Blogit - vaalirahoitus

Mielihyväshopparit Asterixin kylässä

Timo Harakka — Wed, 27 Jun 2012 19:40:44 +0000

Mantereen äärimmäisellä reunalla sijaitsee pieni idyllinen kylä, jossa asuu ehkä vähän sivistymätön, mutta rehellinen ja yhteenhitsautunut kansa. Se puolustaa omaa kulttuuriaan taistelemalla rohkeasti suurta imperiumia vastaan.

Ei ihme, että Asterix puhuttelee suomalaisia. Onhan pieni kansamme sinnitellyt vuosisatoja suurvaltojen puristuksissa.

Mutta ei tässä ole mitään suomalaista, kaikki kansat kokevat niin. Ateenan kaduilla osoitetaan mieltä Euroopan unionia vastaan. Melkein jokainen britti vastustaa Brysseliä. Ja Asterix peilaa ranskalaisten samanlaisia pelkoja, tilattiinhan se tilattiin aikanaan René Goscinnyltä ja Albert Uderzolta nimenomaan vastavedoksi amerikkalaiselle ylivallalle.

Euroopan unionin tarkoitus oli hälventää kansallistuntoa, mutta kävikin päinvastoin. Vasta, kun vastassa on kasvoton ja pelottava imperiumi, tuo paikallinen identiteetti, joka vielä äsken tuntui vanhanaikaiselta, nouseekin tärkeäksi ja välttämättömäksi.

Monimutkaiset globaalit ongelmat aiheuttavat kansalaiselle päänsärkyä. Mutta helposti määriteltävä yhteinen vihollinen antaa elämälle tarkoituksen. Ulkopuolinen uhka torjutaan taikajuomalla – tämäkin on suomalaisittain tuttu ratkaisu.

Mutta mitä kansalainen voi muutakaan tehdä? Hänen ainoa aseensa on lyijykynän pätkä, joka annetaan joka neljäs vuosi kansakoulun jumppasalissa. Vain tyhmä kuvittelee voivansa oikeasti vaikuttaa monikansalliseen hallintoon ja talouteen. Kansalaisen valta on kaventunut symboliseksi, joten hän äänestääkin symbolisesti: muutosta vastaan, maailmaa vastaan, valtaa vastaan.

Ensi viikolla puhumme Raimo Sailaksen kanssa Tuntemattomasta sotilaasta ja suomalaisten ikuisesta kaipuusta talvisodan henkeen, jolloin ei tarvitse kysellä, vaan totellaan. Mutta jo tällä viikolla 10 kirjaa vallasta –ohjelman sarjakuvateos antaa politiikasta surkuhupaisan kuvan. Asterixin viesti on selvä: demokratia on turhaa, poliitikot lupaavat yhtä ja tekevät toista, kansanedustajat ovat turhaa väkeä.

Tämä surettaa ohjelman vierasta, Suomen Elokuvasäätiön toimitusjohtajaa Irina Krohnia, joka vietti yksitoista vuotta eduskunnassa vihreiden edustajana. Hänen mielestään poliitikot ovat kauttaaltaan fiksuja ja jopa mukavia ihmisiä, mutta he joutuvat vastaamaan vastuuttomien kansalaisten mahdottomiin vaatimuksiin.

”Edustuksellinen demokratia on mennyt sellaiseksi, että kansalaiset täydellisen vastuuttomasti ovat tällaisia mielihyväshoppareita, tulevat samaan aikaan sanomaan, että verot vaan alas ja lisää palveluita.”

Asterix ja Caesarin lahja on ainoa albumi, jossa gallialaiskylä käy vaaleja, koska päällikkö Aladobix saa haastajan. Mutta kesken suuren vaalikeskustelun roomalaiset hyökkäävät ja koko kylä joutuu puolustautumaan. Enää ei tarvitse vaivata päätään millään demokratialla, toteaa ohjelman vakiovieras Anna Kortelainen:

”Siitä tuli tällainen kekkoslainen konsensus, päästiin suomalaista tyydyttävään ratkaisuun: ei tullutkaan mitään konfliktia. Kansa ei repeydy kahtia, mikä on pahinta, mitä meille voi tapahtua.”

Mutta mikä on vaihtoehto demokratialle, mikä voisi korvata nuo parjatut poliitikot? Suomessakin vallitsee puolivirallinen varjovalta, jota käyttävät etujärjestöt, niin sanotut asiantuntijat, virkaeliitti ja talouden takapirut, joita ei valita vaaleilla. Päinvastoin, vaalit eivät vaikuta varsinaiseen valtaan – sen on Irina Krohn itse kokenut Säätytalon käytävillä:

”Muistan, kun olin ensimmäisissä hallitusneuvotteluissa, ja ainoissa kyllä myös, sinne lappaa Johannes Koromaa... ajattelin, että herran jumala, tässä on juuri saatu hirveästi ääniä ja ollaan kansan valitsemia, ja tulee kauhean näköistä jengiä kalvojen kanssa kertomaan ne faktat, jotka on sen neuvottelun reunaehdot.”

Asiassa on se iso paradoksi, että juuri Irina Krohn on vain pahentanut poliitikkojen halveksuntaa, toki tarkoittamattaan. Hänen suurin saavutuksensa eduskunnassa oli laki vaalirahoituksen julkisuudesta. Se johti lopulta valtavaan vaalirahaskandaaliin, joka ryvetti kymmeniä poliitikkoja.

Torstai-illan 10 kirjaa vallasta –ohjelmassa vihreiden entinen kansanedustaja kertoo, miksi perussuomalaisia kohdeltiin tässä yhteydessä täysin epäoikeudenmukaisesti.

Kuuntele radiokolumni Yle Radio 1:n Kultakuumeesta!

10 kirjaa vallasta: Asterix ja Caesarin lahja, vieraana Irina Krohn. TV1 torstaina 28.6. klo 21:05.

Lainaus

Yleishyödyllinen yhteisö ja veroparatiisi

laitinen_yle — Sun, 06 Mar 2011 15:51:12 +0000

Vaalien alla yleishyödyllisiä yhteisöjä syntyy kuin sieniä sateella. Verottaja kertoo syynkin miksi.
”Puolueen, valitsijayhdistyksen, ehdokkaan tukiryhmän tai -yhdistyksen sekä muiden näihin rinnastettavien yhteisöjen saamat vastikkeettomat lahjoitukset ovat saajilleen verovapaata tuloa.”

Harmi kun en tarjoutunut ehdokkaaksi, niin olisin voinut perustaa yleishyödyllisen yhteisön. Se kuulostaa niin hienolta, aivan kuin olisi hyväntekijä.

”Edellä mainittuja yhteisöjä voidaan pitää yleishyödyllisinä yhteisöinä, jolloin ne ovat verovelvollisia vain elinkeinotoiminnan tulosta ja joistakin kiinteistöistä saaduista tuloista (tuloverolaki 22 §). Tämän vuoksi niiden varainhankintana saamat lahjoitukset eivät ole veronlaista tuloa.”

Perikuntani (jos perittävää jää) olisi aikanaan ilahtunut, jos he olisivat yleishyödyllisiä yhteisöjä.

”Yleishyödyllisen yhteisön saamasta lahjoituksesta tai sen testamentilla saamista varoista ei myöskään suoriteta perintö- ja lahjaveroa (perintö- ja lahjaverolain 2 §:n 1 momentti).”

Mutta miksi ihmeessä ylipäätään on organisaatioita, joitten ei tarvitse maksaa veroja toiminnastaan? Nehän ovat kuin veroparatiiseja.

”Yleishyödyllinen yhteisö on yhdistys, säätiö, osakeyhtiö tai muu juridinen yhteisö, jonka toiminnan yhteiskunnallisen hyödyn ja merkityksen katsotaan olevan niin huomattavan, että sille voidaan myöntää erityisiä verovapauksia.”

Hyvä tietää. Yleisradiokin, julkisen palvelun laitos, on katsottu niin yhteiskunnallisesti hyödylliseksi, että sen ei tarvitse maksaa veroja. Arvonlisäveroja kylläkin on maksettava.

Jos päättäisin tukea jotakin puoluetta tai sen ehdokasta, niin minun olisi ensin maksettava tuloistani vero, jonka jälkeen jäävällä summalla voisin tehdä mitä haluaisin.

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

LISÄYS: Itse asiassa tämän blogin jo kirjoitettuani päätin antaa pienen, symbolisen vaalitukisumman eräälle ehdokkaalle. Miksikö? Ihan vain sen periaatteen takia, että mitä useampia pieniä tukisummia ehdokas saa, sitä riippumattomampi hän on tukijoistaan.

"Kansan vaalituki" ei minusta ole ollenkaan huono ajatus. Ei tule turhia riippuvaisuuksia tukijan ja tuettavan välille. On naurettava ajatus, että muutaman kympin tai edes muutaman satasen summalla voisi lahjoa ehdokasta/edustajaa. Eikä siitä saa edes kohu-uutista.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lahjoituksesta en minä, eikä mikään yrityskään, voisi tehdä verovähennystä kuten Yhdysvalloissa.. Siellä vaikkapa tieteen, taiteen ja ilmeisesti (?) puoluetoiminnan tukemiseenkin tehdyt lahjoitukset ovat verovähennyskelpoisia. Tämä osaltaan selittää superrikkaiden avokätiset lahjoitukset eri tarkoituksiin. Vähennysoikeutta on ehdoteltu Suomessakin, mutta verottaja ei ole innostunut.

On tästä kyllä yksi poikkeus. Ay-liikkeen jäsenmaksut ovat vähennyskelpoisia ja näitä ammattiyhdistysliike sitten voi käyttää vaikka puoluetoiminnan tukemiseen, kuten on käyttänytkin. Siis ilman mitään jäsenäänestyksiä.

Verohallituksen ohjeet vaaliavustusten ja – menojen verotuksesta http://www.vero.fi/default.asp?path=5,40,87&article=9794&domain=VERO_MAIN
ovat mielenkiintoista luettavaa. Aika moni asia jää kuitenkin tulkinnanvaraiseksi. Siinä tulkinnanvaraisuudessa se sitten on se ehdokkaan kauhuskenaario.

”Ehdokkaan itsensä rahana saama vaaliavustus (esimerkiksi ehdokkaan omalle pankkitilille tai tilille, johon vain ehdokkaalla on käyttöoikeus) on lähtökohtaisesti hänelle veronalainen lahja. Ehdokkaan saama vaaliavustus on veronalainen lahja, jos samalta antajalta kolmen vuoden aikana saatujen avustusten ja mahdollisen muun lahjan määrä on yhteensä 4 000 euroa tai sen yli (perintö- ja lahjaverolaki 19a §).”

Siinäpä verottaja on ajatellut sopivasti neljän vuoden vaalikausia. Vaalien alla ehdokas siis voinee ottaa vastaan rahaa vaikka omalle tililleen alle 4000 euroa moneltakin erilliseltä lahjoittajalta kunhan rahaa käytetään vaalimenojen kattamiseen.

Mitenkähän verottaja määrittelee vaalimenot? Entä jos kaikkia vaaliavustuksia ei saakaan kulumaan? Voisiko loput siirtää sen varalle, että asettuu seuraavissakin vaaleissa ehdokkaaksi?

Sanonta ”muun lahjan määrä” on mielenkiintoinen. Mitähän sekin tarkoittaa? Riemukkaita suunnitteluillallisia, lentolippuja, hotelleja, ilmaispalveluksia vai mitä?

”Kun lahjan arvo nousee edellä mainittuun määrään (4000€), on lahjansaajan eli ehdokkaan annettava lahjaveroilmoitus. Pienemmistä summista lahjaveroilmoitusta ei tarvitse antaa. Verohallinto voi kuitenkin erikseen pyytää lahjaveroilmoitusta, jos on syytä selvittää, onko verovelvolliselle määrättävä veroa.”

Eipä kannata ehdokkaan riskeerata ottamalla omalle tililleen vaalitukea. Viisainta on perustaa tukiyhdistys eli yleishyödyllinen yhteisö. Silloin verottaja on todennäköisesti tyytyväinen. Ehdokas voi huokaista helpotuksesta tällaisissakin tapauksissa.

”Ehdokkaan puolesta suoraan kolmannelle osapuolelle maksetuista vaalikuluista ei yleensä synny ehdokkaalle veronalaista lahjaa. Oikeuskäytännössä on katsottu, ettei ehdokkaan puolesta maksetuista vaalimainonnan menoista syntynyt ehdokkaalle veronalaista etua, koska mainostamiseen käytetyt varat eivät olleet ehdokkaan määräämisvallassa (KHO 1981/2236).”

Sen sijaan osakeyhtiön vähemmistöosakkaankin kannattaa olla varovainen, jos yritys maksaa hänen vaalimainoksensa. Summa lisätään ehdokkaan henkilökohtaisiin tuloihinsa. Paras siis pyytää naapuriyhtiötä maksamaan. KHO:n äänestyspäätös löytyy vuodelta 1984.

Verottaja ei myöskään ymmärrä, että vaalikulut olisivat tulonhankkimiseksi ja säilyttämiseksi tarkoitettuja kuluja.

"KHO 1971/1686:
Kansanedustajaksi valitulla olleita vaalikuluja ei voitu vähentää tulon hankkimisesta ja säilyttämisestä johtuneina kustannuksina kansanedustajan toimesta saadusta tulosta. Verovuosi 1966."

Maalaisjärjellä tätä on vähän vaikea ymmärtää, koska tavallinen palkansaaja voi vähentää verotuksessa tulonhankkimisesta johtuvia kustannuksia. Toisaalta, kansanedustaja ei olekaan tavallinen palkansaaja, hänellä on monia käsittämättömiä etuja….jos sattuuu tulemaan valituksi.

Jos ei tule, niin henkilökohtaista vaalivelkaakin voi jäädä, eikä se ole mistään vähennyskelpoista. Sama tilanne on valituksi tulleellakin.

Lainaus

Pölhöpopulismia, pikkurahaa ja julkisia salaisuuksia

Kirsi Skön — Mon, 20 Apr 2009 13:39:04 +0000

Politiikan rahoituksesta on merkillisen vaikea tehdä juttua.

Haastattelujen saanti tökkii. Puoluetta lähellä olevan säätiön asiamies kieltäytyy haastattelusta, koska siitä "ei ole hyötyä". Puolueen nimeämä hallituksen jäsen kieltäytyy, koska on säätiön puheenjohtajan tehtävä kommentoida. Säätiön hallituksen puheenjohtaja kieltäytyy, koska ei enää ole puolueen virassa. Lopulta puolueessa virassa oleva säätiön hallituksen jäsen suostuu haastatteluun, mutta kieltäytyy kommentoimasta säätiön toimintaa.

Ammattiyhdistysliikkeen jäsenten rahaa löytyy sosiaalidemokraattisen puolueen tilinpäätöksestä vajaat 400 000 euroa vuosittain. Vanha perinne, kuulemma. Kyse on liittojen omille sisäisille poliittisille ryhmilleen antamasta tuesta, josta osa päättyy suoraan puolueille. Sdp myöntää pakon edessä, että rahaa tulee, mutta ei kerro mistä. "Liittojen asia tiedottaa", puolueesta sanotaan. Liitot taas eivät anna tietoa, koska on "puolueen asia tiedottaa". Ping-pong -peli päättyy ratkaisemattomana.

Erotuomarina tässä pelissä on hallitusneuvos Lauri Tarasti. Hänen vetämänsä toimikunnan pitäisi syksyyn mennessä uudistaa suomalainen puoluerahoitus tälle vuosituhannelle. Toisin kuin useimmissa Euroopan maissa meillä puolueiden ei tarvitse kertoa mitään yrityksiltä, yksityishenkilöiltä tai etujärjestöiltä saamastaan tuesta. Euroopan neuvostosta tulee kuitenkin paineita lisätä avoimuutta.

Puolueiden tukemisessa ei ole mitään pahaa. Äänestäjän kuluttajansuoja toteutuu kun tukijat tiedetään ja päätöksiä voi peilata tätä vasten. On luonnollista, että ammattijärjestöt, vaikkapa julkisia aloja edustavat liitot haluavat tukea puoluetta, joka kannattaa palvelujen säilyttämistä julkisina. On luonnollista, että yritysmaailma haluaa tukea puolueita, jotka ajavat niiden toivomaa verolinjaa. Siksi ei voi kuin ihmetellä, miksi näistä asiaoista puhuminen on niin vaikeaa.

Lainaus