Sivistys, tasa-arvo ja yhteisyys – Ylen tehtävänä myös tänään

Ismo Silvo — Fri, 18 Dec 2015 11:32:19 +0000

Kirjoittaja on Ylen julkaisujohtaja.

Julkisen palvelun yleisradiotoiminnan juuret ovat liberaalin oikeusvaltion aatteessa. Julkisen palvelun radio luotiin aikanaan osaksi tasa-arvoista eurooppalaista oikeusvaltiota, ei osaksi muuta mediamarkkinaa. Maissa, joissa vahvaa oikeusvaltion aatteellista kasvualustaa ei ole, julkinen yleisradio kituu oman arvomaailmansa epävarmuudessa tai poliitikoiden kurituksessa.

Tunnetuin julkisen palvelun tehtäväilmaus on BBC:n luojan ja valistusmies John Reithin 1920-luvun tiivistys: inform, educate and entertain. Julkinen palvelu kasvoi valistusaatteesta. Se julisti ilmaisun vapautta, ihmisen kykyä tasavertaisiin moraalisiin tuntemuksiin, ja käsitystä ihmisestä itseään kehittävänä eettisenä toimijana. Nämä arvotavoitteet ovat yhä Euroopan yleisradioliiton EBU:n ydin.

Pohjoismaissa valistuksen radioaate sai hyvä vastakaiun ja se yhdentyi vahvaan kansansivistysaatteeseen. Kansalaisia tuli kehittää tiedoiltaan ja taidoiltaan tasapainoisiksi yhteisön toimijoiksi. Sivistysajatus ohjaa edelleen Ylen ohjelmistopolitiikkaa, ja pohjoismaisen julkisen palvelun yleisradiotoiminta on jatkumo valistuksen sivistysajattelulle.

Julkisen yleisradioaatteen ytimessä on kolme periaatetta: tasa-arvo, oikeus oman äänen kuulumiseen yhteisessä julkisuudessa sekä julkisen yhteisön oikeus määritellä viestinnän sisällöt riippumattomasti.

Tasa-arvo

Tasa-arvon periaate on kirjoitettu myös Yle-lain johtolauseeseen: Ylen pitää tarjota palveluitaan jokaiselle yhtäläisin ehdoin.

Tasa-arvon toteuttaminen on ankara ja velvoittava tehtävä. Ylen on aidosti ymmärrettävä ihmisten erilaiset käsitykset tietämisen, sivistymisen ja viestimisen tarpeista ja keinoista. Ihmiset ovat erilaisia ja se on arvokasta.

Kummallista kyllä, juuri tämä tasa-arvon palvelu on herättänyt kritiikkiä. Kun Yle pyrkii vastaamaan kansalaisten tasa-arvon oikeuteen, sitä moititaan markkinaosuusrohmuilusta tai pyrkimyksestä tavoittaa “kaupallisesti kiinnostavat” yleisönosat, kuten nuoret.

Ylen kyky tyydyttää eri ryhmien, nuorten tai varttuneempien, tarpeita voi olla riittämätön. Silloin on parannettava suoritusta, ei luovutettava. Tehtävärajaus, joka sulkisi kokonaisia ryhmiä pois julkisen yleisradiotoiminnan piiristä, hylkäisi tasa-arvon velvollisuuden ja käpertyisi pian elitismiin ja hyvin palveltujen ylivaltaan.

Yhteinen julkisuus

Julkinen palvelu on jokaisen osallisuutta yhteiseen julkiseen tilaan. Pirstoutuvassa ja globalisoituvassa maailmassa tämä on yleisradiotoiminnan tulevaisuuden kovin haaste.

Demokraattinen päätöksenteko tapahtuu edelleen kansallisesti. Se voi toteutua legitiimisti vain niissä rajoissa, joihin yhteinen julkinen tila yltää. Julkisen palvelun idea on, että jokainen saa tuntea itsensä osaksi yhteistä julkisuutta, edes hetkittäin. Se kertoo arvostuksesta, luo osallisuutta ja ravitsee kasvua julkisen yhteisön täysivaltaiseksi jäseneksi.Yhteisen julkisuuden luominen edellyttää riittävää suuruutta. Laaja tehtävä mahdollistaa sen, että Yle voi tarjota mahdollisimman monelle osallisuuden ja näkyvyyden yhteisessä julkisuudessa.

Luottamus Yleen – ja koko yhteiskuntaan – säilyy ja kasvaa tästä kokemuksesta.

Yhteisön määräysvalta

Julkisessa yleisradiotoiminnassa yhteisö itse määrittää kertomuksiaan. Yleisradio on tietoa ja tarinoita, jotka yhteisö kokee tärkeiksi ja tarpeellisiksi kertoa. Kyse ei ole siitä, mikä on julkisen palvelun rooli viestintämarkkinoilla, vaan kyse on yhteisen julkisuuden roolista kulttuurissa ja demokratiassa.

Yle on vaikuttavin työkalu, joka suomalaisella viestintä- ja kulttuuripolitiikan päättäjällä on käytössään. Julkista yhteisöä Suomessa edustaa kansan valitsema eduskunta ja sen valitsema hallintoneuvosto. Yleisradio-aatteen näkökulmasta yhteisön kontrolli on järjestetty meillä tyylikkäästi. Käytännössä Yleä koskeva sääntely ja tehtävänanto edellyttävät eduskunnan yhteistä tahdonilmaisua. Eurooppalaisessa vertailussa Yle onkin sisaryhtiöidensä joukossa vähiten ”hallituksen radio”.

Lähiaikojen merkittävä kysymys on, haluammeko me Suomessa viedä tämän julkisen palvelun idean myös tulevaisuuteen.

Lainaus

Hätäapu-Yleä ei Suomi tarvitse

Ismo Silvo — Tue, 08 Sep 2015 06:31:28 +0000

Ismo Silvo on Ylen julkaisujohtaja

Suomi keskustelee jälleen Ylen roolista ja resursseista. Hyvä niin. Julkisen palvelun elinvoima kumpuaa yhteisönsä kiinnostuksesta. Kansallinen keskustelu on julkisen palvelun menestyksen ravinto ja kehityksen valo!

Kuten muihinkin aatteisiin, suhtaudutaan julkisen palvelun yleisradioaatteeseen usealla tavalla. Keskustelussa esiintyy muutama perustapa ymmärtää Ylen rooli. Minä luokittelen nämä suhtautumistavat kolmeen aatemalliin: yhteisen julkisuuden Yle, kulttuuripoliittinen Yle ja hätäapu-Yle. Nämä ovat kuin kolme sisäkkäistä venäläistä puunukkea, ensimmäinen laajimpana ja muut pienenevästi sen sisällä.

Yhteisen julkisuuden yle-aatteen idea perustuu ihmisten tasa-arvoon yhteiskunnan ja kulttuurin jäseninä. Kaikkien on voitava kokea, edes hetkittäin, itsensä osaksi julkista yhteisöä. Kaikilla on oikeus tulla kuulluksi, nähdyksi ja osallistua julkiseen keskusteluun. Tässä yhteisessä julkisuudessa demokratia tekee päätöksiään ja synnyttää arvostuksiaan.

Yhteisen julkisuuden yle-aate ei lähtökohtaisesti vilkuile sivuille eikä katso mitä muu mediamarkkina tarjoaa. Yhteisö määrittää, millaista viestintää ja kulttuurisisältöä tuotetaan. Tällaisen Ylen tavoitteenasettelu on poliittista, ja tämän yle-aatteen mukaan hyvin toimiva julkinen palvelu on osa hyvin toimivaa julkista demokraattista yhteiskuntaa.

Kun tämä uloin kuori kierretään auki, sisältä löytyy kulttuuripoliitinen yle-aate. Se on toinen tapa ymmärtää Ylen tehtävä. Se on edellistä suppeampi, eikä se olisi kaikkien Yle. Se ei tavoittele korkeita demokratian ja tasa-arvon ihanteita, vaan tarjoaa yhden keinon hoitaa kansallista media- ja kulttuuripolitiikkaa. Yle on tässä ajattelussa veroin rahoitettu elinkeino- ja toimialapoliittinen instrumentti, jolla tuotetaan suomalaista mediasisältöä ja kulttuuria. Yle on tietyn suuruinen poliittisesti päätetty huoltovarmuusinvestointi suomalaiseen kulttuuriin.

Sisimpänä pienimpänä puunukkena on hätäapu-yle. Julkisen palvelun tehtävänä on tämän näkemyksen mukaan tehdä se, mikä kaupallisesti toimivalta medialta jää tekemättä. Demokraattinen yhteisö luovuttaa Ylen toimeksiannon poliittisen päätöksenteon ulkopuolelle. Yle varmistaa sen, että kaikki tarpeellinen viestintä minimissään tulee tarjotuksi. Näin Yle hätäapuna tai mediakentän hengenpelastajana valvoo, että mikään välttämättömäksi katsottu mediapalvelu ei kokonaan häviä upoksiin.

Tämän aatteen Yle olisi kuin erikoiskirjasto, joka tarjoaa spesialiteetteja pienelle joukolle, jos kaupallinen media onnistuu hyvin, ja hätäapua suuremmalle joukolle, jos kaupalliset ajat ovat huonot. Hätäapu-yle ei ylety tavoittamaan yleistä ja yhtäläistä julkisuutta. Missään Länsi-Euroopan demokratiassa ei tällaista julkisen palvelun mallia ole valittu.

Suomi on valitsemassa itselleen sopivinta Yle-ratkaisua. Tähän saakka on päädytty valitsemaan yllä olevista ensimmäinen, yhteisen julkisuuden Yle. Yhteiseen julkisuuteen perustuvalla toimeksiannolla on kyetty saamaan käytännössä koko suomalainen yhteiskunta julkisen viestintäyhteisön piiriin. Samalla Yle on kanavoinut varoja suomalaiseen kulttuurituotantoon enemmän kuin mikään muu yksittäinen toimija. Lisäksi on voitu varmistaa erityispalvelut, joita kukaan muu toimija ei ole tuottanut.

Yhteisen julkisuuden yle-aatteen juuret ovat liberaalin oikeusvaltion ideassa. Julkinen palvelu synnytettiin aikanaan osaksi tasa-arvoisten ihmisten oikeusvaltiota, ei osaksi mediamarkkinaa. Eurooppalaiset demokraattiset oikeusvaltiot ovat kerta toisensa jälkeen päätyneet tämän mallin taakse. Kun katsoo maailmaa ympärillämme, en voi kuin todeta, että nyt jos koskaan tätä Yle-aatetta on tarve ja velvollisuus viedä tulevaisuuteen.

Lainaus

Blogit - ismo silvo

Sivistys, tasa-arvo ja yhteisyys – Ylen tehtävänä myös tänään

Tasa-arvo

Yhteinen julkisuus

Yhteisön määräysvalta

Hätäapu-Yleä ei Suomi tarvitse