Skip navigation.
Home

Kenet haluaisit tavata…

Kesällä 1982 Tänään iltapäivällä –lähetyksessä Yleisradion rinnakkaisohjelmassa klo 14-16 oli sarja nimeltä Kenet haluaisit tavata? Pyysimme kuuntelijoita kirjoittamaan ja kertomaan, kenet he haluaisivat tavata ja miksi. Vastauksia tuli enemmän kuin odotimme, yli 800.

Sen sijaan meitä toimituksessa ei yllättänyt se, että ylivoimaisesti suurin osa kirjoittaneista, noin 500, halusi tavata keväällä valitun uuden Tasavallan presidentin Mauno Koiviston ja/tai hänen puolisonsa Tellervon. Myös presidenttiparin tytärtä Assi Koivistoa kaipaili moni – ja olipa siellä
presidenttiparin Santtu-koirakin mainittu nimeltä.

Aie onnistui, toivomus täyttyi outokumpulaiselle eläkkeellä olevalle pankkivirkailijalle Elina Hyväriselle ja hänen Joensuussa asuvalle pojantyttärelleen Katjalle. Valinta ei ollut helppo. Muistelen, että Elina Hyvärisen valintaan vaikutti hänen kaunis käsialansa ja huolensa kotipaikkakuntansa työttömyysluvuista. Meitä oli Kultarantavierailulle Hyväristen kanssa menossa kaksi toimittajaa, TIP-ohjelman toimituspäällikkö Adolf Turakainen ja minä. Toimituspäällikkö Turakainen oli tietysti itseoikeutettu presidenttiohjelman tekijä – minä pääsin mukaan varmaan jonkun armon käydessä oikeudesta(!). Oli tietysti pläkkiselvää, että päällikkö määräsi minut nuoremmakseni käymään läpi koko tuon melkoisen kirjemäärän ja tekemään esitykset, kuka kenet tapaisi. Se oli melkoinen urakka, ja tein työtä käskettyä.

Muistan, että valituiksi tulivat mm. rouva, joka halusi tavata kirjailija Paavo Rintalan, Tuupovaarasta oleva koulutyttö toiveenaan teatterikriitikko Jukka Kajavan tapaaminen, ja porilainen rouva ihanteenaan laulajatar Taru Valjakka Savonlinnan Oopperajuhlilla. Näistä kaksi viimeksi mainittua kuullaan maanantaiaamun ohjelmassani.

Niin kuullaan toki myös osa vierailusta presidenttiparin luo Kultarantaan. Radioituna Kultaranta-ohjelma oli tietysti sarjan pisin, yli 55 minuuttia, eikä se kokonaan nyt maanantaiaamuun mahtuisikaan. Ohjelman tekovaiheessa kulissien taakse jäi muutamia asioita, joita itse ohjelmassa ei tietenkään ole, mutta jotka (toivottavasti ymmärrettävästi!) jäivät mieleeni – ne kun kirpaisivat tapahtuessaan aika tavalla. Kultarantavierailuun liittyi tietysti kaikenlaisia tarkistuksia tasavallan presidentin kanslian kanssa ja aikataulujen rukkaamista – miten ja milloin Hyväriset tulisivat Joensuun junalla ja miten siitä eteenpäin Naantaliin jne. Oma huolensa oli meidän ohjelman toimittajien, Turakaisen ja minun osuudessa. Sanomattakin oli selvää, että toimituspäällikkö Turakainen piti vierailua äärimmäisen tärkeänä, ja siihen piti myös sillä tavalla suhtautua.

Minun osaltani automatkan aamu alkoi katastrofilla. Lähtöajaksi toimituspäällikkö oli määrännyt 8.30 - vaikka meidän piti olla Kultarannassa vasta niin, että kello 14 olisimme valmiina kartanopuiston terassilla. Olin yksinhuoltaja, minulla oli toimituksen pisin työmatka kolmella liikennevälineellä Vuosaaresta Pasilaan –ja juuri sinä aamuna nelivuotias tyttäreni sai oikkuilukohtauksen. Villatakin hän halusi napittaa itse ennen päiväkotiin menoa – siinä eivät äidin epätoivoiset hoputukset auttaneet… Saatuani tytön vihdoin päiväkotiin hain sitten ensin Hyväriset junalta ja kiirehdin Pasilaan. Myöhästyin neljä minuuttia. Toimituspäällikkö karjui tulipunaisena: ”Kuinka sinä kehtaat myöhästyä Tasavallan Presidentin luo vievän matkan alkamisajasta ??? !!!” Menin mykäksi. Tietysti tiesin, ettei meillä olisi Naantaliin ajossa mitään kiirettä – aikaa olisi runsaasti, vaikka lähtisimme vaikka tuntia myöhemmin. Ajatuksesta ei ollut apua. Työtoverit kertoivat jälkeenpäin, että olin valahtanut täysin kalpeaksi.

Ajomatkan alku toimituspäällikön autolla sujui siis täydellisen hiljaisuuden vallitessa. Minä päätin olla puhumatta ja päällikköä selvästikin hävetti, mutta anteeksi hän ei osannut pyytää. Hyvin hitaasti ja vähitellen siinä sitten jotenkin alettiin sanailla ja päästä normaaliin päiväjärjestykseen.

Naantalissa olimme muistaakseni siinä jotain klo 11 maissa ja odottelimme sitten rantakahvilassa istuen, että kello mataisi lähemmäs 14:ta. Minua huvitti, mutta sitä ei passannut näyttää, kun koko asia oli niin Tärkeä.

Sain sitten toimituspäälliköltä ohjeet ottaa mukana olevalla (omalla) kamerallani niin paljon kuin mahdollista sellaisia kuvia, joissa toimituspäällikkö Turakainen olisi yhdessä presidentin tai rouvan kanssa. Tein työtä käskettyä, kun sitten lopulta olimme päässeet Kultarannan terassille ja isäntäväen tervehtiminen aloitti iltapäivän mehuhetken. Tulos on kuultavissa maanantaiaamun ohjelman loppupuolella. Siellä ei kylläkään kuulu se, että otettuani kymmeniä kuvia Turakaisesta, presidentistä ja rouva Koivistosta pyysin toimituspäällikköä ottamaan sellaisen kuvan, jossa minä sitten todistettavasti olisin yhdessä presidenttiparin kanssa. Juuri sillä hetkellä toimituspäällikkö Turakaisen mielestä kuvia oli otettu tarpeeksi, niitä ei enää tarvittaisi.

Niinpä minulla on tilaisuudesta muistona kuva, jossa näkyvät Kultarannan terassin portaat, linnanvouti Arimo Raeste, 8-vuotias Katja Hyvärinen ja minä. Mitä siitä nyt meteliä nostamaan, hyvä kun on sekin…

Vaikutuksen tehneitä kirjoittajia

Saa kai tässä nuoremman polven ja kirjoittajakin siteerata omia tekstuaalituotoksiaan, kun sattuvat tangeeraamaan kunnioitetun radiopersoonan kierrätyskaman kanssa. Kommentoin nimittäin Kajavan kuolinuutista taannoin Teatterifoorumilla näin:

"Tämä pieni uutinen tulee merkitsemään suomalaisen teatterikentän kritiikille todella paljon. Kajava on ollut viime vuosina niin ratkaisevassa määrin painavan sanan sanoja, että on vaikea uskoa kenenkään nousevan pian hänen veroisekseen.
Kajava sanoi asiat suoraan, mutta osasi myös olla rakentava. Hänen maineensa "tyrmääjänä" oli osittain aiheeton, sillä harvemmin törmäsi esitykseen, joka olisi saanut osakseen täydellisen tyrmäyksen. Silloin Kajava pysytteli asiallisissa raameissa ja käytti herkullista kieltä.
Kajavan kasvatti isoksi kriitikoksi (jos tällaista ilmaisua nyt ylisummaan voi käyttää) pitkälti se, että HS:n asema suomalaisen kulttuuripolitiikan äänitorvena on niin dominoiva."

Niinpä. Kukapa teatterin ystävä ei Kajavaa kaipaisi -hänen analysointikykynsä oli minullekin erinomainen malli, jota olen sitten koettanut soveltaa käytäntöön tilaisuuden tullen. Lopputuloksesta on (toivottavasti) monenlaisia mielipiteitä.

Ja olihan tuossa ohjelmassa toinenkin minuun kirjoittajana vaikutuksen tehnyt henkilö mukana, vaikka jäikin vain yhteiskuvaan Päivin kanssa -kyllä minullekin olisi kelvannut kuva Kultarannassa itsestäni yhdessä edesmenneen vääräleuan Arimo Raesteen kanssa -hän on muistelmistaan päätellen ollut varsinainen toiminnan mies suhteettoman laajalla sektorilla. Lukuvinkeiksi kirjansa "Paroni von Raesteen ihmeelliset seikkailut" sekä "Tyyppejä".

Mikko-Oskari Koski