Blogit - ulkoministeriö

Jos Suomi olisi kuin Peru...

laitinen_yle — Sun, 21 Nov 2010 18:07:45 +0000

Lima, Peru
Jos helsinkilaisen kerrostalomme avara tontti olisi Perun paakaupungissa Limassa, niin tonttia kiertaisi korkea tiilimuuri, jonka paalla olisi teravia lasinpalasia ja niiden paalla sahkoaita. Raskaan rautaportin kautta paasisi pihamaalle. Sisaankaynnisssa paivystaisi 'talonmies' 24 tuntia aseen kanssa tai ilman.

Limalainen pelkaisi taloamme. Ei aitoja, ei mitaan, ja silti suomalaiset tuntevat olonsa hyvin turvalliseksi. Ovatkohan he ihan oikeasti yhta sinisilmaisia kuin silmansa? Kummallista tama suomalaisten elama.

Perun presidentti Alan Garcia esitti vetoomuksen Machu Picchun aarteiden palauttamisesta pääkaupunki Limassa, mielenosoitusmarssin yhteydessä, 5. marraskuuta 2010.

Kuva: EPA / Paolo Aguilar

------------------------------------------------------------------------------------------------

Jos olisin alkanut pelata kaikkia ulkoministerion Perun matkustustiedotteen vaaroja, niin koko Perun matka olisi jaanyt tekematta. Se olisi ollut todella vaihinko ja Machu Picchukin nakematta.

Ulkoministerion matkustustiedotte:
http://formin.finland.fi/public/default.aspx?contentid=66386&nodeid=1573...

Ensimmainen lause on:
“Peru on melko turvallinen matkailumaa. Valta mielenosoituksia seka matkustamista Huancavelican, Ayacuchon ja Juamin maakuntiin.”
(Tarkennus: miksi menna alueille, jossa huumesotaa kaydaan)

Varsinaisen tiedoteosan ensimmainen lause kuitenkin on:
“Perussa ovat viime aikoina lisaantyneet matkailijoihin kohdistuneet aseelliset ryostot.”

Mita siis uskoa?

Tallaisten matkustustiedotteiden hyva puoli on, etta ulkoministerio on puhdistanut niista kaunistelevan, dipolomaattisen kielensa. Matkailijan ei kannata kuitenkaan kuvitella, etta vaara vaanii jokaisen nurkan takana. Oma terve jarki ja normaali varovaisuus on aina paikallaan maassa kuin maassa.

Kuka kaskee esimerkiksi Helsingissa menemaan lauantai-iltana tuiterissa rautatieaseman nurkille hortoilemaan. Oma syynsa, jos tulee hakatuksi tai ryostetyksi.

Siis oma syyko? Ei kait, yhteiskunnanhan pitaisi olla sellainen, etta ketaan ei ryosteta, raiskata, mukiloida, huiputeta ….... niin pitaisi, mutta kun maailma ei ole viela valmis. Ei Suomessakaan.

Lima oli kuulemma parisenkymmenta vuotta sitten varsin turvaton kaupunki. Sen jalkeen turvallisuuteen on kiinnitetty paljon huomiota. Yksinkertaisesti poliiseja ja aseistettuja turvamiehia on lisattu joka puolelle. Kauheaako? Eiko valistuksella ole saatu mitaan aikaan? En tieda.

Joka tapauksessa poliisien ja monien turvamiesten oikealla lonkalla roikkuu nakyvasti jarea revolveri. Kotelon paalla on valmiina kuusi isoa patruuna, jos lisaa tulivoimaa tarvitaan nopeasti.

Tuollainen varmasti alkaa pelottaa jo roistojakin. Mina kuitenkin tunsin oloni varsin turvalliseksi, vaimoni tosin minua vahemman. Asuimme Mirafloresin alueella, joka kuuluu Liman parhaimpiin, keskustassa on rauhattomampaa.

Suomessakin oli aikanaan passipoliiseja kaduilla, mutta eipa enaa. Ajelevat enaa vain autoillaan edestakaisin. Kylla kaipaisin niita konstaapeli Reinikaisia takaisin, mutta ei kuulemma ole rahaa.

Perulaiset niin Cuzcossa kuin Limassakin olivat harvinaisen ystavallisia ja auttavaisia, vaikka espanjankielesta oli muistissa vain muutamia sanoja.

Yhtaan ei pelottanut ajella maaseutubusseilla paikasta toiseen. Eika ollut kallista: kahden tunnin matka 3 – 5 solia ( noin 1 -1,5 euroa). No, eivathan yleiset bussit suomalaisten veroisia olleet, mutta matka niillakin taittui.

Onko Peru sitten jotenkin erityisen turvaton ja rikollinen maa? Eipa oikeastaan. Afrikassa, Dar es Saalamissa, oli pahempaa. Ei Venajallakaan Suomeen verrattuna turvallista ole. Turisteja huitajaan kuten melkein missa tahansa maailamssa ja tavaroita varastellaan.

Minkahan takia monet suomalaiset turistit kuvittelevat, etta suurimmassa osassa maailmaa asiat olisivat yhta jarjestyneita ja turvallisia kuin Skandinavian maissa....Saksasta nyt puhumattakaan.

Me olemme poikkeus maapallolla. Kylla varmaan perulaista ihmetyttaisi tulla Suomeen, kuin lintukotoon.

Toista se on Perussa ja nyt lainaan ulkoministeron matkustustiedotetta:

“Suositussa matkailukaupungissa Arequipassa, mutta muuallakin Perussa on viime aikoina ollut joitakin ulkomaalaisiin turisteihin kohdistuneita taksiryostoja, joissa autoon on hetken matkustamisen jalkeen noussut pari, kolme ulkopuolista. He ovat kidnapanneet turistit useaksi tunniksi, vineet nailta arotavarat ja vaatineet pankkikortin tunnuksia, minka jalkeen on kayty tyhjentamassa pankkitili.”

Tallaistakin sattuu, mutta ei se maan tapa ole. Kannattaa noita takseja kuitenkin vahan vilkaista ennen kuin sisaan astuu. Taitaa olla suurin osa enemman tai vahemman laittomia. Kysy ensin hintaa, pane ovet ja ikkunat lukkoon alaka ota matkalta muita kyytiin.

Vaihtorahatkin kannattaa tarkistella, silla vaaraa rahaa on paljon liikkeella. Kokemusta on, pari kertaa tuli vaara 5:n solin kolikko ja kerran 50:n ( noin 15 €)

Niin viela yksi juttu: ala kuvittele, etta jalankulkijoilla olisi Perussa joitakin oikeuksia edes suojateilla. Autoilijoilla sen sijaan on. Perussa Suomen Autoliitto taputtaisi kasiaan.... vai taputtaisiko?

Lainaus

Surkastuneet rutiinit

Kati Juurus — Mon, 01 Mar 2010 10:41:31 +0000

Ulkoministeriön historiaa tutkinut poliittisen historian professori Timo Soikkanen lainasi kirjassaan tuolloin eläkkeelle lähtevää suurlähettiläs Joel Toivolaa: ”Diplomaattien työ on surkastunut lukemis-,tutkimus-, ja ajattelutyöstä pelkän rutiinin hoitelemiseen.”

Käytyäni tutustumassa parin ei-niin-keskeisen suurlähetystön työhön, tuli tunne, että ei sitä rutiiniakaan nyt niin älyttömästi aina ole hoideltavana.

Se ei ole suurlähettiläiden vika. Ohjelmaa varten jututin useita kokeneita diplomaatteja Suomessa ja ulkomailla. He olivat auttavaisia, miellyttäviä, vieraanvaraisia ja sivistyneitä ihmisiä. Varmasti diplomaatteja par excellence (vertaansa vailla).

Jos Suomi haluaa välttämättä ylläpitää edustustoa vähäpätöisimmissäkin EU-maissa paitsi Maltalla (ja eikös tällä politiikalla loukata Maltaa?), jonkun niissäkin lähetystöissä pitää olla töissä.

Sama pätee kaukomaiden pikkulähetystöihin, joissa mainitsemisen arvoiseksi saavutukseksi yltää jo suomalaisen muusikon saaminen maahan vierailulle. Onko se auttavaisen, miellyttävän ja sivistyneen diplomaattikunnan väärinkäyttöä? Ei, jos diplomaateilta itseltään kysytään.

Suomen virallinen linja ulkomaan edustautumisesta on kirjattu alivaltiosihteeri Antti Sierlan viime syyskuussa laatimaan raporttiin. Selvityksen pääsisältö on, että edustustoverkko on hyvä tällaisenaan. Jos muuttaa pitää, niin mieluummin lisätään edustustoja kuin karsitaan. MOT-ohjelmassa Tungos diplomaattikutsuilla ulkoministeri Alexander Stubb katsoi edustustoja tarvittavan lisää erityisesti idän suunnalla. Tunisin suurlähetystöstä hän on valmis luopumaan, tosin vasta pitkän ajan kuluttua – syksyllä lähetevän suurlähettiläs Laura Reinilän tilalle on näet jo valittu uusi suurlähettiläs.

On ymmärrettävää, että ulkoministeriö haluaa pitää kiinni aikojen kuluessa kasvatetusta verkostosta kuin saavutetusta edusta. Mutta ihan oikeasti – tarvitaanko Limassa ja Lusakassa, Bratislavassa ja Bukarestissa sen enempää suomalaisdiplomaatteja kuin Tunisissakaan?

Ulkoministeri perusteli verkoston laajuutta mm. peruskansalaispalvelun tarpeella. Limassa? Bratislavassa? Toisaalta kansalliset intressit ovat ulkoministerin mielestä jälleen nostamassa päätään ulkopolitiikassa – siitä huolimatta, että EU rakentaa parhaillaan uutta yhteistä ulkopoliittista hallintokoneistoa.

Voi olla, että ulkoministeriössä joudutaan vielä miettimään asiaa uusiksi. Valtion tuottavuusohjelmassa määrätään ulkoministeriön karsimaan vuoteen 2015 mennessä vielä 93 henkilötyövuotta.

Lainaus

Kun dokumentti vaikuttaa.

Iikka Vehkalahti — Mon, 16 Feb 2009 12:13:04 +0000

Selaan ulkoministeriön toimeksiannosta laadittua tutkimusta yritystoiminnan ja ihmisoikeuksien välisestä suhteesta ja mietin, että dokumenttielokuva voi tosiaankin vaikuttaa. Arto Halosen Pyhän kirjan varjo on aiheuttanut reaktioita paitsi maailmalla myös Suomessa.

Akatemiaprofessori Martti Koskenniemi on varmasta kansainvälisesti arvostetuimpia suomalaisia. Hän on paitsi professorina Cambridgessä myös Erik Castren instituutin johtaja. Instituutti on julkaissut nyt oikeustieteen tohtori Merja Pentikäisen tutkimuksen ” Yritystoiminta ja ihmisoikeudet”.

Tutkimuksessa todetaan mm. että "Suomessa ei ole vielä totuttu arvioimaan yritystoimintaa ihmisoikeusnäkökulmasta ja että….. toisinaan todetaan, että avoin ja tasavertainen suomalainen yrityskulttuuri luo jo sellaisenaan … hyvän toimintastandardin.”

Tämä itsestään selvyytenä pitäminen onkin johtanut siihen, että suomalaisten yritysten ihmisoikeusosaaminen on hyvin ” kapealla pohjalla” ja myös Suomen julkinen hallinto ei ole - verrattuna Pohjoismaisiin naapureihimme - kovinkaan aktiivinen.

Niinpä tutkimus sisältääkin lukuisia suosituksia alkaen lainsäädännöstä. ( Kts. www.helsinki.fi/eci ) Tai tilaa tutkimus intlaw-institute@helsinki.fi.

Mielenkiintoista on, että niin tutkimuksen esipuheessa kuin johdannossakin nostetaan esille keskustelua liikkeelle sysänneenä Arto Halosen Turkmenistan-elokuva, jonka esitys on muuten juuri tänään New Yorkissa Open Societyn (Soros) järjestämänä. Viikonloppuna elokuvaa esitti maailmankuulu MoMa.

Lainaus