Blogit - lapsí

Päiväkoti ei saa olla pelkkä säiliö!

Eve Mantu, kokouksen puheenjohtaja ja nuija — Tue, 21 Feb 2012 08:17:08 +0000

Jokaisen, jolla on päiväkoti-ikäisiä lapsia, pitäisi esittää itselleen kolme kysymystä.

Tiedänkö minä millaista päiväkodissa on?

Tiedänkö minä millaista päiväkodissa voi parhaimmillaan olla?

Tiedänkö minä mitä voin lapselleni kohtuudella vaatia?

Meillä on sellainen perustavanlaatuinen ongelma, että meillä on vähän liikaa luottamusta ja epämääräistä tyytyväisyyttä päivähoitojärjestelmään. Tämä on ymmärrettävää. Vanhemmat tarvitsevat kipeästi hoitopaikan, siis säilön, johon voi rauhallisin mielin jättää lapsen työpäivän ajaksi. On otettava mitä saa, sillä etenkin suurissa kaupungeissa on pulaa hoitopaikoista.

Me lillumme yhteisessä mielikuvassa erinomaisesta suomalaisesta päivähoitojärjestelmästä. Me käymme kiltisti varhaiskasvatussuunnitelmakeskusteluja (huah) ja asiakastyytyväisyyskyselyjä. Meillä ei kuitenkaan ole mitään käsitystä siitä miten siellä syödään, millaista on käydä päiväkodissa potalla, millaisia sylejä on tarjolla ja millaiseen hätään, miten ristiriitoja ratkotaan, miten monta lapiota ulkovarastosta löytyy, miten usein maalataan ja askarrellaan, mitä kaikkea saa kokeilla, millaisessa huoneessa nukutaan ja niin edelleen.

Yliopistonlehtori Marjatta Kalliala Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitokselta kirjoittaa tuoreen kirjansa esipuheessa: "Minulle on tärkeää, että voin katsoa suomalaisia lapsia silmiin ja sanoa: yritin. Yritin vaikuttaa siihen, että päiväkotilapsuudesta tulisi yhä vahvemmin osa lapsen arvoista lapsuutta." Marjatta Kalliala istui kirjaansa varten 69 päivää hiekkalaatikon laidalla ja päiväkodin lattialla katsomassa mitä tapahtuu. "On paljon paikkoja, missä toimitaan ihailtavasti, mutta aivan liikaa päiväkoteja, joissa elämä on aneemista ja näivettynyttä."

Lainaus

Voisitko sinä olla kuristajaäiti?

Heidi Tetri — Fri, 06 May 2011 10:31:26 +0000

Viime päivinä, näin sopivasti äitienpäivän alla, ovat mediaa kohisuttaneet lasten pahoinpitelytapaukset. Mitkä tekijät ovat vaikuttaneet siihen, että äiti tekee tällaista lapselleen? Ja mitä kirjoittelevatkaan asiasta he, joilla ei omia lapsia ole?

Kaikki lähti liikkeelle, kun 20-vuotias äiti rokotuksesta seuranneen kahden päivän itkun päätteeksi kuristi lastaan niin, että tämä meni veltoksi. Pysyvä aivovamma ja sokeushan siitä muutaman kuukauden ikäiselle vauvalle syntyi.

Ensimmäisenä asiaa Facebookissa jakoivat lapsettomat ihmiset. Kauhisteltiin, miten tuon ikäisellä kakaralla (ilmeisesti äidin fyysiseen ikään viitaten) voi olla edes lapsia. Tai että missä lienee neiti ollut kun peruskoulussa puhuttiin ehkäisystä? Äitiyden taitoja arvosteltiin voimakkaasti.

Äidin teko oli uskomaton ja anteeksiantamaton, mutta näinä tasa-arvon päivinä on syytä kysyä, mikä oli isän osuus asiaan. Onko myös lapsen 29-vuotias isä henkisesti kypsymätön isäksi? Ja eikö ehkäisy kuitenkin ole molempien asia? Mutta eniten kummastuttaa, eikö isällä ollut mahdollisuutta ilmoittaa viranomaisille jo aiemmin, että kaikki ei ole kunnossa. Vauvaa oli ainakin lehtijutun mukaan ensin ravisteltu ja vasta kahden päivän päästä oli tapahtunut kohtalokkaampi kuristaminen.

Alkujärkytyksestä selvittyäni ryhdyin pohtimaan asiaa syvemmin. Nainen kantaa lasta sisällään yhdeksän täyttä kuukautta, siis 280 päivää eli 3/4 vuotta. Itse äitinä tiedän, että tuo aika voi olla hyvinkin rankkaa; sallittujen ruoka-aineiden luettelo on karsittu minimiin, kehostasi on tullut kaikkien yhteinen, tuntemattomilla tädeilläkin on oikeus kosketella pyöristynyttä vatsaasi ja pahimmassa tapauksessa lapsi vielä katkoo kylkiluusi potkuillaan, kuten itselleni kävi. Nämä kuukaudet äiti muodostaa suhdettaan tulevaan lapseensa. Synnytyksestä en edes puhu, mutta hemmetti sentään, ei sen jälkeen kyllä kukaan täysijärkinen lastaan vapaaehtoisesti ja tarkoituksenmukaisesti vahingoita.

KATSO: Äiti älä lyö

Lasten hoitaminen, vaikka vain yhdenkin, on rankkaa. Tämän tapauksen vauva oli monta päivää levoton ja äidillä oli varmasti hätä lapsestaan. Lapsen jatkuva huutaminen, varsinkin jos äiti ei tiedä mikä on hätänä, hermostuttaa ja turhauttaa. Haluat auttaa, mutta et tiedä miten voit sen tehdä. Lapsettomille vertailutilanteeksi: huomaat kaupungilla kaatuneen dementoituneen vanhuksen, joka selittää tarinaa sodasta, etkä tiedä hänen tautidiagnoosiaan. Vanhus itkee talvipakkasessa vähissä vaatteissa vailla henkilöllisyystodistusta eikä hädältään pysty kertomaan nimeään tai kotiaan. Huolesi on kova, mutta et tiedä mitä pitäisi tehdä.

Tilanne vanhuksen kanssa kestäisi oikeasti vain hetken, ennen kuin pelastusviranomaiset olisivat paikalla. Mutta kuvittelepa olevasi tilanteessa montaa päivää, niin kuin tämä äiti vauvansa kanssa joutui olemaan. Miksei siis kukaan auttanut nuorta äitiä tuossa tilanteessa? Olisiko kuristaminen jäänyt tekemättä, jos isä olisi kysynyt sukulaisilta, voisivatko nämä hoitaa muutaman päivän itkuista vauvaa? Mikäli tällä perheellä ei ollut sukulaisia lähettyvillä, olisiko joku ystävä tai hyvänpäiväntuttu voinut tulla avuksi?

Muistakaamme äitejä (ja isejä) ja heidän jaksamistaan ihan ympäri vuoden, ei vain toukokuun toisena sunnuntaina. Ojennetaan auttava käsi aina kun näemme jonkun sitä tarvitsevan ja mikä tärkeämpää, ei arkailla pyytää apua silloin kun sitä tarvitsemme! Ehkä muutaman päivän levolla tämänkin tapauksen äiti olisi jäänyt ilman linnatuomiota ja lapsi vaille aivovauriota.

Oikein hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja jaksamista tärkeässä ja läpi elämän jatkuvassa haastavassa tehtävässä! Ja iloa heille, jotka saavat olla tukemassa tätä tärkeää tehtävää.

KATSO: Ilman palkkaa

Katso mitä kaikkea äitienpäivään liittyvää löytyy Elävästä arkistosta!

KATSO: Synnytyksen jälkeinen masennus

Lainaus

Mitä mä prinsessapäivällä tekisin?

Eve Mantu, kokouksen puheenjohtaja ja nuija — Thu, 06 May 2010 07:39:56 +0000

Toivelistani:

1: siivooja

2: siivooja

3: siivooja

Mitä sinä toivot?

Lainaus

Lapsuus on liian arvokasta aikaa jätettäväksi lasten käsiin

Eve Mantu, kokouksen puheenjohtaja ja nuija — Fri, 19 Mar 2010 10:40:43 +0000

Otsikon poimin Carl Honorén pian ilmestyvästä kirjasta Perhe paineessa?

Kirjassa Honoré kannustaa - ei vaan VAATII meitä vanhempia jättämään lapset rauhaan.

"Kun aikuiset ryöstävät lapsuuden, lapset jäävät paitsi niitä asioita, jotka antavat ihmiselämälle sen rakenteen ja merkityksen: pieniä seikkailuja, salaisia retkiä, vastoinkäymisiä ja kommelluksia, mahtavaa anarkiaa, yksinäisyyden hetkiä, jopa kyllästymistä."

Nykylapsuus on hailakkaa. Siitä puuttuu vapaus olla oma itsensä.

Tapaan Carl Honorén maanantaina. Haastattelen häntä ensi torstain ohjelmaani Yle radio 1:een. Tuskin maltan odottaa!

Lainaus

Meillekin tulee vauva

Susanna Kokkola — Thu, 18 Mar 2010 08:37:47 +0000

Esikoista odottaessa oma lapsuus saattaa tulla hyvinkin elävästi mieleen. Raskaana ollessani olen katsellut vauva-aikani kuvia ja miettinyt, millainen äiti minusta, vuoden 1978 vauvasta, tulee.

Erityisen ilahduttavan nostalgiamatkan syntymävuoteni tienoille tarjosi lastennäytelmä Meille tulee vauva, jonka klipitin Elävään arkistoon. Pääsin kurkistamaan, miltä syntymäpaikkani Kätilöopisto tuolloin näytti (ulkoapäin tosin) ja näkemään äitiyspakkauksen keltaisen aurinkohuovan, jollaisen päällä minäkin olen köllötellyt. Näytelmän äitiyspakkaus lienee muuten vuodelta 1976, ainakin mikäli pikainen nettijäljitykseni makuupussin kuvioinnin perusteella pitää paikkansa.

Meille tulee vauva

Ohjelma tarjoaa muutakin visuaalista herkkua: katsokaapa vaikka isän ja äidin makuuhuoneen tapetteja ja säkkituolia Maarit-tytön huoneessa!

Äitini kertoi juuri taannoin, että 70-luvun lopulla isien oli trendikästä lähteä mukaan synnytykseen. Oma isäni edusti näitä edellä käyviä nuoria isiä ja oli hyvin innokas hoitamaan minua. Myös Meille tulee vauva -näytelmän isä lähtee äidin ”tueksi ja turvaksi”, kuten hän itse asian ilmaisee. Yöllisen valvomisenkin aikaan isä tokaisee, että ”jos mullakin olis meijerit omasta takaa, mä imettäisin tän tällä sekunnilla.” Käytännössä kai lastenhoito oli edelleen paljolti naisten harteilla, mutta ainakin tämä ohjelma antoi ihailtavaa esimerkkiä.

Paikoin hyvinkin valistavasta lastennäytelmästä selviää myös, mistä lapset tulevat, kun Maarit antaa kovin tieteellisen selvityksen aiheesta ystävälleen Pialle. Samalla kumotaan tuolloin jo vanhanaikaiset uskomukset siitä, että lapset kasvavat kukkaruukuissa. Maaritille selviää myös, että kohtu on lihas ja että vauva kelluu sen sisällä lämpimässä vedessä. Käytännön asioista tytölle tiedetään kertoa, että äiti saa vauvan takia puoli vuotta lomaa töistä ja että alle 12-vuotiaat lapset eivät pääse synnytysosastolle, koska heistä saattaa levitä tarttuvia tauteja.

Miten jouduit äidin vatsaan?

Myös 70-luvun vasemmalle kallistuva aateilmapiiri on mukavasti luettavissa rivien välistä. Isä mm. muistuttaa 7-vuotiasta Maaritia, että kyllä hänen täytyy pystyä jakamaan lemmikkipapukaijansa Hille pikkusiskonsa kanssa – eihän siitä tulisi mitään, jos ”kaikki Hillet olis yksityisiä ja hyvässä piilossa”.

Aatteen ja lemmen paloa 70-luvulla

Lainaus

Milloin saa kertoa?

Joona Haarala — Tue, 16 Feb 2010 19:51:57 +0000

Ystäväni tietävät, että olen joskus hölösuu. Kerroin työpaikalla vuosi sitten, että yritämme tehdä vauvaa. Aluksi seurasi hölmistyneitä katseita ja sen jälkeen alkoi hyväntahtoinen kuittailu. Ymmärsin, että kaikkea perhe-elämästään ei tarvitse kertoa. (Mitä näköjään tässä blogissa juuri teen.)

Eräänä päivänä vaimoni kertoi sitten olevansa raskaana. Minäpä jo kahden lapsen isänä menin heti kertomaan heti tutuilleni. Kävi ilmi, että raskaudesta saa kertoa vasta tietyssä vaiheessa raskautta, sillä eihän sitä koskaan tiedä.

Mutta...

1) milloin on oikea aika kertoa tulevasta vauvasta

2) kenelle vauvan odotuksesta saa kertoa raskauden alkuvaiheessa?

3) mistä naiset tietävät, että toinen nainen on raskaana? Moni vaimoni tuttava ja oma isoäitini huomasivat raskauden, vaikka mitään ei näkynyt.

4) Miksei vauvan sukupuolta saa kertoa ennen syntymää tai vasta juuri ennen syntymää?

Lainaus

Vapaan naisen tunnustuksia

laitinen_yle — Wed, 22 Jul 2009 18:48:40 +0000

Kun olin vihdoin saanut lapsenlapset nukkumaan löhähdin katsomaan YLE TV 1:n kesäsarjaa.

Vapaan naisen tunnustuksia
Osa 1/6: Vapaata elämää. Amerikkalainen dokumenttiohjaaja Jennifer Fox kartoittaa nykynaisen maailmaa 17 maassa oman elämänsä dramaattisten käänteiden keskellä.

Television avatessani oli menossa kakkososa. Siinä neljää kymppiä lähentelevät naiset pohtivat pitäisiköhän sittenkin hankkia lapsi.

Osa 2/6: Biologinen kello ja sinkkunainen. Yllättävä raskaus ja keskenmeno saavat Jenniferin miettimään pitäisikö luopua itsenäisyydestään ja hankkia lapsi.

Sarjan ohjaaja Jennifer Fox

Olin jotenkin hämmentynyt. Tässä jaksossa miehiä solkenaan vaihtavat sinkkunaiset voivottelivat kun se oikea ei vain satu kohdalle. Toisaalta myönnettiin, että omien vaatimusten yhä vain kasvaessa valikoimakin pienenee.

Kiinnostavimmat miehet olivat jo varattuja, mutta heitähän voi pitää rakastajina..... kunhan miehen vaimo ei saa tietää mitään.

Tämä siis tunnustettiin ilman sen kummempia omantunnon tuskia vain itseä ajatellen. Varatun miehen vaimon tunteista ei puhuttu mitään.

Sitten se lapsi. Lapsen hankkimisestakin puhuttiin kuin jonkin esineen hankinnasta. Onko ihminen esine, kuin vaikkapa auto?

Ainakaan keskusteluissa ei tullut esiin itse lapsi ja hänen tuleva kehitysympäristönsä. Lapsihan tarvitsee sekä isän että äidin. Mieluimmin ihan oikean perheen, eikä vain äidin, joka on halunnut hankkia itselleen lapsen pelkän ahkeran naimisen sijasta.

Lapsella on myös oikeus isään, mutta eihän sellainen tuntunut näitä sinkkunaisia kiinnostavan. Lapsi minulle ennen kaikkea. Se toisi elämään uutta sisältöä.

Lapsiperheen normaalia arkea, kuuntele tästä:

lasten kiljuntaa.mp3

(Avautuu helpoimmin Firefoxilla tai

Internet Explorerilla: klikkaa hiiren oikealla ja sitten AVAA -kohdasta)

Varmasti toisi, ja tv- ohjelman kukasta kukkaan lenteleville sinkkunaisille oikean elämän mullistuksen. Vaippojen vaihtoa, katkonaisia yöunia ja kakaran (kakaroitten) kiljumista.

Onhan lapsi ihana, mutta se myös vaatii paljon. Tätä nämä sinkkunaiset tuntuivat pelkäävän. Ei lasten hoito joko yksin tai yhdessä toisen kanssa mitään ruusuilla tanssimista ole.

Täytyy vilkaista miten tv- sarja jatkuu.... jos olen silloin saanut lapsenlapsetkin nukumaan.

P.S.

Katselinpa osittain seuraavankin osan, kaikkea on enää jaksanut. Siitä tuli mieleen, että mikähän meteli siitä olisi noussut jos miespuolinen ´häntäheikki´ tekisi kokemuksistaan vastaavanlaisen sarjan kuin naispuolinen ´häntäheikki´ Jennifer Fox.

Dokumentin tekijän kaverit tuntuivat paljon kypsemmiltä kuin ihmissuhteissaan sekoileva Jennifer Fox.

Lainaus