Blogit - DELHI

Polkupyörällä Himalajalle: kuvia,osa 3 Leh-Manali

Matti Rämö — Sat, 20 Sep 2014 13:56:47 +0000

Himalaja-polkaisu huipentuu 11 päivän vaellukseen Leh - Manali-tiellä, joka ei alunperin kuulunut suunnitelmiini ollenkaan sen vaativuuden vuoksi. 470 kilometrin reitti viipyilee yli 200 kilometriä yli 4000 metrin korkeudessa ja matkalla on viisi korkeaa solaa: Taglang La, 5300 metriä; Lachulung La, 5000 metriä; Nakee La, 4700 metriä; Baralacha La, 4900 metriä; ja Rochtang La, 3900 metriä. Leh-Manali vaatii reitin alkupäässä tarkkaa yöpymissuunnitelmaa vuoristotaudin välttämiseksi, sillä yöpymiskorkeudet ovat ratkaisevia. Leh on 3500 metrissä, Manali "enää" 2000 metrissä, mikä tarkoittaa sitä, että reitti on hankalampi Manalin suunnasta, myös vuoristotaudin ehkäisyn suhteen.

Leh'n vehreyttä karussa laaksossa Himalajan korkeiden harjanteiden keskellä. Indusjoen rannat vihertävät alempana laaksossa.

Leh'n pääkatu Main Bazar.

Main Bazarin urbaania sykettä.

Sora-aavikko vaihettuu hetkittäin hiekkaiseksi Indusjoen läheisyydestä huolimatta.

Thikseyn luostari Indusin varrella.

Nousu Indusjoelta alkaa sivujoen kapeassa laaksossa.

Ensimmäinen yö maastossa 3750 metrissä.

Toinen yö Rumtzen kylässä 4200 metrissä.

31 kilometrin nousu 1200 metriä ylemmäs etenee hitaasti ohuessa hapessa.

Yhdeksän tunnin urakasta on vielä kaksi tuntia jäljellä. Taglang La on yhä piilossa tumman, paljaan harjanteen takana kuvan vasemmalla laidalla.

Saavun Taglang Lalle vasta juuri ennen pimeää. 5300 metrissä on todella vähän happea, ja jokainen liike hengästyttää. Rukousliput liehuvat vaimeassa tuulessa, ennen kuin heikko lumisade alkaa. Yöksi laskettelen pimeässä 20 kilometriä 700 metriä alemmas Debringin viiden peltimajan kesäkylään.

Yhden tasankopäivän jälkeen tie pujahtaa pitkään, kapeaan rotkolaaksoon.

Soratie mutkittelee maisemasta toiseen, ja jokaisen mutkan takana odottee erilainen näkymä.

Lachung Lan rukouslipuille 5000 metriin ehdin ajoissa ennen pimeää.

Lachung Lan ja Nakee Lan välissä on pieni telttakylä, johon on kokoontunut tusinan verran pyöräilijöitä yöpymään 4500 metriin. Amerikkalaisen isän mukana on 8-vuotias poika peräpyörän kanssa. Ranskalainen tandem-pariskunta jää leiriin akklimatisoitumaan ylimääräiseksi päiväksi.

Nakee Lan jälkeen tie kapenee jälleen. Solassa alkanut lyhyt räntäsade lakkaa.

Reitti laskeutuu komeaan jokilaaksoon 4200 metriin.

Sarchun peltimajakylässä yö on kylmä. Nukun ruokalan salin patjoilla vanhemman yrittäjäpariskunnan ja viiden intialaisen turistin kanssa. Aamulla tulee lapsenlapsi vaarin luokse.

Matkalla Sarchusta Baralacha Lan solaan 800 metriä ylemmäs reitin yli kulkee useampi kapea saderintama...

...ennen kuin räntäsade alkaa.

Ylhäällä solassa on niin raikasta, että ihmettelen, mikä kumma saa ihmisen vapaaehtoisesti pyöräilemaan elokuussa räntäsateessa.

Solan toisella puolella saderintama tiivistyy tiheäksi sumuksi ja näkyvyys kutistuu 50 metriin. Samalla hämärä muuttuu liian nopeasti pimeydeksi. 20 kilometrin lasku Baralacha Lasta 700 metriä alemmas Zing Zing Barin peltimajakylään on matkan vaarallisin. Kaadun sateessa irtosoralla, mutta ehdin jarruttaa vauhdin olemattomiin, eikä kolhu ole kuin henkinen.

Zing Zing Barin rakkakivilaakso muistuttaa Islannin tummia laavamaisemia.

Vähitellen laakso alkaa vihertää, ja kasvillisuuden tuoksu havahduttaa.

Laaksossa on monenlaista kulkijaa.

Viimeistä nousua Rochtang Lan solaan edeltää rikkoutunut silta. Pyöräkaravaanin saa kuitenkin talutettua joen yli tilapäistä teräsluiskaa pitkin.

Nousun tekee hankalaksi tien kurja kunto. Onneksi edellispäivän kohtuulliset sateet ovat pakanneet kuhmuraisen ja löysän hiekkasorapinnan sopivan kovaksi.

Rochtang Lasta on 55 kilometrin hulppea lasku Manaliin vehreän jylhissä maisemissa. Aamulla laaksoon saapuu laaja saderintama. Sama rintama aiheuttaa 500 kilometrin päässä Kashmirin Srinagarissa rajut tulvat.

Manalissa ehdin patikoimaan rinnemetsiin ennen bussimatkaa takaisin tasangolle Delhiin. Omenasatoa rahtaavat kantajat ovat tauolla metsäpolun varressa.

Delhin subtrooppinen kaaos on lievä kulttuurishokki Himalajan raikkaiden tuulien jälkeen.

Mutta reilun vuorokauden ihmettelyn jälkeen oivallan, miksi monikasvoinen Intia houkuttelee yhä uudestaan palaamaan: viihdyn hillityssä kaaoksessa.

------------------------------------

Polkupyörällä Himalajalle: kuvia, osa 1 Gangesin tasanko

Polkupyörällä Himalajalle: kuvia, osa 2 Kashmirista Ladakhiin

Lainaus

Polkupyorällä Himalajalle: Rishikesh, 440 km

Matti Rämö — Sun, 27 Jul 2014 10:11:18 +0000

Ensimmäinen viikko kulkenut tunnetilasta ja uuvahduksesta toiseen. Intia jaksaa aina yllättää. Ensimmäisen kerran tulin Intiaan 29 vuotta sitten, ja tämä on noin seitsemäs kerta, kun olen Intiassa, ja jaksan yhä ihmetellä, vaikka absurdien tilanteiden jatkumot alkavat nyt tuntua toki jo loogisemmilta ja jopa ymmärrettäviltä.

Mutta asiaan: Pyörä kasaan kentällä. Ensin luulin, ettei terminaalissa ole onneksi ilmastointia ollenkaan päällä, mutta kun tuuppasin pyörän ulos, ymmärsin erehtyneeni. Kello on vasta kahdeksan, mutta ulkona odottaa mieto sauna, kostea ja lämmin. Hakeudun matkatavarasäilöön jättääkseni pyörän pahvilaatikon, mutta 49 päivää on liian pitkä aika, eikä pysäköintifirman vuoropäällikkö, joka vastaa toiminnasta, suostu tekemään poikkeusta. Ulkona viritän boksin 5 joustavalla kuormasiteellä kuormani päälle vaappuvaksi valtavaksi elementiksi, joka peittää näkyvyyden taakse. Vääntäydyn 4 kilometrin päähän kehätien risteystaajamaan ja jätän boksin kapean kujan hotelliin odottamaan paluuta. Maksan kahdesta yöstä jo ennakkoon.

Kehätieltä suunnistan keskustaan. Pysähdyn pariksi tunniksi sikh-temppeliin, jossa työstin vaikeaa hetkeä koko päivän 29 vuotta sitten. Temppelin pihan valkea marmori polttaa jalkoja, mutta ison lammen reunapylväiköissä on varjoisaa. Joku nuorukainen on saanut lämpöhalvauksen ja sukulaiset yrittävät virvoittaa häntä. On todella kuuma. Otan suunnan kaupungin läpi kohti pohjoista , kohti Meerutin tietä. Vanhassa Delhissä intoudun ensin sukkuloimaan ihan kapeiden kujien sokkeloissa, mutta kun yritän isoa katua päästä eteenpäin, jumitun yli tunniksi aivan kauheaan tukokseen. Kaksi- ja kolmipyöräiset ja muutamat autot tukkivat tien tyystin, ja jalankulkijat poukkoilevat seassa ja rönsyilevät jalkakäytävältä. 10 metriä kerrallaan pääsen eteenpäin , pakokaasu kirvelee silmissä eikä ilma liiku, lämpötila on yli 35 astetta, ja aurinko paahtaa päälle. Nyt pitää päästä lepäämään. Minnekään ei pääse.

Red Fort –mogulilinnakkeen liepeillä vääntäydyn sumpusta väkisin keskikorokkeen yli puun alle polkupyöräriksakuskien risteysasemalle ja lysähdän istumaan kapealle jalkakäytävälle. Virtsa haisee, joku nukkuu kiveysmuurin päällä metrin korkeudessa. Hiljaisella kadunpätkällä, joka vie linnakkeen portille nro 2 on uusi pikimusta asfaltti. Kuskit tulevat ihmettelemään voipunutta tilaani. Joku tarjoutuu hakemaan 20 rupian (25 senttiä) kylmän vesipullon. Huuhdon päätä ja jalkoja, se auttaa vain vähän. Juon, mutta olo ei helpotu. Missä on magnesium-kalsiumi kuormassani? Ajatus ei kulje enää. Vartin tuskaisen ihmettelyn jälkeen keskitän voimani ja irrrotan kuormasta makuualustan. Nukahdan levottomaan uneen, varpaat piessä. Puolen tunnin kuluttua takaisin istumaan, kuskit tuovat oma-aloitteisesti maitoteetä. Nukahdan uudestaan puoleksi tunniksi. Toipuminen kestää pari tuntia. Sitten yksi kuskeista, Hassan, opastaa kilometrin päähän hotelliin. Melko raju matkan avaus.

Toinen päivä on myos hankala kelin vuoksi, ja majapaikasta pääsen ruuhkan läpi 5 kilometrin päähän, ennen kuin väsähdän ensikertaa. Jamunajoen toisella puolella tie levenee oikeaksi kehäväyläksi, jonka 4+ 4 kaistasta noin 1,5+1,5 on autoille. Seuraavaksi pääsen 10 kilometriä, ennen kuin torkun pyörän putkella istuen ja kuormaan nojaten huoltoaseman varjoisalla pihalla. Kolmas uuvahdus on Meerutin tiellä risteyksessä kioskin kupeessa, jossa on myös poliisin tarkastuspiste ja maissintähkiä paahtava vanha mies. Kylmällä pää & jalka-huuhtelulla ja maissilla ja magnesiumilla selviän satulaan, ja loppuiltapäivä sujuu suht hyvin. Vastaan alkaa tulla runsaasti oranssipukuisia pyhiinvaeltajia, enimmäkseen jalan, puolen kilometrin välein kulkueessa on mukana traktori tai kuorma-auto, joka kuskaa Shivan kuvia tai patsaita ja ämyrit paahtaa Bollywood-musiikin ja hengellisen ylistyslaulannan sekoitusta diskokompilla ja kovaa. Oranssipaidoille on varattu nelikaistaisesta mutta suht kapeasta maantiestä kaksi kaistaa. Toinenkin päivä (75 km) on erikoinen. Se päättyy viela pimeässä eksyilyyn Meerutin liepeille, kun poikkean maantieltä kaupunkiin. Meerutin pitäisi olla ainakin puolen miljoonan asukkaan kaupunki, mutta isolle alueelle levittäytyneestä varuskuntakaupungista on vaikea löytää minkäänlaista keskustan tapaista, mitään isoja valokeskittymiä ei pimeässä näy. Päädyn törkeän kalliiseen (42 e/yo) luksushotelliin, jonka super de luxe- huone jättää toivomisen varaan.

Kolmas päivä kulkee oranssipaitojen tahdissa. Väkeä tulee vastaan lähes katkeamattomana virtana. Välillä harvassa, välillä tiheämmässä. Uuvahtelen 10 kilometrin välein. Nukun kerran taajamassa kioskikaupan edustan sänkylaverilla puun alla puolisen tuntia. Oranssipaidat levittävät alustojaan tienposkessa siellä täällä. Nukkuvia ihmisiä näkee paljon, kaikilla ei ole mitään alustoja. Kuumuus hidastaa menoa, ja viimeiset 15 kilometriä sujuvat taas pimeässä. Vaikein pätkä on lammikkojen pirstaloima 1+1-kaistainen pääkatu, joka vie Muzaffarnagarin keskustaan, puolet on varattu oransseille, pimeää osuutta kestää pari kilometriä, sitten alkaa valaistus ja katu levenee. Uskonnollinen diskoteknohumppa jytisee täysillä. Vihdoin normaali guest house- majoitus: pieni huone, jossa pieniä muurahaisia, lentäviä ötököitä ja hiiri, joka kärkkyy chapati-leipääni.

Neljäs päivä: yhä vain enemmän oranssipaitoja ja bassorytmejä. Pilvinen päivä on suht inhimillinen, ja jaksan 60 km:n päähän Roorkeen, jonne majoitun. Jätän kamat ja poljen 32 km:m päähän illaksi Haridwariin, jossa on oranssipaitojen juhlat. Viiden päivän Shiva-juhlat, miljoona ihmistä, melko paikalliset pyhiinvaelluskekkerit kuitenkin, väkeä lähinnä vain Haryanan osavaltiosta, Delhin seudulta ja Uttar Pradeshista. Innostuksen voimin poljen kaaoksessa. Pimeys tulee 10 km ennen Haridwaria, viimeiset 7 km infernaalista kaaosta. Silmiä kirvelee , pölyä, pakokaasuja, jatkuvaa kovan metelin kakofoniaa, seisovia tukoksia, pieniä ohitusmarginaaleja, poliiseja keppien kanssa, myös sotilaita. Onneksi lämpötila on illan pimeydessä pudonnut 28-30 asteeseen. Gangesille. Asetun Haridwarissa perifeeriselle ja yllättävän hiljaiselle ghatille (portaat, jotka laskeutuvat jokeen), ostan kelluvan kukka-kynttilälehtitarjottimen ja lasken sen veteen äidin muistolle. Kaaoksen ja metelin jälkeen rauha.

En jaksa enää etsiä paaghatia ja sen ihmispaljoutta. Syön ja palaan kaaokseen tien päälle kahdeksi tunniksi. Läheltä piti –tilanteita paljon. Vastaantulevien valot häikäisevät, pimeydessä jalankulkijoita vaikea erottaa. Olen ajaa oranssipaitaisen pyörän perään, ja myöhemmin sitä seuraten ihmisen päälle, koska pyöräilijäpyhiinvaeltaja väistää yllättävän kulkijan väärältä puolelta. Liikennettä sotkevat viestijuoksijat, jotka kuljettavat Gangesin vedellä täytettyjä viestikapuloita, ja niiden huoltomoottoripyörät ja –autot pysähtelevät missä sattuu, ja juoksijat poukkoilevat holtittomasti. Yksi vaihtoon juoksijaa kuljettava moottoripyörä kiilaa eteeni ja pysähtyy, sääreni kopsahtaa johonkin, ehkä takanaistuvan jalkaan. Selviydyn väsyneenä perille.

Viides päivä: Haridwariin paluu ilman kuormaa, viimeinen juhlapäivä, 400 000 – 500 000 pyhiinvaeltajaa. Matka rujo, sillä palaajia paljon. 2-kaistaisella tiellä vastavirta kaappaa käyttöönsä 1,5-2,2 kaistaa, eli välillä joutuu penkereelläkin väistämään penkereelle änkeytynyttä moottoripyörää. Runsaasti senttimetri-kohtaamisia, hermopeliä, kuka väistää, mutta satunnaisten linja-autojen kanssa hermopeliä ei voi käydä, on pakko väistää. Onneksi 15 km ennen Haridwaria poliisi ohjaa kiertotielle. Perillä pari kilometriä taluttamista sitten massa tiivistyy ja ostan pyörän vuoksi ‘yöpaikan’ hotellista, jotta saan pyörän pikkupihalle parkkiin ahtaan pääkadun varrelle. Paaghatilla humisee satojentuhansien ihmisten pauhaava meteli. Portaille kylpijöitä mustanaa. Tungoksessa pääsee eteenpäin suistosaarekkeelle, joka muodostaa paaghatia vastapäätä kilometrin pitkän ghatin. Juoksijoita on varottava täälläkin, he täyttävät viestikapulansa, psyykkaavat yhteishenkeä ja pilleihin viheltäen tönivät tiensä ihmismassan läpi. Suistosaaren ghatin toisessa päässä on vähemmän pyhä meininki, jotenkin sinne on saatu kuljetettua satoja moottoripyöriä, joutomaata on savisen roskaisena liejuna kuin isojen festareiden jäljiltä. Alkaa sataa. Ostan yhden neliömetrin ihanohuen päällystetyn muovikankaan palan. Juhlat jatkuvat, palaan paaghatin läheisyyteen. Yhteisen iltapalveluksen, pujan, aika. Rukouksia, tulirituaaleja.

Paluu on jälleen infernaalinen, juoksijat aiheuttavat vaaratilanteita. Seisovissa tukoksissa tönivät pyörää, vaikkei tilaa ole yhtään, minne pyörää työntää, kopsauttelevat viestikapulalla käsivarsiin. Selviän kaaoksesta. Kaikkiaan nämä 125 kilometriä kahdesti edestakaisin Roorkesta Haridwariin, ja niista 80 km pimeässä, ovat varmaankin vaarallisimmat 80 km, jotka olen koskaan ajanut Intiassa. Läheltä piti –tilanteiden laskuista putosin pois jo alussa. Onneksi tilannenopeudet olivat suht pieniä, vain poikkeuksellisesti, jos silloinkaan, yli 60 km/h. Intialaiset ovat mestareita väistämisessä, mutta myös tilan ottamisessa.

Kuudes päivä. Jo tuttua tietä taas Haridwariin, nyt kuorman kanssa, ja 25 kilometriä Haridwarin pohjoispuolelle Rishikeshiin. Hieno paikka Himalajan juurella jyrkkien rinnemetsien kanjonissa. 10 km ennen ensimmäinen rengasrikko tihkusateessa. Puusepän katoksessa vaihdan sisärenkaan. Ulkorenkaasta löytyy ruskea lasisiru. Yöksi kilometrin nousu rinnemetsään hotelliin, josta näkymä Gangesille.

Seitsemäs päivä Rishikeshissa. Hindutemppelin torniin kiipeäminen. Gangesin yli kuudesti, 4 kertaa jalankulkijoiden riippusiltaa pitkin (moottoripyöriä myös). Pulahtaminen Gangesiin. Ajelua rinnemetsässä apinoita ihmetellen. Muutaman kilometrin nousu. Rentouttavaa kaiken kaaostelun jälkeen. Kaiken lisäksi löydän uudet kuoret Nokia 1100 -puhelimeeni. Vanha sikhipuhelinkauppias ei sentään suostu myymään omaa 1100:aan, hänkin arvostaa iskunkestävää puhelinta.

Lainaus