Skip navigation.
Home

Elokuvan tähtiä

Mitä jää mieleen, kun ammatissaan pääsee tapaamaan ja haastattelemaan todellisia maailmantähtiä…?

Olen aiemmassa blogissani tuonut esiin toimittajan ammattiin liittyviä ennakkokäsityksiä. Nykyään ammattiin hakeutuvat tuovat kerkeästi esiin näkemyksen ”kun saa tavata julkkiksia, kuuluisia ihmisiä”. Väitän, että tuo asia on vain ammatin oheistuote.
Se on lisäarvoa, jolla ammatin arki silloin tällöin saa ylleen juhlavaa hohdetta.

Näin kohdallani olen kokenut. Tuloksista kolme kuullaan maanantaiohjelmassani toukokuun viimeisenä – sen alaotsikkona on Elokuvan tähtiä. Tällä kertaa kronologia on käänteinen. Jane Fondan haastattelu on vuodelta 2006, Audrey Hepburnin vuodelta 1988 ja Andrzej Wajdan on tehty 1983, vain pari vuotta Puolan sotatilaan julistamisen jälkeen.

Jane Fondan kohtaaminen oli itse asiassa jo toinen näkeminen. Olin nähnyt hänet YK:n naisten asemaa käsittelevässä maailmankonferenssissa Pekingissä yhtätoista vuotta aiemmin. Liu’uimme toistemme ohi valtavassa tungoksessa, enkä päässyt kysymään häneltä yhtään mitään, vaikka mikrofoni oli valmiina. Tilanteesta tuli lähinnä humoristinen, kun mietin, mitä sitten olisin häneltä siinä muka kysynyt: ”Oletteko te te, oletteko todellinen?” Onneksi kysymys jäi esittämättä, mietin jo silloin, mutta todellisessa tapaamisessamme maaliskuussa 2006 Helsingissä Jane Fonda yllätti minut. Hän oli täällä markkinoimassa omaelämäkertaansa ”Tähänastinen elämäni”. Kun kerroin tuosta Pekingin-tapauksesta, Jane Fonda tarttui asiaan ja kommentoi tuota tungoksessa kohtaamista todella syvälle menevällä tavalla. Avautui uusi näkökulma siihen, kuka ja millainen on maailmaluokan elokuvatähti. Jane Fonda ainakin on mutkaton, fiksu ja ajatteleva nainen, voisi sanoa vaikkapa loistava feminismin mannekiini.

Ohjelman toinen tähti on jo edesmennyt Audrey Hepburn, nuoruuteni ihailtu jumalatar. Kaikki taskurahani menivät hänen ja toisen idolini Anthony Perkinsin kuvien jahtaamiseen. Ihailijavihkoistani tulikin tosi edustavia, oikeita filmografioita. En voinut silloin hurjimmissa unelmissanikaan kuvitella, että joskus tapaisin hänet, haastattelemisesta puhumattakaan. Niin vain kävi, kun Audrey Unicef-lähettiläänä vieraili Suomessa toukokuussa 1988.

Otin tietysti mukaani tuon ihailijavihkon, ja kun haastatteluvuoroni sitten tuli, esittelyn jälkeen hönkäisin tuolle nuoruuden ihanteelle suorastaan jumaloineeni häntä nuoruuteni vuosina. Vastaus tuli salamannopeasti ja huumorilla: ”Ettekö sitten enää jumaloi?” Kontakti syntyi heti läheisenä, ja sain jopa tervetulotoivotuksen tähden Sveitsin-kotiin. Ajoissa en sinne sittemmin ehtinyt, vaan matka toteutui vasta Audrey Hepburnin kuoleman jälkeen. Kolme vuotta sitten Sveitsin-stipendiaattina kävin hänen haudallaan pienessä Tolochenazin kylässä Geneve-järven rannalla, vähän Lausannesta etelään.
Siellä pienellä hautausmaalla, jota suuri tammi varjostaa, on Audreyn hauta. Paikasta näki, että siellä olivat vierailleet muutkin: vaatimatonta muistomerkkiä koristivat kukkien lisäksi erilaiset pyhimyksenkuvat, pienet ristit ja muistoesineet. Junalla Morgesin kaupungin kautta pääsee perille.

Andrzej Wajdan, yhä vielä nyt yli 80-vuotiaana elokuvia tekevän suuruuden kohdalla tapaamispaikka oli Hotelli Helkan aula – siellä tehtiin korjaustöitä ja äänet kuuluvat nauhoituksessa… Vuosi oli 1983, Puolan lähivuosikymmenten vaikeasta sotatilan julistamisen vaiheesta oli kulunut tuskin kahta vuotta. Se leimasi haastattelua Puolan sodanjälkeisen elokuvan hienoimman mestarin kanssa. Wajda puhui hyvinkin avoimesti maansa tilanteesta ja siitä, miten hän ei juuri silloin päässyt tekemään elokuvia kotimaassaan. Elokuvamahdollisuus oli vain ulkomailla, ja niin ollen Wajda teki teatteria omalla vanhalla näyttämöllään. Suomeen odotettiin silloin hänen ranskalaiselle yhtiölle tekemäänsä elokuvaa Danton, kuvausta Ranskan vallankumouksen vaiheista, toisena päähenkilönä tietysti Robespierre. Oli pakko kysyä, löytyykö assosiaationa ajatus Walesasta Dantonina ja Jaruzelskista Robespierrenä – näin olivat keskieurooppalaiset kriitikot uumoilleet. Wajda kuitenkin kielsi suoran yhteyden – filmiä oli valmisteltu viisi vuotta – todelliset tapahtumat tulivat sitten elokuvan kertomuksen ja rakenteen päälle – sille ei voinut mitään…

Muistojeni lippaaseen nämä kolme elokuvataivaan tähteä jäivät tuikkimaan valovoimaisina, kohtaamiset eivät mielestä haihdu.

(YLE Radio 1 maanantaina 31.5.2010 klo 9.05 - 10.00.)