Blogit - sääntely

Jakamistalous - kolikon kääntöpuoli

Anna Martela ja Viola Strandberg — Mon, 23 Feb 2015 18:48:31 +0000

Jakamistaloudesta on viime aikoina puhuttu paljon myös Suomen mediassa, ja erityisesti on keskitytty tämän uuden talouden muodon mahdollisuuksiin. Jakamis- ja välitystalous eivät ole vielä vakiintuneita vakiintuneita talouden muotoja Suomessa, mistä kertoo esimerkiksi Überin jatkuva vääntö viranomaisten kanssa siitä, onko kyseessä taksiliiketoiminta vai kyydinjakopalvelu ja millaisia säädöksiä siihen sovelletaan.

Monet jakamis- ja välitystalouden muodot ovat toistaiseksi niin pieniä, että vakiintuneita käytänteitä ei ole vielä muodostunut. Siksi nykyiset palvelut ovat pioneereja, joiden perusteella toimintatavat muotoutuvat. On hyvä tunnistaa se kulttuurinen ympäristö, jossa nämä pioneeripalvelut ovat syntyneet, ja huomata myös erot Suomeen verrattuna. Jakamistalouden ideaalit perustuvat siihen, että ihmiset voivat jakaa omistamiaan asioita silloin kun eivät niitä käytä, ja saada siitä korvausta. Tämän mahdollistamiseksi luodaan alustoja, joiden käyttäjistä kilpaillaan. Koska jakamistaloudessa ei välttämättä myydä ammattitaitoa, on myös hintataso yleensä alhaisempi kuin vastaavassa perinteisessä palvelussa.

Jakamistaloudesta tavalliseen talouteen

On myös otettava huomioon, millaisia muotoja palvelut saavat kasvaessaan. Monet Suomeenkin rantautuneista jakamistalouden malleista, kuten Über ja Airbnb, perustuvat siihen, että ne eivät ole tekijänsä päätoimi. Alkuperäinen idea on ollut luoda alusta, jonka avulla ihmiset voivat jakaa omistamiaan asioita ja taitojaan silloin kun eivät niitä itse käytä, eli satunnaisesti. Kun palvelu kasvaa, myös monet sen käyttäjät liukuvat lähemmäs yrittäjyyttä.

Nyt on se hetki, jolloin luodaan raamit sekä sille, miten välitys- ja jakamistaloutta käsitellään Suomessa, että sille, millaiset edellytykset uusien palvelujen syntymiselle tarjotaan tulevaisuudessa. Tämä vaatii uusia näkökulmia työhön ja yrittäjyyteen, sekä niihin liittyvään sääntelyyn. Ehkä koko jakamistalous terminä onkin vääristynyt, ainakin jos puhutaan isommista digitaalisista välitystalouden alustoista kuten Überista, koska silloin kyse ei ole enää pelkästä vapaa-ajan harrastuksesta, vaan liiketoiminnasta.

Siinä vaiheessa, kun jakamistalouteen kuuluvasta toiminnasta tulee täysipäiväistä, sen luonne muuttuu. Jos jakamistaloudella haluaa hankkia elantonsa, on oltava valmis toimimaan kuin täysipäiväinen yrittäjä. Joskus toiminta ja yhteiskunta joutuvat tällaisessa tilanteessa hankaukseen. Niin kauan kuin jakamistalouden toiminta on pienimuotoista, eikä pääelinkeinomaista toimintaa, on järkevää, että se pysyy joidenkin rakenteellisten instituutioiden ulkopuolella. Silloin se on verrattavissa esimerkiksi satunnaiseen vanhojen tavaroidensa myymiseen kirpputorilla. Milloin jakamistalouden luonne muuttuu? Missä määrin yhteiskunnan tulisi puuttua jakamistalouden toimintaan sääntelyin? Näihin kysymyksiin joudutaan ottamaan pian kantaa ja luomaan selkeät mallit joiden puitteissa voidaan rakentaa kestäviä jakamistalouden malleja Suomeen.

Suurin ja ammattimaisin liiketoiminta yleensä syntyy jakamistalouden mahdollistavan alustan tuottamisesta ja pyörittämisestä, ja tähän välitystalouteen ja sen sääntelyyn yhteiskunnan kannattaakin panostaa.

Ongelmia kuitenkin syntyy, jos työn tekijän oletetaan toimivan yrittäjän lailla, mutta alustan ylläpitäjä (esimerkiksi Über) hyötyy kohtuuttomasti suhteessa itse työn tekijöihin, tai jos työn tekijällä ei ole oikeuksia määrittää esimerkiksi työnsä hintaa.

Jakamistalous on myös median tulevaisuutta

Jakamistalous voi myös olla ideoiden jakamista, tai erilaisia yhteiskehittämisen malleja. Silloinkin tärkein osanen on toimiva alusta, joka mahdollistaa yhteistoiminnan välittämisen.

Myös median tulevaisuus on hyvin kiinni välitystaloudessa. Yhteisölliset palvelut kuten YouTube mahdollistavat sen, että kuka tahansa voi luoda sisältöä, ja saada potentiaalisesti yhtä laajan katselijakunnan kuin perinteisessä televisiossa. Nyt myös mediatalot ovat kiinnostuneet näistä pienimuotoisemmista tekijöistä, jotka parhaimmillaan saavat enemmän katsojia kuin kaupallisesti tuotetut ohjelmat.

Median kuluttajien osallistaminen esimerkiksi televisio-ohjelmiin on jo yleistä. Ylen suunnitelmissa on lopettaa toimitettu Ajankohtainen Kakkonen -makasiiniohjelma ja tuottaa tilalle A2-teemailtoja, joiden ytimessä on katsojien ottaminen sosiaalisen median avulla mukaan keskusteluohjelmaan.

Mediatalojen intresseissä on yhä enemmän osallistaa kuluttajia ei pelkästään ottamaan kantaa, mutta myös luomaan ja kehittämään sisältöjä median tarpeisiin. Kiinnostuksen kohteena ovat erityisesti innovatiiviset ja mielenkiintoisia sisältöjä luovat henkilöt.

Tällainen yksityishenkilö voi jossain tapauksessa olla myös vloggari jolla on kymmeniä tuhansia katsojia omasta takaa. Tällöin hämärtyy raja pienen ja suuren toimijan vaikutusvallan välillä.

Pienillä toimijoilla on kiinnostusta lähteä mediatalojen konsepteihin mukaan, mutta millä hinnalla? Jos isot toimijat haluavat parantaa ketteryyttään ja kiinnostavuuttaan nostamalla esiin pienimuotoisia toimijoita, jotka ovat saavuttaneet suosiota vaihtoehtoisissa mediakanavissa, kuten YouTubessa, voi syntyä myös ongelmia. Pienten toimijoiden innovaatiot voidaan valjastaa isojen mediatalojen käyttöön, ja parhaimmillaan siitä hyötyvät kaikki. Tässä piilee kuitenkin myös riskejä, jos vakiintuneita käytäntöjä ja sopimusmalleja ei ole. Mitkä ovat pienten toimijoiden oikeudet ja toisaalta oman toiminnan vastuu ideoiden jakamisessa?

Myös Yle on luonut media-alustoja, joilla pienet tekijät voivat luoda kiinnostavia materiaaleja ja jakaa niitä. Tällaisille aktiivisille medianluojille Yle on hyvä kanava saada näkyvyyttä ideoilleen. Tämä voi kuitenkin johtaa siihen, että saadessaan kiinnostavampia sisältöjä, joita se ei ole itse pystynyt tuottamaan, Yle hyötyy alkuperäisen tekijän kustannuksella.

Kun lähdetään luomaan yhteiskehittämisen malleja, ei aina ole itsestään selvää kuka voittaa. Kenelle kuuluvat yhteiskehittämisessä syntyneen tuotteen tekijänoikeudet, ja kuka saa suurimman taloudellisen hyödyn? Moni pieni tekijä voi lähteä suuren mediatalon yhteiskehittämiseen mukaan ajatuksella, että palkkioksi riittää projektista mahdollisesti saatava maine ja julkisuus, tai tulevat työmahdollisuudet. Jos suosio kuitenkin yllättää, voi palkitsemisjärjestelmä olla epäsuhdassa ideasta saatavaan taloudelliseen hyötyyn, joka menee alustan tarjoajalle eli mediatalolle. Yhteiskehittäminen, jossa monet toimijat kantavat oman kortensa kekoon, on eri asia kuin työsuhteessa olevien ihmisten innovointi yhteisen työnantajan hyväksi.

Voi olla, että Yle on yleishyödyllisen luonteensa vuoksi toimija, joka voi onnistuneesti käyttää yhteiskehittämisen tapoja sisältöjen luomiseen. Jos tällaisista jakamisen ja yhteiskehittämisen malleista halutaan luoda yleinen tapa toimia, on tärkeää, että luodaan myös jonkinlaisia rakenteita oikeuksien turvaamiseksi.

Jakamistalous toimii niin kauan kuin se on osa-aikaista ja pienimuotoista, kun siitä tulee kokoaikaista toimintaa, se ei enää ole jakamistaloutta vaan ihan tavallista taloutta, johon pitää soveltaa tavallista verotusta ja työsuhdemalleja.

Anna Martela on Etnografinen tutkimustoimisto Kennon toimitusjohtaja ja Viola Strandberg tutkimusjohtaja. Kenno on uudenlainen asiakasymmärrystoimisto, jonka mielestä ihmisten arjen kokemukset ovat äärimmäisen mielenkiintoisia. Kirjoitus on ensimmäinen kolmesta pienten ja suurten toimijoiden välistä yhteistyötä käsittelevistä blogikirjoituksista.

Lainaus

Tutkija: Jakamistaloudesta välitystalouteen sääntelyä kiristämällä

Tuija Aalto — Thu, 05 Feb 2015 19:35:13 +0000

Überin ja Airbnb:n kaltaiset USA:sta lähtöisin olevat jakamistalouden palvelut uhkaavat mullistaa henkilökuljetus- ja majoituspalveluja Euroopassakin. Mitä yhteiskunta voi tehdä edistääkseen innovatiivisuutta, uudistumista ja tervettä kilpailua markkinoilla?

“Luodaan markkinoiden markkinat, jossa valtio luo sääntelyllään puitteet, joissa välityspalveluita on helppo perustaa, ja joilla eri välityspalvelut kilpailevat keskenään” ehdottaa taloussosiologi Vili Lehdonvirta.

Liikenne- ja viestintäfoorumissa eilen puhunut Lehdonvirta toteaa, että sääntely mahdollistaa markkinat poistamalla esteitä, kuten informaation ja luottamuksen puutetta ja transaktiokustannuksia.

Sääntelyä on kolmenlaista: sosiaalista, juridista ja teknologiaan perustuvaa.

Sosiaalinen sääntely on “kehitysmaiden tapa mahdollistaa markkinoita”. Sosiaaliset verkostot on “maailman vanhin tapa vähentää kitkaa ja luottamuspulaa”. Ongelmaksi nousee helposti nepotismi ja yleensäkin homofilia - tehdään bisnestä vaan tuttujen ja omanlaisten kanssa. Juridinen sääntely poistaa kitkaa markkinoilta: On eri kokemus astua taksiin Delhissä ja Helsingissä. Hinnasta ei tarvitse joka kerta neuvotella erikseen. Säännelty palvelu yleensä vastaa luvattua, vaikka tuottaja olisi ennalta tuntematon.

Teknologian avulla säänteleminen mahdollistaa vaikka markkinoiden reaaliaikaisen säätämisen. Tämän tietävät virtuaalimaailmojen pelaajat kokemuksesta.

Teknologia sääntelykeinona ei ota huomioon ulkoisvaikutuksia

Lehdonvirta esitti LVM:n tilaisuudessa, että ryhdyttäisi jakamistalouden idean pohjalta luomaan välitystaloutta.

Välitystaloudessa sääntely voi olla hyvinkin tarkkaa ilman että se aiheuttaa merkittäviä suoria kustannuksia sen enempää sääntelijälle kuin sääntelyn alaisille toimijoillekaan. Mutta jos sovellukseen voi koodata säännöt, mihin valtiota enää tarvitaan?

Markkinapaikan tarjoaja, “yksityinen regulaattori”, menestyy luomalla markkinan, jossa sekä myyjien ja ostajien on hyvä olla, mutta valtion tehtävänä on ottaa huomioon myös muut intressit huomioon. Miten kyseinen säänneltävä toimiala nivoutuu yhteiskunnan muihin insituutioihin, Lehdenvirta muistuttaa.

Esimerkiksi Airbnb:n kautta tarjoavat nykyään majoitusta myös sijoittaja. Laajamittaisesta bisneksestä asuintalossa voi kuitenkin aiheuttaa haittaa talon asukkaille. Voi olla meteliä, talon yhteisöllisyys saattaa kärsiä. Yksityinen etu ja julkinen etu eivät käy täysin yksiin. Julkisen sääntelyn kuuluu ottaa huomioon kaikki intressiryhmät, tässä tapauksessa naapurit, Lehdonvirta kuvaa, ja antaa toisen esimerkin: Überissä kuskit on USA:ssa kieltäytyneet palvelemasta näkövammaisia asiakkaita vedoten siihen, ettei heillä ole välttämättä koulutusta erityisryhmien palvelemiseen. Suomessa takseilla on julkisen palvelun velvoite: henkilökuljetuspalvelua on tuotettava kaikille.

Työmarkkinat kehittyvät silpputöiden suuntaan

Työnvälityksen uusilla keinoilla on se vaikutus työmarkkinoihin, että resurssit jakaantuvat hienojakoisemmin. Yhden täyspäiväisen työsuhteen syntymisen sijasta neljä ihmistä voi saada keikkatöitä. Suomen sosiaaliturvajärjestelmää ei kuitenkaan ole suunniteltu jakamistaloutta silmälläpitäen, Lehdonvirta muistuttaa.

Sääntelyä siis tarvitaan - jopa hyvinkin tiukkaa sääntelyä, ohjaamaan markkinoita haluttujen yhteiskunnallisten vaikutusten suuntaan.

Siksi tarvittaisi markkinoiden markkinat, joilla toimijoita voitaisi ohjata sääntöjä muuttamalla, nykyistä joustavammin.

Jos palveluntuottajat ja asiakas pystyisivät helposti vaihtamaan rinnakkaismarkkinasta toiseen, kilpailu varmistaisi sen, että yksityisillä “regulaattoreilla” olisi tulevaisuudessakin kannustimet kehittää tehokkaita, sujuvia, kekseliäitä markkinapaikkoja. Avoimuusvelvoite puhkaisisi yksittäisen sovelluksen luoman kuplan ja toisi tämän markkinan osaksi yhteiskuntaa.

Sääntelemällä markkinoiden markkinaa valtiolla olisi keinot vaikuttaa siihen, miten välitystalous nivoutuisi muuhun yhteiskuntaan.

Sääntely kannattaisi luoda heti, eikä odottaa sitä, että kansainväliset palvelut ehtivät vallata markkinat yhä useammilla toimialoilla, kiirehti Lehdonvirta lopuksi.

Lainaus

Näin verkkoneutraliteettia perustellaan - Verkkoneutraliteetin sääntelyn kuulumisia Euroopasta

Janne Holopainen — Mon, 18 Aug 2014 18:47:56 +0000

Janne Holopainen on mediasääntelyn päällikkö Ylen lakiosastolla.

Tämä teksti on jatkoa helmikuiseen kirjoitukseeni ”Netinkäyttäjän perusoikeuksia pohditaan Helsingissä, Brysselissä ja Washingtonissa”. Esitän ensin katsauksen verkkoneutraliteetin eli internetin avoimuuden sääntelyssä Euroopassa helmikuun jälkeen tapahtuneeseen. Sen jälkeen jatkan helmikuisen kirjoitukseni pohdintaa verkkoneutraliteetin perusteluista. Kirjoitussarja jatkuu katsauksilla Yhdysvaltain tuoreeseen verkkoneutraliteettikeskusteluun ja internetin videoliikenteen hinnoittelun vaihtoehtoihin.

Verkkoneutraliteetin sääntely Euroopassa, helmikuu–elokuu 2014

Suomalainen verkkoneutraliteettisäännös on edelleen eduskunnan käsiteltävänä osana uutta tietoyhteiskuntakaari-lakiesitystä. Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan odotetaan antavan sisällöllisesti ratkaisevan mietintönsä syyskuussa. Eduskunta hyväksynee lakiehdotuksen 110 §:ssä olevan verkkoneutraliteettisäännöksen hallituksen esittämässä muodossa. Uusi tietoyhteiskuntakaari tullee voimaan vuoden 2015 alussa.

Huhtikuussa toimikautensa päättynyt edellinen europarlamentti teki täysistunnossaan 3.4.2014 useita muutoksia komission ehdotukseen EU:n teleyhteismarkkina-asetukseksi. Parlamentin muokkaama 23 artiklan verkkoneutraliteettisäännös rajoittaisi teleoperaattorien toimintavapautta ja ansaintamahdollisuuksia enemmän kuin EU-komission alkuperäinen ehdotus. (Parlamentin hyväksymä versio 23 artiklasta on tämän kirjoituksen lopussa).

Parlamentin hyväksymä verkkoneutraliteettisäännös tulee todennäköisesti vielä muuttumaan sisällöltään parlamentin, jäsenvaltioiden ja komission välisen kompromissin muotoilussa. Tällä hetkellä vaikuttaa melko todennäköiseltä, että EU-verkkoneutraliteettisäännös voisi tulla hyväksytyksi Italian EU-puheenjohtajuuskaudella vuoden 2014 loppuun mennessä (ks. Italian pj-kauden ohjelma s. 59). Sen jälkeen säännös voisi tulla voimaan vuoden 2015 aikana. Tässä tapauksessa kansallisen tietoyhteiskuntakaaren pykälä ehtisi olla voimassa alle vuoden tammikuusta 2015 lähtien ennen kumoutumistaan Suomessakin sellaisenaan sitovan EU-säännöksen tieltä.

Verkkoneutraliteetin sääntelyn perusteluja

Eduskuntakäsittelyssä verkkoneutraliteettisäännöksestä on toistaiseksi valmistunut perustuslaki-, sivistys- ja talousvaliokuntien lausunnot, jotka ovat pohjana vielä valmisteltavana olevalle liikenne- ja viestintävaliokunnan mietinnölle.

Perustuslakivaliokunta toteaa väliotsikon ”Verkon neutraliteetti” alla (PeVL 18/2014):

”Perustuslakivaliokunta pitää … verkkoneutraliteettia nykyisessä sähköiseen viestintään pitkälti perustuvassa yhteiskunnassa perustuslain 12 §:ssä turvatun sananvapauden mahdollisimman laajan toteutumisen kannalta tärkeänä periaatteena. Internetin palveluihin ja sovelluksiin pääsyn turvaamisella voi olla välillistä merkitystä myös useiden muiden perusoikeuksien turvaamiselle. Liikenne- ja viestintävaliokunnan on siksi syytä varmistua siitä, että pääsäännölle asetettavat rajoitukset ovat välttämättömiä, täsmällisesti rajattuja ja syrjimättömiä.”

Valiokunnan kannanotto on hyvin samansuuntainen kuin YK:n sananvapausraportoijan toteamus vuodelta 2011:

”… any restriction must be clearly provided by law, and proven to be necessary and the least intrusive means available for the purpose of protecting the rights of others”

Verkkoneutraliteettikeskustelussa verkon avoimuus on joskus haluttu nimetä uudeksi inhimilliseksi perusoikeudeksi, mikä ei ainakaan toistaiseksi ole oikeudellisesti perusteltavissa.

Sivistysvaliokunta kirjoittaa verkkoneutraliteettista (SiVL 5/2014) :

”Sivistysvaliokunta pitää välttämättömänä, että kaikki Suomessa tarjolla olevat internetliittymät ovat todella verkkoneutraaleja, eikä niistä lähtökohtaisesti rajata pois tai hidasteta mitään tiettyä sisältöä tai palvelua. Valiokunta ehdottaa liikenne- ja viestintävaliokunnalle, että se vielä tarkastelisi verkkoneutraliteettia määrittelevän ehdotuksen sanamuotoa sen varmistamiseksi, että erityisesti mahdollisuus rajoittaa internetyhteyden käyttöä teleyrityksen ja tilaajan välisellä sopimuksella tulkitaan kaikilta osin rajoitetuksi poikkeukseksi pääsäännöstä.

Valiokunta korostaa, että verkkoneutraliteettia koskevan 110 §:n 1 momentin 2 kohdan yksityiskohtaisissa perusteluissa mainitaan nimenomaisesti tekijänoikeuslainsäädännön perusteella annetavat viranomaisen tai tuomioistuimen päätökset. Valiokunta pitää tärkeänä, että selkeästi laittomiin, tekijänoikeuksia loukkaaviin palveluihin vastaisuudessakin voidaan puuttua tuomioistuimen tekijänoikeuslain säännösten perusteella internetpalvelun tarjoajiin kohdistettavilla yksilöidyn palvelun keskeyttämismääräyksillä.

Talousvaliokunta toteaa lyhyesti (TaVL 15/2014)

”Palvelujen helppokäyttöisyyden kannalta verkkoneutraliteetti on avainasemassa. Verkkoneutraliteetin voidaan arvioida myös edistävän kilpailua, kun kuluttajat voivat valita laitteet ja palvelut vapaasti ilman rajoituksia.”

Mikään eturyhmä ei ole voimakkaasti pyrkinyt muuttamaan hallituksen esityksessä olevaa liikenne- ja viestintäministeriön muotoilemaa monimutkaista kompromissia. Verkkoneutraliteetin sääntely ei myöskään ole Suomessa kerännyt juurikaan tiedotusvälinejulkisuutta. Halutessaan tätä voi pitää merkkinä LVM:n laatiman kompromissin reilusta tasapuolisuudesta tai monimutkaisesta vaikeaselkoisuudesta.

Edellä siteerattujen lausuntojen pohjalta voi liikenne- ja viestintävaliokunnan mietintöä ennakoiden luonnehtia, että verkkoneutraliteettisääntely ei näytä olevan Suomessa viestintäpoliittisesti erityisen vaikeaa. Suomen internetliittymämarkkinoilla ei ole havaittu samankaltaisia teleoperaattorien toteuttamia tai suunnittelemia verkkoneutraliteetin rikkomuksia, jotka ovat herättäneet viestintäpoliittista keskustelua monissa muissa EU-maissa.

Yleisradio totesi eduskunnalle antamassaan lausunnossa verkkoneutraliteetista (s. 7) pitävänsä lakiesityksen 110 § verkkoneutraliteettisäännöstä "kohtuullisena kompromissina teleoperaattoreiden ansainmahdollisuuksien ja käytännöllis-teknisten tarpeiden sekä toisaalta internetin käyttäjien ja internetpalveluiden toimintavapauden välillä”

EU-verkkoneutraliteettisäännöksen näkymiä

Lopulliselta sisällöltään vielä avoin eurooppalainen verkkoneutraliteettisäännös näyttää olevan muotoutumassa tiukemmaksi kuin suomalainen säännös. Tämä tarkoittaa suurempia teleoperaattorien toimintavapauden ja ansaintamahdollisuuksien rajoituksia, ja toisaalta vahvempia oikeuksia netinkäyttäjille. Eurooppalaiset teleoperaattorit vastustavatkin jyrkästi parlamentin versiota ja pyrkivät muuttamaan sitä vaikuttamalla jäsenvaltioiden hallituksiin, Suomessa liikenneministeriöön. Vastaavasti Euroopan yleisradioyhtiöiden keskusjärjestö EBU ja Yleisradio sen jäsenenä tukevat parlamentin versiota.

Verkkoneutraliteettisäännös on osa komission ehdotusta EU:n teleyhteismarkkina-asetukseksi, joka on kokonaisuudessaan kiivaan lobbauksen kohteena. Verkkoneutraliteetti ei näytä nousseen ainakaan suomenkielisen julkisen keskustelun kohteeksi, vaan väittely on jäänyt edunvalvonta- ja päätöksentekokoneiston sisäiseksi.

EU-säännöksen säännöksen lopullinen muotoilu voi muuttua vielä olennaisesti ensi syksyn aikana käytävissä kompromissineuvotteluissa. EU-säännös saattaa myös siirtää osan toimivaltaa tarkkojen sääntöjen asettamiseen EU-maiden teleregulaattorien yhteistyöelimelle BERECille, jossa Suomea edustaa Viestintävirasto. Tässä tapauksessa tarkat käytännössä sovellettavat säännöt eivät vielä ilmenisi lopullisesta EU-asetuksesta, vaan vasta myöhemmistä BERECin ohjeista.

Netinkäyttäjien lisäksi tiukasta verkkoneutraliteettisääntelystä hyötyvät myös Yleisradion ja Netflixin kaltaiset sisällöntarjoajat, kun niiden neuvotteluvoima suhteessa teleoperaattoreihin lisääntyy teleoperaattorien toimintavapauden rajoitusten myötä. Käytännössä kenties eniten tiukasta verkkoneutraliteettisääntelystä hyötyvät uudet markkinoille pyrkivät nettipalveluyritykset, olipa niiden tuote luonteeltaan viihde-, viestintä- tai muu hyötypalvelu.

Eurooppalainen ja suomalainen tekeillä olevat verkkoneutraliteettisäännökset ovat tämänhetkisessä muodossaan teleoperaattorien kannalta lievempiä kuin Hollannissa vuonna 2012 säädetty tiukka verkkoneutraliteettisäännös.

Euroopan parlamentin hyväksymä versio EU:n teleyhteismarkkina-asetuksen verkkoneutraliteettisäännöksestä:

Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 3. huhtikuuta 2014 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi eurooppalaisia sähköisen viestinnän sisämarkkinoita ja koko Euroopan yhteen liittämistä koskevista toimenpiteistä …

2 artikla – Määritelmät

Lisäksi tässä asetuksessa tarkoitetaan
…
12 a) ’verkon neutraaliudella’ periaatetta, jonka mukaan kaikkea internet-liikennettä kohdellaan yhdenvertaisesti, syrjimättä, rajoituksitta ja häiriöittä riippumatta lähettäjästä, vastaanottajasta, tyypistä, sisällöstä, laitteesta, palvelusta tai sovelluksesta;
…
14) ’internet-liityntäpalvelulla’ yleisesti saatavilla olevaa sähköistä viestintäpalvelua, joka tarjoaa yhteyden internetiin verkon neutraaliuden periaatteen mukaisesti ja sitä kautta käytännöllisesti katsoen kaikkiin internetin päätepisteisiin riippumatta käytetystä verkkoteknologiasta tai päätelaitteista ;
15) ’erikoistuneella palvelulla’ sähköistä viestintäpalvelua joka on optimoitu tiettyjä sisältöjä, sovelluksia tai palveluja taikka näiden yhdistelmiä varten, joka tarjotaan loogisesti selvästi erotettavalla kapasiteetilla ja riippuvaisena tiukasta käytönvalvonnasta, joka tarjoaa toimintoja, jotka edellyttävät kaikissa vaiheissa parempaa laatua, ja jota ei markkinoida tai jota ei voida käyttää internet-liityntäpalvelua korvaavana palveluna;
…

23 artikla — Vapaus tarjota ja hyödyntää pääsyä avoimeen internetiin sekä kohtuullinen liikenteenhallinta

1. Loppukäyttäjillä on oikeus saada ja välittää tietoa ja sisältöjä sekä käyttää ja tarjota valitsemiaan sovelluksia ja palveluja ja käyttää valitsemiaan päätteitä riippumatta loppukäyttäjän tai palveluntarjoajan sijaintipaikasta tai palvelun, tiedon tai sisällön alkuperästä tai määränpäästä, internet-liityntäpalvelunsa kautta.

2. Internet-liityntäpalveluiden tarjoajat, yleisen sähköisen viestinnän tarjoajat ja sisältöjen, sovellusten ja palvelujen tarjoajat voivat vapaasti tarjota erikoistuneita palveluja loppukäyttäjille. Näitä palveluja voidaan tarjota ainoastaan siinä tapauksessa, että verkkokapasiteetti riittää niiden tarjoamiseen internet-liityntäpalveluiden ohella ja että ne eivät heikennä internet-liityntäpalveluiden saatavuutta tai laatua. Loppukäyttäjille internet-liityntäpalveluja tarjoavat tarjoajat eivät saa tehdä eroa toiminnallisesti toisiaan vastaavien palvelujen ja sovellusten välillä.

3. Tämä artikla ei rajoita unionin tai kansallista lainsäädäntöä, joka koskee välitettävien tietojen, sisältöjen, sovellusten tai palvelujen laillisuutta.

4. Loppukäyttäjille on annettava täydelliset tiedot direktiivin 2002/22/EY 20 artiklan 2 kohdan, 21 artiklan 3 kohdan ja 21 a artiklan mukaisesti, mukaan lukien tiedot kaikista sovellettavista liikenteenhallintatoimenpiteistä, jotka saattavat vaikuttaa tämän artiklan 1 ja 2 kohdassa tarkoitettujen tiedon, sisällön, sovellusten ja palvelujen saatavuuteen ja jakeluun .

5. Internet-liityntäpalvelujen tarjoajat ja loppukäyttäjät voivat sopia internet-liityntäpalvelujen datansiirtomäärien tai -nopeuksien rajoittamisesta. Internet-liityntäpalvelujen tarjoajat eivät saa rajoittaa 1 kohdassa säädettyjä vapauksia estämällä pääsyn tiettyihin sisältöihin, sovelluksiin tai palveluihin taikka niiden tiettyihin luokkiin, hidastamalla tai muuttamalla niitä, heikentämällä niiden laatua tai syrjimällä niitä, paitsi tapauksissa, joissa on välttämätöntä soveltaa liikenteenhallintatoimenpiteitä. Liikenteenhallintatoimenpiteiden on oltava läpinäkyviä, syrjimättömiä ja oikeasuhteisia ja niiden on oltava tarpeen, jotta voidaan

a) panna täytäntöön tuomioistuimen määräys;

b) säilyttää verkon, sen kautta tarjottavien palvelujen ja loppukäyttäjien päätelaitteiden eheys ja turvallisuus;

c) estää ei-toivottu viestintä loppukäyttäjille, jotka ovat antaneet ennalta suostumuksensa tällaisille rajoittaville toimenpiteille;

d) ehkäistä tai lieventää tilapäisen ja poikkeuksellisen verkon ruuhkautumisen vaikutukset sillä edellytyksellä, että toisiaan vastaavia liikenteen tyyppejä kohdellaan yhtäläisesti.

Liikenteenhallintatoimenpiteitä on sovellettava vain välttämättömän ajan .

Liikenteenhallintaan saa liittyä ainoastaan sellaista henkilötietojen käsittelyä, joka on välttämätöntä ja oikeasuhteista tämän kohdan tarkoitusten saavuttamiseksi ja siihen on sovellettava myös direktiiviä 2002/58/EY erityisesti viestinnän luottamuksellisuuden osalta, sanotun kuitenkaan rajoittamatta direktiivin 95/46/EY soveltamista.

Internet-liityntäpalvelujen tarjoajien on otettava käyttöön asianmukaisia, selkeitä, avoimia ja tehokkaita menettelyjä, joilla on tarkoitus käsitellä tämän artiklan väitettyjä rikkomuksia koskevia valituksia. Tällaisilla menettelyillä ei saa rajoittaa loppukäyttäjien oikeutta ilmoittaa asiasta kansalliselle sääntelyviranomaiselle.

Lainaus

Tasavertaisen internetliikenteen puolesta

Tuija Aalto & Janne Holopainen — Tue, 01 Oct 2013 06:09:05 +0000

Tuija Aalto on Ylen strategiapäällikkö ja Janne Holopainen on Ylen mediasääntelyn päällikkö.

Yle kannattaa sitä, että teleoperaattorit välittävät asiakkailleen kaikkea internetliikennettä tasavertaisesti. Nettineutraliteettiperiaatteeseen otetaan kantaa tulevassa EU:n telealan sääntelyssä.

Euroopan komissio julkaisi 11.9.2013 ehdotuksen yhtenäisistä televiestinnän sisämarkkinoista.

Ehdotuksen tavoitteissa on telepalvelujen yhteismarkkina nykyisten kansallisesti jakautuneiden erillismarkkinoiden sijaan. Lisäksi pyritään nopeiden langattomien ja kiinteiden laajakaistayhteyksien käyttöönoton kiihdyttämiseen ja kuluttajien aseman parantamiseen laajakaistapalvelujen käyttäjinä.

Yle puoltaa lausunnossaan sitä, että koko väestöllä on mahdollisuus käyttää Ylen julkisen palvelun sisältöjä avoimen internetin kautta. Tämä edellyttää, ettei internetsisältöjä syrjitä internetyhteyksien palvelutarjoajien (teleoperaattorit, muut ISPt) toiminnassa.

Ylen lausunto EU:n sähköisen viestinnän sisämarkkinoita koskevasta asetusehdotuksesta (pdf).

Komission ehdotuksen mahdollisuutta tulla hyväksytyksi pidetään pieninä. Tämä johtuu siitä, että ehdotusta ei todennäköisesti ehditä käsitellä loppuun ennen huhtikuun europarlamenttivaaleja, joiden jälkeen komissio vaihtuu kesällä 2014.

EU-jäsenvaltiot ottavat kantaa ehdotukseen pääministerikokouksessa Eurooppa-neuvostossa lokakuun lopussa.

Lainaus