Blogit - Manali

Talven pyöräilykelit: hyvä Himalaja-simulaattori

Matti Rämö — Wed, 17 Feb 2016 17:57:57 +0000

Talven vaihteleva kelikirjo luo mainion testiympäristön vaativalle pyöräreissulle. Lämpötilan parinkymmenen asteen hypähtelyt, tuuliset pakkaspäivät ja alustan kunnon nopeat vaihtelut ovat erinomaista harjoittelua rujoa vuoristopyöräilyä varten. Päivittäiset arvaamattomat olosuhteet valmentavat kohtaamaan yllättäviä tilanteita. Lisäksi yli 20 asteen pakkaset vaikeuttavat hengitystä vähän samaan tapaan kuin korkealla ohuessa hapessa. Talvella olosuhteet pakottavat kokemaan nyt-hetken kovin konkreettisesti.

Talven tulo viivästyi, mutta ehdin silti sopivasti simuloimaan Himalaja-polkemisen tuntoja satulassa, kun Polkupyörällä Himalajalle -kirjan kirjoittaminen kääntyi kohti viimeistä etappia. Tammikuun äkillisessä kylmenemisessä oli jotain samaa kuin kiipeämisessä kuuman kostealta monsuunitasangolta kohti Himalajan poimuja. Kun 26 asteen pakkanen vaikeutti hengitystä ja meno tuntui kankealta ja jäykältä, mielessäni poljin hengästyneenä karulla maantiellä yli 5000 metrissä. Elokuussa Himalajalla satoi räntää korkeissa solissa, ja viileä lasku pimeässä 5300 metristä yöksi alas tasangolle 4700 metriin oli turruttavan kylmä kuin tammikuinen pakkasyö Helsingin Keskuspuistossa. Vaatetta tosin oli hieman eri määrä.

Kesän 2014 Himalajan-matka oli monen vuoden suunnittelun huipentuma, ja se on jättänyt vahvan kestolatauksen myöhemmille etapeille. Eikä viime kesän pyöräretkitauko tunnu erityisen isolta puutteelta. Tulevasta kesästä en vielä tiedä, mutta luultavasti päädyn jonkinlaiseen pikkukierrokseen lähimaisemissa, mikä tarkoittaa sitä, että pyöräretkikirjoittamiseen on joka tapauksessa tulossa tauko. Polkupyörällä Himalajalle on kahdeksas kirja kahdeksassa vuodessa, ja on jo aika pitää taukoa ja vetää henkeä. Himalaja-eepos on hyvä maamerkki tauolle.

Maaliskuun alussa ilmestyvän Polkupyörällä Himalajalle -kirjan kappaleet kuvaavat matkan etenemistä tasangolta yhä ylemmäs vuoristoon:

1. Delhin ajaton kaaos; 2. Miljoonan hindun pyhiinvaellus; 3. Gangesilta kukkuloille; 4. Chandigarh, funktionalismin helmi; 5. Tasangon tainnuttava kuumuus Punjabissa;

6. Jammusta Himalajan poimuihin; 7. Kashmir, maanpäällinen paratiisi?; 8. Nousu Ladakhiin; 9. Indusjoen latvoilla Pikku-Tiibetissä; 10. Leh, Ladakhin pieni pääkaupunki; 11. Maantie maailman katolla; 12. Ilmastoloikka takaisin Delhiin

Himalaja-matkan tunnelmia Helsingin Messukeskuksessa Go Expon Fillarilavalla pe 4.3. klo 13.30 & 16.30, la 5.3. klo 13.30 & 16.30 sekä su 6.3. klo 11 & 13. Jututtamaan voi tulla Pyöräilykuntien verkoston/SPR:n osastolle.

ET-lehden helmikuinen haastattelu perehtyy myös retkipyöräilyinnostukseni taustoihin.

Lainaus

Polkupyörällä Himalajalle: kuvia,osa 3 Leh-Manali

Matti Rämö — Sat, 20 Sep 2014 13:56:47 +0000

Himalaja-polkaisu huipentuu 11 päivän vaellukseen Leh - Manali-tiellä, joka ei alunperin kuulunut suunnitelmiini ollenkaan sen vaativuuden vuoksi. 470 kilometrin reitti viipyilee yli 200 kilometriä yli 4000 metrin korkeudessa ja matkalla on viisi korkeaa solaa: Taglang La, 5300 metriä; Lachulung La, 5000 metriä; Nakee La, 4700 metriä; Baralacha La, 4900 metriä; ja Rochtang La, 3900 metriä. Leh-Manali vaatii reitin alkupäässä tarkkaa yöpymissuunnitelmaa vuoristotaudin välttämiseksi, sillä yöpymiskorkeudet ovat ratkaisevia. Leh on 3500 metrissä, Manali "enää" 2000 metrissä, mikä tarkoittaa sitä, että reitti on hankalampi Manalin suunnasta, myös vuoristotaudin ehkäisyn suhteen.

Leh'n vehreyttä karussa laaksossa Himalajan korkeiden harjanteiden keskellä. Indusjoen rannat vihertävät alempana laaksossa.

Leh'n pääkatu Main Bazar.

Main Bazarin urbaania sykettä.

Sora-aavikko vaihettuu hetkittäin hiekkaiseksi Indusjoen läheisyydestä huolimatta.

Thikseyn luostari Indusin varrella.

Nousu Indusjoelta alkaa sivujoen kapeassa laaksossa.

Ensimmäinen yö maastossa 3750 metrissä.

Toinen yö Rumtzen kylässä 4200 metrissä.

31 kilometrin nousu 1200 metriä ylemmäs etenee hitaasti ohuessa hapessa.

Yhdeksän tunnin urakasta on vielä kaksi tuntia jäljellä. Taglang La on yhä piilossa tumman, paljaan harjanteen takana kuvan vasemmalla laidalla.

Saavun Taglang Lalle vasta juuri ennen pimeää. 5300 metrissä on todella vähän happea, ja jokainen liike hengästyttää. Rukousliput liehuvat vaimeassa tuulessa, ennen kuin heikko lumisade alkaa. Yöksi laskettelen pimeässä 20 kilometriä 700 metriä alemmas Debringin viiden peltimajan kesäkylään.

Yhden tasankopäivän jälkeen tie pujahtaa pitkään, kapeaan rotkolaaksoon.

Soratie mutkittelee maisemasta toiseen, ja jokaisen mutkan takana odottee erilainen näkymä.

Lachung Lan rukouslipuille 5000 metriin ehdin ajoissa ennen pimeää.

Lachung Lan ja Nakee Lan välissä on pieni telttakylä, johon on kokoontunut tusinan verran pyöräilijöitä yöpymään 4500 metriin. Amerikkalaisen isän mukana on 8-vuotias poika peräpyörän kanssa. Ranskalainen tandem-pariskunta jää leiriin akklimatisoitumaan ylimääräiseksi päiväksi.

Nakee Lan jälkeen tie kapenee jälleen. Solassa alkanut lyhyt räntäsade lakkaa.

Reitti laskeutuu komeaan jokilaaksoon 4200 metriin.

Sarchun peltimajakylässä yö on kylmä. Nukun ruokalan salin patjoilla vanhemman yrittäjäpariskunnan ja viiden intialaisen turistin kanssa. Aamulla tulee lapsenlapsi vaarin luokse.

Matkalla Sarchusta Baralacha Lan solaan 800 metriä ylemmäs reitin yli kulkee useampi kapea saderintama...

...ennen kuin räntäsade alkaa.

Ylhäällä solassa on niin raikasta, että ihmettelen, mikä kumma saa ihmisen vapaaehtoisesti pyöräilemaan elokuussa räntäsateessa.

Solan toisella puolella saderintama tiivistyy tiheäksi sumuksi ja näkyvyys kutistuu 50 metriin. Samalla hämärä muuttuu liian nopeasti pimeydeksi. 20 kilometrin lasku Baralacha Lasta 700 metriä alemmas Zing Zing Barin peltimajakylään on matkan vaarallisin. Kaadun sateessa irtosoralla, mutta ehdin jarruttaa vauhdin olemattomiin, eikä kolhu ole kuin henkinen.

Zing Zing Barin rakkakivilaakso muistuttaa Islannin tummia laavamaisemia.

Vähitellen laakso alkaa vihertää, ja kasvillisuuden tuoksu havahduttaa.

Laaksossa on monenlaista kulkijaa.

Viimeistä nousua Rochtang Lan solaan edeltää rikkoutunut silta. Pyöräkaravaanin saa kuitenkin talutettua joen yli tilapäistä teräsluiskaa pitkin.

Nousun tekee hankalaksi tien kurja kunto. Onneksi edellispäivän kohtuulliset sateet ovat pakanneet kuhmuraisen ja löysän hiekkasorapinnan sopivan kovaksi.

Rochtang Lasta on 55 kilometrin hulppea lasku Manaliin vehreän jylhissä maisemissa. Aamulla laaksoon saapuu laaja saderintama. Sama rintama aiheuttaa 500 kilometrin päässä Kashmirin Srinagarissa rajut tulvat.

Manalissa ehdin patikoimaan rinnemetsiin ennen bussimatkaa takaisin tasangolle Delhiin. Omenasatoa rahtaavat kantajat ovat tauolla metsäpolun varressa.

Delhin subtrooppinen kaaos on lievä kulttuurishokki Himalajan raikkaiden tuulien jälkeen.

Mutta reilun vuorokauden ihmettelyn jälkeen oivallan, miksi monikasvoinen Intia houkuttelee yhä uudestaan palaamaan: viihdyn hillityssä kaaoksessa.

------------------------------------

Polkupyörällä Himalajalle: kuvia, osa 1 Gangesin tasanko

Polkupyörällä Himalajalle: kuvia, osa 2 Kashmirista Ladakhiin

Lainaus

Polkupyoralla Himalajalle: Leh 1850 km

Matti Rämö — Thu, 21 Aug 2014 06:35:27 +0000

Perilla Leh’ssa! Kuukauden vaanto takana, ja nyt on voittajafiilis.
Matka Srinagarista Ladakhin paakaupunkiin on sujunut oletettua nopemmin, vaellus kesti viikon.

Ensimmainen paiva aloittaa 80 kilometrin nousun, ensin leppoisasti ja valissa on tasaista ja pikkulaskujakin, mutta lampotila on viela yli 30, ja aurinko paahtaa hien paalle. Lahtoa edeltava yo vei voimia, silla taival alkoi immodiumin turvin. Vasyneena hivuttaudun 2400 metriin yoksi pienen patojarven rannalle majataloon.

Toinen paiva on se iso testi, 40 kilometrin kapuaminen Zoji Lan solaan 3520 metriin. Alku sujuu aamun raikkaudessa hienoissa koskimaisemissa hyvin. 4 tunnin jalkeen maisemat herkistavat lisaa, ja hyvan olon tunne valtaa koko kehon ja mielen, vaikka tie nousee reippaasti ja aurinko paahtaa. Luovun kuitenkin kyparasta ja vaannan pienesta kierratyskuitukassista totterohatun suojaamaan auringolta. Mutta lampotila on jo hyva, silla 3000 metrissa ei kuumuus enaa ryydyta.

Viimeiset 15 kilometria ovat rajuja, ja leppoisa tunnelma muuntuu silkaksi urakoinniksi. Loppupatkaan vierahtaa 5 tuntia! Paallyste katoaa kokonaan, ja kuhmuraisen soran paalla on loysaa, hienonhienoa hiekkaa, joka tomistellessa nousee polyksi ilmaan tuulen vietavaksi. Ja nousu on jyrkkaa, yli 10 %:n kapuamista kapealla tiella yhdessa kuorma-autojen seassa. Onneksi ostin Srinagarista hengityssuojaimen. Monesti paadyn tyontamaan karavaaniani hitaasti ankarassa polypilvessa ja usein joudun seisahtumaan odottamaan vuoroani, koska tie on niin kapea, ettei sille mahdu pyora yhden kuorma-auton kanssa yhtaaikaa.

Hitaasti, hitaasti hivuttaudun serpentiinista toiseen, ja valilla ylitan tien poikki solisevia puroja, jotka saavat vetensa sulavasta lumesta vain vahan ylempaa rinteesta. Autotkin kulkevat hitaasti, silla maanvyorymien jaljilta reitilla on pari hankalampaa kapeikkoa, joissa sotilaat saannostelevat liikennevirtoja. Ankara vaanto taukoaa solassa, jossa on isompi lumijaama ja sen rinteilla intialaisia turisteja pulkkamaessa. Teepuotiteltassa saan lamminta juotavaa, ja takki pitaa laittaa paalle, kun viilea tuuli tuivertaa

En pida kiiretta, silla Ladakhiin saapumisen tunne rentouttaa liikaa. Lahden laskuun illansuussa karuun maisemaan. Loivilla rinteilla on vuohi- ja lammaspaimentolaisten telttoja. Vasta 15 kilometria myohemmin poliisin tarkastuspisteella, jossa pitaa tayttaa Ladakhiin tulon kaavake, selviaa, etta seuraavan pikkukaupunkiin onkin viela 25 kilometria ja pimea on laskeutumassa. Aijai, alkeellinen kartanluvun huolimattomuus. Ja melko hyva asfalttipintakin katoaa. Alkaa loiva lasku kuhmurasoralla pimeassa. Tie tarisyttaa ranteita, vaikka kuinka yritan etsia tasaisempia kohtia, eika paallyste edes salli kaahailua, kun jarruttelen kuopasta toiseen. Sitten tulee muutama pikkunousu, ja energiat katoavat. Pilkkopimeassa tahtitaivaan alla kapeassa vuoristolaaksossa, silla liikenne on jo tauonnut eika muitakaan valoja nay, evastelen seisaltaan, ja magnesium-kaliumin voimin vaantaydyn takaisin satulaan Selvian naantyneena Drassin taajamaan, jonka liepeilla on majatalo. Kuinka hyvalta riisi ja linssikastike maistuvatkaan.

Kolmas paiva on leppoisampaa laskettelua 3150 metrista 2750 metriin Kargiliin. Menoa maustaa muutama nousu. Saa on epavakaampi ja valilla satelee ja tuulee viileasti. Sotamuistomerkilla tapaan intialaisen retkipyorailijan etelan Bangaloresta, ja yhdessa poljemme 40 kilometria Kargiliin, jossa Vinay hakeutuuu armeijan majoitukseen. Muistomerkista ja pikkumuseosta sen verran, etta sen armeijaa ylistava paatos on hakellyttavan vahvaa propagandaa, johon liittyy moniuskonnollinen velvollisuus tappaa vihollisia.

Kargilin yo on vahan huono meluavien intialaisten turistien vuoksi, mutta neljas paiva ei ole liian vaativa, kun kapuan 600 metria ylemmas 50 kilometrissa, eika reitille osu kovin jyrkkia patkia. Tie on suurimman osan hyva, tosin reilut 15 kilometria se on soraa ja kuhmurasoraa. Keli on viilea ja satelee, mutta karavaanini kulkee hyvin (myohemmin kuulen, etta Zoji Lan solassa on ollut rankkasateita ja maanvyorymia ja liejua tiella). Hyvissa ajoin saavun Mulbekiin, jossa tapaan saksalais-itavaltalaisen pyorailjapariskunnan. Karina ja Jan ovat olleet tien paella jo kolme vuotta. Yhdessa kiipeamme jalan luostarikalliolle 200 metria ylemmas.

Viides paiva on jalleen testipaiva, silla reitilla on kaksi 20 kilometrin nousua, ensin Namika Lan solaan 3750 metriin ja sitten Fotu Lan solaan 4100 metriin. Osan matkasta taitan yhdessa Karinan, Janin ja Vinayn kanssa, ja Namika Lassa on yhteinen kuvahetki. Yksin hivuttaudun muita ennen Fotu Lan solaan,jossa raisu tuuli repii buddhalaisia rukouslippuja tempoillen kiivaassa rytmissa. On kylma, ja kakkostakkikin pitaa kaivaa esiin ja kaulaliina ja villasukat. Tasta huolimatta lasku on keskeytettava jo kilometrin jalkeen, jotta voin juosta tiella itseani lampimaksi. Korkeus ei sinansa haittaa, eika vuoristotaudin oireita ole ollenkaan, vain kiivetessa piti laahattaa hapen vahyyden vuoksi. Yoksi Lamayurun luostaritaajamaan jylhaan maisemaan, mutta vahan ruppaseen majataloon.

Kuudes paiva on aluksi rotkolaskettelua. Maisemat herkistavat tuntemaan luonnon kauneuden. Pystysuorien seinemien kivilajit vaihtelevat kellertavasta punertavaan ja vihreaaan ja violettiin, ja sininen pikkujoki kohisee vieressa. Huh, vahemmastakin alkaa ylistaa olemassaolon kauneutta. Tunne saa lisaa voimaa, kun rotkomaisema vaihtuu vahan leveampaan Indusjoen laaksoon. Perille saapumisen tunne kulkee mukana pitkin paivaa. Laskeudun kastautumaan kevyesti Indusiin, ja kauneus yhtyy kevyeen uskonnolliseen hurmokseen. Itkettaa onnesta. Yoksi paadyn 1000 vuotta vanhan luostarin kylaan muutaman kilometrin pois paatielta.

Seitsemas paiva alkaa luostarivierilulla, tai oikeastaan kahdella. Ensin yksinkertaisessa yhden miehen luostarissa ja sitten siina vanhassa, jonka temppelien monimuotoisuus on hakellyttyvaa. Tuhannessa vuodessa ehtivat tyylit jo muuttua. Luostarissa voisi viettaa koko paivan, mutta puoliltapaivin palaan satulaan. Edessa on jalleen kaksi 15 kilometrin nousua. Ensimmainen sujuu kolmessa tunnissa ja vie pikkuylangolle, joka on kuivaa autiomaata, kuin sora-aavikkoa, jota reunustavat matalat, paljaat harjanteeet. Lasku alas vie kuin vehrealle keitaalle Indusjoen varteen. Kylassa tapaan aiemmat pyorailykumppanit Vinayn, Karinan ja Janin. Toinen nousu sujuu osittain yhdessa polkien, osittain yksin. Kapuamista seuraa reilun kymmenen kilometrin reipas lasku lahes suoraa tieta, joka tekee yllattaen 90 asteen mutkan. Onneksi edessa on autoja, joiden takia joudun hidastamaan. Juuri ennen paluuta Indusjoen laaksoon tiimi on taas kasassa, ja yhdessa saavumme Leh’n kaupunkialueelle, joka on levittaytynyt alas lahelle jokea. Itse kaupunki on ylempana rinteessa, ja viimeiset kilometrit painavat. Pimeakin tulee, ennen kuin ehdimme reppureissaajien kortteleihin, jotka ovat kaupungin toisella laidalla avian vuorenrinteen juurella.

Perilla Leh’ssa! Vasyneen sumeana en oikein edes tajua tapahtunutta. Ensin pitaa loytaa huone, sitten lamminta juotavaa ja muonaa. Ilalla lampotila laskee 15 asteen tuntumaan, mika hikisen ja aurinkoisen paivan jalkeen tuntuu kovin viilealta. Vahan sekavassa tilassa hakeudun ravintolaan, jossa keittona on korealaista merilevasoppaa. Se lammittaa ja maistuu. Yolla koirat meteloivat kuin missa tahansa kylassa, ja aamulla lehma ammuu ikkunan alla. Hosisontissa siintavat Himalajan valkeat huiput, ilma on kirkasta ja kuivaa. Aurinko alkaa lammittaa viilean yon jalkeen. Olen onnellinen.

ps. Paluun suunnittelu Delhiin on viela vahan vaiheessa. Osa matkasta pitaa taittaa bussilla, silla aika (kaksi ja puoli viikkoa) ei riita polkemaan takaisin koko matkaa. Saatan jopa yrittaa reittia Leh-Manali, jonka alunperin hylkasin suunnitelmissa liian vaikeana. Se olisi noin 10 paivan vaanto vaikeissa oloissa, ja se tarkoittaisi kahdesti nousua yli 5000 metriin. Kiusaus yrittaa on suuri. Taman jalkeen edessa olisi bussimatka Delhiin.

Lainaus