Blogit - sota

Kuusi ajatusta yhtenäisestä Euroopasta

Juhana Säilynoja — Mon, 03 Mar 2014 12:02:58 +0000

Viime päivinä ja viikkoina on uutisista voinut lukea, kuulla ja nähdä surullisia uutisia. Uutisia, jotka ovat jollain tapaa hyvin tuttuja. Ne vievät ajatukset 1990-luvun sotivalle ja sortuvalle Euroopan mantereelle.

Ukrainan tilanne nostaa esiin kysymyksen: onko Euroopan unioni epäonnistunut tärkeimmässä tehtävässään? Uskon, että tuollaisen kysymyksen esittäisi Erkki Toivanen, mikäli hän olisi vielä keskuudessamme.

Vuonna 1994, Suomen Euroopan unioniin astumisen kynnyksellä, Toivanen teki ohjelmasarjan nimeltä Minun Eurooppani, jossa hän kysyi kuudelta eurooppalaiselta ajattelijalta eurooppalaisesta identiteetistä ja yhdentymisen syistä.

Jokaisella heistä oli omat ajatuksensa Euroopan unionin kehityksestä ja tärkeydestä.

Yhteinen ja yhtenäinen: ranskalaisen Jacques Attalin mielestä yhdentyminen lähti väärästä asiasta. Talous kun ei muutenkaan tunne rajoja ja talousnäkökulman vuoksi koko kylmän sodan ajan itse asiassa ajettiinkin puolikasta Eurooppaa.
Muurien murtuminen loi todellisen mahdollisuuden yhtenäiselle Euroopalle: puolalainen Adam Michnik näki 1990-luvulla Euroopan todella yhdistyneen jälleen ja ”uudet” maat idässä toivat toivottua dynaamisuutta junnaavalle mantereelle.
Suurten ja pienten välinen kuilu pienenee: Irlannin presidentti Mary Robinsonin mielestä yhteinen jäsenyys unionissa pienensi Irlannin pikkuveli-asetelmaa suuren naapurinsa Iso-Britannian kanssa. He istuivat samassa pöydässä, jossa molemmat olivat yhtä tärkeitä äänenkäyttäjiä.
Yleinen demokratiakäsite: brittiläinen Edward Heath vei maansa Euroopan unioniin eikä käsittänyt pelkoja päätösvallan karkaamisesta kauas kansasta. "Parlamentin suvereniteetti on olemassa kansan hyväksi. Se ei ole kuin aarre, jota ihaillaan. Jos siitä on siis hyötyä, sitä on käytettävä. Mikäli siitä ei ole hyötyä, ei maan kannata liittyä. Ihmiset, jotka näin sanovat näyttävät olevansa itsekkäitä ja he haluavat vain elää eristyksissä. Tämä ei modernissa maailmassa kuitenkaan ole mahdollista."
Yhteinen kulttuuriperintö ja eurooppalaiset arvot: ranskalainen Helene Carrere D’Encausse tunsi aina syvää alakuloa, kun kylmän sodan aikaan Euroopan ulkopuolelle suljettiin suuri osa valtioita. 1990-luku toi mukanaan mahdollisuuden muokata kulttuurinen ja poliittinen Eurooppa maantieteelliseksi.
Ja se tärkein eli rauha. Siitä puhuvat kaikki Toivasen haastateltavat ja siitähän EU:ssa on pohjimmiltaan kyse. Arkkiherttua Otto von Habsburgin suku hallitsi suurta osaa Eurooppaa vuosisatoja. Hänelle Eurooppa ja sen unioni ovat ennen kaikkea rauhaa, jonka säilyttäminen oli niin monta kertaa laiminlyöty.

Ovatko nämä ajatukset ja aatteet enää voimassaolevia? Onko rauhanaatteen ohi ajanut yhdeltä puolelta talouskilpailu ja toiselta puolelta nationalismi? Tai ovatko nämä ajatukset todella koskaan edes olleet Euroopan integraation perustana? Näitä kysymyksiä on pohdittava jälleen kuohuvalla mantereellamme.

Näitä kysymyksiä meidän on kysyttävä myös eurovaaliehdokkailtamme

Lainaus

Historialliset kirjat pysäyttävät

Teemu Laaksonen — Wed, 11 Dec 2013 07:59:42 +0000

Kulttuuriosaston kirjallisuuskeskustelu osoitti, että vanhat suosikit Päätalon ja Linnan tapaan puhuttelevat edelleen. Ylipäätään niin kansakunnan, paikkakunnan kuin yksilönkin historia kiinnostaa suomalaisia. Studiovieraista runoilija Erkka Filander sanoi, että kamppaileminen kirjallisuuden vaikeutta vastaan sytytti hänet kirjoittamaan ja opettaja Penjami Lehto, että hänen minäkuvansa on syntynyt kirjojen ja kirjakeskustelujan kautta. Soittajat ja viestinkirjoittajat kertoivat, mikä lukukokemus pysäytti viimeksi.

marja liisa

Lauri Viidan Moreeni on teos, jota ei pysty kuvailemaan, se pitää lukea. Huimaa ajatusten virtaa tai paremminkin vyöryä, toisinaan menee lukijan järjen ulkopuolelle, mutta pitää hengästyttävässä otteessaan. Yleissivistävä veljesodan dokumentti ja kirvesmiehen käsikirja, tamperelaisen paikallishistoriallinen perusteos. Piilohuumoria ja surkuhupaisaa, ihmisen syviä vesiä, helmiä, esim. "makaa, kuin lammas taulussa". (Veret)pysäyttävä kirjallisuuskokemus, Viita!

Anneli Varkaudesta

Huovisen Konsta Pylkkäsen siniset ajatukset ja Kainuun sinisten vaarojen lumo osuu ja uppoaa aina!

Anonyymi

kirjat kerää pölyä hyi hyi, ihan yskittää

Karnanen Kuopiosta

Kari Hotakaisen kirjassa "Ihmisen osa" on huikea kirjoitus bussikuski "Bikosta" Parasta tekstiä mitä olen koskaan lukenut... ; )

Anonyymi

musta raamattu

Hannes

Meikäläisellä, "taskukirja" pöydällä, Tapion taskukirja, metsään liittyvä n, 650 sivua, välillä joutuu työhön liittyen lukemaan.

Karnanen Kuopiosta

Paljon hyvää juopotteluaikaa olen tuhlannut kirjoja lukemalla... ; )

Hannes

Meilläkin paljon kirjoja hyllyssä, luku innostus laantunut, sanomalehtiä tulee kolme kappaletta lisäksi ammattilehdet, ne kyllä yleensä "kerkeän" lukemaan.

Hannes

Ne kirjat mitä olen lukenut viimeksi on Lehväslaihon ja Tikkasen kirjoittamia.

Risto

Reinoltahan on "muutama opus" tullut. En ole kaupassa käynyt. Ilmestyiköhän tänä syksynä? "Korven Peura" on viimeisin, mikä hyllyssäni on.

Hannes

en kaikkia muista mitä hyllyssä on, Alakurtintie on ainakin uusimpia?

Risto

SS Bombata on hurjan harvinainen kirja. Se ei ole sotakirja. Itsehän Reino oli panssarimies, mutta romaanit usein kaukopartioista kertovia.

Esa Anttala kirjoitti myös kaukopartioista ja Uula Aapa. Niilo Lauttamus keskittyi kokemuksiinsa SS-joukoissa. Jossain vaiheessa ne kiinnostivat kovasti. Samoin suomalaiset dekkarit, varsinkin Harjunpäät; ovat hyviä.

Hannes

Matti Kososen, talvisodan tiedusteliat myöskin löytyy....

juu

ite luin viimeksi novellin nimeltä metsästyshaukka. nautin siitä monella eri tasolla

Itse luin novellin Pelkuri. Kirjoittajana Guy de Maupassant. Huikea stoori! Viimeisin suomalainen kirja jonka olen lukenut taitaa olla... Arto Paasilinnan Jäniksenvuosi. Suosittelen!

juu

jep sama

Harmaa Susi

Mannerheim, viimeinen kortti. Valtava määrä historian kirjoitusta. Teen muistiinpanoja tärkeistä asioista

hyviä näkökulmia täällä

s. oksasesta en tykänny

juu

mutta jos nyt puhutaan kirjallisuudesta suosittelen kirjaa: puna-armeijan nousu

Lainaus

Balkanilla diktaattorin pyhätöstä voi tulla pyllymäki

Juhana Säilynoja — Fri, 10 May 2013 08:22:56 +0000

Tapasin Saïdin liikennevaloissa. Olin toista päivää Pristinassa ja varmaan näytin olevani ihan hukassa. Hän neuvoi minulle ja ystävilleni reitin mukavaan ravintolaan ja lähti itse mukaan. Saïd oli kuvataiteilija. Kosovon sodan aikana hän oli asunut Saksassa ja puhui täydellistä englantia. Sydämellinen ja avoin taiteilija kertoi kokemuksistaan ja ajatuksistaan kotimaastaan. Hän mietti, selviääkö Kosovo koskaan yksin ilman kansainvälisen yhteisön huomattavaa apua. Tuolloin Kosovoa pyörittivät Etyj, EU ja YK.

Kosovoa pyöritetään kansainvälisen yhteisön avustuksella. Katso reportaasi suomalaisten poliisien työstä Kosovossa.

Kosovon itsenäisyyteen johtanut sota oli vuosisatojen konfliktien kärjistymä. (Kuva: Juhana Säilynoja)

Seuraavana päivänä menimme hänen ystävänsä bändin keikalle. Baari oli täynnä nuoria ihmisiä. Kaikki olivat avoimia ja hymyileviä. Näille nuorille maailma on avoin, mutta onko maailma avoin ottamaan heidät vastaan? Kosovo on Euroopan nuorin valtio ja edelleen toiseksi suurinta kaupunkia Mitrovicaa halkovan joen kohdalta kahtia jaettu. Etelärannalla puhutaan albaniaa, maksetaan euroilla ja kirjoitetaan latinalaisilla kirjaimilla. Pohjoispuolella puhutaan serbiaa, maksetaan dinaareilla ja kirjoitetaan kyrillisillä kirjaimilla. Vaikka sota päättyi, kriisi jäi.

Kosovon hiekkapölyisten teiden jäädessä taakseni jatkoin matkaani Albaniaan. Mystinen ja salaperäinen valtio Adrianmeren rannalla oli pitkään eristyksissä muusta maailmasta. Eristyneisyyden historia tuli vastaan heti rajan ylitettyäni. Sadattuhannet bunkkerit pitkin maaseutua muistuttavat entisen diktaattorin Enver Hoxhan vainoharhaisuudesta. Hän oli tiukka stalinisti ja johti maataan oppi-isänsä keinoin. Valta keskittyi hänen perheelleen ja vastustajat teloitettiin, joskus jopa parlamentin istunnossa. Nyt tätä monumenttia Hoxhan kaudelle on alettu ottaa uusiin käyttötarkoituksiin. Suurimmista bunkkereista voi löytää vaikka kivan kahvilan.

Toimittaja Irma Swahn pääsi haastattelemaan diktaattorin leskeä Nexhmije Hoxhaa vuonna 1997

Albania on jännittävä paikka. Se on paikka, jonka pääkaupungista Tiranasta voi löytää Stalinin patsaan ja jossa voi laskea pyllymäkeä diktaattorin itselleen pyhätöksi rakentaman pyramidin marmoriseinää pitkin. Se on maa, joka on jatkuvasti matkalla jonnekin niin kovaa vauhtia, että menneisyyden suhde nykyisyyteen on läsnä vinolla tavalla ja historialle nauretaan, vaikkei sitä tiedostettaisikaan. Se on maa, jonka keskuspuisto on nimeltään Taiwan kiitokseksi Kiinan kansantasavallalle ja jossa nuoret miettivät mihin maahan sitä muuttaisi.

Albaniassa menneisyydellä on jännitteinen suhde nykyisyyteen. Diktaattoorin itselleen monumentiksi rakentama pyramidi on hyvä pyllymäki! (Kuva: Juhana Säilynoja)

Balkanin sydän on Bosnia ja Hertsegovina. Ihan kirjaimellisestikin, valtion rajat kun piirtävät sydämen Balkanin niemimaan länsiosaan. Myös kulttuurisesti Bosnia-Hertsegovina kuvastaa Balkanin erityislaatuisuutta. Bosniassa kohtaavat slaavilainen, turkkilainen ja länsieurooppalainen kulttuuri. Se on jaettu bosnialaisten ja kroaattien federaatioon sekä serbitasavalta Republika Srpskaan.

Bosnia jaettiin väkivaltaisesti sodassa. Republika Srpskan serbipuolueen johtaja saapui haastatteluun vuonna 1992 mukanaan konepistooli.

Matkatessani Republika Srpskan pääkaupunkiin Banja Lukaan minua jännitti. Olin kuullut kaupungista kaikenlaista, kuten että se olisi pahuuden keskittymä. Perillä minua odottikin ihan tavallinen, joskin ehkä hieman murjotun näköinen kaupunki. Tosin kaupungissa ennen Bosnian sotaa olleet minareetit olivat kadonneet kaupunkikuvasta. Ajattelin, että noh, paikka on kiva, mutta kai niiden ihmisten on oltava pahoja. Petyin vähän, kun tutustuin muutamaan banjalukalaiseen ja huomasin, että mukavia ja analyyttisiä ihmisiä ne olivat. Nämä nuoret vieläpä työskentelivät saadakseen kroaatit, serbit ja bosnialaiset toimimaan yhdessä.

Bosnian sodan hirveydet tapahtuivat kansainvälisen yhteisön katsoessa päältä. Katso Elävässä arkistossa: Kansa, jonka maailma petti.

Bosnian sota oli karmein Euroopassa toisen maailmansodan jälkeen. Kaikkia joukkohautoja ja keskitysleirien kauheuksia ei ole vieläkään paljastettu. Kymmenisen vuotta aiemmin Marja-Liisa Hämäläisen kunnian hetkiä todistanut Sarajevo oli kestänyt piiritystä ja tarkka-ampujien tulta kuusi vuotta.

Jugoslavian hajoaminen toi Eurooppaan paitsi uusia itsenäisiä valtioita, myös uusia kansallisia käsitteitä. Suomessakin puhuttiin aikoinaan virheellisesti jugoslaaveista kansana, vaikka valtioliiton kansalaiset edustivat useita eri kansallisuuksia. Useat niistä ovat saaneet omat kansallisvaltionsa sotien seurauksina. Jugoslavian hajoaminen aiheutti etnisyyden perusteella tehdyn railon, jota nyt uusi sukupolvi yrittää paikata. Tämä näkyy niin kosovolaisessa albaanitaiteilijassa kuin banjalukalaisissa nuorissa. Näkyy se myös Euroviisujen pistetaulukossa, jossa ennen niin sotaisat naapurit nyt kilvan äänestävät toisiaan menestykseen.

Lainaus

Kansakunnan muisti

Iikka Vehkalahti — Thu, 03 Feb 2011 07:29:00 +0000

Kulunut ja aina toistettu on lause: ” dokumenttielokuva on osa kansakunnan muistia”. Elina Kivihalmeen Tuntematon emäntä tekee lauseesta todellisen.

DocPointin uusi taiteellinen johtaja Erja Dammert muotoili ajatuksensa dokumenttielokuvan merkityksellisyydestä Tuntemattoman emännän ensi-illan jotenkin seuraavasti: ” Dokumenttielokuva aiheuttaa keskustelua ja ilman keskustelua ei tapahdu muutosta”. Jällen kerran: kysymys dokumenttielokuvan yhteiskunnallisesta luonteesta.

Tuntemattoman emännän jälkeen keskusteltiin. Naisten unohdetusta tai vaietusta työstä Suomen rakentamiseksi sodan aikana ja sen jälkeen. Mieleltään haavoittuneiden miesten elämästä suomalaisissa maalaiskylissä sodan jälkeen ( omat muistikuvani liittyvät kammarin suljettuun oveen, jonka takana miehet puhuivat sodasta tai kotikylässä perheeseen, jonka isä humalapäissään ajoi ulos pakkaseen. Tai miten Tuntematon sotilas ilmestyi naapurissa Raamatun vierelle kertoen kirjan merkityksen sodassa olleille.)

Ja useamman kerran, osittain myös selittämättömistä syistä, silmäni kostuivat Tuntemattoman emäntää katsellessani. Ehkä siihen vaikutti myös se, että teatterissa vieressäni istui rullatuolissa yksi elokuvan kertojanaisista.

Tunematon emäntä on tunteella ja ammattimaisesti tehty. Äänityö, jossa musiikki liikkuu juuri ylikäytön rajalla, nostaa elokuvan yhden asteen ylemmäs siitä, mitä on raakaleikattuja versioita katsellessaan kokenut. Seppo Pääkkönen ja Pirkko Hämäläinen lukevat avioparin sodanaikaiset kirjeet koskettavasti ja vanhat valokuvat elävät. Jouko Seppälän kuvauksesta jää omaan mieleeni ensimmäisenä oudosti: tuoli talon portaissa.. Miksiköhän ?

Elokuvan tasarytmisyys ja ennenkaikkea sisäisten teemojen lukuisuus ( yhdistyneenä kertojien lukumäärään: (11) tekee kokonaisuudesta fragmentaarisen ja tasarytmisen. Tasapainoilu tunteen kokemisen ja tunteen tarjoamisen välillä ei aina osu ihan kohdalleen meikäläisen tunnemaailmassa, vaikka mikään ei pahasti särähdäkään. Enemmän olisin vieläkin kaivannut pieniä konkreettisia yksityiskohtia
naisten elämästä ja pärjäämisestä miesten ollessa rintamalla.
Mutta: tämän dokumenttielokuvan merkitystä kansakunnan muistin kirjoittajana mikään kriittinen kommentti ei tuhoa.

Kun katsojan tunnekokemus yhdistyy historian ajatteluun Tuntematttomasta emännästä tulee varmasti dokumenttielokuva, joka pitkässä juoksussa saa tärkeän merkityksensä.

Tätä ajattelevat myös elokuvatettereiden pyörittäjät. Tuntematon emäntä on tilattu ennennäkemättömästi jo ennen ensi-iltaansa 50:lle paikkakunnalle. Elokuvien heavyjuusereiden suosikkia siitä ei tule, toivottavasti sodan kokeneiden ja sen jälkeisen ajan sukupolvet lähtevät lapsineen liikkeelle. Koska: televisiolle Dokumenttiprojektia tuottavana täytyy sanoa, että vahvimmillaan dokumenttielokuva usein on pimeässä elokuvateatterissa. Oli hyvä ensi-ilta.

Lainaus

Irakin sotaa

Tue Steen Müller — Tue, 31 Mar 2009 15:14:48 +0000

The direct cinema or call it the observational is still alive and strong. I thought about that yesterday here in Kolin in Czech Republic, where director and editor Erez Laufer showed the film of Laura Poitras from 2006, ”My Country, My Country”, edited by the director and Laufer.

Laura Poitras was 8 months in Iraq and she was here, there and everywhere with her small camera. She had access to the American army, to the security people who were there in connection with the elections, she was up North with the Kurds and first and foremost she got close to the charismatic dr. Riyadh, a political candidate for the Iraqi Islamic Party, and the main character of the film.

The director’s presence and sense of situations is second-to-none. Let me just mention two scenes out of many that will stay in my mind: A woman sits in her appartment searching for a fly that is disturbing her. She is totally concentrated on this mission while we as viewers hear the sound of the city being hit by strong bombardments... A pure magic moment, says so much,,, as does the next example also where she catches a moment of Americana in a hall where an officer talks to Iraqi security people. ”We are gonna run this show, you will be on television all over the world...”, he says. ”Show”, one of the men silently remarks, ”ok, this is real life”, the American superior replies, ”yes, it is a bit different than a show”, the man ends up commenting silently. Voila, a small dialogue, that also says so much without anyone explaining to us anything. Think, please, and this is the quality of this film that the filmmakers invite us to do so. Observational documentary, this is ”being there” as Richard Leacock so often has put it

My Country. My Country oli Oscar ehdokkaana viime vuonna ja sen leikkaaja

Erez Laufert kävi pikavisiitillä työskentelemässä muutaman päivän AVEK:n tuella

Arto Halosen Pyhän kirjan varjo dokumentin kanssa.

Lainaus