Blogit - klassinen

Taituruutta, ei taikuruutta

Telma Peura, Ylen siisti kesäduunari, Klassinen musiikki — Mon, 30 Jun 2014 03:48:07 +0000

Tää ei voi olla viimeinen perjantai, viimeinen viikko. Ei vaan voi. Sehän oli ihan eilen, kun mä ekaa päivää kävelin Ison Pajan ovista sisään, ja kaikki tuntui niin isolta! Oikeastaan kaikki täällä on tosi isoa ja vauhdikasta vieläkin, mutta mä olen vaan jo ehtinyt tottua siihen mukaan, mustakin on kasvanut isompi.

Mulla ja Saaralla on ollut niin monipuolinen kesäkuu kuin vain olla voi. Tämän viimeisen viikon kruunasi se, kun päästiin suoraan lähetykseen Kultakuumeeseen. (Enkä edes sönköttänyt yhtään!) On ollut tosi mahtavaa tehdä omaa juttua radioon ja ihan hullua, kuinka paljon aikaa siihen menee. Meidän seitsemänminuuttinen pätkä dystopiakirjallisuudesta oli melkein viikon työn tulos! Ja ammattilaiset ne tuottaa täällä tunnin ohjelman päivässä.

Kuumottelua ennen suoraa lähetystä Kultakuumeessa.

Mä myös ihailen sitä yleissivistystä, jota kaikilla yleläisillä on. Vaikka me Saaran kanssa ehdotettais täällä Kultakuumeessa vaikka mitä aihetta, heti varmaan tulee toimittajille haju siitä, mitä haetaan ja ainakin pari nimeä mieleen, keitä juttua varten vois haastatella. Plus vielä tietenkin kaikki se radiotyön pohdinta. ”Joo, se on ihan hyvä vaihtoehto, mutta tää toinen kyllä puhuu paremmin, siitä saisi mielenkiintosemman jutun.” Ja musta alkaa editointivaiheessa tuntua, että mä itse kyllä puhun niiiiiiin huonosti ja änkytän ja nielen kaikki sanat, en keksi haastatteluvaiheessa mitään selkeetä kysymystä.

Yksi parhaista asioista on myös ollut Ylen ihanat ihmiset. Kaikki ovat suhtautuneet meihin kesäduunareihin iloisesti ja antaneet meille hienoja juttuja tehtäväksi. Meillä on ollut aika vapaat kädet juttuaiheiden keksimisessä. Se on toisaalta ollut vaativaa mutta toisaalta innostanut eteenpäin. Haastatteleminen on avannut paljon uusia näkökulmia omaan ajatteluuni. Soitan itse pianoa, ja siksi oli kivaa päästä haastattelemaan pianisti Nazig Azeziania, ja kirjojen suurkuluttajana oli mahtavaa päästä haastattelemaan kirjailija Siri Kolua. Minä kun luulin, että olen jo ajatellut dystopiakirjallisuutta kaikilta puolilta..

Musiikkitalosta tuli yksi kuukauden kiintopisteistä – tällä kertaa ohjelmassa Sibeliusta.

Saaran kanssa meistä on muodostunut tosi hyvä tiimi. Ollaan tehokkaita ja rikastetaan toistemme kirjoitustyylejä ja – tärkeintä tietenkin – meillä on ollut hauskaa keskenämme. En olisi arvannut, kuinka paljon vitsejä toimitusten seinille on kiinnitelty ja kuinka paljon inside-juttuja ihan mun ja Saarankin välille on syntynyt kuukaudessa.

Työelämä, se on monelle nuorelle haamu. Ei enää mikään kummitus sängyn alla, jonka saisi vaan helposti karkotettua laittamalla valot päälle. Työelämä on pakko uskaltaa kohdata. Ilman kokemusta ei saa töitä, mutta ilman töitä ei saa kokemusta. Apua! Siksi on ollut ihan supersiistiä päästä tänne Ylelle kesätöihin. Mä olen oppinut paljon ja oon nyt niin monta kokemusta rikkaampi, etten sitä olisi vielä kuukausi sitten aavistanut. Oon nähnyt, kun toimittajat tekee töitä niin radio-, tv- kuin nettipuolellakin ja tajunnut, ettei se vaadi ihmeitä. Että kyllä se juttujen kirjoittaminen on ihan kirjoittamista, ja itsekin oon Saaran kanssa päässyt monta juttua tässä kuussa tekemään ja julkaisemaan. Mulle on realisoitunut se, että musta voisi vaikka tulla toimittaja, ei siinä vaadita taikatemppuja!

Näitä näköaloja tulee ikävä!

Lainaus

Ihan ylen siisti tunne on se, kun oma juttu julkaistaan

Saara Kokko, Ylen siisti kesäduunari, Klassinen musiikki — Sun, 22 Jun 2014 14:15:33 +0000

Apua. Mun piti kirjottaa kaikesta, mitä me ollaan ehditty nähdä ja kokee kahessa, melkeen kolmessa viikossa. Siitä olis tullut niiiiin pitkä juttu. Mutta työparini Telma ehti ensin, ja kertoi aika tosi kattavasti kaiken, mitä me ollaan tehty. Mä siis vietän kesäkuiset päiväni Yle Klassisen toimituksessa mukavan työparini Telman seurassa.

Kuten jo Telman tekstistä luultavasti huomasitte, me ollaan tehty kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä tässä kahden viikon aikana. Koska meillä Klassisessa kesä on aika hiljaista aikaa, on meitä kierrätetty ympäri Yleä. Jokainen päivä on ollut täysin erilainen ja koko ajan tulee vastaan uusia ihmeellisiä juttuja. Eikä mikään ihmekään, Yle on ihan valtavan iso keskus kaikkea!

Aivan mahtavaa on ollut se, kun on päässyt itse kirjoittamaan ja tekemään juttuja. Useimmissa paikoissa kesätyöntekijät ovat lähinnä kahvinkeittäjiä, mutta me ollaan päästy ihan oikeesti tekemään kaikkea! Ihan ylen siisti tunne on se, kun oma juttu julkaistaan. Ja sen jälkeen ihmiset vieläpä jakaa sitä Facebookissa ja Twitterissä!

Porukka Ylellä on ihan mahtavaa. Vaikka tää onkin just se juttu, josta oon haaveillu (musiikkia ja kirjottamista ja mediaa, vieläpä yhdistettynä), niin ei Yle varmastikaan olisi yhtä ihana ilman siellä vallitsevaa mahtavaa ilmapiiriä. Joka aamu, kun tulen töihin, astun suureen ja kiireiseen keskukseen. Kaiken kiireen keskellä ihmiset jaksavat silti olla iloisia ja innostuneita! Tai ehkä ne vaan esittää meidän kesäduunareiden läsnä ollessa… who knows.

Tänään, torstaina, juhannuksen lähestyessä mulla on vapaapäivä, koska teimme viime keskiviikkona kaksi työpäivää. Ja arvatkaapas vaan, kuka heti pienen loman alkaessa makaa kotona kipeänä. Noh, toivotaan paranemista! Haluan nimittäin olla täysin valmiina vielä viimeisen viikon tehtäviin.

Pakko kyllä myöntää, että mulla tulee tota työpaikkaa ikävä. Enää viikko, nyyh.

Lainaus

Puolivälin etappi – ruusuja ja klassisia helmiä

Telma Peura, Ylen siisti kesäduunari, Klassinen musiikki — Tue, 17 Jun 2014 06:34:13 +0000

Kun kerroin kavereilleni kesätyöstä Ylen Klassisella, ensimmäinen kysymys oli tietenkin, mitä pääsisin siellä tekemään. En mä tiedä, vastasin aina. En tiennyt yhtään, mitä odottaa. Ja oikeastaan olen yhä melko hämmentynyt.

Niinpä otin itseäni niskasta kiinni, ja aloin hahmottamaan työtäni. Kaksi viikkoa. Mitä oikein olen ehtinyt tehdä?

Nämä koskettimet tervehtivät minua joka aamu Klassisella.

Mä olen vieraillut vaikka ja missä. Ylen sisällä nähnyt uutisstudiot, äänitysstudioita ja musiikkistudioita. Palautin Klassisen toisen siistin, Saaran, kanssa Sibelius-rekvisiittoja puvusto- ja rekvisiittaosastolle, ja pääsimme samaisiin paikkoihin vielä myöhemmin kaikkien siistien kanssa seikkailemaan. Että niitä vaatteita oli paljon! Talon (tai oikeammin talojen) ulkopuolelta olen päässyt käymään ruusutarhassa, Didrichsenin museossa, musiikkitalossa ja Ostrobotnialla Naurun tasapainon kuvauksissa. Ja huomenna pääsemme ilmaiseksi Saaran kanssa konserttiin!

Olen oppinut ohjelmien teosta. Katsoimme viikonloppuna äidin kanssa jalkapalloa ja eniten mä innostuin erätauolla. ”Aattele nyt, että ne on varmaan sekunnilleen miettineet, mitä tässä tauolla tapahtuu! Ne on jo paljon etukäteen miettiny noi kaikki, keitä ne nyt haastattelee ja muutenki, mitä ne näyttää”, selitin varmaan silmät loistaen äidille. Vasta kulissien takana tajuaa, mikä vaiva on kaikkein pienimpienkin yksityiskohtien takana. Joku käy oikeastikin ottamassa kuvat, joita näytetään uutisten taustalla. Ajaa kuvauspaikkaan ja takaisin, käsittelee kuvamateriaalin ja suunnittelee vielä tekstitkin. Huhhuh. Ja ruudulla työn tulos näkyy ehkä kaksi minuuttia.

Olen pitänyt hauskaa. Nähtiin Saaran kanssa jo etukäteen Nenäpäivä-sketsejä – nauran parin päivän jälkeenkin niille. Kannattaa siis marraskuussa katsoa! ;) Instagram-päivityksissä vääntelen Yle-sanaa niin paljon kuin mahdollista. Tämä työhän on ylellistä, ylen siistiä ja ylettömän kivaa! Yleensäkin kaikki Klassisella ovat todella mukavia. Yle on myös hieno kurkistus backstagelle, onhan lavan toisella puolella niin paljon yleisöä. Oma Yleinen mielipiteeni paikasta on erittäin positiivinen. Ja Ison pajan ruoka on niin hyvää, että ylensyön ja melkein annan ylen. Okei, joo, se siitä..

Vierailulla Simolan Rosariosssa

Olen tuottanut. Saaran kanssa ollaan kirjoitettu ja valokuvattu paljon. Käytiin kuvaamassa ja kyselemässä mielipiteitä klassisesta musiikista YleX:llä, tehtiin gallup keskustassa, kirjoitettiin Janne Koskisen radioäänitysreissusta blogiteksti Jannen blogiin (tai Saara suurimmaksi osaksi kirjoitti ja minä kuvasin)… Haastattelimme viime perjantaina pianisti Nazig Azeziania ja huomenna konsertin jälkeen kirjoitamme hänestä ja konserttisarjasta jutun. Menemme myös pizzalle tulevan sellistitähden kanssa. Ja totta kai sisältöä on tuotettu myös Instagramiin ja Twitteriin!

Aamu-tv:n studioon mä petyin. Telkkarissa se näyttää niin paljon hienommalta ja kotoisammalta.

Olen voittanut itseni. Monta kertaa. Töissä eteen tulee joka päivä pienempiä tai suurempia haasteita. Täytyy soittaa puhelimella vieraille ihmisille. Täytyy ensin suunnitella gallup ja sitten vielä toteuttaa se, mennä Helsingin kaduille tavoittamaan ihmisiä, jotka mieluummin kääntävät katseensa pois gallup-uhan lähestyessä. Täytyy olla suunnistusmestari selvitäkseen Yle-sokkelossa. Oikeastaan voittokulkuni alkoi ihan siitä, kun lähetin hakemukseni menemään. Olinhan voittaja jo silloin, kun sain kutsun haastatteluun. Kävelin varmaan sentin maanpinnan yläpuolella sen jälkeen, kun sain tietää saaneeni paikan.

Pyysimme ohikulkijoita piirtämään, millaisella ilmeellä he kuuntelevat klassista musiikkia.

Agj gopkgä, gåmvwkpof. Juu. En mä tiedä kahden viikonkaan jälkeen, miten kertoisin yhdellä lauseella, mitä työnkuvaani kuuluu. Mutta ainakaan vastaukseni ei enää ole ”en tiedä”. Se kuuluu paremminkin: ”Olen tehnyt niin paljon kaikenlaista, etten tiedä, mistä aloittaa!”

Työn monipuolisuus sekä näköalapaikat – ne ovat Ylessä ihan parasta!

Lainaus