Skip navigation.
Home

Kumpi tuo onnea: aika vai raha?

Tämä oli keskustelumme hieman hölmö lähtökohta tänään. Jokainen fiksu ihminen vastaa tuohon tietysti että aika. Koko onnen käsite on muutenkin sen verran abstrakti, että käännän lehden sivua, kun näen jossain onnellisuustutkimuksen. Uskon, että kaikkein eniten onneen vaikuttavat omat tempperamenttitaipumukset. Eli suomeksi sanottuna toiset ovat enemmän optimisteja, toiset enemmän pessimistejä. Emmekä oikein muutu toisenlaisiksi. Muistan jo nuoruudesta tuttuja, joita maailma kohteli heidän mielestään aina väärin. Nyt kun vuosien jälkeen seuraan heidän Facebook-statuksiaan, sama marmatus jatkuu. On kummallista, että juuri samoille ihmisille tapahtuu aina ikäviä asioita. Vai olisiko sittenkin kyse tulkinnasta?

Aivomme rakastavat konkretiaa; siksi bruttokansantuote on hyvä mittari onnellisuutta
mitattaessa. Vaikka sekin on vain luku, se on silti jotain jota voi melkein hypistellä.
Voimme kuvitella mielessämme 171 miljardia euroa seteleinä. (Tai itse asiassa
emme voi, sillä aivomme eivät oikeasti erota miljoonaa miljardista) Mutta silti
raha on konkreettinen mittari. On silti vähän hassua että viime vuoden bruttokansantuotetta
pidetään katastrofina, vaikka se on Suomen historiassa ollut korkeampi vain kahtena edellisenä vuonna. Universumin mittakaavassa sillä ei ole yhtään mitään väliä.

Pitäisikö verotusta ohjata niin, että se kannustaa enemmän lomailuun kuin työntekoon?
Kuinka paljon on tarpeeksi liksaa? Miten ihmeessä onnea voi mitata muuten kuin rahalla.
Esim. Bhutanin valtiossa on käytössä bruttokansanonnellisuus-niminen mittari. Mutta
en minä silti haluaisi asua siellä. Kaikesta tästä puhuttiin ohjelmassa, jossa vieraana olivat Olli Alanen ajatushautomo Demos Helsingistä ja Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Jussi Järventaus.

työ/onnellisuus/elämä

Tahdon tuoda yhden näkökulman tähän työelämäkeskusteluun intialaisesta kulttuurista: Intiassa arvostetaan ihmistä, joka valitsee "henkisen tien". Noin neljänkymmenen vuoden iässä ihminen on työskennellyt markkinoiden hyväksi parikymmentä vuotta. Mahdolliset lapset on saatu aikuisiksi.Intialaisen ajattelun mukaan ihminen on tällöin suorittanut yhteiskunnallisen tehtävänsä (velvollisuutensa) Jos hän päättä nyt valita "henkisen tien" hän tyytyy aineelliseen niukkuuteen; lähtee etsimään henkisen maailman avaruuksia, Hänestä tulee sadhu. Hän ehkä kerjää ruokansa. Sadhua arvostetaan ja kanssaihmiset antavat mielellään hänelle almunsa. Sadhu ei vertaile eikä kilpaile, on sammuttanut ahneuden, kateuden, mustasukkaisuuden, himon, vihan. Sadhu saattaa ryhtyä yhteisönsä opettajaksi, hankkimiensa kokemusten jakajaksi.

Mistä onnellisuutta?

Jos halutaan löytää ällöin nykysana, niin se on ilman muuta YHTEISÖLLISYYS. Luullaan että tätä mantraa hokemalla tullaan onnellisiksi erittäin anti-yhteisöllisessä Suomessa.

Toinen virhepäätelmä on, että suorittamalla akateeminen tutkinto olisi heti hyvä, tunneälyinen esimies. Useimmiten tilanne on päinvastoin. Vanha käytäntö, jonka mallimaa on Saksa, on että uusi henkilö työyhteisössä harjaantuu firman tavallisissa tehtävissä oppien ymmärtämään mitä ajatuksia ja asenteita henkilöstöllä on. Lisäksi tarvitaan esimieskoulutusta.

Olin aikoinaan yksikössä, jossa oli suuren konsernin (n. 7000 henkilöä) paras työilmapiiri. Päällikkö oli hyvä henkilöjohtaja, taitava motivoija ja hyvä tiedottamaan. Kriittinen naisraati piti hänen pahimpana vikanaan, ettei mitään vikaa löytynyt.

Aikaisemmin henkilöstöä pidettiin firman voimavarana. Tässä kvartaalitaloudessa se on pelkkä kustannustekijä, jota pitää karsia koska yrityksen sijoittaneet odottavat voittoja.

Aiemmin edellä mainittu firma antoi varsin paljon varoja harrastustoimintaan. Niitä aikoja muistellaan onnellisina.

Miksi tulospalkkaus on lähes aina prosenttipohjainen? Jos esimerkiksi 20 hengen työryhmä saa hyvän tuloksen niin miksi henkilö, jolla on parempi pohjapalkka, saa isomman tulospalkkion yhteisestä tuloksesta?

Hyvän mielen antaja voisi huomaavaisuus. Aivan hyvin voisi tervehtiä ja jopa hymyillä esimerkiksi naapureille.

Suuren ikäluokan edustajana muistan ajan, jolloin talon lapsista pidettiin huolta. Heidän tekemisiinsä saattoi ja sai puuttua. Nyt sellaisesta nousee hirveä älämölö, saa vanhemmat silmilleen.

Yksi suuntaus yhteiskunnassa on vanhojen lomaetujen karsiminen vain lainmukaiseen. Niinpä bussinkuljettajat lakkoilivat vanhojen lomaetujensa puolesta vaikka palkka olisikin noussut.

Media myös synnyttää tyytymättömyyttä kun se ylikorostaa kaikkia epäkohtia. Niinpä YLE:ssä 19.5: Eikö ole väärin, että rikkaiden lapsille maksetaan lapsilisiä? Median mielestä Suomessa on vain joko köyhiä tai rikkaita.

PS. Luin syksyllä Timo Airaksisen hauskan Onnellisuuden oppaan. Tajusin, että olin töissä tilanteessa, jota en halunnut, työnteko oli mennyt taistoksi. Päätin jäädä hyvin ansaitulle eläkkeelle. Nyt voi nauttia elämästä ja harrastaa mitä haluaa.

Protestanttisesta eti(i)kasta. Miksi ihmeessä sitä palvotaan ja vielä tarrataan asenteissa tiukkapipoisiin ruotsalaisiin? Eikö voisi ottaa mallia /oppia rennoista tanskalaisista?

Täytyy siirtyä kohti jätteetöntä taloutta.

Ainoa vaihtoehto ihmiskúnnalle on täysin jätteetön talous. Mitään ei saa viedä kaatopaikoille, kaikki täytyy kierrättää. Nyt on jo kiire !.

BKT ei ole ainoastaan aineellisen hyvinvoinnin mittari

kansantuotteeseen lasketaan kaikki taloudellinen toiminta toisin sanoen sellainen toiminta mistä ihmiset ovat halukkaita suoraan tai epäsuorasti maksamaan.

Jos järjestän rock-konsertin voin 50 euron pääsylipuilla kustantaa mahtavan elämyksen jonka liikevaihto alv:n vähennyksen ja sähkölaskun jälkeen siirtyy esiintyjien ja järjestäjien palkkatuloiksi lisäten näin BKT:tä. Vastaavasti BKT:tä lisää se panimotyöläisen ponnistus, mikä on tuottanut aineellisen tuotteen tapahtuman kaljatelttaan.

Myös se lisää BKT:tä, kun kirjaston kinkereille on kunnan varoin kustannettu Demoksen edustaja puhumaan onnellisuudesta. Kuinkahan moni on valmis ostamaan tähän tilaisuuteen pääsylipun?

Moni on valmis lisäämään onnellisuuttaan yhteisin varoin: siis muiden selkänahasta.

työnteko

Mihin unohtui yksi onnen lähde: työnteko. Jälkipolven elättäminen työnteolla lienee tärkein onnenlähde, vaikkei lintu poikaselleen matoa etsiessään tiedäkään itseään onnelliseksi. Onnellisinta olisi, jos ihminen löytäisi poikastensa - ja itsensä - elättämiseen sellaisen keinon, että olisi tietoisesti iloinen ruuan hankkimisesta.

Aivan ... myös palkaton työ on työtä!

Nykyäänhän työn tarkoitus on pitkälti elättää sijoittajia ja omistajia - vähemmän suoraan omaa jälkipolvea. Jälkipolven elättämisen ja oman työn välinen suhde on yhä abstraktimpi ja epäselvempi, minkä vuoksi ehkä näitä onnellisuuskeskusteluita käydään niin paljon.