Kuinka paheksunta melkein vei meiltä housut

Sonja Fogelholm — Thu, 22 May 2014 08:41:22 +0000

Istun tässä työtuolissani rennosti haarat levällään. No siksi, koska se nyt vain sattuu olemaan mukava asento. Mutta enpä istuisi, jos olisi pakko käyttää hametta.

Hame on lapsuuteni unelmavaate, prinsessyyden ja kauneuden merkki. Nykyäänkin pukeudun yksilahkeiseen, jos on jokin oikein juhlallinen tilaisuus. Ja mikäpä siinä, mutta tehdessäni artikkelia mainiosta historiasarjasta Kuinka nainen sai housut opin, että vielä noin 1950- ja 1960-luvuille asti unelmaleningit ovat aiheuttaneet naisille vaaratilanteita ja jopa tuskaa.

Kävi ilmi, että housut naisilla ei ollutkaan ihan yksinkertainen asia. Suurimmaksi esteeksi nousi – ainakin minun silmissäni – vanha kunnon paheksunta.

Miten me sitten saimme housut? Se meni osapuilleen näin:

Alussa oli pelko: housut naisella oli maailmanlopun merkki. Raamatussa oli kielletty naisten käyttävän miesten vaatteita ja toisinpäin. Juuri housuista tuli miesten vaatteiden symboli viktoriaanisella ajalla, siispä housut naisella oli yhtä kuin syntiä, kerrotaan sarjan ensimmäisessä osassa.

Katso jakso Maailmanlopun lahkeet Elävässä arkistossa

Tämän ylikansallisen maailmanlopunpelon lisäksi naisten housuja pelättiin Suomessa sisällissodan takia. Oli tiedossa, että jotkut punaisten naisista käyttivät housuja, joten punaisten voittoa pelättiin myös sen puolesta, että sitten saattaisi naisten keskuuteen levitä tämä miesten muoti.

Sisällissodan jälkeen naisten housut yleistyivät urheilun kautta, mutta ei ennen kuin naiset olivat ehtineet kärsiä jonkin aikaa. Eevakaarina Launis muistelee sarjan toisessa osassa, kuinka hiihtäessä tuli kylmä, koska oli tultava toimeen hameella ja sukkanauhoilla – sukkahousuja ei ollut vielä keksitty.

Siis hameella ja sukkanauhoilla!

”Oli aina jalat sinisen kirjavana, kylmä oli”, muistelee Marjatta Haiko.

No aivan varmasti oli. Lapissa monena vuonna hiihtäneenä kavahdan pelkkää ajatustakin tällaisesta hiihtomuodista.

Onneksi pikkuhiljaa tultiin järkiin ja tajuttiin, että naisillekin voisi kehitellä hiihtohousut, jotta hekin saattoivat hiihtää normaalisti. Vaikka hiihdossa siis ihan sallittiin naisten käyttävän housuja, saatettiin sitä edelleen paheksua, kuten Anna-Liisa Maijala jaksossa kertoo.

Katso jakso Pula-ajan pojat Elävässä arkistossa

Paheksunta jatkui myös sotien jälkeisessä työkulttuurissa, jossa oli 1900-luvun alussa osoitettu edistyksellisyyttä, kun naisille oli hankittu housuja työasusteiksi. Työsuojeluviranomaiset olivat tajunneet, että naisten hameet olivat epäkäytännöllinen ja vaarallinen työasu, koska helmat saattoivat tarttua koneen osiin kiinni. Kun työpaikat siirtyivät yhä enemmän tehtaista sisäsiisteihin konttoreihin, palasi hamemuoti normiksi.

Katso jakso Sorvin ääressä Elävässä arkistossa

Sitten tulivat farkut, ja onneksi tulivatkin. Farmarit olivat niin suosittuja nuorten kesken, että toimivat 1950- ja 1960-luvuilla merkittävänä naisten housujen käytön edistäjänä. Hurjaa etuvetoketjua niissä ei ensin ollut – liian uskaliasta – mutta yhtä kaikki niitä halusivat kaikki ja niihin pukeutuivat kaikki.

Farkut olivat niin iso juttu, että ohjelmassa esiintynyt Eija Saarilahti kirjoitti päiväkirjaansa kokonaisen sivun pelkästään niiden hankkimisesta.

Katso jakso Farmarin vermeissä Elävässä arkistossa

Hellyttävintä koko sarjassa ovat Saarilahti ja muut sarjassa esiintyvät naiset. He muistelevat hymyssä suin entisiä aikoja, jolloin hame aiheutti päänvaivaa, ja jolloin nöyränä toiveena oli, että kun sitä kerran oli käytettävä, olisipa se ollut edes vähän käytännöllisempi.

En löydä heidän kasvoistaan katkeruuden merkkejä, vaikka he eivät ole aina voineet valita, mitä laittavat päälleen, ja silloinkin kun uskaltautuivat sujahtamaan housuihin, heitä paheksuttiin: Pappilan väki paheksui talvipakkasella hiihtohousuissa hiihtävää opettajatarta. Hurskas seurakuntalainen paheksui toista seurakuntalaista housujen käytöstä jumalanpalveluksessa. Työpaikalla housuja käyttävästä naisesta saattoi tulla miesten silmätikku.

Ei riittänyt, että paheksuttiin housuja, vaan hamettakin voitiin paheksua, jos se oli liian lyhyt – näin oli käynyt Helena Niemeläiselle, kuten hän kertoo viimeisessä jaksossa.

Marjatta Haikoa tuntuu kyllä harmittavan yksi asia. Se että mediassa kirjoitellaan suomalaismiesten rakastuvan vallan venäläisnaisiin, koska suomalaisnaiset käyttävät vain tuulipukuja ja housuja.

Sovitaanko, ettei enää vinoilla suomalaisnaisten tuulipukujen käytöstä niin kuin se olisi jotenkin hävettävää, noloa tai rumaa? Sehän on oikeasti aivan mielettömän hieno asia.

Lainaus

Blogit - farkut

Kuinka paheksunta melkein vei meiltä housut