2005  Kesäkuu   Heinäkuu   Elokuu 


Atomipommielokuva

- Peter Kuranin huikea dokumenttielokuva atomi- ja vetypommien historiasta

Atomipommielokuvan (Trinity and Beyond - The Atomic Bomb Movie) ohjannut Peter Kuran tunnetaan paremmin lukuisten Hollywood-elokuvien visuaalisten efektien kehittäjänä. Hänen kädenjälkensä näkyy yli 200 amerikkalaiselokuvassa: töistä tunnetuimpia lienevät Star Wars -elokuvat.

Dokumenttiprojektin Atomipommielokuva on Kuranin ensimmäinen ohjaustyö. Myös Atomipommielokuva on visuaalista ilotulitusta: dokumentti kirjaimellisesti räjähtää silmille. Atomielokuva valmistui vuonna 1995, jolloin ihmiskunnan atomiaikaan siirtymisestä oli tullut kuluneeksi 50 vuotta. Kuran on valmistellut elokuvansa huolella: tehnyt vuosien työn arkistojen parissa ja tuonut päivänvaloon aiemmin salassa pidettyä filmimateriaalia.

Dokumentissa liikutaan koealueilla aina Nevadan autiomaasta Tyynenmereen syvyyksiin. Kuran palaa myös Hiroshiman ja Nagasakin järjettömiin tapahtumiin.

Atomipommielokuvasta tulee helposti epätodellinen olo. Punaisina sykkivät, jättimäiset radioaktiiviset pilvet ovat henkeäsalpaava näky, vaikka katsoja tiedostaakin niiden järjettömän tuhovoiman. Kurania onkin arvosteltu ydinkokeiden ja -räjähdysten esittämisestä esteettisinä ilmiöinä. Ohjaaja on kuitenkin kieltänyt puolustavansa ydinaseita.

Atomipommielokuva on karmaisevan kaunis elämys. Se on pelottava ja tosi. Tappavien tulipallojen ja savupilvien tanssia säestää Moskovan sinfoniaorkesteri. Dokumentin selostustekstin lukee William Shatner - Star Trekin kapteeni Kirk.

Teksti: Monarch Films



[Takaisin]