin tekee myös Yleisradio voidakseen käyttää mahdollisimman paljon saamastaan rahoituksesta sisällön tuottamiseen jakelukustannusten sijasta.

***
HE 221/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle tietoyhteiskuntakaareksi sekä laeiksi maankäyttö- ja rakennuslain 161 §:n ja rikoslain 38 luvun 8 b §:n muuttamisesta

110 § Verkon neutraliteetti

(1) Internetyhteyspalvelun tarjoaja ei saa rajoittaa tilaajan tai käyttäjän mahdollisuutta käyttää internetyhteyspalvelua paitsi:
1) 108 §:n 2 momentin 2 kohdassa tarkoitetuissa erikseen yksilöidyissä tilanteissa;
2) viranomaisen tai tuomioistuimen päätökseen perustuen;
3) tietoturvasta huolehtimiseksi ja häiriön korjaamiseksi;
4) internetyhteyspalvelun ja muun viestintäpalvelun toimivuuden ja laadun ylläpitämiseksi noudattaen kuitenkin, mitä 243 ja 244 §:ssä säädetään.

(2) Edellä 1 momentin 1 ja 4 kohdassa tarkoitetut rajoitukset tulee toteuttaa syrjimättömästi eivätkä ne saa:
1) rajoittaa internetyhteyspalvelun tarkoituksenmukaista käyttöä;
2) estää tai rajoittaa tilaajan tai käyttäjän mahdollisuutta käyttää haluamiaan sovelluksia ja palveluja;
3) hidastaa kohtuuttomasti internetyhteyspalvelun liikennettä.
(3) Viestintäviraston määräyksellä voidaan antaa tarkempia määräyksiä tässä pykälässä tarkoitettujen rajoitusten ja menettelyjen arvioimisesta ja niiden käyttämisestä internetyhteyspalvelun riittävän käytettävyyden ja laadun turvaamiseen.

(4) Viestintävirasto voi päätöksellään velvoittaa internetyhteyspalvelun tarjoajan:
1) toteuttamaan 2 momentissa tarkoitettujen haittojen estämiseksi välttämättömiä menettelyjä; tai
2) pidättäytymään sellaisten menettelyjen ja rajoitusten käyttämisestä, jotka aiheuttavat 2 momentissa tarkoitettua haittaa.

(5) Viestintäviraston on 3 ja 4 momentin mukaisia määräyksiä ja päätöksiä antaessaan otettava huomioon käyttäjille tarjolla olevieninternetyhteyspalvelujen yleinen laatu, palvelun hinta ja ominaisuudet.

Lainaus

Yle tulevaisuusvaliokunnalle: Tekijänoikeuslain muutos tarpeen arkistojen avaamiseksi

Kari Haakana ja Katri Olmo — Wed, 24 Oct 2012 12:35:09 +0000

Katri Olmo on Ylen lakiasioiden johtaja ja Kari Haakana on Yle internetin palvelupäällikkö.

Yle linjasi tänään Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnalle, että tekijänoikeuslain 25 g §:n muutos tulee toteuttaa ensi tilassa, jotta Yleisradion arkiston sisällöt voidaan tuoda paremmin yleisön saataville internetissä. Lainmuutos edistäisi radio- ja televisioyhtiöiden ja lehtikustantajien arkistomateriaalin saatavuutta.

Yleisradio pyrkii mahdollisuuksien mukaan hankkimaan yhä laajempia internet-jakeluoikeuksia, jotka mahdollistavat ohjelmien ladattavuuden ja jaettavuuden internetissä entistä paremmin. Yleisradio myös pyrkii tuottamaan kasvavassa määrin sellaista sisältöä, jota voimme julkaista myös edelleen jaettavaksi ja muokattavaksi.

Yleä ja muita sähköisen viestinnän toimijoita kuultiin tänään tulevaisuusvaliokunnassa sähköisen median viestintäpoliittisen ohjelman käsittelyn merkeissä.

Lausunnon tiivistelmä

Yleisradio pitää valtioneuvoston valmistelemaa sähköisen median viestintäpoliittista ohjelmaa yleisesti onnistuneena eikä näe tarvetta tehdä ohjelmaan muutoksia.

Kotimaisen av-sisältöjen tuotannon ekosysteemin kehittäminen onnistuu parhaiten toimijoiden yhteistyöllä, ei nostamalla ostoja määrittävää kiintiötä yli ohjelmassa esitetyn 19 prosentin. Lakisääteisen kiintiön nostaminen vaarantaisi sisältöpalvelujen riippumattomuuden ja kangistaisi tuotannon joustavuutta.

Yleisradio pyrkii mahdollisuuksien mukaan hankkimaan yhä laajempia internet-jakeluoikeuksia, jotka mahdollistavat ohjelmien ladattavuuden ja jaettavuuden internetissä entistä paremmin. Yleisradio myös pyrkii tuottamaan kasvavassa määrin sellaista sisältöä, jota voimme julkaista myös edelleen jaettavaksi ja muokattavaksi. Jotta Yleisradion arkiston sisällöt voidaan tuoda paremmin yleisön saataville internetissä, lähettäjäyritysten (radio- ja televisioyhtiöiden) ja lehtikustantajien arkistomateriaalin saatavuutta edistävä tekijänoikeuslain 25 g §:n muutos tulee toteuttaa ensi tilassa.

Viestintäpoliittisen ohjelman ehdotus maanpäällisten tv-lähetysten siirtymisestä uuteen lähetystekniikkaan on myönteinen tietoyhteiskunnan kehittämisen kannalta. Ehdotus tarjoaa lisää taajuuskapasiteettia langattomien laajakaistaverkkojen käyttöön mahdollisimman nopealla aikataululla, ja toisaalta pitkän ja joustavan siirtymäajan tv-liiketoiminnan ja tv-katsojien kannalta.

Sähköisen median nopeat muutokset voivat aiheuttaa tarvetta uusille sääntelytoimille, jotka eivät ole olleet nähtävissä viestintäpoliittista ohjelmaa valmisteltaessa. Siksi Yleisradio pitää tärkeänä, että liikenne- ja viestintäministeriö seuraa tarkasti viestintäpoliittisen ohjelman vaikutuksia, ja on valmis nopeasti reagoimaan mahdollisesti ilmeneviin uusiin sääntelytarpeisiin. Eräs mahdollisesti jo lähitulevaisuudessa ajankohtaiseksi tuleva sääntelytarve on Yleisradion tv- ja radiokanavien lähettäminen avoimessa internetissä ryhmälähetystekniikalla (IP-multicasting).

Yleisradion lausunto kokonaisuudessaan (pdf)
Sähköisen median viestintäpoliittinen ohjelma (word), käsittelytiedot
Tekijänoikeustoimikunnan opetus- ja kulttuuriministeriölle ehdottama muutos tekijänoikeuslakiin (25 g §) ks. Tekijänoikeustoimikunnan mietintö; Ratkaisuja digiajan haasteisiin

Lainaus

Umpikujassa ollaan – vai ollaanko?

Hannu Sokala — Mon, 27 Feb 2012 11:41:21 +0000

Luottoluokitus on nykyaikaisen markkinatalouden absurdeimpia ilmiöitä. Taloushistoriassa ei liene koskaan aikaisemmin ollut yrityksiä, jotka olisivat epäonnistuneet niin pahasti kuin markkinoita hallitseva luokituskolmikko – ja silti selvinneet kuin koirat veräjästä.

Suuret luokittajat antoivat 2000-luvun puolivälissä kuin automaattisesti parhaan mahdollisen luokituksen investointipankkien keksimille cdo-sijoituksille. Myöhemmin se osoittautui valtavaksi virheeksi.

Vakuudellinen velkasitoumus cdo (collateralized debt obligation) on sijoitus, johon investointipankki on voinut koota esimerkiksi valtavan määrän asuntolainoja. Talouskriisin syntyä tutkinut Yhdysvaltain senaatti arvioi, että pankit loivat 2006–2007 cdo-papereita biljoonan eli tuhannen miljardin dollarin arvosta.

Lähes 90 prosenttia asuntolainavakuudellisista cdo:ista sai luokittajilta turvallisimman eli kolmen A:n luokituksen.

Suuri osa cdo:ista sisälsi lähes maksukyvyttömille yhdysvaltalaisille myönnettyjä asuntolainoja (subprime-lainoja). Kolme A:ta merkitsi, että luottoluokitusyritykset arvioivat köyhien asuntovelallisten lainojen paketoinnin synnyttäneen talousmaailman turvallisimpiin kuuluvat sijoitustuotteet.

Kyse oli tietenkin näköharhasta. Kun tilanteen mahdottomuus paljastui, luokittajat alkoivat alentaa luokituksia samaa vauhtia kuin talous alkoi laskea alamäkeä.

Luokitusyritykset tyrivät myös Euroopassa. Luokittajat antoivat hämmästyttävän pitkään hyviä luokitusarvioita pahasti velkaantuneille euromaille. Kun sijoittajien epäluottamus euromaita kohtaan lopulta virisi, luokittajat alkoivat ripeään tahtiin heikentää arvioitaan – jopa niin ripeään, että luokittajien on väitetty ryhtyneen sotaan Eurooppaa ja euroliittoa vastaan.

Virheistään huolimatta Standard & Poor'sia tai Moody'sia ei ole suljettu tai otettu viranomaisten valvontaan. Yhtiöt voivat erinomaisesti ja takovat yhä muhkeita voittoja.

Eikä tilanteelle ilmeisesti voi tehdä mitään. Euroopan unionissa on kaavailtu oman luottoluokittajan perustamista, mutta sen tiellä on paljon esteitä. Vaikein pulma olisi uuden luokittajan itsenäisyys; miten yksikään sijoittaja voisi luottaa sellaiseen luokittajaan, jota valvottaisiin poliittisesti tai jonka tehtävänä olisi auttaa eurooppalaisia valtioita tai yrityksiä saamaan lainaa.

Luokittajien onnellinen tilanne ei ole seurausta pelkästään ylivoimaisen tehokkaasta toiminnasta markkinoilla. Päättäjät niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassakin ovat lakien ja asetusten voimin pultanneet luottoluokittajille vahvat asemat markkinoilla. Esimerkiksi Suomessa talletuspankit ja työeläkeyhtiöt joutuvat pitämään osan varoistaan luokittajien turvallisiksi arvioimissa sijoituksissa.

Luokitusumpikujaa kuvaa valtiovarainministeriön ylijohtajan Jukka Pekkarisen vastaus MOT-ohjelman kysymykseen "Miksi luokitukset ovat yhä edelleen vähintään puolivirallisia normeja?”

– Koska muuta ei ole. Loppujen lopuksi poliittisten päätöksentekijöitten ja myöskin poliittisten päätöksentekijöitten nimittämien instituutioiden on itse asiassa vaikeaa muodostaa itselleen sitä samaa asemaa, mikä tämmöisellä ulkoisella luottoluokituslaitoksella on . . . Luottoluokittajat ovat tässä tehneet pitkän työn ja hankkineet sen, sen tuota, mystisen uskottavuuden pääoman, joka rahoitusmarkkinoilla on niin tärkeä, ja jolla ne pystyvät rahastamaan.

Vaikka tilanne vaikuttaa umpikujalta, se ei ole aivan täydellinen.

Kolmella suurella luokitusyrityksellä ei ole hallussaan sellaisia salaisuuksia, algoritmejä tai kaavoja, joihin muilla ei olisi pääsyä. Maailmantalouden suurimmilla sijoittajilla on vähintään yhtä paljon taitotietoa arvioida yritysten ja valtioiden luottokelpoisuutta kuin varsinaisilla luokittajilla.

Lisäksi markkinoilla on muitakin luokittajia kuin pahamaineinen kolmikko (Standard & Poor's, Moody's ja Fitch). Kiinalla esimerkiksi on omansa (Dagong Global Credit Rating), ja internetissä toimii myös avoin luokitusyhteisö Wikirating.

Yhdysvalloissa Dodd-Frank-lakipaketti määrää poistamaan viittaukset luottoluokituksiin pankkien pääomavaatimuksista. EU:ssa tähän ei ainakaan vielä ole ollut valmiutta. Jo talouden yleisen moraalinkin vuoksi voisi toivoa, että jättimunaukset tehneen luokittajakolmikon asemaa ei jatkossa enää ehdoin tahdoin pönkitettäisi.

Lainaus

Kuka on vastuussa vippikierteestä?

Riikka Kaihovaara — Fri, 27 Aug 2010 12:57:03 +0000

Ohjelmani MOT: Pikavippiparonit selvittää pikavippiyritysten taustoja.

Alalla toimii monenkirjavia yrittäjiä. Suomen Pienlainayhdistykseen kuuluvat noudattavat pääosin yhteisiä pelisääntöjä. Yhdistyksen kahdeksan jäsenyritystä valikoivat asiakkaansa tarkkaan. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ne myös tekevät eniten rahaa. Huikeinta voittoa on tehnyt Vipster Oy, jonka reilun yhdeksän miljoonan liikevaihdosta liikevoittoa on vajaat kuusi miljoonaa euroa.

Näiden kahdeksan lisäksi markkinoilla mellastaa kymmeniä epämääräisempiä firmoja. Löysin useita yrityksiä, jotka rikkovat suoraan lakia: osa myöntää vippejä yöaikaan, osa ei ilmoita luoton todellisia kustannuksia, osa ei tarkasta asiakkaittensa henkilöllisyyttä. Jotkut eivät edes lainaa rahaa, vaan huijaavat asiakkaita lähettämään lainanhakutekstiviestejä hintaan viisi euroa kappale.

Osa firmoista myöntää lainaa jopa luottotiedottomille. Tällainen bisnes ei kauaa kannata. Jos vippaa rahaa persaukisille ja syrjäytymisvaarassa oleville, ei pian ole mistä lainata. Herää kysymys miksi tällaista yritystoimintaa harjoitetaan?

Lainsäädäntö laahaa perässä. Kuluttajansuojalakia on muutettu kahdesti pikavippien takia. Molemmilla kerroilla on pyritty säätelemään pikavippiyritysten markkinointia ja parantamaan kuluttajien tiedonsaantia. Nämä keinot eivät ole vähentäneet pikavipeistä aiheutuvia ongelmia.

Sekä EU:n kulutusluottodirektiivi että Suomen lainsäädäntö lähtevät siitä, että kuluttaja on itsensä ja taloutensa hallitseva toimija, joka aktiivisesti vertailee eri luottojen hintoja. Näinhän asia ei ole. Pikavippi otetaan yleensä tunteella, ei järjellä. Usein vippi otetaan pakon edessä ja sillä maksetaan vuokria, laskuja tai ruokaa. Vippiä otetaan sieltä mistä saadaan. Silloin on ihan sama millaista tietoa luoton ehdoista pikavippiyritys antaa tai ei anna.

Kuluttajaviraston lakimies Riitta Kokko-Herrala myösi haastattelussa: ”Meidän kuluttajalainsäädännön ongelma on tällä hetkellä se, että se perustuu siihen, että annetaan kuluttajille hyvin paljon tietoa, ja sit ajatellaan, että hän lukee sen kaiken ja tekee sitten tämmöisen valistuneen, informoidun ratkaisun. Mutta kun me kuluttajat emme sitten kuitenkaan käytännössä käyttäydy näin.”

Tarvitaan siis muita keinoja vippikierteiden katkaisemiseen ja vippifirmojen valvontaan. Mutta kuinka pitkälle lainsäädäntö voi mennä? Kuinka paljon valtiovalta voi holhota ihmistä? Pakko myöntää, että en juuri tunne myötätuntoa niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat rahoittaneet pikavipeillä vain makeaa elämää: juhlimista, matkustelua ja shoppailua.

Vastuuta ei silti voi sysätä vain yksilön harteille. Vipin ottaja ja antaja eivät ole lainanhakutilanteessa samalla viivalla. Takuu-Säätiön vertaistalousneuvoja Sari Lehtonen kiteytti asetelman näin: ”Yleensä, kun tehdään sopimuksia, niin sopijapuolet on jollakin tavalla tasa-arvoisia keskenään, mutta pikavipeissä se on hyvin epätasa-arvoinen se asetelma. Sovittaessa tästä vipistä toisella puolella on rahotuksen kova ammattilainen, joka oikeen härskisti mainostaa ja kauppaa sitä tuotettaan, ja toisella puolella on usein hädänalainen ihminen.”

Vippien hyväksyttävyys kiteytyy tähän kysymykseen: onko vastuu holtittoman velan ottajan vai yhtä holtittoman antajan? Ihmiset tekevät tietenkin typeryyksiä, mutta löyhä luotonanto ja vippien helppo saatavuus edistävät hallitsematonta velkaantumista.

Velkaongelma syntyy heikon yksilön ja vahvan yrittäjän vuorovaikutuksessa. Siksi säännöillä ja rajoituksilla pitää suojella heikompaa. Konkreettiset keinot jätän viisaampien mietittäviksi.

Riikka Kaihovaara
toimittaja / MOT

Lainaus

Creative Commons on digitaalisen ajan tekijänoikeusmekanismi

Tuija Aalto — Mon, 30 Mar 2009 20:54:23 +0000

Nine Inch Nails julkaisi Ghosts I - IV -albuminsa Creative Commons - lisenssillä faniensa ilmaiseksi ladattavaksi. Samaan aikaan albumi oli vuoden 2008 myydyin Amazonin MP3-kaupassa.

Valkoinen talo jakaa nettisivujensa sisällöt vapaasti jatkokäytettäväksi. BY-lisenssi ei vaadi muuta kuin alkuperäisen tekijän mainitsemisen. BY-lisensoidulle teokselle saa tehdä mitä vain; kopioida, kääntää, remiksata ja hyödyntää kaupallisesti, kunhan mainitsee lähteen.

Laulaja Gwen Stefani julkaisi Zuma-vauvastaan kuvan CC-lisenssillä. Hän olisi voinut myydä kuvan lehdille hyvään hintaan, mutta päätti antaa sen faneilleen ilmaiseksi. BY NC ND - lisenssin mukaan teosta saa julkaista uudelleen ei-kaupallisissa yhteyksissä, kunhan mainitsee lähteen.

Al Jazeera julkaisee vapaasti hyödynnettävää videoleikkeiden varastoa verkossa. Uutiskanavan Creative Commons Repositoryssä voi katsella sisältöjä ja ladata korkearesoluutioisen (broadcast-tasoisen) tiedoston koneelleen. Creatice Commons - lisenssi sallii jopa kaupallisen TV-käytön: ainoana ehtona on alkuperäisen tekijän mainitseminen.

Kansainvälinen TV-ohjelmien osto- ja myyntitapahtuma MIPTV on parhaillaan meneillään Cannesissa. Seminaariohjelma käynnistyi rautaisannoksella uudenaikaista tekijänoikeuksien luovutuslisenssitietoutta.

Esimerkkejä Creative Commons - lisenssin käytöstä esittelivät Donatella Della Ratta Creative Commons -verkostosta ja Pierre-Yves Lanneau-Saint-Léger Jamendo.com - musiikkipalvelusta.

Jamendo on maailman suurin ilmaiseksi laillisesti ladattavaa musiikkia tarjoava palvelu. Palvelussa on 200 000 biisiä 9000 artistilta. Jamendo Pro tarjoaa TV- ja mainostuottajille helpon väylän hankkia musiikkia tuotantoihinsa. Jamendoon sitoutuneet musiikin tekijät ja tuottajat eivät ole minkään tekijänoikeusjärjestön jäseniä, joten teidän ei tarvitse maksaa mitään mihinkään muualle, Lanneau-Saint-Léger mainosti.

Creative Commons - lisensoinnin hyötyinä tuotiin esiin viraalimarkkinointi ja brändin rakentaminen.

Paneeliin osallistunut lakimies Ingrid Silver kuvasi Creative Commons -lisenssin kasvavaa suosiota yhteiskunnalliseksi ja filosofiseksi muutokseksi suhteessa tekijänoikeuksiin. Perinteinen tekijänoikeus pidättää kaikki oikeudet, kun CC luovuttaa tekijälle sopivan osan niistä yhteisen hyvän vuoksi; jotta ihmiset voivat luoda uutta digitaalista kulttuuria yhdessä.

Silver huomautti, että jonkinlainen rajoitus tekijänoikeuteen yhteisen hyvän nimessä tehtiin jo 1710, kun tekijänoikeudesta ensimmäistä kertaa Englannissa lailla säädettiin. Kirjan tekijänoikeuden haltijan oli annettava yhdeksän kopiota ilmaiseksi yhdeksää eri kirjastoa varten.

Creative Commons Suomessa

Lainaus

Presidentin vallan karsiminen yhä hikisempi savotta

Ari Hakahuhta — Thu, 05 Mar 2009 16:58:22 +0000

Hallituksen, palkansaajien ja opposition eläkekiistan varjossa SDP naulasi keskiviikkona Helsingin työväentalon oveen teesejä myös presidentin ulkopoliittisesta vallasta. SDP:n jäsenkyselyyn pohjautuva kannanotto merkitsee yhä risukkoisempaa savottaa hallitukselle.

- Vallanjakoon eduskunnan, valtioneuvoston ja presidentin välillä ei tarvita isoja muutoksia. Valtioneuvoston johtavaa roolia Suomen EU-politiikassa voidaan selkeyttää, sanoo SDP:n kannanotto.

Ei siis tukea merkittävälle presidentin ulkopoliittisen vallan karsimiselle. Sen sijaan SDP olisi valmis kaikilla muilla tavoilla parantamaan presidentin ja hallituksen ulkopolitiikan hoidon sujuvuutta. Vähäisempiin perustuslain muutoksiin SDP:ssä on valmiutta.

Nykyisessä perustuslaissa lukee, että "Suomen ulkopolitiikkaa johtaa tasavallan presidentti yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa."

SDP:lle näyttäisi riittävän, että tulevaisuudessakin toimittaisiin niin kuin vuoden 2000 perustuslaissa lukee. Todellisen yhteisen linjan hakemista SDP lisäisi valtioneuvostolakia muuttamalla ja täsmentämällä yhteistoimintamuotoja. Silloin tähän ulkopolitiikan toimivaltajakoa kuvaavaan lauseeseen ei tarvitsisi puuttua. SDP haluaa, että presidentillä olisi aitoa toimivaltaa ja uskottavuutta ulkopolitiikassa. SDP:n toive on, että presidentti ja hallitus tulevaisuudessakin tekevät ulkopolitiikan suuret linjaratkaisut yhdessä.

Käytäväpuheissa innokkaimmat perustuslain muutoksen kannattajat olisivat valmiita kääntämään tuon ratkaisevan lauseen toimijat toisin päin: siis ulkopolitiikkaa johtaa valtioneuvosto yhteistoiminnassa tasavallan presidentin kanssa.

Keskustasta riippuu paljon, SDP:n ei anneta määrätä tahtia
Oikeusministeri ja hallitus tuskin marssivat perustuslain uudistamisessa SDP:n tahdissa. Hallituspuolueet voisivat halutessaan tehdä perustavanlaatuisempia muutosehdotuksia presidentin valtaoikeuksiin. Siis riisua ulkopoliittista valtaa. Nykyisessä eduskunnassa riittäisi yksinkertainen enemmistö muutoksen ensimmäiseen vaiheeseen. Seuraavassa eduskunnassa tarvittaisiin muutosten toteutumiselle kahden kolmasosan enemmistö. Välissä käytäisiin eduskuntavaalit ja hallitusneuvotteluissa ratkaistaisiin kavennettaisiinko presidentin ulkopoliittisia valtaoikeuksia vai ei.

Hallituksesta Kokoomuksella, Vihreillä ja RKP:llä on vakaa tahto SDP:tä merkittävämpiin muutoksiin. Paljon riippuu Keskustasta. Viime kesän puoluekokouksessa pääministeri Matti Vanhanen toivoi puolueiden laajaa yhteistyötä muutoksiin. Keskustan on jossain vaiheessa viestitettävä perustuslakimuutoksia valmistelevassa työryhmässä, pitääkö Keskustan mielestä kaikkien kolmen suuren puolueen olla yhtä mieltä muutoksista.

Poliittinen perinne voi tosin hidastaa hallituksen intoa. Yleensä perustuslakiuudistuksissa on pyritty laajaan, hallitus-oppositio -rajan ylittävään yhteisymmärrykseen.

Yhden hallituslähteen mukaan meno esimerkiksi EU:n huippukokouksissa ei kuitenkaan saisi jatkua nykyisellään: presidentti, pääministeri ja ulkoministeri eivät voi jatkuvasti tapella käytävällä, ketkä kaksi istuvat kokoussalissa.

Ari Hakahuhta, politiikan toimittaja, YLE Uutiset

P.S. Lue myös aiempi blogini tammikuun lopulta: Valtaa jaetaan eduskuntaryhmissä.

Lainaus