Blogit - elokvua

Taiteilija vai...Greenhouse III

Iikka Vehkalahti — Thu, 14 Oct 2010 06:45:00 +0000

Repliikki 1:” Hänelle tarjottiin 100 000 , mutta hän ei antanut lupaa leikata dokumenttiaan Saksan televisiolle”. Vastaus 1: ”Täydellisen typerää, tuollaista ei pitäisi kertoa nuorille dokumentaristeille”. Pelkistettynä siinä dokumenttimaailman yksi peruskonflikteista.

Keskustelun tapahtumapaikka oli Tochinan pieni kylä Kyproksella. Greenhouse-koulutusohjelman ( ihmisoikeusdokumentteja) vetäjä Sigal Yeahuda kertoi, kuinka Pirjo Honkasalo oli edellisenä vuonna vetänyt masterclassia nuorille, eri puolilta Eurooppaa ja Välimerta oleville dokumentaristeille. Ja kuinka Pirjo oli kieltänyt Saksan televisiota leikkaamasta Tanjuskaa, vaikka siitä oli tarjottu 100 000.

”Todella typerää” reagoi Mette Hoffman Mayer Tanskan televisiosta. ” Jos ihminen haluaa että hänen elokuvansa nähdään, hänen täytyy hyväksyä,e ttä siitä tehdään erilaisia versioita eri televisioyhtiöille.”

Näissä kahdessa mielipiteessä ei ollut kysymys vain siitä, kuka leikkaa eri versioita. Tehdäänkö uusi versio yhteistyössä ohjaajan kanssa tai antaako televisioyhtiö ohjaajalle rahaa ja aikaa tehdä uusi versio vai teurastaako tv-yhtiö dokumentin haluamakseen paljon ohjaajaa kuuntelematta.

Kysymys oli myös perusajattelusta. Nähdäänkö dokumenttielokuva taiteen yhtenä muotona vai tuotantomuotona, joka valmistaa tuotteita kulutukseen, ennenkaikkea televisiolle.

Niiden vuosien aikana, mitä olen ollut Dokumenttiprojektin tuottajana on tuottamis-ajattelu korostunut selkeästi. Kaikin eri tavoin on rakennettu bisnesmalleja tuotantoyhtiöille, jotta ne toimisivat normaalien yritysten tavoin ja televisioyhtiöiden rooli dokumenttien tuottamisessa on korostunut.

Ja henkilökohtaisesti, kyllä : suuri osa dokumenteista on tuotteita, joita ammattitaidolla ja säädyllisyydellä voidaan modifioida eri välineisiin tai eri ohjelmapaikoille ilman, että dokumentti siitä kärsisi.

MUTTA: on ehdottomasti myös dokumenttielokuvia, jotka ovat luonteeltaan ainutlaatuisia taideteoksia. Aivan kuin on bulkkikirjallisuutta, jota tulee ja menee ja mestariteoksia, jotka jäävät historiaan.

Ja tällaisten töiden asema on kuin kirjojen. Siinä vaiheessa , kun kirja tai elokvua julkaistaan ne ovat käyneet lävitse luovan prosessin, jossa luoja/tekijä on ollut keskeinen henkilö. Ei kenellekään tule mieleen, että kustannusyhtiö voisi vapaasti editoida tai kirjoittaa esimerkiksi Sofi Oksasen Puhdistusta. Samoin on myös aivan parhaiden dokumenttielokuvien kohdalla.

( Voi olla, etä Sofi haluaa kirjoittaa teoksensa parin vuoden kuluttua uudestaan tai muuttaa sitä, voi olla että dokumenttiohjaaja haluaa leikata työnsä uudelleen. Kyllä se on mahdollista, mutta silloin se on tekijän päätös).

Niinpä, niin paljon kuin tuenkin esimerkiksi sitä, että Dokumenttiprojektin suomalaisista elokuvista tehdään eri versioita, samanaikaisesti: kaikin voimin on tuettava ajattelua dokumenttielokvuan ainutlaatuisesta luonteesta, tuettava nuorten tekijödien pyrkimystä luoda jotain ainutlaatuista, ehdotonta.

Muuten dokumenttielokuva vajoaa vain teolliseksi tuotannoksi ilman todella suurta sielua.

Lainaus

Tuoreita tuulia, Greenhouse I

Iikka Vehkalahti — Wed, 13 Oct 2010 06:18:43 +0000

Dokumenttimaailma laajenee koko ajan ja tekijöitä tulee uusista maista. Ja he tuovat tullessaan sekä keskeneräistä osaamista että raikkaita uusia tuulia ja ajatuksia. Niin myös Välimeren alueen Greenhouse-projekti.

Greenhouse on lähtenyt liikkeelle Israelista ja sen tarkoituksena on ollut kerätä yhteen Lähi-idän elokuvantekijöitä puolueettomalle maaperälle kehittämään koulutusohjelman kautta feature-dokumenttielokuvia pääasiassa ihmisoikeuskysymyksistä. Niinpä mm. Sundance Instituutti on ollut tukemassa aloitetta alusta lähtien.

No israelista lähteneen hankkeen, vaikka tukijoina olisi kuinka Artea ja Sundancea, ei ole ollut aivan helppoa saada kattavaa ohjaajakuntaa koolle , vaikka tapahtumat on järjestetty yleensä Turkissa, viimeksi ilmeisesti Gaza-laiva selkkauksen takia Kyproksella.

Greenhousessa itsessään kehitetyt elokuvat eivät ole olleet mitenkään Israelin hallituksen politiikkaa myötäileviä, voi sanoa: hyvin päinvastoin. Mukana olleet harvat israelilaiset kuuluvat maan pieneen kriittiseen vähemmistöön ja palestiinaisten elokuvantekijöiden mukanaolo on sinänsä olltu poliittinen kannanotto.

Greenhouse on kehittynyt myöskin selkeämmin yleis-eurooppalaiseksi. Viimeisessä tapaamisessa, jossa paikalla oli mm. Arten, BBC:n, DR:n edustajat, elokuvantekijöitä oli Gazasta, Länsirannalta, Marokosta, Ukrainasta, Hollannista, Libanonista, Dubaista, Jordaniasta, Serbiasta, Kosovosta, Ranskasta, Ruotsista, Venäjältä ja Israelista.

Ja millaisia projekteja?

En ollut koskaan kuullut Frontex- organisaatiosta, jonka EU on perustanut suojelemaan ja vartiomaan EU:n rajoja. Frotexin päämaja on Varsovassa. Organisaation tehtävä on yksinkertaistettuna estää laittomia maahantulijoita pääsemästä Eurooppaan. Tässä työssä Frontex käyttää niin riskianalyysia, eri välineitä kuin Rabittejakin. RABIT ( Rapid Border Invertion Team, a task force of 600 specialists from Member State Border Guards).

Ja kuka kiittääkään Frontexin puolesta Euroopan rajoja suojelevia rajavartioita ( joita on huimat 400 000) jollei Frontexin suomalainen johtaja Ilkka Lehtinen, joka on rakennuttanut varsovalaisen asuntonasa 11 kerrokseen tietysti oman saunan.

Kymmenien maahanmuuttajadokumenttien keskellä on virkistävää ja ajatuksia herättävää katsoa Helge Rennerin materiaalia, jossa erittäin hyvin ja näkemyksellisesti kuvataan maahanmuuttajien maahantuloa estävien työtä ja ajattelua. Tulossa joko tv-dokumentti tai dokumenttielokvua ( jota tekijä haluaisi, mutta joka on kyllä haastava tehtävä kenelle tahansa).

Moskovasta tullut Nikita Sutyrin esitteli projektin nimeltä Faceless. Se kertoo Venäjällä kasvavasta anti-fasistisesta liikkeestä, joka on turvautunut väkivaltaan turhautuneena fasistien hyökkäyksiin ja vallassaolevien yhteistoimintaan uusfasistien kanssa. Myös antifasistit kätkevät kasvonsa ja käyttävät väkivaltaa saaden ei välttämättä hyväksyntää, mutta ymmärrystä usealta johtavalta intellektuellilta.
Erinomaista ja koskaan näkemätöntä materiaalia ja jälleen kysymys. Onko lopputulos terävä, viiltävä journalistinen dokumentti vai rakkaustarinan ympärille kiedottu elokuva ?

Serbialaisen Goran Stonkovicin In The Darkin luonteesta ei ole epäilystäkään. Nuoesta kaivostyöläisestä ja kaivostyöstä allegoriana Serbian tilanteelle kertova dokumentti on elokuvaa lupaavimmillaan. Äärettömän näkemyksellinen ja sävykäs kuvaus yhdistyy aitoon suhteeseen mielenkiintoisen päähenkilön ja hänen kaivostyöläis-isänsä kanssa. Ja: kuvatakseen elokuvan loppuun omia rahojaan käyttänyt Goran tarvitsisi vain 15 000 euroa. Pakollisia kuluja varten. Länsi-Euroopassa sama summa käytetään elokuvan miettimiseen.

Olivier Serticin elokuvasta Strike Hard ei tule välttämättä lainkaan mestariteosta. Mutta oli mielenkiintoista, miten elokuvaohjaaja on mukana rakentamassa homofobian vaivaamaan Kroatiaan pelkästään homoista koostuvaa jalkapallojoukkuetta.Samana viikonloppuna Belgradissa homojen vastaiset hakkaavat kymmeniä poliiseja... Eikä Olivier ole ainoa, joka mainitsee innoittimiensa joukossa suomalaisen dokumenttielokuvan, tässä tapauksessa Mika Ronkaisen Freetiem Machos.

Ruotsalais-iranilaisen periskunnan Nima ja Maryam Sarvestanin journalistinen dokumentti Those who said NO ei kerro pelkästään sisaren pyrkimyksestä vapauttaa vihreän vallankumouksen aikana pidätetty veljensä, vaan ennenkaikkea vuoden 1988 tapahtumista, jolloin Ajatollah Khomeni oli antanut salaisen käskyn, joka johti laajamittaisiin teloituksiin vankiloissa.

Jne... Totta monet jutut ovat kaukana Kotikadun, Salattujen elämän ja Uuden Päivän Suomesta. Mutta maailma onkin paljon suurempi mitä keski-illan ohjelmat suomalaisessa televisiossa kertovat. Jotkut Greenhousen tuotannoista päätyvät kolmasulottuvuus.fi alustalle, ehkä yksi Dokumenttiprojektiin ja ehkä yksi toivon mukaan esim. Ulkolinjaan. Ja FST:n dokumenttiprofiiliin oli tarjolla myös 1-2 laatutuotantoa.

Lainaus

Ja näin Tanskassa

Tue Steen Müller — Mon, 05 Oct 2009 18:31:08 +0000

... and the still young documentary festival in Copenhagen announces some audience attractions for its coming festival, November 6-15: We are now in the final stages of programming for CPH:DOX 2009, and we will regularly be announcing selected titles and revealing what else is in store in November here on the website. This year marks the 40th anniversary of the liberalisation of visual pornography in Denmark as the first place in the world. One of this year's special series will focus on the most popular documentary genre of them all and will highlight what sex on film also is. Amongst other titles, we will screen the brand new Swedish feminist film project 'DIRTY DIARIES' by Mia Engberg, which provokes more than mere reflection.

There is also plenty political provocation in the political section of the programme, which is as strong as ever. We look forward to showing audiences the adaptation of Naomi Klein's revealing bestseller 'THE SHOCK DOCTRINE', which she has headed in collaboration with Michael Winterbottom and Matt Whitecross. We also welcome the the fearless activist duo The Yes Men and their newest film 'THE YES MEN FIX THE WORLD' (photo). (See filmkommentaren.dk).

In a videocracy the image rules. In Italy all images are owned by one man. The succesful and surreal media revolution of Silvio Berlusconi is the subject of 'VIDEOCRACY', which has been selected for the year's DOX:AWARD competition. Politics and plastic boobs are part of a systematised symbiosis in the country, where Silvio Berlusconi has recently appointed one of his former TV bimbos Minister for Equality.

Director Erik Gandini of the Swedish film collective ATMO grew up in Italy himself and zaps from the hopeful karate-singer over the powerful TV agent with Mussolini on his phone to the ultra cynical pimp of the paparazzi, who blackmails celebrities with his photos. 'VIDEOCRACY' has been one of the most talked about films in the international film festivals in Venice and Toronto this autumn, and it is a frightening diagnosis of the state of democracy in a country, where the dream om fame has seduced all common sense, and where power and entertainment are two sides of the same complex matter.

http://www.cphdox.dk

YES MEN FIX THE WORLD ja SHOCK DOCTRINE ovat Dokumenttiprojektin ensi kevään ohjelmistossa. VIDEOCRACYn tulee puolestaan tarjoamaan suomalaisille Jenny Westergårdin ansiosta FST

Lainaus

Fassbinder ja Pasolini

Tue Steen Müller — Sat, 18 Apr 2009 09:45:21 +0000

A conference called ”Pasolini and Fassbinder: the European legacy between Utopia and nihilism” is to be held at Cardiff University, April 25-26. The interesting programme is to be found via the link below. Here is an excerpt from the introductory text:

In an age when Europe is increasingly perceived as an administrative and bureaucratic machine unable to inspire socio-political passion, it is perhaps time to bring back Walter Benjamin’s reflections on Paul Klee’s Angelus Novus: what if it is only by directing our gaze to the ruins of the past that we might be able to think the New? What if, more precisely, we can imagine a truly alternative vision of Europe only by redeeming the utopian spark betrayed by key events in Europe’s recent past?
Pasolini and Fassbinder are amongst the last radical authors to have emerged in Europe. Born in Italy and Germany, they inherited a traumatic social and political past which they chose to address either directly or via different topics related to the cultural memory of Europe…

http://www.cardiff.ac.uk/euros/newsandevents/events/pasolini.html

Lainaus