Blogit - kerjäläiset

Mistä niitä raivolla hankittuja senttejä oikein tulee?

Rita Trötschkes — Sun, 31 Oct 2010 09:24:33 +0000

Jokaisen ministerin, joka suhtautuu torjuvasti kerjäämisen kieltävään lakiin, pitäisi joskus KÄVELLÄ kaupungin keskustassa. Kerjäläiset nimittäin hyökkäävät eteesi, vetävät hihasta, tyrkyttävät rihkamaa kaupaksi tai huutavat solvauksia, kun yrität väistää heitä. Nopeiden jalkojen omistaja jättää kerjäläisen nopeasti taakse, mutta olen nähnyt miten kerjäläiset roikkuvat hitaiden vanhusten kintereillä pitkiäkin matkoja. Vanhukset muistavat ne ajat, kun suomalaisiakin oli kerjuulla ja antavat ilmeisesti siksi ropojaan. Ministerit puolestaan ajavat autoissaan, eikä heillä ole minkäänlaista käsitystä katutodellisuudesta – varsinkaan kesäkatujen kerjäläisistä. Onneksi netissä ja poliisilla on silminäkijöiden todisteita kerjäläisten aggressiivisesta toiminnasta. Kun seuraat kerjäläistä 30 minuuttia, tajuat, että homma on orginisoitua. Kerjäläinen on työntekijä, jolta noudetaan kerjätyt rahat. Heitä kuskataan sopiviin kohtiin. Kerjäämisen luonne on nykyään toisenlaista kuin ennen, he eivät anele almuja. Päättäjät ovat kovin sinisilmäisiä, jos he uskovat siihen, että järjestyslain tehostaminen vaikuttaa kyseenalaisin keinoin toimivaan kerjäläismafiaan. Tuskin järjestyslain muuttaminen poistaisi kerjäämisongelman todellista vakavuutta. Nykyisen kerjäämiskulttuurin kieltämisellä ei ole mitään tekemistä rasismin, kylmän puoluepolitiikan, rotuopin, lähimmäisrakkauden puutteen tai köyhyyden kieltämisen kanssa, vaan laki edistäisi kansalaisten yleistä turvallisuutta ja järjestystä. Kyse on itsesuojelusta. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että köyhyyttä ei pidä kriminalisoida, jos kyse on henkilökohtaisen elannon hankkimisesta kerjäämisellä, mutta rehellisestä kerjäämisestä ei ole enää kyse. Ihmiset kokevat turvattomuutta keskellä kirkasta päivää. Mielenkiintoista, että kerjäämiskielto kaatui hallituksessa. Uusi lakiesitys tullee nyt joulukuussa 2010 eduskunnan käsiteltäväksi. Jospa silminnäkijöiden todistuksilla on sittenkin arvoa. Jospa kaduilla käveleviä kansalaisia ei enää ahdisteltaisi ensi kesänä. Ellei asiaan puututa, näemmekö ensi kesänä raivokkaita kerjäläisiä kotiovillamme?

Lainaus

Kerjäläisten valtakunta

Jukka Lindfors — Tue, 26 Oct 2010 11:09:12 +0000

Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen mukaan kerjääminen pitäisi kieltää, koska se ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin ja hyvinvointimalliin. Tällä perusteella voitaisiin kieltää myös smalltalk, Miljonääriäidit ja abiristeilyt.

Todellisuudessa kerjäämisellä on ollut suomalaisessa kulttuurissa vankka asema ja pitkät perinteet. Itse asiassa kaikki meistä eivät pystyisi juomaan jokapäiväistä latteaan ilman sitä: vielä osalle isovanhemmistamme kerjääminen oli nimittäin ainut tapa säilyä elossa.

Kuuntele: Suomalaiset kerjuulla (1965).

Kerjääminen oli 1900-luvun alkupuolella osalle suomalaisista

ainoa toimeentulon muoto. Suomi koki joukkomittaista kerjäläisyyttä

etenkin 1800-luvun katovuosina. Ilmiö toistui sisällissodan jälkeen

ja 1930-luvun talouspulan aikana.

Kerjuuta on eri aikoina yritetty estää laeilla ja asetuksilla. Konstit ovat olleet monet: 1600-1700-luvuilla kerjäläisiä palautettiin kotikuntiinsa, karkotettiin maasta, piestiin raipoin tai vitsoin, tuomittiin vankeuteen tai pakkotyöhön tai suljettiin työ- ja kehruuhuoneisiin muiden rikollisten, prostituoitujen ja mielisairaiden sekaan. Työlaitokset ja pakkotyö säilyivät suomalaisen sosiaalityön järeämpien aseiden valikoimassa vielä 1900-luvullakin.

Uhkailut ja rangaistukset eivät kuitenkaan kerjäläisyyttä lopettaneet. Kun nälkävuosina tai pula-aikana tuhannet häiritsivät yleistä viihtyvyyttä kerjuukuppeineen ja -pusseineen, ei maassa olisi riittänyt poliiseja – saati puistoisäntiä ja kunnallisia katuvalvojia – poistamaan heitä maisemista. Hätä ei lue lakia, ei etenkään nälänhätä.

Katso: Huoltopoliisi tarkkaili kansaa (1971).

Huoltopoliisi - irtolaisten Stasi? Poliisi piti tarkkailukortistoa

maankulkijoista, asunnottomista, työnvieroksujista, prostituoiduista,

alkoholisteista ja perhepinnareista.

Katso: Ilotytöt määrättiin työlaitokseen (1968).

Ammattimaiset haureuden harjoittajat määrättiin vuosina

1937–1972 Ilmajoen työlaitokseen opettelemaan maataloustöitä.

Laitosta kutsuttiin myös naisvankilaksi.

Katso: Nälkäiset kärrättiin pois pitäjästä (2008).

Muualta tulleet kerjäläiset on kautta aikojen pyritty lakaisemaan

takaisin rajojen taakse, olipa raja kunnallinen tai valtakunnallinen.

Kaiho Niemisen romaani ”Pakolaisten kuski” kertoo nälkävuodesta

1868. Rikas isäntä komentaa nuoren miehen kuskaamaan vieraan

kunnan kerjäläiset pois silmistä.

Kun mustalaisen sai hirttää

Romanit eli ”mustalaiset ja tattarit” ovat olleet keskeisesti irtolais- ja kerjäläislakien laatijoiden mielessä. Aika ajoin annettiin nimenomaan heitä koskevia asetuksia ja lakeja.

Tutkija Panu Pulman mielestä myös Helsingin sodanjälkeiset järjestyssäännöt, joilla kiellettiin kaikki kerjuuseen vivahtavakin toiminta veitsenteroituksesta pihasoittoon, oli kohdistettu juuri ahtaaseen asemaan ajettuihin romaneihin.

Ruotsi-Suomen vuoden 1741 irtolaislaki oli tähdätty ”kaikenlaisia ulkomailta tulleita hyödyttömiä ryhmiä kohtaan”. Romanit mainittiin siinä samassa nipussa nuorallatanssijoiden, silmänkääntäjien, komeljanttarien, juutalaisten ja ”savoijilaisten” – mitä he lienevätkin – kanssa. Vuonna 1748 annetun asetuksen mukaan ulkomaalaiset mustalaiset oli karkotettava lähtömaahansa raipparangaistuksen uhalla. Sama toimenpide uhkasi talosta taloon kierteleviä ja kulkukauppaa harjoittavia kotimaisia romaneja.

Nollatoleranssi jatkui autonomian kaudella. Vuoden 1852 asetuksen mukaan romaneja tuli kohdella irtolaisina. Mutta toisin kuin muut irtolaiset, heidät tuli ottaa välittömästi kiinni ja toimittaa kuvernöörin eteen. Miehiä saattoi odottaa jopa elinkautinen pakkotyö ilman oikeuden päätöstä. Kehruuhuoneisiin määrättyjen äitien lapsia vietiin Venäjälle kasvatettavaksi armeijan rulliin. Talonpoikaissääty pahoitteli, ettei mustalaisen pidätystä määritelty jokamiehen oikeudeksi myös vuonna 1863 säädetyssä irtolaislaissa.

Kun valtion komitea vuonna 1900 kokosi ideoita ”mustalaiskysymyksen” ratkaisemiseksi, se sai tukun entistä reippaampia toimenpide-ehdotuksia. Niissä toivottiin mm. että kaikki mustalaiset ”olisivat lailla kiellettävät liikkumasta kotipitäjänsä ulkopuolella”, ”olisivat pantavat yleiseen työhön jossakin kruunun laitoksessa” (vain ilmiantajan lausunnon perusteella), ”vietäisiin johonkin meren saareen, erilleen muiden ihmisten seurasta” tai ”tuomittaisiin maanpakoon maasta kuten juutalaiset” ja että myös niitä, jotka heille almuja antavat tai pitävät heitä luonaan, olisi rangaistava. Lopullista ratkaisua haettiin ehdotuksella, jonka mukaan romanit ”olisivat kuohittavat, jonka kautta heidän sukunsa tulisi kokonaan loppumaan”.

Tähän mennessä radikaaleimman vaihtoehdon tarjosi vuonna 1637 säädetty laki, jonka mukaan mustalaismiehen sai tavatessa ottaa kiinni ja hirttää ilman oikeudenkäyntiä. Lakia ei kylläkään koskaan pantu toimeen, mutta se kumottiin vasta vuonna 1748.

Kaikkein uusimman kerjäämiskiellon puoltajat ovat kiistäneet, että asiaa koskeva lakiehdotus olisi suunnattu vain yhtä etnistä ryhmää vastaan. Menneinä vuosisatoina – ennen kuin käsitteet ”rasismi” ja ”rotusyrjintä” tulivat yleiseen käyttöön – tässä suhteessa ei kursailtu.

Kuuntele: Ulkopuolella yhteiskunnan (1965).

Romanit ovat juutalaisten lailla olleet vainojen kohteena.

Natsien keskitysleireillä surmattiin satojatuhansia romaneja.

Katso: Romanikerjäläiset Rajasaaressa (2008).

Miten pitäisi suhtautua, kun tutun sillan alle leiriytyy ryhmä

katumuusikoita tai kerjäläisiä? Ajankohtainen kakkonen

selvitti asiaa kesällä 2008.

Kirjallisuutta
- Panu Pulma: Kerjäläisyys, irtolaisuus, ”mustalaisuus”. Historiallisia yhteyksiä.
- Heikki Pihlajamäki: Kerjuu kontrollin kohteena. Ruotsalais-suomalaisen kerjuulainsäädännön historiaa.
(Molemmat em. artikkelit kirjassa Kerjääminen eilen ja tänään, toim. Virpi Mäkinen & Anne Birgitta Pessi, Vastapaino 2009.)
- Panu Pulma: Suljetut ovet. Pohjoismaiden romanipolitiikka 1500-luvulta EU-aikaan. SKS 2006.
- Raino Vehmas: Suomen romaaniväestön ryhmäluonne ja akkulturoituminen. Turun yliopiston julkaisuja, sarja B:81, 1961.

Onko tämä kerjuuta?

Katso: Kauko Juhantalo valtakunnanoikeuteen (1992).

Kauppa- ja teollisuusministeri Kauko Juhantalo tuomittiin

vuonna 1993 vuoden ehdolliseen vankeuteen lahjusten vaatimisesta.

Katso: Marja Tiuran Nova-seikkailut (2009).

Syyskesällä 2009 paljastui, että Nova Group oli maksanut

Tiuran lentolipun Thaimaasta vuonna 2008. Tiura kiisti

tapahtuneen ensin, mutta selitti myöhemmin saaneensa

rahan lainaksi.

Katso: Pankkituki – Suomen suurin tulonsiirto (1996).

Pankkikriisin voittajia olivat 80-luvun nousukauden

onnistuneet sijoittajat, rahamarkkinasijoittajat ja omaisuuden

uusjaosta hyötyjät. Häviäjiä olivat veronmaksajat.

Lainaus

Auttaminen kielletty

Timo Harakka — Mon, 24 May 2010 11:36:36 +0000

Kerjääminen on todella kiusallista. Ulkomailla suomalainen hätkähtää, kun näkee äidin pieni vauva rinnallaan kerjäämässä, ja ajattelee, että kyllä sentään koti-Suomessa asiat ovat hyvin.

Mutta ei enää. Heti Helsinki-Vantaan kentällä nököttää kerjäläinen kuppi ojossa. Suomi ei ole enää turvassa kurjuudelta. Suurissa kaupungeissa on kymmenittäin Romaniasta tuotuja kerjäläisiä.

Suomessakin on köyhiä, mutta he pysyvät omissa oloissaan. Eivät he näyttele köyhyyttään yleisillä paikoilla toisten mieltä pahoittaakseen. Ei siis ihme, että julkinen köyhyys halutaan kieltää.

Suomessa kun ollaan, se pitää kieltää lailla,kuten kaikki ikävät asiat ja vääryydet. Sillä tavoin ne katoavat näkyvistä ja olemasta. Suomessa valtio hoitelee köyhyyden, niin ettei ihmisten tarvitse sitä nähdä.

Niinpä kokoomuslainen poliisi-kansanedustaja Juha Hakola on tehnyt lakialoitteen kerjäämisen kieltämiseksi.

Ikävä kyllä se rikkoo perustuslakia, jonka mukaan ihmisellä on oikeus hankkia toimeentulonsa haluamallaan tavalla, ja ilman, että häntä syrjitään kielen, alkuperän tai vammaisuuden perusteella.

Tämän voisi Hakolalle kertoa puoluetoveri Kimmo Sasi, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja. Mutta kas, hänkin on mennyt allekirjoittamaan lakialoitteen. Mielenkiintoista.

Nimittäin neljä vuotta sitten oli Sasillakin toinen ääni kellossa. Silloin hän puolusti prostituoidun itsemääräämisoikeutta, kun vihreät feministit yrittivät kieltää seksin ostamisen.

Ilmankos tämä tuntui niin tutulta. Riita kerjäämisen kriminalisoinnista on ihan sama kuin kiista seksin oston kriminalisoinnista. Mutta nyt roolit ovat kääntyneet täysin päinvastaisiksi.

Kokoomuspoliisi Juha Hakola korostaa, että kerjäläiset ovat ihmissalakuljetuksen uhreja. No niin sanottiin prostituoiduistakin neljä vuotta sitten. Mutta silloin Petri Salo, kokoomuspoliisi, vastusti jyrkästi lakia, koska asiakas ei voi tietää, onko nainen ”yksityisyrittäjä vai ihmiskaupan uhri”.

Nyt taas Helsingin yliopiston ylioppilaskunta puolustaa kerjäläisiä ihan samoilla sanoilla kuin kokoomuspoliisit prostituoituja aikanaan. ”Kriminalisointi ei ratkaise köyhyyteen ja syrjintään liittyviä ongelmia, vaan päinvastoin voi ajaa kerjäämisestä toimeentulonsa saavat romanit rikollisuuden pariin.”

Hankala juttu. En halua kiusata köyhiä raukkoja, mutta vihaan kerjäämistä. Siksi ehdotan, että otetaan uudestaan käyttöön tuo vanha lakiesitys. Ei kielletä kerjäämistä, vaan rahan antaminen. Siis rangaistuksen uhalla kukaan ei saa laittaa lanttia kerjäläisen kuppiin.

Mielellään tässä auttaisi, mutta voi voi, laki kieltää! Voisimme pitää hyvän omantunnon ja samalla säästää rahaa! Voimme panna kolikot parempiin tarkoituksiin, pysäköintiin.

Lainaus