"Yrittäminen on ensimmäinen askel epäonnistumiseen" sanoi jo 1990-luvun suurin televisioajattelija Homer Simpson. Tänään puhuimme yrittämisestä. Sillähän on Suomessa vähän huono kaiku. Yrittäjät valittavat usein julkisuudessa kuinka hankalaa yrittäminen Suomessa on; 15-tuntisia päiviä kahdeksana päivänä viikossa, alaiset vain pottuilevat ja vaativat lisää etuja ja loput vie verottaja.
Tähän ei kannata suhtautua liian vakavasti, sillä kaikki eturyhmät tietysti valittavat huonoa asemaansa, se kuuluu suomalaiseen julkisuuteen. Muuten ei saa lisää, jollei valita). Oikeasti yrittäminen ei Suomessa ole lainkaan niin vaikeaa. Esimerkiksi konkurssin jälkeen saa kyllä uuden mahdollisuuden ja yrittäjyyten
kannustetaan erilaisin ohjelmin ja starttirahoin. Vaikka olisi viisitoista konkurssia takana, ei joudu häpeäpaaluun Senaatintorille, vaan aina saa aloittaa alusta. Enemmän este on päänsisäinen mokaamisen pelko.
Kun olin koulussa, kukaan ei ikinä edes maininnut että yrittäminen olisi vaihtoehto. Koulutusjärjestelmä lähti siitä, että ensin käydään peruskoulun, sitten lukio ja sitten yliopisto ja lopulta mennään valtiolle tai kunnalle töihin. Yrittäjät eivät yleensä käy tätä myllyä läpi, sillä yllättävän moni menestynyt yrittäjä on jättänyt koulunsa kesken. Nykyään asenneilmasto ja kouluopetuskin on kuulemma muuttunut. Menestyneet yrittäjät ovat rock-tähtiä, joista kirjoitetaan kirjoja ja heidän kaltaisikseen halutaan.
Ohjelmassani vieraana oli Totti Nyberg, joka muutama vuosi sitten hylkäsi palkkatyön ja lähti aluksi palkatta vaatealan yrittäjäksi Makia Clothingiin, jossa on töissä kolme jätkää. Vaatteet tehdään Bulgariassa, Kiinassa ja Portugalissa, mutta suunnitellaan Helsingin Punavuoressa. Soitin myös ravintola Tamariiniin, jossa puhelimeen vastasi kolmea thaimaalaista ravintolaa pyörittävä 27-vuotias Kenny Wo. Lisäksi keskustelussa olivat Ulla Etholén Aalto yliopistosta ja Malin Brännback Åbo Akademista.
Sekä Totti että Kenny kertoivat rakastavansa työtään. Vaikka päivät ovat pitkiä, eikä palkka ole hyvä, niin elämä on kivaa. Työ on elämäntapa. Do what you love and the money will follow, tee mitä rakastat ja rahaa kyllä alkaa tulla, sanovat amerikkalaiset. Mutta onko se oikeasti niin? Kannattaako yrittäminen? Vai annetaanko siitä vain katteettomia lupauksia? Yrittäjät tienaavat keskiverrosti hieman palkansaajia enemmän, mutta onko se tarpeeksi iso korvaus yrittäjäriskistä ja suuremmasta työmäärästä? Vai onko sitä työtä edes niin paljon? Suomessahan pitää myös valitella työnsä määrää, jotta vaikuttaisi tärkeältä. Mikään ei saa tulla liian helposti.
yrittäjyys
olen ollut alihankkijana kuorma-autolla erääs yrityksessä ,jolla oli pari rekkaa yms jakareita ajossa kiitolinjassa. tämä yrittäjä joka omisti rekat ja jakarit ajatti minulla syys,loka marras eli 3 kuukautta maksamatta tilityksiä minulle. saoi vai ettei yrittäjällä ole rahaa eikä kuulemma kiitolinja ole tilittänyt tilityksiä hänelle. minä onneton uskoin ja luotin että TÄMÄ NIINSANOTTU REHELLINEN YRITTÄJÄ MAKSAA MINULLE KUN OLI KERRA NIN LUVANNUT KÄTTÄPÄÄLLE TAPAAN. ja kissan viikset yritys meni konkurssiin kun oli kaiiki maksut työeläke vakuutukset poltto aineet yms jätetty maksamatta pistetty rahat parempiin suihin . huijari mikä huijari konkursseja oli tehnyt pari aikaisemminkin,että kyllä on yrittäjällä tollaisella kantia. NYT on tehnyt kaverille yhtiökumpanin kanssa uudet sopimukset kiitolinjankanssa se siitä REHELLINEN YRITTÄJÄ KUN HÄN ON. Minä olen puilla paljailla ei edes kiitolinja ottanut töihin tälläistä tyhmää miestä,mutta tämä rehellinen yrittäjä jatkaa edelleen kiitolinjassa parilla rekalla ja jakarilla uuden kaverinsa kanssa kiitos. kuljetus ala on alapäästä .mutta tollaiset yrittäjät pärjäävät ei ne välitä mitään konkursseista eivätkä häpeä mitään. =sosiopaattio. kiitos ja näkemiin