Blogit - festivaalit

Äly tekee hitaasti tuloaan festareille

Panu Vatanen — Mon, 23 Jul 2012 12:35:40 +0000

Tuttu tilanne suomalaisilla rockfestivaaleilla: odotettu keikka on lähestymässä hyvää vauhtia, mutta kaverit ovat omilla teillään. Täytyy siis tarttua puhelimeen. Valitettavasti myös muulla festarikansalla on elintärkeää asiaa kavereilleen. Puhelinverkko huutaa hoosiannaa. Yhteyttä ei saa edes 15 soittoyrityksen jälkeen, eivätkä tekstiviestitkään tahdo mennä läpi. Onneksi festarikeikoilla ei koskaan tarvitse olla yksin, vaikka kavereita ei saisikaan kiinni.

Tämä ei poista sitä faktaa, että festivaalit ovat olleet surkeita mobiiliympäristöjä niin kauan kuin kännykät ovat olleet yleisessä käytössä. Vuonna 2012 tilanne on vähintään yhtä huono kuin 10 vuotta sitten. Älypuhelimet ja teknologian kehitys eivät tässä asiassa ole parantaneet tilannetta.

- Puhelinyhteyksien luominen 30 000 ihmiselle pienellä alueella on aina todella haasteellista. Operaattorit rakensivat tänäkin vuonna alueellemme ylimääräisiä tukiasemia, mutta yhteydet ruuhkautuivat silti, huokaa Ilosaarirockin tiedottaja Petri Varis.

Eikä Ilosaarirock ole ainoa festivaali, joka kärsii kännykkäverkon kuormittumisesta. Samat ongelmat koskettavat kaikkia suomalaisia kansanjuhlia, joissa kävijämäärät nousevat kymmeniintuhansiin. Puhelinyhteyden saaminen ei itselläni onnistunut kaksisesti myöskään Turun Ruisrockissa.

Vielä puhelintakin pahemmin takkuili internet. 3G-yhteyttä ei yleensä saanut lainkaan muodostettua ja jos sai, niin se toimi tuskastuttavan hitaasti. Hassujen festaripäivitysten tai -kuvien jakaminen sosiaalisessa mediassa jäi siis haaveeksi.

Kunnollisen internet-yhteyden tarjoaminen on onneksi suomalaisten festareiden tehtävälistan kärkisijoilla. Petri Variksen mukaan Ilosaarirockissa testattiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa festivaalialueella toimivaa ilmasta langatonta verkkoa, joka tosin oli toiminut varsin tahmeasti.

- En ole päässyt puhelimellani koko festareiden aikana millekään nettisivuille tai Facebookia päivittämään. Sama tilanne on ollut myös kavereilla kännykkämallista riippumatta, kertoi diplomi-insinööri ja kokenut Ilosaarirockin kävijä Teemu Tarkkonen hymähdellen.

Rockfestareiden nettipaitsiota Tarkkonen ei koe kuitenkaan kovin vakavana asiana. Pääasia on luonnollisesti musiikki, esiintyjät ja tunnelma. Yhdysvalloissa suurtapahtumien nettiyhteyksiin suhtaudutaan vakavammin. Teksasissa järjestetyillä viihde- ja elektroniikkamessuilla kodittomat valjastettiin pientä korvausta vastaan käveleviksi tukiasemiksi, jotta älypuhelimilla pääsisi vaivattomammin verkkoon.

Näin kyseenalaisille linjoille ei kotimaisilla festareilla ole lähdetty. Älypuhelinfestaroijia on sen sijaan muistettu käytännöllisillä sovelluksilla, jotka eivät verkkoyhteyttä kaipaa. Ilosaarirockin oma mobiilisovellus on ollut ladattavissa ilmaiseksi jo kolme vuotta peräkkäin. Myös Ruisrockilla, Flow’lla ja Provinssirockilla on ollut vastaavanlaisia virityksiä.

- Meille on ollut tärkeää, että Ilosaarirockin mobiilisovellus ei saa vaatia nettiyhteyttä. Sen toiminta perustuukin pitkälti käyttäjän puhelimen omaan kelloon. Applikaatio tarkastaa festariaikataulut ja laskee sen mukaan, mitä bändejä milloinkin eri lavoilla esiintyy, Varis valaisee.

Yksinkertaisuus on siis valttia. Ilosaarirockin pelkistetty festarisovellus toimiikin erinomaisesti. Ruisrockilla on myös oma vastaavansa. Kummankin festivaalin sovelluksessa käyttäjä pystyy tekemään puhelimeensa omien mieltymysten mukaisesti räätälöidyn bändiaikataulun, joka muistuttaa suosikeista hälytysten avulla.

Petri Variksen mukaan festarisovelluksille on ollut kysyntää. Viime vuonna Ilosaaren mobiiliopas löysi tiensä yli 5000 käyttäjän puhelimeen. Suosio tulee todennäköisesti tulevina vuosina vain kasvamaan, sillä sovelluksiin kehitetään uusia ominaisuuksia kaiken aikaa. Ulkomailla festareiden mobiilisovellukset ovatkin jo hieman Suomea pidemmällä, mikä käy hyvin ilmi tästä Glastonburyn festareiden kännykkäpalvelun esittelyvideosta.

Petri Variksen mukaan Suomessa sovellusten kehittämistä rajoittavat vielä puutteelliset verkkoyhteydet. Kun ne ovat hoidettu kuntoon, niin käytännössä vain mielikuvitus on ohjelmistokehittäjien rajana.

- On mahdollista, että festareilla samankaltaisen musiikkimaun omaavat kävijät voisivat merkitä itsensä ohjelmaan ja sen avulla löytää muita samanhenkisiä festareilta. Sosiaalisen median hyödyntäminen tuleekin olemaan iso osa tulevaisuutta, Varis maalailee.

Mikäli sosiaalisen median päivittäminen festareilla tuntuu vieraalta, on luvassa konkereettisempiakin kohennuksia. Varis nimittäin lupailee, että piakkoin festarilipun voi ostaa suoraan omaan luuriin – kuulostaa kätevältä.

Lainaus

Tue paikallista tapahtumatuottajaasi!

nikkolajari — Fri, 23 Jul 2010 03:00:00 +0000

Seuraava viikko on vilkasta aikaa Turun alueen tapahtumatuotannoissa. Viikon aikana käyntiin pärähtävät paikallisvoimin toteutetut Ilmiö, Navettarok ja DBTL. Käykää ehtiessänne tutustumassa vaikka kaikkiin näistä tapahtumista.

Navettarokin taustalla on vanhaa DBTL-osaamista tapahtuman toisen pääorganisaattorin Anne Moisanderin muodossa. Moisander palkittiin loppuvuodesta 2009 työstään Mannin navetan (eli keskeisen festivaalialueen) kunnostajana maaseudun kehittäjäpalkinnolla. Ei huono, on kasvettu positiivisella tavalla lastentapahtuman tuottajasta kylätoiminnan elvyttäjäksi!

Ilmiötä kannattaa myöskin tukea sen paikallisuuden vuoksi. Se toimittaa sisällöllisesti käytännössä samaa virkaa kuin Turku Modern mutta jostain syystä se ei ole valikoitunut kulttuuripääkaupunkiohjelmaan toisin kuin vahvasti helsinkiläisvetoinen kilpailijansa lehtitietojen mukaan.

Jonain sopivana hetkenä Cay Sevónilla ja kumppaneilla olisikin hyvä paikka selittää paikallisille aktiiveille miksi tuottajaraha juoksee ulos Turusta melko mielellään? Eikö luovan talouden paikallisten rakenteiden tukeminen ollutkaan kulttuuripääkaupunkivuoden agendalla? Tuki RantaIlmiölle on hyvä asia, mutta iso kuva huolestuttaa. Vai onko kyse vain näköharhasta?

DBTL päättää juhlaputken heinäkuun viimeiseen viikonloppuun. Iskelmävetoisen telttaohjelman rinnalla sisäklubeissa rokataan hyvinkin hartaasti. Pelkästään prässihousujen ja kurkkuvibraaton varassa ei siis olla.

Virallisen ohjelman ulkopuolelta nostalgista menovinkkiä sen verran, että keskiviikkona 28.7. Tinatuopissa legendaarinen katurockpartio Utsuri Horror Show avaa kaupunkihuuman kuten kultaisella 90-luvulla konsanaan. Sinne siis!

Lainaus

2011 - Party like it's 1996?

nikkolajari — Mon, 28 Jun 2010 03:00:00 +0000

Tuntuuko Turun kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelma jollain määrittelemättömällä tavalla entuudestaan tutulta? Huomaan pyöritelleeni tätä kysymystä mielessäni viime viikkoina, saamatta asiaan kuitenkaan varsinaista ratkaisua.

Kunnes vastaus viimein saapui kuin salama kirkkaalta taivaalta. Useimmat näistä kikoistahan on jo käytetty DBTL:n huippuvuosina 1990-luvulla.

Muistattehan: kuumat kesäyöt, populaarin ja korkeakulttuurin rajapintakokeilut Avanti!:n toimesta, Aurajokispektaakkelit Jimi Tenorista jokishakkiin, yökonsertit Samppalinnan maauimalassa. Ylpeänä itsestään sähisevä kulttuuriturkulaisuus.

Paitsi Miljoonasateen Rocktopus -spektaakkelia Samppiksessa oli mahdollista seurata Pan Sonicin elektronisen musiikin yökonserttia. Nappiin meni, 1300 maksanutta ja tapahtuman eräänlaisena jälkipolttona syntyi muutamaa vuotta myöhempi Alkumeri -konsepti.

Nyt, reilut kymmenen vuotta myöhemmin, samainen Alkumeri on osa 2011-ohjelmaa. Samoin jokispektaakkeli palaa kirjaimellisestikin Turkuun kulttuuripääkaupunkivuoden avajaisissa. Avanti! on vaihtunut matkalla Kimmo Pohjoseen ja Haitaripainiin mutta tuotantojen ysäripostmodernistinen klangi on sama.

Hienoja nostalgisia hetkiä on varmasti tiedossa mutta miksi tyytyä vanhoihin ideoihin kun uusiakin olisi saatavilla?

Uutta dilemmaa pukkaa. Onko 2011 jo syntyessään kertaalleen pureskeltu? Vai olivatko DBTL:n alkuperäiset ideat vain niin vahvoja, että niistä riittää pureskeltavaa yhä edelleen?

Lainaus

Ihanat naiset elokuvissa

Liisa Lehmusto — Tue, 21 Apr 2009 15:45:24 +0000

Helsinkiläisyleisö on ihanan vastaanottavainen erilaisille elokuvatapahtumille. Viikonloppuna järjestetty naisia kameran edessä ja takana esittelevä Artisokka-festivaali veti taas yli 1600 kävijää Bio Rexiin.

Yhtä aikaa järjestäjän ja kävijän näkökulmasta mennyttä Artisokkaa kerratessani festarin tarjonnasta tärkeimmäksi nousivat keskustelutilaisuudet, perjantaina Suomi post mortem -näytöksen jälkeen käyty lyhyt jälkipuinti ja lauantain hieno Erottamattomat? -seminaari. Hyvät vieraat ja keskustelut tarjoavat monesti elokuvatapahtumissa jopa itse elokuvia tärkeämpiä oivalluksia. Jatkossa kun laiskuus iskee eikä millään jaksaisi raahautua festariteatteriin aikaisin lauantaipäivällä, voin potkia itseäni takalistoon muistelemalla näiden tilaisuuksien ainutlaatuista antia.

Perjantaina Artisokka esitti Suomi post mortem -projektissa syntyneitä lyhytelokuvia. Suomi post mortem on kahden dokumentaristin, Katja Lautamatin ja Miia Jonkan alkuun panema projekti, joka tarkastelee Suomea koulusurmien jälkeen. Oman näkökulmansa Artisokka toi tematiikkaan esittämällä projektin naistekijöiden elokuvia. Näytöksen jälkeen salissa käytiin lyhyt jälkipuinti aiheesta Jonkan ja muiden tekijöiden seurassa, joista paikalla olivat Vilja Roihu, Soile Mottisenkangas, Elina Oikari ja Anna Veltheim.

Olen ollut mukana Suomi post mortem -projektissa tiedottajana ja nähnyt projektin elokuvat nyt kolmeen kertaan. Olimme tekijöiden kanssa yhtä mieltä siitä, että tämä sukupuolen mukaan rajattu kokonaisuus oli todella erilainen kuin DocPointissa nähty setti: näytöksestä jäivät pois raflaavimmat, väkivaltaisimmat ja ehkä samalla myös voimakkaimmin kantaaottavat työt. Artisokan Suomi post mortem -paketista tuli samalla selkeästi harmonisempi kokonaisuus kuin DocPointissa nähty.

Lyhytelokuvia jälleen katsoessa tulin taas todenneeksi, miten tuhottoman upeita osa projektin töistä on. Arkistomateriaaleista koostetut Ykkösluokka ja Anna Nykyrin Huuto - Kosketus - Hiljaisuus saavat aikaan kylmiä väreitä selkäpiissä. Maija Hirvosen Lastenohjelma kiteyttää koko Suomi post mortem -teeman yhteen lyhyeen hetkeen – ja murtaa samalla uskaliaasti elokuvakerronnan konventioita. Yllätyin myös Heli Sorjosen Arvoperustasta, jota ei DocPointissa nähty. Teatterissa tämä hyvin staattinen työ muuttui suorastaan läpitunkevaksi, kun äänityöt tulivat kunnolla esiin. Artisokkamaisen lempeän sukupuolidiskriminaation tähden ulos jääneistä miestekijöiden töistä jäin eniten kaipaamaan Sampsa Virkajärven työtä 10–15 min keskustelua, jossa kuvataidekoulun opiskelija kertoo, miten hänestä leivottiin lyhyen opintoneuvontatapaamisen perusteella koulusurmaajakandidaatti. Suomi post mortem -lyhäreitä tullaan jatkossa näkemään myös YLEn kanavilla, esitysmuoto-, -paikka ja -aika ovat vielä auki. Pitäkää silmät auki!

Lauantaina järjestetty Erottamattomat? -seminaari irtaantui sukupuolinäkökulmasta lähes kokonaan: aiheena oli ohjaajan ja tuottajan yhteistyö, ja vaikka järjestäjien kutsu kävi lähinnä naisohjaajille, Jarkko Hentulan ei tarvinnut pukeutua peruukkiin päästäkseen edustamaan omaa elokuvaansa.

Seminaari käynnistivät kolme ohjajaa-tuottaja-paria, jotka esittelivät tulevia töitään. Zaida Bergroth ja Hentula kertoivat Skavabölen pojista Hentulan muistellessa lämmöllä, kuinka esikoisohjaaja saapui hänen pakeilleen esittelemään kahden elokuvan mittaista saagaa – ja kuinka se sitten tiivistyi yhdeksi. Saara Saarela ja tuottaja Liisa Penttilä puhuivat Väärät juuret -elokuvasta ja totesivat, että yhteistyön tietää toimivan hyvin silloin, kun tiimin jäsenet eivät enää keskustele siitä, kenen idea mikäkin oli. Auli Mantila sekä Dokblogin oma Ulla Simonen valottivat tulevaa yhteistä fiktioelokuvaansa, jonka työnimeksi paljastui seminaarissa Kullankaivajat. Ulla ja Auli kertoivat hioneensa yhteistä kieltään muun muassa taikinakulhon ääressä.

Väärät juuret

Skavabölestä ja Vääristä juurista nähtiin seminaarissa näytteinä tuoreet traileri. Kullankaivajistakin saatiin näyte, vaikka elokuvasta ei ole kuvattu vielä otostakaan: Auli Mantila hemmotteli Artisokka-yleisöä lukemalla ääneen kohtauksen omasta käsikirjoituksestaan. Seminaarijärjestäjät eivät olleet pysyä housuissaan tällaisen uniikin elämyksen edessä, esityshän tuli meille pyytämättä ja yllätyksenä.

Napakoiden pohjustusten jälkeen Kati Sinisalo luotsasi vieraat keskusteluun, jossa juttua riitti keskeytyksessä vajaan tunnin ajan. Keskustelussa pohdittiin mm. sitä, kuinka paljon ohjaajan kuuluu olla mukana projektin tuotannossa. Mantilan mielestä ohjaajan on hyvä hallita tuotannon perusteita ainakin sen verran, että raha lakkaa olemassa pelottava asia ja muuttuu työn välineeksi. Simosen mukaan tuottajan rooliin kuuluu toisaalta myös suojata ohjaajaa tuotantoon liittyviltä paineilta. Hentula kertoi tarjoavansa kaikille ohjaajilleen pääsyn tuotannon yksityiskohtiin, mutta totesi joidenkin ohjaajien kieltytyvän tästä todeten, ettei se kuulu heidän rooliinsa. Zaida Bergroth pohti ohjaajan työn raskautta ja tuottajan roolia ohjaajan kannattelijana, kun voimat uhkaavat loppua. Kaikki keskustelijat korostivat sitä, miten tärkeää työparin on löytää yhteinen sävel. Sinisalo johdatteli keskustelijat pohtimaan myös sitä, mitä seurauksia tärkeään suhteeseen tulevilla säröillä voi olla. Keskustelijat ansaitsevat tunnustusta siitä, että asian vaikeampaakin puolta pystyttiin upeasti käsittelemään yleisön edessä.

Erottamattomat? -seminaari jatkoi viime vuonna aloitettua Artisokka-keskustelujen perinnettä hyvällä menestyksellä. Viimevuotinen seminaari oli tiukemmin kiinni naisasia-näkökulmassa: Naisten tarinat -otsikolla -käyty keskustelu pohti mm. naistekijöiden asemaa kotimaisessa elokuvatuotannossa. Olen sekä kuulijana että järjestäjänä tyytyväinen siihen, että näin toisena järjestämiskertana astuttiin ulos naistekijyyden kehyksestä. Oman kokemukseni mukaan naistekijät itse eivät itseasiassa edes halua pohtia omaa sukupuoltaan loputtomiin, koska asian ydin on kuitenkin jossain ihan muualla. Ensi vuodeksi on jo kehitteillä parikin hyvää ideaa semman aiheeksi. Olisi mukavaa, jos elokuva-alan naiset, miehet, tekijät, katsojat, kriitikot, akateemikot ja fanit löytäisivät Artsiokka-lauantaista hyvän ajan ja paikan kohtaamiselle ja ajatusten jakamiselle, sukupuoleen katsomatta tai katsoen – miten vaan kukin haluaa.

Kirjoittaja on mukana Artisokka-festivaalin työryhmässä. Skavabölen pojat saa ensi-iltansa 4.9.2009, Väärät juuret 18.9.2009.

Lainaus

Välimeren toimintaa.

Tue Steen Müller — Wed, 18 Feb 2009 20:32:35 +0000

Välimeren alue on suomalaisille dokumenttituottajille suhtellisen tuntematonta aluetta.Mutta siihen kannattaisi tutustua, niin paljon se tarjoaa mahdollisuuksia

The CMCA (Centre Méditerranéen de la Communication Audiovisuelle), based in Marseilles, provides very useful information about what happens in the region through a free monthly newsletter in French ”Méditerranée Audiovisuelle” that is also available in an English version.

The organisation stands behind the yearly International Festival of Mediterranean Documentary and News Film. Regulations for the 14th edition have just been published with a special focus - on top of the usual categories - on sport documentaries. The festival awards are quite substantial – money-wise.

This is all to be investigated on the site of the CMCA where also info on 200 festivals is chronologically listed. Browsing through it I discovered several festivals that I did not know about from the Mediterranean area.

http://www.cmca-med.org/fr/cmca/

Lainaus