Blogit - pakolaiset

Tuoreita tuulia, Greenhouse I

Iikka Vehkalahti — Wed, 13 Oct 2010 06:18:43 +0000

Dokumenttimaailma laajenee koko ajan ja tekijöitä tulee uusista maista. Ja he tuovat tullessaan sekä keskeneräistä osaamista että raikkaita uusia tuulia ja ajatuksia. Niin myös Välimeren alueen Greenhouse-projekti.

Greenhouse on lähtenyt liikkeelle Israelista ja sen tarkoituksena on ollut kerätä yhteen Lähi-idän elokuvantekijöitä puolueettomalle maaperälle kehittämään koulutusohjelman kautta feature-dokumenttielokuvia pääasiassa ihmisoikeuskysymyksistä. Niinpä mm. Sundance Instituutti on ollut tukemassa aloitetta alusta lähtien.

No israelista lähteneen hankkeen, vaikka tukijoina olisi kuinka Artea ja Sundancea, ei ole ollut aivan helppoa saada kattavaa ohjaajakuntaa koolle , vaikka tapahtumat on järjestetty yleensä Turkissa, viimeksi ilmeisesti Gaza-laiva selkkauksen takia Kyproksella.

Greenhousessa itsessään kehitetyt elokuvat eivät ole olleet mitenkään Israelin hallituksen politiikkaa myötäileviä, voi sanoa: hyvin päinvastoin. Mukana olleet harvat israelilaiset kuuluvat maan pieneen kriittiseen vähemmistöön ja palestiinaisten elokuvantekijöiden mukanaolo on sinänsä olltu poliittinen kannanotto.

Greenhouse on kehittynyt myöskin selkeämmin yleis-eurooppalaiseksi. Viimeisessä tapaamisessa, jossa paikalla oli mm. Arten, BBC:n, DR:n edustajat, elokuvantekijöitä oli Gazasta, Länsirannalta, Marokosta, Ukrainasta, Hollannista, Libanonista, Dubaista, Jordaniasta, Serbiasta, Kosovosta, Ranskasta, Ruotsista, Venäjältä ja Israelista.

Ja millaisia projekteja?

En ollut koskaan kuullut Frontex- organisaatiosta, jonka EU on perustanut suojelemaan ja vartiomaan EU:n rajoja. Frotexin päämaja on Varsovassa. Organisaation tehtävä on yksinkertaistettuna estää laittomia maahantulijoita pääsemästä Eurooppaan. Tässä työssä Frontex käyttää niin riskianalyysia, eri välineitä kuin Rabittejakin. RABIT ( Rapid Border Invertion Team, a task force of 600 specialists from Member State Border Guards).

Ja kuka kiittääkään Frontexin puolesta Euroopan rajoja suojelevia rajavartioita ( joita on huimat 400 000) jollei Frontexin suomalainen johtaja Ilkka Lehtinen, joka on rakennuttanut varsovalaisen asuntonasa 11 kerrokseen tietysti oman saunan.

Kymmenien maahanmuuttajadokumenttien keskellä on virkistävää ja ajatuksia herättävää katsoa Helge Rennerin materiaalia, jossa erittäin hyvin ja näkemyksellisesti kuvataan maahanmuuttajien maahantuloa estävien työtä ja ajattelua. Tulossa joko tv-dokumentti tai dokumenttielokvua ( jota tekijä haluaisi, mutta joka on kyllä haastava tehtävä kenelle tahansa).

Moskovasta tullut Nikita Sutyrin esitteli projektin nimeltä Faceless. Se kertoo Venäjällä kasvavasta anti-fasistisesta liikkeestä, joka on turvautunut väkivaltaan turhautuneena fasistien hyökkäyksiin ja vallassaolevien yhteistoimintaan uusfasistien kanssa. Myös antifasistit kätkevät kasvonsa ja käyttävät väkivaltaa saaden ei välttämättä hyväksyntää, mutta ymmärrystä usealta johtavalta intellektuellilta.
Erinomaista ja koskaan näkemätöntä materiaalia ja jälleen kysymys. Onko lopputulos terävä, viiltävä journalistinen dokumentti vai rakkaustarinan ympärille kiedottu elokuva ?

Serbialaisen Goran Stonkovicin In The Darkin luonteesta ei ole epäilystäkään. Nuoesta kaivostyöläisestä ja kaivostyöstä allegoriana Serbian tilanteelle kertova dokumentti on elokuvaa lupaavimmillaan. Äärettömän näkemyksellinen ja sävykäs kuvaus yhdistyy aitoon suhteeseen mielenkiintoisen päähenkilön ja hänen kaivostyöläis-isänsä kanssa. Ja: kuvatakseen elokuvan loppuun omia rahojaan käyttänyt Goran tarvitsisi vain 15 000 euroa. Pakollisia kuluja varten. Länsi-Euroopassa sama summa käytetään elokuvan miettimiseen.

Olivier Serticin elokuvasta Strike Hard ei tule välttämättä lainkaan mestariteosta. Mutta oli mielenkiintoista, miten elokuvaohjaaja on mukana rakentamassa homofobian vaivaamaan Kroatiaan pelkästään homoista koostuvaa jalkapallojoukkuetta.Samana viikonloppuna Belgradissa homojen vastaiset hakkaavat kymmeniä poliiseja... Eikä Olivier ole ainoa, joka mainitsee innoittimiensa joukossa suomalaisen dokumenttielokuvan, tässä tapauksessa Mika Ronkaisen Freetiem Machos.

Ruotsalais-iranilaisen periskunnan Nima ja Maryam Sarvestanin journalistinen dokumentti Those who said NO ei kerro pelkästään sisaren pyrkimyksestä vapauttaa vihreän vallankumouksen aikana pidätetty veljensä, vaan ennenkaikkea vuoden 1988 tapahtumista, jolloin Ajatollah Khomeni oli antanut salaisen käskyn, joka johti laajamittaisiin teloituksiin vankiloissa.

Jne... Totta monet jutut ovat kaukana Kotikadun, Salattujen elämän ja Uuden Päivän Suomesta. Mutta maailma onkin paljon suurempi mitä keski-illan ohjelmat suomalaisessa televisiossa kertovat. Jotkut Greenhousen tuotannoista päätyvät kolmasulottuvuus.fi alustalle, ehkä yksi Dokumenttiprojektiin ja ehkä yksi toivon mukaan esim. Ulkolinjaan. Ja FST:n dokumenttiprofiiliin oli tarjolla myös 1-2 laatutuotantoa.

Lainaus

Ongelmia.ongelmia ja ongelmia.

Iikka Vehkalahti — Thu, 19 Feb 2009 06:44:33 +0000

Mitä me ns. kolmannesta maailmasta kerromme? Ongelmista me kerromme. Jos joku tulee Suomeen kolmannesta maailmasta, niin mitä ajattelemme hänen tuovaan mukanaan?

Ns. kolmas maailma on ongelmineen ollut medialle sekä dokumenttielokuvantekijöille todellinen kultakaivos.( Eikä tilanne ole loppujen lopuksi niin paljon viimeisen parinkymmenen vuoden aikana muuttunut).

Ensinnäkin siellä on aina kriisejä ja sotia. Eli uutisemme voivat uudestaan näyttää tuhottuja koteja, itkeviä äitiä, nälkäisiä pakolaisia, raskaasti aseistettuja lapsisotilaita, terrori-iskujen jälkiä, diktaattoreita ja kauhistuneita siviilejä.

Toiseksi kolmannessa maailmassa on satoja miljoonia, miljardeja ihmisiä joiden takia tunnemme syyllisyyttä ja joita haluamme auttaa. Koska niin moni elää äärimmäisessä köyhyydessä, kärsii vedenpuutteesta, kuolee AIDS:iin, ei käy koulua, on ilman terveydenhuoltoa, joutuu muuttamaan ympäristöpakolaisena kaupunkislummeihin ja kärsii ensimmäisenä ilmastonmuutoksesta.

Tähän kun lisätään vielä ihmisoikeusloukkaukset, oudot uskonnolliset käyttäytymiset, erilainen pukeutuminen, toisenlainen ihonväri, naisten huono asema, lapsityövoiman käyttö ja kummallinen kieli, niin…

Onko ihme, että tällaisesta maailmasta tuleva ihminen edustaa helposti uhkaa, ongelmia mukanaan tuovaa ja torjuttavaa.

Ja kun me tämän olemme tajunneet, yritämme sitten eri tavalla kertoa suomalaisille, että maahanmuuttajat ovat oikeastaan kunnon kansalaisia, hyviä urheilijoita, erinomaisia yrittäjiä, kunnollisia perheenisiä, vieraita kulttuureja pitää ymmärtää ja oikeastaan Afrikassa kaikki hymyilevät. ( Tällaista mediakäyttäytymistä jotkut kutsuvat hyssyttelyksi).

Nuorena, rajoittuneena ja Pohjolan perillä sijaitsevana yhteiskuntana meille on ongelmallista kertoa Euroopan ja USAn ulkopuolisesta maailmasta.

Ehkä siksi olen aina kokenut dokumenttielokuvan jopa kirjallisuutta vahvempana välineenä toiseen todellisuuteen siirtymisessä ja sen ymmärtämisessä. Koska parhaimmillaan dokumenttielokuva on kokonaisvaltainen kokemus, joka universaalisuudessaan koskettaa jokaista ihmistä riippumatta asuinpaikasta.

Ja samanaikaisesti se välittää meille kokemuksen ja tiedon hyvin toisenlaisesta fyysisestä ja yhteiskunnallisesta ympäristöstä.

Tämä on varmasti myös yksi syy siihen, miksi niin suuri osa maailman dokumenttielokuvista on kuvattu ns. kolmannessa maailmassa. Ironista vain on, että näitä elokuvia tuskin koskaan nähdään niissä maissa, missä ne on kuvattu.

Ja kummallista kyllä: globalisoituvassa maailmassa niitä nähdään entistä vähemmän myös ns. kehittyneessä maailmassa, joka kehittyneisyydessään on kiinnostunut syömisestä, asumisesta, ihmissuhteista, omasta nautinnosta (olkoon kyse seksi tai kulttuuri).

Joten jälleen kerran olen sitä mieltä, että Kolmas ulottuvuus on ollut eräs YLEn tärkeimmistä ohjelmapaikoista. Ei siksi, että se kertoisi ongelmista vaan koska se on pyrkinyt tietoisesti löytämään inhimillisiä erilaisia tarinoita toisista kulttuureista ja siten avaamaan silmiämme näkemään globaalin diversiteetin.

Ja siksi ainakin VOD muodossa Kolmanenn ulottuvuuden pitäisi pystyä jatkamaan elämäänsä.

Lainaus

"Ainahan niitä somaleita kuolee"

Seija Aunila — Wed, 18 Feb 2009 12:45:46 +0000

Tein 90-luvun alussa tv-ohjelmaa ympärileikkauksesta. Oppaana minulla oli nuori somalinainen Fardowsa. Hän ei voinut sietää somalimiehiä.

Fardowsa oli näitä ensimmäisen muuttoaallon somaleja. Hänen miehensä oli tapettu, niin myös molemmat vanhemmat. Fardowsa pääsi pakenemaan poikansa kanssa ulkomaille ja lopulta Suomeen.

Minä tutustuin häneen Mikkelissä, pakolaiskeskukseksi muutetussa Varsavuori-hotellissa. Fardowsa toimi minulle sekä tulkkina että oppaana, kun haastattelin ja kuvasin pakolaiskeskuksen asukkaita. Aihe oli karmea: Naisten ympärileikkaus.

Ympärileikatut somalinaiset

Haastattelin äitiä, jolle oli tehty ympärileikkaus ja joka teetätti sen omalle tytölleen ennen Suomeen tuloaan. Kuvasin tätä 6-vuotiasta tyttöä, jolle oli tehty kauhein mahdollinen sukupuolielinten silpominen. En koskaan käyttänyt tätä kuvattua osuutta ohjelmassa. Tyttö on tänään nuori aikuinen.

Ympärileikkaus tehdään koska kulttuuri vaatii sitä... siis miehet vaativat sitä, ei esimerkiksi uskonto. Puhuimmekin Fardowsan kanssa paljon myös miehistä. Fardowsa sanoi inhoavansa somalimiehiä. Hänen mielestään ne olivat yläluokkaisia vetelehtijöitä, joita ei paljon työ kiinnostanut. Puhuimme myös suomalaisista miehistä ja olimme heistäkin montaa eri mieltä.

Ajankohtainen kakkonen Teemailta: Maahanmuuttoilta

Ystävystyimme Fardowsan kanssa niin, että hän ei enää ollut minulle somali, hän oli ystävä. Fardowsa työskenteli koululla kouluavustajana ja minä jatkoin ympärileikkauksesta seuraavaan juttuun.

Arkemme muuttui, kun Fardowsa sai viestin Djiboutista. Hänen kaksi alaikäistä sisartaan löytyi pakolaisleiriltä. Olimme innoissaan. Vakuutin, että Fardowsa saa perheenyhdistämisen kautta sisaret luokseen. Aloitimme soittelukierroksen viranomaisille.

Juuri se viranomainen, joka hoito perheiden yhdistämistä oli erittäin vaikeasti tavoittevissa. Fardowsa alkoi huolestua tilanteesta, koska sisaret olivat huonossa kunnossa ja heidän saamisella Suomeen oli kiire. Lohduttelin ystävääni - Suomessa laki on kaikille sama, perheenyhdistäminen toteutuu, koska laki sanoo niin.

Lasten tilanne heikkeni edelleen, kun sain sitten viranomaisen langan päähän. Kysyin miten voisimme mahdollisimman nopeasti käynnistää perheenyhdistämisprosessin, koska lapset ovat huonossa kunnossa, eivätkä he enää selviytyisi pitkään pakolaisleirillä. Viranomainen totesi minulle kyllästyneesti, että ainahan niitä somaleita kuolee.

Fardowsan pieni sisko ja veli kuolivat muutaman viikon kuluttua tästä soitosta. Fardowsa muutti poikansa kanssa Kanadaan ja minä menetin ystävän ja uskon siihen, että Suomen laki on kaikille sama.

Lainaus