Blogit - matkailu

Sohvasurffaajat – Suonissamme virtaa vapaus

Pia Asikainen — Tue, 19 Nov 2013 14:06:53 +0000

Huikea vapauden tunne virtasi suonissamme seisoessamme Palermon kentällä. Olimme jälleen tienpäällä, Sohvasurffaajien toinen reissu oli alkamassa. Matkustaisimme reilun kuukauden ajan Välimeren kummankin puolin, kuudessa eri maassa. Allekirjoittaneelle matkaan lähdön ajankohta oli kaikin puolin täydellinen. Makuuhuone oli kattovuodon takia remontissa ja asuinkelvottomassa kunnossa, joten oli hyvä aika kutsua itsensä vieraaksi tuntemattomien koteihin.

Etsimme Palermon lentokentältä lipunmyyntikioskin, josta ostimme bussiliput ja hyppäsimme keskustaan menevään bussiin. Siellä jossain olisi ensimmäinen yöpaikkamme.

Välimeren kummallakin puolella

Ensimmäinen pari viikkoa matkaisimme Välimeren pohjoispuolella Italiassa, Albaniassa ja Kreikassa. Kesäkuun puolivälissä lentäisimme Ateenasta, Välimeren yli, Libanoniin. Reissun loppuosan matkustaisimme arabimaissa, Libanonista jatkaisimme aavikkoisen Jordanian halki, päätepisteeseemme Egyptiin.

Vuotta aiemmin yhdessä tehneemme Mustanmeren kierroksen jälkeen, fiilikset olivat katossa. Tunsimme toisemme hyvin ja tiesimme, että tulisimme keskenämme toimeen erinomaisesti. Reissusta tulisi varmasti huikea, isompia riitojakaan tuskin olisi luvassa.

Katso Sohvasurffaajien ensimmäinen kausi Elävässä arkistossa

Pidämme molemmat tienpäällä olemisen tunteesta. On mahtavaa fiilistellä tuntemattomia paikkoja, kaupunkien toreja ja kujia, seurata paikallisten arkea ja eloa. Ennen kaikkea on hienoa viettää aikaa majoittajiemme kanssa ja vaihtaa heidän kanssaan ajatuksia elämästä, mistä tahansa. Välillä kemiat toimivat erinomaisesti, välillä vähän huonommin, mutta kohtaamiset ovat aina ikimuistoisia. On myös siistiä hypätä junaan ja jatkaa matkaa. Katsella maisemien vaihtumista, samalla kun pää kopisee kepeästi junan ikkunaan.

Ja tästä kaikesta pitäisi jotakin telkkariohjelmaakin vääntää.

Sohvasurffaajat on matkailu -reality, jossa kaksi suomalaisnaista kutsuu itsensä tuntemattomien ihmisten koteihin. Olennaista on kertoa, miltä asiat tuntuvat ja näyttävät meidän silmin. Yövymme yleensä pari yötä/ majoittaja.

Ideana meillä on matkustaa mahdollisimman autenttisella otteella ja pienellä budjetilla. Liikumme paikasta toiseen pääsääntöisesti busseilla ja junilla, takseja käytämme vain tarvittaessa. Erona tavalliseen reppureissuun on se, että ohjelman tekeminen vaikuttaa matkustamisen enemmän ja vähemmän, kokoajan. Ja tietenkin rinkkamme pursuavat omien vaatteidemme lisäksi myös kaikenlaista tekniikkaa, jota ohjelmaa tehdessä tarvitsemme.

Niin hauskaa ja hienoa kuin ohjelman tekeminen onkaan, niin se on samalla älyttömän raskasta. Vaikka ehdimme kevään mittaan ottamaan selvää paikoista ja maista joihin matkustamme, kuten myös vähän ennakoimaan mahdollisia eteemme tulevia tilanteita, niin varmaa on, että mitään ei voi tietää varmaksi. Kaikki tienpäällä on uutta ja tilanteet elävät, kaikki ympärillä muuttuu kaikenaikaa. Sen vuoksi varsinaista tarkkaa käsikirjoitusta on etukäteen mahdotonta tehdä, vaikka samalla meillä on osittain hyvinkin selkeitä suunnitelmia.

Osa majoittajista on sovittuna etukäteen, mutta välillä syystä tai toisesta, majoittaja joutuukin perumaan ja joudumme säätämään uuden yöpaikan. Voi myös tulla yllätyksiä sen suhteen, millaisia tapaamamme henkilöt ovat. He voivat vaikuttaa cs- profiilissaan hyvinkin erilaisilta mitä todellisuudessa ovatkaan. Meidän pitää olla kokoajan tietoisena siitä mitä tehdään, spotata intuitiolla mitä kuvataan ja miten, löytää kiinnostavat asiat ja tarttua hetkeen. Kelata ja vaihtaa suunnitelmia.

Olennaista on myös se, että tietää, milloin olla kuvaamatta. Silloin kamerakalusto pysyy visusti piilossa ja olemme ihan tavallisia reppureissaajia. Ja tärkeintä on se, että nautimme siitä mitä teemme ja pidämme myös hauskaa ja irtaudumme välillä työnteosta kokonaan.

Epävarmuus

Katsoin materiaaleja lähes päivittäin läpi. Hetkittäin iski epävarmuus, tuntui, että hommassa ei ole mitään järkeä. Muistan ikuisesti kun oltiin ekalla kaudella Romaniassa Mustanmeren suistoalueella, istuimme laiturilla itkua vääntäen. Olimme varmoja, että paluuta Suomeen ei olisi, tekemämme matsku oli totaalista kuraa, sarjasta tulisi paskinta ikinä ja alanvaihto olisi kumpaisellakin edessä: Lotan uskottavuus näyttelijänä olisi totaalisesti mennyttä ja mun duunit Yleisradiossa olisi ohi.

Mutta niin vain siitäkin alhosta noustiin.

Päässä naksahtaa NIKSNAKS

Ensimmäiset pari viikkoa enemmän ja vähemmän stressattuamme, tapahtuu muutos. Jatkuva liikkeessä oleminen ja kokemiemme impulssien määrä, saa meidät olemaan myös enemmän läsnä. Reissuväsymys tuo tullessaan rentouden, asioista on helpompi päästää irti ja tekeminen helpottuu. Emme yksikertaisesti jaksa enää stressata, pystymme suhtautumaan kaikkeen kepeämmin. Käymme myös pari puhdistavaa riitaa. Ilmapiiri kevenee, toki mielen aaltoliike jatkuu edelleen, mutta ehkä vähän loivemmin kaarin.

Syntyy tunne siitä, että matka jatkuu, eikä lopu milloinkaan. Valtava vapaus ja elämän kauneus.

Muistoja matkasta

Italia

Palermon kaduilta jäi mieleen terassihetki mafia -äijien kanssa, kuumottavaa, mutta hauskaa. Sisilialaiset rakastavat puhua sisiliaa, vaikka kuulija ei sitä ymmärtäisikään. Matkamme toisen hostin, Mr. Orgen kanssa hengailu oli rentoa ja välitöntä. Mies myös haastoi riitaa ja käyttäytyi monin tavoin huonosti, mutta oli samalla aito ja lämmin.

Katso Italia-jakso Elävässä arkistossa

Albania

Lämmöllä muistuu myös Albania, pieni ja erikoinen maa, jossa on valtava määrä mitä kummallisimpia rakennuksia. Punamustat ”Kaksipäisen kotkan” -liput liehuvat kaikkialla. Ihmiset olivat ystävällisiä ja ylpeitä maastaan, mutta vierastivat kameraa - Diktaattori Hoxhan perintö painaa vieläkin.

Katso Albania-jakso Elävässä arkistossa

Kreikka

Monissa paikoissa koettiin ristiriitaisia tunnelmia. Esim. Kreikassa, Ateenan kaduilla oli synkkä ja outo tunnelma, narkomaanit piikittivät kaduilla itseään, asunnottomat kerjäsivät ja samaan aikaan turistilaumat poseerasivat nähtävyyksillä.

Katso Kreikka-jakso Elävässä arkistossa

Libanon

Libanonilaiset rakastavat juhlimista ja Beirutin yöelämä on huikea. Samaan aikaan Palestiinalaiset ovat Libanonin syrjityin vähemmistö ja elävät maassa vailla oikeuksia. Oli hämmentävää yöpyä Etelä-Beirutissa Shatilan pakolaisleirillä, jossa talot ovat rakennettu vieri viereen ja jopa ilma Shatilassa oli erilaista.

Katso Libanon: Beirutin yöt -jakso Elävässä arkistossa

Katso Libanon: yö pakolaisleirissä -jakso Elävässä arkistossa

Jordania

Oli myös mahtavaa antaa reissun viedä ja ottaa vastaan se mitä tulee.. Jordanialaisessa taksissa ollessamme, meillä ei ollut hajuakaan minne olimme menossa. Päädyimme pikkukylään Ammanin ulkopuolelle, joimme teetä sydämellisten arabinaisten kanssa ja vuohet käyskentelivät ympärillä. Yhteistä kieltä ei ollut, mutta kommunikaatio toimi erinomaisesti. Hiljaisuus ja aavikon kauneus tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Juhannusuintimme ja hauskanpito Kuolleessa Meressä loppui kuin seinään, kun löysimme tienvarsikahvilan pukuhuoneesta pahoinpidellyn naisen. Voimattomuus iski. Seuraavan yön nukuimme Petran ulkopuolella, tuhansia vuosia vanhassa luolassa.

Katso Jordania: eksyksissä -jakso Elävässä arkistossa

Katso Jordania: luolassa -jakso Elävässä arkistossa

Egypti
Matkan loppusuoralla suuntasimme Egyptiin, vaikka paikalliset kundit varoittelivat sinne menosta. Ylitimme Punaisen meren samasta kohtaa, mutta päinvastaiseen suuntaan, kuin Mooses Raamatun mukaan. Siinailla oli autiota ja läkähdyttävän kuuma. Lämpömittari näytti varjossa 45 astetta. Yhteys omaan vartaloon katosi ja aivotoiminta lamaantui totaalisesti. Olimme totaalisen ulalla saapuessamme likaiseen ja meluisaan Kairoon, jonka kaduilla oli epämiellyttävä tunnelma. Katselimme majoittajamme parvekkeelta, kun sadat tuhannet ihmiset olivat kokoontumassa Tahrirille, vastavalitun presidentti Mursin puhetta kuulemaan. Iski pelko ja megalomaaninen paniikki. Majoittajamme, vallankumousaktivistin kissa kusi kameralaukkuun. Matka oli loppumassa.

Katso Egypti-jakso Elävässä arkistossa

Kirjoittaja Pia Asikainen on toinen Sohvasurffaajat-ohjelman matkaajista ja Ylen toimittaja.

Lainaus

Matka alkaa!

Alastomat reissaajat — Tue, 02 Jul 2013 13:02:40 +0000

Lainaus

Autopilotti lentää

Jari Mäkinen — Wed, 01 Jun 2011 13:50:00 +0000

Sain viimein napattua itseäni niskasta kiinni ja ryhdyin järjestämään kirjahyllyä, jonka sisusta on ollut iloisessa kaaoksessa jo jonkin aikaa. Työ eteni hyvin noin tunnin, kunnes käteeni osui nippu lento-onnettomuuksien tutkintaraportteja. Kyllä, kerään niitä, koska ne ovat kiinnostavia.

Vanhin niistä kertoo kaiken Airbus A320 -koneelle Habsheimin lentoasemalla 26. kekäkuuta 1988 tapahtuneesta onnettomuudesta. Lähetin aikanaan opiskelijana kirjeen Ranskan lento-onnettomuuksia tutkineelle lautakunnalle ja pyysin raporttia,jonka he ystävällisesti lähettivätkin - niin ajat muuttuvat, sillä nyt nämä ladataan netistä noin vain.

No, kyseessä oli ensimmäinen uudenlaiselle fly-by-wire -ohjatulle liikennelentokoneelle tapahtunut onnettomuus, ja se nosti esille kysymyksen siitä kuinka pitkälle tietokoneet voivat ottaa vallan ohjaamossa. Tässä uudessa Airbusissa ohjaajat lensivät ensimmäistä kertaa tietokoneisiin kiinnitetyillä ohjaimilla, joystickeillä; ei enää vaijereita, jotka linkittävät ohjausratin ja polkimet suoraan kiinni ohjainpintoihin. Nyt kaikki Airbusit käyttävät tätä tekniikkaa ja myös Boiengin 777 sekä pian liikenteeseen astuva 787 ovat (lähes) täysin tietokoneiden kautta ohjattuja koneita. Siis pian 30 vuotta on matkustajia kyyditty taivaalla tähän tapaan.

Asia on nyt ajakohtainen pari vuotta sitten eteläisellä Atlantilla tapahtuneen Air Francen (sama yhtiö kuin Habsheimin onnettomuudessa) Airbus A330:n onnemuuden tutkinnan edistyessä. Suurissa otsikoissa on kerrottu, että automaattiseen lentämiseen tottuneet lentäjät menettivät koneen hallinnan tilanteessa, missä nopeutta mittaavien pitot-putkien jäätymisen vuoksi tietokonesysteemi heitti pyyhkeen kehään. Kuten aina lento-onnettomuuksissa, kestää lopullisen syyn esille tonkiminen varsin kauan, mutta perusasia näyttää olevan juuri näin: kone ei olisi pudonnut, mikäli pilotit olisivat lentäneet konetta hyvin.

Habsheimin onnettomuus tapahtui tuliterälle koneelle, jonka kapteenina oli Air Francen A320-pääkouluttaja. Kone lensi kutsuvieraiden kanssa pienen lentokentän päältä (ilman, että aikomuksena oli laskeutua sinne) ilmailunäytöksen aikana, mutta ylilennon lopuksi vajosi alaspäin ja putosi metsään. Kolme matkustajaa kuoli koneen evakuoinnin yhteydessä, mutta liki sata pelastui.

Onnettomuuden syy oli lentäjien "liiallinen" luottamus koneen automaattisiin järjestelmiin, jotka estävät konetta lentämästä liian pienellä nopeudella tai liian matalalla. Kone tekeekin niin - mutta vain jos automatiikka kytketään päälle. Nyt lentäjät, jotka olisivat osanneet ja kyenneet lentämään konettaan ongelmitta, olivat kenties kutsuvieraslennon ja uudenuutukaisen koneen ilmapiirissä eivätkä kiinnittäneet tarpeeksi huomiota lennon etenemiseen ja päästivät täysin lentokelpoisen koneen putoamaan metsään.

Nyt Riosta Pariisin täsmälleen kaksi vuotta sitten (1.6.2009) suunnanneen lennon AF447 tutkinassa ihmetellään sitä, miksi lentäjät menettivät koneensa hallinnan tilanteessa, mitä harjoitellaan ja minkä sinällään ei pitäisi olla vaarallinen. Kone näyttää joutuneen sakkaustilaan matkalentokorkeudessa ja pudonneen melkein suoraan alas lähes saman tien.

Lentäminen korkealla on toki vaikeaa, kun ilma on ohutta ja äkkinäiset nopeuden sekä koneen asennon muutokset voivat johtaa vaaratilanteeseen. Siellä autopilotti on juuri omiaan, etenkin kun matkalennossa lennetään pitkään ja tasaisesti. Silti joka hetki lentäjien tulee olla valmiit ottamaan kone haltuunsa ja lentämään manuaalisesti. Tai tietokoneiden avustamana siten, että ongelma kierretään - tässä tapauksessa väärä nopeustieto.

Lentäminen teknologian avustuksella ei ole mitään uutta, sillä erilaisia autopilotteja ja lentäjän työtä helpottavia laitteita on ollut jo 30-luvulta alkaen. Kuitenkin vasta viime aikoina, kun systeemit ovat tulleet niin erinomaisiksi että lentäjää ei välttämättä tarvita enää kuin ohjelmoimaan laiteet ja katsomaan että kaikki sujuu hyvin, on lentotaidon uupumisesta tullut varsinainen ongelma. Monet lentoyhtiöt suosittavatkin pilottejaan lentämään käsin, kun sää antaa myöten, jotta lentotuntuma pysyy hyvänä, ja simulaattoreissa käydään läpi ongelmatilanteita kenties paremmin ja yksityiskohtaisemmin kuin koskaan.

Silti koneiden ohjaamoissa on yhä enemmän ja enemmän lentäjiä, joilla lentämisen käsityö on päässyt ruostumaan. Kone lentää itsekseen melkein koko ajan ja lentäjien tehtävänä on valvoa, muuttaa asetuksia sekä hoitaa radioliikennettä.

Lentoyhtiöillä on myös toimintaohjeita erilaisia tilanteita varten, ja myös korkealla tapahtuvaa sakkausta varten. Ohjeet ovat kuitenkin vain ohjeellisia.

Onnettomuustilanteissa koneen hienostuneet laitteistot tuottavat suuren määrän eritasoisia virheilmoituksia, joten lentäjien huomio kiinnittyy silloin helposti toissijaisiin asioihin. Ja jos pilotti on lentänyt paljonkin itse asiassa lentämättä juuri lainkaan, niin ohjaimien ottaminen haastavassa tilanteessa on juuri väärä hetki opetella lentämään...

Lentämisessä vaikeassa tilanteessa pätee kuitenkin edelleen vanha perussääntö: "aviate, navigate, communicate" - lennä, suunnista, kommunikoi. Tärkeintä on lentää konetta, ei katsoa tietokonenäyttöjä. Kenties tämä on unohtunut Air Francen onnettomuuskoneen lentäjiltä (tai sitten on tapahtunut jotain, mitä emme vielä tiedä).

Onnettomuus tuo mieleen myös kolmannen tapauksen: Qantas-yhtiön A380-koneen, joka joutui tekemään pakkolaskun Singaporeen moottorin pamahdettua. Silloin lentäjät pystyivät (tosin päivänvalossa ja hyvissä olosuhteissa) suoriutumaan erittäin haastavasta tilanteesta hyvän lentotaidon sekä koneen tekniikan avulla. Vaikeassa tilanteessa tietokone ja systeemit ovat myös valtava apu, mutta lentäjän peruslentotaito ja rutiini ovat silloin kultaakin kalliimpia!

Tietokoneita, autopilotteja ja koko nykyaikaista lentoliikennesysteemiä arvostellessa pitää myös muistaa, että ilman tekniikan apua lentomatkustaminen ei sujuisi näin hyvin ja turvallisesti. On vaikea laskea kuinka monta ihmishenkeä tietokoneohjaus lentokoneessa on pelastanut yksinkertaisesti estämällä konetta joutumasta onnettomuuteen. Kun katsotaan lento-onnettomuuksien listaa 1960-luvulta, niin se ei ole kaunista katsottavaa: lähes joka viikko jossain päin maailmaa keskimäärin tapahtui onnettomuus liikennekoneella, ja liikenteen määrä oli murto-osa nykyisestä.

Vaikka uhrien kannalta onnettomuus on aina traaginen, on oikeastaan lohduttavaa huomata kuinka harvinainen on tämänkaltainen lentäjien virheestä aiheutunut onnettomuus ja kuinka perinpohjaisesti Rion koneen onnettomuutta käydään läpi.

Itse ainakin astun lentokoneeseen taas ensi viikolla rauhallisena ja turvallisin mielin. Luotan siihen, että (etenkin suomalais)pilotit osaavat myös lentää tarpeen niin vaatiessa!

Lainaus

Kulttuurin pääkaupunki – ja lasten

Ari Welling — Sun, 29 Aug 2010 07:07:01 +0000

Lomailimme Oslossa. Kaupungista kertovassa kirjassa Oslo väittää olevansa ”kenties maailman lapsiystävällisin pääkaupunki”. Väitettä perustellaan sillä, että Oslossa luonto on lähellä. Toisena perusteena on se, että tekemistä lapsille kaupungissa riittää.

Oli hyvä, että saimme käsiimme tämän kirjan. Muuten emme nimittäin olisi arvanneet alkuunkaan kaupungin olevan lapsiystävällinen. Kummastelimme neljän päivän ajan sitä eikö kaupunkia siivota ollenkaan. Kadut olivat roskaisia päivästä toiseen. Kyllä Turkukin on törkyinen sunnuntaiaamuisin, mutta illalla on taas jo siistiä.

Pahinta oli kuitenkin huumeidenkäyttäjien suuri määrä. Todisteen tästä saattoi löytää miltä tahansa metroasemalta tai pikkukujalta. Liikuimme kaupungissa neljän päivän ajan julkisilla kulkuvälineillä ja jokaisella metroasemalle piti nelivuotiaallemme tolkuttaa: älä koske MIHINKÄÄN. Huumeruiskuja lojui lähes jokaisella asemalla ihan näkösällä. Asemilla haisi kusi, varsinkin hisseissä, joita me lastenvaunulliset käytimme jatkuvasti.

”Oslo is perhaps the greatest children’s city compared with other capitals.” Kaikkea sitä kirjan sivuille painetaankin.

Paluumatkalla laivan leikkihuoneessa oli pitkästyneille vanhemmille tarjolla luettavaa. Tallink Silja oli päättänyt, että vanhempien sopi valita viihdykkeensä seuraavista aviiseista: Cosmopolitan, Kodin Kuvalehti, Hot and Now (häh?), Me Naiset, Anna, Lemmikki, Metsästys ja Kalastus, Pellervo (!) ja Merimies. Ankaran pohdinnan päätteeksi päädyin viimeiseen.

Suomen Merimiesunionin ay-lehteä en olekaan ennen lukenut. Tosin en ole Hot and Now –nimistä julkaisuakaan, mutta vältin kiusauksen.

Merimies-lehti kertoi minulle, että Kuljetustyöläisten kansainvälinen liitto ITF on hiljattain käsitellyt Norjaan liittyvää ongelmaa. Norjanmerellä sijaitsee useita öljy- ja kaasukenttiä, joista saavat leipänsä monet norjalaiset merimiehet. Merimiesten palkat ovat kuitenkin jääneet jälkeen. ITF:n Norrie McVicar totesi lehdessä: ”Tuntuu uskomattomalta, että Norja sallii toisen luokan työehtoja, palkkoja ja työsuhdeturvaa kansallisesti elintärkeällä alalla.”

Norja on ilmiselvästi varakas maa. Se, että hyvin menee, näkyy norjalaisista - vaikka he eivät pröystäilekään rahoillaan tai vaikkapa autoillaan. Norjalaiset ovat vaatimattomia.

Pääkaupunki ei silti vaivaudu siivoamaan katujaan tai viitsi puuttua huumeongelmaansa. Bensa on kalliimpaa kuin Ruotsissa, vaikka öljyä on omasta takaa. Öljy-yhtiöt eivät maksa merimiehille kunnon palkkoja.

Bensa lienee kovasti verotettua, verorahoilla saisikin monenlaista kivaa.

Lainaus

Naiste ja laste tuba

Ari Welling — Sat, 19 Jun 2010 07:21:34 +0000

Lomailemme Virossa. Ihan kuin kotimaassakin, joskus on vaikeaa löytää lastenhoitohuonetta.

Tarton uusimmassa ostoskeskuksessa törmäsin kuitenkin ihan uuteen ilmiöön. Ostarin pohjakartalta löytyi ilmiselvästi lastehoitohuonetta tarkoittava symboli. Huone oli kuitenkin nimetty “naisten ja lasten huoneeksi“.

No eihän siinä mitään, rohkea isä suuntasi tursuvavaippainen lapsi sylissään kohti tuntematonta.

Pian tuli kuitenkin ylitsepääsemätön este: lastenhoitohuoneeseen olisi pitänyt kulkea naistenhuoneen läpi. Siihen ei seikkailuhenkinen turisti-isäkään sentään pystynyt.

http://www.lounakeskus.com/eng/

Lainaus

Maailmanmatkaajan maraton

Jorma Kivistö / yle.fi — Thu, 16 Jul 2009 09:49:45 +0000

Nyt viimeistään, 12 juoksulenkin ja 150 km:n jälkeen, on aika tutkailla mille maratonille pitäisi tähdätä. Mahdollisuuksia on paljon.

Historiallisesta näkökulmasta tarkasteltuna maraton pitäisi juosta Marathonin kylästä Ateenaan. Myös ns. modernit maratonitkin alkoivat tällä juoksulla Ateenan olympialaisissa 1896. (Siitä ensimmäisestä maratonista vuonna 490 eaa kirjoitin aikaisemmassa blogikirjoituksessa Maraton – leikkiä kuoleman kanssa.)

Ateenassa juostaan nykyäänkin tämä klassikkomatka. Ateenaan kannattaa kuitenkin mennä vasta ensi vuonna, sillä silloin juostaan 2500-vuotismaraton, missä voi olla aivan erityinen tunnelma. Tänä vuonna juostaan vasta marraskuussa, joten kylmäkin voi yllättää.

Vielä sata vuotta sitten ei ollut päivän selvää, kuinka pitkä matka maratonilla pitäisi juosta. Edellä mainittu vuoden 1896 Maraton oli noin 40 km:n pituinen. Ensimmäinen nykyisen maratonin pituinen matka 42 195 metriä juostiin Lontoon olympialaisissa vuonna 1908. Silloin matkan startti oli Windsorin linnan luota ja sen haluttiin päättyvän stadionilla kuninkaallisen aition eteen. Senkin jälkeen matkan pituus vaihteli, kunnes vuonna 1921 Kansainvälinen yleisurheiluliitto määräsi matkan pituudeksi tuon Lontoossa juoksun matkan.

Jos Englannin ensimmäinen normannikuningas Vilhelm Valloittaja (asiakirjoissa hänet on tunnettu myös nimellä Vilhelm Äpärä) olisi 1000-luvulla rakentanut linnansa 2 km lähemmäksi Lontoota, juoksisivat maratoonarit tänään oikean ja inhimillisemmän 40 km matkan.

Lontoon maratonin reitti kulkee nykyään Thames-joen rantoja pitkin Tower-silta ylittäen. Maraton on suosittu tapahtuma Lontoossa (noin 24 000 juoksijaa) ja sillä kerätään vuosittain miljoonia puntia hyväntekeväisyyteen. Tämä tuo mukaan hauskoja karnevaalipiirteitä, mikä näkyy juoksijoiden asuissa. Sinne on kuitenkin vaikea päästä tänä vuonna juoksemaan. Ensinnäkin juoksu juostiin jo huhtikuussa. Toiseksi, sinne on aikainen ilmoittautuminen – enää ei oteta enää vastaan ilmoittautumisia edes ensi vuoden juoksuun. Kolmanneksi, ajoissakin tehty ilmoittautuminen oikeuttaa vasta arvontaan juoksupaikoista.

Kahdella tavalla voi kuitenkin ohittaa esteet myöhäisellekin ilmoittautumiselle. Hyväntekeväisyysluonteen vuoksi juoksija voi neuvotella itselleen osallistumisoikeuden sitoutumalla maksamaan tiettyihin hyväntekeväisyyskohteisiin tukun puntia. Toinen osallistumista helpottava koskee ikääntyneempiä juoksijoita, joilla on hyvä kunto. Esimerkiksi 40 - 60-vuotiaat miehet, joilla on alle 3 tunnin 15 minuutin maratontodistus tai himpun verran alle 50-vuotiaat naiset, joilla on 3 tunnin 45 minuutin alitus, voivat ilmoittautua ohi arvonnan.

Eipä onnistu näiden takaporttien käyttö. Mutta Lontooseenhan ehtii vanhempanakin, kuten 98-vuotiaan Fauja Singhin esimerkilliset suoritukset osoittavat.

Maratonien joukosta on viisi maratonia yli muiden. Tätä sarjaa nimitetään nimellä World Marathon Majors. Näillä maratoneilla hankitaan parhaita mahdollisia sijoituksia ja eniten pinnoja kerännyt mies ja nainen jakavat miljoona dollaria (mikä nyt ei niin kamalan paljon ole näinä heikon dollarin aikoina). Lontoon lisäksi sarjaan kuuluu Berliini, Boston, Chicago ja New York.

Berliinin maraton juostaan 20.9. Juoksupaikat on kuitenkin jo loppuunmyyty. Boston juostiin jo huhtikuussa. Chicago juostaan lokakuussa ja New York marraskuussa, mutta niihinkin on ilmoittautumisajat jo umpeutuneet. New Yorkissakin osallistujat arvotaan. Erityisesti New Yorkin maraton voisi olla upea kokemus elokuvista tutuilla paikoilla. New Yorkissa juostiin aluksi 1970-luvulla Central Parkkia ympäri, mutta vuodesta 1976 onneksi reittiä vaihdettiin mielenkiintoisemmaksi. Nykyään reitillä tutustuu monipuolisesti kaupunkiin: Staten Island, Brooklyn, Queens, Bronx ja Manhattan päättyen Central Parkiin.

Näyttää siis siltä, että en kilpaile tänä vuonna tuosta miljoonasta taalasta. Mutta muitakin eksoottisempia vaihtoehtoja löytyy. Honolulussa juostaan vasta joulukuussa ja sinne ehtisi vielä ilmoittautuakin, osallistujamäärääkään ei ole rajoitettu – heitä on paikalla arviolta 30 000. Maisemat ovat varmaan kauniita ja luulisinpa lämpöäkin riittävän Diamon Head –tulivuoren liepeillä. Ainoa heikko puoli on aikainen lähtöaika aamuyöstä klo 5. Ei sovi minulle.

Tiibetin maraton juostaan 3,6 km:n korkeudessa. Sinne ei ole nettisivujen perusteella suurta ruuhkaa. Viime vuonna loppuajan sai 46 juoksijaa. Tosin sivuilta ei löydy keskeyttäneiden määrää. Omalla viime syksyn Espoon rantamaratonin ajalla olisin ollut viime vuonna 8. nopein miesten sarjassa. Mutta täytyy myöntää, että Tiibetissä aikoihin pitää laskea hieman korkean paikan lisää. Harmi vain, että Tiibetissä juostaan jo samoihin aikoihin kuin tämä julkaistaan.

Lähempänäkin voisi juosta ensimmäisen maratonin maamme rajojen ulkopuolella. On syytä huomioida lentomatkojen negatiivinen vaikutus ilmastonmuutokseen.

Tukholman maratonille kulkee aavelaivaksi ristitty vuoro. Sinnepäin mentäessä laivalla olevat maratoonarit syövät pastaa ja menevät aikaisin nukkumaan. Palatessa juoksijat ovat niin väsyneitä, että menevät suoraan nukkumaan, elleivät ole jo sammuneet baaritiskille väkisin juodun puolikkaan tuopin ääreen. Tuo tunnelma olisi jännä kokea. Mutta tämäkin maraton on tänä vuonna jo juostu.

Tukholman maraton järjestettiin ensimmäisen kerran vuoden 1912 olympialaisissa. Vuonna 2012 Tukholmassa juostaan 100-vuotismaraton, jonka reitti kulkee mahdollisimman tarkkaan vuoden 1912 olympialaisten reittiä. Ehkäpä silloin sinne.

Enää en jaksa kahlata kansainvälisiä maratonsivuja. Entä kotimaassa. Maratoneja on Suomessakin kymmeniä. Parikymmentä vuotta sitten juoksin Helsingin maratonin. Pääkaupunkimme oli vielä silloin minulle uusi ja yllätyin reitin kauneudesta. Oli helppo lähteä alussa juoksemaan liian kovaa vauhtia. Tämän vuoden maratonille (15.8.) ehtii vielä ilmoittautua kuun loppuun asti.

Lenkkejä ja kilometrejä minulla on kuitenkin takana niin vähän, että juoksen myöhemmin. Viisi viikkoa on tässä vaiheessa kesää pitkä aika lisäharjoitteluun. Viime vuonna juoksin syyskuun lopulla Espoon rantamaratonin. Taidan juosta tänä vuonnakin. Reitti on nyt jo tuttu ja osaan ehkä kuitenkin viimevuotista hieman parempikuntoisena jakaa voimani paremmin.

Linkkejä:

YleX Iltapäivä: Rokkari kuntoon:

- Espoon rantamaratonille on lähdössä YleX Iltapäivän Aino Töllisen haastamat rock-artistit. YleX Iltapäivän sivuilta löydät juttuja ja vinkkejä juoksemiseen liittyen.

YLE Urheilun Mikko Hannula kirjoittaa maratonharjoittelustaan:

- Lahdessa juostaan 8.8. Veteraanien MM-maraton, jonne käsittääkseni kaikki yli 35-vuotiaat seuraan kuuluvat saivat ilmoittautua. Siellä mielenkiintoni kohdistuu YLE Urheilun sivuilla blogia pitävä toimittaja Mikko Hannulan juoksuun. Mikko on harjoitellut kovaa, koska tavoiteaikakin on 3.45. Onnea matkaan.

Dusteaters

- Viime blogikirjoitukseni jälkeen sain kannustavaa palautetta uudelta seuralta, jonka nimi on Dusteaters Running Club. Sivuilta löytyy paljon asiaa ja linkkejä juoksemiseen liittyen. Ei jäsenmaksua. Elämäntapajuoksijoille, joilla toisilla on aikatavoitteita, toisilla ei.

Lainaus

Miksi tyytyä kesäaikaan kun viisareita voisi pyöräyttää enemmänkin

Katri Vänttinen — Sat, 04 Apr 2009 06:00:00 +0000

Kellojen siirto kesäaikaan jaksaa ärsyttää vuodesta toiseen. "Vähän kuin toipuisi jetlagistä", totesi kollega hississä kesäajan ensimmäisenä arkiaamuna. Ja samasta asiastahan siinä on kysymys: aikaerorasituksesta.

Miksi aikaerorasitus sitten harmittaa vähemmän silloin kun se syntyy matkustamisesta eikä EU-määräyksestä? No, toisin kuin kesäajalla, matkustamisella on aina jokin tarkoitus, ja matkan ajankohdasta ja kohteesta voi päättää useimmiten itse. Akuutiksi ratkaisuksi kesäaikaraivoon voisikin ehkä sopia, että matkustaa maaliskuussa jonnekin toiselle aikavyöhykkeelle, jolloin jetlag-fiilikselle on oikea ja itseaiheutettu peruste.

Mutta lentomatkailu ei tietysti ole hyvä juttu ainakaan pelkän kesäaikatorjunnan takia, kun pikemminkin pitäisi pyrkiä pienentämään omaa ekologista jalanjälkeään. Voisiko kelloja siirrellä muuten vaan vapaaehtoisesti ja samalla valita oman aikavyöhykkeensä?

Lähikaukomatkailu säästää ilmastoa ja sopii myös kiireisille

Ehdotan lähikaukomatkoja. Ne voisi toteuttaa isossa hallissa, jonne myytäisiin "matkoja" eri puolille maailmaa. Matkalaukku pakattaisiin kuten oikeallekin matkalle, ja hallin eteisessä olisi ihan oikea terminaalitunnelma. Talvikamppeet jätettäisiin narikkaan, ja kellot siirrettäisiin kohdemaan aikaan. Kiireinen matkaaja marssisi suoraan hallin matkakohteeseen, mutta perinteisempi voisi istua virtuaalilentokoneeseen ja viettää muutaman tunnin turvavöissä perillepääsyä odotellen.

Halliin olisi rakennettu niin autenttinen ympäristö kuin mahdollista paikallisine ihmisineen, turisteineen, äänineen, hajuineen ja makuineen. Ja jokainen tietysti valitsisi itse miten matka-aikansa kuluttaisi. Majoitusvaihtoehtoja olisi tarjolla joka lähtöön, ja tarjolla olisi mahdollisuus omatoimimatkailuun tai opastettuihin kiertoajeluihin.

Toisten maailmojen tehotunnelmaa virtuaalikypärällä

Koska tilaan rakennetut lavasteet joka tapauksessa olisivat vain kulissia eikä paikallisia ihmisiäkään olisi riittävää määrää, intensiivisempää tunnelmaa haluavien olisi mahdollista käyttää lisäksi virtuaalikypärää, joka tuo äänet, hajut ja maut käytännössä oman pään sisään. Kypärään sisältyvän nettiyhteyden, kameran ja äänentoistolaitteiden avulla voisi päästä vielä lähemmäksi aitoa kohdemaata ja kommunikoimaan siellä jossain kaukana olevien ihmisten kanssa.

Maapallon oikeiden kohteiden lisäksi tarjolla voisi olla matkoja myös keksittyihin maailmoihin. Yhteistä näille kaikille olisi, että matka kestäisi lyhyimmilläänkin useampia päiviä, jona aikana matkalainen olisi täysin irti normaalista arjestaan ja aikavyöhykkeestään.

Virtuaalikypärä voi olla kaupoissa jo muutaman vuoden kuluttua ja se mahdollistaa nämä elämysmatkat vaikka omasta makuuhuoneesta. Mutta milloin nähdään se, että urheilu- tai messuhalli muuttuu vaikkapa kahden viikon virtuaali-Brasiliaksi, jossa pääsee keskelle Rion karnevaalitunnelmaa kypärällä tai ilman?

Lainaus