Blogit - laulkilpailu

Laulu yhdistää monin tavoin

Anu Jaantila — Mon, 10 Aug 2009 06:36:25 +0000

Istun yhdellä kilpailutoimiston tietokonepäätteistä torstaina viimeisen alkuerän jälkeen ja vilkaisen sivulleni. Vilkaisen uudestaan, ja vielä kerran, vähän kuin piirretyissä kuin ei ihan uskota nähtyä. Naisella on vahva ehostus mutta tummat arkivaatteet, joten hänen täytyy olla juuri äsken laulanut ja valtaisaa ihastusta herättänyt Keunghea Kang.

Tuskin kilpailutoimistossa käyntiä varten pitää ihan noin meikata. (Taidan itsekin ruveta hieman kohentamaan fasadiani tästä lähtien..)

"You just sang", totean varmistuksen vuoksi. Hän nyökkää hymyillen."You were wonderful!" Hän nyökkää kiitokseksi. "Where did you come from?" kysyn tarkoittaen hänen asemapaikkaansa, "Dresden. Sprechen sie Deutsch?" "Nein... öö, ein bischen."

Miksi luinkaan koulussa ranskaa? Vaikka nyt osaan näköjään valehdella sujuvasti saksaksi. "Du bist herrlich!" Niin sanottiin jossain laulussa aikoinaan, onhan tässä
otettu laulutunteja yli kymmenen vuotta täälläkin (30 vuotta sitten).

"Danke!" Sitten hän alkaa kertoa: "...schlafe.. drei stunde." Hän nukkui vain kolme tuntia! Nyökkäilen ihastuneena ymmärryksen määrästä. "Und... schmerz im magen.." Schmerz on myöskin tuttu laulutunnilta, tämä menee hienosti! "..im kopf.." Pääkin on ollut kipeä. "Stimme..nicht gut.....nervös.." Hänkö oli hermostunut? Onhan se mahdollista, jos oli univelkaa. Herzt tuntuu kuitenkin olevan kunnossa eikä Tod ole mitenkään ajankohtainen.

Hän kyllä lauloi kuin Engel, mutta sanani eivät riitä kertomaan sitä. Hänen Bachinsa oli niin levollinen ja tyynnyttävä, että sain vedet silmiin. "Du bist meine Ruhe" olisi ehkä vähän liikaa. Sanon siis vain "Dein Bach... Ruh!" Hän kiittää hymyillen.

Saan lauseella "Was singst du im Dresden?" selville hänen tämänhetkiset roolinsa - Mimi, Micaela, Liu ja Kreivitär. Ehkä voisin kysyä onko hänellä kotona Spinnrade? Tai asuuko hän Waldin lähellä. Mitä hän teki im wunderschöne Monat Mai? Meidän viereemme tulee hänen Mann, Sangmin Lee, ei kuka tahansa Knäbelein. Varmasti pelkkää Freudea, kun voi jakaa liebe und leben yhdessä kilpailijan numero 29 kanssa!.

Keunghea Kang heittää katseensa ylöspäin ja huokaisee "...zweite Runde.." Onko hänellä epäilyksiä välikilpailuun pääsystä? Yleensähän ei saisi mitään ennustella, mutta katson häneen rohkaisevasti ja sanon: "Ich glaube... nein, ich weiss!"

Lainaus

Ulkoilu, nukkuminen ja poskipuna saavat nuutuneen näyttämään paremmalta

Laura Autio — Sun, 09 Aug 2009 16:58:30 +0000

Maskeeraajat Sanna Haapoja ja Soili Kuhanen huolehtivat siitä, että välierien kilpailijat näyttävät edustavilta kameroille ja yleisölle ainakin naamavärkin puolesta. Minkälaisella mielellä kilpailijat ovat tulleet tuoliinne istumaan? ”Kaikki ovat aika keskittyneitä. Kovin hermostuneelta ei kukaan ole näyttänyt”, Haapoja ja Kuhanen miettivät. Miten saatte meikattavan olon mukavaksi? ”Ihmisen kohtaaminen kunnolla ja aito juttelu auttavat yleensä”, Kuhanen kertoo.

Nykytekniikka asettaa omat vaatimuksensa kilpailijoiden meikille. Televisiossa ei näytä hyvältä, jos meikissä on voimakkaita viivoja. Esimerkiksi kulmakarvat voimakkaasti meikattuina näyttävät tökeröiltä. ”Meikin pitäisi sekä näyttää hyvältä lähikuvassa että olla riittävän voimakas näkyäkseen salissa istuville ihmisille. Se on aika haastavaa”, kertoo Haapoja. Minkälainen meikattava on sitten vaikein? ”Kaikissa on omalla tavalla haastetta. Varmaan kuitenkin sellainen, jolla on vahva oma näkemys, joka eroaa meikkaajan näkemyksestä. Ja joskus on diivoja, joille mikään ei kelpaa. Mutta ei täällä ole ollut”, kertovat naiset.

Antakaa vielä vinkki, miten kilpailun väsyttämä laulumusiikin ystävä saa itsensä näyttämään freesiltä finaalikonserttiin? ”Kannattaisi yrittää varmaan saada raitista ilmaa välillä”, nauraa Haapoja. ”Nukkuminen on tärkeintä”, vinkkaa Kuhanen. ”Ja poskipuna on aika hyvä”, lisää Haapoja.

Lainaus

Soul - Helsinki all night long

Juha Ahonen — Fri, 07 Aug 2009 11:36:21 +0000

Korealaiset laulavat komeasti! Äänimateriaali on hieno ja äänenhallinta on yleensä jo erittäin pitkällä. Jos Korean (lähinnä kai Etelä-Korean) oma musiikillinen koulutustaso on itsessään jo korkea, niin mikä saa heidät kansoittamaan keskieurooppalaiset musiikkikorkeakoulut?

Tämä ihmetyttää siksi, että jos ei eurooppalaisillakaan laulajan aluilla ole aina helppoa, niin aasialaisilla vasta vaikeaa onkin. Kulttuuriero on valtava. Korealaisia hyödyttää kuitenkin se, että suuri osa heistä imee nykyään jo äidinmaidossa joitain niistä arvoista, joille länsimaat ovat kulttuurinsa aikanaan pohjanneet. Kirkossa käynnin lisäksi länsimaisten arvojen kannattaminen näkyy mm. Polo Sport -vaatemerkin ja Kentucky Fried Chicken -ravintolaketjun suosimisena.

Kun hienon äänimateriaalin omaava laulajan alku hankkii lentolipun Soulista johonkin Saksan suurkaupunkiin, on kulttuurishokki hieman toista luokkaa, kuin Helsinki – Berliini -väliä matkaavalla suomalaisturistilla. On opeteltava uusi kieli, uusi kirjoitustapa, uusi kulttuuri, ja jossain mielessä myös uusi ajattelutapa.

Korealaiset ovat järkyttävän kovia harjoittelijoita. Asioita hinkataan pitkään ja hartaasti. Tämä kuulostaa tavallaan hyvältä ja arvostettavalta ominaisuudelta, mutta asialla on myös kääntöpuolensa. Mitä tehdä, kun näkee 12-vuotiaan viulunsoitonopiskelijan olevan täysin uupunut harjoittelusta ja niistä odotuksista, joita koko suku hänen päälleen kasaa? Eräs ystäväni opetti pienelle korealaiselle viulistille saksaa. Kaikki tunnit hän aloitti niin, että lapsi sai mennä nukkumaan tunniksi, ja vasta sitten pojan päähän alettiin päntätä kielioppia.

Meidän on tavallaan helppoa ihastella sitä loistokkuutta, jota aasialaiset muusikot nykyään länsimaisessa taidemusiikissa esittävät, mutta me unohdamme helposti, kuinka monta surullista tarinaa yhden menestyksen alle peittyy. Tilanne saksalaisissa oopperataloissa lienee tällä hetkellä se, että taidokkaita tulijoita on paljon enemmän kuin mitä on paikkoja. Tästä luonnollisesti seuraa se, että vallalla on ostajan markkinat. Jos rivissä on kolme erinomaista korealaista tenoria ja yksi vähän heikompi maanmies, niin arvatkaa kuka otetaan sisään, ja ketkä jäävät rannalle. Asiaa perusteellaan luonnollisesti ja myös oikeutetusti sillä, että koko kuoro ei saa näyttää aasialaiselta, tai ohjaajan on saatava sivurooliin habitukseltaan juuri tietynlainen laulaja.

Mitä tekee laulaja, jonka ura ei lähtenytkään kiitoon Keski-Euroopassa? (Uran kiitoon lähteminen tarkoittaa usein kuoropaikkaa saksalaisessa A-, B- tai C-talossa tai muussa ammattikuorossa). Hän palaa yleensä kotimaahan, sillä pitkäaikaista oleskelulupaa ei myönnetä ilman työ- tai opiskelupaikkaa. Kotona odottaa aika ankea arki. Tämä siksi, että länsimainen klassinen laulutaide ei lopultakaan ole saavuttanut niin vahvaa jalansijaa keskivertokorealaisen sielussa, kuin mitä näidenkin kilpailujen seuraamisen perusteella voisi olettaa.

Tästä kolikon himmeämmän puolen valottamisesta huolimatta aion edelleen nauttia aasialaisten laulajien materiaaleista ja esiintymisestä täysin siemauksin. Tiedän muuten jo aika varmasti, kuka voittaa miesten sarjan.

Lainaus

Nuotinkääntäjän pitää olla viilipytty

Anu Jaantila — Wed, 05 Aug 2009 13:46:10 +0000

Kilpailuesitysten tähdet ovat itse laulaja ja hänen pianistinsa, mutta lavalla on yleensä mukana vielä yksi henkilö, joka voi ns. mokata ja pilata esityksen. Hän on se näkymättömäksi tekeytyvä pianistin taakse puikahtava yleensä tummiin pukeutunut hahmo, joka avittaa pianistia yhä eteenpäin musiikin virrassa.

"Tehtäväni on kääntää nuottisivua juuri oikealla hetkellä ja niin, että pianisti näkee jo valmiiksiseuraavan sivun tahdit", kertoo Sibelius-Akatemiassa pianoa pääaineenaan opiskeleva Aija-Riikka Rannanmäki. "Pitää olla rauhallinen, lehdenkääntäjä ei saa
hermostua."

Hän on kääntänyt lehteä eri konserteissa ensimmäisistä opiskeluvuosistaan lähtien ja tuoli lavalla on hieno paikka päästä seuraamaan Helin-kilpailua ja taiteilijoiden työtä.

Lehdenkääntäjällä on aitiopaikka lavantakaisiin tapahtumiin, mutta toistaiseksi ei ole tapahtunut suurempia kommelluksia. "Yhdellä pianistilla oli nuotit muovikelmujen sisällä, ja valo osui niihin niin pahasti että oli vaikea nähdä nuotteja", Aija-Riikka sanoo.

On pakko kysyä, onko hän nähnyt elokuvan Pianistin sivunkääntäjä? "Ai sen ranskalaisen? Tottakai! Se oli hyvä, tosin aika synkkä", hän arvioi ja häipyy hymyillen hommiinsa.

Lainaus