Blogit - hyvinvointiyhteiskunta

Byrokratian kummallisuuksia 1.

laitinen_yle — Wed, 17 Aug 2011 12:56:50 +0000

En tiennyt itkeäkö vai nauraa, kun kävin Helsingin verotoimistossa, jota ei enää ole Helsingissä vaan se on yhdistetty Pääkaupunkiseudun verotoimistoksi, joka on Vantaalla.
Minkähän takia ei keskustella enemmän - YLE:kin ohjelmissa – miten hyvinvointivaltiomme voisi käytännössä toimia järkevämmin ja näin verovarat toisivat paremman tuloksen. Sellaista käytännönpoliittista keskustelua kuuntelisin mielelläni.

Kaikki alkoi siitä, kun kevättalvella 2011 täydensin verottajan lähettämää edellisvuoden veroehdotustani.

Ennenhän pääasiassa tammikuussa tehtiin paperille veroilmoitus kaikkine selityksineen, muttta ei enää. Veroilmoituksen voi nyt tehdä verkossa ilman paperia, kun verottaja on ensin lähettänyt esitäytetyn ehdotuksensa.

Tulevaisuudessa siirrytään lähes kokonaan sähköisiin ilmoituksiin ja verohallinnon henkilökuntaa vähennetään. Verotettavat saavat samalla haeskella itse netistä verotietoa, jos osaavat. Saavatko parhaimmat itseoppineet sitten diplomin?

Verkosta löytyvässä veroehdotuksessani ei ollut tilaa kirjoittaa kohtalaisen pitkää selitystä vähennyksistä (teen vielä mm. radiojuttuja YLE:lle). Selvä sivujen suunnitteluvirhe.

Oli pakko kirjoittaa liiteselvitys paperille, mistä Itella (entinen Posti) ilahtui. Se sai nyt verottajalta postimaksun palautuskuorestani.

Teen myös pienimuotoista osakekauppaa. Välityspankki oli yhdistynyt toiseen ja siinä rytäkässä sotkenut tietokonejärjestelmänsä. Verottajalle lähetetyssä ilmoituksessa minun kerrottiin tehneen huimat voitot, kun tosiassa tilini osoitti pientä tappiota.

Menin Helsingin keskustassa olevaan palvelupisteeseen, jossa oli pitkä jono. Otin vuoronumeron ja menin välillä syömään. Takaisin tullessa numeroni oli juuri mennyt ohi ja toimiston ovella oleva vartija ilmoitti, että ketään ei enää oteta sisään.

Ihmettelin asiaa, koska vielä ei ollut sulkemisaika, eikä asiakkaitakaan juuri sisällä. Minua olisi ehditty hyvin palvella, mutta määräykset olivat määräyksiä. Oli siis tultava seuraavana päivänä uudelleen.

Sitten selvisi, että palvelupisteessä tietokoneelta näkyi vain verottajan tekemä veroehdotus, mutta ei minun paperilla aikanaa lähettämiäni liitteitä. Miksikö ei? Siksi, että niitä ei skannata järjestelmään, enkä minä alkuaan voinut kirjoittaa selityksiäni veroehdotukseen, koska siihen ei ollut varattu tilaa. Kummallista.

Niin, toisaalta palvelupiste olikin vain neuvontapiste, jossa neuvotaan ja päätöksiä tehdään muualla. Siis aivan samalla tavalla kuin verottajan valtakunnallisissa puhelinpalvelunumeroissakin vain neuvotaan.

Suuntasin sitten Pääkaupunkiseudun verotoimistoon Vantaalle, mutta varmistin sitä ennen puhelimessa, että paperini ovat siellä. Virkailija tosin ihmetteli puhelimessa, että mitä te sinne menette.

- Onko teiltä kysytty jotakin?
- Ei ole, mutta minä tässä nyt kysyn verottajalta, eikä päinvastoin.

Mielenkiintoinen asenne palveluorganisaatiossa.

Verotoimistossa valitsin henkilöasiakkaat – napista jonotusnumeron. Vajaan tunnin päästä vuoroni tuli ja selvitin ongelmiani.

- Miksi te tähän tulitte, tehän kuulutte metsäverotettavien joukkoon (omistan pienen metsäpalstan).
- Ei kukaan minulle ole kertonut, että en ole henkilöasiakas vaan metsäasiakas.
- Tällainen siirto täällä on kuitenkin tehty.
- Menenkö nyt taas jonon hännille.
- Painakaa jonotusnumero 5, metsäverotus, niin teidät ohjataan oikeaan paikkaan.
- Olenko minä kuitenkin edelleen minä?
- Kyllä olette, virkailija vastasi vinosti jo hymyillen.

Painoin jonotuskoneen nappia ja se sylkäisi lapun: OTA YHTEYS INFOON.

Info - kyltin alla oli SULJETTU – lappu.

-Eikö tässä ole tänään ketään, kysyin palvelutiskin toisessa päässä istuvalta naiselta.
- Tämä henkilö jäi eläkkeelle, eikä uutta ole palkattu.
- Miksi siinä kuitenkin lukee SULJETTU, kun te tässä vieressä kuitenkin palvelette? Laittakaa vaikka nuoli osoittamaan teidän paikallenne.
- Ei sellaista kukaan ole laittanut.
- Onko teillä paperia, minä voin piirtää nuolen ja laitetaan se teipillä kiinni.

Näin tehtiin ja seuraava asiakas menikin heti oikeaan paikkaan.

Virkailija soitti minulle metsäasiantuntijan, vaikka minulla ei mitään metsäasiaa ollutkaan. Byrokratian mukaan kuuluin kuitenkin tähän lokeroon.

- Miksi te halusitte metsäveroasiantuntijan, jos asianne ei koske metsää, virkailija tivasi minulta heti aluksi.
- No, kun minut on siirretty tähän lokeroon. Kyllä minulle kelpaa virkailija kuin virkailija kunhan vain asiani tulee selvitetyksi.

Lopulta ongelmani selvisi, siis periaatteessa, koska loppuvuodesta verottaja tekee lopullisen päätöksensä, josta minulla on mahdollisuus valittaa.

Hyvä poliitikot, kun kiistelette hyvinvointiyhteiskunnan palveluista ja palvelujen alasajosta, niin kiistelkää kerrankin miten järjestelmä käytännössä toimii. Missä on järkeä ja missä ei. Olisiko se mitenkään mahdollista vaikka radio- tai televisio-ohjelmissa?

Ai, yksityiskohdatko eivät kuulu poliitikoille vaan toimeenpaneville virkamiehille. Hyvät virkamiehet sitten, käyttäkää enemmän tervettä järkeä ja sitä paljon puhuttua asiakasnäkökulmaa.

Lainaus

Näin alkoi Suomen velkaantuminen

laitinen_yle — Sat, 22 Jan 2011 20:05:41 +0000

Minua jäi askarruttamaan miten vielä 1970 – luvun puolivälissä lähes velaton Suomen valtio, 3% bruttokansantuotteesta, on ajautunut nykyiseen velkakurimukseen, noin 50% BKT:stä, ja velka yhä kasvaa.

Koottua tietoa löytyy valtiovarainministeriön historiasarjasta, jota nykyistenkin poliitikkojen kannattaisi silmäillä muistin virkistämiseksi vaalien alla. Katsoa kannattaa myös netissä pyörivää velkakello-sivustoa

http://www.velkakello.fi/

Kuva:YLE

Poliitikkojen kulutushaluja on yritetty hillitä ennenkin. Mielenkiintoinen oli Suomen Pankin silloisen pääjohtajan Klaus Wariksen epäonnistunut yritys häivyttää valtion varoja poliitikkojen ulottumattomiin 1960.

Valtiontalous oli vaihteeksi ylijäämäinen, mutta kaukokatseisen pankkimiehen mielestä kaikkia varoja ei pitäisi pistää heti menemään kuten oli tapana ja tuntuu kyllä olevan yhä varsinkin vaalien alla.

Osa valtion ylijäämäisistä kassavaroista yritettiin siirtää väliaikaisesti ulkomaalaisiin obligaatiohin pahan päivän varalle.Valtion hyvä kassatilanne tuli kuitenkin poliitikkojen tietoon ja eduskunta päätti monista uusista menoista Sukselaisen II:n, vähemmistöhallituksen (maalaisliitto ja ruotsalainen kansanpuolue) vastustuksesta huolimatta.

Valtiovarainministeriön historiasarja kertoo karusti mihin myöhemmin jouduttiin, kun Suomen hyvinvointiyhteiskuntaa palveluineen rakennettiin liian kovaa vauhtia kuin Baabelin tornia. Tähän käytettiin osin lisääntyvää velkaakin veronkorotusten jatkeena.

Vielä 1960-luvun puolivälissä Suomen julkinen sektori oli jonkin verran pienempi kuin Euroopan OECD-maissa keskimäärin. Julkisten menojen osuus oli runsaat 30 prosenttia bruttokansantuotteesta.

1980-luvulle tultaessa julkisten menojen kasvuvauhti vain kiihtyi ja saavutti 45 prosentin BKT-rajan vuosikymmenen puolivälissä. Vuonna 2010 julkisyhteisöjen menot ovat budjettikirjan mukaan 55,4% BKT:stä.

Samaan aikaan sekä veroaste nousi että velkaantuminen kasvoi. Tosin laman iskiessä 1992 valtionvelkaa oli vain 20 % BKT:stä, kun nykyisin mennään jo runsaassa 50 prosentissa.

Tähän mennessä velkaisimmat ajat sattuvat 1990 – luvu puoliväliin, jolloin velkaa oli noin 70 prosenttia BKT:stä. Vaikka se oli paljon, niin Kreikalla on nykyisin lähes kaksi kertaa enemmän! Kreikalle nyt Suomen valtiokin lainaa runsaan 5:n prosentin korolla, kun itse saa noin 3:lla.

Hyvinvointiyhteiskunnan kehittäminen, niin tärkeää kuin se on ollutkin, on tullut jatkuvasti kalliimmaksi. Se rahoitettiin 1970- ja 1980-luvuilla veroastetta jatkuvasti nostamalla ja velkaa hyvinäkin vuosina lisäämällä. Lopulta verotuksen kiristämisessä tuli pää vetävän käteen, kun veroaste nousi 40:een suhteessa bruttokansantuotteeseen.

Kalevi Sorsan (sd.) toisen hallituksen (1977 - 1979) aikana liian korkeaksi päässyttä veroastetta laskettiin nopeasti osana elvytyspolitiikkaa. Velanoton turvin Suomen veroaste päätyi Sorsan seuraavien hallitusten aikana muiden läntisen Euroopan maiden tasolle 1980 - luvun alkupuolella.

Veroasteen lasku elvytyskeinona ei ole siis mikään uusi keksintö kuten ei velkaantuminenkaan.

Tuomo Mäen OECD-maita koskevan vertailun mukaan Suomen julkisen sektorin kasvu perustui "suuremmassa määrin kuin missään muussa maassa, Iso-Britanniaa lukuunottamatta, julkisten kulutusmenojen ja sosiaalisten tulonsiirtojen kasvuun".

Valtiovarainministeriön historiikkikirjojen mukaan suurin lisäys kulutusmenoissa tapahtui terveydenhuollon ja opetuksen alalla. Sairausvakuutuslaki säädettiin 1963 ja 1972 voimaan tuli kansanterveyslaki. Sinänsä tarpeellisia molemmat.

Tulonsiirtoja kasvattivat monenlaiseet sosiaaliturvaan kuten eläkkeisiin, lapsilisiin, äitiysavustuksiin, työttömyyskorvauksiin ja asumistukiin tehdyt parannukset. Lisäksi 1960-luvun alkuvuosina luotu työeläkejärjestelmä kasvatti automaattisesti vuosi vuodelta menoja.

Järjestelmä pystyttiin rahoittamaan niin kauan kuin talouskasvu oli pääsääntöisesti 3 prosenttia, veroja kertyi ja lainamäärääkin kasvatettiin.

Ketkä sitten olivat vallassa kun hyvinvointiyhteiskuntaa kehitettiin 1960 –luvun lopulta alkaen? Samanaikaisesti kunnille sälytettiin yhä vain uusia tehtäviä, missä on osin kuntien nykyisen ahdingon osasyy.

Pieniä poikkeuksia lukuunottamatta vallassa olivat SDP, keskusta ja rkp. Välillä vallassa käväisivät myös SKDL (nykyinen vasemmistoliitto) ja LKP (liberaalit). Suomen maaseudun puoluekin istui Sorsan IV:ssä hallituksessa 1980 –luvulla.

Kokoomus pidettiin ulkopoliittisista syistä oppositiossa vuoteen 1987 saakka kunnes Harri Holkeri nousi presidentti Mauno Koiviston tahdosta pääministeriksi.

Olisiko hyvinvointiyhteiskunnan kehittäminen ollut maltillisempaa, jos myös kokoomus olisi ollut aiemmin vallan kahvassa, on kyseenalaista. Kansalle haluttiin antaa aina vain uusia ja uusia etuisuuksia.

Nyt tämä tie on toistaiseksi loppuun kuljettu sekä kotimaisista että kansainvälisistä syistä johtuen. Talouden tasapainottaminen ja vanhojen etuisuuksien maltillinen vähentäminen on kuitenkin vaikeaa. Kuka nyt sydänverellään rakentamaansa taloa haluaisi pienentää?

Lainaus

EVA:n Matti Apusen aarreaitta

laitinen_yle — Tue, 26 Oct 2010 21:52:52 +0000

Jos Elinkeinoelämän valtuuskunnan, EVA, uusi toimitusjohtaja, Aamulehden entinen päätoimittaja Matti Apunen piipahtaisi toimistonsa kellariarkistoon, niin hän kokisi yllätyksen. Sieltä löytyy aivan samoja EVA:n yhteiskuntakriittisiä ajatuksia, jotka tuntuvat nykyisin uusilta.

Vaikka terävät raportit ovat kolmisenkymmentä vuotta vanhoja, niin kovin hidas vaikutus niillä on ollut poliittikkojen ja etujärjestöjohtajien toimintaan. Tosiasioita on kovin vaikea käytännössä tunnustaa.

Toisaalta samaa voi sanoa monista muistakin ansiokkaista selvityksistä ja tutkimuksista. Valuvat kuin vesi hanhen selästä, jos päättäjät ovat niihin koskaan edes jaksaneet omilta ennakkoluuloiltaan syventyä.

EVA:n toimitusjohtaja Matti Apunen (Kuva YLE)

Mistäkö tämä pessimismi? Viime vuodet on jatkuvasti puhuttu hyvinvointiyhteiskunnan kriisistä. Toisaalta sen alasajosta tai sitten pelastamisesta keinoilla, jotka perinteisiä puolustajia eivät miellytä.

Silloin muistin EVA:n raportin joskus 1980 – luvun alkupuolelta. Piti mennä oikein EVA:n Helsingin toimistoon, Yrjönkatu 13 A, tarkistamaan mikä se raportti tarkasti ottaen oli. Sieltä se löytyi kellarivarastosta.

EVA – raportti 1981: MINNE MENET HYVINVOINTIYHTEISKUNTA

Pieni, keltakantinen vihkonen, viitisenkymmentä sivua, ulkoasu vaatimaton. Tekstikin on riittävän suurta, jota näkee kunnolla lukea. Silloin keskityttiin olennaiseen, sisältöön.

Esipuheen tähän vihkoseen kirjoitti EVA:n silloinen toimitusjohtaja Max Jakobson. Elettiin aikaan, jolloin Suomeen oli jo pitkään rakennettu sosialistisen ideologian mukaista suunnittelutaloutta. Sitä kutsuttiin hyvinvointiyhteiskunnaksi tai hyvinvointivaltioksi.

Meneillään oli pitkä sosiaalidemokraattisen hegemonian aikakausi. Kalevi Sorsan II (1977-1979), Mauno Koiviston II (1979 – 1982) ja Sorsan III (1982 – 1983) hallitus. Sorsa jatkoi vielä neljännenkin kerran pääministerinä (1983 – 1987).

Ministeri, EVA:n entinen toimitusjohtaja

Max Jakobson (Kuva YLE)

Tälle kaudelle sattui EVA:n hyvinvointiyhteiskuntaa analysoiva raportti, jonka sanoma ei kyllä 1981 suuren suurta julkisuutta tai kannatustakaan saanut. Max Jakobsonin kirjoittama esipuhe meni heti ensimmäisessä lauseessaan ongelman ytimeen.

”Julkisen talouden kasvu on muodostunut Suomessa kuten kaikissa läntisissä markkinatalousmaissa keskeiseksi yhteiskuntapoliittiseksi ongelmaksi. Tämä johtuu siitä, että valtion ja kuntien menot ovat vuodesta toiseen kasvaneet nopeammin kuin bruttokansantuotteemme. Niiden kattamiseksi on täytynyt jatkuvasti joko lisätä veroja tai valtion velkaa tai molempia. Näin ei voi loputtomiin jatkua”, Jakobson kirjoitti.

EVA:n nykyinen toimitusjohtaja Matti Apunen voisi tänä armon vuonna 2010 kirjoittaa aivan samaa. Mitä muutakaan hän voisi?

”On kuitenkin muistettava, että hyvinvointiyhteiskuntaa on voitu rakentaa ja kehittää viime vuosikymmenien aikana vallinneen voimakkaan taloudellisen kasvun ansiosta. Dynaaminen yritystoiminta on toiminut sen veturina. Nyt on kuitenkin vedettävä kuorma käymässä liian raskaaksi”, Jakobson jatkoi.

Esipuheessa muistutetaan taloudellisen kasvun hidastumisesta 1980 – luvun alussa, mutta silti julkinen talous on vain kasvanut. Monet kansantaloudet ovat joutuneet alaspäin suuntautuvaan kierteeseen. Verotus on kiihtynyt, yrityselämä lamaantunut, työttömyys lisääntynyt ja valtiot velkaantuneet, Jakobson analysoi.

Tuntuuko taas tutulta vuonna 2010?

”Seurauksena on, että hyvinvointiyhteiskunnan poliittinen kannatuspohja uhkaa murentua. Useissa markkinatalousmaissa on jo käynnistynyt vastaliike, joka pitää julkisen talouden kasvua pääsyynä taloudellisiin vaikeuksiin”, Jakobson päättelee.

En malta olla lainaamatta, vielä yhtä vanhan EVA - raportin esipuheen kohtaa.

”Suomi ei ole poikkeus läntisten markkinatalousmaiden joukossa. Myös meillä on olemassa vaara, että julkisen talouden kasvu vaarantaa vakavasti taloudellista kehitystä ja aiheuttaa poliittisten vastakohtaisuuksien kärjistymisen”.

Vanhaan EVA:n raporttiin voisi lisätä nykyisenä EU:n ja globaalin talouden aikana aika monta uuttakin asiaa, mutta perussanomaa se ei muuttaisi miksikään. Kansakunta ei voi elää jatkuvasti yli varojensa ja kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Mutta kerran rakennetun korjaaminen ja järkeistäminen on vaikeaa. Sen hyvinvointiyhteiskunnan rakentaneet vanhat puolueet, varsinkin sosialidemokraatit, nyt karvaasti kokevat kannatuksensa laskuna.

Niin, EVA:n toimitusjohtaja Matti Apunen, kaivele vain toimistosi kellarista vanhoja EVA:n raportteja. Sieltä löytyy monta hyvää idean siementä uusiinkin raportteihin.

Kirjoitettavaa riittää, sillä aika hidas tämä suomalainen yhteiskunta on mihinkään muuttumaan, ellei nyt taas tule 1990 – luvun alun pahaa taloudellista taantumaa. Sellaisissa tilanteissahan me suomalaiset olemme hyviä selviytymään. Siis tekemään ratkaisuja, jotka olisi pitänyt jo aikaa sitten tehdä.

Lainaus

Yli yön lastenhoitoapu hurjat 300 € !

laitinen_yle — Fri, 18 Sep 2009 14:25:32 +0000

Kun suomalaiset hallintobyrokraatit poliitikojen myötävaikutuksella suunnittelivat lastenhoidon järjestämistä, niin he ajattelivat omaa virka-aikaansa: noin klo 8 – 16.

Sitä ei otettu huomioon, että yön ylikin tarvitaan joskus apua varsinkin yksinhuoltajaperheissä. Sellaista apua ei yksinkertaisesti saa kuin yksityisiltä markkinoilta, ja siihen vain lottovoittajilla on varaa.

Tämä on tosiasioihin perustuva kuvitteellinen tilanne. Isoisänä ja journalistina olen nimittäin tottunut selvittelemään kuinka järjestelmämme käytännössä toimii. Ei siis vain juhlapuheissa, jotka ovat kovin kaukana käytännöstä.

Otetaan esimerkiksi erotilanne. Noin joka toinen avioliittohan hajoaa pääkaupunkiseudulla. Maaseudulla pinna aviopuolisoilla on pidempi.

Tavan mukaan molemmat vanhemmat määrätään nykyisin yhteishuoltajiksi, mutta kun kahdessa paikassa lasten on vaikea nukkua samaan aikaan, niin toinen sovitaan lähivanhemmaksi.

Lapset asuvat pääsääntöisesti lähivanhemman luona, ja toisella vanhemmalla on sovitun mukaan lastensa tapaamisoikeus. Tarkasti ottaen lapsilla on toisenkin vanhempansa tapaamisoikeus.

Mitä sitten tapahtuu, jos tämä lähivanhempi sairastuu pahasti vaikkapa sikainfluenssaan? Toisin sanottuna hän ei pysty hoitamaan lapsiaan enää yön yli?

Päivähoitajalla tai tarhalla on omat työaikansa. Tavallisimmin aamusta iltaan. Tosin vuorotyöläisille on harvoja muitakin mahdollisuuksia.

Kuvitellaan, että isovanhemmat asuvat toisella paikkakunnalla, samoin muut sukulaiset ja se tapaamisoikeudellinenkin ex – puoliso on matkoilla kaukomailla.

Eipä hätää, ajattelee lähivanhempi, soitetaan Mannerheimin lastensuojeluliittoon, josta tilapäisapua voi saada lasten hoitoon yön ylikin.

Mitähän maksaisi? Eteläisessä Suomessa korvaus on 8.20 €/tunti + työnantajamaksut päälle. Lapset pääsevät päivähoidosta tai – kodista klo 17. Tunteja seuraavaan aamuun klo 8:aan kertyy peräti 15.

Hintaa yhdelle yölle tulee 160 – 170 euroa! Useamman yön jälkee uhkaa jo taloudellinen katastrofi.

Mutta onhan Väestöliittokin olemassa. Soitto sinne ja ystävällinen ääni vastaa heillä olevan hyvin kouluttettuja hoitajia. Hinta 14.40 €/tunti.

Kun kyseessä on ilta ja vielä yötyö, niin hinta nousee parhaimmillaan puolella. Pikainen laskelma osoittaa, että tilapäishoito klo 17 – klo 8 seuraavaan aamuun maksaakin noin 300€.

Eipä siihen ole varaa paitsi harvoilla lottovoittajilla tai muutamalla Nokian tai Fortumin johtajalla.

Mutta eikös yhteiskunta kuitenkin voisi auttaa tällaisessa hätätapauksessa? Kyllä voi, mutta ei kaikilla paikkakunnilla. Siitä vaan soitto lastensuojelun päivystysnumeroon ja koneisto alkaa pyöriä.

Päivystäjät alkavat tavoitella sitä etäisvanhempaa, kun lähivanhempi on vakavasti sairas tai peräti sairaalassa. Ei sillä etäisvanhemmalla ole kuitenkaan velvollisuutta lähteä hätiin (sattuu olemaan vaikka hyvässä vedossa ystäviensä kanssa kapakassa), koska lapset asuvat lähivanhemman luona ja ovat hänen vastuullaan.

Jos isovanhempia tai muitakaan lähisukulaisia ei saada manitelluksi apuun (velvollisuuttahan ei ole), niin lapset viedään lähimpään lastenkotiin tai muuhun vastaavaan.

Olisiko kuitenkin yhteiskunnalle halvempaa, jos järjestelmä tuntisi kunnallisen yön yli avun? Päiväsaikaanhan sellaista voi saada, mutta sitäkään ei ole viikonvaihteissa.

Kun otin nykyisestä järjestelmästä selvää, niin lastenhoidon kannalta järjestelmässä on yön ja viikonvaihteen yli mentävä aukko. Ei sellaista ole ajateltukaan paikata, koska se maksaa.

Poliitikot vetoavat yhteisvastuuseen. Toivon mukaan sitä on, mutta kaikella on rajansa. Vanhaan aikaan ei ole enää paluuta, vaikka suuret ikäluokat siirtyvätkin joukoittain eläkkeelle.

Ennen mummojen ikään kuin velvollisuuksiin kuului vahtia lapsenlapsia. Nykyisin mummot ja vaarit haluavat nauttia eläkkeellä omasta vapaudestaan.

Lainaus

Riitasointuinen sekakuoro: nuoret ja eläkeläiset

Matti Laitinen — Fri, 21 Aug 2009 10:33:35 +0000

Harvoin tapaa eläkkeeseensä tyytyväistä eläkeläistä. Nyt suorastaan lietsotaan nuoriakin olemaan tyytymättömiä tuleviin eläkkeisiinsä. Terveisiä vaan Osku Pajamäki ja nuoret toimittajat.

Tämä nuorten ja vanhojen sekakuoro nyt harjoittelee eläkelaulua ja kauhealta kuulostaa. Ainakin näin hiljattain eläkkeelle jääneen korvissa. Mikään ei riitä kenellekään.

Hyvinvointiyheiskuntaa rakennettaessa vallassa olleet poliitikot lupasivat kansalle vain uusia ja uusia etuja. Eläkkeet mukaan lukien. Lopultahan siinä tuli pää vetävän käteen kuten kotitalouksissakin, jos eletään yli varojen vain toiveitten varassa.

Kun sitten oli pakko leikata sosiaalietuuksia, eläkkeitä ja muuta hyvää, niin parku oli kauhea 1990 – luvun alussa ja sen jälkeen.

Elämä kuten talouskin vain on sellaista, että siinä mennään ylös ja alas. Ei tulevaisuutta voi tarkkaan ennustaa, mutta toivoahan voi vaikka mitä. Vaikkapa jäämistä 60 – kymppisenä eläkkeelle niin, että tulevat sukupolvet senkin maksavat.

Nykyisessä eläkekeskustelussa ns. suuret ikäluokat syyllistetään vaikka mistä. Terveisiä jälleen Osku Pajamäelle. Kulloinkin vallassa olleet poliitikot ja etujärjestöjen johtajat sopivat uudistuksista ja uudistamattomuudesta, eivät ns. suuret ikäluokat, tavalliset kansalaiset.

Nyt valtaan ovat nousemassa pienet, nuoremmat ikäluokat ja miekka heiluu suurten ikäluokkien pään päällä. Nuoret päättäjät ajavat omia etujaan kuten entiset nuoret päättäjät aikanaan. Ei siinä mitään uutta ole.

Uutta sensijaan olisi, jos nuoremmat päättäjät jaksaisivat olla ryhtymättä populisteiksi. Houkutus on kuitenkin suuri.

Yllätys olisi sekin, jos jaksettaisiin elää käytettävissä olevien varojen mukaan. Poliittiset päättäjät kun yleensä elävät aina yli kansantalouden kantokyvyn.

Näin se on Suomessa kuten Yhdysvalloissakin. Ikäviä taloudellisia ja muita asioita ei uskalleta kertoa äänestäjille hyvissä ajoin, vasta sitten kun on pakko.

Tämä kävi hyvin selvästi ilmi mielenkiintoisesta kirjaesittelystä, jonka juuri tein YLE Radio 1:n Amerikkalaisia puheenvuoroja – sarjaan Willian Greiderin kirjasta
Come home, America. The Rise and fall (and redeeming promise) of our country.

Ohjelma kuuluu osoitteessa
http://areena.yle.fi/ohjelma/b0d9753d554239f4be9bf868cf8a6fce

Sarjan käsikirjoitukset teksteinä taas löytyvät täältä
http://www.yleradio1.fi/yhteiskunta/puheenvuorot/

Yhdysvallat on menossa hyvää vauhtia taloudellisesti alaspäin ja kansalaisten elintaso tulee laskemaan. Niin käy Suomessakin ja siihen on vain varauduttava.

Mutta kuka poliitikko tämän sanoo suoraan? Päinvastoin elätellään turhia toiveita kuin kaikki palautuisi muutaman vuoden kuluttua ennalleen.

Olj ja mänj ( oli ja meni) sanoisi savolainen. Minkäs sille enää voi.

Lainaus