Blogit - Helsingin kaupunki

Kevään innostava valo

Matti Rämö — Thu, 10 Apr 2014 19:36:08 +0000

Kevät on pyöräilijälle innostavaa mutta vähän hankalaa siirtymäaikaa. Talvihorroksen väistyminen nostattaa hetkittäin yltiöpäistä mielen kuohuntaa, ja kesän odotukset alkavat jo kurkistella esiin. Samaan aikaan pitää kuitenkin vielä kärsivällisesti muistaa arktisen ilmanalan rajoitukset.

Sopiva pukeutuminen vaatii tavallista tarkempaa sään seurantaa, kun yö- ja päivälämpötilat ovat kuin eri vuodenajoilta. Itse odotan symbolisesti tärkeää hetkeä, jolloin voi vaihtaa kokohanskat avonaisiin. Arki helpottuu, kun taskusta ei tarvitse enää kaivella avaimia tai kännykkää paksun kangaskerroksen kömpelöittämänä.

Yöpakkaset pitävät yhä yllä pikkujännitystä, onko aamuisella asfaltilla kuuraa vai ei. Talvipyörälleni sattui muutaman takaiskun outo sarja, joka rikkoi ketjut, akselin ja kammen, kaikki erillisiä tapahtumia, ja joka vei ajokin pari kertaa mekaanikon pajalle. Niinpä poljin välillä Ukrainan-tuliaisella, sillä, jonka hankin kesäkuussa Odessasta korvaamaan varastettua Kulkuria. Ja kas, kun kesärenkaat alla kiihdytin risteyskaarteeseen aamun liukkailla, niin talven kaatuilukiintiö kasvoi vielä yhdellä. Vauhti ei ollut erityisen kova, mutta vaarana oli kuorma-auto, joka tuli pääkatua. Itse tulin kolmion takaa. Pisteet kuskille, joka noudatti nopeusrajoitusta ja ennätti hyvin pysähtyä.

Tapahtumasta ei jäänyt muuta jälkeä kuin kolhiutunut itsetunto ja ajohousujen pieni paikkausoperaatio. Mutta episodi kuvaa hyvin kevään tunnelmia. Hetkittäin sitä riehaantuu liikaa. Nyt jurnuttelen taas nastojen kanssa. Ehdin rapisuttaa nastoja myös kesäkauden ensimmäisellä kriittisellä pyöräretkelläkin. Sekin on varma kevään merkki, ja innostava sellainen.

Huhtikuun suuria riemuja on äänimaailman muuttuminen, kun linnut mekastelevat puuhissaan. Käpytikat kolkuttelevat lyhtypylväiden kupuja kovemman soinnin saamiseksi ja mustarastaat lurittelevat ihan pyöräteiden vieressä. Helsingin Keskuspuisto on tähän aikaan vuodesta käsittämättömän hieno paikka. (Olisi vieläkin hienompi, ellei kaupungin rakennusvirasto harrastaisi maiseman tahallista turmelemista, joka lähentelee ympäristörikoksen määritelmiä: talven vaatimattomien myrskytuhojen siivoamisen varjolla kaupungin metsurit parturoivat avohakkuuaukion keskelle virkistysmetsää, kohdassa, jossa Keskuspuisto on muutenkin kapea).

Kevään toinen suuri riemu on valoisuus. Valon määrä lisääntyy häkellyttävää vauhtia, mikä nostaa vireystilaa talven horrostelusta. Ja kesän odotus alkaa kutkuttaa, ja kesäsuunnitelmat muovautua. Innostuin jo ostamaan lentolipun Delhiin. Pitkään pähkäilty Himalajan-reissu alkaa heinäkuussa. Netistä tilatut kartatkin ovat tulleet. Arjen kiireet eivät ole vielä sallineet täyttä heittäytymistä matkan yksityiskohtien hiomiseen, mutta Keskuspuistossa ajatus poukkoilee jo etäälle.

Kevään HePo-värejä Helsingin Fillarimessuilta Mirjan ja Jarin seurassa. Kuva: Juha Heiskanen.

---------------------

PS Matti äänessä Jyväskylän pyöräilytapahtumassa la 10.5. klo 15 Jyväshovin Public Cornerissa.

Lainaus

Tappajasepelin terapiaa

Matti Rämö — Fri, 16 Mar 2012 23:14:35 +0000

Mitä enemmän olen satulassa, sitä vähemmän sijaistodellisuuksilla on merkitystä. Jopa intoiluni Napolin jalkapallojoukkueen puolesta on hieman laantunut, ja varsinkin viime kesän Islannin-matkan vahvojen kokemuksien vuoksi. Mutta yllätys, yllätys, kun Napoli pelaa tärkeintä otteluaan eurokentillä sitten Maradonan vuosien, eli 20 vuoteen, ja homma menee sitten kuitenkin penkin alle, niin akuutti ahdistus nostaa jostain syvältä päätään. Synkkyys vyöryy hallitsemattomasti päälle. Aivan kuin ajoneuvo olisi karannut liukkailla käsistä.

Kerään voimani, ja lähden polkemaan yön selkään 40 kilometrin terapiapolkaisua jäisille Keskuspuiston metsäteille. Nastat laulaen lentokelin hullussa vauhdissa ahdistus alkaa hellittää, ja pahin synkkyys jää metsään. Seuraavana päivänä jaksan reuhtoa pidempää reittiä metsän kautta töihin. Ja ankaran tappion varjo alkaa kutistua jo pieneksi. Mutta siellä se vielä roikkuu hentona mukana, kunnes paluumatkalla jo lähellä kotia havahdun eturenkaan pehmenemiseen.

V-käyrä ponnahtaa ylös, kun tajuan, että heti asfaltin tultua vähän enemmän esiin pyöräteillä, myös tappajasepeli kaivautuu horroksestaan ja iskee saman tien, jo kolmannen kerran tänä talvena. Jalkapalloharmitus Napolin vuoksi vaihtuu akuuttiin rajuun tunteeseen. Mutta vasta seuraavana päivänä tajuan, että Helsingin kaupungin rakennusviraston sepeliterapiahan on haihduttanut Napoli-ahdistuksen. En voi kuin olla kiitollinen kaupungin virkamiesten inhimillisen elämän syvälle ymmärtämiselle.

Ps. Rakennusviraston tukiterapia on sen verran rajua, että vältän seuraavat viikot pyöräteitä niin paljon kuin vain voin ja sinnittelen suosiolla ajoradalla kuuntelemassa autoilijoiden kuittailua, mieluummin siedän myös riskin tahallisista läheltä piti -ohituksista. Niitäkin sattuu silloin tällöin, kun häirikköautoilijat haluavat antaa "opetuksen" yhteisen tilan käytöstä.

Ps2. Fillarimessut olivat jälleen kerran hieno viikonloppu. Jaettuja kokemuksia ja innostavaa palautetta. Juuri niin runsaasti, että jaksan ryhtyä seuraavaan kirjaprojektiin, kunhan vain saan aikatauluni johonkin ojennukseen. Tai itse asiassa ensin on vuorossa Rengasrikkoja Saharassa -kirjan luku äänikirjaksi Elävään arkistoon ja Yle Areenaan.

PS3. Olli ja Amie aikovat polkaista kahdessa vuodessa Espanjasta Japaniin. Heidän tarinaansa Ylen Teksti-TV-sivulla 839.

Kuva: Markku Huoponen

Lainaus

Masokistinen ekobisnes

Boris Salomon ja Renny Jokelin — Mon, 22 Nov 2010 15:27:03 +0000

Tässä MOT:n jaksossa kerromme, miten Helsingin kaupunki lähti vuonna 2007 tukemaan hyvää asiaa ja tavoitetta: vähemmän autoja keskustaan ja saasteet kuriin. Kaupunki ja usea sen virastoista ryhtyivät käyttämään City Car Club –nimisen autovuokraamon palveluja.

Samalla kaupunki antoi tälle yksityisyritykselle käytännössä ilmaiseksi 34 parkkipaikkaa parhailta alueiltaan. Yritys sai näin käytännössä jopa satojen tuhansien eurojen taloudellisen hyödyn vuodessa.

Helsinki on tehnyt asian tiimoilta useammankin virheen ja laiminlyönnin. Kaupunki ei ole selvittänyt tukemansa yrityksen toimintaa ja taustoja, vaikka niin olisi ehdottomasti kuulunut tehdä kun ryhdyttiin tukemaan monopoliyritystä.

City Car Club ei ole mikään hyväntekeväisyysyhdistys, vaan omistajilleen raakaa bisnestä - joka näyttää maallikkosijoittajan näkökannalta epäonnistuneen täysin. City Car Clubin taustalla oleva yritys, Group 24 H, on yli vuosikymmenen tehnyt kokoonsa nähden rajuja tappioita. Yritys näyttää nauttivan rahan hukkaamisesta, mikä on sangen harvinaista näinä kvartaalitalouden kulta-aikoina.

Masokistisen yritysryhmän taustalla on ollut myös ulkomaalaisia yhtiöitä, joiden maineen olisi luullut hälyttävän edes joitakin virkamiehiä. Yhteistyökumppanin mahdollinen kaatuminen ei toki aiheuttaisi suoranaisia uusia taloudellisia menetyksiä kaupungille, mutta tukirahoja pitäisi silloin etsiä takaisin kankkulan kaivosta.

Kaupunki ei ole myöskään hyväksynyt sitä tosiseikkaa, että alalle on virinnyt kilpailua. Itse asiassa kaupungin etuna olisi jopa ollut kilpailun omaehtoinen synnyttäminen ja jokaisen oraan vaaliminen. Kilpailijoille kuuluisi samat edut kuin City Car Clubille.

Kilpailun esteeksi on koitunut noidankehä: kaupunki voisi antaa uusille firmoille lähes ilmaisia parkkipaikkoja, jos niillä olisi autoja hajasijoitettuina eri puolille kaupunkia. Hajasijoittaminen ei kuitenkaan onnistu, koska parkkipaikat ovat liian kalliita.

MOT:n haastattelema yritysanalyytikko Ari Rajala ihmettelee, miten omistajaluetteloissa tai yrityksen omaisuutena voi esiintyä jo vuosia sitten lakkautettuja yrityksiä? Tai miksi kukaan ei puutu siihen, että lain vaatimia asiapapereita ei ole viranomaisille toimitettu?

Masokisteja näyttää olevan myös kaupungin päättäjien ja virkamiesten joukossa.

Renny Jokelin, Boris Salomon

P.S. Oikaisu. Ohjelmasta saattoi saada virhellisen käsityksen siitä, miten Motivan tutkimus arvioi CCC:n ympäristövaikutuksia. Oikaisu on julkaistu jakson nettisivulla ja käsikirjoituksessa.

Matti Virtanen

tuottaja, MOT

Lainaus

Maabrändiä kytösavuista

Martti Backman — Mon, 22 Mar 2010 13:00:50 +0000

Olen tehnyt vuosien varrella useita energia-aiheisia MOT-ohjelmia ja keskustellut niitä tehdessäni ulkomaalaisten energia-asiantuntijoiden kanssa. He eivät kykene peittämään ihailuaan ja kateuttaan järkeviä suomalaisia kohtaan: Me kun ainoina maailmassa pystyimme pitämään päämme kylmänä ja tekemään oikea-aikaisesti päätöksiä uuden ydinvoiman rakentamisesta - silloin kun toimituskapasiteettia oli vielä olemassa ja hinnat alhaalla.

Tämä on ensiluokkaista Suomi-brändin rakentamista. Ulkomaalaisten näkökulmasta Suomella on jo pitkä etumatka, kun muualla vasta yritetään saada rivejä kokoon ydinvoimalapäätösten taakse.

Mutta sitä ulkomaiset asiantuntijat eivät ymmärrä, että miksi ydinvoimapäätösten jälkeenkin Suomessa halutaan vielä rakentaa tuulivoimaa, joka on osoittautunut taloudelliseksi katastrofiksi ja hyödyttömäksi, ellei suorastaan vahingolliseksi hiilidioksidipäästöjen vähentämisen kannalta.

Puhumattakaan tuulivoimaloiden aiheuttamasta tuhosta eläinmaailmassa: Yksin Espanjassa arvioidaan miljoonan linnun kuolevan vuosittain tuuliroottorien siipiin. Leikkikääpä ajatuksella, että ydinvoimalan tiedettäisiin aiheuttavan vastaavaa tuhoa linnuille, lepakoille ja perhosille. Saisiko sellainen voimala koskaan rakennuslupaa?

MOT-raportti "Helsingin vihreä painajainen" arvioi pääkaupungin energiaratkaisuksi tarjotun biopolttoainemallin perusteita ja vaikutuksia.

Helsinkiin suunnitellun laajamittaisen risujen polton päästämien pienhiukkasten tiedetään aiheuttavan vuosittain kymmenkunta ylimääräistä keuhko- ja sydäntautikuolemaa. Kymmenessä vuodessa se tekee 100 kuolemaa ja investoinnin 60 vuoden kuoletusaikana 600 hengenlähtöä. Kuvitelkaa huviksenne mitä seuraisi, jos ydinvoimalaan liitettäisiin vastaavat surmaluvut. (Lähde: professori Matti Jantunen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos)

Euroopan johtajat ovat päättäneet, että Euroopan pitää näyttää muulle maailmalle esimerkkiä vaihtoehtoisiin, uusiutuviin energiamuotoihin siirtymisessä. Asetetut prosenttivaatimukset ovat järkyttävän korkeita kaikille EU-maille, mutta silti Suomen asema on suhteellisen helppo muihin EU-kumppaneihin verrattuna: Meillä on puuta poltettavaksi, mutta eteläisillä EU-kumppaneilla ei ole käytännössä muuta kuin tuulta ja hiukan aurinkoa.

Puun poltto energiaksi on varmaankin järkevää suurten metsien ympäröimissä kunnissa ja kaupungeissa. Mutta Suomen eteläreunassa sijaitseva metropoli Helsinki on vihoviimeinen paikka laajamittaiselle metsähakkeen poltolle: Metsät ovat kaukana ja kaupungin keskusta saa riesakseen taukoamattoman rekkarallin, melua ja hajuja.

Pääkaupungille olisi tarjolla vaivaton vaihtoehto: kaukolämmön johtaminen Helsinkiin putkea pitkin Loviisaan rakennettavasta uudesta ydinvoimalasta. Ratkaisu olisi kansantaloudellisesti järkevä, sillä muuten halkeavan uraanin synnyttämästä lämmöstä valuu kolme neljäsosaa hukkana mereen.

Mutta Helsingin päättäjät ovat sitä mieltä, että se ei ole liiketaloudellisesti kannattavaa. Perusteita tälle oudolle väitteelle emme saa kuulla, koska ne ovat Helsingin Energian liikesalaisuuksia.

Kyllä näinkin voidaan luoda Suomi-brändiä: Kytösavun aukeilla mailla on kansa, joka aina on polttanut päreitänsä.

Lainaus